Föregående avsnitt: Finska lantbrukets upphjälpande, § 9
Följande avsnitt: Finska lantbrukets upphjälpande, § 11
§ 10.
Sådant alt säger man vidare kunde ju bäst förekommas, om uti Finland blefve planterade flere Städer på 4 a 6 mil emellan en och hvar, då vore ei så lång väg at föra sina varor til Städerna, och rörelsen blefve mera lifachtig; Men jag svarar derpå, at sådant aldrig hielper saken rätt; ty samma svårigheter måste altid möta fast i mera eller mindre mån; på 2 och 3 mils väg576 blifver redan för långt för en landtman at under brådaste arbets tiden resa til staden, at där falcka ut1 sina varor, och upköpa sina dageliga behofver. Och hvad gör man då, när man på flera ställen priviligerar Städer? intet annat än man med det samma priviligerar en stor mängd ämbetsmän och lättingar i dessa Städer, som doch aldrig hafva tilräckeliga göromål at syslosätta sig med, dragas från Landtbruket, och priviligeras med detsamma at den mästa tiden slå danck på sina gator blott för at bibehålla den favorit ideen, at göra skilnad emellan Stads och Landtmanna näringar, och at derigenom bibehålla ett felachtigt Cammar värk, som strider emot sakens natur och hindrar den jämna gång som rörelsen i sin natur bör äga, hvilcken så snart lagarna emot Landthandel uphöra jämkar sig sielf aldeles utan öfverhetens åtgärd. Och jag måste bekänna, at om Kongl. Finska Hushålls Sälskapet genom de aldra ömmaste föreställningar hos vår allernådigste Konung kunde så mycket uträtta at den med allone2 blefve förkastad såsom onaturlig och för Landt- och Stadsboen högst skadelig så hade det motat en utvandring af medborgare, som nu syslolöse måste fly, befordrat folkökningen, ökat tilförselen til Städerna, och satt den halfsåfvande landtmannen i full rörelse.
Men man må ei tro at sådant aflöper så lätt, ty ett mål af sådan beskaffenhet som detta måste Kongl:e Commerce och Cammar Collegierna nödvändigt höras uti, hvilcka ofelbart sätta sig emot en sådan frihet; hvarvid endast vore til önskandes at deras yttranden finge införas uti dagbladen, och således komma under Allmänhetens granskning. Det är märkeligit at Doct. Chydenius redan 1777 uti sitt svar til Kongl. Vetenskaps och Vitterhets samhället i Götheborg om Landthandelen3 helt och hållit försvarat den såsom nyttig för hvar och en enskilt, och för hela Riket i gemen, på grunder som torde vara oomkullstöteliga, och dem ingen vågat sätta i tvifvelsmål eller antasta. Huru länge skall då en så vichtig sanning blåt vara en liudande malm och en klingande bielra,4 utan någon tillämpning på ett utarmat Fädernesland?
§ 10.
Sådant alt säger man vidare kunde ju bäst förekommas, om uti Finland blefve planterade flere Städer på 4 a 6 mil emellan en och hvar, då vore ei så lång väg at föra sina varor til Städerna, och rörelsen blefve mera lifachtig; Men jag svarar derpå, at sådant aldrig hielper saken rätt; ty samma svårigheter måste altid möta fast i mera eller mindre mån; på 2 och 3 mils väg576 blifver redan för långt för en landtman at under brådaste arbets tiden resa til staden, at där falcka ut5 sina varor, och upköpa sina dageliga behofver. Och hvad gör man då, när man på flera ställen priviligerar Städer? intet annat än man med det samma priviligerar en stor mängd ämbetsmän och lättingar i dessa Städer, som doch aldrig hafva tilräckeliga göromål at syslosätta sig med, dragas från Landtbruket, och priviligeras med detsamma at den mästa tiden slå danck på sina gator blott för at bibehålla den favorit ideen, at göra skilnad emellan Stads och Landtmanna näringar, och at derigenom bibehålla ett felachtigt Cammar värk, som strider emot sakens natur och hindrar den jämna gång som rörelsen i sin natur bör äga, hvilcken så snart lagarna emot Landthandel uphöra jämkar sig sielf aldeles utan öfverhetens åtgärd. Och jag måste bekänna, at om Kongl. Finska Hushålls Sälskapet genom de aldra ömmaste föreställningar hos vår allernådigste Konung kunde så mycket uträtta at den med allone6 blefve förkastad såsom onaturlig och för Landt- och Stadsboen högst skadelig så hade det motat en utvandring af medborgare, som nu syslolöse måste fly, befordrat folkökningen, ökat tilförselen til Städerna, och satt den halfsåfvande landtmannen i full rörelse.
Men man må ei tro at sådant aflöper så lätt, ty ett mål af sådan beskaffenhet som detta måste Kongl:e Commerce och Cammar Collegierna nödvändigt höras uti, hvilcka ofelbart sätta sig emot en sådan frihet; hvarvid endast vore til önskandes at deras yttranden finge införas uti dagbladen, och således komma under Allmänhetens granskning. Det är märkeligit at Doct. Chydenius redan 1777 uti sitt svar til Kongl. Vetenskaps och Vitterhets samhället i Götheborg om Landthandelen7 helt och hållit försvarat den såsom nyttig för hvar och en enskilt, och för hela Riket i gemen, på grunder som torde vara oomkullstöteliga, och dem ingen vågat sätta i tvifvelsmål eller antasta. Huru länge skall då en så vichtig sanning blåt vara en liudande malm och en klingande bielra,8 utan någon tillämpning på ett utarmat Fädernesland?
§ 10
Tämän lisäksi sanotaan, että kaikki tuollainenhan voitaisiin parhaiten estää, jos Suomeen perustettaisiin lisää kaupunkeja 4–6 peninkulman päähän toisistaan. Silloin ei omien tuotteiden kuljettamiseksi kaupunkeihin tarvitsisi kulkea niin pitkiä matkoja kuin ennen ja liiketoiminta vilkastuisi. Mutta tähän minä vastaan, että tuollainen menettely ei missään tapauksessa auta asiaa oikealla tavalla. Samat vaikeudethan olisivat pakostakin aina edessä, vaikka niiden aste vaihtelisi. Jo 2–3 peninkulman matka576 on maamiehelle kiireimpänä työkautena liian pitkä kaupungissa käymiseen, tavaroittensa kauppaamiseen siellä ja päivittäin tarvitsemiensa tavaroiden ostamiseen. Ja mitä oikeastaan tehdään, kun privilegioin varustettuja kaupunkeja perustetaan lisää? Silloinhan vain suodaan yhdellä kertaa privilegiot suurelle joukolle virkamiehiä ja vetelehtijöitä, joille ei koskaan riitä tarpeeksi tehtäviä, vedetään väkeä pois maatalouden piiristä ja privilegioidaan samalla kuljeksimaan pääosan ajastaan jouten kaduillaan vain sen suositun käsityksen ylläpitämiseksi, että kaupunki- ja maalaiselinkeinot on pidettävä erillään toisistaan, ja siten valtiontalouden väärän järjestelyn säilyttämiseksi, vaikka se on asian luonteen vastainen ja estää liiketoiminnan luonnollista tasaista kulkua. Tämä asettuukin uomiinsa itsestään ilman esivallan toimia heti, kun maakaupan kieltävät lait kumotaan. Ja minun on sanottava, että jos Kuninkaallinen Suomen Talousseura onnistuisi mitä hartaimmilla armollisimmalle Kuninkaallemme osoittamillaan anomuksilla saamaan niin paljon aikaan, että tuo lainsäädäntö kokonaisuudessaan hylättäisiin luonnon vastaisena ja niin maalaisille kuin kaupunkilaisillekin erittäin haitallisena, se olisi saanut torjutuksi niiden kansalaisten maastamuuton, jotka nyt joutuvat työttöminä pakenemaan, edistänyt väestön kasvua, lisännyt tavaroiden saantia kaupunkeihin ja herättänyt puolinukuksissa elävän maamiehen täyteen toimintaan.
Mutta ei pidä uskoa, että tuohon tulokseen päästään kovin helposti, sillä tämäntapaisissa asioissa on väistämättä kuultava kuninkaallisten kauppakollegion ja kamarikollegion mielipidettä, ja nämä asettuvat tietysti vastustamaan tuollaista vapautta. Tällöin olisi vain toivottava, että niiden lausunnot saataisiin julkaista päivälehdissä, jotta yleisö pääsisi lausuntoja tarkastelemaan. On merkille pantavaa, että tohtori Chydenius on jo 1777 maakauppaa koskevassa vastauksessaan Göteborgin kuninkaalliselle tiede- ja kirjallisuusseuralle9 varauksitta puolustanut sitä jokaiselle yksityiselle sekä yleensä koko valtakunnalle kokonaisuudessaan hyödyllisenä toimintana sellaisin perustein, jotka lienevät kumoamattomia ja joita kukaan ei ole uskaltanut epäillä tai asettua vastustamaan. Miten kauan tällaisen totuuden oikein pitää olla vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, tyhjää puhetta, jota ei sovelleta käytäntöön rutiköyhässä isänmaassamme?
Unfortunately this content isn't available in English
§ 10.
Sådant alt säger man vidare kunde ju bäst förekommas, om uti Finland blefve planterade flere Städer på 4 a 6 mil emellan en och hvar, då vore ei så lång väg at föra sina varor til Städerna, och rörelsen blefve mera lifachtig; Men jag svarar derpå, at sådant aldrig hielper saken rätt; ty samma svårigheter måste altid möta fast i mera eller mindre mån; på 2 och 3 mils väg576 blifver redan för långt för en landtman at under brådaste arbets tiden resa til staden, at där falcka ut10 sina varor, och upköpa sina dageliga behofver. Och hvad gör man då, när man på flera ställen priviligerar Städer? intet annat än man med det samma priviligerar en stor mängd ämbetsmän och lättingar i dessa Städer, som doch aldrig hafva tilräckeliga göromål at syslosätta sig med, dragas från Landtbruket, och priviligeras med detsamma at den mästa tiden slå danck på sina gator blott för at bibehålla den favorit ideen, at göra skilnad emellan Stads och Landtmanna näringar, och at derigenom bibehålla ett felachtigt Cammar värk, som strider emot sakens natur och hindrar den jämna gång som rörelsen i sin natur bör äga, hvilcken så snart lagarna emot Landthandel uphöra jämkar sig sielf aldeles utan öfverhetens åtgärd. Och jag måste bekänna, at om Kongl. Finska Hushålls Sälskapet genom de aldra ömmaste föreställningar hos vår allernådigste Konung kunde så mycket uträtta at den med allone11 blefve förkastad såsom onaturlig och för Landt- och Stadsboen högst skadelig så hade det motat en utvandring af medborgare, som nu syslolöse måste fly, befordrat folkökningen, ökat tilförselen til Städerna, och satt den halfsåfvande landtmannen i full rörelse.
Men man må ei tro at sådant aflöper så lätt, ty ett mål af sådan beskaffenhet som detta måste Kongl:e Commerce och Cammar Collegierna nödvändigt höras uti, hvilcka ofelbart sätta sig emot en sådan frihet; hvarvid endast vore til önskandes at deras yttranden finge införas uti dagbladen, och således komma under Allmänhetens granskning. Det är märkeligit at Doct. Chydenius redan 1777 uti sitt svar til Kongl. Vetenskaps och Vitterhets samhället i Götheborg om Landthandelen12 helt och hållit försvarat den såsom nyttig för hvar och en enskilt, och för hela Riket i gemen, på grunder som torde vara oomkullstöteliga, och dem ingen vågat sätta i tvifvelsmål eller antasta. Huru länge skall då en så vichtig sanning blåt vara en liudande malm och en klingande bielra,13 utan någon tillämpning på ett utarmat Fädernesland?
§ 10
Tämän lisäksi sanotaan, että kaikki tuollainenhan voitaisiin parhaiten estää, jos Suomeen perustettaisiin lisää kaupunkeja 4–6 peninkulman päähän toisistaan. Silloin ei omien tuotteiden kuljettamiseksi kaupunkeihin tarvitsisi kulkea niin pitkiä matkoja kuin ennen ja liiketoiminta vilkastuisi. Mutta tähän minä vastaan, että tuollainen menettely ei missään tapauksessa auta asiaa oikealla tavalla. Samat vaikeudethan olisivat pakostakin aina edessä, vaikka niiden aste vaihtelisi. Jo 2–3 peninkulman matka576 on maamiehelle kiireimpänä työkautena liian pitkä kaupungissa käymiseen, tavaroittensa kauppaamiseen siellä ja päivittäin tarvitsemiensa tavaroiden ostamiseen. Ja mitä oikeastaan tehdään, kun privilegioin varustettuja kaupunkeja perustetaan lisää? Silloinhan vain suodaan yhdellä kertaa privilegiot suurelle joukolle virkamiehiä ja vetelehtijöitä, joille ei koskaan riitä tarpeeksi tehtäviä, vedetään väkeä pois maatalouden piiristä ja privilegioidaan samalla kuljeksimaan pääosan ajastaan jouten kaduillaan vain sen suositun käsityksen ylläpitämiseksi, että kaupunki- ja maalaiselinkeinot on pidettävä erillään toisistaan, ja siten valtiontalouden väärän järjestelyn säilyttämiseksi, vaikka se on asian luonteen vastainen ja estää liiketoiminnan luonnollista tasaista kulkua. Tämä asettuukin uomiinsa itsestään ilman esivallan toimia heti, kun maakaupan kieltävät lait kumotaan. Ja minun on sanottava, että jos Kuninkaallinen Suomen Talousseura onnistuisi mitä hartaimmilla armollisimmalle Kuninkaallemme osoittamillaan anomuksilla saamaan niin paljon aikaan, että tuo lainsäädäntö kokonaisuudessaan hylättäisiin luonnon vastaisena ja niin maalaisille kuin kaupunkilaisillekin erittäin haitallisena, se olisi saanut torjutuksi niiden kansalaisten maastamuuton, jotka nyt joutuvat työttöminä pakenemaan, edistänyt väestön kasvua, lisännyt tavaroiden saantia kaupunkeihin ja herättänyt puolinukuksissa elävän maamiehen täyteen toimintaan.
Mutta ei pidä uskoa, että tuohon tulokseen päästään kovin helposti, sillä tämäntapaisissa asioissa on väistämättä kuultava kuninkaallisten kauppakollegion ja kamarikollegion mielipidettä, ja nämä asettuvat tietysti vastustamaan tuollaista vapautta. Tällöin olisi vain toivottava, että niiden lausunnot saataisiin julkaista päivälehdissä, jotta yleisö pääsisi lausuntoja tarkastelemaan. On merkille pantavaa, että tohtori Chydenius on jo 1777 maakauppaa koskevassa vastauksessaan Göteborgin kuninkaalliselle tiede- ja kirjallisuusseuralle14 varauksitta puolustanut sitä jokaiselle yksityiselle sekä yleensä koko valtakunnalle kokonaisuudessaan hyödyllisenä toimintana sellaisin perustein, jotka lienevät kumoamattomia ja joita kukaan ei ole uskaltanut epäillä tai asettua vastustamaan. Miten kauan tällaisen totuuden oikein pitää olla vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, tyhjää puhetta, jota ei sovelleta käytäntöön rutiköyhässä isänmaassamme?
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Finska lantbrukets upphjälpande, § 9
Följande avsnitt: Finska lantbrukets upphjälpande, § 11
Platser: Finland
Personer:
Bibelställen:
Teman: