Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 15
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 17
§ 16
Jotta käsittäisimme tämän asian oikein, meidän täytyy muodostaa jokin käsitys Vanhan testamentin ylipapista, sillä muutoin emme voi oikein tuntea ylipapin nimitystä eikä meillä voi myöskään olla selkeää käsitystä tämän tehtävän hoitamisesta. Raamatussa puhutaan uhrista heti syntiinlankeemuksen jälkeen, mutta papista Mooses ei ennen vedenpaisumusta mainitse mitään. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö silloin jo ole ollut joitain määrättyjä, erityisesti isäntiä, jotka ovat toimittaneet uhrin koko talonväkensä puolesta. Ensimmäisenä mainitaan Melkisedek, Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi 1. Moos. 14:18, joka eli noin 2 000 vuotta maailman luomisen jälkeen. Sen jälkeen mainitaan useitakin, kuten Onin pappi Poti-Fera, joka oli Joosefin appi 1. Moos. 41:45, sekä muita Egyptin302 pappeja, joita faarao elätti tuona kovana aikana eikä ottanut heidän peltojaan haltuunsa 1. Moos. 47:22, ja lopulta Midianin papit Reuel ja Jetro1 2. Moos. 2:18, joiden tehtäviin kiistatta kuului muun muassa kaikenlaisten eläinten uhraaminen jonkinlaiseksi sovitukseksi. Näistä vanhimman ajan uhreista, joilla koetettiin lepyttää jumalia, löytyy lähes lukemattomia todisteita useimmilta keskiajan pakanallisilta historiankirjoittajilta. Tämä ei ole mitenkään vähäinen todiste siitä, että käsityksen uhrin ja veren kautta tapahtuvasta sovituksesta sekä Välittäjästä, joka kerran uhrattaisiin maailman elämän vuoksi, täytyi ensimmäisessä maailmassa olla varsin yleinen, kun siitä on niin syviä merkkejä jäljellä useimpien pakanakansojen keskuudessa kokonaista 4 000 vuotta myöhemminkin. Mutta sitten kun Israelin lapset erämaassa muodostivat oman yhteiskuntansa, jonka jälkeläisistä maailman Vapahtaja kerran syntyisi, niin Jumala katsoi hyväksi selkeästi etukäteen kuvata hänen persoonaansa, hänen virkaansa ja uhriaan säätämällä selkeät lait, jotka Mooses kirjasi ylös koko Israelia ja sen jälkipolvia varten. Nämä kaikki asiat viittasivat ennakolta tulevaan maailman Vapahtajaan. Näistä tarkastelumme kohteeksi kuuluu ennen muuta meidän Jumalamme antama käsky vihkiä Aaron ylimmän papin virkaansa pyhällä voitelulla,303 josta jo mainitsimme, että se ennakoi suurta ylipappia Jeesusta Kristusta ja että hänen tuli kerran vuodessa mennä tabernaakkelin kaikkein pyhimpään ja siellä armonistuimen päälle pirskottaa seitsemän kertaa kauriin ja pukin uhriverellä sovitukseksi Jumalan ja kansan kesken 3. Moos. 16:14–16, tai kuten sanassa sanotaan: toimittaakseen pyhäkölle sovituksen israelilaisten saastaisuudesta ja heidän rikoksistaan, olivatpa heidän syntinsä minkälaiset tahansa.2 Vähänkin ajattelemalla tästä voi helposti päätellä, ettei näiden eläinten veri voinut mitenkään sisältää minkäänlaista sovitusta suututetun ja vanhurskaan Jumalan luona, vaan sen täytyi ennakoida ja vuosittain muistuttaa Israelin lapsia siitä täydellisestä sovituksesta, jonka maailman Vapahtaja kerran antaisi oman kalliin verensä vuodattamisella koko maailman syntien tähden. Mutta kuka tämä on, sen apostoli Paavali osoittaa meille varsin selvästi sanomalla: Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan3 kautta – – – Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen Hepr. 9:11–12. Saman asian hän vahvistaa monessa kohdassa, kun hän kutsuu häntä apostoliksi ja ylipapiksi,304 jonka me tunnustamme, Jeesuksen4 Hepr. 3:1. Ja hän sanoo hänestä myös: meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus Hepr. 4:14. Mutta tässä ei ole tarpeen luetella enempää.
§. 16.
At rätt kunna fatta denna sak, måste vi hämta oss några begrep om gamla Testamentets Öfverste-Prest, ty annars kunne vi hvarken rätt känna igen namnet Öfversta-Prest, ej eller få nog tydeligit begrep om dess förrättning. Om offer talas i vår Bibel straxt efter syndafallet, men om Presten nämner ej Moses för syndafloden, hvaraf dock ingalunda följer, at icke då redan varit vissa förordnade, i synnerhet husfäder, som förrättat offren för deras hela hushåll. Den förste som omtalas var Melchisedek, Konung i Salem och den Högstas Guds Prest 1 Mos. 14:18, som lefde vid pass 2 000 år efter verldenes skapelse. Sedermera omtalas flere, såsom Potiphera Presten i On Josephs svärfader Cap. 41:45. Andra Egypti Lands302 Prester, hvilka Pharao födde i den hårda tiden, utan at draga deras åkrar under sig. Cap. 47:22. och ändteligen om en Reguel och Jetro, som voro Prester i Midian5 2. Mos. 2:18. hvilkas göromål oförnekeligen bland annat bestått uti allehanda djurs offrande til någon försoning, af hvilka äldsta tiders offer, at därmed blidka Gudarna, nästan oräkneliga bevis ännu stå qvar hos de flästa medeltidens hedniska häfdateknare, som ingalunda litet bevisa, at begrepet om någon försoning genom offer och blod och en Medlare, som en gång skulle offras för verldenes lif, måste i den första verlden varit mycket allmän, då så djupa spår deraf äro lämnade qvar hos de flästa hedniska folkslag hela 4 000 åren därefter. Men sedan Israels barn i öknen blefvo ett serskildt samhälle, af hvilkas efterkommande verldenes Frälsare en gång skulle födas, fant Gud äfven för godt, at genom tydeliga förebilder afmåla hans Person, hans ämbete och offer förmedelst stadgade och af Mose för hela Israel och deras efterkommande upskrefna tydeliga lagar, hvilka alla syftade på den tilkommande verldenes Frälsare. Bland dessa hörer förnämligast til vårt föremål Guds befallning at inviga Aaron til sitt Öfverste-Presta ämbete med den heliga smörjelsen,303 hvarom vi redan nämnt, at vara en förebild til den stora Öfversta-Presten Jesum Christum, och at han en gång om året skulle ingå i det aldrahelgaste i Tabernaklet, at där stänka sju gånger på Nåda-stolen6 af offer-blodet af en stut7 och en bock at försona Gud med folket 3. Mos. 16:14,15,16 eller som orden lyda: försona helgedomen af Israels barnas orenhet och ifrån theras öfverträdelse i alla theras synder. Med minsta eftertanka faller härvid lätt at sluta, det dessa djurs blod ingalunda kunde innehålla någon försoning hos en förtörnad och rättfärdig Gud, utan måste detta varit en förebild och en årlig påminnelse hos Israels barn om den fullgiltiga försoning, som verldenes Frälsare en gång skulle gifva genom sitt eget dyra blods utgjutande för hela verldenes synder. Men hvilken den samme är, utmärker oss Apostelen Paulus ganska tydeligen sålunda: Men Christus är kommen, at han skal vara Öfverste-Prester til thet tilkommande goda, genom ett större och fullkomligare Tabernakel - - icke eller genom bocka blod eller kalfva blod, utan han är genom sitt eget blod ena reso8 ingången uti thet heliga och hafver funnit en evig förlossning. Ebr. 9:11,12. Det samma bestyrker han på flera ställe, såsom då han kallar honom Apostelen och Öfverste-Presten,304 then vi bekänne, Jesum Christum Cap. 3:1. Om honom säger han ock: Vi hafve en stor Öfversta-Prest, Jesum Guds son, som i himmelen faren är. Cap. 4:14. Men det är onödigt at upräkna flera.
