Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 16
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 18
§ 17
Nyt tarkemmin hänen ylipapin tehtäväänsä. Siihen kuuluu varsinaisesti kolme kohtaa, nimittäin ensinnäkin että hän kaikkien meidän syntiemme vuoksi lepyttäisi suututetun Jumalan. Toiseksi, että hän meidän asemastamme täyttäisi Jumalan lain hankkiakseen meille autuuden, ja kolmanneksi, että hän esirukouksillaan ja Jumalan suuntaan tekemänsä välitystyön kautta saattaisi sovitustyönsä voimaan. Kukin tehtävä on tunnettava erikseen. Mitä ensimmäiseen tulee, niin kysymys on siitä, että Välittäjä Jeesus Kristus otti kantaakseen meidän ja koko maailman synnit, jotka oli jo tehty, tai jotka tultaisiin tekemään, niin että suututettu Isä sillä tavoin lukisi ne kaikki yhdessä hänen syykseen, niin kuin hän olisi ne itse tehnyt, ja kaikki rangaistus ja piina, jota ne oikeamieliseltä Jumalalta ansaitsisivat, lankeaisi kerralla hänen päälleen, mikä täysin tyydyttäisi Jumalan vihan, niin että meidät tämän hänen maksamisensa vuoksi katsottaisiin vapautuneen tästä ansaitsemastamme rangaistuksesta. Tämän hänen kalliin sovitustyönsä autuas305 tohtori Luther selittää koskettavalla tavalla seuraavasti: Uskon että Jeesus Kristus on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.1 Hänen sanansa ansaitsevat tulla tarkoin painetuiksi sydämeemme, eikä suinkaan riitä, että ne on lapsena meidän mieleemme istutettu. Huomatkaamme kuka oli se, joka otti tehdäkseen näin raskaan työn? Hän sanoo, että se oli Jeesus Kristus, tosi Jumala, syntynyt Isästä ikuisuudessa, mutta samalla tosi ihminen, syntynyt Neitsyt Mariasta. Oi, tämä jumalallinen persoona, joka nimenomaan auttaakseen meitä syntisiä, joilla ei ollut muuta auttajaa taivaassa tai maan päällä, on astunut tänne alas vähäpätöisen ja halveksitun palvelijan hahmossa, tullakseen meidän Herraksemme ja armahtajaksemme, meidän sovittajaksemme. Hän eikä kukaan muu on meidän auttajamme, sillä näin sanoo apostoli Paavali: sillä ainoastaan yksi on Jumala, yksi myös välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä, ihminen Jeesus Kristus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä2 1. Tim. 2:5–6. Meillä on vain yksi ylipappi, joka on ottanut itselleen meidän asiamme Hepr. 4:14. Mutta306 huomatkaamme edelleen, kenet hän sitten on pelastanut? Te tiedätte varmaankin vastauksen: kaikki ihmiset, mutta pyydän teitä rakkaani, ettette katsele tätä asiaa ikään kuin vieras, jota se ei koskisi. Luther unohtaa tässä kaikki muut, puhuu vain itsestään ja sanoo, että hän on lunastanut minut. Muistakaamme tässä, että hän on lunastanut myös sinut ja minut, oi ihminen! Mutta voi! Millaisia me olimme luonnollisessa tilassamme? Mitä väkeä me oikein olemme? Jumala armahtakoon, ei muuta kuin kadotettuja ja tuomittuja ihmisiä. Sellaisia, jotka synnin johdosta ovat juosseet karkuun meidän autuutemme Jumalan luota, jotka on eksytetty pois paimenemme luota, jotka ovat suututtaneet pyhän Jumalan ja tehneet itsensä syntien ja Saatanan orjiksi. Kaikella tällä olemme vetäneet päällemme pyhän ja oikeamielisen Jumalan kirouksen ja rangaistuksen ajassa ja ikuisuudessa, ilman minkäänlaista tahtoa tai voimaa, jolla voisimme itseämme milloinkaan auttaa, sanalla sanoen joutuneet surkeimpaan mahdolliseen tilaan Jes. 1:5–6. Mutta tällaisia surkimuksia hän tuli auttamaan, ja hänestä tuli meidän ylipappimme. Jollet tunnista itseäsi tästä synkästä kuvauksesta, niin et myöskään tunne oikein ylipappiasi tai sitä, miten tarvitset hänen apuaan. Mutta te, jotka tämän tunnette, seuratkaa eteenpäin kanssani nähdäksenne syvemmälle siihen kurjuuteen, josta307 hän on meidät lunastanut: synnistä, kuoleman ja paholaisen vallasta, kuten Luther painokkaasti sanoo. Voi! Juuri siinä ovat meidän kiusaajamme, niistä kumpuaa kaikki onnettomuutemme. Synti on poikkeamista Jumalasta, hänen pyhistä käskyistään ja määräyksistään, joita hän palkinnolla rohkaisten mutta myös rangaistuksella uhaten koetti saada meidät tottelemaan. Koko paratiisin ihanuus oli meidän edessämme ja kuului meille, ja jumalallinen lupaus vielä suuremmasta onnesta taivaassa oli se rakkauden side, jolla Jumala halusi pitää meidät suloisten käskyjensä tiellä ja onnellisessa yhteydessä itsensä kanssa, ja kauhistuttava kuolemantuomio oli sen puomin toisella puolella, jonka piti pitää meidät hyveen rajojen sisällä. Mutta voi! Kaikki siteet katkaistiin, kaikki puomit särjettiin, niin että Herran täytyi valittaa meistä ja sanoa: teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa3 Jes. 59:2. Tässä erittäin valitettavassa tilassa me luonnostamme olimme kaikki, sillä Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat4 1. Moos. 6:5. Tätä murheellista tilaamme hän kuvaa niin koskettavalla tavalla Hes. 16:4–6, kuinka kukaan ei ole säälinyt eikä armahtanut meitä,308 vaan meidät poljettiin halveksien maahan; meidän olisi kärsittävä kaikki se rangaistus ja kurjuus, jonka olimme synnissä päällemme vetäneet, mutta juuri tässä kurjuudessa Jumala armahti meidät, niin kuin hän sanoo: Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut veressäsi potkimassa, ja kun makasit siinä veressäsi, minä sanoin sinulle: ”Jää eloon”. Näiden meidän pahojen tekojemme vuoksi ylipappimme Jeesus haavoitettiin ja meidän syntiemme vuoksi häntä lyötiin Jes. 53:5. Toiseksi hän on, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti!, lunastanut meidät kuolemasta. Tämä synnin kauhistuttava seuralainen oli tiiviisti kannoillamme, vetääkseen meidät kokonaan pois Jumalan, ainoan oikean onnen lähteemme luota, ja rikkoakseen tuskallisesti siteen, joka yhdistää ruumiimme kuolemattomaan sieluun ja tekee ruumiistamme katoavaisuuden surkuteltavan saaliin. Mutta voi! Kaikkein kauhistuttavinta on se, että meidät ikuisesti erotetaan Jumalasta ja kaikesta onnellisuudesta ja sieluamme sekä ruumistamme kauhistuttavassa pimeydessä ikuisesti murhataan sanomattoman tuskallisesti. Siunatut kuulijat! Kaikki tämä oli sinun ja minun osanani, meidän on syytä kauhistua ajatustakin siitä. Me olemme syypäät ja meidät olisi pitänyt asettaa piinapenkkiin kestämään ne309 tuskat. Ikuisen kauhun ja julmuuden vallassa meidän olisi pitänyt maistaa kuoleman katkeruus sydämessämme. Mutta Jeesuksen ylipapin virka merkitsi, että hän pelastaisi meidät tältä kauhun ja pelon kuninkaalta, ja sen hän on tehnyt täydellisesti, sillä Kuolema on nielty meidän Vapahtajamme kuoleman kautta ja voitto saatu 1. Kor. 15:54. Katsokaa, rakkaani! Näin hän, uskollisin Immanuel, auttaa meidän kurjaa sieluamme pois näin suuresta kurjuudesta. Kolmanneksi Luther sanoo, että hän on lunastanut meidät paholaisen vallasta. Tässä mainitaan kavaltajamme. Hän oli se, joka Jumalaa herjaavin valhein johti meidät lankeemukseen ja onnettomuuteen, ja siksi Lunastajamme Jeesus syystä sanoo, että hän on alusta alkaen ollut murhaaja, ja kutsuu häntä valheen isäksi Joh. 8:44. Hän on kauhistuttava susi, joka saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman5 Joh. 10:12, ja ärjyvä leijona, joka kulkee ympäriinsä ja etsii, kenet voisi niellä6 1. Piet. 5:8. Mutta Vapahtajamme on ylipapin virassaan kuolemallaan riistänyt vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta7 Hepr. 2:14. Hänelle kuuluu siis oikeutetusti Lunastajan nimi, ja sen täytyy siten olla meille sitä rakkaampi, mitä surkeammasta tilasta hän on meidät pelastanut. Vaikeampaa ei voida milloinkaan ajatella kuin on synti, kuolema ja paholaisen310 valta. Ylistetty olkoon hänen nimensä, joka on lunastanut meidät niitä kaikista. Mutta katsokaamme myös maksua, jolla lunastus on suoritettu. Välittäjä oli asettunut meidän asemaamme, hän seisoi syntisten asemassa. Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimus oli täytettävä, kaikki rangaistukset ja piinat, joihin olimme velvolliset alistumaan, hänen oli kestettävä pilkulleen, muuten meillä ei olisi odotettavissa mitään sovitusta. Tässä voidaan kyllä kysyä, millä koko ihmissuku voitiin ostaa? Ja autuas Lutherimme vastaa: ei kullalla eikä hopealla, se olisi liian vähäistä, jotta yhden ainoankaan syntisen sielu sillä tulisi maksetuksi. Ihmiset! Mitä te asettaisitte tämän maailman omaisuuksien, tämän katoavaisen hyvän arvoksi, jota on tapana mitata niistä pysyvimmillä, kauneimmilla ja kalliimmilla: kullalla ja hopealla. Kerätkää ne kaikki, kootkaa kaikki maailman kulta, hopea ja jalokivet Jumalan oikeamielisyyden toiseen vaakakuppiin ja myöntäkäämme: Kaikki tämä olisi syntisen omaa, mutta se ei kuitenkaan koskaan voi olla muuta kuin lainaa samalta Jumalalta, jolle me olemme myös velassa kaikkien syntiemme edestä, ja laittakaamme syntitaakka toiseen. Miten käy? Painavin, kaunein ja kallisarvoisinkaan ei tässä paina yhtään mitään, sillä yhden sielun lunastus on liian kallis311 ja jää iäti suorittamatta Ps. 49:9, ja millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Mark. 8:37. Voi! Tiedättehän, ja huomatkaa, saanen muistuttaa teitä apostoli Pietarin lailla, ettei teitä ole lunastettu tyhjänpäiväisestä elämästänne millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla 1. Piet. 1:18. Mikä oli sitten se oikea ja käypä maksusumma, jolla meidät voitiin lunastaa? Apostoli Pietari vastaa: Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä 1. Piet. 1:19, minkä Luther puolestaan ilmaisee näin: Jeesus Kristus on lunastanut meidät pyhällä ja kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.8 Katsokaa siis, rakkaani, siinä on oikea lunastusraha, nimittäin Jeesuksen veri, jota tässä kutsutaan pyhäksi vereksi, millä kuvataan Vapahtajamme täydellistä viattomuutta, sillä hänen vertaan ei saastuttanut koko ihmiskuntaa turmeleva synninsaasta. Jos se nimittäin olisi ollut sellaista, se olisi ollut sovitukseen täysin kelpaamatonta, ja siksi Pietari kutsuukin sitä tahrattoman Karitsan vereksi. Tähän tahrattomuuteen apostoli Paavali myös ensisijaisesti perustaa Jeesuksen veren puhdistavan voiman sanoessaan kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen joka uhrasi itsensä tahrattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista9 Hepr. 9:14,312 kun hän on oman verensä kautta mennyt kaikkein pyhimpään ja saanut aikaan ikuisen lunastuksen10 Hepr. 9:12. Niin apostolit kuin Lutherkin kutsuvat sitä kallisarvoiseksi vereksi, millä halutaan osoittaa miten ylhäisen ja suuren arvon ihmiseksitulleen Jeesuksen veri oli saanut persoonallisessa yhdistymisessä Kristuksen molempien luontojen kesken. Tässä mennään niin pitkälle että apostoli Johannes kutsuu sitä Jumalan pojan vereksi 1. Joh. 1:7. Se on verta, jolla on ääretön, jumalallinen puhdistava voima. Meidän on kuitenkin huomattava, että Jeesuksen ruumiin veripisarat eivät ole meidän puhdistumisemme ainoa vaikuttava syy. Jeesuksen verellä tarkoitetaan tässä kaikkea sitä mitä hän teki ja kärsi meidän ja koko maailman syntivelan maksamiseksi, täyttääkseen vihastutetun Jumalan vaatimukset meitä kohtaan. Siihen kuuluu kaikki hänen sekä sisäinen että ulkoinen kärsimyksensä, josta myös muissa kohdin sanotaan: hän antoi itsensä meidän edestämme Tit. 2:14, ja että hänet on haavoitettu ja runneltu meidän tähtemme11 Jes. 53:5, hän antoi henkensä kuolemassa12 Jes. 53:12, kuten Luther tämän selittää, kun hän lisää: syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Siihen kuuluvat siten meidän välittäjämme kaikki tuskat, kuten hänen vaikea sieluntuskansa yrttitarhassa, hänen siteensä ja kahleensa, hänen kipeä pilkkaamisensa, korvapuustit, orjantappurakruunu, kuolemantuomio, ristiinnaulitseminen, Jumalan hylkääminen313 ristillä, hänen ankara janonsa ja häpäisevä kuolema pahimpien pahantekijöiden keskellä ynnä muuta. Tämä tarkoittaa Vapahtajamme koko katkeraa kärsimystä. Se kaikki on hänen täydellinen sovitusuhrinsa, jolla hän ylipappinamme ottaa pois maailman synnit. Se on tapahtunut meidän vuoksemme, me olemme aiheuttaneet hänelle kaiken tämän. Sen täytyy siis liikuttaa meitä; syntisen ei tule katsella sellaista ilman itkua ja kyyneleitä, sillä suuri pahuutemme on se, joka Jumalan poikaa näin haavoittaa.13
