Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 10
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 12
§ 11
Nyt meidän on kolmanneksi osoitettava, että jumalallinen ja inhimillinen luonto muodostavat yhden persoonan ja että niiden siksi täytyy olla toisiinsa yhdistyneet. Siitä, että Jeesus Kristus on yksi persoona, meillä on Pyhässä kirjassa täysin vastaansanomattomat todisteet, sillä aina kun Kristuksesta puhutaan, hän on yksi, eikä koko Raamatussa ole ainoatakaan kohtaa, jossa olisi useampia Vapahtajia. Mutta tämän lauseen varmuus ei perustu ainoastaan tähän, vaan meillä on raamatunkohtia, joissa hänestä sanotaan, että hän nimenomaisesti on yksi eikä useampia. Apostoli Paavali sanoo 1. Kor. 8:6: meillä on vain yksi Jumala – – – ja yksi Herra, Jeesus Kristus. Näissä sanoissa hän esittää selvän vertailun jumaluuden ensimmäisen persoonan, Isän ja Maailman Vapahtajan välillä ja vakuuttaa, että samalla tavalla ja samassa mielessä kuin Isä on yksi, niin myös Kristus on yksi, ja koska Isä siten on yksi persoona, siitä seuraa, että Jeesus Kristus, joka on Jumala ja ihminen, ei myöskään ole enempää kuin yksi ainoa persoona. Sama apostoli vakuuttaa edelleen 1. Tim. 2:5: Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. Tässä molempien luontojen sanotaan ihmisen nimen alla olevan välittäjiä. Tämän lauseen totuuteen perustuu paljolti varmuutemme sovituksemme täydestä pätevyydestä, sillä jos inhimillinen luonto olisi ollut erillisenä toimiva persoona, ei hän pelkkänä ihmisenä olisi koskaan kyennyt antamaan ikuiselle ja suuttuneelle Jumalalle täydellistä uhria koko maailman syntien vuoksi. Kun tämä kuitenkin tapahtui, niin juuri tästä nähdään selvästi, että jumaluuden on täytynyt tässä toimia ihmisyyden kanssa yhdessä persoonassa. Lisätodisteet näin selvästä asiasta ovat turhia. Tiedämme siis, että jumalallinen ja inhimillinen luonto muodostavat vain yhden ainoan persoonan. Mutta tästä nousee kysymys: tuleeko tätä persoonaa kutsua jumalalliseksi vai inhimilliseksi? Tiedämme, että Poika on ikuisuudessa muodostanut yhden persoonan jumaluudessa paljon ennen kuin mitään ihmiseksi tulemista tapahtui, eikä se voi milloinkaan kokea mitään muutosta, vaan sen täytyy aina olla sitä mitä se on ikuisesti ollut. Inhimillinen luonto ei sitävastoin ole koskaan muodostanut mitään erillistä persoonaa, joten Kristuksen täytyy olla jumalallinen persoona, joka on omaksunut inhimillisen persoonan. Tästä näin sanotusta, siis että Kristuksen kaksi luontoa muodostavat yhden jumalallisen persoonan, seuraa nyt luontevasti, että jumalallisen ja inhimillisen välillä täytyy olla jokin yhteys, josta Pyhässä kirjassa useasti puhutaan ja joka siinä vahvistetaan. Evankelista Johannes sanoo Joh. 1:14, että sana tuli lihaksi, mikä ei tarkoita, että jumalallinen luonto olisi muuttunut inhimilliseksi, sillä se olisi ristiriidassa äsken todistettujen perustotuuksien kanssa, että Kristus on todellinen Jumala ja että hän on todellinen ihminen, vaan että jumalallinen on yhdistynyt inhimillisen kanssa yhdeksi persoonaksi. Apostoli Paavali sanoo 1. Tim. 3:16: Jumala on ilmestynyt lihassa.1 Mutta miten? Ei muutoksen kautta, kuten edellä on osoitettu, vaan sen on täytynyt tapahtua jumalallisen yhdistymisessä inhimilliseen. Sama apostoli sanoo painokkaasti Hepr. 2:16, että hän, siis meidän autuutemme päämies (jae 10), ei ota suojelukseensa enkeleitä, vaan Abrahamin siemenen hän ottaa suojelukseensa,2 toisin sanoen yhdistyy Abrahamin siemeneen eli inhimilliseen luontoon.
Käsittääksemme tämän tarkemmin meidän tulee toisaalta selittää, miten jumalallinen luonto on omaksunut inhimillisen luonnon, toisaalta myös se tila, johon Kristuksen persoona näin on asetettu. Inhimillinen ei mitenkään voinut saada tätä aikaan, vaan ikuinen sana Jumalan Poika oli se, joka suoritti tämän teon, jota syystä kutsutaan myös ihmisen muodon ottamiseksi, tai että jumaluus otti itselleen ihmisyyden. Tämän ihmiseksitulemisen ajankohdan tunnustamme Jumalan sanan mukaisesti olleen juuri hänen siittämisensä hetki. Sillä jos se olisi tapahtunut jälkeenpäin, ihmisyys olisi jo ollut olemassa ja jonkin pitemmän tai lyhyemmän ajan muodostanut erillisen persoonan, mikä on ristiriidassa edellä osoitetun kanssa, kuten myös sen kanssa, mitä enkeli Marialle tästä salaisuudesta ilmoitti, nimittäin että Pyhä Henki tulee hänen yllensä, Korkeimman voima peittää hänet varjollaan3 Luuk. 1:35. Enkeli siis liittää tässä yhteen nämä molemmat järjestelyt, jotka tapahtuisivat samalla kertaa. Pyhä Henki oli se, joka hänen kohdussaan valmistaisi ihmiseksitulemisen, mutta samalla myös Korkeimman voima, siis jumalallinen luonto tai ikuinen sana tulisi peittämään hänet varjollaan. Mutta millä tavoin tämä itse asia on tapahtunut, se jää meille täällä kuolevaisuudessa syväksi salaisuudeksi. Tästä omaksumisesta tai ihmiseksitulemisesta seurasi nyt molempien luontojen erottamaton ja ikuisesti kestävä yhdistyminen, jota kutsutaan myös persoonalliseksi yhdistymiseksi *) oikeastaan siksi, että sillä ei ole vastinetta missään, se ei ole luonnollinen eikä sakramentillinen, vaan aivan omanlaisensa ja käsittämätön. Mutta sen täytyy olla hyvin läheinen, vieläpä kaikkein läheisin yhdistyminen, koska sen kautta kaksi eri luontoa, Jumala ja ihminen tulevat täysin yhdeksi persoonaksi. Sen täytyykin olla ikuinen ja täysin erottamaton yhteys, niin kuin apostoli Paavali siitä todistaa sanoessaan: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti,4 niin että mitään erkanemista hänen kahden luontonsa kesken ei voi koskaan tapahtua. Tämä persoonallinen yhdistyminen, tai tila johon Kristus asetettiin, on saman apostolin mukaan jumalallisuuden suuri salaisuus, jossa Jumala on ilmestynyt lihassa5 1. Tim. 3:16. Me voisimme kyllä sanoa siitä, mitä se ei ole, mutta emme niinkään helposti, mitä se on, koska se ei ole suinkaan sellainen mikä syntyy kahden ruumiin yhdistymisessä, tai joka syntyy yhteenliittämisen tai sekoittumisen kautta, eikä myöskään sellainen joka uskossa syntyy Jeesuksen ja uskovan sielun välille, jolloin kumpikin jää erilliseksi persoonaksi. Eikä se ole myöskään sellainen yhteys, joka ehtoollisessa syntyy näkyvien ja näkymättömien asioiden välillä, jossa Jeesuksen todellinen ruumis ja veri omaksutaan leivän ja viinin muodossa, mutta nämä näkyvät aineet eivät silti yhdisty Kristuksen kanssa yhdeksi persoonaksi niin kuin tässä tapahtuu inhimillisen luonnon kanssa. Se ei myöskään muistuta sitä yhteyttä, joka yksittäisen ihmisen persoonassa on ruumiin ja sielun välillä, sillä ruumis ja sielu voivat erota toisistaan, mutta Jeesuksen ihmisyys ei eroa koskaan jumalallisuudesta, mikä yhdistyminen kuitenkin näyttäisi tulevan lähimmäs tätä salaisuutta. Mutta miksi me enempää pohdiskelisimme sitä, minkä Jumala kaikkitietävyydessään on halunnut jättää meille tällä kuolevaisuudessa syväksi salaisuudeksi? Seuraus tästä on selvä, nimittäin läheisin yhteys *) molempien luontojen kesken, minkä kautta voidaan sanoa Kristuksesta yleensä kaikki se, mikä liittyy jompaan kumpaan luontoon erikseen, kuitenkin sillä varauksella, että se aina selitetään juuri esitettyjen perustotuuksien pohjalta, niin että nämä luonnot eivät sekoitu toisiinsa.
*) Unio hypostatica.6
*) Communio naturarum.7
Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 10
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 12
paikat:
Henkilöt: Abraham Johannes Maria Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: