Lanthandel, § 7

§. 7.

Emot dessa handgripeliga sanningar, kan man väl invända åtskilligt. Man säger: Detta exempel, om en bygd, som lig31ger 6 mil ifrån Köpstad, lämpar sig icke såsom bevis, til Landthandelens nytta, uti de landsbygder, som äro belägne närmare til några städer: och efter få trakter äro så aflägsne, så blifver ock Landthandelens nytta ganska ringa. Men deremot bör jag erinra först, at i de mindre bebodda Rikets Landskaper, finnas hela Soknar och Byar til 8, 10, 15 och 20 mil och derutöfver, ifrån närmaste köpstad belägne, då varornas nedförande af egaren, blifver ännu långt kostsamare än min uträkning. För det andra gäller denna calcul,10kalkyl, uträkning likaledes för de närmare belägna landsbygder, allenast med någon minskning i omkostningarna, altid i den mon, de äro närmare belägne til staden, tils den närmast vid staden blifver föga märkelig; icke annorlunda, än man i en medelmåt32tig stad, redan räknar för tidspillan och kostnad, at för flera behofver, nödgas gå til andra ändan af staden, at afhemta dem.

Vidare anför man emot Landthandelen, at genom sådana expediter, upjagas priset på landtmanna varor, aldeles öfver höfvan för stadsboen, när landthandlare biuda kapp uppå dem, och fikas för hvarandra,11fikas för hvarandra: ivrigt tävla sinsemellan hvarigenom äfven Manufacturernes behofver ifrån landet blifva upstegrade, och deras tilverkningar i samma mon dyrare, då dessa landtmanna varor deremot kunde fås för drägeligare köp på torget. Derpå svarar jag: Om Rikets sanskylliga bästa står i gemen deruti, at få landtmanna varor för godt köp på torget, är det ej orätt slutit; men är Landtman lika väl fri Svensk undersåte, som Stadsboen och Fa33briqueuren, synes han vara lika så berättigad som de, at få söka högsta pris på sin vara, och när det honom förmenas, måste hvar oväldug12rättvis, opartisk finna, at han står i mistning af den säkerhet och frihet, Konungen svurit sina undersåtare på deras egendom,13den säkerhet och frihet ... på deras egendom: Åsyftar § 2 i 1772 års regeringsform (och motsvarande § i RF 1720). och då betyder frihets-namnet icke mycket för honom.

Stiger priset, genom landthandlare, på landets afkastningar, så blifver det dessa varors naturliga värde. Och de Manufacturer, som ej bära sig, utan at nedtrycka priset på landtmanna varor, måste altid vara Riket skadelige. Såsom förnuftiga menniskor, måste dessa handlande hafva sin uträkning, at få sit igen; hafva de det icke, så handla ej sådane expediter länge, utan lemna snart sit rum för klokare landthandlare. Alt hvad landtboerne nu altså få34 mindre för sina varor, än om upköpare finge besöka dem, är den första förlusten som Allmogen känner härvid. Den andra är skilnaden emellan forlön til stads, då de sielfve förde dit sina varor och expediten giorde det, hvilken i de anförde exemplen stiger til hälften och tredie delen, af hela varans värde.

Hvad skal man väl säga om detta? En Regent i Envålds-Riken eger magt, at pålägga sina undersåtare, til sit och Rikets understöd och säkerhet, så stora utlagor han finner nödiga; men om han eger rättighet, at tvinga deras varor til underpris, och at upoffra hälften eller tredie delen deraf i vädret, eller på onyttiga resor, tycker jag oförgripeligen vore en fråga, som de, hvilka omgifva Förstars personer, borde låta dem sielfve35 svara uppå. Jag för min del bekänner upriktigt, at jag i mit sinne icke kan annat än tilskrifva denna förlusten de utkomne förbuden emot Landthandel, och torde, tagen öfver hela Riket, göra årligen flera millioner; hvilken förlust, genom en fri och oinskränkt handel, äfven på landet, af hvem som hälst, strax uphör, och blifver, i synnerhet de aflägsnaste trakters, rena behållning.

1. kalkyl, uträkning
2. fikas för hvarandra: ivrigt tävla sinsemellan
3. rättvis, opartisk
4. den säkerhet och frihet ... på deras egendom: Åsyftar § 2 i 1772 års regeringsform (och mot­svarande § i RF 1720).

§ 7

Näitä ilmeisen selviä totuuksia vastaan voidaan varmaankin esittää moniakin vastaväitteitä. Voidaan väittää, että tämä esimerkki 6 peninkulman31 päässä kaupungista sijaitsevasta paikkakunnasta ei sovellu todisteeksi maakaupan hyödyllisyydestä paikkakunnilla, jotka sijaitsevat lähempänä kaupunkeja, ja koska harvat seudut ovat noin etäisiä, maakaupasta saatava hyötykin jää varsin vähäiseksi. Vastatakseni tähän minun on ensiksi muistutettava siitä, että valtakunnan niissä maakunnissa, joissa asutus on harvempaa, on kokonaisia pitäjiä ja kyliä 8, 10, 15 ja 20 peninkulman päässä tai kauempanakin lähimmästä kaupungista, ja silloin omistajan suorittama tavaroiden kuljetus perille saakka on vielä paljon kalliimpaa kuin esittämässäni laskelmassa. Toiseksi tämä laskelma pitää paikkansa myös lähempänä sijaitsevien maaseutupaikkakuntien osalta, vaikkakin kustannukset pienenevät sitä mukaa kuin niiden etäisyys kaupungista vähenee, kunnes ne ovat aivan kaupungin lähimmässä ympäristössä lähes merkityksettömiä – sellaisia kuin jo keskikokoisessa32 kaupungissa, jossa pidetään ajanhukkana ja kustannuksena sitä, että useiden tarpeiden tyydyttämiseksi joudutaan tavaraa noutamaan kaupungin toisesta laidasta.

Maakauppaa vastustetaan myös väittämällä, että mainitunlaisten kauppa-asiamiesten toiminta nostaa maalaistuotteiden hintaa voimakkaasti ja täysin kaupunkilaisten ulottumattomiin, kun maaseudulla toimivat kauppiaat tekevät niistä kilvan tarjouksiaan. Tällöin myös manufaktuurien tarvitsemien maaseudun tuotteiden hinnat nousevat ja niiden valmisteet kallistuvat samassa suhteessa, vaikka näitä maaseudun tuotteita voitaisiin ostaa torilta edullisemmin. Tähän vastaan: ei ole väärin päätellä näin, jos valtakunnalle yleensä on parhaaksi että maaseudun tuotteita voidaan ostaa edullisesti torilta. Mutta jos maamies on yhtäläisesti vapaa Ruotsin valtakunnan alamainen kuin kaupunkilainen ja tehtailija33 ovat, hänellä näyttää olevan sama oikeus kuin heilläkin pyrkiä saamaan korkein hinta tavarastaan, ja kun tämä häneltä kielletään, jokainen puolueeton henkilö väistämättä havaitsee, että häneltä puuttuu omaisuuden turva ja sen käytön vapaus, jota kuningas on alamaisilleen vannonut pitävänsä yllä,14omaisuuden turva ... vannonut pitävänsä yllä: viitataan vuoden vuoden 1772 hallitusmuodon 2. §:ään eikä sanalla vapaus ole hänelle silloin suurtakaan merkitystä.

Jos maatalouden tuotteiden hinta kohoaa maakauppiaiden toiminnan takia, se nousee vastaamaan näiden tavaroiden luonnollista arvoa. Ja sellaiset manufaktuurit, jotka eivät ole kannattavia polkematta maalaistavaroiden hintaa, ovat väistämättä aina vahingoksi valtakunnalle. Näiden kauppiaiden on järkevinä ihmisinä laskettava saavansa omansa pois liiketoimistaan; elleivät he tässä onnistu, he eivät pitkään käy kauppaa, vaan jättävät pian paikkansa viisaammille maakauppiaille. Koko se rahamäärä, joka jää maalaisilta nyt34 tuotteistaan saamatta, kun ostajat eivät pääse käymään heidän luonaan, on siis ensimmäinen rahvaalle tästä asiaintilasta aiheutuva tappio. Toinen tappio on kaupunkiin kuljettamisen kustannusten ero heidän itsensä suorittamien ja kauppiaan edustajan hoitamien kuljetusten välillä, joka esitetyissä esimerkkitapauksissa kohoaa puoleen ja kolmannekseen tavaran koko arvosta.

Mitä tästä pitäisi sanoa? Yksinvaltaisesti hallitun valtakunnan hallitsijalla on valta määrätä alamaistensa maksettavaksi oman itsensä ja valtakunnan ylläpitoa ja turvallisuuden takaamista varten niin suuret maksut kuin hän havaitsee tarpeellisiksi, mutta onko hänellä oikeutta pakottaa heidät myymään tavaransa alihintaan ja uhraamaan niiden arvosta puolet tai kolmannes taivaan tuuliin eli tarpeettomiin matkoihin? Tämä olisi minun vilpittömän mielipiteeni mukaan kysymys, joka hallitsijoiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden pitäisi antaa näiden itsensä35 vastattavaksi. Itse puolestani tunnustan vilpittömästi, etten voi omassa mielessäni pitää tämän tappion syynä muuta kuin annettuja kieltoja, jotka estävät maakaupan, ja tappion määrä lienee koko valtakunnassa vuosittain kaikkiaan useita miljoonia. Kun maaseudullakin kuka tahansa saa käydä kauppaa vapaasti ja rajoituksitta, tämän tappion kertyminen lakkaa heti, ja se muuttuu etenkin syrjäisimpien seutujen puhtaaksi voitoksi.

1. omaisuuden turva ... vannonut pitävänsä yllä: viitataan vuoden vuoden 1772 hallitusmuodon 2. §:ään

§ 7

Various objections may be raised against these obvious truths. It is said that the example given of a region that lies31 6 mil from a market town is not suitable as evidence of the utility of the rural trade in rural areas that lie closer to some town; and as few areas are as remote as that, the utility of the rural trade will also be rather limited. But against that I would argue, first, that in the less populated provinces of the realm there are whole parishes and villages that are situated 8, 10, 15 and 20 mil and more from the nearest market town, in which case the transport of the goods by the owner will be even more expensive than in my computation. Second, this calculation also applies to the rural areas that are nearer, only with a certain reduction in the expenses, always in proportion to their increasing proximity to the town, until it becomes almost negligible closest to the town, just as in a medium-sized32 town it is already reckoned a waste of time and expense in the case of various necessities to have to go to the other end of the town to fetch them.

It is also alleged against the rural trade that, as a result of such buying agents, the price of rural products is raised quite excessively for the town­dweller, when rural traders bid against each other for them and compete with one another, whereby the commodities required for the manufactures from the countryside are also made more expensive and their products correspondingly dearer, whereas those rural commodities would be available at lower prices in the marketplace. My response to that is: if the true interest of the kingdom as a whole consists in the availability of rural commodities at a reasonable price in the marketplace, then the conclusion is warranted, but if the countryman is as much a free Swedish subject as the town-dweller and the manufacturer,33 he would seem as entitled as them to seek the highest price for his commodities, and when that is denied him, every impartial person must conclude that he is deprived of the security and freedom that the King has sworn to secure for his subjects in their property, and then the name of freedom will have little meaning for him.

If the price of the country’s produce rises owing to the rural traders, that will become the natural value of these commodities. And those manufactures that do not pay their way without depressing the price of rural commodities must always be harmful to the country. As rational people, those traders must expect to recover their costs; if they do not, then such agents will not trade for long but will soon be replaced by more circumspect rural traders. Whatever reduction in the price that the country people34 now receive for their commodities compared to what they would receive if buyers were allowed to visit them is the first loss that the rural population suffers in this connection. The second is the difference in the cost of cartage to the town when they themselves took their goods there and when the agent did so, which in the examples given amounts to a half and a third of the overall value of the commodity.

What is one to say about this? A ruler of an autocratic state has the power to impose on his subjects, for the support and security of himself and the realm, expenditure at such a level as he decides is necessary; but whether he is entitled to force them to sell their commodities below cost price and to squander half or a third of that for no good reason or on unnecessary journeys I firmly believe to be a question that those who surround the persons of princes should allow them to35 answer themselves. On my part I sincerely confess that in my view I cannot but ascribe that loss to the prohibitions issued against the rural trade, which is likely to amount to several millions annually if applied across the entire kingdom, a loss that, by allowing a free and unrestricted trade to anyone, even in the countryside, will immediately cease and, especially in the most remote areas, turn into a clear profit.