Andra katekespredikan, § 11

§. 11.

Nu hörer oss til, at för det tredje bevisa, at den Guddomeliga och den274 människliga naturen utgöra en person, och måste til följe däraf vara med hvarannan förenade. At Jesus Christus är en person, därpå hafve vi de ovedersägeligaste bevis i den heliga Skrift; ty allestädes där Christus omtalas, nämnes han, såsom en, och icke et enda rum i hela Bibelen förekommer, hvarest talet vore om flere Frälsare. Men vissheten af denna sats beror ingalunda blott häruppå; ty vi hafve språk,18 bibelspråk, bibelställen som uttryckeligen säga om honom at han är allenast en och ingalunda flere. 1 Cor. 8:6. säger Apostelen Paulus: Så hafve vi dock allenast en Gud Fadren - - och en Herra Jesum Christum, uti hvilka ord han anställer en tydelig jämförelse emellan den första personen i Guddomen, Fadren och verldenes Frälsare, och betygar at på samma sätt och i samma afseende, som Fadren är en, så är ock Christus en, och emedan Fadren således är en person, så följer ock däraf at Christus Jesus, som är Gud och människa icke är mera än en enda person. Samme Apostel intygar likaledes, 1 Tim. 2:5. at thet är allenast en Gud och en medlare emellan Gud och människor, nemliga then människan Christus Jesus. Hvarest åter båda naturerne under mandomens namn sägas vara en medlare. Uppå denna satsens sanning beror ganska mycket vissheten om275 vår försonings fullgiltighet; ty hade den människliga naturen varit en serskildt värkande person, hade han som blott människa aldrig kunnat gifva en evig och förtörnad Gud et fullgiltigt offer för hela verldenes synder, hvilket likväl, då det skedt, ses tydeligen at Guddomen måste här varit värkande med mandomen i en person. Flera vitnesbörder i en så klar sak äro öfverflödiga. Vi vete således, at den Guddomeliga och människliga naturen utgöra allenast en enda person. Men därvid yppar sig en fråga: Om då denna person bör kallas Guddomelig eller människlig? Vi vete ju, at Sonen af evighet utgjort en person i Guddomen långt förr än någon mandom var til, och den kan aldrig undergå någon förändring, utan måste blifva det den af evighet varit. Människliga naturen däremot har aldrig utgjort någon serskild person, derföre måste Christus blifva en Guddomelig person, som antagit den människliga. Af detta som nu således sagt är, at tvänne Christi naturer utgöra en Guddomelig person, följer nu helt otvunget, at emellan den Guddomeliga och människliga måste nödvändigt vara någon förening, hvilken i den heliga Skrift ofta omtalas och däraf bestyrkes. Evangelisten Johannes betygar Cap. 1:14 at276 det vardt kött, det är, icke at den Guddomeliga naturen blef förvandlad i den människliga, ty det strider emot de förut bevista grundsanningar, at Christus är en sann Gud och at han är en sann människa; utan at den Guddomeliga hafver förenat sig med den människliga til en person. Apostelen Paulus säger 1 Tim. 3:16. Gud är uppenbar vorden i köttet. Men huruledes? icke genom förvandling, som förut är vist, utan det måste hafva skedt genom Guddomens förening med mandomen. Och samme Apostel säger märkeligen, Ebr. 2:16. at han, nemligen vår salighets höfdinge v. 10. tager ingenstädes på sig änglarna, utan Abrahams säd tager han på sig, det är förenar sig med Abrahams säd eller den människliga naturen.

At ännu närmare fatta detta, böre vi här förklara dels den människliga naturens antagande af den Guddomeliga, dels ock det tilstånd hvaruti Christi person därigenom blef försatt. Den människliga kunde här ingalunda vara värkande, utan det eviga ordet Guds Son var den som uträttade detta värf, hvarföre det ock kallas en mandoms anammelse, eller at Guddomen hafver til sig tagit mandomen. Tiden då denne mandomens antagning skedt bekänne vi, enligt med Guds ord, hafva varit sjelfva277 aflelsens ögnablick; ty hade det skedt efteråt så hade mandomen redan förut varit til och utgjort någon längre eller kortare tid en serskild person, hvilket strider emot det som förut är bevist, och äfven emot det, som ängelen förkunnade Maria om denna hemligheten, nemligen, at den Heliga Anda skulle komma öfver henne och den Högstas kraft skulle öfverskygga henne, Luc. 1:35. hvilka bägge förrättningar ängelen här fogar tilsammans, som hvilka på en gång skulle gå för sig. Den Heliga Anda var den som i hennes lif skulle tilreda mandomen, men i det samma skulle ock den Högstas kraft, det är den Guddomeliga naturen eller eviga ordet öfverskygga henne. Men sjelfva sättet huru härmed tilgått blifver för oss här i dödeligheten en djup hemlighet. Utaf detta up- eller antagandet eller mandomsanammelsen följde nu båda naturernas oskiljaktiga och evigt varande förening, som ock kallas den personliga föreningen *) egenteligen därföre, at den ingenstädes hafver sin like och är hvarken naturlig eller Sacramenterlig,19sakramental; innebärande en oförklarlig förbindelse mellan det synliga och det osynliga utan aldeles af egen art och obegripelig, men måste ofelbart vara en ganska nära, ja aldranärmaste förening, emedan genom den tvänne serskildta naturer Gud och278 människa aldeles blifva en enda person. Den måste ock blifva en evig och aldeles oskiljaktig förening, såsom Apostelen Paulus därom vitnade, då han säger:

Jesus Christus i går och i dag och han theslikes i evighet,20Jesus Christus i går och i dag och han theslikes i evighet: citat ur Heb 13:8 nemligen utan at någon uplösning emellan hans tvänne naturer mera någonsin kan hända. Denna personliga föreningen eller det tilstånd, som Christus blifvit försatt uti, säger samme Apostel vara en stor Gudaktighetens hemlighet, uti hvilken Gud är uppenbar vorden i köttet, 1 Tim. 3:16. om hvilken vi väl kunne säga hvad den icke är, men ej så lätt hvad den är, nemligen at den ingalunda är sådan, som föreningen emellan tvänne kroppar, som sker antingen genom sammansättning eller sammanblandning, icke eller sådan som sker emellan Jesum och en trogen själ genom trona, där hvardera förblifver en serskildt person, ej eller sådan som sker uti Nattvarden emellan de synliga och osynliga tingen, hvarest med Brödet och Vinet anammas Jesu Christi sanna Lekamen och Blod, men hvilka synliga medel ingalunda förenas med Christo til en person, såsom här sker med den människliga naturen. Den liknar icke eller rätteligen den förening som är i människan emellan själ och kropp til en person, emedan kropp279 och själ kunna skiljas ifrån hvarandra, men Jesu mandom ifrån Guddomen aldrig, hvilken förening dock synes träda denna hemligheten närmast. Men hvarföre må vi längre grubbla i det som Guds allvishet velat göra för oss här i dödligheten til en djup hemlighet? Följden däraf är tydelig, nemligen den närmaste gemenskap *) emellan båda naturerna, förmedelst hvilken alt det kan sägas om Christo i gemen, som tilkommer någondera naturen serskildt, dock med förbehåll, at det altid förklaras efter de här nyss anförda grundsanningar, så at naturerne ej blifva sammanblandade med hvarandra.

*) Unio hypostatica.21Unio hypostatica.: lat. föreningen mellan Kristus mänskliga och gudomliga naturer i en individ

*) Communio naturarum.22Communio naturarum.: lat. de båda naturernas gemenskap

1. bibelspråk, bibelställen
2. sakramental; innebärande en oförklarlig förbindelse mellan det synliga och det osynliga
3. Jesus Christus i går och i dag och han theslikes i evighet: citat ur Heb 13:8
4. Unio hypostatica.: lat. föreningen mellan Kristus mänskliga och gudomliga naturer i en individ
5. Communio naturarum.: lat. de båda naturernas gemenskap

§ 11

Nyt meidän on kolmanneksi osoitettava, että jumalallinen ja274 inhimillinen luonto muodostavat yhden persoonan ja että niiden siksi täytyy olla toisiinsa yhdistyneet. Siitä, että Jeesus Kristus on yksi persoona, meillä on Pyhässä kirjassa täysin vastaansanomattomat todisteet, sillä aina kun Kristuksesta puhutaan, hän on yksi, eikä koko Raamatussa ole ainoatakaan kohtaa, jossa olisi useampia Vapahtajia. Mutta tämän lauseen varmuus ei perustu ainoastaan tähän, vaan meillä on raamatunkohtia, joissa hänestä sanotaan, että hän nimenomaisesti on yksi eikä useampia. Apostoli Paavali sanoo 1. Kor. 8:6: meillä on vain yksi Jumala – – – ja yksi Herra, Jeesus Kristus. Näissä sanoissa hän esittää selvän vertailun jumaluuden ensimmäisen persoonan, Isän ja Maailman Vapahtajan välillä ja vakuuttaa, että samalla tavalla ja samassa mielessä kuin Isä on yksi, niin myös Kristus on yksi, ja koska Isä siten on yksi persoona, siitä seuraa, että Jeesus Kristus, joka on Jumala ja ihminen, ei myöskään ole enempää kuin yksi ainoa persoona. Sama apostoli vakuuttaa edelleen 1. Tim. 2:5: Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. Tässä molempien luontojen sanotaan ihmisen nimen alla olevan välittäjiä. Tämän lauseen totuuteen perustuu paljolti varmuutemme275 sovituksemme täydestä pätevyydestä, sillä jos inhimillinen luonto olisi ollut erillisenä toimiva persoona, ei hän pelkkänä ihmisenä olisi koskaan kyennyt antamaan ikuiselle ja suuttuneelle Jumalalle täydellistä uhria koko maailman syntien vuoksi. Kun tämä kuitenkin tapahtui, niin juuri tästä nähdään selvästi, että jumaluuden on täytynyt tässä toimia ihmisyyden kanssa yhdessä persoonassa. Lisätodisteet näin selvästä asiasta ovat turhia. Tiedämme siis, että jumalallinen ja inhimillinen luonto muodostavat vain yhden ainoan persoonan. Mutta tästä nousee kysymys: tuleeko tätä persoonaa kutsua jumalalliseksi vai inhimilliseksi? Tiedämme, että Poika on ikuisuudessa muodostanut yhden persoonan jumaluudessa paljon ennen kuin mitään ihmiseksi tulemista tapahtui, eikä se voi milloinkaan kokea mitään muutosta, vaan sen täytyy aina olla sitä mitä se on ikuisesti ollut. Inhimillinen luonto ei sitävastoin ole koskaan muodostanut mitään erillistä persoonaa, joten Kristuksen täytyy olla jumalallinen persoona, joka on omaksunut inhimillisen persoonan. Tästä näin sanotusta, siis että Kristuksen kaksi luontoa muodostavat yhden jumalallisen persoonan, seuraa nyt luontevasti, että jumalallisen ja inhimillisen välillä täytyy olla jokin yhteys, josta Pyhässä kirjassa useasti puhutaan ja joka siinä vahvistetaan. Evankelista Johannes sanoo Joh. 1:14, että276 sana tuli lihaksi, mikä ei tarkoita, että jumalallinen luonto olisi muuttunut inhimilliseksi, sillä se olisi ristiriidassa äsken todistettujen perustotuuksien kanssa, että Kristus on todellinen Jumala ja että hän on todellinen ihminen, vaan että jumalallinen on yhdistynyt inhimillisen kanssa yhdeksi persoonaksi. Apostoli Paavali sanoo 1. Tim. 3:16: Jumala on ilmestynyt lihassa.231938/muokattu Mutta miten? Ei muutoksen kautta, kuten edellä on osoitettu, vaan sen on täytynyt tapahtua jumalallisen yhdistymisessä inhimilliseen. Sama apostoli sanoo painokkaasti Hepr. 2:16, että hän, siis meidän autuutemme päämies (jae 10), ei ota suojelukseensa enkeleitä, vaan Abrahamin siemenen hän ottaa suojelukseensa,241938/muokattu toisin sanoen yhdistyy Abrahamin siemeneen eli inhimilliseen luontoon.

Käsittääksemme tämän tarkemmin meidän tulee toisaalta selittää, miten jumalallinen luonto on omaksunut inhimillisen luonnon, toisaalta myös se tila, johon Kristuksen persoona näin on asetettu. Inhimillinen ei mitenkään voinut saada tätä aikaan, vaan ikuinen sana Jumalan Poika oli se, joka suoritti tämän teon, jota syystä kutsutaan myös ihmisen muodon ottamiseksi, tai että jumaluus otti itselleen ihmisyyden. Tämän ihmiseksitulemisen ajankohdan tunnustamme Jumalan sanan mukaisesti olleen juuri hänen277 siittämisensä hetki. Sillä jos se olisi tapahtunut jälkeenpäin, ihmisyys olisi jo ollut olemassa ja jonkin pitemmän tai lyhyemmän ajan muodostanut erillisen persoonan, mikä on ristiriidassa edellä osoitetun kanssa, kuten myös sen kanssa, mitä enkeli Marialle tästä salaisuudesta ilmoitti, nimittäin että Pyhä Henki tulee hänen yllensä, Korkeimman voima peittää hänet varjollaan251992/muokattu Luuk. 1:35. Enkeli siis liittää tässä yhteen nämä molemmat järjestelyt, jotka tapahtuisivat samalla kertaa. Pyhä Henki oli se, joka hänen kohdussaan valmistaisi ihmiseksitulemisen, mutta samalla myös Korkeimman voima, siis jumalallinen luonto tai ikuinen sana tulisi peittämään hänet varjollaan. Mutta millä tavoin tämä itse asia on tapahtunut, se jää meille täällä kuolevaisuudessa syväksi salaisuudeksi. Tästä omaksumisesta tai ihmiseksitulemisesta seurasi nyt molempien luontojen erottamaton ja ikuisesti kestävä yhdistyminen, jota kutsutaan myös persoonalliseksi yhdistymiseksi *) oikeastaan siksi, että sillä ei ole vastinetta missään, se ei ole luonnollinen eikä sakramentillinen, vaan aivan omanlaisensa ja käsittämätön. Mutta sen täytyy olla hyvin läheinen, vieläpä kaikkein läheisin yhdistyminen, koska sen kautta kaksi eri luontoa, Jumala ja278 ihminen tulevat täysin yhdeksi persoonaksi. Sen täytyykin olla ikuinen ja täysin erottamaton yhteys, niin kuin apostoli Paavali siitä todistaa sanoessaan: Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti,26Hepr. 13:8 niin että mitään erkanemista hänen kahden luontonsa kesken ei voi koskaan tapahtua. Tämä persoonallinen yhdistyminen, tai tila johon Kristus asetettiin, on saman apostolin mukaan jumalallisuuden suuri salaisuus, jossa Jumala on ilmestynyt lihassa271938/muokattu 1. Tim. 3:16. Me voisimme kyllä sanoa siitä, mitä se ei ole, mutta emme niinkään helposti, mitä se on, koska se ei ole suinkaan sellainen mikä syntyy kahden ruumiin yhdistymisessä, tai joka syntyy yhteenliittämisen tai sekoittumisen kautta, eikä myöskään sellainen joka uskossa syntyy Jeesuksen ja uskovan sielun välille, jolloin kumpikin jää erilliseksi persoonaksi. Eikä se ole myöskään sellainen yhteys, joka ehtoollisessa syntyy näkyvien ja näkymättömien asioiden välillä, jossa Jeesuksen todellinen ruumis ja veri omaksutaan leivän ja viinin muodossa, mutta nämä näkyvät aineet eivät silti yhdisty Kristuksen kanssa yhdeksi persoonaksi niin kuin tässä tapahtuu inhimillisen luonnon kanssa. Se ei myöskään muistuta sitä yhteyttä, joka yksittäisen ihmisen persoonassa on ruumiin ja sielun välillä, sillä ruumis279 ja sielu voivat erota toisistaan, mutta Jeesuksen ihmisyys ei eroa koskaan jumalallisuudesta, mikä yhdistyminen kuitenkin näyttäisi tulevan lähimmäs tätä salaisuutta. Mutta miksi me enempää pohdiskelisimme sitä, minkä Jumala kaikkitietävyydessään on halunnut jättää meille tällä kuolevaisuudessa syväksi salaisuudeksi? Seuraus tästä on selvä, nimittäin läheisin yhteys *) molempien luontojen kesken, minkä kautta voidaan sanoa Kristuksesta yleensä kaikki se, mikä liittyy jompaan kumpaan luontoon erikseen, kuitenkin sillä varauksella, että se aina selitetään juuri esitettyjen perustotuuksien pohjalta, niin että nämä luonnot eivät sekoitu toisiinsa.

*) Unio hypostatica.28Unio hypostatica: lat. Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon yhdistyminen yhdessä yksilössä

*) Communio naturarum.29Communio naturarum.: lat. molempien luontojen yhteys

1. 1938/muokattu
2. 1938/muokattu
3. 1992/muokattu
4. Hepr. 13:8
5. 1938/muokattu
6. Unio hypostatica: lat. Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon yhdistyminen yhdessä yksilössä
7. Communio naturarum.: lat. molempien luontojen yhteys

Unfortunately this content isn't available in English