Mutta me emme saa myöskään jättää lopuksi tarkastelematta lähemmin itse tämän sovituksen luonnetta. Tärkeintä, mikä meidän tulee siinä huomata, on että se on kaikilta osiltaan täydellinen, niin että maksu, jonka Välittäjämme otti suorittaakseen, vastasi kaikilta osiltaan pyhän Jumalan vaatimusta koko ihmissuvulta. Kaikki Vanhan testamentin profetiat kuvaavat, että asia tulisi olemaan näin. Ensimmäisen saamamme lupauksen mukaan hän tulisi polkemaan rikki, siis kerrassaan murskaamaan käärmeen pään 1. Moos. 3:15. Kun lupaus toistetaan Abrahamille, sanotaan että hänen saamansa siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille 1. Moos. 18:18. Tämä yleinen siunaus ei suinkaan olisi tapahtunut, jollei maksu olisi ollut täydellinen. Profeetta Jesajan kirjassa välittäjä itse314 sanoo näin: synneilläsi olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi. Jes. 43:24–25. Uuden testamentin todistukset ovat vielä selkeämpiä, kuten apostoli Paavalin sanoessa: armo on hallitseva ja johtava vanhurskauden kautta ikuiseen elämään Jeesuksen Kristuksen kautta14 Room. 5:21. Pietari sanoo Corneliukselle: jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi hänen nimensä voimasta, hänen täyden maksunsa kautta Ap. t. 10:43, niin että Jumalan puolelta ei ole enää mitään estettä, kunhan syntinen käy sisään tähän osallisuuteen järjestystä noudattaen. Se on täydellinen, koska Jeesus on maksanut ja täyttänyt kaiken kaikkien ihmisten puolesta yleisesti ja itse kunkin puolesta erityisesti. Siksi Paavali sanoo: Jumala ei säästänyt omaa poikaansa vaan antoi hänet kaikkien meidän puolestamme15 Room. 8:32. Lohdullisia sanoja huolestuneille syntisille synkkinä hetkinä. Hän sanoo myös 2. Kor. 5:14, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta, ja Hepr. 2:9 hän sanoo, että Jeesus Jumalan armosta meidän kurjien syntisten tähden maistoi kuolemaa kaikkien edestä.16 Mutta selvimmin tämän ilmaisee apostoli Johannes sanoessaan: Jeesus Kristus on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain315 meidän vaan koko maailman 1. Joh. 2:2. Tämä sovitus ei ulotu vain kaikkiin ihmisiin vaan myös heidän kaikkiin synteihinsä, niin että vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes. 1:18. Ja niin kuin Herra sanoo profeetta Miikan kautta: hän polkee maahan meidän pahat tekomme ja heittää kaikki syntimme meren syvyyteen17 Miika 7:19. Ja nyt, rakkaani, koska se on kaikilta osiltaan niin täydellinen ja lohdullinen, Luther ylistää sitä myös kolmella sangen merkittävällä ilmaisulla tekstissämme, kun hän sanoo lunastanut, ostanut omakseen ja voittanut. Jokaisella ilmauksella on oma erityinen painoarvonsa. Hän sanoo, että Kristus on lunastanut meidät. Voi, mehän istuimme pimeydessä ja kuoleman varjossa, synnin ja Saatanan vankeina, kahleisiin pantuna, sielultamme ja ruumiiltamme sidottuina, käsistä ja jaloista, mutta kun tämä sankarimme tulee, niin hän tulee sanomaan vangituille: ”Lähtekää”, ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!” Jes. 49:9. Lunastaja on hänen nimensä, tämän nimen hän on saanut taivaasta, ja koska apostoli Paavali sanoo, että Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta Gal. 3:13 ja on vienyt vankeuden vangiksi18 Ef. 4:8, niin hän on myös, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti,316 ollut sen veroinen, niin että me voimme iloisesti puhjeta sanomaan Daavidin tavoin: Me pääsimme pakoon kuin lintu pyytäjän paulasta. Paula katkesi, ja me pääsimme irti. Kuka on silloin lunastanut meidät? Meidän apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on19 Ps. 124:7–8. Sitten myös autuas Luther sanoo, että Lunastajamme Jeesus on myös lunastanut omakseen meidät. Sitä minkä omistaa tai saa ilman vaivaa, ei voi kutsua lunastetuksi, vaan siihen vaaditaan työtä, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä. Miettikäämme siis, mitä me kurjat syntiset olemme tulleet hänelle maksamaan. Hän itse valittaa, että meidän pahat tekomme ovat aiheuttaneet hänelle työtä ja vaivannäköä Jes. 43:24. Katsokaamme kuinka uskollisesti hän työskentelee, hän kärsii, hän on peloissaan ja kauhuissaan, hän heittäytyy kasvoilleen maahan, hän nousee ylös ja lankeaa uudelleen maahan ja rukoilee. Katsokaa kuinka hän hikoilee Getsemanessa. Voi, hän kamppailee verille asti! Hepr. 12:4. Kuinka kalliita me olemmekaan olleet, kun hän on näin on omalla verellään meidät lunastanut20 Ap. t. 20:28. Lopuksi hän sanoo, että Jeesus on voittanut meidät itselleen. Tämä meidän sielunystävämme rakasti meitä niin, että hän uskaltautui riitaan meidän vihollisemme Saatanan kanssa ottaakseen meiltä pois tämän murhaajan kynsistä ja kohottaakseen meidät omaksi morsiamekseen, mutta se oli kova taistelu.317 Sankarimme Jeesus kamppaili aina kuolemaan saakka, ja näytti siltä, kuin sankarimme olisi kaatunut, kun hän ristillä antoi henkensä ja hänet laitettiin kuolleena hautaan. Voi, silloin olisi kaikki toivomme ollut menetetty, mutta ylistetty olkoon Jeesus, joka kuolemassakin voitti. Sillä hän nousi kolmantena päivänä ylös suuressa kirkkaudessa, kun hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään meidät vapaiksi21 Hepr. 2:14–15. Näin voimme kiittää Jumalaa Paavalin tavoin tästä suuresta voitosta ja sanoa: kuolema on nielty ja voitto on saatu 1. Kor. 15:54. Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! 1. Kor. 15:57.
§. 17.
Nu närmare til sjelfva hans Öfversta Presterliga förrättningar. Dertil höra rätteligen tre stycken, nämligen först at han för alla våra brott skulle tilfredsställa den förtörnade Guden: för det andra, at han i vår stad22 upfylte Guds lag at förvärfva oss saligheten, och för det tredje, at han genom sin förbön och bemedlande hos Gud skulle göra sin försoning gällande. Hvardera förrättningen måste kännas serskildt. Hvad nu det första beträffar, består den deruti at Medlaren Jesus Christus tog uppå sig våra och hela verldenes synder, de som redan begångne äro, eller framdeles begås, så at de allesammans skulle af den förtörnade Fadren honom så tilräknas, som hade han dem sjelf begått, och alla de straff och plågor som de förtjent af den rättfärdige Guden på en gång öfverfalla honom, at därmed fullkomligen tilfredsställa Guds vrede, så at vi för hans betalning skulle anses frie ifrån vårt förtjenta straff. Hvilket hans dyra försoningsarbete Sa305lige Doctor Luther på et ganska rörande sätt förklarar sålunda: Jag tror, at Jesus Christus är min Herre, hvilken mig förtappade och fördömde människa förlossat, förvärfvat och vunnit hafver ifrån alla synder ifrån döden och djefvulens våld, icke med Guld eller silfver, utan med sitt helga och dyra blod och med sin oskyldiga pina och död.23 Hans ord äro värde at närmare läggas oss på hjertat, och ingalunda nog därmed at de uti barndomen fastnat i vårt minne. Lät oss då märka hvem det var, som åtagit sig ett så svårt arbete? Han säger det var Jesus Christus sanner Gud, född af Fadrenom i evighet, thesslikes sanner människa, född af Jungfru Maria. Ack! denna Guddomeliga Person, som just at hjelpa oss arma syndare, hvilka ingen annan hjelpare hade i himmelen eller på jorden, har stigit hit neder i en ganska ringa och föracktad tjenares skäpelse,24 at blifva vår Herre och förbarmare, vår försonare. Han och ingen annan är vår hjelpare, ty så säger Apostelen Paulus, såsom det är allenast en Gud, så är det ock en enda Medlare emellan Gud och människor, nemliga then människan Jesus Christus, hvilken sig sjelf gifvit hafver för alla til återlösen 1. Tim. 2:5,6. Det är allenast en Öfversta-Prest vi hafve, som åtagit sig vår sak. Ebr. 4:14. Men306 märkom vidare hvem han då frälsat? I veten väl svara: Alla människor; men jag beder eder mine älskelige ser icke på denna saken såsom fremmande, hvilka den icke anginge. Lutherus glömmer här alla andra och talar allenast om sig sjelf och säger, han har förlossat mig. Erindrom oss då härvid, at det är äfven dig och mig O människa! som han förlossat. Men Ack! hurudane sågo vi ut uti vårt naturliga tilstånd? Hvad äre vi för folk? Gud nåde oss så vist, intet annat än förtappade och fördömde människor; det är sådane, som genom synden lupit bort ifrån vår salighets Gud, som förvillats från vår herde, som förtörnat den Heliga Guden och gjort oss til syndenes och satans slafvar, och med alt detta ådragit oss förbannelse och straff af den Helige och rättfärdige Guden i tid och evighet, aldeles utan vilja eller förmåga, at någonsin kunna hjelpa oss sjelfva; med ett ord, i den aldrauslaste belägenhet. Es. 1:5,6. Si sådana uslingar kom han til hjelp och blef vår Öfversta-Prest. Känner du icke igen dig sjelf i denna svarta målning, så känner du icke eller rätt hvarken din Öfversta-Prest ej eller ditt eget behof af hans hjelp. Men I som kännen detta, följer längre fram med mig at se något djupare in uti det elände hvar307ifrån han förlossat oss. Lutherus säger märkeligen ifrån synden, döden och djefvulens våld.25 Ack! desse äro just våre plågare, af dem flyter all vår olycka. Synden är en afvikelse ifrån Gud och hans heliga bud och befallningar, dem han med upmuntran om belöning, och med hot och straff sökt förmå oss at åtlyda. Hela Paradisets härlighet stod för oss och hörde oss til, och et Guddomeligt löfte om en ännu större lycksalighet i himmelen var det kärleksband, hvarmed Gud ville hålla oss på sina ljufva buds vägar och i en lycksalig förening med sig sjelf, och en fasande dödsdom var på den andra sidan den bom, som skulle hålla oss innom dygdens skrankor; men ack! alla band sletos sönder, alla bomar blefvo brutna, så at Herren måste klaga öfver oss och säga: Eder ondska skiljer eder och eder Gud ifrån hvarandra och edra synder bortgömma hans ansigte ifrån eder Es. 59:2. I denna högst beklageliga belägenhet funno vi oss af naturen allesamman, ty Herren såg at människones ondska var stor på jordene och all hennes hjertans upsåt och tanka var altid benägen til thet ondt var. 1 Mos. 6:5. Hvilken vår jemmerfulla belägenhet han på ett alt för rörande sätt beskrifver Hes. 16:4,5,6. huru ingen ömkat sig öfver oss eller vist något för308barmande, utan vi blifvit lika som med yttersta förakt utvräkte på markene, det är at umgälla alt det straff och elände, som vi ådragit oss genom synden, men at vår Gud just i detta elände förbarmade sig öfver oss, såsom han säger: Men jag gick fram om tig, och såg tig liggande i titt blod, och sade til tig: Tu skalt lefva, tå tu så uti titt blod lågst, ja til tig sade jag, tå tu så i titt blod lågst, tu skalt lefva.26 Det var för dessa våra missgärningar, som vår Öfverste-Prest Jesus sargas, och för våra synders skull blifver han slagen. Es. 53:5. För det andra hafver han ock, låfvadt vare hans namn evinnerliga! förlossat oss ifrån döden. Denna syndens faseliga följeslagare stod oss tätt uppå hälarna, at draga oss aldeles bort ifrån Gud vår enda rätta lycksalighets källa, at med smärtor sönderslita det band, som förenar vår kropp med den odödeliga själen, och gör denna vår kropps hydda til ett ömkansvärdt rof för förgängelsen; men ack! Det faseligaste, at i evighet skilja oss från Gud och all lycksalighet, och at i alla evighet i ett faseligit mörker mörda själ och kropp med olideliga plågor. Alt detta Välsignade Åhörare! var din och min lott; vi må väl fasa vid åtankan häraf: Vi hafve förskyllt,27 och oss har bordt inställas på den plåge-ort och utstå så309dan smärta. Vi hade dödsens bitterhet med evig skräck och grufsamhet28 bordt smaka i vårt hjerta. Men deruti bestod Jesu Öfversta Presta-ämbete, at han skulle frälsa oss ifrån denna fasans och förskräckelsens Konung; det har han fullkomligen gjort, ty döden är genom vår Frälsares död aldeles upsvolgen29 uti segren. 1 Cor. 15:54. Ser då mine käreste! Så hjelper han vår arma själ den trofaste Immanuel ifrån så stort elände. Lutherus säger för det tredje at han förlossat oss ifrån djefvulens våld. Här höre vi nämnas vår förrädare. Han var den som genom sin Gud försmädande lögn bragte oss til affall och olycka, och kallas derföre af vår Förlossare Jesus med rätta en mandråpare af begynnelsen, och lögnenes Fader: Joh. 8:44. Han är den faseliga Ulfven som bortrycker och förskingrar fåren Cap. 10:12. och det rytande lejonet, som går omkring sökande hvem han upsluka må 1 Pet. 5:8. Men vår Frälsare har i sitt Öfversta-Presta-ämbete genom döden nederlagt den som döden i våld hade, det var djefvulen. Ebr. 2:14. Honom tilkommer då med rätta det namnet Förlossare och det måste blifva oss så mycket kärare, ju uslare den belägenhet är ifrån hvilken han förlossat oss: Svårare kan aldrig uptänkas än synden, döden och djefvulens310 våld; Låfvadt vare hans namn, han har förlossat ifrån altsammans. Men lät oss ock se på löse-penningen, hvarmed förlossningen skedt. Medlaren hade iklädt sig vår person, han stod i syndares ställe. Guds rättfärdiga hand måste fyllas, alla straff och plågor, som vi varit skyldige at undergå måste han utstå til pricka, annars hade vi ingen förlossning at vänta. Här må väl frågas: hvarmed kunde då hela människo-slägtet köpas? Och vår Sal. Lutherus svarar: Icke med Guld eller Silfver,30 nej det var för ringa, at få en enda syndares själ dermed betalt. Människor! Hvad sätten I dock för et värde på detta förgängeliga goda, denna verldenes ägodelar, som i Guld och Silfver pläga hafva den allmänna mått-stocken til sitt värde, såsom de fastaste, vakraste och dyrbaraste af dem; samlom dem alla, samlom alt verldenes Guld, Silfver och ädla stenar i den ena af Guds rättfärdighets vågskålar, låtom oss medgifva: alt detta vore syndarens eget, som dock aldrig kan blifva annat än ett lån af den samme Guden, hos hvilken vi äfven stå i skuld för alla våra synder, läggom då syndaskulden i den andra. Hvad gäller? Alt det tyngsta, det vakraste och dyrbaraste väger här mindre än intet; Ty det kostar för mycket at förlösa en311 själ, så at han måste låta thet bestå evinnerliga. Ps. 49:9. Eller hvad kan människan gifva ther hon sin själ med lösa må. Marc. 8:37. Ack! så veter och märker då, må jag förmana eder med Apostelen Petro at I icke med förgängeligit Silf eller Guld igenlöste ären ifrån edart fåfänga lefverne. 1 Ep. 1:18. Hvad var då den rätta och gällande köpeskilling hvarmed vi lösas kunde? Apostelen Petrus svarar: Med Christi dyra blod, såsom med ett menlöst och obesmittadt Lambs v. 19. hvilket åter Lutherus således uttrycker: Jesus Christus har förlossat oss med sitt heliga och dyra blod och med sin oskyldiga pina och död.31 Ser här mine Älskelige, här är den rätte löse-penningen, nämligen Jesu blod, som här kallas heligt blod, at därmed beteckna vår Frälsares fullkomliga oskuld, at hans blod icke var besmittadt med den hela människo-slägtet förderfvande synda-spetelske, ty hade det varit sådant, hade det ock til all försoning varit helt odugeligit; därföre kallar just Petrus äfven det ett obesmittadt Lambs blod; ifrån hvilken obesmittelse Apostelen Paulus äfven förnämligast hänleder renande kraften utaf Jesu blod, då han säger: Huru mycket mer skall Christi blod, som hafver sig sjelf obesmittad Gudi offrat, rena vårt samvete af the döda gerningar. Ebr. 9:14.312 genom hvilket sitt eget blod han ena reso är ingången uti thet heliga och hafver funnit en evig förlossning v. 12. Det kallas ock så väl af Apostelen som Luthero ett dyrt blod, til at därmed visa hvad högt och gällande värde Jesu mandoms blod hade iklädt sig uti den Personliga föreningen emellan Christi båda naturer, och det så långt at Johannes Apostelen kallar det Guds sons blod 1. Ep. 1:7. Det är ett blod, som har en oändelig och Guddomelig renande kraft. Dock böre vi märka at icke blods-dropparna i Jesu lekamen äro den endaste värkande orsaken til vår rening. Med Jesu blod förstås här alt hvad han gjort och lidit til betalande af vår och hela verldenes syndaskuld, at fylla den förtörnade Gudens fordran af oss; hvartil hörer alt hans både invärtes och utvärtes lidande, hvarföre det ock heter på andra ställen, at han gaf sig sjelf för oss Tit. 2:14. och at han är sargad och slagen för vår skuld. Es. 53:5. och gaf sitt lif i döden v. 12. såsom Lutherus förklarar det då han lägger detta til och med sin oskyldiga pina och död.32 Hit höra således alla vår medlares plågor, såsom hans svåra själa ångest i örtagården, hans band och båjor, hans svåra smälek, kindpustande,33 törnekröning, dödsdom, korssfästande, Guds öfvergifvan313de på korsset, hans svåra törst och hånliga död midt ibland gröfsta missgärnings män, med mera. Det är hela vår Frälsares bittra lidande. Detta alt är det fullkomliga försonings-offer, hvarmed han såsom vår Öfversta-Prest borttager verldenes synder. Detta är skedt för vår skull: vi hafve tilfogat honom alt detta. Det måste ju röra oss. Oss syndare bör slikt ej se, förutan gråt och tårar; ty thet är vår ondska stor, som Guds Son så sårar.34
Men vi få ej eller förbigå, at sluteligen härvid se närmare uppå sjelfva beskaffenheten af denna försoning. Det förnämsta härvid är, som vi böre märka, at den är til alla delar fullkomlig, så at betalningen som vår medlare sig åtagit var til alla delar svarande emot den Helige Gudens fordran af hela människo-slägtet. Sådan beskrifva den alla gamla Testamentsens Prophetier, at den skulle blifva. Det första löfte som vi fingo, at han skulle söndertrampa, det är aldeles förkrossa ormsens hufvud 1 Mos. 3:15. När det uprepades för Abraham, heter det at all folk på jordena skulle uti honom välsignade varda Cap. 18:18. Denna allmänna välsignelse hade ingalunda ägt rum, om ej betalningen varit fullkomlig. Hos Propheten Esaiam talar medlaren sjelf314 härom således: Ja mig hafver tu arbete gjort uti tinom syndom, och gjort mig mödo uti tinom missgärningom; men Jag, jag utstryker tin öfverträdelse för mina skull, och kommer tina synder intet mera ihog, Es. 43:25.35 Nya Testamentets vitnesbörder äro ännu tydeligare, såsom då Apostelen Paulus säger: at nåden är väldig genom rättfärdigheten36 til evinnerligit lif genom Jesum Christum, Rom. 5:21. Och Petrus til Cornelium: Hvar och en som tror på honom, han skal få syndernas förlåtelse genom hans namn, genom hans fulla betalning Ap. G. 10:43. så at på Guds sida mera aldeles intet hinder är, allenast syndare ingå i ordningen til denna delagtighet. Fullkomlig är den så at Jesus betalt och tilfyllest gjort för alla människor i gemen och hvar och en i synnerhet. Därföre säger Paulus: Gud hafver icke skonat sin egen son, utan gifvit honom ut för oss alla, Rom. 8:32. Ganska hugneliga ord under mörka stunder för bekymrade syndare. Så säger han äfven 2 Cor. 5:14. at Christus är död för alla och Ebr. 2:9. heter det at han af Guds nåd emot oss arma syndare smakade döden för oss alla. Men aldratydeligast yttrar sig Apostelen Johannes härom 1 Ep. 2:2. då han säger: at Jesus Christus han är försoningen för våra synder icke allenast för315 våra utan för hela verldenes. Hvilken försoning sträcker sig icke allenast til alla människor, utan ock til alla deras synder, så at om deras synder voro blodröda skola de dock snöhvita varda, om de voro som en rosenfärga,37 skola the dock varda såsom en ull, Es. 1:18. Och såsom Herren säger genom Propheten Micham, at han skall slå våra missgärningar neder, och kasta alla våra synder uti hafsens djup, Cap. 7:19. Och nu mine älskelige, efter den är til alla delar så fullkomlig och tröstefull, så beprisar Lutherus den äfven med tre ganska märkvärdiga uttryck uti vår text, då han säger förlossat, förvärfvat och vunnit.38 Hvardera talesättet har sit besynnerliga eftertryck. Han säger Christus har förlossat oss. Ack! vi suto39 ju i mörkret och i dödsens skugga, syndsens och satans fångar, slagne i bojor, bundne til själ och kropp, til händer och fötter, men denne vår hjelte när han kommer så säger han til the fångar går ut, och til them som sitta i mörkret kommer fram. Es. 49:9. Förlossare är hans namn, detta namn har han fått ifrån himmelen, och emedan Apostelen Paulus säger, at Christus hafver förlossat oss ifrån lagsens förbannelse Gal. 3:13 och fört fängelset40 fånget Eph. 4:8, så har han ock, låfvadt vara hans namn i evig316het, gjort skäl för det samma, så at vi af glädje må utbrista med David, och säga: Vår själ är undkommen, såsom en fogel en fogelfångares snaro; snaran är söndergången och vi äre löse. Hvem är då som förlossat oss? Vår hjelp står i Herrans namn, som himmel och jord gjort hafver Ps. 124:7,8. Sedan säger ock Sal. Lutherus, at vår Förlossare Jesus äfven har förvärfvat oss. Det man äger eller får utan möda, kan icke kallas förvärfvadt, dertil fordras arbete, trägenhet och besvär. Lät oss då eftersinna hvad vi arme syndare kostat honom. Han klagar sjelf, at vi gjort honom arbete och mödo uti våra missgärningar. Es. 43:24. Lät oss se huru troligen han arbetar, han våndas han förskräckes och ängslas, han kastar sig ned på sit ansigte til jorden, han står up och faller ned å nyo och beder; se huru han stryker svett i Getzemane, Ack! han kämpar til blods. Ebr. 12:4. Huru dyre hafve vi icke varit, då han således förvärfvat oss med sit blod. Ap. G. 10:28.41 Ändteligen säger han ock at Jesus vunnit oss. Denna vår själavän hade för oss fattat en sådan kärlek, at han vågade sig i strid med vår fiende satan för at taga oss utur denne mördarens klor, och uphöja oss til sin egen brud, men det var en hård kamp. Vår317 hjelte Jesus han kämpade ända til döds, och det såg ut, som vår hjelte stupat, då han på korset upgaf sin anda och lades död i grafven. Ack! då hade alt vårt hopp varit ute, men låfvad vare Jesus, som i sjelfva döden segrade. Ty han upstod på tredje dagen med stor härlighet, då han genom döden nederlade den som döden i våld hade, det var djäfvulen och gjorde oss fria. Ebr. 2:14,15. Så at vi kunne tacka Gud med Paulo för denna stora segren och säga: döden är upsvolgen uti segren 1 Cor. 15:54. Gudi vare tack, som oss segren gifvit hafver genom vår Herra Jesum Christum. v. 57.
§ 17
Nyt tarkemmin hänen ylipapin tehtäväänsä. Siihen kuuluu varsinaisesti kolme kohtaa, nimittäin ensinnäkin että hän kaikkien meidän syntiemme vuoksi lepyttäisi suututetun Jumalan. Toiseksi, että hän meidän asemastamme täyttäisi Jumalan lain hankkiakseen meille autuuden, ja kolmanneksi, että hän esirukouksillaan ja Jumalan suuntaan tekemänsä välitystyön kautta saattaisi sovitustyönsä voimaan. Kukin tehtävä on tunnettava erikseen. Mitä ensimmäiseen tulee, niin kysymys on siitä, että Välittäjä Jeesus Kristus otti kantaakseen meidän ja koko maailman synnit, jotka oli jo tehty, tai jotka tultaisiin tekemään, niin että suututettu Isä sillä tavoin lukisi ne kaikki yhdessä hänen syykseen, niin kuin hän olisi ne itse tehnyt, ja kaikki rangaistus ja piina, jota ne oikeamieliseltä Jumalalta ansaitsisivat, lankeaisi kerralla hänen päälleen, mikä täysin tyydyttäisi Jumalan vihan, niin että meidät tämän hänen maksamisensa vuoksi katsottaisiin vapautuneen tästä ansaitsemastamme rangaistuksesta. Tämän hänen kalliin sovitustyönsä autuas305 tohtori Luther selittää koskettavalla tavalla seuraavasti: Uskon että Jeesus Kristus on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.42 Hänen sanansa ansaitsevat tulla tarkoin painetuiksi sydämeemme, eikä suinkaan riitä, että ne on lapsena meidän mieleemme istutettu. Huomatkaamme kuka oli se, joka otti tehdäkseen näin raskaan työn? Hän sanoo, että se oli Jeesus Kristus, tosi Jumala, syntynyt Isästä ikuisuudessa, mutta samalla tosi ihminen, syntynyt Neitsyt Mariasta. Oi, tämä jumalallinen persoona, joka nimenomaan auttaakseen meitä syntisiä, joilla ei ollut muuta auttajaa taivaassa tai maan päällä, on astunut tänne alas vähäpätöisen ja halveksitun palvelijan hahmossa, tullakseen meidän Herraksemme ja armahtajaksemme, meidän sovittajaksemme. Hän eikä kukaan muu on meidän auttajamme, sillä näin sanoo apostoli Paavali: sillä ainoastaan yksi on Jumala, yksi myös välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä, ihminen Jeesus Kristus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä43 1. Tim. 2:5–6. Meillä on vain yksi ylipappi, joka on ottanut itselleen meidän asiamme Hepr. 4:14. Mutta306 huomatkaamme edelleen, kenet hän sitten on pelastanut? Te tiedätte varmaankin vastauksen: kaikki ihmiset, mutta pyydän teitä rakkaani, ettette katsele tätä asiaa ikään kuin vieras, jota se ei koskisi. Luther unohtaa tässä kaikki muut, puhuu vain itsestään ja sanoo, että hän on lunastanut minut. Muistakaamme tässä, että hän on lunastanut myös sinut ja minut, oi ihminen! Mutta voi! Millaisia me olimme luonnollisessa tilassamme? Mitä väkeä me oikein olemme? Jumala armahtakoon, ei muuta kuin kadotettuja ja tuomittuja ihmisiä. Sellaisia, jotka synnin johdosta ovat juosseet karkuun meidän autuutemme Jumalan luota, jotka on eksytetty pois paimenemme luota, jotka ovat suututtaneet pyhän Jumalan ja tehneet itsensä syntien ja Saatanan orjiksi. Kaikella tällä olemme vetäneet päällemme pyhän ja oikeamielisen Jumalan kirouksen ja rangaistuksen ajassa ja ikuisuudessa, ilman minkäänlaista tahtoa tai voimaa, jolla voisimme itseämme milloinkaan auttaa, sanalla sanoen joutuneet surkeimpaan mahdolliseen tilaan Jes. 1:5–6. Mutta tällaisia surkimuksia hän tuli auttamaan, ja hänestä tuli meidän ylipappimme. Jollet tunnista itseäsi tästä synkästä kuvauksesta, niin et myöskään tunne oikein ylipappiasi tai sitä, miten tarvitset hänen apuaan. Mutta te, jotka tämän tunnette, seuratkaa eteenpäin kanssani nähdäksenne syvemmälle siihen kurjuuteen, josta307 hän on meidät lunastanut: synnistä, kuoleman ja paholaisen vallasta, kuten Luther painokkaasti sanoo. Voi! Juuri siinä ovat meidän kiusaajamme, niistä kumpuaa kaikki onnettomuutemme. Synti on poikkeamista Jumalasta, hänen pyhistä käskyistään ja määräyksistään, joita hän palkinnolla rohkaisten mutta myös rangaistuksella uhaten koetti saada meidät tottelemaan. Koko paratiisin ihanuus oli meidän edessämme ja kuului meille, ja jumalallinen lupaus vielä suuremmasta onnesta taivaassa oli se rakkauden side, jolla Jumala halusi pitää meidät suloisten käskyjensä tiellä ja onnellisessa yhteydessä itsensä kanssa, ja kauhistuttava kuolemantuomio oli sen puomin toisella puolella, jonka piti pitää meidät hyveen rajojen sisällä. Mutta voi! Kaikki siteet katkaistiin, kaikki puomit särjettiin, niin että Herran täytyi valittaa meistä ja sanoa: teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa44 Jes. 59:2. Tässä erittäin valitettavassa tilassa me luonnostamme olimme kaikki, sillä Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat45 1. Moos. 6:5. Tätä murheellista tilaamme hän kuvaa niin koskettavalla tavalla Hes. 16:4–6, kuinka kukaan ei ole säälinyt eikä armahtanut meitä,308 vaan meidät poljettiin halveksien maahan; meidän olisi kärsittävä kaikki se rangaistus ja kurjuus, jonka olimme synnissä päällemme vetäneet, mutta juuri tässä kurjuudessa Jumala armahti meidät, niin kuin hän sanoo: Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut veressäsi potkimassa, ja kun makasit siinä veressäsi, minä sanoin sinulle: ”Jää eloon”. Näiden meidän pahojen tekojemme vuoksi ylipappimme Jeesus haavoitettiin ja meidän syntiemme vuoksi häntä lyötiin Jes. 53:5. Toiseksi hän on, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti!, lunastanut meidät kuolemasta. Tämä synnin kauhistuttava seuralainen oli tiiviisti kannoillamme, vetääkseen meidät kokonaan pois Jumalan, ainoan oikean onnen lähteemme luota, ja rikkoakseen tuskallisesti siteen, joka yhdistää ruumiimme kuolemattomaan sieluun ja tekee ruumiistamme katoavaisuuden surkuteltavan saaliin. Mutta voi! Kaikkein kauhistuttavinta on se, että meidät ikuisesti erotetaan Jumalasta ja kaikesta onnellisuudesta ja sieluamme sekä ruumistamme kauhistuttavassa pimeydessä ikuisesti murhataan sanomattoman tuskallisesti. Siunatut kuulijat! Kaikki tämä oli sinun ja minun osanani, meidän on syytä kauhistua ajatustakin siitä. Me olemme syypäät ja meidät olisi pitänyt asettaa piinapenkkiin kestämään ne309 tuskat. Ikuisen kauhun ja julmuuden vallassa meidän olisi pitänyt maistaa kuoleman katkeruus sydämessämme. Mutta Jeesuksen ylipapin virka merkitsi, että hän pelastaisi meidät tältä kauhun ja pelon kuninkaalta, ja sen hän on tehnyt täydellisesti, sillä Kuolema on nielty meidän Vapahtajamme kuoleman kautta ja voitto saatu 1. Kor. 15:54. Katsokaa, rakkaani! Näin hän, uskollisin Immanuel, auttaa meidän kurjaa sieluamme pois näin suuresta kurjuudesta. Kolmanneksi Luther sanoo, että hän on lunastanut meidät paholaisen vallasta. Tässä mainitaan kavaltajamme. Hän oli se, joka Jumalaa herjaavin valhein johti meidät lankeemukseen ja onnettomuuteen, ja siksi Lunastajamme Jeesus syystä sanoo, että hän on alusta alkaen ollut murhaaja, ja kutsuu häntä valheen isäksi Joh. 8:44. Hän on kauhistuttava susi, joka saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman46 Joh. 10:12, ja ärjyvä leijona, joka kulkee ympäriinsä ja etsii, kenet voisi niellä47 1. Piet. 5:8. Mutta Vapahtajamme on ylipapin virassaan kuolemallaan riistänyt vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta48 Hepr. 2:14. Hänelle kuuluu siis oikeutetusti Lunastajan nimi, ja sen täytyy siten olla meille sitä rakkaampi, mitä surkeammasta tilasta hän on meidät pelastanut. Vaikeampaa ei voida milloinkaan ajatella kuin on synti, kuolema ja paholaisen310 valta. Ylistetty olkoon hänen nimensä, joka on lunastanut meidät niitä kaikista. Mutta katsokaamme myös maksua, jolla lunastus on suoritettu. Välittäjä oli asettunut meidän asemaamme, hän seisoi syntisten asemassa. Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimus oli täytettävä, kaikki rangaistukset ja piinat, joihin olimme velvolliset alistumaan, hänen oli kestettävä pilkulleen, muuten meillä ei olisi odotettavissa mitään sovitusta. Tässä voidaan kyllä kysyä, millä koko ihmissuku voitiin ostaa? Ja autuas Lutherimme vastaa: ei kullalla eikä hopealla, se olisi liian vähäistä, jotta yhden ainoankaan syntisen sielu sillä tulisi maksetuksi. Ihmiset! Mitä te asettaisitte tämän maailman omaisuuksien, tämän katoavaisen hyvän arvoksi, jota on tapana mitata niistä pysyvimmillä, kauneimmilla ja kalliimmilla: kullalla ja hopealla. Kerätkää ne kaikki, kootkaa kaikki maailman kulta, hopea ja jalokivet Jumalan oikeamielisyyden toiseen vaakakuppiin ja myöntäkäämme: Kaikki tämä olisi syntisen omaa, mutta se ei kuitenkaan koskaan voi olla muuta kuin lainaa samalta Jumalalta, jolle me olemme myös velassa kaikkien syntiemme edestä, ja laittakaamme syntitaakka toiseen. Miten käy? Painavin, kaunein ja kallisarvoisinkaan ei tässä paina yhtään mitään, sillä yhden sielun lunastus on liian kallis311 ja jää iäti suorittamatta Ps. 49:9, ja millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Mark. 8:37. Voi! Tiedättehän, ja huomatkaa, saanen muistuttaa teitä apostoli Pietarin lailla, ettei teitä ole lunastettu tyhjänpäiväisestä elämästänne millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla 1. Piet. 1:18. Mikä oli sitten se oikea ja käypä maksusumma, jolla meidät voitiin lunastaa? Apostoli Pietari vastaa: Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä 1. Piet. 1:19, minkä Luther puolestaan ilmaisee näin: Jeesus Kristus on lunastanut meidät pyhällä ja kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.49 Katsokaa siis, rakkaani, siinä on oikea lunastusraha, nimittäin Jeesuksen veri, jota tässä kutsutaan pyhäksi vereksi, millä kuvataan Vapahtajamme täydellistä viattomuutta, sillä hänen vertaan ei saastuttanut koko ihmiskuntaa turmeleva synninsaasta. Jos se nimittäin olisi ollut sellaista, se olisi ollut sovitukseen täysin kelpaamatonta, ja siksi Pietari kutsuukin sitä tahrattoman Karitsan vereksi. Tähän tahrattomuuteen apostoli Paavali myös ensisijaisesti perustaa Jeesuksen veren puhdistavan voiman sanoessaan kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen joka uhrasi itsensä tahrattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista50 Hepr. 9:14,312 kun hän on oman verensä kautta mennyt kaikkein pyhimpään ja saanut aikaan ikuisen lunastuksen51 Hepr. 9:12. Niin apostolit kuin Lutherkin kutsuvat sitä kallisarvoiseksi vereksi, millä halutaan osoittaa miten ylhäisen ja suuren arvon ihmiseksitulleen Jeesuksen veri oli saanut persoonallisessa yhdistymisessä Kristuksen molempien luontojen kesken. Tässä mennään niin pitkälle että apostoli Johannes kutsuu sitä Jumalan pojan vereksi 1. Joh. 1:7. Se on verta, jolla on ääretön, jumalallinen puhdistava voima. Meidän on kuitenkin huomattava, että Jeesuksen ruumiin veripisarat eivät ole meidän puhdistumisemme ainoa vaikuttava syy. Jeesuksen verellä tarkoitetaan tässä kaikkea sitä mitä hän teki ja kärsi meidän ja koko maailman syntivelan maksamiseksi, täyttääkseen vihastutetun Jumalan vaatimukset meitä kohtaan. Siihen kuuluu kaikki hänen sekä sisäinen että ulkoinen kärsimyksensä, josta myös muissa kohdin sanotaan: hän antoi itsensä meidän edestämme Tit. 2:14, ja että hänet on haavoitettu ja runneltu meidän tähtemme52 Jes. 53:5, hän antoi henkensä kuolemassa53 Jes. 53:12, kuten Luther tämän selittää, kun hän lisää: syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Siihen kuuluvat siten meidän välittäjämme kaikki tuskat, kuten hänen vaikea sieluntuskansa yrttitarhassa, hänen siteensä ja kahleensa, hänen kipeä pilkkaamisensa, korvapuustit, orjantappurakruunu, kuolemantuomio, ristiinnaulitseminen, Jumalan hylkääminen313 ristillä, hänen ankara janonsa ja häpäisevä kuolema pahimpien pahantekijöiden keskellä ynnä muuta. Tämä tarkoittaa Vapahtajamme koko katkeraa kärsimystä. Se kaikki on hänen täydellinen sovitusuhrinsa, jolla hän ylipappinamme ottaa pois maailman synnit. Se on tapahtunut meidän vuoksemme, me olemme aiheuttaneet hänelle kaiken tämän. Sen täytyy siis liikuttaa meitä; syntisen ei tule katsella sellaista ilman itkua ja kyyneleitä, sillä suuri pahuutemme on se, joka Jumalan poikaa näin haavoittaa.54
Mutta me emme saa myöskään jättää lopuksi tarkastelematta lähemmin itse tämän sovituksen luonnetta. Tärkeintä, mikä meidän tulee siinä huomata, on että se on kaikilta osiltaan täydellinen, niin että maksu, jonka Välittäjämme otti suorittaakseen, vastasi kaikilta osiltaan pyhän Jumalan vaatimusta koko ihmissuvulta. Kaikki Vanhan testamentin profetiat kuvaavat, että asia tulisi olemaan näin. Ensimmäisen saamamme lupauksen mukaan hän tulisi polkemaan rikki, siis kerrassaan murskaamaan käärmeen pään 1. Moos. 3:15. Kun lupaus toistetaan Abrahamille, sanotaan että hänen saamansa siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille 1. Moos. 18:18. Tämä yleinen siunaus ei suinkaan olisi tapahtunut, jollei maksu olisi ollut täydellinen. Profeetta Jesajan kirjassa välittäjä itse314 sanoo näin: synneilläsi olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi. Jes. 43:24–25. Uuden testamentin todistukset ovat vielä selkeämpiä, kuten apostoli Paavalin sanoessa: armo on hallitseva ja johtava vanhurskauden kautta ikuiseen elämään Jeesuksen Kristuksen kautta55 Room. 5:21. Pietari sanoo Corneliukselle: jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi hänen nimensä voimasta, hänen täyden maksunsa kautta Ap. t. 10:43, niin että Jumalan puolelta ei ole enää mitään estettä, kunhan syntinen käy sisään tähän osallisuuteen järjestystä noudattaen. Se on täydellinen, koska Jeesus on maksanut ja täyttänyt kaiken kaikkien ihmisten puolesta yleisesti ja itse kunkin puolesta erityisesti. Siksi Paavali sanoo: Jumala ei säästänyt omaa poikaansa vaan antoi hänet kaikkien meidän puolestamme56 Room. 8:32. Lohdullisia sanoja huolestuneille syntisille synkkinä hetkinä. Hän sanoo myös 2. Kor. 5:14, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta, ja Hepr. 2:9 hän sanoo, että Jeesus Jumalan armosta meidän kurjien syntisten tähden maistoi kuolemaa kaikkien edestä.57 Mutta selvimmin tämän ilmaisee apostoli Johannes sanoessaan: Jeesus Kristus on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain315 meidän vaan koko maailman 1. Joh. 2:2. Tämä sovitus ei ulotu vain kaikkiin ihmisiin vaan myös heidän kaikkiin synteihinsä, niin että vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes. 1:18. Ja niin kuin Herra sanoo profeetta Miikan kautta: hän polkee maahan meidän pahat tekomme ja heittää kaikki syntimme meren syvyyteen58 Miika 7:19. Ja nyt, rakkaani, koska se on kaikilta osiltaan niin täydellinen ja lohdullinen, Luther ylistää sitä myös kolmella sangen merkittävällä ilmaisulla tekstissämme, kun hän sanoo lunastanut, ostanut omakseen ja voittanut. Jokaisella ilmauksella on oma erityinen painoarvonsa. Hän sanoo, että Kristus on lunastanut meidät. Voi, mehän istuimme pimeydessä ja kuoleman varjossa, synnin ja Saatanan vankeina, kahleisiin pantuna, sielultamme ja ruumiiltamme sidottuina, käsistä ja jaloista, mutta kun tämä sankarimme tulee, niin hän tulee sanomaan vangituille: ”Lähtekää”, ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!” Jes. 49:9. Lunastaja on hänen nimensä, tämän nimen hän on saanut taivaasta, ja koska apostoli Paavali sanoo, että Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta Gal. 3:13 ja on vienyt vankeuden vangiksi59 Ef. 4:8, niin hän on myös, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti,316 ollut sen veroinen, niin että me voimme iloisesti puhjeta sanomaan Daavidin tavoin: Me pääsimme pakoon kuin lintu pyytäjän paulasta. Paula katkesi, ja me pääsimme irti. Kuka on silloin lunastanut meidät? Meidän apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on60 Ps. 124:7–8. Sitten myös autuas Luther sanoo, että Lunastajamme Jeesus on myös lunastanut omakseen meidät. Sitä minkä omistaa tai saa ilman vaivaa, ei voi kutsua lunastetuksi, vaan siihen vaaditaan työtä, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä. Miettikäämme siis, mitä me kurjat syntiset olemme tulleet hänelle maksamaan. Hän itse valittaa, että meidän pahat tekomme ovat aiheuttaneet hänelle työtä ja vaivannäköä Jes. 43:24. Katsokaamme kuinka uskollisesti hän työskentelee, hän kärsii, hän on peloissaan ja kauhuissaan, hän heittäytyy kasvoilleen maahan, hän nousee ylös ja lankeaa uudelleen maahan ja rukoilee. Katsokaa kuinka hän hikoilee Getsemanessa. Voi, hän kamppailee verille asti! Hepr. 12:4. Kuinka kalliita me olemmekaan olleet, kun hän on näin on omalla verellään meidät lunastanut61 Ap. t. 20:28. Lopuksi hän sanoo, että Jeesus on voittanut meidät itselleen. Tämä meidän sielunystävämme rakasti meitä niin, että hän uskaltautui riitaan meidän vihollisemme Saatanan kanssa ottaakseen meiltä pois tämän murhaajan kynsistä ja kohottaakseen meidät omaksi morsiamekseen, mutta se oli kova taistelu.317 Sankarimme Jeesus kamppaili aina kuolemaan saakka, ja näytti siltä, kuin sankarimme olisi kaatunut, kun hän ristillä antoi henkensä ja hänet laitettiin kuolleena hautaan. Voi, silloin olisi kaikki toivomme ollut menetetty, mutta ylistetty olkoon Jeesus, joka kuolemassakin voitti. Sillä hän nousi kolmantena päivänä ylös suuressa kirkkaudessa, kun hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään meidät vapaiksi62 Hepr. 2:14–15. Näin voimme kiittää Jumalaa Paavalin tavoin tästä suuresta voitosta ja sanoa: kuolema on nielty ja voitto on saatu 1. Kor. 15:54. Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! 1. Kor. 15:57.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 17.
Nu närmare til sjelfva hans Öfversta Presterliga förrättningar. Dertil höra rätteligen tre stycken, nämligen först at han för alla våra brott skulle tilfredsställa den förtörnade Guden: för det andra, at han i vår stad63 upfylte Guds lag at förvärfva oss saligheten, och för det tredje, at han genom sin förbön och bemedlande hos Gud skulle göra sin försoning gällande. Hvardera förrättningen måste kännas serskildt. Hvad nu det första beträffar, består den deruti at Medlaren Jesus Christus tog uppå sig våra och hela verldenes synder, de som redan begångne äro, eller framdeles begås, så at de allesammans skulle af den förtörnade Fadren honom så tilräknas, som hade han dem sjelf begått, och alla de straff och plågor som de förtjent af den rättfärdige Guden på en gång öfverfalla honom, at därmed fullkomligen tilfredsställa Guds vrede, så at vi för hans betalning skulle anses frie ifrån vårt förtjenta straff. Hvilket hans dyra försoningsarbete Sa305lige Doctor Luther på et ganska rörande sätt förklarar sålunda: Jag tror, at Jesus Christus är min Herre, hvilken mig förtappade och fördömde människa förlossat, förvärfvat och vunnit hafver ifrån alla synder ifrån döden och djefvulens våld, icke med Guld eller silfver, utan med sitt helga och dyra blod och med sin oskyldiga pina och död.64 Hans ord äro värde at närmare läggas oss på hjertat, och ingalunda nog därmed at de uti barndomen fastnat i vårt minne. Lät oss då märka hvem det var, som åtagit sig ett så svårt arbete? Han säger det var Jesus Christus sanner Gud, född af Fadrenom i evighet, thesslikes sanner människa, född af Jungfru Maria. Ack! denna Guddomeliga Person, som just at hjelpa oss arma syndare, hvilka ingen annan hjelpare hade i himmelen eller på jorden, har stigit hit neder i en ganska ringa och föracktad tjenares skäpelse,65 at blifva vår Herre och förbarmare, vår försonare. Han och ingen annan är vår hjelpare, ty så säger Apostelen Paulus, såsom det är allenast en Gud, så är det ock en enda Medlare emellan Gud och människor, nemliga then människan Jesus Christus, hvilken sig sjelf gifvit hafver för alla til återlösen 1. Tim. 2:5,6. Det är allenast en Öfversta-Prest vi hafve, som åtagit sig vår sak. Ebr. 4:14. Men306 märkom vidare hvem han då frälsat? I veten väl svara: Alla människor; men jag beder eder mine älskelige ser icke på denna saken såsom fremmande, hvilka den icke anginge. Lutherus glömmer här alla andra och talar allenast om sig sjelf och säger, han har förlossat mig. Erindrom oss då härvid, at det är äfven dig och mig O människa! som han förlossat. Men Ack! hurudane sågo vi ut uti vårt naturliga tilstånd? Hvad äre vi för folk? Gud nåde oss så vist, intet annat än förtappade och fördömde människor; det är sådane, som genom synden lupit bort ifrån vår salighets Gud, som förvillats från vår herde, som förtörnat den Heliga Guden och gjort oss til syndenes och satans slafvar, och med alt detta ådragit oss förbannelse och straff af den Helige och rättfärdige Guden i tid och evighet, aldeles utan vilja eller förmåga, at någonsin kunna hjelpa oss sjelfva; med ett ord, i den aldrauslaste belägenhet. Es. 1:5,6. Si sådana uslingar kom han til hjelp och blef vår Öfversta-Prest. Känner du icke igen dig sjelf i denna svarta målning, så känner du icke eller rätt hvarken din Öfversta-Prest ej eller ditt eget behof af hans hjelp. Men I som kännen detta, följer längre fram med mig at se något djupare in uti det elände hvar307ifrån han förlossat oss. Lutherus säger märkeligen ifrån synden, döden och djefvulens våld.66 Ack! desse äro just våre plågare, af dem flyter all vår olycka. Synden är en afvikelse ifrån Gud och hans heliga bud och befallningar, dem han med upmuntran om belöning, och med hot och straff sökt förmå oss at åtlyda. Hela Paradisets härlighet stod för oss och hörde oss til, och et Guddomeligt löfte om en ännu större lycksalighet i himmelen var det kärleksband, hvarmed Gud ville hålla oss på sina ljufva buds vägar och i en lycksalig förening med sig sjelf, och en fasande dödsdom var på den andra sidan den bom, som skulle hålla oss innom dygdens skrankor; men ack! alla band sletos sönder, alla bomar blefvo brutna, så at Herren måste klaga öfver oss och säga: Eder ondska skiljer eder och eder Gud ifrån hvarandra och edra synder bortgömma hans ansigte ifrån eder Es. 59:2. I denna högst beklageliga belägenhet funno vi oss af naturen allesamman, ty Herren såg at människones ondska var stor på jordene och all hennes hjertans upsåt och tanka var altid benägen til thet ondt var. 1 Mos. 6:5. Hvilken vår jemmerfulla belägenhet han på ett alt för rörande sätt beskrifver Hes. 16:4,5,6. huru ingen ömkat sig öfver oss eller vist något för308barmande, utan vi blifvit lika som med yttersta förakt utvräkte på markene, det är at umgälla alt det straff och elände, som vi ådragit oss genom synden, men at vår Gud just i detta elände förbarmade sig öfver oss, såsom han säger: Men jag gick fram om tig, och såg tig liggande i titt blod, och sade til tig: Tu skalt lefva, tå tu så uti titt blod lågst, ja til tig sade jag, tå tu så i titt blod lågst, tu skalt lefva.67 Det var för dessa våra missgärningar, som vår Öfverste-Prest Jesus sargas, och för våra synders skull blifver han slagen. Es. 53:5. För det andra hafver han ock, låfvadt vare hans namn evinnerliga! förlossat oss ifrån döden. Denna syndens faseliga följeslagare stod oss tätt uppå hälarna, at draga oss aldeles bort ifrån Gud vår enda rätta lycksalighets källa, at med smärtor sönderslita det band, som förenar vår kropp med den odödeliga själen, och gör denna vår kropps hydda til ett ömkansvärdt rof för förgängelsen; men ack! Det faseligaste, at i evighet skilja oss från Gud och all lycksalighet, och at i alla evighet i ett faseligit mörker mörda själ och kropp med olideliga plågor. Alt detta Välsignade Åhörare! var din och min lott; vi må väl fasa vid åtankan häraf: Vi hafve förskyllt,68 och oss har bordt inställas på den plåge-ort och utstå så309dan smärta. Vi hade dödsens bitterhet med evig skräck och grufsamhet69 bordt smaka i vårt hjerta. Men deruti bestod Jesu Öfversta Presta-ämbete, at han skulle frälsa oss ifrån denna fasans och förskräckelsens Konung; det har han fullkomligen gjort, ty döden är genom vår Frälsares död aldeles upsvolgen70 uti segren. 1 Cor. 15:54. Ser då mine käreste! Så hjelper han vår arma själ den trofaste Immanuel ifrån så stort elände. Lutherus säger för det tredje at han förlossat oss ifrån djefvulens våld. Här höre vi nämnas vår förrädare. Han var den som genom sin Gud försmädande lögn bragte oss til affall och olycka, och kallas derföre af vår Förlossare Jesus med rätta en mandråpare af begynnelsen, och lögnenes Fader: Joh. 8:44. Han är den faseliga Ulfven som bortrycker och förskingrar fåren Cap. 10:12. och det rytande lejonet, som går omkring sökande hvem han upsluka må 1 Pet. 5:8. Men vår Frälsare har i sitt Öfversta-Presta-ämbete genom döden nederlagt den som döden i våld hade, det var djefvulen. Ebr. 2:14. Honom tilkommer då med rätta det namnet Förlossare och det måste blifva oss så mycket kärare, ju uslare den belägenhet är ifrån hvilken han förlossat oss: Svårare kan aldrig uptänkas än synden, döden och djefvulens310 våld; Låfvadt vare hans namn, han har förlossat ifrån altsammans. Men lät oss ock se på löse-penningen, hvarmed förlossningen skedt. Medlaren hade iklädt sig vår person, han stod i syndares ställe. Guds rättfärdiga hand måste fyllas, alla straff och plågor, som vi varit skyldige at undergå måste han utstå til pricka, annars hade vi ingen förlossning at vänta. Här må väl frågas: hvarmed kunde då hela människo-slägtet köpas? Och vår Sal. Lutherus svarar: Icke med Guld eller Silfver,71 nej det var för ringa, at få en enda syndares själ dermed betalt. Människor! Hvad sätten I dock för et värde på detta förgängeliga goda, denna verldenes ägodelar, som i Guld och Silfver pläga hafva den allmänna mått-stocken til sitt värde, såsom de fastaste, vakraste och dyrbaraste af dem; samlom dem alla, samlom alt verldenes Guld, Silfver och ädla stenar i den ena af Guds rättfärdighets vågskålar, låtom oss medgifva: alt detta vore syndarens eget, som dock aldrig kan blifva annat än ett lån af den samme Guden, hos hvilken vi äfven stå i skuld för alla våra synder, läggom då syndaskulden i den andra. Hvad gäller? Alt det tyngsta, det vakraste och dyrbaraste väger här mindre än intet; Ty det kostar för mycket at förlösa en311 själ, så at han måste låta thet bestå evinnerliga. Ps. 49:9. Eller hvad kan människan gifva ther hon sin själ med lösa må. Marc. 8:37. Ack! så veter och märker då, må jag förmana eder med Apostelen Petro at I icke med förgängeligit Silf eller Guld igenlöste ären ifrån edart fåfänga lefverne. 1 Ep. 1:18. Hvad var då den rätta och gällande köpeskilling hvarmed vi lösas kunde? Apostelen Petrus svarar: Med Christi dyra blod, såsom med ett menlöst och obesmittadt Lambs v. 19. hvilket åter Lutherus således uttrycker: Jesus Christus har förlossat oss med sitt heliga och dyra blod och med sin oskyldiga pina och död.72 Ser här mine Älskelige, här är den rätte löse-penningen, nämligen Jesu blod, som här kallas heligt blod, at därmed beteckna vår Frälsares fullkomliga oskuld, at hans blod icke var besmittadt med den hela människo-slägtet förderfvande synda-spetelske, ty hade det varit sådant, hade det ock til all försoning varit helt odugeligit; därföre kallar just Petrus äfven det ett obesmittadt Lambs blod; ifrån hvilken obesmittelse Apostelen Paulus äfven förnämligast hänleder renande kraften utaf Jesu blod, då han säger: Huru mycket mer skall Christi blod, som hafver sig sjelf obesmittad Gudi offrat, rena vårt samvete af the döda gerningar. Ebr. 9:14.312 genom hvilket sitt eget blod han ena reso är ingången uti thet heliga och hafver funnit en evig förlossning v. 12. Det kallas ock så väl af Apostelen som Luthero ett dyrt blod, til at därmed visa hvad högt och gällande värde Jesu mandoms blod hade iklädt sig uti den Personliga föreningen emellan Christi båda naturer, och det så långt at Johannes Apostelen kallar det Guds sons blod 1. Ep. 1:7. Det är ett blod, som har en oändelig och Guddomelig renande kraft. Dock böre vi märka at icke blods-dropparna i Jesu lekamen äro den endaste värkande orsaken til vår rening. Med Jesu blod förstås här alt hvad han gjort och lidit til betalande af vår och hela verldenes syndaskuld, at fylla den förtörnade Gudens fordran af oss; hvartil hörer alt hans både invärtes och utvärtes lidande, hvarföre det ock heter på andra ställen, at han gaf sig sjelf för oss Tit. 2:14. och at han är sargad och slagen för vår skuld. Es. 53:5. och gaf sitt lif i döden v. 12. såsom Lutherus förklarar det då han lägger detta til och med sin oskyldiga pina och död.73 Hit höra således alla vår medlares plågor, såsom hans svåra själa ångest i örtagården, hans band och båjor, hans svåra smälek, kindpustande,74 törnekröning, dödsdom, korssfästande, Guds öfvergifvan313de på korsset, hans svåra törst och hånliga död midt ibland gröfsta missgärnings män, med mera. Det är hela vår Frälsares bittra lidande. Detta alt är det fullkomliga försonings-offer, hvarmed han såsom vår Öfversta-Prest borttager verldenes synder. Detta är skedt för vår skull: vi hafve tilfogat honom alt detta. Det måste ju röra oss. Oss syndare bör slikt ej se, förutan gråt och tårar; ty thet är vår ondska stor, som Guds Son så sårar.75
Men vi få ej eller förbigå, at sluteligen härvid se närmare uppå sjelfva beskaffenheten af denna försoning. Det förnämsta härvid är, som vi böre märka, at den är til alla delar fullkomlig, så at betalningen som vår medlare sig åtagit var til alla delar svarande emot den Helige Gudens fordran af hela människo-slägtet. Sådan beskrifva den alla gamla Testamentsens Prophetier, at den skulle blifva. Det första löfte som vi fingo, at han skulle söndertrampa, det är aldeles förkrossa ormsens hufvud 1 Mos. 3:15. När det uprepades för Abraham, heter det at all folk på jordena skulle uti honom välsignade varda Cap. 18:18. Denna allmänna välsignelse hade ingalunda ägt rum, om ej betalningen varit fullkomlig. Hos Propheten Esaiam talar medlaren sjelf314 härom således: Ja mig hafver tu arbete gjort uti tinom syndom, och gjort mig mödo uti tinom missgärningom; men Jag, jag utstryker tin öfverträdelse för mina skull, och kommer tina synder intet mera ihog, Es. 43:25.76 Nya Testamentets vitnesbörder äro ännu tydeligare, såsom då Apostelen Paulus säger: at nåden är väldig genom rättfärdigheten77 til evinnerligit lif genom Jesum Christum, Rom. 5:21. Och Petrus til Cornelium: Hvar och en som tror på honom, han skal få syndernas förlåtelse genom hans namn, genom hans fulla betalning Ap. G. 10:43. så at på Guds sida mera aldeles intet hinder är, allenast syndare ingå i ordningen til denna delagtighet. Fullkomlig är den så at Jesus betalt och tilfyllest gjort för alla människor i gemen och hvar och en i synnerhet. Därföre säger Paulus: Gud hafver icke skonat sin egen son, utan gifvit honom ut för oss alla, Rom. 8:32. Ganska hugneliga ord under mörka stunder för bekymrade syndare. Så säger han äfven 2 Cor. 5:14. at Christus är död för alla och Ebr. 2:9. heter det at han af Guds nåd emot oss arma syndare smakade döden för oss alla. Men aldratydeligast yttrar sig Apostelen Johannes härom 1 Ep. 2:2. då han säger: at Jesus Christus han är försoningen för våra synder icke allenast för315 våra utan för hela verldenes. Hvilken försoning sträcker sig icke allenast til alla människor, utan ock til alla deras synder, så at om deras synder voro blodröda skola de dock snöhvita varda, om de voro som en rosenfärga,78 skola the dock varda såsom en ull, Es. 1:18. Och såsom Herren säger genom Propheten Micham, at han skall slå våra missgärningar neder, och kasta alla våra synder uti hafsens djup, Cap. 7:19. Och nu mine älskelige, efter den är til alla delar så fullkomlig och tröstefull, så beprisar Lutherus den äfven med tre ganska märkvärdiga uttryck uti vår text, då han säger förlossat, förvärfvat och vunnit.79 Hvardera talesättet har sit besynnerliga eftertryck. Han säger Christus har förlossat oss. Ack! vi suto80 ju i mörkret och i dödsens skugga, syndsens och satans fångar, slagne i bojor, bundne til själ och kropp, til händer och fötter, men denne vår hjelte när han kommer så säger han til the fångar går ut, och til them som sitta i mörkret kommer fram. Es. 49:9. Förlossare är hans namn, detta namn har han fått ifrån himmelen, och emedan Apostelen Paulus säger, at Christus hafver förlossat oss ifrån lagsens förbannelse Gal. 3:13 och fört fängelset81 fånget Eph. 4:8, så har han ock, låfvadt vara hans namn i evig316het, gjort skäl för det samma, så at vi af glädje må utbrista med David, och säga: Vår själ är undkommen, såsom en fogel en fogelfångares snaro; snaran är söndergången och vi äre löse. Hvem är då som förlossat oss? Vår hjelp står i Herrans namn, som himmel och jord gjort hafver Ps. 124:7,8. Sedan säger ock Sal. Lutherus, at vår Förlossare Jesus äfven har förvärfvat oss. Det man äger eller får utan möda, kan icke kallas förvärfvadt, dertil fordras arbete, trägenhet och besvär. Lät oss då eftersinna hvad vi arme syndare kostat honom. Han klagar sjelf, at vi gjort honom arbete och mödo uti våra missgärningar. Es. 43:24. Lät oss se huru troligen han arbetar, han våndas han förskräckes och ängslas, han kastar sig ned på sit ansigte til jorden, han står up och faller ned å nyo och beder; se huru han stryker svett i Getzemane, Ack! han kämpar til blods. Ebr. 12:4. Huru dyre hafve vi icke varit, då han således förvärfvat oss med sit blod. Ap. G. 10:28.82 Ändteligen säger han ock at Jesus vunnit oss. Denna vår själavän hade för oss fattat en sådan kärlek, at han vågade sig i strid med vår fiende satan för at taga oss utur denne mördarens klor, och uphöja oss til sin egen brud, men det var en hård kamp. Vår317 hjelte Jesus han kämpade ända til döds, och det såg ut, som vår hjelte stupat, då han på korset upgaf sin anda och lades död i grafven. Ack! då hade alt vårt hopp varit ute, men låfvad vare Jesus, som i sjelfva döden segrade. Ty han upstod på tredje dagen med stor härlighet, då han genom döden nederlade den som döden i våld hade, det var djäfvulen och gjorde oss fria. Ebr. 2:14,15. Så at vi kunne tacka Gud med Paulo för denna stora segren och säga: döden är upsvolgen uti segren 1 Cor. 15:54. Gudi vare tack, som oss segren gifvit hafver genom vår Herra Jesum Christum. v. 57.
§ 17
Nyt tarkemmin hänen ylipapin tehtäväänsä. Siihen kuuluu varsinaisesti kolme kohtaa, nimittäin ensinnäkin että hän kaikkien meidän syntiemme vuoksi lepyttäisi suututetun Jumalan. Toiseksi, että hän meidän asemastamme täyttäisi Jumalan lain hankkiakseen meille autuuden, ja kolmanneksi, että hän esirukouksillaan ja Jumalan suuntaan tekemänsä välitystyön kautta saattaisi sovitustyönsä voimaan. Kukin tehtävä on tunnettava erikseen. Mitä ensimmäiseen tulee, niin kysymys on siitä, että Välittäjä Jeesus Kristus otti kantaakseen meidän ja koko maailman synnit, jotka oli jo tehty, tai jotka tultaisiin tekemään, niin että suututettu Isä sillä tavoin lukisi ne kaikki yhdessä hänen syykseen, niin kuin hän olisi ne itse tehnyt, ja kaikki rangaistus ja piina, jota ne oikeamieliseltä Jumalalta ansaitsisivat, lankeaisi kerralla hänen päälleen, mikä täysin tyydyttäisi Jumalan vihan, niin että meidät tämän hänen maksamisensa vuoksi katsottaisiin vapautuneen tästä ansaitsemastamme rangaistuksesta. Tämän hänen kalliin sovitustyönsä autuas305 tohtori Luther selittää koskettavalla tavalla seuraavasti: Uskon että Jeesus Kristus on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.83 Hänen sanansa ansaitsevat tulla tarkoin painetuiksi sydämeemme, eikä suinkaan riitä, että ne on lapsena meidän mieleemme istutettu. Huomatkaamme kuka oli se, joka otti tehdäkseen näin raskaan työn? Hän sanoo, että se oli Jeesus Kristus, tosi Jumala, syntynyt Isästä ikuisuudessa, mutta samalla tosi ihminen, syntynyt Neitsyt Mariasta. Oi, tämä jumalallinen persoona, joka nimenomaan auttaakseen meitä syntisiä, joilla ei ollut muuta auttajaa taivaassa tai maan päällä, on astunut tänne alas vähäpätöisen ja halveksitun palvelijan hahmossa, tullakseen meidän Herraksemme ja armahtajaksemme, meidän sovittajaksemme. Hän eikä kukaan muu on meidän auttajamme, sillä näin sanoo apostoli Paavali: sillä ainoastaan yksi on Jumala, yksi myös välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä, ihminen Jeesus Kristus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä84 1. Tim. 2:5–6. Meillä on vain yksi ylipappi, joka on ottanut itselleen meidän asiamme Hepr. 4:14. Mutta306 huomatkaamme edelleen, kenet hän sitten on pelastanut? Te tiedätte varmaankin vastauksen: kaikki ihmiset, mutta pyydän teitä rakkaani, ettette katsele tätä asiaa ikään kuin vieras, jota se ei koskisi. Luther unohtaa tässä kaikki muut, puhuu vain itsestään ja sanoo, että hän on lunastanut minut. Muistakaamme tässä, että hän on lunastanut myös sinut ja minut, oi ihminen! Mutta voi! Millaisia me olimme luonnollisessa tilassamme? Mitä väkeä me oikein olemme? Jumala armahtakoon, ei muuta kuin kadotettuja ja tuomittuja ihmisiä. Sellaisia, jotka synnin johdosta ovat juosseet karkuun meidän autuutemme Jumalan luota, jotka on eksytetty pois paimenemme luota, jotka ovat suututtaneet pyhän Jumalan ja tehneet itsensä syntien ja Saatanan orjiksi. Kaikella tällä olemme vetäneet päällemme pyhän ja oikeamielisen Jumalan kirouksen ja rangaistuksen ajassa ja ikuisuudessa, ilman minkäänlaista tahtoa tai voimaa, jolla voisimme itseämme milloinkaan auttaa, sanalla sanoen joutuneet surkeimpaan mahdolliseen tilaan Jes. 1:5–6. Mutta tällaisia surkimuksia hän tuli auttamaan, ja hänestä tuli meidän ylipappimme. Jollet tunnista itseäsi tästä synkästä kuvauksesta, niin et myöskään tunne oikein ylipappiasi tai sitä, miten tarvitset hänen apuaan. Mutta te, jotka tämän tunnette, seuratkaa eteenpäin kanssani nähdäksenne syvemmälle siihen kurjuuteen, josta307 hän on meidät lunastanut: synnistä, kuoleman ja paholaisen vallasta, kuten Luther painokkaasti sanoo. Voi! Juuri siinä ovat meidän kiusaajamme, niistä kumpuaa kaikki onnettomuutemme. Synti on poikkeamista Jumalasta, hänen pyhistä käskyistään ja määräyksistään, joita hän palkinnolla rohkaisten mutta myös rangaistuksella uhaten koetti saada meidät tottelemaan. Koko paratiisin ihanuus oli meidän edessämme ja kuului meille, ja jumalallinen lupaus vielä suuremmasta onnesta taivaassa oli se rakkauden side, jolla Jumala halusi pitää meidät suloisten käskyjensä tiellä ja onnellisessa yhteydessä itsensä kanssa, ja kauhistuttava kuolemantuomio oli sen puomin toisella puolella, jonka piti pitää meidät hyveen rajojen sisällä. Mutta voi! Kaikki siteet katkaistiin, kaikki puomit särjettiin, niin että Herran täytyi valittaa meistä ja sanoa: teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa85 Jes. 59:2. Tässä erittäin valitettavassa tilassa me luonnostamme olimme kaikki, sillä Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat86 1. Moos. 6:5. Tätä murheellista tilaamme hän kuvaa niin koskettavalla tavalla Hes. 16:4–6, kuinka kukaan ei ole säälinyt eikä armahtanut meitä,308 vaan meidät poljettiin halveksien maahan; meidän olisi kärsittävä kaikki se rangaistus ja kurjuus, jonka olimme synnissä päällemme vetäneet, mutta juuri tässä kurjuudessa Jumala armahti meidät, niin kuin hän sanoo: Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut veressäsi potkimassa, ja kun makasit siinä veressäsi, minä sanoin sinulle: ”Jää eloon”. Näiden meidän pahojen tekojemme vuoksi ylipappimme Jeesus haavoitettiin ja meidän syntiemme vuoksi häntä lyötiin Jes. 53:5. Toiseksi hän on, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti!, lunastanut meidät kuolemasta. Tämä synnin kauhistuttava seuralainen oli tiiviisti kannoillamme, vetääkseen meidät kokonaan pois Jumalan, ainoan oikean onnen lähteemme luota, ja rikkoakseen tuskallisesti siteen, joka yhdistää ruumiimme kuolemattomaan sieluun ja tekee ruumiistamme katoavaisuuden surkuteltavan saaliin. Mutta voi! Kaikkein kauhistuttavinta on se, että meidät ikuisesti erotetaan Jumalasta ja kaikesta onnellisuudesta ja sieluamme sekä ruumistamme kauhistuttavassa pimeydessä ikuisesti murhataan sanomattoman tuskallisesti. Siunatut kuulijat! Kaikki tämä oli sinun ja minun osanani, meidän on syytä kauhistua ajatustakin siitä. Me olemme syypäät ja meidät olisi pitänyt asettaa piinapenkkiin kestämään ne309 tuskat. Ikuisen kauhun ja julmuuden vallassa meidän olisi pitänyt maistaa kuoleman katkeruus sydämessämme. Mutta Jeesuksen ylipapin virka merkitsi, että hän pelastaisi meidät tältä kauhun ja pelon kuninkaalta, ja sen hän on tehnyt täydellisesti, sillä Kuolema on nielty meidän Vapahtajamme kuoleman kautta ja voitto saatu 1. Kor. 15:54. Katsokaa, rakkaani! Näin hän, uskollisin Immanuel, auttaa meidän kurjaa sieluamme pois näin suuresta kurjuudesta. Kolmanneksi Luther sanoo, että hän on lunastanut meidät paholaisen vallasta. Tässä mainitaan kavaltajamme. Hän oli se, joka Jumalaa herjaavin valhein johti meidät lankeemukseen ja onnettomuuteen, ja siksi Lunastajamme Jeesus syystä sanoo, että hän on alusta alkaen ollut murhaaja, ja kutsuu häntä valheen isäksi Joh. 8:44. Hän on kauhistuttava susi, joka saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman87 Joh. 10:12, ja ärjyvä leijona, joka kulkee ympäriinsä ja etsii, kenet voisi niellä88 1. Piet. 5:8. Mutta Vapahtajamme on ylipapin virassaan kuolemallaan riistänyt vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta89 Hepr. 2:14. Hänelle kuuluu siis oikeutetusti Lunastajan nimi, ja sen täytyy siten olla meille sitä rakkaampi, mitä surkeammasta tilasta hän on meidät pelastanut. Vaikeampaa ei voida milloinkaan ajatella kuin on synti, kuolema ja paholaisen310 valta. Ylistetty olkoon hänen nimensä, joka on lunastanut meidät niitä kaikista. Mutta katsokaamme myös maksua, jolla lunastus on suoritettu. Välittäjä oli asettunut meidän asemaamme, hän seisoi syntisten asemassa. Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimus oli täytettävä, kaikki rangaistukset ja piinat, joihin olimme velvolliset alistumaan, hänen oli kestettävä pilkulleen, muuten meillä ei olisi odotettavissa mitään sovitusta. Tässä voidaan kyllä kysyä, millä koko ihmissuku voitiin ostaa? Ja autuas Lutherimme vastaa: ei kullalla eikä hopealla, se olisi liian vähäistä, jotta yhden ainoankaan syntisen sielu sillä tulisi maksetuksi. Ihmiset! Mitä te asettaisitte tämän maailman omaisuuksien, tämän katoavaisen hyvän arvoksi, jota on tapana mitata niistä pysyvimmillä, kauneimmilla ja kalliimmilla: kullalla ja hopealla. Kerätkää ne kaikki, kootkaa kaikki maailman kulta, hopea ja jalokivet Jumalan oikeamielisyyden toiseen vaakakuppiin ja myöntäkäämme: Kaikki tämä olisi syntisen omaa, mutta se ei kuitenkaan koskaan voi olla muuta kuin lainaa samalta Jumalalta, jolle me olemme myös velassa kaikkien syntiemme edestä, ja laittakaamme syntitaakka toiseen. Miten käy? Painavin, kaunein ja kallisarvoisinkaan ei tässä paina yhtään mitään, sillä yhden sielun lunastus on liian kallis311 ja jää iäti suorittamatta Ps. 49:9, ja millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Mark. 8:37. Voi! Tiedättehän, ja huomatkaa, saanen muistuttaa teitä apostoli Pietarin lailla, ettei teitä ole lunastettu tyhjänpäiväisestä elämästänne millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla 1. Piet. 1:18. Mikä oli sitten se oikea ja käypä maksusumma, jolla meidät voitiin lunastaa? Apostoli Pietari vastaa: Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä 1. Piet. 1:19, minkä Luther puolestaan ilmaisee näin: Jeesus Kristus on lunastanut meidät pyhällä ja kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.90 Katsokaa siis, rakkaani, siinä on oikea lunastusraha, nimittäin Jeesuksen veri, jota tässä kutsutaan pyhäksi vereksi, millä kuvataan Vapahtajamme täydellistä viattomuutta, sillä hänen vertaan ei saastuttanut koko ihmiskuntaa turmeleva synninsaasta. Jos se nimittäin olisi ollut sellaista, se olisi ollut sovitukseen täysin kelpaamatonta, ja siksi Pietari kutsuukin sitä tahrattoman Karitsan vereksi. Tähän tahrattomuuteen apostoli Paavali myös ensisijaisesti perustaa Jeesuksen veren puhdistavan voiman sanoessaan kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen joka uhrasi itsensä tahrattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista91 Hepr. 9:14,312 kun hän on oman verensä kautta mennyt kaikkein pyhimpään ja saanut aikaan ikuisen lunastuksen92 Hepr. 9:12. Niin apostolit kuin Lutherkin kutsuvat sitä kallisarvoiseksi vereksi, millä halutaan osoittaa miten ylhäisen ja suuren arvon ihmiseksitulleen Jeesuksen veri oli saanut persoonallisessa yhdistymisessä Kristuksen molempien luontojen kesken. Tässä mennään niin pitkälle että apostoli Johannes kutsuu sitä Jumalan pojan vereksi 1. Joh. 1:7. Se on verta, jolla on ääretön, jumalallinen puhdistava voima. Meidän on kuitenkin huomattava, että Jeesuksen ruumiin veripisarat eivät ole meidän puhdistumisemme ainoa vaikuttava syy. Jeesuksen verellä tarkoitetaan tässä kaikkea sitä mitä hän teki ja kärsi meidän ja koko maailman syntivelan maksamiseksi, täyttääkseen vihastutetun Jumalan vaatimukset meitä kohtaan. Siihen kuuluu kaikki hänen sekä sisäinen että ulkoinen kärsimyksensä, josta myös muissa kohdin sanotaan: hän antoi itsensä meidän edestämme Tit. 2:14, ja että hänet on haavoitettu ja runneltu meidän tähtemme93 Jes. 53:5, hän antoi henkensä kuolemassa94 Jes. 53:12, kuten Luther tämän selittää, kun hän lisää: syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Siihen kuuluvat siten meidän välittäjämme kaikki tuskat, kuten hänen vaikea sieluntuskansa yrttitarhassa, hänen siteensä ja kahleensa, hänen kipeä pilkkaamisensa, korvapuustit, orjantappurakruunu, kuolemantuomio, ristiinnaulitseminen, Jumalan hylkääminen313 ristillä, hänen ankara janonsa ja häpäisevä kuolema pahimpien pahantekijöiden keskellä ynnä muuta. Tämä tarkoittaa Vapahtajamme koko katkeraa kärsimystä. Se kaikki on hänen täydellinen sovitusuhrinsa, jolla hän ylipappinamme ottaa pois maailman synnit. Se on tapahtunut meidän vuoksemme, me olemme aiheuttaneet hänelle kaiken tämän. Sen täytyy siis liikuttaa meitä; syntisen ei tule katsella sellaista ilman itkua ja kyyneleitä, sillä suuri pahuutemme on se, joka Jumalan poikaa näin haavoittaa.95
Mutta me emme saa myöskään jättää lopuksi tarkastelematta lähemmin itse tämän sovituksen luonnetta. Tärkeintä, mikä meidän tulee siinä huomata, on että se on kaikilta osiltaan täydellinen, niin että maksu, jonka Välittäjämme otti suorittaakseen, vastasi kaikilta osiltaan pyhän Jumalan vaatimusta koko ihmissuvulta. Kaikki Vanhan testamentin profetiat kuvaavat, että asia tulisi olemaan näin. Ensimmäisen saamamme lupauksen mukaan hän tulisi polkemaan rikki, siis kerrassaan murskaamaan käärmeen pään 1. Moos. 3:15. Kun lupaus toistetaan Abrahamille, sanotaan että hänen saamansa siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille 1. Moos. 18:18. Tämä yleinen siunaus ei suinkaan olisi tapahtunut, jollei maksu olisi ollut täydellinen. Profeetta Jesajan kirjassa välittäjä itse314 sanoo näin: synneilläsi olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi. Jes. 43:24–25. Uuden testamentin todistukset ovat vielä selkeämpiä, kuten apostoli Paavalin sanoessa: armo on hallitseva ja johtava vanhurskauden kautta ikuiseen elämään Jeesuksen Kristuksen kautta96 Room. 5:21. Pietari sanoo Corneliukselle: jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi hänen nimensä voimasta, hänen täyden maksunsa kautta Ap. t. 10:43, niin että Jumalan puolelta ei ole enää mitään estettä, kunhan syntinen käy sisään tähän osallisuuteen järjestystä noudattaen. Se on täydellinen, koska Jeesus on maksanut ja täyttänyt kaiken kaikkien ihmisten puolesta yleisesti ja itse kunkin puolesta erityisesti. Siksi Paavali sanoo: Jumala ei säästänyt omaa poikaansa vaan antoi hänet kaikkien meidän puolestamme97 Room. 8:32. Lohdullisia sanoja huolestuneille syntisille synkkinä hetkinä. Hän sanoo myös 2. Kor. 5:14, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta, ja Hepr. 2:9 hän sanoo, että Jeesus Jumalan armosta meidän kurjien syntisten tähden maistoi kuolemaa kaikkien edestä.98 Mutta selvimmin tämän ilmaisee apostoli Johannes sanoessaan: Jeesus Kristus on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain315 meidän vaan koko maailman 1. Joh. 2:2. Tämä sovitus ei ulotu vain kaikkiin ihmisiin vaan myös heidän kaikkiin synteihinsä, niin että vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes. 1:18. Ja niin kuin Herra sanoo profeetta Miikan kautta: hän polkee maahan meidän pahat tekomme ja heittää kaikki syntimme meren syvyyteen99 Miika 7:19. Ja nyt, rakkaani, koska se on kaikilta osiltaan niin täydellinen ja lohdullinen, Luther ylistää sitä myös kolmella sangen merkittävällä ilmaisulla tekstissämme, kun hän sanoo lunastanut, ostanut omakseen ja voittanut. Jokaisella ilmauksella on oma erityinen painoarvonsa. Hän sanoo, että Kristus on lunastanut meidät. Voi, mehän istuimme pimeydessä ja kuoleman varjossa, synnin ja Saatanan vankeina, kahleisiin pantuna, sielultamme ja ruumiiltamme sidottuina, käsistä ja jaloista, mutta kun tämä sankarimme tulee, niin hän tulee sanomaan vangituille: ”Lähtekää”, ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!” Jes. 49:9. Lunastaja on hänen nimensä, tämän nimen hän on saanut taivaasta, ja koska apostoli Paavali sanoo, että Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta Gal. 3:13 ja on vienyt vankeuden vangiksi100 Ef. 4:8, niin hän on myös, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti,316 ollut sen veroinen, niin että me voimme iloisesti puhjeta sanomaan Daavidin tavoin: Me pääsimme pakoon kuin lintu pyytäjän paulasta. Paula katkesi, ja me pääsimme irti. Kuka on silloin lunastanut meidät? Meidän apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on101 Ps. 124:7–8. Sitten myös autuas Luther sanoo, että Lunastajamme Jeesus on myös lunastanut omakseen meidät. Sitä minkä omistaa tai saa ilman vaivaa, ei voi kutsua lunastetuksi, vaan siihen vaaditaan työtä, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä. Miettikäämme siis, mitä me kurjat syntiset olemme tulleet hänelle maksamaan. Hän itse valittaa, että meidän pahat tekomme ovat aiheuttaneet hänelle työtä ja vaivannäköä Jes. 43:24. Katsokaamme kuinka uskollisesti hän työskentelee, hän kärsii, hän on peloissaan ja kauhuissaan, hän heittäytyy kasvoilleen maahan, hän nousee ylös ja lankeaa uudelleen maahan ja rukoilee. Katsokaa kuinka hän hikoilee Getsemanessa. Voi, hän kamppailee verille asti! Hepr. 12:4. Kuinka kalliita me olemmekaan olleet, kun hän on näin on omalla verellään meidät lunastanut102 Ap. t. 20:28. Lopuksi hän sanoo, että Jeesus on voittanut meidät itselleen. Tämä meidän sielunystävämme rakasti meitä niin, että hän uskaltautui riitaan meidän vihollisemme Saatanan kanssa ottaakseen meiltä pois tämän murhaajan kynsistä ja kohottaakseen meidät omaksi morsiamekseen, mutta se oli kova taistelu.317 Sankarimme Jeesus kamppaili aina kuolemaan saakka, ja näytti siltä, kuin sankarimme olisi kaatunut, kun hän ristillä antoi henkensä ja hänet laitettiin kuolleena hautaan. Voi, silloin olisi kaikki toivomme ollut menetetty, mutta ylistetty olkoon Jeesus, joka kuolemassakin voitti. Sillä hän nousi kolmantena päivänä ylös suuressa kirkkaudessa, kun hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään meidät vapaiksi103 Hepr. 2:14–15. Näin voimme kiittää Jumalaa Paavalin tavoin tästä suuresta voitosta ja sanoa: kuolema on nielty ja voitto on saatu 1. Kor. 15:54. Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! 1. Kor. 15:57.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 16
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 18
paikat: Getsemane
Henkilöt: Cornelius Daavid Jesaja Johannes Luther, Martti Paavali Pietari
Raamatunkohdat:
Aiheet: