Svar på frågan om bästa sättet at upodla mosslupna ängar, § 10

§. 10.

Skal saken blifva begripelig, så bör den Mosslupna ängen fördelas i tvänne classer. Antingen är hon något högländ14högt belägen, högt liggande, eller jämn, dock hårdvall, eller ock sumpig och blöt; ty alla dessa kunna besväras af Mossa.

Med det första slaget, förstår jag en sådan äng, som är något afhäld15lutande, sluttande åt något håll åt en eller flera kanter, och tillika ligger så högt, at dämningar ej kunna lyfta något vatten därpå. Är nu en sådan äng afhäld åt alla sidor något, så hjälpes den med skogens noga afhuggande, om det ej förr är skedt,58 och Gran- En- eller Tall-ris, hvilkendera äro närmast til fångs, köres om Hösten med första Vinterföre på ängen, sedan gröfste qvistarne äro afhuggne. Förrättningen sker beqvämligast af fyra personer och två Hästar, då en karl afhugger träden och qvistar lös riset, den andra och tredje kör riset med hvar sin Häst, och den fjerde lägger det hvarftals16i flera lager på ängen tre eller fyradubbelt, som Näfver på et hustak; men ligger Barr-skogen förlångt, måste Hästarnas och körarnes antal ökas, eller ock, om det ej låter sig göra, stjelpas lassen allenast af på ängen, til dess det kan syslosätta en arbetare, med utbredningen. Jag sade detta arbete bör hälst ske om Hösten; ty då trycker Vinter-snön Gran-riset tätt til jorden, hvarigenom man sett det göra bättre gagn. Detta ris bör nu ligga på 3 à 4 år, til dess all barr och de smärsta17minsta; superlativ av små qvistar afruttnat, sedan plockas det grofva riset i större eller mindre högar, och uti en fuktig väderlek afbrännes, då skal Landtmannen med fägnad få se sin fiende slagen, och genom rötan förvandlad til en kraftig gödning på hans ängs-mark. Hushållaren lärer sedan ej hafva tålamod at vänta, til dess Naturen hunnit så öfver hans ängs-fält, utan han samlar sjelf så mycket hö-frö utur sina stall och foder-lador, som til ängens besående fordras, och antingen redan på riset, eller straxt det är aftagit, kastar ut fröet.

Är ängen afhäld åt en eller två sidor allenast, men kan ifrån en ofvanföre liggande slätt eller högd draga vätska til sig: då böra sådana vattu-drag genom diken på det sättet afskäras, at ej det ringaste däraf får antasta ängen, i öfrigt bör den få lika ans18skötsel, behandling med den härnäst ofvanföre näm59da, så försäkrar jag, at ägaren skal få fägna sig af en förträffelig hö-växt, och ej klaga öfver den som upgifvit et kostsamt sätt til Mossans utödande.

Äro aska eller kalk til någon ymnoghet til fångs, betala ock de sitt ställe; men skola de köpas för 4 à 5 dal. kopp:mt Tunnan och däröfver, blifva de säkert för kostsama. Det behagar väl häldre en del Hushållare, at första Sommaren afbränna riset, och så Råg däruti om Hösten; men jag har för­farit, at djup Mossa af de ofvannämde slagen, aldrig därmed afbrinner: utan svedes allenast i ändan, och då är utsädet lika visst som arbetet förlorat.

Men är jorden så högländ, at hus- eller vägg-mossa19hus eller vägg-mossa: Chydenius syftar sannolikt i första hand på väggmossa, Pleurozium schreberi, som i tiderna kallades Hylocomium schreberi. Han berättar inte om han avser en mossa som användes som tätning mellan stockarna i stockbyggnader och han ger inte heller den något vetenskapligt namn. Om han hade gjort det, hade det otvivelaktigt varit någon av de otaliga Hypnum-arterna som redan vid den här tiden hade inofficiella namn (men med säkerhet inte Hypnum schreberi som beskrevs först vid följande sekelskifte). Släktnamnet Hylocomium som till en början användes rätt kollektivt härstammar från 1852 och Pleurozium först från 1869. växer där, afbrinner den på detta sättet, och askan blandad med jord-skorpan, kan frambringa en någorlunda Råg- och hö-växt i några år NB. när grunden består af en fet ler-mylla; men består den af sandaktig jord, är ändock denna i sig sjelf farliga curen förgäfves använd.

Jag har med flit förbigått denna slags Mossa i denna min afhandling, ehuru den i vissa lands-orter öfverhöljer en stor del [av] Inbyggarenas ängar; ty den står lös på jorden, har svaga rötter, och kan således aldrig hindra någon gräsväxt, och med samma medel som de öfriga lätt utödas: fast den ej får rum annorstädes, än där gräs ej kan växa.

1. högt belägen, högt liggande
2. lutande, sluttande åt något håll
3. i flera lager
4. minsta; superlativ av små
5. skötsel, behandling
6. hus eller vägg-mossa: Chydenius syftar sannolikt i första hand på väggmossa, Pleurozium schreberi, som i tiderna kallades Hylocomium schreberi. Han berättar inte om han avser en mossa som användes som tätning mellan stockarna i stockbyggnader och han ger inte heller den något vetenskapligt namn. Om han hade gjort det, hade det otvivelaktigt varit någon av de otaliga Hypnum-arterna som redan vid den här tiden hade inofficiella namn (men med säkerhet inte Hypnum schreberi som beskrevs först vid följande sekelskifte). Släktnamnet Hylocomium som till en början användes rätt kollektivt härstammar från 1852 och Pleurozium först från 1869.

§ 10

Asian ymmärtämiseksi on sammaloituneet niityt jaettava kahteen luokkaan. Niitty on joko melko ylävällä paikalla tai tasaisella maalla, mutta kuitenkin kovalla ja kuivalla maapohjalla tai sitten soisella ja märällä maalla. Sammalestahan voi olla harmia näissä kaikissa maastoissa.

Ensiksi mainitulla tyypillä tarkoitan sellaista niittyä, joka viettää jonkin verran yhteen tai useampaankin suuntaan ja sijaitsee samalla niin ylävässä paikassa, ettei sinne saada vettä nousemaan patoja rakentamalla. Jos tuollainen niitty viettää hieman joka suuntaan, sen tilaa autetaan hakkaamalla metsä tarkoin pois, ellei sitä ole aiemmin tehty,58 ja ajamalla niitylle syksyllä ensimmäisellä talvikelillä kuusen-, katajan- tai männynhavuja, kumpia vain on lähimmästä paikasta saatavissa, kun niistä ensin on poistettu järeimmät oksat. Mukavimmin työ sujuu neljän miehen ja kahden hevosen voimin, kun yksi mies kaataa puut ja karsii havut, toinen ja kolmas ajavat havut perille kumpikin hevosellaan ja neljäs levittää ne kierroksittain niitylle kolmeksi tai neljäksi kerrokseksi kuten tuohet rakennuksen katolle. Jos metsä, joista havut noudetaan, sijaitsee kuitenkin etäällä, on hevosten ja miesten määrää lisättävä tai, ellei tämä käy päinsä, vain kaadettava kuormat niitylle, kunnes yksi työmies voi suorittaa niiden levittämisen. Sanoin, että tämä työ on mieluimmin tehtävä syksyllä, sillä sen jälkeen talven lumi painaa kuusenhavut tiukasti maata vasten, ja tämän on todettu tuottavan suuremman hyödyn. Näiden havujen on sitten pysyttävä paikoillaan 3–4 vuotta, kunnes kaikki neulaset ja pienimmät oksat ovat lahonneet. Sen jälkeen karkeammat risut kootaan kasoihin ja poltetaan kostealla säällä. Silloin maamies saa ilokseen nähdä, että hänen vihollisensa on lyöty ja se on mädäntyessään muuttunut hänen niittynsä voimakkaaksi lannoitteeksi. Viljelijällä ei tämän jälkeen liene kärsivällisyyttä odottaa siihen saakka, että luonto ehtii kylvää hänen niittymaansa heinälle, vaan hän kerää itse talleistaan ja navetoistaan ja rehuladoistaan niin paljon heinänsiementä kuin niityn kylvämiseen tarvitaan ja suorittaa kylvön joko jo havujen päälle tai heti niiden poistamisen jälkeen.

Jos niitty viettää vain yhteen tai kahteen suuntaan, mutta voi saada vettä ylempänä sijaitsevalta tasangolta tai kukkulalta, sitä kuljettavat vesiurat on katkaistava ojilla sillä tavoin, ettei siitä vähääkään pääse niitylle, jota on lisäksi hoidettava samalla tavalla kuin lähinnä edellä mainittua.59 Vakuutan, että silloin omistaja saa nauttia erinomaisesta heinänkasvusta eikä joudu syyttelemään sitä, joka neuvoi hänelle kalliita keinoja sammalen tappamiseksi.

Jos tuhkaa tai kalkkia on jokseenkin runsaasti saatavissa, nekin maksavat kyllä hintansa takaisin, mutta jos niitä on ostettava 4–5 kuparitaalarin hinnalla tai vielä korkeammallakin tynnyriltä, niiden käyttö tulee varmasti liian kalliiksi. Jotkut isännät halunnevat mieluummin polttaa havut ensimmäisenä kesänä ja kylvää ruista niittyyn syksyllä, mutta olen saanut kokea, että edellä mainitut sammalet eivät näin meneteltäessä koskaan pala täydellisesti, vaan vain niiden latvat kärventyvät, ja silloin ovat kylvetyt siemenet sekä työ täysin varmasti menneet hukkaan.

Jos alue on kuitenkin niin ylävää, että siellä kasvaa seinäsammalta20Alkutekstin Hus- eller väggmossa tarkoittaa luultavasti ensisijaisesti seinäsammalta, ­Pleurozium schreberi, josta aikoinaan on käytetty myös nimeä Hylocomium schreberi. Chyde­nius ei tosin kerro, onko kyseessä hirsirakennuksissa tilkkeenä käytetty metsäsammal eikä anna tälle mitään tieteellistä nimitystä. Mikäli hän olisi sen maininnut, se olisi epäilemättä ollut jokin lukuisista jo niihin aikoihin epävirallisesti nimetyistä Hypnumeista (varmuudella ei kuitenkaan Hypnum schreberi, joka kuvattiin vasta seuraavassa vuosisadan vaihteessa). Aluksi vielä melko kollektiivisesti käytetty sukunimi Hylocomium on vuodelta 1852, Pleurozium vasta vuodelta 1869., tämä palaa, kun toimitaan tuolla tavalla, ja pintamaahan sekoittunut tuhka voi tuottaa muutamien vuosien ajan kohtalaiset ruis- ja heinäsadot siinä tapauksessa, että maaperä on hedelmällistä savimultaa, mutta jos se on hiekkaista maata, tätä sinänsä vaarallista hoitotapaa on kuitenkin käytetty turhaan.

Olen tahallani jättänyt mainitun sammallajin syrjään tässä kirjoitelmassani, vaikka se joillakin maaseutualueilla peittää suurta osaa asukkaiden niityistä. Sehän irtoaa helposti maasta, sillä on heikot juuret, eikä se siis pysty koskaan estämään ruohokasvien kasvua, ja se voidaan hävittää samoilla keinoilla kuin muutkin sammalet, vaikka se ei saa tilaa muualla kuin paikoissa, joissa ruoho ei kykene kasvamaan.

1. Alkutekstin Hus- eller väggmossa tarkoittaa luultavasti ensisijaisesti seinäsammalta, ­Pleurozium schreberi, josta aikoinaan on käytetty myös nimeä Hylocomium schreberi. Chyde­nius ei tosin kerro, onko kyseessä hirsirakennuksissa tilkkeenä käytetty metsäsammal eikä anna tälle mitään tieteellistä nimitystä. Mikäli hän olisi sen maininnut, se olisi epäilemättä ollut jokin lukuisista jo niihin aikoihin epävirallisesti nimetyistä Hypnumeista (varmuudella ei kuitenkaan Hypnum schreberi, joka kuvattiin vasta seuraavassa vuosisadan vaihteessa). Aluksi vielä melko kollektiivisesti käytetty sukunimi Hylocomium on vuodelta 1852, Pleurozium vasta vuodelta 1869.

Unfortunately this content isn't available in English