Undersökning om årstjänst, § 16

559

§ 16.13Här vidtar ett längre avsnitt, § 16–17 och § 20, som hos Schauman 1908 finns återgivet på s. 559–565. De mellanliggande paragraferna, § 18–19, motsvaras enligt Schauman av § 16–17 i den tryckta skriften Tankar och återgavs därför inte av honom. Se Tankar, 16 § och § 17 och Schauman 1908, s. 563, not 1.

Ifrån detta håll återstår oss ännu at betrachta huru vida den föreslagna lottningen af Tienstehion kunde vara Riket nyttig eller icke.

I det föregående är § 9 bevist, at Tienstefolket derigenom förlora all utsigt och åtgärd för sitt väl i framtiden, som skall då bestyras al[le]na af lotten: Husbönderna förlora all farhoga560 at blifva utan tienstefolck och sättas i stånd at utan någon motvigt14motverkande eller dämpande kraft betala sitt Tienstefolck antingen hvad lön de behaga, eller åtminstone efter den af Husbönderna upsatta taxa, och all uppmuntran til flit och idoghet hos tienstefolcket försvinner. Jag vill nu icke nämna om hvad svårigheter torde yppa sig uti värckställigheten af denna föreslagna lottning, ehuru jag vist vet, at de straxt i början blefve nästan oöfvervinneliga och åstadkomma så många irringar15tvister och rättegångar, at både husbönder och tienstehion borde derved beklagas, och snart ledsnade ved dem. Jag medgifver ock gerna, at om Rikets väl bestode deruti at ogina och Tyranniska husbönder finge legohion lika med de fromma, och at en obillig16orättvis, orimlig taxa kunde blifva efterlefvad, så vore denna lottning den gagneligaste för Riket. Men så låga afsichter vare långt borta, då Rikets väl är i fråga: Högre och ädelmodigare måste de vara.

Det är en aldeles förvänd Statsklokhet, at anse en myckenhet författningar i ett Rike för hufvudmedel för dess bestånd och tilväxt: Vij få, til exempel, i våra lagar stränga befallningar om årliga bygnader,17årliga bygnader: åsyftar skyldigheten att bygga och underhålla t.ex. vägar, broar och hus om upodlingar och annat dylikt, man förordnar upsyningsmän och Fiscaler, man håller syner, man plichtfäller18bötfäller, straffar den lata, med mera; jag frågar, mån dessa steg äro de rätta at uphielpa idogheten? Nei! jag försäkrar, at om här icke gåfves bättre och starckare, så skulle vist rikets jord snart falla i linda.19falla i linda: läggas i träda När lagstiftare icke känna dem, utan tro sig genom lagar uträtta alt, händer icke sällan, at de stöta emot de rätta, då lagarne måste hafva en contraire20motsatt värkan til Rikets skada. Sådant har ofelbart händt ved det nya förslaget om lottningen. Hade upfinnarene deraf kunnat inse huru de genom samma förslag afhuggit vinningslystnaden, den rätta portådran21här: pulsådern til ett Rikes bestånd och tilväxt, huru de beröf[va]t äganderätten af tienstehionens egendom, jag menar deras arbet[e], hade de kunnat föreställa sig huru många husbönder de härigenom giort til tyranner och huru många tusende tienare til deras trälar, så hade de vist låtit ett sådant förslag dö i sin linda.

Skadan som härigenom tilflyter Riket är således tredubbel. Den första är, at då tienstehionen förlora all utsigt om sitt eget väl, då vinningslystnaden är dödad, blifva de äfven hoglösa, dåliga och förtviflade i sina husbönders arbete, och då blifver föga ut561rättat til Rikets förkofran och enskiltas tienst. Den andra är den, at då husbönderna ei hafva något at fruchta före af sina tienare, blifva många af dem hårda och i sitt upförande emot sina tienare lastfulla, hvilcket ofelbart bör räknas för en stor förlust för Riket, hälst den ökar tvånget för tienare. Den tredie skadan som häraf förorsakas är den, at alt detta värckar omedelbarligen på folckets utflyttningar utur Riket. Innan tienstefolcket öfverlämnar sin välfärd åt ett blindt öde, där alla deras naturliga begär efter lycksalighet afskäras, så söka de om något rum gifves i verlden, där de få släppa denna fången lös; dijt trängta deras begär, dijt fly de, och hvarcken förbåd22förbud eller smikrande löften om några förmåner kunna qvarhålla dem, och denna förlusten blifver för Riket odrägelig ei allenast i ansende til deras egna personer utan än mera i längden i ansende til deras många afkomlingar, om de fått gifta sig och föda barn här hemma, hvilcka alla saknas i Sverige.

Jag kunde ännu mycket anföra i detta ämne, om jag trodde dessa olyksfölgder betarfva23behöver mera bevis, men de förekomma mig redan så handgripeliga, at jag snarare fruchtar mig hafva uttröttat dig min Läsare med bevis uppå axiomer.24självklarheter, självklara satser Hvad synes dig då om vår föreslagna nya Tienstehions Stadga?

1. Här vidtar ett längre avsnitt, § 16–17 och § 20, som hos Schauman 1908 finns återgivet på s. 559–565. De mellanliggande paragraferna, § 18–19, motsvaras enligt Schauman av § 16–17 i den tryckta skriften Tankar och återgavs därför inte av honom. Se Tankar, 16 § och § 17 och Schauman 1908, s. 563, not 1.
2. motverkande eller dämpande kraft
3. tvister
4. orättvis, orimlig
5. årliga bygnader: åsyftar skyldigheten att bygga och underhålla t.ex. vägar, broar och hus
6. bötfäller, straffar
7. falla i linda: läggas i träda
8. motsatt
9. här: pulsådern
10. förbud
11. behöver
12. självklarheter, självklara satser

559

§ 1625Tästä alkaa pitempi jakso, joka käsittää § 16–17 ja § 20 (Schauman 1908 s. 559–565). Väliin jäävät pykälät 18–19 vastaavat Schaumanin mukaan Ajatuksia luonnollisista oikeuksista -kirjoituksen pykäliä 16–17, mistä syystä hän ei julkaissut niitä. Ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 16 ja 17 ja Schauman 1908, s. 563, viite 1.

Meidän on tältä kannalta vielä tarkasteltava, voisiko ehdotettu palkollisten arvonta olla valtakunnalle hyödyksi vai ei.

Edellä on §:ssä 9 osoitettu, että sitä käytettäessä palkolliset menettävät kaikki mahdollisuutensa odottaa myönteistä tulevaisuutta ja toimia sen hyväksi; tämä jää silloin pelkästään arvonnan varaan. Isännät eivät joudu enää lainkaan pelkäämään sitä,560 että jäisivät ilman palvelusväkeä, ja saavat ilman minkäänlaista vastaanpanemista tilaisuuden maksaa palvelusväelleen täysin oman mielensä tai ainakin isäntien määrittelemän taksan mukaista palkkaa, ja palvelusväki menettää kaikki kannustimet ahkeruuteen ja huolellisuuteen. En halua nyt puuttua niihin vaikeuksiin, joita varmaankin ilmaantuisi tätä ehdotettua arvontaa toimitettaessa, vaikka tiedän varmasti, että ne olisivat alusta saakka lähes voittamattomia ja aiheuttaisivat niin monia kiistoja ja oikeudenkäyntejä, että niin isäntien kuin palkollistenkin osaa niissä täytyisi surkutella, ja niinpä niihin pian kyllästyttäisiin. Myönnän toki mielelläni, että jos valtakunnan menestys edellyttäisi, että töykeät ja tyrannimaiset isännät saisivat palkollisia yhtä hyvin kuin hurskaatkin ja että kohtuutonta taksaa voitaisiin noudattaa, tällainen arvonta olisi mitä hyödyllisin menettely valtakunnan kannalta. Mutta noin matalamieliset tarkoitukset olkoot hyvin kaukana, kun puhutaan valtakunnan edusta; niiden on oltava korkeampia ja jalompia.

Aivan nurinkurista on pitää valtioviisautena sitä, että säädösten runsaus on tärkein keino valtakunnan pysyvyyden ja kasvun turvaamiseen. Lakimme antavat meille esimerkiksi ankaria käskyjä vuotuisista rakennustöistä,26käskyjä vuotuisista rakennustöistä: tarkoittaa ilmeisesti talonpoikien velvollisuutta osallistua esim. teiden ja siltojen rakentamiseen ja kunnossapitoon uudisraivauksista ja muista tuontapaisista asioista, nimitetään valvojia ja viskaaleja, pidetään katselmuksia, sakotetaan laiskureita ym. Kysyn, mahtavatko nämä keinot olla oikeita työteliäisyyden kannustamiseen? Eivät toki! Vakuutan, että ellei käytettävissä olisi parempia ja vahvempia kannustimia, valtakunnan viljelysmaat jäisivät varmastikin pian kesannolle. Kun lainsäätäjät eivät tunne niitä, vaan luulevat pystyvänsä saamaan kaiken aikaan lakien välityksellä, he useinkin loukkaavat noita oikeita keinoja, jolloin lait väistämättä vaikuttavat päinvastaisella tavalla valtakunnan vahingoksi. Näin on ehdottomasti käynyt sommiteltaessa uutta ehdotusta arvontamenettelystä. Jos sen keksijät olisivat kyenneet ymmärtämään, miten he ovat tuolla ehdotuksella iskeneet hengiltä voitonhimon, valtakunnan säilymisen ja kasvukehityksen varsinaisen valtimon, miten he ovat ryöstäneet palkollisilta näiden oikeuden omaisuuteensa, millä tarkoitan heidän työpanostaan, jos he olisivat osanneet kuvitella, miten monet isännät he ehdotuksellaan muuttaisivat tyranneiksi ja miten monia tuhansia palvelijoita näiden orjiksi, he olisivat varmastikin antaneet tuommoisen ehdotuksen kuolla heti synnyttyään.

Tällä tavalla valtakunnalle siis aiheutetaan kolminkertaisesti vahinkoa. Kun ensinnäkin palkolliset menettävät kaikki mahdollisuutensa huolehtia omasta menestymisestään, kun voitonhimo on tuhottu, he muuttuvat haluttomiksi, kehnoiksi ja epätoivoisiksi isäntänsä töissä, ja silloin saadaan vähän aikaan561 valtakunnan vaurastuttamiseksi ja yksityisten ihmisten hyväksi. Kun toiseksi isäntien ei enää tarvitse pelätä mitään palkollistensa taholta, monet heistä alkavat menetellä armottomasti ja paheellisesti suhteissaan palvelijoihinsa, mikä on väistämättä luettava valtakunnan suureksi tappioksi, etenkin kun se lisää palvelusväkeen kohdistuvaa pakkoa. Kolmas tästä aiheutuva tappio on se, että kaikki tuo lisää heti maastamuuttoa. Mieluummin kuin jättävät hyvinvointinsa sokean kohtalon varaan, jolloin heidän luonnollinen onnentavoittelunsa täysin estetään, palvelusväki pyrkii etsimään maailmasta paikkaa, jossa he saavat päästää tuon vangitun toivon vapaaksi. Sinne nuo ihmiset haluavat päästä, sinne he pakenevat, eivätkä kiellot eivätkä makeilevat lupaukset joistakin eduista kykene pidättelemään heitä. Tämä koituu valtakunnalle sietämättömäksi tappioksi paitsi heidän myös ajan mittaan vieläkin enemmän heidän lukuisien jälkeläistensä menetyksenä verrattuna tilanteeseen, jossa he olisivat saaneet avioitua ja hankkia lapsia täällä kotona, ja he kaikki jäävät puuttumaan Ruotsilta.

Voisin puhua vielä paljon tästä aiheesta, jos uskoisin näiden ikävien seurausten tarvitsevan lisätodisteita, mutta ne ovat mielestäni jo niin ilmeiset, että pelkään pikemminkin väsyttäneeni sinut, arvoisa Lukija, todistelemalla itsestäänselvyyksiä. Mitä mieltä siis olet ehdotetusta uudesta palkollissäännöstämme?

1. Tästä alkaa pitempi jakso, joka käsittää § 16–17 ja § 20 (Schauman 1908 s. 559–565). Väliin jäävät pykälät 18–19 vastaavat Schaumanin mukaan Ajatuksia luonnollisista oikeuksista -kirjoituksen pykäliä 16–17, mistä syystä hän ei julkaissut niitä. Ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 16 ja 17 ja Schauman 1908, s. 563, viite 1.
2. käskyjä vuotuisista rakennustöistä: tarkoittaa ilmeisesti talonpoikien velvollisuutta osallistua esim. teiden ja siltojen rakentamiseen ja kunnossapitoon

Unfortunately this content isn't available in English