Föregående avsnitt:
Följande avsnitt:
[1]
GamlaCarleby d:n 21. Augusti 1793.
Högwälborne Herr Cancellie Råd, och Riddare af Kongl. Nordstierne Orden1
Nådige Herre.
Redan förut genom recension i Stockholms Påsten intagen af Herr Cancellie Rådets och Riddarens långt öfwer mitt beröm Grundeliga afhandling om Uplysningen2 blef jag helt flat då mig den samma tilstältes genom Borgmäst: Fagerströms3 anstalt, med den tilsäjelse, at den samma wore af Herr Cancellie Rådet och Riddaren mig tilsänd, innan jag hant beställa mig densamma från Boklådan.[2] För gåfwan aflägger ödmiukaste tacksejelse, utan utsigter och hopp at någon sin kunna wisa min genkänsla. Men det är ei bokens wärde, icke engång dess grundeliga innehåll icke en gång sielfwa Ämnets behagelighet, som likwäl warit mitt favorit ämne ifrån den tid jag begynt at täncka, och hwilcket ännu aldrig så grundeligen som här blifwit utredt, som hos mig wäkt den diupaste wördnad och ärkänsla hwaraf mitt hierta öfwerflödar; Nei, det är något annat, At wara ihog kommen af Tanckefrihetens och Uplysningens Högsta Förswarare i Norden, som mörkret och dess stemplingar til trotts, med den wärma som bör åtfölja sanningen af första nödwändighet för samhället, och den tydelighet, som allena kan gifwa en oryggelig öfwertygelse wågat tala sanningens språk just i en tid då begrepen om uplysningens nytta för Samhällens bestånd genom irbloss och sielfswåld öfwer hela Europa blifwit förmycket swichtande, som är i den fast mödosamma doch lyckeliga belägenhet at kunna intrycka och stadga sådana begrep hos Den som efter 3 år /: Gud beware Konungen/4 skall göra Sig Stor och sitt Folk genom Uplysningen[3] lyckeligt.
Herr Cancellie Rådets och Riddarens ämne har alt ifrån år 1762 wäkt min upmärksamhet då jag först las Com R. Nordencrantzes skrifter, från hwilcken tid jag i min lilla krets arbetat för uplysningen i synnerhet wid 1765 års Riksdag, då jag såsom ledamot i Tryckfrihetsutskottet 1766 stridde med då warande Censor Stats Secret: Oelreich, och fik bonden och borgaren emot Högmögande5 at hålla med mig, för at afskaffa Censuren, och fik sielf några dagar för min utvotering utur Ståndet för mitt Finance System6 upsätta betänckandet,7 som want Stora Deputations bijfall innan min afresa från Stockholm, med Epaminondæ ord i munnen: Satis vixi, invictus enim morior.8
För flera år tilbaka, då om jag rätt mins Berlinska Wetenskaps Academien9 utgaf en fråga: Om uplysningen för undersåtare wore nyttig eller skadelig harmades jag i siälen, at höra detta lärda Samfund gifwa högsta priset åt twenne, af hwilcka den ena bejakade och den andra nekade frågan, utan at jag fått läsa någondera swaret. Emedlertid har jag med fullkomlig tilfredsställelse wågat mig i spetsen för friheten emot fördomar i de grenar jag kommit åt, och ifrat emot hemligheter och twång, rörande Stapel handel, product placat, Landt handel, penninge wärk och tienstehions fördelan[4]de genom lått etc:a Men då jag för några år fik se under uplysningens och frihetens fana strömmar af blod rinna, och under Uplysningens helgade namn ett sielfs wålds raseri i en hast utsprida sig omkring hela Europa som hotade Regenter, undersåtare och Medborgare med den rysligaste anarchie begynte /: jag må bekänna uprichtigt :/ min öfwertygelse at swichta, och mina förra grundsanningar at sätta mig uti bekymmer om deras richtighet, hwaraf Herr Cancellie Rådet och Riddaren lätt kan sluta huru tilfredsställande Des Afhandling war för mig, som hwarcken ägde tid insichter eller styrcka at utreda en i wår tid så borttraslad härfwa.
Hwarföre må då Europas Regenter wara så ömtåliga för liuset? Hwarföre wilja anses för infallibla10 och ei tåla motsäjelse? Bespottaren må ju umgälla sitt brått, och lögnen kan ju wederläggas, men när snillet, sanningen och Patriotismen, stanna under boktryckarens Förmynderskap och han för sin säkerhet under ministèrens oswikeliga gudomlighet, då tysnar sanningens röst, Patrioten suckar och de styrande smida bojor i mörkret och smikra Regenten med löften om Gull och gröna skogar, så länge tils han ser sig hafwa förlorat det dyrbaraste och sin wesenteliga storhet, sina[5] undersåtares kärlek, för hwilcken förlust Han doch skyller Folket och ei sina Rådgifware. Ach! Regenter behöfwa en wiss slags storhet i siälen, en öppen redlighet i wiljan, och en oförtrutenhet at sielfwa se, wärcka och arbeta på flera håll, tro alla wäl, men aldrig kasta sig winningslösa i sina ministrars armar; Det är en nog allmänt antagen Regerings maxime, at wid första tilträdet kasta öfwer ända alt det gamla, och straxt i början göra stora saker; men jag misstror sådant: moderata durant.11 De som bära hedern och namnet af Styrande gå sielfwe ofta i tökna och sakna uplysning om sitt folks och egen sälhet, och det som ömkeligast är afhålla minstrarna dem sorgfälligt från liuset, för at ei blifwa warse deras tilställningar, och de genom flera knep dem tilfallna ägodelar af Riket och Medborgare.
Franska sakerna äro ännu för mycket inweklade för at kunna dömma om utgången. Avisorna beskrifwa för oss ofta anarchien så som i sin högd, men man ser af deras tapperhet, stora anstalter och otroliga ihärdighet at där måste wara någon activ styrelse.
Nådige Herre! förlåt mig mitt joller och tillåt mig at med diup wördnad och tilförsigt få wara Högwälborne Herr Cancellie Rådets och Riddarens
aldra ödmiukaste tienare,
Anders Chydenius.
[1]
GamlaCarleby d:n 21. Augusti 1793.
Högwälborne Herr Cancellie Råd, och Riddare af Kongl. Nordstierne Orden12
Nådige Herre.
Redan förut genom recension i Stockholms Påsten intagen af Herr Cancellie Rådets och Riddarens långt öfwer mitt beröm Grundeliga afhandling om Uplysningen13 blef jag helt flat då mig den samma tilstältes genom Borgmäst: Fagerströms14 anstalt, med den tilsäjelse, at den samma wore af Herr Cancellie Rådet och Riddaren mig tilsänd, innan jag hant beställa mig densamma från Boklådan.[2] För gåfwan aflägger ödmiukaste tacksejelse, utan utsigter och hopp at någon sin kunna wisa min genkänsla. Men det är ei bokens wärde, icke engång dess grundeliga innehåll icke en gång sielfwa Ämnets behagelighet, som likwäl warit mitt favorit ämne ifrån den tid jag begynt at täncka, och hwilcket ännu aldrig så grundeligen som här blifwit utredt, som hos mig wäkt den diupaste wördnad och ärkänsla hwaraf mitt hierta öfwerflödar; Nei, det är något annat, At wara ihog kommen af Tanckefrihetens och Uplysningens Högsta Förswarare i Norden, som mörkret och dess stemplingar til trotts, med den wärma som bör åtfölja sanningen af första nödwändighet för samhället, och den tydelighet, som allena kan gifwa en oryggelig öfwertygelse wågat tala sanningens språk just i en tid då begrepen om uplysningens nytta för Samhällens bestånd genom irbloss och sielfswåld öfwer hela Europa blifwit förmycket swichtande, som är i den fast mödosamma doch lyckeliga belägenhet at kunna intrycka och stadga sådana begrep hos Den som efter 3 år /: Gud beware Konungen/15 skall göra Sig Stor och sitt Folk genom Uplysningen[3] lyckeligt.
Herr Cancellie Rådets och Riddarens ämne har alt ifrån år 1762 wäkt min upmärksamhet då jag först las Com R. Nordencrantzes skrifter, från hwilcken tid jag i min lilla krets arbetat för uplysningen i synnerhet wid 1765 års Riksdag, då jag såsom ledamot i Tryckfrihetsutskottet 1766 stridde med då warande Censor Stats Secret: Oelreich, och fik bonden och borgaren emot Högmögande16 at hålla med mig, för at afskaffa Censuren, och fik sielf några dagar för min utvotering utur Ståndet för mitt Finance System17 upsätta betänckandet,18 som want Stora Deputations bijfall innan min afresa från Stockholm, med Epaminondæ ord i munnen: Satis vixi, invictus enim morior.19
För flera år tilbaka, då om jag rätt mins Berlinska Wetenskaps Academien20 utgaf en fråga: Om uplysningen för undersåtare wore nyttig eller skadelig harmades jag i siälen, at höra detta lärda Samfund gifwa högsta priset åt twenne, af hwilcka den ena bejakade och den andra nekade frågan, utan at jag fått läsa någondera swaret. Emedlertid har jag med fullkomlig tilfredsställelse wågat mig i spetsen för friheten emot fördomar i de grenar jag kommit åt, och ifrat emot hemligheter och twång, rörande Stapel handel, product placat, Landt handel, penninge wärk och tienstehions fördelan[4]de genom lått etc:a Men då jag för några år fik se under uplysningens och frihetens fana strömmar af blod rinna, och under Uplysningens helgade namn ett sielfs wålds raseri i en hast utsprida sig omkring hela Europa som hotade Regenter, undersåtare och Medborgare med den rysligaste anarchie begynte /: jag må bekänna uprichtigt :/ min öfwertygelse at swichta, och mina förra grundsanningar at sätta mig uti bekymmer om deras richtighet, hwaraf Herr Cancellie Rådet och Riddaren lätt kan sluta huru tilfredsställande Des Afhandling war för mig, som hwarcken ägde tid insichter eller styrcka at utreda en i wår tid så borttraslad härfwa.
Hwarföre må då Europas Regenter wara så ömtåliga för liuset? Hwarföre wilja anses för infallibla21 och ei tåla motsäjelse? Bespottaren må ju umgälla sitt brått, och lögnen kan ju wederläggas, men när snillet, sanningen och Patriotismen, stanna under boktryckarens Förmynderskap och han för sin säkerhet under ministèrens oswikeliga gudomlighet, då tysnar sanningens röst, Patrioten suckar och de styrande smida bojor i mörkret och smikra Regenten med löften om Gull och gröna skogar, så länge tils han ser sig hafwa förlorat det dyrbaraste och sin wesenteliga storhet, sina[5] undersåtares kärlek, för hwilcken förlust Han doch skyller Folket och ei sina Rådgifware. Ach! Regenter behöfwa en wiss slags storhet i siälen, en öppen redlighet i wiljan, och en oförtrutenhet at sielfwa se, wärcka och arbeta på flera håll, tro alla wäl, men aldrig kasta sig winningslösa i sina ministrars armar; Det är en nog allmänt antagen Regerings maxime, at wid första tilträdet kasta öfwer ända alt det gamla, och straxt i början göra stora saker; men jag misstror sådant: moderata durant.22 De som bära hedern och namnet af Styrande gå sielfwe ofta i tökna och sakna uplysning om sitt folks och egen sälhet, och det som ömkeligast är afhålla minstrarna dem sorgfälligt från liuset, för at ei blifwa warse deras tilställningar, och de genom flera knep dem tilfallna ägodelar af Riket och Medborgare.
Franska sakerna äro ännu för mycket inweklade för at kunna dömma om utgången. Avisorna beskrifwa för oss ofta anarchien så som i sin högd, men man ser af deras tapperhet, stora anstalter och otroliga ihärdighet at där måste wara någon activ styrelse.
Nådige Herre! förlåt mig mitt joller och tillåt mig at med diup wördnad och tilförsigt få wara Högwälborne Herr Cancellie Rådets och Riddarens
aldra ödmiukaste tienare,
Anders Chydenius.
[1]
Kokkola, elokuun 21. päivänä 1793
Korkeasti jalosukuinen herra kanslianeuvos ja kuninkaallisen Pohjantähden ritarikunnan ritari23
Armollinen herra
Olin jo aiemmin Stockholms Postenin arvion perusteella mieltynyt herra kanslianeuvoksen ja ritarin valistusta koskevaan perusteelliseen tutkielmaan,24 joka korkeasti ylittää kaikki minun kehuni, ja jouduin täysin hämilleni, kun sama teos toimitettiin minulle pormestari Fagerströmin25 toimesta sillä ilmoituksella, että herra kanslianeuvos ja ritari oli lähettänyt sen minulle, ennen kuin olin ehtinyt tilata teosta kirjapuodista.[2] Esitän nöyrimmät kiitokseni lahjasta, ilman mahdollisuuksia tai toiveita milloinkaan kyetä osoittamaan tätä kiitollisuuttani. Mutta sydämestäni pursuavaa syvintä kunnioitusta ja kiitollisuudentuntoa ei ole herättänyt kirjan arvo, ei sen kerrassaan perusteellinen sisältö eikä edes itse aiheen miellyttävyys, vaikka se onkin ollut suosikkiaiheeni siitä lähtien kun aloin ajatella, ja vaikka sitä ei vielä milloinkaan ole selvitetty niin perusteellisesti kuin tässä yhteydessä. Ei, se on jokin muu. Se, että saa huomionosoituksen ajattelun vapauden ja valistuksen korkeimmalta puolustajalta Pohjolassa, joka kaikesta pimeydestä ja sen lyömistä leimoista huolimatta, sillä lämmöllä, jonka on seurattava totuutta, koska se on ensisijaisen välttämätöntä yhteiskunnalle, ja sillä selkeydellä, joka yksistään voi antaa järkähtämättömän vakaumuksen, on uskaltanut puhua totuuden kieltä juuri aikana, jolloin käsitykset valistuksen hyödystä yhteiskunnan säilymiselle ovat virvatulien ja omavaltaisuuden takia aivan liikaa horjuneet koko Euroopassa; ja joka on siinä onnellisessa, joskin vaivalloisessa tilanteessa, että voi vaikuttaa ja vakiinnuttaa sellaisia ajatuksia häneen,26 joka kolmen vuoden kuluttua (Jumala kuningasta varjelkoon) tulee tekemään itsestään suuren ja kansastaan onnellisen valistuksen[3] kautta.
Herra kanslianeuvoksen ja ritarin aihe on ollut huomioni kohteena aina vuodesta 1762 alkaen, kun ensi kertaa luin kauppaneuvos Nordencrantzin kirjoituksia. Siitä ajasta lähtien olen pienessä piirissäni työskennellyt valistuksen puolesta, ja erityisesti vuoden 1765 valtiopäivillä, jolloin painovapausvaliokunnan jäsenenä 1766 taistelin silloisen sensorin, valtiosihteeri Oelreichin kanssa ja sain talonpojat ja porvarit ylhäisiä vastaan kannattamaan minua sensuurin poistamiseksi. Ja sain itse muutamaa päivää ennen kuin minut äänestettiin ulos säädystä rahajärjestelmää käsitelleen kirjoitukseni27 takia itse laatia muistion,28 joka saavutti suuren deputaation tuen ennen lähtöäni Tukholmasta. Epameinondaan sanoin: Satis vixi, invictus enim morior.29
Berliinin tiedeakatemia,30 mikäli oikein muistan, julkaisi monta vuotta sitten kysymyksen: onko valistus alamaisille hyödyllistä vai vahingollista? Silloin harmittelin sielussani, kun sain kuulla että tämä oppinut yhteisö antoi korkeimman palkinnon kahdelle, joista toinen myönsi ja toinen kielsi kysymyksen, ilman että olin saanut lukea kumpaakaan vastausta. Olen kuitenkin täydellisellä tyydytyksellä uskaltautunut vapauden puolustamiseksi ennakkoluuloja vastaan kärkeen niissä asioissa, joihin olen päässyt käsiksi. Olen innokkaasti vastustanut salaisuuksia ja pakkoa, kun ne ovat koskeneet tapulikauppaa, tuoteplakaattia, maakauppaa, rahajärjestelmää ja palvelusväen jakamista[4] arvalla ym. Mutta kun muutamia vuosia sitten näin veren virtaavan vuolaana valistuksen ja vapauden lipun alla, ja omavaltaisuuden raivon levittäytyvän valistuksen pyhän nimen alla hetkessä koko Eurooppaan ja uhkaavan hallitsijoita, alamaisia ja kansalaisia mitä kauheimmalla anarkialla, alkoi (voin tunnustaa sen rehellisesti) vakaumukseni horjua. Aloin myös huolestua siitä, pitivätkö aiemmin perustotuuksina pitämäni asiat enää paikkaansa. Tästä herra kanslianeuvos ja ritari voi helposti päätellä, millaisen tyydytyksen hänen teoksensa tuotti minulle, jolla ei ollut aikaa, tietoja tai voimia ottaa selvää tästä oman aikamme niin pahoin sotketusta vyyhdistä.
Miksi Euroopan hallitsijoiden sitten on oltava niin valonarkoja? Miksi he haluavat, että heitä pidetään erehtymättöminä eivätkä salli vastaväitteitä? Herjaajan tulee toki saada rangaistuksensa, ja valheet pystytään kumoamaan. Mutta kun lahjakkuus, totuus ja isänmaanrakkaus jäävät kirjanpainajan holhouksen alaisiksi, ja hän puolestaan hakee turvaa hallituksen erehtymättömästä jumalallisuudesta, silloin totuuden ääni vaikenee ja isänmaanystävä huokaa, ja hallitusmiehet takovat pimeydessä kahleita ja imartelevat hallitsijaa lupaamalla yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, kunnes hän huomaa menettäneensä kallisarvoisimman ja suuruutensa kannalta olennaisimman, nimittäin[5] alamaistensa rakkauden. Tästä menetyksestä hän kuitenkin syyttää kansaa eikä neuvonantajiaan. Hallitsijat tarvitsevat tiettyä sielun suuruutta, tahdon avointa vilpittömyyttä ja väsymätöntä kykyä itse nähdä, vaikuttaa ja työskennellä useilla tahoilla. Heidän tulee uskoa kaikista hyvää, mutta ei milloinkaan heittäytyä tahdottomina ministeriensä käsiin. Hallitsemisessahan on kyllä yleisesti omaksuttu sellainen periaate, että heti valtaan noustessa hylätään kaikki vanha ja heti alussa ryhdytään tekemään suuria asioita, mutta minä epäilen sellaista: moderata durant.31 Hallitsijan kunnian ja nimen kantajat vaeltavat usein itse sumussa ja vailla tietoa kansansa onnesta, tai omastaan. Valitettavinta on, että ministerit pitävät heitä huolellisesti pimennossa, jotta he eivät huomaisi näiden vehkeilyjä ja niitä omaisuuksia, jotka ministerit ovat saaneet valtakunnalta ja kansalaisilta lukuisten juonien avulla.
Ranskan asiat ovat vielä liian sekaannuksissa, jotta lopputulosta voisi arvioida. Lehdet kuvailevat meille usein miten anarkia on huipussaan, mutta heidän urheudestaan, suurista toimistaan ja uskomattomasta sinnikkyydestään voimme nähdä, että siellä täytyy olla jonkinlainen aktiivinen johto.
Armollinen herra! Antakaa anteeksi lörpötykseni ja sallikaa minun syvällä kunnioituksella ja luottamuksella saada olla jalosukuisen herra kanslianeuvoksen ja ritarin kaikkein nöyrin palvelija
Anders Chydenius.
Suom. Veli-Matti Pussinen
[1]
Kokkola, 21 August 1793.
Right Honourable Chancery Councillor and Knight of the Order of the Polar Star.32
Gracious Sir,
My attention having already been drawn, Your Honour, by a review in Stockholms-Posten to Your treatise on the Enlightenment,33 thorough far beyond my powers of praise, I was quite taken aback when a copy of it was delivered to me at the behest of Mayor Fagerström,34 with the message that it had been sent to me by Your Honour, before I had time to order it from the bookshop.[2] I thank you most humbly for the gift, without any prospect or hope of ever being able to show my gratitude. But it is not the value of the book, not even its exhaustive contents nor even the appeal of the subject itself, although it has been my favourite topic ever since I began to think, and which has never been so thoroughly investigated as here, which has aroused the most profound respect and admiration with which my heart overflows. No, it is something else, namely to be remembered by the principal defender of the freedom of thought and the enlightenment in the North, who, despite the forces of darkness and their intrigues, with the ardour that should accompany the truth that is a fundamental necessity for society and the clarity that alone can produce an unshakable conviction, has dared to speak the language of truth at the very time when the concepts of the utility of the enlightenment for the maintenance of societies have come under all too great pressure from delusional ideas and high-handedness throughout Europe, and who is in the arduous yet fortunate position of being able to impress and strengthen such concepts in Him35 who within three years (God preserve the king) will make himself great and his people happy by means[3] of the enlightenment.
Your Honour’s topic has ever since 1762 attracted my attention when I first read the works of the Board of Trade Counsellor Nordencrantz, since which time I have laboured for the enlightenment within my small circle, especially during the Diet of 1765, when, as a member of the Committee on the Freedom of the Press in 1766, I contended with the then censor, Permanent Secretary Oelreich, and secured the support of the estates of the peasants and the burghers against the most powerful that be to abolish the censorship and was able myself, a few days before I was voted out of the estate for my System of Finance,36 to draw up the memorial37 that gained the approval of the Grand Joint Committee before I left Stockholm, with the words of Epaminondas in my mind: Satis vixi, invictus enim morior.38
Several years ago, when, if I remember correctly, the Berlin Academy of Sciences39 proposed a question as to whether the enlightenment is useful or harmful for the subjects of a kingdom, I felt indignant in my soul to hear that learned society give the highest prize to two individuals, of whom one answered the question in the affirmative and the other in the negative, without having been able to read either reply. I have, however, with complete satisfaction ventured to take a lead for freedom against prejudices in those branches that I have managed to reach and have opposed secrecy and compulsion with regard to staple commerce, the commodity act, rural trade, monetary policy and the distribution of servants[4] by lots etc. But when a few years ago I observed streams of blood flowing under the banner of enlightenment and freedom and under the sacred name of the enlightenment a frenzy of high-handedness rapidly spreading around the whole of Europe, which threatened rulers, subjects and citizens alike with the most terrible anarchy my conviction (I must confess it frankly) began to waver and what had formerly been fundamental truths for me to trouble me with regard to their correctness, from which Your Honour may easily conclude how satisfactory Your treatise was for me, who neither had the time, the understanding nor the strength to investigate a complex of matters that has become so hopelessly tangled in our time.
Why then are the rulers of Europe so sensitive to the light? Why wish to be regarded as infallible and not tolerate contradiction? The one who mocks will have to pay the penalty for his crime, and a lie can always be refuted, but when genius, truth and patriotism remain under the guardianship of the printer and he for the sake of his safety under the infallible divinity of the ministry, then the voice of truth falls silent, the patriot groans and those in authority forge fetters in the dark and flatter the ruler with promises of the earth and the moon, until he realises that he has lost what is most precious and constitutes his essential greatness,[5] the love of his subjects, for the loss of which, however, he blames the people and not his advisers. Alas! Rulers need a certain kind of greatness in their soul, a candid probity in their will and an indefatigability in personally supervising, acting and striving in various domains, thinking well of everyone but never throwing themselves gainlessly into the arms of their ministers. It is an almost universally accepted maxim of government to overturn all the old at the first opportunity and from the very beginning perform great things; but I distrust such things: moderata durant.40 Those who bear the honour and name of rulers are often themselves shrouded in mist and lack understanding of the happiness of their people and themselves, and what is most pathetic, their ministers studiously keep them in the dark, in order that they do not become aware of what the ministers bring about and of the possessions of the kingdom and its citizens that have by means of various subterfuge fallen into the ministers’ hands.
The French affairs are still too complicated for one to be able to anticipate the outcome. The newspapers often describe for us the anarchy as being at its peak, but one sees from their courage, great undertakings and incredible tenacity that there must be some active leadership there.
Gracious Sir! Excuse my prattle and allow me with deep respect and assurance to be Your Honour’s
most humble servant,
Anders Chydenius.
[1]
GamlaCarleby d:n 21. Augusti 1793.
Högwälborne Herr Cancellie Råd, och Riddare af Kongl. Nordstierne Orden41
Nådige Herre.
Redan förut genom recension i Stockholms Påsten intagen af Herr Cancellie Rådets och Riddarens långt öfwer mitt beröm Grundeliga afhandling om Uplysningen42 blef jag helt flat då mig den samma tilstältes genom Borgmäst: Fagerströms43 anstalt, med den tilsäjelse, at den samma wore af Herr Cancellie Rådet och Riddaren mig tilsänd, innan jag hant beställa mig densamma från Boklådan.[2] För gåfwan aflägger ödmiukaste tacksejelse, utan utsigter och hopp at någon sin kunna wisa min genkänsla. Men det är ei bokens wärde, icke engång dess grundeliga innehåll icke en gång sielfwa Ämnets behagelighet, som likwäl warit mitt favorit ämne ifrån den tid jag begynt at täncka, och hwilcket ännu aldrig så grundeligen som här blifwit utredt, som hos mig wäkt den diupaste wördnad och ärkänsla hwaraf mitt hierta öfwerflödar; Nei, det är något annat, At wara ihog kommen af Tanckefrihetens och Uplysningens Högsta Förswarare i Norden, som mörkret och dess stemplingar til trotts, med den wärma som bör åtfölja sanningen af första nödwändighet för samhället, och den tydelighet, som allena kan gifwa en oryggelig öfwertygelse wågat tala sanningens språk just i en tid då begrepen om uplysningens nytta för Samhällens bestånd genom irbloss och sielfswåld öfwer hela Europa blifwit förmycket swichtande, som är i den fast mödosamma doch lyckeliga belägenhet at kunna intrycka och stadga sådana begrep hos Den som efter 3 år /: Gud beware Konungen/44 skall göra Sig Stor och sitt Folk genom Uplysningen[3] lyckeligt.
Herr Cancellie Rådets och Riddarens ämne har alt ifrån år 1762 wäkt min upmärksamhet då jag först las Com R. Nordencrantzes skrifter, från hwilcken tid jag i min lilla krets arbetat för uplysningen i synnerhet wid 1765 års Riksdag, då jag såsom ledamot i Tryckfrihetsutskottet 1766 stridde med då warande Censor Stats Secret: Oelreich, och fik bonden och borgaren emot Högmögande45 at hålla med mig, för at afskaffa Censuren, och fik sielf några dagar för min utvotering utur Ståndet för mitt Finance System46 upsätta betänckandet,47 som want Stora Deputations bijfall innan min afresa från Stockholm, med Epaminondæ ord i munnen: Satis vixi, invictus enim morior.48
För flera år tilbaka, då om jag rätt mins Berlinska Wetenskaps Academien49 utgaf en fråga: Om uplysningen för undersåtare wore nyttig eller skadelig harmades jag i siälen, at höra detta lärda Samfund gifwa högsta priset åt twenne, af hwilcka den ena bejakade och den andra nekade frågan, utan at jag fått läsa någondera swaret. Emedlertid har jag med fullkomlig tilfredsställelse wågat mig i spetsen för friheten emot fördomar i de grenar jag kommit åt, och ifrat emot hemligheter och twång, rörande Stapel handel, product placat, Landt handel, penninge wärk och tienstehions fördelan[4]de genom lått etc:a Men då jag för några år fik se under uplysningens och frihetens fana strömmar af blod rinna, och under Uplysningens helgade namn ett sielfs wålds raseri i en hast utsprida sig omkring hela Europa som hotade Regenter, undersåtare och Medborgare med den rysligaste anarchie begynte /: jag må bekänna uprichtigt :/ min öfwertygelse at swichta, och mina förra grundsanningar at sätta mig uti bekymmer om deras richtighet, hwaraf Herr Cancellie Rådet och Riddaren lätt kan sluta huru tilfredsställande Des Afhandling war för mig, som hwarcken ägde tid insichter eller styrcka at utreda en i wår tid så borttraslad härfwa.
Hwarföre må då Europas Regenter wara så ömtåliga för liuset? Hwarföre wilja anses för infallibla50 och ei tåla motsäjelse? Bespottaren må ju umgälla sitt brått, och lögnen kan ju wederläggas, men när snillet, sanningen och Patriotismen, stanna under boktryckarens Förmynderskap och han för sin säkerhet under ministèrens oswikeliga gudomlighet, då tysnar sanningens röst, Patrioten suckar och de styrande smida bojor i mörkret och smikra Regenten med löften om Gull och gröna skogar, så länge tils han ser sig hafwa förlorat det dyrbaraste och sin wesenteliga storhet, sina[5] undersåtares kärlek, för hwilcken förlust Han doch skyller Folket och ei sina Rådgifware. Ach! Regenter behöfwa en wiss slags storhet i siälen, en öppen redlighet i wiljan, och en oförtrutenhet at sielfwa se, wärcka och arbeta på flera håll, tro alla wäl, men aldrig kasta sig winningslösa i sina ministrars armar; Det är en nog allmänt antagen Regerings maxime, at wid första tilträdet kasta öfwer ända alt det gamla, och straxt i början göra stora saker; men jag misstror sådant: moderata durant.51 De som bära hedern och namnet af Styrande gå sielfwe ofta i tökna och sakna uplysning om sitt folks och egen sälhet, och det som ömkeligast är afhålla minstrarna dem sorgfälligt från liuset, för at ei blifwa warse deras tilställningar, och de genom flera knep dem tilfallna ägodelar af Riket och Medborgare.
Franska sakerna äro ännu för mycket inweklade för at kunna dömma om utgången. Avisorna beskrifwa för oss ofta anarchien så som i sin högd, men man ser af deras tapperhet, stora anstalter och otroliga ihärdighet at där måste wara någon activ styrelse.
Nådige Herre! förlåt mig mitt joller och tillåt mig at med diup wördnad och tilförsigt få wara Högwälborne Herr Cancellie Rådets och Riddarens
aldra ödmiukaste tienare,
Anders Chydenius.
[1]
Kokkola, elokuun 21. päivänä 1793
Korkeasti jalosukuinen herra kanslianeuvos ja kuninkaallisen Pohjantähden ritarikunnan ritari52
Armollinen herra
Olin jo aiemmin Stockholms Postenin arvion perusteella mieltynyt herra kanslianeuvoksen ja ritarin valistusta koskevaan perusteelliseen tutkielmaan,53 joka korkeasti ylittää kaikki minun kehuni, ja jouduin täysin hämilleni, kun sama teos toimitettiin minulle pormestari Fagerströmin54 toimesta sillä ilmoituksella, että herra kanslianeuvos ja ritari oli lähettänyt sen minulle, ennen kuin olin ehtinyt tilata teosta kirjapuodista.[2] Esitän nöyrimmät kiitokseni lahjasta, ilman mahdollisuuksia tai toiveita milloinkaan kyetä osoittamaan tätä kiitollisuuttani. Mutta sydämestäni pursuavaa syvintä kunnioitusta ja kiitollisuudentuntoa ei ole herättänyt kirjan arvo, ei sen kerrassaan perusteellinen sisältö eikä edes itse aiheen miellyttävyys, vaikka se onkin ollut suosikkiaiheeni siitä lähtien kun aloin ajatella, ja vaikka sitä ei vielä milloinkaan ole selvitetty niin perusteellisesti kuin tässä yhteydessä. Ei, se on jokin muu. Se, että saa huomionosoituksen ajattelun vapauden ja valistuksen korkeimmalta puolustajalta Pohjolassa, joka kaikesta pimeydestä ja sen lyömistä leimoista huolimatta, sillä lämmöllä, jonka on seurattava totuutta, koska se on ensisijaisen välttämätöntä yhteiskunnalle, ja sillä selkeydellä, joka yksistään voi antaa järkähtämättömän vakaumuksen, on uskaltanut puhua totuuden kieltä juuri aikana, jolloin käsitykset valistuksen hyödystä yhteiskunnan säilymiselle ovat virvatulien ja omavaltaisuuden takia aivan liikaa horjuneet koko Euroopassa; ja joka on siinä onnellisessa, joskin vaivalloisessa tilanteessa, että voi vaikuttaa ja vakiinnuttaa sellaisia ajatuksia häneen,55 joka kolmen vuoden kuluttua (Jumala kuningasta varjelkoon) tulee tekemään itsestään suuren ja kansastaan onnellisen valistuksen[3] kautta.
Herra kanslianeuvoksen ja ritarin aihe on ollut huomioni kohteena aina vuodesta 1762 alkaen, kun ensi kertaa luin kauppaneuvos Nordencrantzin kirjoituksia. Siitä ajasta lähtien olen pienessä piirissäni työskennellyt valistuksen puolesta, ja erityisesti vuoden 1765 valtiopäivillä, jolloin painovapausvaliokunnan jäsenenä 1766 taistelin silloisen sensorin, valtiosihteeri Oelreichin kanssa ja sain talonpojat ja porvarit ylhäisiä vastaan kannattamaan minua sensuurin poistamiseksi. Ja sain itse muutamaa päivää ennen kuin minut äänestettiin ulos säädystä rahajärjestelmää käsitelleen kirjoitukseni56 takia itse laatia muistion,57 joka saavutti suuren deputaation tuen ennen lähtöäni Tukholmasta. Epameinondaan sanoin: Satis vixi, invictus enim morior.58
Berliinin tiedeakatemia,59 mikäli oikein muistan, julkaisi monta vuotta sitten kysymyksen: onko valistus alamaisille hyödyllistä vai vahingollista? Silloin harmittelin sielussani, kun sain kuulla että tämä oppinut yhteisö antoi korkeimman palkinnon kahdelle, joista toinen myönsi ja toinen kielsi kysymyksen, ilman että olin saanut lukea kumpaakaan vastausta. Olen kuitenkin täydellisellä tyydytyksellä uskaltautunut vapauden puolustamiseksi ennakkoluuloja vastaan kärkeen niissä asioissa, joihin olen päässyt käsiksi. Olen innokkaasti vastustanut salaisuuksia ja pakkoa, kun ne ovat koskeneet tapulikauppaa, tuoteplakaattia, maakauppaa, rahajärjestelmää ja palvelusväen jakamista[4] arvalla ym. Mutta kun muutamia vuosia sitten näin veren virtaavan vuolaana valistuksen ja vapauden lipun alla, ja omavaltaisuuden raivon levittäytyvän valistuksen pyhän nimen alla hetkessä koko Eurooppaan ja uhkaavan hallitsijoita, alamaisia ja kansalaisia mitä kauheimmalla anarkialla, alkoi (voin tunnustaa sen rehellisesti) vakaumukseni horjua. Aloin myös huolestua siitä, pitivätkö aiemmin perustotuuksina pitämäni asiat enää paikkaansa. Tästä herra kanslianeuvos ja ritari voi helposti päätellä, millaisen tyydytyksen hänen teoksensa tuotti minulle, jolla ei ollut aikaa, tietoja tai voimia ottaa selvää tästä oman aikamme niin pahoin sotketusta vyyhdistä.
Miksi Euroopan hallitsijoiden sitten on oltava niin valonarkoja? Miksi he haluavat, että heitä pidetään erehtymättöminä eivätkä salli vastaväitteitä? Herjaajan tulee toki saada rangaistuksensa, ja valheet pystytään kumoamaan. Mutta kun lahjakkuus, totuus ja isänmaanrakkaus jäävät kirjanpainajan holhouksen alaisiksi, ja hän puolestaan hakee turvaa hallituksen erehtymättömästä jumalallisuudesta, silloin totuuden ääni vaikenee ja isänmaanystävä huokaa, ja hallitusmiehet takovat pimeydessä kahleita ja imartelevat hallitsijaa lupaamalla yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, kunnes hän huomaa menettäneensä kallisarvoisimman ja suuruutensa kannalta olennaisimman, nimittäin[5] alamaistensa rakkauden. Tästä menetyksestä hän kuitenkin syyttää kansaa eikä neuvonantajiaan. Hallitsijat tarvitsevat tiettyä sielun suuruutta, tahdon avointa vilpittömyyttä ja väsymätöntä kykyä itse nähdä, vaikuttaa ja työskennellä useilla tahoilla. Heidän tulee uskoa kaikista hyvää, mutta ei milloinkaan heittäytyä tahdottomina ministeriensä käsiin. Hallitsemisessahan on kyllä yleisesti omaksuttu sellainen periaate, että heti valtaan noustessa hylätään kaikki vanha ja heti alussa ryhdytään tekemään suuria asioita, mutta minä epäilen sellaista: moderata durant.60 Hallitsijan kunnian ja nimen kantajat vaeltavat usein itse sumussa ja vailla tietoa kansansa onnesta, tai omastaan. Valitettavinta on, että ministerit pitävät heitä huolellisesti pimennossa, jotta he eivät huomaisi näiden vehkeilyjä ja niitä omaisuuksia, jotka ministerit ovat saaneet valtakunnalta ja kansalaisilta lukuisten juonien avulla.
Ranskan asiat ovat vielä liian sekaannuksissa, jotta lopputulosta voisi arvioida. Lehdet kuvailevat meille usein miten anarkia on huipussaan, mutta heidän urheudestaan, suurista toimistaan ja uskomattomasta sinnikkyydestään voimme nähdä, että siellä täytyy olla jonkinlainen aktiivinen johto.
Armollinen herra! Antakaa anteeksi lörpötykseni ja sallikaa minun syvällä kunnioituksella ja luottamuksella saada olla jalosukuisen herra kanslianeuvoksen ja ritarin kaikkein nöyrin palvelija
Anders Chydenius.
Suom. Veli-Matti Pussinen
[1]
Kokkola, 21 August 1793.
Right Honourable Chancery Councillor and Knight of the Order of the Polar Star.61
Gracious Sir,
My attention having already been drawn, Your Honour, by a review in Stockholms-Posten to Your treatise on the Enlightenment,62 thorough far beyond my powers of praise, I was quite taken aback when a copy of it was delivered to me at the behest of Mayor Fagerström,63 with the message that it had been sent to me by Your Honour, before I had time to order it from the bookshop.[2] I thank you most humbly for the gift, without any prospect or hope of ever being able to show my gratitude. But it is not the value of the book, not even its exhaustive contents nor even the appeal of the subject itself, although it has been my favourite topic ever since I began to think, and which has never been so thoroughly investigated as here, which has aroused the most profound respect and admiration with which my heart overflows. No, it is something else, namely to be remembered by the principal defender of the freedom of thought and the enlightenment in the North, who, despite the forces of darkness and their intrigues, with the ardour that should accompany the truth that is a fundamental necessity for society and the clarity that alone can produce an unshakable conviction, has dared to speak the language of truth at the very time when the concepts of the utility of the enlightenment for the maintenance of societies have come under all too great pressure from delusional ideas and high-handedness throughout Europe, and who is in the arduous yet fortunate position of being able to impress and strengthen such concepts in Him64 who within three years (God preserve the king) will make himself great and his people happy by means[3] of the enlightenment.
Your Honour’s topic has ever since 1762 attracted my attention when I first read the works of the Board of Trade Counsellor Nordencrantz, since which time I have laboured for the enlightenment within my small circle, especially during the Diet of 1765, when, as a member of the Committee on the Freedom of the Press in 1766, I contended with the then censor, Permanent Secretary Oelreich, and secured the support of the estates of the peasants and the burghers against the most powerful that be to abolish the censorship and was able myself, a few days before I was voted out of the estate for my System of Finance,65 to draw up the memorial66 that gained the approval of the Grand Joint Committee before I left Stockholm, with the words of Epaminondas in my mind: Satis vixi, invictus enim morior.67
Several years ago, when, if I remember correctly, the Berlin Academy of Sciences68 proposed a question as to whether the enlightenment is useful or harmful for the subjects of a kingdom, I felt indignant in my soul to hear that learned society give the highest prize to two individuals, of whom one answered the question in the affirmative and the other in the negative, without having been able to read either reply. I have, however, with complete satisfaction ventured to take a lead for freedom against prejudices in those branches that I have managed to reach and have opposed secrecy and compulsion with regard to staple commerce, the commodity act, rural trade, monetary policy and the distribution of servants[4] by lots etc. But when a few years ago I observed streams of blood flowing under the banner of enlightenment and freedom and under the sacred name of the enlightenment a frenzy of high-handedness rapidly spreading around the whole of Europe, which threatened rulers, subjects and citizens alike with the most terrible anarchy my conviction (I must confess it frankly) began to waver and what had formerly been fundamental truths for me to trouble me with regard to their correctness, from which Your Honour may easily conclude how satisfactory Your treatise was for me, who neither had the time, the understanding nor the strength to investigate a complex of matters that has become so hopelessly tangled in our time.
Why then are the rulers of Europe so sensitive to the light? Why wish to be regarded as infallible and not tolerate contradiction? The one who mocks will have to pay the penalty for his crime, and a lie can always be refuted, but when genius, truth and patriotism remain under the guardianship of the printer and he for the sake of his safety under the infallible divinity of the ministry, then the voice of truth falls silent, the patriot groans and those in authority forge fetters in the dark and flatter the ruler with promises of the earth and the moon, until he realises that he has lost what is most precious and constitutes his essential greatness,[5] the love of his subjects, for the loss of which, however, he blames the people and not his advisers. Alas! Rulers need a certain kind of greatness in their soul, a candid probity in their will and an indefatigability in personally supervising, acting and striving in various domains, thinking well of everyone but never throwing themselves gainlessly into the arms of their ministers. It is an almost universally accepted maxim of government to overturn all the old at the first opportunity and from the very beginning perform great things; but I distrust such things: moderata durant.69 Those who bear the honour and name of rulers are often themselves shrouded in mist and lack understanding of the happiness of their people and themselves, and what is most pathetic, their ministers studiously keep them in the dark, in order that they do not become aware of what the ministers bring about and of the possessions of the kingdom and its citizens that have by means of various subterfuge fallen into the ministers’ hands.
The French affairs are still too complicated for one to be able to anticipate the outcome. The newspapers often describe for us the anarchy as being at its peak, but one sees from their courage, great undertakings and incredible tenacity that there must be some active leadership there.
Gracious Sir! Excuse my prattle and allow me with deep respect and assurance to be Your Honour’s
most humble servant,
Anders Chydenius.
Föregående avsnitt:
Följande avsnitt:
Platser: Berlin Europa Karleby (Gamla Carleby, GamlaCarleby, Gamle Carleby, G.Carleby, Gamlakarleby socken, Gamla Carleby Stad, Kokkola) Uleåborg (Uhleåborg) Norden Frankrike Sverige (Swerige, Swerge, Ruotzi) Stockholm
Personer: Annaeus Seneca, Lucius d.y. Chydenius, Jakob d.ä. Epameinondas (Epaminondas) Fagerström, Carl Fagerström, Carl Johan Gustav IV Adolf Nordencrantz (före 1743 Bachmanson), Anders Nyholm, Catharina (el. Catharina) Oelreich, Niclas von Rosén von Rosenstein, Nils
Bibelställen:
Teman: