Americanska näfwerbåtar, § 2

§. 2.

Willarna i Nårra America, hafwa från urminnes tider betient sig af näfwerbåtar. Sedan har Fransosen, som der innehafwer de orter, hwarest i synnerhet biörck finnes til öfwerflöd, begynt at bruka dem och det med otrolig beqwämlighet wid all sin handel och rörelse. De förfärdigas på följande sätt:

Man flår af stora och qwistlösa biörckar, om någonsin möijeligit är, näfret i så långa stycken, som båten skal blifwa; ty man ser hälst, at båtnen kan blifwa oskarfwad, hwilket doch med de större båtarna ei gierna går an. Kanterna wändes 2 och understundom 4 dubla på näfret der det skal skarfwas tilhopa, sedan sömmas så många näfwerflanckar11näverark, större bitar av näver, som behöfwes, öfwerkastandes til sammans, med fina och i tu klufna granrötter, så at den flata sidan af tågan12här: granroten man använder för att sy ihop näverstyckena ligger innåt sielfwa fållen, som giöres på den yttra sidan af näfret och kommer at ligga innåt båten. Näfret lägges då på jämn marck, den sidan under eller utåt, som warit innåt träden, sedan lägger man stenar på näfret i den form, som b[å]t botnen skal blifwa. Bräddarna af näfret lyftas up och slås pålar i marcken på hwardera sidan i den ordning, at näfret twingas taga skapnad af en båt, som smalnar af lika mycket åt båda ändarna. Man öfwerkläder wijdare näfret innan til, med helt tunna spiälor af et träd kalladt Thuya13Thuja occidentalis, livsträd, eller af Fransosen hwit Ceder, breda efter behag; men tiocka, som pertor ifrån 1 til en half geom. linie. Dessa läggas långs med sidorna helt fast wed hwarandra, hwilcka så länge med 2. eller 3. förlorat satta bågar14förlorat satta bågar: provisoriskt eller löst ditsatta bågar lätteligen på sidorna uppehållas, tils på dessa spiälor lägges wrängerna15spanten twärs öfwer, som mitt uti båten böra wara bögde uti en half Circkel, men åt ändarna spitsigare, alt derefter som båten smalnar af. Wrängerna äro ock af Thuya, gemenligen16vanligen 3 tum breda och half tum tiocka och stå från 1. til 2 tum från hwarandra och räcka alla med sina ändar up til suden17relingen, översta kanten på båten, som sålunda giöres: Man täljer twenne helt smala stänger til hwardera suden, flata på ena sidan, som med sin flata sida sättas emot hwarandra på hwar sin sida om näfret, hwilcket då wijkes dubbelt utåt en twär hand bredt. Ändarna af wrängerna, som böra gå upp emellan dessa trän giöras wäl spitziga och flata, at the ei måtte förhindra hopsömningen, man3 tager sedan tågor af granrötter, sådane som de sidst nämnde, och lindar sudstängerna wed den dubbel wekna näfwern, så at ei mera än ungefärligen en half tum är emellan, och at hwart slag går igenom näfret. Man giör wjdare twärträn äfwen af Thuya 2 tum breda och en tum tiocka, twära och något bredare åt ändarna. Uti hwardera ändan på twärträden båras 3 a 4 hål i bredde, genom hwilcka de sömmas fast wed suden 4. a 5 qwarter från hwarandra, at båten ei får slakna. Näfwern, som än är öppen, uti ändarna af båten, snedes litet ut nederifrån, at stammarna18trästycken som bildar kölens fortsättning för- och akteröver, här: mera allmänt fören och aktern på båten ei blifwa aldeles twära. Då täljas spiälorna, som ligga långs med båten, äfwen jämna i ändarna och något kortare än näfret; Ty man wiker här åter kanterna af näfret innåt, och syr först sielfwa ändarna, som blifwa det yttersta af stammarna lika som öfwerkastandes tilsammans. Sedan giöres unge­färl. ett halft qwarter derifrån närmare inåt åter en söm jämngående med den förra, hwilcken drager spiälorna från bägge sidorna tilsammans, och giör, at stammarna på en twärhands bredd blifwa helt tunna och styfwa. Stammarna öfwerdrages sedan helt wäl med beck eller kåda, och giör thet lika­mycket hwilkendera stammen man wed roendet har förut, emedan de bägge äro lika spitsiga och lika höga, och gemenligen 2 a 3 qwarter hög­re än suden mittupå. Uti hwardera stammen står et bräde af et qwarters bredd, twärt öfwer båten rätt upåt, at förwara stammarna, at de ei med fötter, årar eller annat, få stötas sönder. Suderna öfwertäckes med 2 tum breda och half tum tiocka spiälor af Thuya, de där antingen med träpinnor eller spikar slås fast wed sudstängerna och giöra suderna helt jämna. Långs efter båt botnen kan och läggas et löst bräde, uti hwilcket rum giöres för masten, hwilcken beqwämligen kan luta emot någondera af twärträden, och fästas derwed, när man will bruka segel. Änteligen19slutligen öfwerdrages alla sömmarna utan på botnen wäl med beck eller kåda, at watnet ei får tränga sig in genom sömmarna: Hwarföre man ock under brukandet bör noga efter­se, at intet becket skufwats20skrapats, slitits eller smultit bort, och derföre wara försedd med en beck ask, hwaraf man kunde smälta något på det läkande stället, då båten måste wara buren på landet och kulstielpter. Rådligit är ock, at wara försedd med några stycken näfwer, at man, i fall någon påle eller sten skulle rifwa hål på båtnen, då hade annat i beredskap, at lappa hålet med.

1. näverark, större bitar av näver
2. här: granroten man använder för att sy ihop näverstyckena
3. Thuja occidentalis, livsträd
4. förlorat satta bågar: provisoriskt eller löst ditsatta bågar
5. spanten
6. vanligen
7. relingen, översta kanten på båten
8. trästycken som bildar kölens fortsättning för- och akteröver, här: mera allmänt fören och aktern på båten
9. slutligen
10. skrapats, slitits

§ 2

Pohjois-Amerikan villit ovat ikiajoista saakka käyttäneet hyväkseen tuohiveneitä. Ranskalaiset, joiden hallussa ovat ne seudut, joilla varsinkin koivua kasvaa yllin kyllin, ovat sittemmin alkaneet käyttää niitä ja saaneet näin kaiken kaupankäyntinsä ja liikkumisensa sujumaan uskomattoman kätevästi. Niitä valmistetaan seuraavalla tavalla:

Suurista ja oksattomista koivuista irrotetaan tuohi, jos suinkin mahdollista, aiotun veneen mittaisina kaistaleina, sillä pohja jätetään mieluimmin saumattomaksi, mikä ei tosin käy helposti päinsä isompia veneitä rakennettaessa. Tuohen reunat käännetään kaksin- ja joskus nelinkerroin liitokseen tulevista kohdista, sitten ommellaan tarvittava määrä tuohilevyjä yliluotellen yhteen ohuilla ja kahtia halkaistuilla kuusenjuurilla, niin että juuren tasainen puoli on tulee olemaan vasten itse päärmettä, joka tehdään tuohen ulkopinnalle ja jää sitten veneen sisäpuolelle. Tuohi lasketaan tasaiselle maalle puuta vasten ollut puoli alas- eli ulospäin, sitten tuohelle asetellaan kiviä rakennettavan veneen pohjan muotoon. Tuohen reunat nostetaan ylös ja maahan lyödään paaluja sen kummallekin puolelle sellaiseen järjestykseen, että tuohi asettuu kummastakin päästä yhtäläisesti suipon veneen muotoon. Sitten tuohi päällystetään sisäpuolelta aivan ohuilla tuijaksi21Thuja occidentalis, kanadantuija sanotun eli ranskalaisten valkoiseksi setriksi nimittämän puun säleillä; niiden leveys voi vaihdella, mutta paksuudeltaan ne ovat kuin päreitä, puolesta yhteen geometrista linjaa22geometrinen linja (geometrisk linje) oli pituuden yksikkö, 1/10 desimaalituumaa = 2,969 mm. Ne asetetaan kylkien suuntaisesti tiiviisti kiinni toisiinsa, ja pysyvät helposti kyljillä paikoillaan kahden tai kolmen väliaikaisesti asetetun jousenkaaren avulla, kunnes näiden säleiden päälle laitetaan poikittain kaaripuut, joiden on veneen keskiosassa oltava puoliympyräksi taivutettuja, mutta päissä teräväkärkisempiä, sitä mukaa kuin vene kapenee. Kaaretkin tehdään tuijasta, ne ovat yleensä 3 tuumaa leveitä ja puoli tuumaa paksuja ja sijaitsevat 1–2 tuuman päässä toisistaan, ja niiden kaikkien päät yltävät veneen partaaseen asti. Partaat tehdään näin: Veistetään kaksi aivan kapeaa, toiselta puolen tasaista salkoa kumpaakin parrasta varten, tuohen reunat taitetaan ulospäin kaksinkerroin kämmenenleveyden verran ja salot asetetaan taitoksen kummallekin puolelle tasaiset puolet vastatusten. Näiden puiden väliin tulevat kaarien päät tehdään niin teräviksi ja litteiksi, etteivät ne estä tuohireunan yhteen ompelemista,3 minkä jälkeen otetaan sellaisia kuusenjuuria kuin edellä on mainittu ja kiedotaan niillä parraspuut ja kaksinkerroin taivutettu tuohi yhteen, niin että ompeleiden väli on enintään puolisen tuumaa ja jokainen ommel menee tuohen läpi. Lisäksi tehdään tuijasta 2 tuumaa leveitä ja yhden tuuman paksuisia poikkipuita, joiden päät ovat suorat ja jotka hieman levenevät päitä kohti. Poikkipuiden molempiin päihin porataan rinnatusten 3–4 reikää, joista ne ommellaan kiinni partaisiin 4–5 korttelin päähän toisistaan; ne estävät venettä muuttamasta muotoaan. Veneen päissä vielä auki olevaa tuohta viistetään hieman alhaalta, niin että keulat eivät tule aivan pystysuoriksi. Myös veneen suuntaiset säleet veistetään päistään tasapituisiksi ja hieman tuohta lyhyemmiksi; sillä myös täällä tuohen reunat käännetään, nyt sisäänpäin, ja ommellaan ensin yhteen samaten yliluotellen itse päät, joista tulee keulan uloin osa. Sitten tehdään suunnilleen puolen korttelin päähän tästä sisäänpäin edellisen kanssa samansuuntainen ommel, joka vetää säleitä molemmilta puolilta yhteen ja saa aikaan sen, että keulat tulevat kämmenen leveydeltä aivan ohuiksi ja jäykiksi. Keulat sivellään sitten hyvin huolellisesti piellä tai pihkalla, ja on aivan yhdentekevää, kumpi keuloista on melottaessa edessä, koska molemmat ovat yhtä terävät ja korkeat, yleensä 2–3 korttelia korkeammat kuin laidat keskiosassa. Kumpaankin keulaan on asetettu korttelin levyinen, pystysuora lauta veneen poikki suojaamaan keuloja, jotta niitä ei puhkaistaisi jaloilla, meloilla tai jollakin muulla esineellä. Partaat peitetään 2 tuumaa leveillä ja puolen tuuman paksuisilla tuija­säleillä, jotka lyödään joko puutapeilla tai nauloilla kiinni parraspuihin, jolloin reunat saadaan aivan tasaisiksi. Veneen pohjalle voidaan myös laittaa irrallinen lauta, johon tehdään kolo mastolle; tämä voi nojata johonkin poikkipuuhun ja kiinnitetään siihen purjetta käytettäessä. Lopuksi sivellään kaikki pohjan saumat ulkopuolelta hyvin piellä tai pihkalla, jotta vesi ei pääse saumojen läpi. Samasta syystä on myös käytön aikana tarkkaan seurattava, ettei piki ole hankautunut tai liuennut pois, ja siksi on syytä pitää mukana pikirasiaa, josta voi sulattaa hieman pikeä vuotavaan paikkaan, kun vene on ensin kannettu maalle ja käännetty ylösalaisin. On myös syytä ottaa mukaan muutamia tuohen­paloja, jotta reiän paikkaamiseen olisi valmiina muutakin, jos jokin paalu tai kivi repii pohjan rikki.

1. Thuja occidentalis, kanadantuija
2. geometrinen linja (geometrisk linje) oli pituuden yksikkö, 1/10 desimaalituumaa = 2,969 mm

§. 2.

The natives of North America have from time immemorial made use of birchbark boats. Subsequently the French, who there possess those areas where birch in particular is found in abundance, have begun to use them and that with incredible convenience in all their commerce and communications. They are made in the following way:

One strips the bark off large and branchless birches in pieces as long, whenever that is possible, as the boat is intended to be; for preferably the bottom should not be pieced together, though in the case of the larger boats that is hardly feasible. The edges of the birchbark are folded over twice and sometimes four times where it is to be pieced together, then as many sheets of bark as are required are sewn together, overlapping each other, with fine and split roots of spruce fir, so that the flat side of the filaments lies in towards the fold itself, which is made on the outer side of the bark and will come to lie on the inside of the boat. The birchbark is then laid on level ground, with that side underneath or outwards that faced inward on the trees, and one then lays stones on the bark in the shape that the bottom of the boat is to take. The edges of the bark are raised up and poles are driven into the ground on either side arranged so that the bark is forced into the shape of a boat that tapers off equally at both ends. One then covers the bark on the inside with quite thin strakes made from a tree called thuja, or, in French, white cedar, as wide as one wishes, but of the thickness of split shingles, from a tenth of an inch to half of that. These are laid along the sides quite close to each other, easily kept in place temporarily on the sides by means of two or three provisionally placed bows, until the ribs are laid across the strakes, which in the middle of the boat ought to be bent in a semi-circle but more sharply towards the ends, as the boat becomes progressively narrower. The ribs are also made of thuja, usually three inches wide and half an inch thick and are placed at intervals of between one and two inches from each other, all extending with their ends up to the gunwale, which is made as follows: One whittles two quite narrow poles for each of the gunwales, flat on one side, which are placed with their flat side facing each other on either side of the birchbark, which is then folded double towards the outside to a width of a hand’s breadth. The ends of the ribs, which should rise up between those wooden poles, are made fairly pointed and flat, so that they do not obstruct the sewing together,3 and one then takes filaments of spruce roots, such as those referred to above, and binds the gunwale poles to the double-folded birchbark, so that it leaves intervals of no more than about half an inch and that each loop goes through the bark. One then makes thwarts, also of thuja, two inches wide and one inch thick, squared off and somewhat wider toward the ends. At each end of the thwarts three or four holes are bored cross-wise, through which they are sewn on to the gunwale four or five quarters of an ell from each other, so that the boat will not slacken. The birchbark, which is still open at the ends of the boat, is cut somewhat obliquely from below, so that the stems will not become quite square. Then the strakes that extend along the boat are also trimmed, to make them end evenly and be somewhat shorter than the birchbark; for now one folds the edges of the bark inward again and first sews together the ends themselves, which become the extreme parts of the stems, as if with overlapping stitches. Then about half a quarter of an ell further in from there, another seam is made, parallel to the former, which draws the strakes together from both sides and makes the stems, to a width of a hand’s breadth, become quite thin and rigid. The stems are then thoroughly covered with pitch or resin, and it makes no difference which stem one has ahead when rowing, as both are equally pointed and equally high, and generally two or three quarter ells higher than the gunwale in the middle. At each stem a board a quarter of an ell wide stands upright across the boat, in order to preserve the stems from being knocked apart by feet, oars or other things. The gunwales are lined with two-inch wide and half an inch thick strakes of thuja, which are fastened to the gunwale poles either with wooden pegs or nails and make the gunwales quite level. Along the bottom of the boat a loose board may also be laid, in which an aperture is made for the mast, which can conveniently lean against one of the thwarts and be fastened to it when one wishes to use a sail. Finally, all the seams on the outside of the bottom are well covered with pitch or resin, so that the water will not penetrate through the seams; for which reason one should also, when using it, carefully check that the pitch has not been rubbed off or melted and should provide oneself with a box of pitch, of which one can melt some onto the leaking spot, when the boat has to be carried ashore and turned upside down. It is also advisable to be provided with a few sheets of birchbark, so that in case a log or rock should tear a hole in the bottom one would then have material ready to patch the hole with.