Kuninkaallinen tiedeakatemia julisti 1763 kirjoituskilpailun. Kirjoittajia koko valtakunnasta kehotettiin pohtimaan tiettyä tärkeätä yhteiskunnallista kysymystä ja antamaan siihen vastauksensa: mistä syystä vuosittain sangen suuri määrä Ruotsin kruunun alamaisia muutti ulkomaille ja mitä pitäisi tehdä tuollaisen mittavan maastamuuton estämiseksi. Akatemia lupasi palkita parhaaksi arvioidun vastauksen. Tavallisesti tällaisen kilpailun paras vastaus myös painettiin, niin että akatemian jäsenten lisäksi laajemmat väestöpiiritkin voivat tutustua tekstin sisältöön. Kilpailu houkutteli monia: vastauksia saapui kaikkiaan 28. Eniten huomiota herättäneisiin ja kiistaa nostattaneisiin kuului Anders Chydeniuksen lähettämä vastaus, jonka ansiosta hän tuli laajemmin tunnetuksi, kun se painettiin 1765. Hän osoitti tässä ensimmäisen kerran kykynsä käsitellä mutkikkaita taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia asioita selkeästi ja yleistajuisesti. Hän osoitti myös olevansa taitava poleemikko ja haluavansa muutoksia yhteiskuntaan.
Tiedeakatemian esittämän maastamuuttoa koskevan kysymyksen taustana olivat keskustelut, joita oli käyty Ruotsin väestötilastosta. Vallitseva katsomus 1700-luvun puolivälissä oli merkantilismi, jonka oppien mukaan suuri väestömäärä oli valtakunnalle tärkeä. Väestö oli keskeinen voimavara ja kotimaisen tuotannon peruspilari. Väestön haluttiin kasvavan, koska tulokseksi odotettiin talouden kasvua ja hyvinvoinnin kohoamista. Kun näin ajateltiin, maastamuuttoon suhtauduttiin hyvin kielteisesti. Oli siis tärkeätä pitää huolta siitä, että maan asukkaat pysyivät kotimaassa eivätkä muuttaneet pois, kilpaileviin maihin, jotka saisivat käyttää hyväkseen heidän työvoimansa. Kotimaisen tuotannon ohjaamiseksi ja valvomiseksi tarvittiin täsmällisiä tietoja valtakunnassa käytettävissä olevista resursseista, mm. asukasluvusta. Tästä syystä ryhdyttiin tiedeakatemian johdolla kokoamaan yhteen paikallisia tilastoja syntyneistä ja kuolleista. Nämä hankkeet johtivat Taulustolaitoksen perustamiseen 1749. Taulustolaitos sai tehtäväkseen valtakunnan väkilukua koskevien tilastotietojen keräämisen ja yhdistämisen. Useat suoritetuista tutkimuksista osoittivat kuitenkin, etteivät syntyneiden ja kuolleiden määrät näyttäneet sopivan yhteen. Tämä johti ounasteluihin, että ”puuttuvat” ihmiset olivat muuttaneet maasta. Väitetystä ihmisten menettämisestä haluttiin päästä paremmin perille, ja tästä syystä akatemia päätti julistaa kirjoituskilpailun, jonka vastaukset valaisisivat maastamuuton syitä ja osoittaisivat keinoja, joihin pitäisi ryhtyä sen vähentämiseksi.
Koska Chydeniuksen vastaus oli vain yksi monista akatemiaan saapuneista, selvästikin monet olivat saaneet kuulla väestötiedoista ja pohtineet, miten tilanne olisi selitettävissä. Koska kysymys antoi mahdollisuuden yleisluonteiseen pohdiskeluun, tarjoutui tilaisuus myös laajaan vallitsevien taloudellisten ja poliittisten epäkohtien arvosteluun ilman sensuroinnin tai muiden pakkotoimien uhkaa. Esitetty kysymys saattoi näin avata yllättäen areenan mielipiteille ja ideoille, joita ei aiemmin ollut julkisuudessa käsitelty. Jos kirjoittaja hylkäsi valtakunnassa vallitsevia taloudellisia ja sosiaalisia oloja koskevat vakiintuneet käsitykset, ainoa käytännön seuraus saattoi olla vain kilpailun voiton menettäminen.
Chydeniuksen tiedeakatemialle lähettämän ja vuosien 1765–1766 valtiopäivien yhteydessä painetun vastauksen lisäksi on säilynyt myös lyhyt ja keskeneräinen luonnos Kansan maastamuutosta ja miten se parhaiten voidaan estää. Luonnos on päiväämätön, mutta on syytä epäillä, että se on kirjoitettu kevättalvella 1765. Luonnos sisältää tiivistelmän Chydeniuksen kolmesta keskeisestä maastamuuton syiden selitysperusteesta, mutta tuossa lyhyessä tekstissä ilmenevät myös monet hänen ihmistä ja yhteiskuntaa koskevista peruskäsityksistään. Niinpä on aihetta tutustua hieman tarkemmin hänen päätelmiinsä.
Chydeniuksen näkemyksen mukaan ihminen tavoittelee vapautta. Tämä vapaus on laajimmillaan, kun ihminen elää yksinään yhteiskunnan lakien ja sääntöjen ulkopuolella. Ongelmana on tällöin kuitenkin turvallisuuden puute. Tästä syystä ihminen on suostunut liittymään yhteiskuntaan ja hyväksymään rajoituksia vapauteensa saadakseen vastineeksi turvallisuutta, jonka mm. lait voivat taata. Chydeniuksen pohdinta vapauden ja turvallisuuden välisestä tasapainosta edustaa klassista, luonnonoikeuden piirissä 1600-luvulla vakiintunutta käsitystä yhteiskuntasopimuksesta. Samankaltaisia pohdiskeluja yhteiskuntien synnystä ovatkin esittäneet useat ajattelijat, mm. Thomas Hobbes ja Samuel von Pufendorf.
Tämän selvitettyään Chydenius kohdistaa huomionsa siihen tosiasiaan, että vapauden aste on erilainen eri yhteiskunnista ja riippuu vallalla olevasta hallitustavasta. Ruotsin vapaassa poliittisessa järjestelmässä, jossa ylin valta oli valtiopäivien neljällä säädyllä, valtakunnan asukkaat saattoivat itse vaikuttaa yhteiskunnassa vallitsevan vapauden määrään. Jotta Ruotsin valtakunnassa elävät ihmiset voisivat säilyttää vapautensa tai jopa laajentaa sitä, kansan oli Chydeniuksen mielestä saatava tietoa yhteiskunnan ongelmista sekä keinoista asioiden tilan parantamiseksi. Tätä tiedon levittämistä helpottaisi painovapauden toteuttaminen maassa sen perustaksi laadittavan lain puitteissa.
Chydeniuksen kannanotot osoittavat hänen pitäneen hyvin tärkeänä sitä, että maan asukkaat voivat vaikuttaa ja että heidän on saatava vaikuttaa yhteiskunnan kehityksen suuntaan. Luonnoksessa painotetaankin voimakkaasti kansalaisten kykyä ja oikeutta poliittiseen toimintaan sekä sitä, että he tarvitsevat valistusta valtakunnan olojen tosiasioista. Yhä useammat äänet toivat tätä näkemystä julki 1750- ja 1760-luvulla. Niinpä Turun piispa Johan Browallius oli jo vuosien 1751–1752 valtiopäivillä sanonut, että ylintä valtaa valtakunnassa käyttivät sen asukkaat valtiopäivävaaleissa eikä tätä asiaintilaa voitu muuttaa supistamatta samalla kansan vapautta. Monet toivat vuosien 1755–1756 ja 1760–1762 valtiopäivillä esiin myös painovapauden laajentamisen tarpeen. Niinpä kirkkoherra Olof Celsius selitti marraskuussa 1760, että valtakunnan asukkaiden pitäisi pyrkiä saamaan tietämystä kaikesta, mikä koskee vapauden perusteita ja sen säilyttämistä. Tähän tähtäävä valistustyö olisi toteutettava levittämällä yleisön luettavaksi kirjoituksia valtakunnassa vallitsevista oloista. Korostaessaan poliittisten kysymysten avoimen käsittelyn tarpeellisuutta maan asukkaiden vapauden takaamiseksi Chydenius siis toi julki jo varsin vakiintuneita käsityksiä.
Kiinnitettyään huomiota vapauden tarpeeseen Chydenius tuo esiin pakon, jonka hän mielestään näkee yhteiskunnassa ja joka vaikuttaa tuntuvasti ihmisten maastamuuttoon. Esteiden ja sorron poistaminen vapauden lisäämiseksi on siis paras ratkaisu, jolla ongelmat saadaan hallintaan. Ongelmat eivät kuitenkaan ole pelkästään säädöksissä, vaan asiaan vaikuttaa hänen sanojensa mukaan myös tuomareiden vastuun riittämättömyys. Tällä Chydenius luultavasti tarkoittaa oikeusturvan puutteellisuutta sekä sitä, että virkamiesten jääviyttä tai muuta tehtäväänsä sopimattomuutta koskeva valvonta oli riittämätöntä. Maria Cavallin on osoittanut, että tehottomaan ja korruptoituneeseen valtion byrokratiaan kohdistuva arvostelu voimistui entisestään 1760-luvulla. Etenkin erilaiset aatelittomien ryhmät esittivät syytöksiä virkamiehiä vastaan, ja nämä taas olivat yleensä aatelisia. Chydeniuksen huomautusta voidaan näin ollen pitää tähän arvosteluun yhtymisenä.
Chydenius kiinnittää huomiota myös mm. erilaisten omistusten arvon ja sijoitusten turvallisuuden epävarmuuteen. Tässä asiassa Chydeniusta askarruttavat mm. inflaatio ja vaihtokurssien ongelmat, jotka olivat keskeisen tärkeitä Ruotsin valtakunnan taloudellisessa tilanteessa seitsenvuotisen sodan (1756–1763) jälkeen. Ruotsi oli osallistunut sotaan Preussia vastaan, ja tämä oli johtanut etenkin tuontitavaroiden hinnan jyrkkään nousuun. Kotimaisessa maksujärjestelmässä keskeisessä osassa olivat valtionpankin setelit. Valtakunnassa oli 1745 siirrytty paperirahakantaan, eikä seteleitä voinut vaihtaa hopeaan eikä kultaan. Kriisiaikana 1750-luvun lopusta ja 1760-luvun alkuvuosiin asti setelistön määrä kasvoi, samalla kun niiden arvo aleni. Koska setelit olivat laajalti käytössä koko valtakunnassa, arvojen alentuminen vaikutti periaatteessa kaikkiin sen asukkaisiin.
Chydenius arvostelee myös avioliittoon haluavien renkien ja piikojen kohtaamia ongelmia. Hän tuo esiin todellisia vaikeuksia, joita ilmeni etenkin 1700-luvun jälkipuoliskolla, jolloin maattomien, mm. torppareiden ja mäkitupalaisten, osuus maaseudun väestöstä kasvoi. Ongelmat johtuivat yleensä siitä tosiasiasta, että voidakseen perustaa oman taloutensa ja elättää perheen nuori pari tarvitsi riittävästi varoja, vaikkapa maaomaisuutta ja karjaa. Rengit ja piiat olivat rahvaan keskuudessa vähäisintä väkeä; riittävien varojen kokoaminen ja tämän takia perheen perustaminenkin oli heille vaikeaa. Tässä asiassa Chydenius siis asettuu hyvin huonossa asemassa olevan ryhmän rinnalle ja vaatii, että heidän mahdollisuuksiaan perheen perustamiseen on helpotettava. Koska perheen perustamista pidettiin yhteiskunnassa tavoittelemisen arvoisena päämääränä, voidaan kannanottoa pitää myös osoituksena halusta parantaa piikojen ja renkien yhteiskunnallista asemaa. Tämän ryhmän aseman parantamisen ohella Chydenius tähtää ehdotuksellaan myös väestönkasvuun. Johtaisihan perheyksiköiden määrän kasvu myös lapsiluvun kasvuun, ja tämä taas edistäisi myönteistä talouskehitystä.
Monet Chydeniuksen luonnokseensa kirjaamista teemoista ja ongelmista saivat keskeisen sijan lopullisessa tiedeakatemialle jätetyssä tekstissä. Teksti on jaettu 36 pykälään ja keskittyy maastamuuton syyhyn ja sen jälkeen toimiin, joihin pitää ryhtyä ongelmien selvittämiseksi. Chydenius on kysymyksen esittäjien kanssa samaa mieltä siitä, että maastamuuttajien suuri määrä on todellinen ongelma. Hänen mielestään valtakunnan todellinen voima perustuu pikemminkin väkilukuun kuin sen hallitseman alueen laajuuteen. Tässä arvostelun kärki selvästikin kohdistuu Ruotsin 1600-luvulla harjoittamaan laajentumispolitiikkaan. Samalla hän pyrkii vakuuttamaan, että valtakunnalla on hyvät mahdollisuuden väestön kasvattamiseen. Kun ihmiset näistä hyvistä edellytyksistä huolimatta muuttavat maasta, syy löytyy Chydeniuksen käsityksen mukaan siitä tosiasiasta, että ihmiset pyrkivät alituisesti parantamaan omaa asemaansa ja tavoittelemaan suurempaa onnea.
Chydenius korostaa, etteivät pakkokeinot eivätkä muut maastamuuttoa rajoittavat kiellot voi muuttaa ihmiselle ominaista pyrkimystä asemansa parantamiseen. Maassa pysymistä voidaan edistää vain suomalla ihmisille vapaus ja mahdollisuus toimintaan oman onnensa hyväksi. Lähtökohtanaan tämä yksilökeskeinen näkemys, jonka mukaan ihmiset kykenevät järkevästi sekä arvioimaan omaa asemaansa että muuttamaan sitä, Chydenius väittää, että maastamuuton ainoat syyt ovat pakkovalta ja sellaisen vapauden puute, joka sallisi onnen tavoittelun kunniallisin keinoin. Havainnollistaakseen sanomaansa hän käyttää vanhaa ja vakiintunutta vertausta kotitalouden toimintaan kuvatessaan niin yksityisten ihmisten välisiä kuin koko valtakunnankin sisäisiä suhteita. Tällä tavalla Chydenius käytti vakiintuneita käsitteitä selittääkseen ajatustensa kulkua. Kotitaloutta käytettiin 1600- ja 1700-luvuilla yleisesti vertauskohtana yhteiskunnallisia suhteita kuvattaessa, mutta Chydenius kantaa selvästi huolta renkien ja piikojen asemasta (samoin kuin luonnoksessaankin), mikä ei ollut yhtä tavallista. Aiempien käsitysten mukaan nimittäin tarvittiin vahvaa isäntävaltaa pitämään alaisten edesottamuksia kurissa. Isännän arvovalta oli keskeinen asia, koska uskottiin, etteivät alaiset pysty tekemään sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä valintoja. Chydenius puolestaan on sitä mieltä, että yhteiskunnan alempien kerrosten ihmiset, mm. piiat ja rengit, kykenevät valintoihin, jotka hyödyttävät sekä yksilöitä itseään että yhteiskuntaa kokonaisuutena, jos he vain saavat mahdollisuuden siihen. Tässä kohdassa Chydeniuksen ihmiskäsitys on siis optimistinen.
Korostettuaan vapauden merkitystä Chydenius etenee syvemmälle selvittelemään Ruotsin valtakunnan oloja sekä pakkoja ja vapaan toiminnan esteitä. Hän valaisee maataloudessa koettuja ongelmia. Hän on mm. sitä mieltä, että maatalouden ja talonpoikien arvostuksen vähäisyys on ongelma. Tämän tärkeän elinkeinon arvostamisen sijasta kunniaa saavat etenkin sodankäyntiin liitetyt aateliston hyveet. Asettamalla uutterasti työtä tekevän, mutta siitä niukasti ansioita saavan rahvaan ja sotaisan ja kunnioitusta nauttivan aateliston vastakkain Chydenius onnistuu taitavasti kyseenalaistamaan vakiintuneita käsityksiä kunniasta ja hyödystä sekä suosittelemaan aivan toisenlaisia yhteiskunnallisen palkitsemisen perusteita. Näin hän asettuu selvästi jälleen talonpoikien puolelle ja arvostelee etenkin aateliston asemaa yhteiskunnassa.
Chydenius arvostelee myös kaupunkien ammattikuntalaitosta siitä, että se estää ihmisiä tekemästä työtä, mutta antaa samalla niille muutamille, joilla on oikeus valmistaa tiettyjä tuotteita, tilaisuuden elää mukavasti muiden kustannuksella. Ammattikunnat, jotka aikoinaan hallitsivat käsityöammattien harjoittamissa kaupungeissa, olivat kaikkien tietyssä kaupungissa tiettyä ammattia harjoittavien käsityöläisten yhteisöjä. Vain jäsenillä oli oikeus ammatin harjoittamiseen, ja he valvoivat tuotantoa ja hinnoittelua. He myös päättivät, kuinka monta jäsentä ammattikunnassa saattoi olla, ja tämä rajoitti ammattilaisten määrää. Chydenius arvostelee tätä organisaatiomuotoa lähinnä sen luomien monopolien takia. Hänen näkemyksensä mukaan tämä rajoittaa ihmisten vapautta ja johtaa tavaroiden turhan korkeisiin hintoihin. Lisäksi mukana on selvä moraalinen arviointi: erioikeuksien käyttäminen rahan ansaitsemiseen muiden kustannuksella on väärin.
Chydenius ilmaisee näkemyksensä vielä selvemmin tarkastellessaan vuorityön ja kaupan piirissä vallitsevaa tilannetta. Tässä yhteydessä hän arvostelee keskeisten kaupunkien, mm. Tukholman ja Turun, tukkukauppiaita, jotka valtionpankista saamiensa lainojen turvin ovat kyenneet saamaan haltuunsa suuren osan Ruotsin rautakaupasta vaihtokurssia ohjailemalla. Saman tien Chydenius kyseenalaistaa ne erivapaudet, jotka antavat vain tiettyjen ns. tapulikaupunkien, mm. Tukholman ja Göteborgin, kauppiaille oikeuden käydä ulkomaankauppaa. Chydeniuksen mielestä tämä järjestys suosii ainoastaan suurten kaupunkien tukkukauppiaita.
Chydenius ei ollut yksin arvostellessaan tukkukauppiailla 1700-luvun puolivälissä ollutta taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa. Anders Nordencrantz ja eräät muutkin olivat jo vuosien 1760–1762 valtiopäivillä esittäneet mielipiteen, että kauppiaat käyttivät asemaansa hyväkseen ja koko väestö sai maksaa siitä joutuessaan ostamaan tavarat turhan kalliilla hinnalla. Huomion keskipisteessä olivat vaihtokurssit ja etenkin Ruotsin valuutan arvon aleneminen. Monet olivat sitä mieltä, että erivapauksia nauttivat tukkukauppiaat kykenivät ohjailemaan Ruotsin rahan arvoa ja hankkimaan suuret rahat kurssin alenemisen avulla. Arvostelu huipentui vuosien 1765–1766 valtiopäivien alkuvaiheessa, jolloin Tukholman johtaviin tukkukauppiaisiin kuulunut Gustaf Kierman pidätettiin ja lähetettiin sittemmin vankeuteen Marstrandin linnoitukseen.
Selvästikin Chydenius pitää ennen kaikkea yhteiskunnan alempien kerrosten kokemia epäkohtia suurimpana ratkaisuja vaativana ongelmana, mikäli maastamuutto halutaan ehkäistä. Ongelmat eivät siis nouse etuoikeuksia nauttivien ryhmien eivätkä jo ennestään hyvin toimeentulevan väen piiristä, vaan niiden keskuudesta, joille jokapäiväisen leivän hankkiminen tuottaa vaikeuksia. Nämä ryhmät kokevat olevansa pakkoon alistettuja, ja tämä nostattaa tyytymättömyyttä ja halua etsiä onnea vierailta mailta. Parasta vastamyrkkyä pakon alaisuudessa elämiseen ja tyytymättömyyteen on Chydeniuksen mukaan vapaus. Vapauden on oltava niin laajaa, että se ulottuu kaikkiin ihmisiin yhteiskunnassa eikä vain muutamiin heistä. Niinpä on pidettävä huolta siitä, etteivät vain muutamat mahtavat tukkukauppiaat ohjaa kehitystä, ja annettava jokaiselle kansalaiselle oikeus tavoitella omaa onneaan niin pitkälle kuin on mahdollista kenenkään muun onnea uhkaamatta. Chydenius kehittelee sitten tätä ajatusta pitemmälle ja sanoo, ettei kenenkään pidä olla toisen ihmisen herra eikä kenenkään myöskään toisen ihmisen orja, kaikki ovat oikeuksiltaan tasa-arvoisia eikä kenelläkään ole etuilemisen oikeutta. Näin hän painottaa kaikkien kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia sekä sitä, ettei saa olla olemassa sellaisia itsestään selviä etuoikeuksia, jotka suosivat jotakin yhteiskunnan jäsenten ryhmää muiden kustannuksella. Niinpä hän suhtautuukin hyvin kriittisesti hierarkioihin ja erioikeuksiin. Selvästi hän on myös sitä mieltä, että elinkeinotoiminnan harjoittajat ja erityisesti talonpojat ja muut maaseudun alempien kansankerrosten ihmiset ovat yhteiskunnan kehittymiselle tärkeämpiä kuin valtiokoneistoa hallitsevat virkamiehet ja upseerit.
Chydenius ilmaisi monia mielipiteitä, joista 1700-luvun puolivälissä kiisteltiin kiihkeästi. Monet saattoivat olla samaa mieltä vapauden arvosta ja siitä, että maan asukkaiden pitäisi saada tietoa yleisistä taloudellisista ja poliittisista oloista, mutta paljon kiistanalaisempia olivat väitteet, että virkamiesten toimet saattoivat merkitä pakkovaltaa ja että säädetyt lait suosivat pientä vähemmistöä kansan enemmistön kustannuksella. Monet johtavissa asemissa olevat henkilöt olivat valtion virkamiehiä, ja tämän takia aihe oli arkaluonteinen. Tämä saatiin havaita, kun tiedeakatemia ryhtyi arvioimaan saapuneita vastauksia huhtikuussa 1764. Kilpakirjoituksen tarkastajiin kuului kauppaneuvos Ulrik Rudenschöld, joka oli liiketoimiensa takia sidoksissa tuolloiseen elinkeinopolitiikkaan. Hänen mielestään monet vastauksista sisälsivät pahoja virheitä ja pelottavia mielipiteitä, mm. vaatimuksia kaikkien elinkeinoelämää säätelevien rajoitusten poistamisesta. Tuollaiset käsitykset olivat vaarallista poliittista vapaamielisyyttä, jota ei Rudenschöldin mielestä pitänyt palkita. Vaikka Chydeniusta ei mainittu nimeltä, Rudenschöld lienee tarkoittanut mm. Alavetelin kappalaisen vastausta. Kun asiasta oli aikansa keskusteltu, tiedeakatemia päätti, ettei vastauksia painettaisi ja että manufaktuurikomissaari Johan Fredrik Krygerin vastaus julistettaisiin palkinnon voittajaksi. Akatemian jäsenet eivät siis pitäneet Chydeniuksen tekstistä. Chydenius itse totesi tiedeakatemian sihteerille Pehr Wilhelm Wargentinille lähettämässään kirjeessä, että kansakunnan keskuudessa oli kiinnostusta ja kykyä poliittisen keskustelun käymiseen, mutta ”vapautemme siihen on kyllä vähäinen”. Kirjoittamassaan omaelämäkerrassa hän kirjoitti 1780, viisitoista vuotta myöhemmin: ”Isänmaanystävä sai tuohon aikaan tuskin ajatella valtakunnan säröilyä, saati puhua ja kirjoittaa siitä; sellaisten asioiden mainitseminen oli ennen kuulumatonta, ellei se tapahtunut jonkun ylhäisen herran tarkoituksen edistämiseksi tai maton vetämiseksi jonkin puolueen jalkojen alta.”
Chydeniuksen vastauksen paheksuminen ja päätös jättää kaikki kilpailuun tulleet kirjoitukset painamatta ei kuitenkaan vaientanut kirjoituskilpailun herättämää keskustelua. Väittely pikemminkin vilkastui päätöksen jälkeen, päinvastoin kuin monet tiedeakatemian jäsenet olivat toivoneet. Politiikan lämpötila kohosi etenkin valtiopäivien lähestymisen takia, ja useat kilpakirjoituksissa ilmaistut poliittiset mielipiteet nousivat huomion kohteiksi. Niinpä monet kirjoituskilpailun osanottajat päättivät painattaa kirjoituksensa tiedeakatemiasta riippumatta. Chydenius ei menetellyt tässä poikkeavasti. Pian saavuttuaan Tukholmaan osallistuakseen vuosien 1765–1766 valtiopäiville hän päätti julkaista tekstinsä; selvyyttä ei ole siitä, missä määrin hän tässä vaiheessa muokkasi tekstiä uudelleen. Esipuheessaan hän selittää, että maastamuuton syistä on esitetty erilaisia tulkintoja ja että hän haluaa ilmaista yleisölle oman näkemyksensä asiasta. Samalla hän käyttää tilaisuutta hyväkseen arvostellakseen etenkin Anders Schönbergin painettua vastausta, jossa maastamuuton syynä pidetään kansallisen ajattelutavan puutetta eli toisin sanottuna maastamuuttajia pidetään epäisänmaallisina. Chydeniuksen mielestä ongelmia pitää pikemminkin etsiä pakkoon alistamisesta ja mielivallasta, jotka johtuvat siitä, että vain muutamat ihmiset hallitsevat yhteiskunnan voimavaroja. Jos taas vapaus ja tasa-arvoisuus vallitsevat, nämä ongelmat katoavat ja ihmiset voivat elää onnellisempaa elämää.
Näiden näkemysten tuominen julkisuuteen sai väittelyn jatkumaan ja antoi Chydeniukselle mahdollisuuden vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Vuosien 1765–1766 valtiopäivillä monet halusivat kuulla, mitä Chydenius sanoi, etenkin niistä kielteisistä seurauksista, joita johtavien liikemiesten vahva asema yhteiskunnassa aiheutti. Tehtiinkin useita päätöksiä, jotka laajensivat elinkeinojen harjoittamisen vapautta ja rajoittivat tukkukauppiaiden vaikutusvaltaa. Niinpä tämä Chydeniuksen kirjoitus kiistattomasti johti poliittiseen menestykseen.
PW
Suom. HE
Kirjallisuus
Cavallin, Maria, I kungens och folkets tjänst. Synen på den svenske ämbetsmannen 1750–1780, Avhandlingar från Historiska institutionen i Göteborg 36, Göteborg 2003.
Lindroth, Sten, Kungliga Vetenskapsakademiens historia 1739–1818, Stockholm: Kungl. Vetenskapsakademien 1967.
Lindroth, Sten, Svensk lärdomshistoria. Frihetstiden, Stockholm: Norstedt 1975.
Melkersson, Martin, Staten, ordningen och friheten. En studie av den styrande elitens syn på statens roll mellan stormaktstiden och 1800-talet, Studia Historica Upsaliensia 184, Uppsala: Uppsala universitet 1997.
Nurmiainen, Jouko, ”Particular Interests and the Common Good in Swedish Mid-18th-Century Diet Politics: The ‘Finnish Perspective’”, Scandinavian Journal of History, vol. 32, 2007, s. 388–404.
Winton, Patrik, Frihetstidens politiska praktik. Nätverk och offentlighet 1746–1766, Studia Historica Upsaliensia 223, Uppsala: Uppsala universitet 2006.