Svar på frågan om bästa sättet at upodla mosslupna ängar, § 4

§. 4.

Den andra är Hvit-mossan, Sphagnum ramis re48flexis13Sphagnum ramis reflexis: Både den svenska och den latinska benämningen är kollektiv och syftar på flera arter inom vitmossorna eller Sphagnum-släktet. De närmare tjugo allmänt förekommande Sphagnum-arter som Chydenius utan tvivel sett på fuktiga och våta ängar i Kuusamo- eller senare i Karlebytrakten fick sina vederbörliga benämningar först i slutet av 1700-talet och under 1800-talet. Inte att förväxla med det som i vardagligt språk kallas vitmossa, d.v.s. renlav (Cladina rangiferina) eller fönsterlav (Cladina stellaris). . Växer uti ömnogare vatten än den förra: är aldrig så torr, at man ju väter sig om föttren, när man stiger på hänne: upfyller ofanteliga stora och öppna Mossar: hindrar all gräsväxt och står til tre qvarters och alns djup på många ställen: vil altid stå med sina rötter i ömnig vätska; men dock hafva sina skatar14övre ändar, toppar i fria luften, hälst någon tid af Sommaren: växer aldrig til någon myckenhet uti några nyss uplandade15som torrlagts p.g.a. landhöjningen saltsjö-vikar; men insmyger sig så mycket häldre uti aftappade träsk och insjöar, där hon inom få år gör stora inkräcktningar, och gjort landtmannens arbete vid deras upodling nog förtvifladt, då de ej förstått, at bemöta en fiende för gräsväxten, som tycks vara svårare, än sjelfva vattnet. Kan aldrig genom dikningar blifva så torr, at hon kunde afbrännas, där hon växer til någon ymnoghet, utan håller sin fuktighet i det längsta.

Denne fuktighet har en syrlig lukt, om den utprässas, smakar sur och svartnar med galläpple16avser en tanninhaltig vätska som utvanns ur gallbildningar på galläppleeken. Galläpple användes bland annat vid framställningen av bläck. ; och i följe däraf, är äfven blandad med en mineralisk syra. Den växer på allahanda slags grund, allenast den är väl våt, och blifver öfvertäckt med den minsta gyttja, at hon kan fästa rötter.

Häraf ser man då, huru nära öfverens-stämmande denna Mossans orsaker äro med den förras, och at allenast en större ömnoghet af surt vatten utmärker gränsorne, hvarest denna Mossa och ej den förra vil omant växa: de följa därföre hvarandra i hamn och häl17i hamn och häl: hack i häl; hamn här i betydelsen knäveck eller baklår efter, som i synnerhet kan ses uti uttappade träsk, äfven af den fetaste gyttja. Säfven växer i djupare vattnet, därnäst står Starr och Fräken i grundare. Hvit-mossan följer straxt efter och jagar de förra utur fältet. Björn-mossan49 skyndar åter på den hvita, i den mon, som stranden höjer sig, och göra desse bägge på få år så stora inkräktningar, at hela ögnasigten ikläder sig et bistert lynne, och för arbetarens ögon sväfvar en inscription: Förlorad möda, hvilken likväl öfverskyles småningom af den efteråt hastande skogen.

Frågan tyckes således vara af yttersta vigt: hvilket sätt är det bästa och minst kostsama, at förekomma och utrota dessa Mossor?

1. Sphagnum ramis reflexis: Både den svenska och den latinska benämningen är kollektiv och syftar på flera arter inom vitmossorna eller Sphagnum-släktet. De närmare tjugo allmänt förekommande Sphagnum-arter som Chydenius utan tvivel sett på fuktiga och våta ängar i Kuusamo- eller senare i Karlebytrakten fick sina vederbörliga benämningar först i slutet av 1700- talet och under 1800-talet. Inte att förväxla med det som i vardagligt språk kallas vitmossa, d.v.s. renlav (Cladina rangiferina) eller fönsterlav (Cladina stellaris).
2. övre ändar, toppar
3. som torrlagts p.g.a. landhöjningen
4. avser en tanninhaltig vätska som utvanns ur gallbildningar på galläppleeken. Galläpple användes bland annat vid framställningen av bläck.
5. i hamn och häl: hack i häl; hamn här i betydelsen knäveck eller baklår

§ 4

Toinen sammallaji on rahkasammal, Sphagnum ramis reflexis18Chydeniuksen käyttämät ruotsin- (Hvit-mossan) ja latinankieliset nimitykset ovat kollektiivisia, lukuisia rahkasammal- eli Sphagnum-suvun lajeja tarkoittavia. Mitään hänen nuoruudessaan Kuusamossa tai myöhemmin Kokkolan seudun märillä niityillä epäilemättä näkemäänsä, vähintään toistakymmentä yleistä Sphagnum-lajia ei ennen 1700-luvun loppua vielä ollut asianmukaisesti nimetty..48 Se kasvaa runsaamman veden varassa kuin ensiksi mainittu laji eikä ole koskaan niin kuiva, etteivät jalat kastu sen päälle astuttaessa. Se täyttää suunnattoman suuria avosoita, estää ruohokasvien kasvun täydellisesti, ja sitä kasvaa monissa paikoissa kolmen korttelin tai koko kyynärän syvyydeltä. Se haluaa aina seistä juurineen runsaassa vedessä mutta pitää kuivia latvojaan vapaassa ilmassa ainakin jonkin osan kesästä. Tätä sammalta ei koskaan kasva mitenkään runsaasti vastikään maatuneissa merenlahdissa, mutta sitäkin suuremmalla voimalla se ujuttautuu lampiin ja järviin, joiden pintaa on laskettu. Siellä se tunkeutuu muutamassa vuodessa laajoille alueille, ja sen takia maamiesten työ niiden ottamiseksi viljelykseen on osoittanut varsin epätoivoiseksi puuhaksi, kun he eivät ole osanneet käsitellä ruohokasvien vihollista, joka tuntuu olevan itse vettäkin vaikeampi vastus. Rahkasammalta ei koskaan saada ojituksella niin kuivaksi, että se voitaisiin hävittää polttamalla paikoista, joissa sitä kasvaa edes runsaanlaisesti, vaan se säilyttää kosteutensa hyvin pitkään.

Jos tätä nestettä puristetaan kasvista, sen haju on hapan, se maistuu happamelta ja mustuu, jos siihen tipautetaan väriomenaa19Tarkoitetaan tammen äkämästä eli väriomenasta valmistettua nestettä, joka sisältää tanniinihappoa. Väriomenaa käytettiin mm. kirjoitusmusteen valmistukseen.. Tämä osoittaa, että siihen on sekoittunut myös kivennäisperäistä happoa. Tämä sammal kasvaa kaikenlaisella maaperällä, kunhan se on hyvin märkää ja sen päällä on vähänkin liejua, johon sammal voi juurtua.

Tästä havaitaan, miten samanlaisia tämän sekä ensiksi mainitun sammalen leviämisen syyt ovat ja että ainoastaan happamen veden runsaampi määrä määrittää ne rajat, joiden sisällä tämä sammal kasvaa luonnostaan, mutta ensiksi mainittu ei. Niinpä toinen seuraa toista aivan sen kannoilla, kuten nähdään tapahtuvan etenkin kuivatetuissa järvissä, myös mitä mehevimmällä liejupohjalla. Kaisla kasvaa syvemmässä vedessä, sen jälkeen sara ja korte matalammassa. Rahkasammal seuraa nopeasti perässä ja karkottaa edellä mainitut kilpakentältä. Karhunsammal49 kiiruhtaa puolestaan rahkasammalen jäljessä sitä mukaa kuin ranta kohoaa, ja nämä molemmat tunkeutuvat muutamassa vuodessa niin laajalle alueelle, että maastolla on silmänkantamattomiin karvas sävy, ja työntekijän silmissä väikkyvät kuin kiveen hakattuina sanat: turhaa vaivaa. Nopeasti nouseva metsä muuttaa kuitenkin vähitellen maiseman sävyn.

Äärimmäisen tärkeältä siis näyttää kysymys, miten voidaan parhaiten ja huokeimmalla tavalla estää näiden sammalten leviäminen ja hävittää ne.

1. Chydeniuksen käyttämät ruotsin- (Hvit-mossan) ja latinankieliset nimitykset ovat kollektiivisia, lukuisia rahkasammal- eli Sphagnum-suvun lajeja tarkoittavia. Mitään hänen nuoruudessaan Kuusamossa tai myöhemmin Kokkolan seudun märillä niityillä epäilemättä näkemäänsä, vähintään toistakymmentä yleistä Sphagnum-lajia ei ennen 1700-luvun loppua vielä ollut asianmukaisesti nimetty.
2. Tarkoitetaan tammen äkämästä eli väriomenasta valmistettua nestettä, joka sisältää tanniinihappoa. Väriomenaa käytettiin mm. kirjoitusmusteen valmistukseen.

Unfortunately this content isn't available in English