§ 16
Jotta käsittäisimme tämän asian oikein, meidän täytyy muodostaa jokin käsitys Vanhan testamentin ylipapista, sillä muutoin emme voi oikein tuntea ylipapin nimitystä eikä meillä voi myöskään olla selkeää käsitystä tämän tehtävän hoitamisesta. Raamatussa puhutaan uhrista heti syntiinlankeemuksen jälkeen, mutta papista Mooses ei ennen vedenpaisumusta mainitse mitään. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö silloin jo ole ollut joitain määrättyjä, erityisesti isäntiä, jotka ovat toimittaneet uhrin koko talonväkensä puolesta. Ensimmäisenä mainitaan Melkisedek, Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi 1. Moos. 14:18, joka eli noin 2 000 vuotta maailman luomisen jälkeen. Sen jälkeen mainitaan useitakin, kuten Onin pappi Poti-Fera, joka oli Joosefin appi 1. Moos. 41:45, sekä muita Egyptin302 pappeja, joita faarao elätti tuona kovana aikana eikä ottanut heidän peltojaan haltuunsa 1. Moos. 47:22, ja lopulta Midianin papit Reuel ja Jetro9 2. Moos. 2:18, joiden tehtäviin kiistatta kuului muun muassa kaikenlaisten eläinten uhraaminen jonkinlaiseksi sovitukseksi. Näistä vanhimman ajan uhreista, joilla koetettiin lepyttää jumalia, löytyy lähes lukemattomia todisteita useimmilta keskiajan pakanallisilta historiankirjoittajilta. Tämä ei ole mitenkään vähäinen todiste siitä, että käsityksen uhrin ja veren kautta tapahtuvasta sovituksesta sekä Välittäjästä, joka kerran uhrattaisiin maailman elämän vuoksi, täytyi ensimmäisessä maailmassa olla varsin yleinen, kun siitä on niin syviä merkkejä jäljellä useimpien pakanakansojen keskuudessa kokonaista 4 000 vuotta myöhemminkin. Mutta sitten kun Israelin lapset erämaassa muodostivat oman yhteiskuntansa, jonka jälkeläisistä maailman Vapahtaja kerran syntyisi, niin Jumala katsoi hyväksi selkeästi etukäteen kuvata hänen persoonaansa, hänen virkaansa ja uhriaan säätämällä selkeät lait, jotka Mooses kirjasi ylös koko Israelia ja sen jälkipolvia varten. Nämä kaikki asiat viittasivat ennakolta tulevaan maailman Vapahtajaan. Näistä tarkastelumme kohteeksi kuuluu ennen muuta meidän Jumalamme antama käsky vihkiä Aaron ylimmän papin virkaansa pyhällä voitelulla,303 josta jo mainitsimme, että se ennakoi suurta ylipappia Jeesusta Kristusta ja että hänen tuli kerran vuodessa mennä tabernaakkelin kaikkein pyhimpään ja siellä armonistuimen päälle pirskottaa seitsemän kertaa kauriin ja pukin uhriverellä sovitukseksi Jumalan ja kansan kesken 3. Moos. 16:14–16, tai kuten sanassa sanotaan: toimittaakseen pyhäkölle sovituksen israelilaisten saastaisuudesta ja heidän rikoksistaan, olivatpa heidän syntinsä minkälaiset tahansa.10 Vähänkin ajattelemalla tästä voi helposti päätellä, ettei näiden eläinten veri voinut mitenkään sisältää minkäänlaista sovitusta suututetun ja vanhurskaan Jumalan luona, vaan sen täytyi ennakoida ja vuosittain muistuttaa Israelin lapsia siitä täydellisestä sovituksesta, jonka maailman Vapahtaja kerran antaisi oman kalliin verensä vuodattamisella koko maailman syntien tähden. Mutta kuka tämä on, sen apostoli Paavali osoittaa meille varsin selvästi sanomalla: Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan11 kautta – – – Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen Hepr. 9:11–12. Saman asian hän vahvistaa monessa kohdassa, kun hän kutsuu häntä apostoliksi ja ylipapiksi,304 jonka me tunnustamme, Jeesuksen12 Hepr. 3:1. Ja hän sanoo hänestä myös: meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus Hepr. 4:14. Mutta tässä ei ole tarpeen luetella enempää.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 16.
At rätt kunna fatta denna sak, måste vi hämta oss några begrep om gamla Testamentets Öfverste-Prest, ty annars kunne vi hvarken rätt känna igen namnet Öfversta-Prest, ej eller få nog tydeligit begrep om dess förrättning. Om offer talas i vår Bibel straxt efter syndafallet, men om Presten nämner ej Moses för syndafloden, hvaraf dock ingalunda följer, at icke då redan varit vissa förordnade, i synnerhet husfäder, som förrättat offren för deras hela hushåll. Den förste som omtalas var Melchisedek, Konung i Salem och den Högstas Guds Prest 1 Mos. 14:18, som lefde vid pass 2 000 år efter verldenes skapelse. Sedermera omtalas flere, såsom Potiphera Presten i On Josephs svärfader Cap. 41:45. Andra Egypti Lands302 Prester, hvilka Pharao födde i den hårda tiden, utan at draga deras åkrar under sig. Cap. 47:22. och ändteligen om en Reguel och Jetro, som voro Prester i Midian13 2. Mos. 2:18. hvilkas göromål oförnekeligen bland annat bestått uti allehanda djurs offrande til någon försoning, af hvilka äldsta tiders offer, at därmed blidka Gudarna, nästan oräkneliga bevis ännu stå qvar hos de flästa medeltidens hedniska häfdateknare, som ingalunda litet bevisa, at begrepet om någon försoning genom offer och blod och en Medlare, som en gång skulle offras för verldenes lif, måste i den första verlden varit mycket allmän, då så djupa spår deraf äro lämnade qvar hos de flästa hedniska folkslag hela 4 000 åren därefter. Men sedan Israels barn i öknen blefvo ett serskildt samhälle, af hvilkas efterkommande verldenes Frälsare en gång skulle födas, fant Gud äfven för godt, at genom tydeliga förebilder afmåla hans Person, hans ämbete och offer förmedelst stadgade och af Mose för hela Israel och deras efterkommande upskrefna tydeliga lagar, hvilka alla syftade på den tilkommande verldenes Frälsare. Bland dessa hörer förnämligast til vårt föremål Guds befallning at inviga Aaron til sitt Öfverste-Presta ämbete med den heliga smörjelsen,303 hvarom vi redan nämnt, at vara en förebild til den stora Öfversta-Presten Jesum Christum, och at han en gång om året skulle ingå i det aldrahelgaste i Tabernaklet, at där stänka sju gånger på Nåda-stolen14 af offer-blodet af en stut15 och en bock at försona Gud med folket 3. Mos. 16:14,15,16 eller som orden lyda: försona helgedomen af Israels barnas orenhet och ifrån theras öfverträdelse i alla theras synder. Med minsta eftertanka faller härvid lätt at sluta, det dessa djurs blod ingalunda kunde innehålla någon försoning hos en förtörnad och rättfärdig Gud, utan måste detta varit en förebild och en årlig påminnelse hos Israels barn om den fullgiltiga försoning, som verldenes Frälsare en gång skulle gifva genom sitt eget dyra blods utgjutande för hela verldenes synder. Men hvilken den samme är, utmärker oss Apostelen Paulus ganska tydeligen sålunda: Men Christus är kommen, at han skal vara Öfverste-Prester til thet tilkommande goda, genom ett större och fullkomligare Tabernakel - - icke eller genom bocka blod eller kalfva blod, utan han är genom sitt eget blod ena reso16 ingången uti thet heliga och hafver funnit en evig förlossning. Ebr. 9:11,12. Det samma bestyrker han på flera ställe, såsom då han kallar honom Apostelen och Öfverste-Presten,304 then vi bekänne, Jesum Christum Cap. 3:1. Om honom säger han ock: Vi hafve en stor Öfversta-Prest, Jesum Guds son, som i himmelen faren är. Cap. 4:14. Men det är onödigt at upräkna flera.
§ 16
Jotta käsittäisimme tämän asian oikein, meidän täytyy muodostaa jokin käsitys Vanhan testamentin ylipapista, sillä muutoin emme voi oikein tuntea ylipapin nimitystä eikä meillä voi myöskään olla selkeää käsitystä tämän tehtävän hoitamisesta. Raamatussa puhutaan uhrista heti syntiinlankeemuksen jälkeen, mutta papista Mooses ei ennen vedenpaisumusta mainitse mitään. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö silloin jo ole ollut joitain määrättyjä, erityisesti isäntiä, jotka ovat toimittaneet uhrin koko talonväkensä puolesta. Ensimmäisenä mainitaan Melkisedek, Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi 1. Moos. 14:18, joka eli noin 2 000 vuotta maailman luomisen jälkeen. Sen jälkeen mainitaan useitakin, kuten Onin pappi Poti-Fera, joka oli Joosefin appi 1. Moos. 41:45, sekä muita Egyptin302 pappeja, joita faarao elätti tuona kovana aikana eikä ottanut heidän peltojaan haltuunsa 1. Moos. 47:22, ja lopulta Midianin papit Reuel ja Jetro17 2. Moos. 2:18, joiden tehtäviin kiistatta kuului muun muassa kaikenlaisten eläinten uhraaminen jonkinlaiseksi sovitukseksi. Näistä vanhimman ajan uhreista, joilla koetettiin lepyttää jumalia, löytyy lähes lukemattomia todisteita useimmilta keskiajan pakanallisilta historiankirjoittajilta. Tämä ei ole mitenkään vähäinen todiste siitä, että käsityksen uhrin ja veren kautta tapahtuvasta sovituksesta sekä Välittäjästä, joka kerran uhrattaisiin maailman elämän vuoksi, täytyi ensimmäisessä maailmassa olla varsin yleinen, kun siitä on niin syviä merkkejä jäljellä useimpien pakanakansojen keskuudessa kokonaista 4 000 vuotta myöhemminkin. Mutta sitten kun Israelin lapset erämaassa muodostivat oman yhteiskuntansa, jonka jälkeläisistä maailman Vapahtaja kerran syntyisi, niin Jumala katsoi hyväksi selkeästi etukäteen kuvata hänen persoonaansa, hänen virkaansa ja uhriaan säätämällä selkeät lait, jotka Mooses kirjasi ylös koko Israelia ja sen jälkipolvia varten. Nämä kaikki asiat viittasivat ennakolta tulevaan maailman Vapahtajaan. Näistä tarkastelumme kohteeksi kuuluu ennen muuta meidän Jumalamme antama käsky vihkiä Aaron ylimmän papin virkaansa pyhällä voitelulla,303 josta jo mainitsimme, että se ennakoi suurta ylipappia Jeesusta Kristusta ja että hänen tuli kerran vuodessa mennä tabernaakkelin kaikkein pyhimpään ja siellä armonistuimen päälle pirskottaa seitsemän kertaa kauriin ja pukin uhriverellä sovitukseksi Jumalan ja kansan kesken 3. Moos. 16:14–16, tai kuten sanassa sanotaan: toimittaakseen pyhäkölle sovituksen israelilaisten saastaisuudesta ja heidän rikoksistaan, olivatpa heidän syntinsä minkälaiset tahansa.18 Vähänkin ajattelemalla tästä voi helposti päätellä, ettei näiden eläinten veri voinut mitenkään sisältää minkäänlaista sovitusta suututetun ja vanhurskaan Jumalan luona, vaan sen täytyi ennakoida ja vuosittain muistuttaa Israelin lapsia siitä täydellisestä sovituksesta, jonka maailman Vapahtaja kerran antaisi oman kalliin verensä vuodattamisella koko maailman syntien tähden. Mutta kuka tämä on, sen apostoli Paavali osoittaa meille varsin selvästi sanomalla: Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan19 kautta – – – Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen Hepr. 9:11–12. Saman asian hän vahvistaa monessa kohdassa, kun hän kutsuu häntä apostoliksi ja ylipapiksi,304 jonka me tunnustamme, Jeesuksen20 Hepr. 3:1. Ja hän sanoo hänestä myös: meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus Hepr. 4:14. Mutta tässä ei ole tarpeen luetella enempää.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 15
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 17
paikat: Egypti Heliopolis (On) Midian Salem
Henkilöt: Aaron faarao Jetro Joosef (VT) Melkisedek Paavali Poti-Fera
Raamatunkohdat:
Aiheet: