[2/126]
Vastaus herra Epiloguksen huomautuksiin palkollisista kirjoittamani teoksen johdosta. Ks. Dagligt Allehanda nro 69.
On helppoa piiloutua nimimerkin tai keksityn nimen taakse ja kivittää henkilöä, joka myötätunnosta vähäisimpiä lähimmäisiään kohtaan on astunut avoimesti yleisön eteen puolustaakseen ihmisoikeutta. Arvoisa herra älköön kuitenkaan luulko, että hyökkäykset pelottavat minua. Juuri niitä olen kaivannut niin kipeästi, että olen käsikirjoituksessani, joka on yhä sihteeri ja ritari Fougtin hallussa,1 luvannut omista varoistani palkkion sille henkilölle, joka kykenisi vahvimmin kumoamaan nämä ajatukseni palkollisista, minkä lupauksen jouduin kuitenkin korkeaa esivaltaani kohtaan tuntemani syvimmän kunnioituksen takia painatusvaiheessa poistamaan, kun esivalta samaan aikaan jätti tämän arkaluonteisen asian valtakunnan kunnianarvoisille säädyille saadakseen niiden lausunnon.
Siten totuus lopultakin kirkastuu ja ihmisyyttä kunnioittava ajattelutapa saa voiton kansalaisten keskuudessa.
Arvoisa herra haluaa kuvitella ja muillekin uskotella, että olen joko kirjoittanut vastoin parempaa tietoani tai sitten kotipaikkakunnallani on siivompaa palvelusväkeä kuin muualla, minkä toivoisin maanmiesteni kunniaksi olevan totta, mutta kummassakaan suhteessa herra Epilogus ei ole osunut oikeaan. Ensiksi mainitun seikan osalta pieni kirjaseni varmastikin osoittaa lukijalle vakuuttavasti, että olen kirjoittanut sisimmät ajatukseni, ja jälkimmäisestä minun on sanottava herra arvostelijani valistamiseksi, ettei huomion kiinnittäminen jossakin maakunnassa asuvaan enemmän tai vähemmän paheelliseen ihmisjoukkoon lainkaan sovi silloin, kun puhutaan ihmisten, niin isäntien kuin palvelusväenkin, yleisistä oikeuksista. Silloin on otettava huomioon, että kaikki ihmiset ovat luonnostaan turmeltuneita ja taipuvaisia tekemään pahaa, mutta kristillisen kasvatuksen ja siveysopin ansiosta kummankin ryhmän keskuudessa on hyviä, mutta valitettavasti myös paheellisia ihmisiä. Asiat on nähtävä yhteyksissään, jotta ei niin innokkaasti kiivailtaisi niin sanottuja ihmisten tuhoojia vastaan, että pahansisuinen isäntä voi tämän nimityksen suojassa loukata syyttömiä mielensä mukaan, polkea ihmisoikeudet jalkoihinsa, tuhota onnellisen yhteiskunnan voiman ja täysin estää sen kasvamisen.
Onko arvoisa herra tietämätön melkein kaikkialla Euroopassa viime aikoina lieventyneestä ajattelutavasta rikosten ja rangaistusten arvioinnissa? Eikö hän tunne koko maailmassa ihaillun kuninkaamme suurta tekoa, kidutuksen kaikkien muotojen poistamista, kaikkien valtakunnan kidutuskammioiden hävittämistä,2inhon kohdistamista kaikkiin ilmiantajiin,3 kaikkien poikkeustuomioistuinten ja summittaisten oikeudenkäyntien lakaisemista pois,4 niin etteivät hänen onnelliset ja vapaat alamaisensa voi sellaisia kuvitellakaan. Eikö ihmisyyden kannalta ole pakko kauhistua ajateltaessa, miten useinkin mitä täydellisin viattomuus on kärsinyt niiden takia niin meidän valtakunnassamme kuin muissakin, niin että niitä kaikkialla sanotaan ihmisten tuhoojiksi? Eikö arvoisa herra ole lukenut kuninkaallisen majesteetin säädyille antamia esityksiä kuolemanrangaistusten vähentämisestä, lakien moraalista sekä rikosten vanhentumisesta ym.?5 Eikö arvoisa herra edes havaitse, missä ajassa hän elää, millaiset jalot ajattelutavat ovat aikakautemme kunnia ja millainen vapauden aurinko loistaa Ruotsin valtaistuimella? Miten tähän sopivat arvoisan herran tai hänen opastajansa toivomat kuritushuoneet ja kuhunkin paikkaan pestattavat uudet piiskurit ja summittainen oikeudenkäyttö, jonka kohteeksi joutuvat valtakunnan palkollisväestä ne, joita arvoisa herra tai heidän isäntänsä nimittelevät raakalaisiksi? Kysyn, miten tämä kaikki sopii meidän lempeän, meidän viisaan kuninkaamme kunniakkaaseen hallituskauteen. Tuontapaiset säädökset ovat ainoastaan tuottaneet häpeää Ruotsin vanhan historian synkimmille ajanjaksoille.
Mutta siirtykäämme käsittelemään lähemmin minua vastaan esitettyjä syytöksiä. Herra Epilogus soimaa minua mitä karkeimmin sanoin väittäen, että olen käyttänyt kirjoituksessani valheellisia perusteluja, että valehtelen kansalle ja olen rakentanut kirjani aivan ilmeisten epätotuuksien varaan, kun sanon, että on vaadittu säädöksiä, jotka antaisivat isännille tuskin vähempää kuin oikeuden päättää elämästä ja kuolemasta6 ja ehdotettu kuritushuoneiden perustamista jne. maatiloille, ja väittää lisäksi, etten osaa ruotsin kieltä enkä kykene ymmärtämään muiden käyttämien selvien sanojen oikeaa merkitystä. Tällainen on herra Epiloguksen teesi, jonka hän todistaa seuraavasti: Hänen opastajansa, josta hän käyttää nimeä Sat Sapienti,7 tai ehkä hän itse tuon nimimerkin suojassa sanoo erottavansa selvästi toisistaan elukat ja ihmiset, jotka minun syytetään sekoittaneen yhteen, ja tavallaan hän on tässä aivan oikeassa; enhän löydä von Linnén koko Systema Naturaesta8 yhtään elukkaa, joka työskentelisi palveluksessamme, vaan olen pitänyt näitä kaikkia meidän kanssamme samaan sukuun ja lajiin kuuluvina, siis ihmisinä, ja siitä syystä suonut heille kaikille ihmisoikeuden. Mutta jos herra Epiloguksella ja Sat Sapientilla on renkejä ja piikoja, jotka eivät kuulu sukukuntaamme, sillä meillähän ei sellaisia ole, ei minun vapausjärjestelmäni koske lainkaan heitä, vaan heidät voidaan rikoksentekijöinä jättää ilman tutkintaa ja tuomiota kärsimään isäntiensä oikeudenmukainen kosto niin monien kidutuskammioiden ja kuritusapulaisten avulla kuin nämä haluavat itselleen tuollaisen tarpeen varalle järjestää. Mutta älkööt arvoisat herrat sekoittako elukkoihin ihmisiä, meidän kaltaisiamme, jotka ovat luomisessa saaneet kuolemattoman sielun ja jotka on tarkoitettu paljon onnellisempaan elämään kuin tähän kurjuuteen. Tai ilman leikinlaskua, arvoisa herra, kenen tehtävänä on erotella ihmiset ja elukat eli kunnolliset ja kelvottomat palkolliset? Kuka antaa kummallekin ryhmälle sille kuuluvan leiman? Antaako sen isäntä? Miten silloin turvataan inhimillisyys? Eikö isännissäkin ole kumpaankin ryhmään kuuluvia? Eikö tässä asian osapuoli ole sekä tuomarina että tuomion toimeenpanijana? Ei, selittää herra Sapiens,9 sillä eihän ihmismäisesti käyttäytyvä joutune missään kokemaan mitään pahaa. Tämäpä oiva turvalauseke! Eikö siis viattomille ole maailmassa koskaan tapahtunut mitään pahaa? Komea todistus. Kumoamaton perustotuus, johon palkollisten pitää olla tyytyväisiä.[1/127]
Minua10 syytetään kuitenkin erityisesti valehtelusta, kun olen väittänyt, että Sat Sapienti on ehdottanut kuritushuoneiden jne. perustamista maatiloille. Katsotaanpa nyt, arvoisa lukija, miten asian laita oikein on. Hänen puolustajansa herra Epilogus myöntää hänen toivoneen, että jokaisella paikalla pitäisi olla saatavissa virka-apua ikävään kotikuritukseen. Nyt Epilogus selittää, että jokaisen paikan pitäisi ymmärtää tarkoittavan kaupunkia, pitäjää tai kihlakuntaa, mutta mistä hän on ottanut tämän rajoituksen? Sanat ”jokaisella paikalla” eivät osoita sitä, eikä ole myöskään selvää, riittääkö tämä hänen tarkoituksensa kannalta; sillä virka-avun sekä työlaitoksen, johon passittamalla palvelijaa on määrä rangaista, pitää hänen sanojensa mukaan olla lähiseudulla toiminnan sujuvuuden takaamiseksi ja että saadaan renki pois kapakasta. Kihlakunnan läpimitta saattaa olla 15–20 peninkulmaa ja pitäjillä on mittaa keskimäärin 3–4 peninkulmaa. Jos sitten kruunun tai isäntien palkkaama piiskuri (sitä nimitystähän on käytettävä, jotta hänet kohteliaisuussyistä erotettaisiin pyövelistä, sillä eihän häntä voi ruotsin kielellä sanoa apumieheksi, vaikka hän antaa apuaan isäntien työn keventämiseksi), jos siis tämä mies sattuisi olemaan virantoimituksessa kihlakunnan tai pitäjän toisessa laidassa, saisi renki varmasti istua kapakassa kauan tuottamassa tappiota isännälleen, ennen kuin kurittaja ehtisi apuun piiskoineen. Senpä takia Sat Sapienti sanookin aivan oikein, että tuollainen apu pitää olla jokaisella paikalla, lähiseudulla, niin että se on heti käytettävissä esimerkiksi ainakin joka kylässä, eikä se silloin myöskään ole kaukana maatiloilta, kuten olen ymmärtänyt hänen tarkoittaneen. Miten tämä nyt käy yksiin herra Epiloguksen selityksen kanssa? Kumpi tulkinta on luontevampi, hänen vai minun? Sanohan se, arvoisa lukija, joka ymmärrät ruotsia; enhän minä saa enää uskoa omaan ymmärrykseeni.
Siihen syytökseen, jonka arvostelijani esittää entistä palkollissääntöä vastaan, siis ettei sitä ole monilta osiltaan noudatettu, minun on vastattava, että jos hän saisi luoda uuden säännön oman suunnitelmansa mukaisesti, ihmisyyden puolustajan ainoana lohtuna olisi vain se, että tuota sääntöä noudatettaisiin vielä paljon vähemmän, olkoonpa kuritushuoneita ja piiskureita kuinka paljon tahansa.
Ihmisyys vapisee, kun herra Epilogus ei pidä vuoden 1739 palkollissääntöä palkollisille kyllin ankarana, vaikka sen 7. luvun 1. pykälä antaa isännälle täyden oikeuden käyttää kohtuullista kotikuritusta. Huomattakoon, ettei sitä toimeenpanotilanteessa rajoita mikään muu kohtuuden mitta kuin isännän ärtymyksen, käsivarren voiman ja piiskan lujuuden mahdollinen kohtuullisuus; kuritushan saa tapahtua viivytyksittä, ilman tutkintaa, tuomiota tai todistajia.
Hän valittaa virka-avun puutteesta; ellei hän itse halua suoda renkiensä ja piikojensa selälle omakätisten lyöntiensä kunniaa, eikö hänellä ole varaa palkata itselleen pehtoria, renkivoutia tai työnjohtajaa, joka voisi tässä olla hänen apunaan? Kun hän lähettäisi tällaisen miehen kapakkaan raahaamaan renkinsä sieltä kotiin kiireimpänä korjuuaikana sotkematta asiaan oikeusrevisiota,11 eivätkö asiat sujuisi notkeammin kuin perustamalla uusi piiskurien virkakunta ja kuritushuoneita ym.? Vai eikö 9. luku riittäisi, siinähän kruununpalvelijoiden käsketään auttaa pikaisesti kaikkia, jotka turvautuvat heihin apua saadakseen? Voidaanko ihmisiä pyytää tekemään enemmän lähimmäisiään vastaan?
Loppua kohti vastapuoleni muuttuu kohteliaammaksi. Hän myöntää palkollisille vapauden muutamilla välttämättömillä ehdoilla, joista ensimmäinen on, säädökset on laadittava siten, etteivät avioliitoista syntyvät lapsiparat heitä hetimmiten henkeään kurjuuden takia; Aivan oikein, arvoisa herra. On raivattava kokonaan pois talousasioita koskevat säädökset, jotka vievät ihmisiltä mahdollisuuden elättää perhettään rehellisellä työllä ja käsityöammatteja harjoittamalla. Näillä säädöksillähän voidaan monia lapsiparkoja tappaa kenenkään huomaamatta, mutta niillä turvataan vain varsin harvojen toimeentulo. Taloutta koskevat säädökset ovat kaikkein vähiten edistäneet sukukuntamme kasvua. Kertomukset vanhoilta ajoilta osoittavat meille täysin vakuuttavasti,[2/127] että sukukuntamme on kasvanut voimakkaimmin silloin, kun tuollaisia säädöksiä ei ole ollut olemassa, ja vahvan turvan takaaminen ulkomailta tulevaa väkivaltaa ja omassa maassa tapahtuvaa sortoa vastaan on ainoa säädös, jota lapsiparat erityisesti tarvitsevat, jotta eivät menehtyisi kurjuuteen.
Toinen hänen haluamansa ehto on, että mäkituvista ei saa tulla sudenpesiä eikä rosvoluolia. Mutta mitä merkillisiä kummituksia mäkituvista maalaillaan? Nehän ovat jo luvallisia ja yleisesti käytössä meidän keskuudessamme monilla paikkakunnilla maanomistajan suostumuksella, eikä niitä ilman sitä saa koskaan salliakaan, mutta ei niistä silti ole tullut rosvojen pesäpaikkoja. Englannissa on kartanoiden mailla kokonaisia tuollaisten vapaiden työläisten asuttamia kyliä, eikä niistä ole tullut sudenpesiä. Mutta, sanot sinä, eiköhän asukkaiden joukossa ole paljon varkaita? Vastaan, että on. Mutta eikö varkaita sitten ole isäntien keskuudessa? Totta kai, ja usein suurempia varkaita kuin vähäväkisten joukossa. Viimeksi mainituista joku huonotapainen voi pihistää juuston, leivän, voinokareen jne., mutta ensiksi mainittujen joukosta löytyvät varkaat, jotka huijaavat itselleen lästikaupalla viljaa väittämällä sitä hiirten pilaamaksi, satoja tai tuhansiakin plootuja rahaa jne. jne. Sanot, että puheiden mukaan useimmat varkauksista sakotetut kuuluvat vähäväkisempään kansanosaan. Niin asiat ovatkin, hyvä herra. Mutta suurin osa ihmisistä kuuluukin vähäväkisempiin, ja sen takia rikoksiakin sattuu paljon useammin heidän keskuudessaan, koska heitä on enemmän, vaikka molemmissa ryhmissä olisi yhtä paljon paheellisuutta. Kuitenkin parempaan väkeen kuuluvia saadaan sinun käsityksesi mukaan varsin harvoin kiinni tuollaisista teoista. Sama on minunkin käsitykseni. Mutta edesmennyt laamanni König on ratkaissut minua tyydyttävästi tämän arvoituksen teoksessaan Lärdoms-öfning12 sanoessaan, että lait ovat usein hämähäkinverkkoa, johon pienet hyttyset ja kärpäset takertuvat, mutta jonka läpi paarmat lentävät.13 Tällaiset tapaukset eivät ole Ruotsissa kerrotuissa tarinoissa tuntemattomia. Minulla ei kuitenkaan ole tilaa kirjoittaa tästä enempää. Lyhyesti sanottuna: tietynlaisia ihmisiä pidätellään parhaiten tietynlaisiin rikoksiin ryhtymästä tietynlaisilla laeilla, ja luullakseni rikoslaki on tähän kutakuinkin riittävä väline.
Herra arvostelija syyttää minua siitäkin, etten ole ilmoittanut keinoja, joilla palkolliset voidaan saada täyttämään ehdottamieni sopimusten velvoitteet. Miksi se olisi minun tehtäväni? Lakihan hoitaa asian kaikissa lain piiriin kuuluvissa tapauksissa ilman minun pyyntöjäni, ja se voi tapahtua erityisen helposti tässä asiassa, kun isäntien oman päätösvallan varaan on jätetty palkollisen ohjaaminen sopimusten täyttämiseen kaikin mahdollisin tavoin, myös piiskaa käyttämällä, enkä tunne sitä ankarampaa kannustamisen keinoa, lukuun ottamatta neljääkymmentä paria raippoja.14 Tämän keinon runsas käyttö saattaa levittää pahaa hajua Laurinmessun aikaan,15 mutta sille ei voi mitään eivätkä sitä pysty estämään kuningas eivätkä säädyt. Enemmän ensi kerralla, arvoisa herra arvostelija, jos sopii; pitäköön hän kuitenkin tämän hyvänään kiireessä kirjoittaneelta nöyrältä palvelijaltaan
Kokkolassa 27. huhtikuuta 1779.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
[2/126]
Swar uppå Herr Epilogi Anmärkningar wid min Piece om Tjänstehjon. Se Dagligt Allehanda N:o 69.16
Det är et lätt arbete, at ligga sjelf undangömd bakom en divise17 eller et diktat namn, och kasta stenar på den, som af ömhet för sina ringaste Med-människor ställt sig öppen för Allmänheten, at förswara Människo-rätten. Men min Herre må ej tro at anfallen skräma mig: Det är just dem jag längtat efter, så högt, at jag i mitt Concept, som än ligger hos Herr Secret. och Riddaren Fougt,18 utfäste en belöning af egna medel för den som starkast kunde wederlägga dessa mina tankar om Tjänstehjon, hwilken jag dock wid tryckningen, af djupaste wördnad för min Höga Öfwerhet, som i det samma upgaf detta granlaga ämne til Riksens Höglof. Ständers utlåtande, nödgades indraga.
Så skall sanningen ändteligen upklarna och Människligheten hedrande tankesätt segra bland Medborgare.
Min Herre wil inbilla sig och andra, at jag antingen skrifwit emot bättre wetande, eller ock at på min ort wore beskedeligare Tjänstefolk än annorstädes, det jag til mina Landsmäns heder gärna önskade wara sant, men uti ingendera har Herr Epilogus träffat sanningen; ty hwad det förra angår så bör min lilla Skrift öfwertyga Läsaren, at jag skrifwit min hjärtans mening, och hwad det sednare beträffar, bör jag uplysa min Hr. Criticus, at det icke ens går an, at hafwa afseende på en hop mer eller mindre lastfulla Människor i en eller annan Province, när man talar om Människors rättigheter i gemen, ware sig Husbönders eller Tjänstehjons. Man bör då weta, at alla äro af naturen fördärfwade och benägna til det som ondt är; men at igenom en Christelig upfostran och dygde-lära goda finnas ibland dem båda, men ock beklageligen lastfulla. Man bör se sakerna i sitt sammanhang, at man ej så ifrar emot de så kallade Människo-förstörare, at en argsint Husbonde under denna titel kan såra oskulden när han wil, trampa Människo-rätten under fötterna, förstöra et lyckligt Samfunds styrka, och aldeles hindra dess tilwäxt.
Är min Herre okunnog om nästan hela Europas i sednare tider mildrade tankesätt om brott och straff? Känner han icke wår af hela werlden beundrade Konungs Storwerk, at afskaffa alla torturer, at förstöra alla pino-rum i hela Riket,19 at göra alla Delatorer20 förhateliga,21 alla extra Domstolar och summariska Processer22 ohörda23 bland sina lyckliga och fria undersåtare. Måste icke Människligheten rysa wid åtankan af hwad ofta högsta oskulden lidit genom dem i wårt och andra Riken, under samma namn at wara Människo-förstörare. Har min Herre icke läst Kongl. Maj:ts Propositioner om minskning af dödsstraff, om Moraliteten i Lagen, och präscription i brottmål24 med flera? Känner min Herre icke ens igen den tid han lefwer uti, de ädla tänkesätt, som hedra wår ålder och den Frihets-Sol som lyser på Swenska Thronen? Huru passar nu min Herres eller dess Mentors äskade Tukthus, tilsatte nya basare på hwart ställe, och den summariska Processen för de af Rikets Tjänstehjon, som af min Herre eller sina Husbönder få namn af bestar? Jag frågar, huru passar alt detta in uti wår Milda, wår Wisa Konungs Ärorika Regering? Sådana författningar kunde ej annat än wanhedra de mörkaste tidehwarfwen i gamla Swenska Historien.
Men nu närmare til sjelfwa beskyllningarna emot mig. Jag angripes af Hr. Epilogus med gröfsta tilmälen, at hafwa nyttjat falska anledningar25 til min Skrift, at beljuga Folk och lägga uppenbar osanning til grund för min Bok, då jag säger at man påstått26 Författningar, som skulle lämna Husbönderna föga mindre än jus vitæ & necis27 och gifwit förslag til Tukthus etc. wid Gårdarna, äfwen at jag ej förstår Swenska eller kan taga en rätt mening ur andras klara ord. Så lyder Hr. Epilogi Thesis, den han bewisar således: Hans Mentor, kallad Sat Sapienti,28 eller om det är han sjelf, gör tydelig skilnad säger han emellan Bestar och Människor, dem jag likwäl beskylles hafwa sumlat tilhopa,29 och han har på wisst sätt rätt däruti; ty i hela von Linnés Systema Naturæ30 får jag icke igen några Bestar, som wore i tjänst hos oss, utan jag har hållit dem alla för et Genus och Species31 med oss, nämligen Människor, och därföre tilägnat dem alla Människo-rätten. Men om Herr Epilogus och Sat Sapienti har Drängar och Pigor som ej äro af wårt slägte, ty hos oss hafwa wi icke sådana, så hörer hela min Frihets-Systeme icke dem til, utan må de för sina brott, utan undersökning och dom lämnas under sina Husbönders rättwisa hämd med så många plågo-rum och Executions-betjänte de sjelfwa wilja bestå sig til et sådant behof. Men Människor, wåra gelikar, skapte med odödelig själ, ämnade til et långt lyckeligare lif än denna uselheten, måge mina Herrar ej sumla bort med sina Bestar. Eller utan skämt, min Herre, Hwem skall göra denna skilnad emellan Människor och Bestar eller dygdiga och odygdiga Tjänstehjon? Hwem skall gifwa dem hwardera sin stämpel? Skall Husbonden göra det? Hwad säkerhet har då Människligheten? Gifwas icke Husbönder äfwen af båda slagen? Är icke Parten här både Domare och Executor? Nej menar Herr Sapiens:32 ty den som beter sig såsom Människa, säger han, lärer ingenstädes något ondt wederfaras. Wacker Säkerhets-Act! Har då oskulden aldrig wederfarits något ondt i werlden? Ståteligit bewis. En oryggelig grundsanning, som Tjänstehjonen böra wara nögda med.[1/127]
Men33 jag beskylles i synnerhet för osanning, då jag påstått at Sat Sapienti gifwit förslag til Tuckthus etc. wid Gårdarna. Se nu, min Läsare, huru saken hänger ihop. Hans förswarare Herr Epilogus medgifwer at han önskat, det på hwart ställe måtte finnas handräckning til den ledsamma husagan. Nu förklarar Epilogus at med hwart ställe bör förstås Stad, Socken eller Härad; men hwarifrån har han tagit den restriction? hwarken utmärker ordet hwart ställe det, eller är det tilräckeligit til hans ändamål; ty handräckningen så wäl som det Arbetshus hwarmed Tjänaren skall straffas säger han måste wara i negden för ginheten34 och at få Drängen ifrån Krogen. Et Härad kan wara 15 a 20 mil långt, och en Socken i medel-tal 3 a 4 mil; om då den på Kronans eller Husböndernas Stat warande Basaren,35 (så måste han heta, til at för höflighets skul skilja honom ifrån Profossen,36 ty det går icke heller an i Swenskan at kalla honom Handräckaren, fast han räcker handen til Husböndernas lisa,37) om säger jag, han träffade wara på sin ämbets-förrättning i andra ändan af Häradet eller Socknen, skulle Drängen säkert få sitta för länge på Krogen, til sin Husbondes stora skada, innan Tucktomästaren hant til hjälp med Mäster Erik.38 Därföre säger Sat Sapienti rätt, at den bör finnas på hwart ställe, i negden, så at den är straxt til hands, til exempel i hwar By åtminstone, och då lärer den äfwen ej wara långt ifrån Gårdarna, som jag förstått hans mening. Huru går det då nu med Herr Epilogi förklaring? Hwilken är nu naturligare, hans eller min? Säg du min Läsare, som förstår Swenska; ty jag får ej mera tro mig sjelf.
Men hwad min Criticus tilwitar39 den förra Tjänstehjons-Stadgan, at den ej blifwit efterlefwad i många delar, så bör jag swara, at om han finge tilskapa den nya efter sin Plan, så wore det för Människlighetens förswarare den enda tröst, at den blefwe det ännu långt mindre, om ock Tuckthusen och Basarena wore aldrig så många.
Menniskligheten ryser, då Herr Epilogus ej anser 1739 års Stadga för nog hård emot Tjänstehjonen, som uti Art. 7:de §. 1 tillägger Husbonden full rättighet, at nyttja måttelig husaga, som NB. i execution40 ej känner annat mått än det Husbondens upretade sinne, armstyrka och karbas41 kunna innehålla; ty den får ske utan omgånger,42 undersökningar, dom eller wittnen.
Han klagar öfwer handräckning, kan han då icke, i fall han icke wil bewärdiga sina Drängars och Pigors rygg med slag af egen hand, bestå sig någon Inspector, Drängfogde eller Rättare, som kunde härwid räcka honom handen? Wore det icke wigare,43 at han låto dem gå på Krogen och fösa hem hans Drängar därifrån i andetiden,44 utan at gå til Justitiä-Revision,45 än at inrätta en ny Stat af Basare och Tuckthus etc.? Eller månne icke Art. 9 skulle förslå, där Kronobetjänte anbefalles at bewisa en skyndsam handräckning alla dem som anlita dem om hjälp och biträde? Kan af Människor mot Med-människor mera begäras?
Men mot slutet blifwer min Contrapart46 höfligare. Han medgifwer Tjänstehjonens frihet under några nödwändiga wilkor, såsom 1:o, At Författningarna måtte så träffas, at de arma lif, som tilkomma, genom giftermål, ej åter förgås af elände igen. Ganska47 rätt min Herre. At Oeconomiska Författningar, som hindra Människor at med ärligt arbete och slögd försörja de sina, aldeles rödjas utur wägen; ty genom dem kunna många arma lif oförmärkt dödas, men ganska få underhållas. Oeconomiska Författningarna hafwa minst bidragit til wårt slägtes tilwäxt: Gamla tiders Historier öfwertyga oss därom fulle[2/127]ligen, at wårt slägtes tilwäxt warit starkast då inga sådane warit til, och et kraftigt skygd för utwärtes wåld och inwärtes förtryck är den enda Författning de arma lifwen hufwudsakeligen behöfwa, för at ej förgås i elände.
Det andra wilkor han begärer, är, at Backstugor ej måtte blifwa Warg-kulor eller Röfware-nästen. Men hwad är det för spöken man målar af Backstugor? De äro ju redan lofliga och brukeliga ibland oss på många ställen, med Jord-ägares minne,48 och böra heller aldrig annars tillåtas, men utan at därföre hafwa blifwit Röfware-nästen. I England finnas utmed Gårdarna hela Byar af sådana fria Arbetare, utan at hafwa förwandlats til Warg-kulor. Men, säger du, månne icke bland dem gifwas många tjufwar? Jag swarar: Ja. Men månne icke tjufwar gifwas ibland Husbönder? Ja wisst, och ofta större än ibland det små Folket; en wanartig bland de förra kan lura på en Ost, en Brödkaka, en Smörbit etc., men ibland de sednare kunna finnas de, som lura på hela läster Spanmål under namn af musfrat,49 flere hundrade til tusende Plåtar i pengar etc. etc. Man hör ju, säger du, at de som plikta för tjufnad äro mästadels af det ringare Folket. Så är det min Herre. Men största delen af Människor äro ju af de ringare, därföre ske ock brotten så mycket oftare hos dem, som de äro flera til antalet, om de båda äro lika lastfulle. Men det händer ju ganska sällan, at någon af de bättre blifwer beträdd med sådant, menar du. Jag menar äfwen så; Men afledne Lagman Könick har för mig uplöst denna gåta i sina Lärdoms-Öfningar,50 då han säger, at Lagarna ofta äro en spinnelwäf, då små Mygg och Flugor fastna uti, men Brömsar flyga igenom.51 Intet äro sådane händelser ibland Swenska Anecdoterna obekanta. Men jag får ej rum för mera i den saken. Korteligen sagt: Enahanda slags Människor afhållas bäst från enahanda slags brott, genom enahanda slags Lagar, och därtil tror jag Missgärnings-Balken wara nog tilräckelig.
Herr Criticus beskyller mig äfwen för det jag ej upgifwit medel, huru Tjänstehjon må förmås at fullgöra sina af mig föreslagne Contracter. Hwad hörde det mig til? Det gör ju Lagen i alla lofliga mål, min bön förutan, och det kan ske så mycket lättare i detta ärende, som det är lämnat i Husböndernas egen magt at på alt möjeligit sätt bringa Tjänstehjonen til dess fullbordande äfwen med karbasen, och hårdare drifkraft wet jag intet, utom 40 par spö.52 Men om det osar illa Larsmässo-tiden53 om den mycket brukas, det rår ingen före, och kunna hwarken Kung eller Ständer hindra det. Mera härnäst, min Herr Criticus, om så behagas; håll imedlertid detta tilgodo i brådskan af Sin Ödmjuka tjenare
Anders Chydenius.
GamleCarleby den 27 April 1779.
[2/126]
Vastaus herra Epiloguksen huomautuksiin palkollisista kirjoittamani teoksen johdosta. Ks. Dagligt Allehanda nro 69.
On helppoa piiloutua nimimerkin tai keksityn nimen taakse ja kivittää henkilöä, joka myötätunnosta vähäisimpiä lähimmäisiään kohtaan on astunut avoimesti yleisön eteen puolustaakseen ihmisoikeutta. Arvoisa herra älköön kuitenkaan luulko, että hyökkäykset pelottavat minua. Juuri niitä olen kaivannut niin kipeästi, että olen käsikirjoituksessani, joka on yhä sihteeri ja ritari Fougtin hallussa,54 luvannut omista varoistani palkkion sille henkilölle, joka kykenisi vahvimmin kumoamaan nämä ajatukseni palkollisista, minkä lupauksen jouduin kuitenkin korkeaa esivaltaani kohtaan tuntemani syvimmän kunnioituksen takia painatusvaiheessa poistamaan, kun esivalta samaan aikaan jätti tämän arkaluonteisen asian valtakunnan kunnianarvoisille säädyille saadakseen niiden lausunnon.
Siten totuus lopultakin kirkastuu ja ihmisyyttä kunnioittava ajattelutapa saa voiton kansalaisten keskuudessa.
Arvoisa herra haluaa kuvitella ja muillekin uskotella, että olen joko kirjoittanut vastoin parempaa tietoani tai sitten kotipaikkakunnallani on siivompaa palvelusväkeä kuin muualla, minkä toivoisin maanmiesteni kunniaksi olevan totta, mutta kummassakaan suhteessa herra Epilogus ei ole osunut oikeaan. Ensiksi mainitun seikan osalta pieni kirjaseni varmastikin osoittaa lukijalle vakuuttavasti, että olen kirjoittanut sisimmät ajatukseni, ja jälkimmäisestä minun on sanottava herra arvostelijani valistamiseksi, ettei huomion kiinnittäminen jossakin maakunnassa asuvaan enemmän tai vähemmän paheelliseen ihmisjoukkoon lainkaan sovi silloin, kun puhutaan ihmisten, niin isäntien kuin palvelusväenkin, yleisistä oikeuksista. Silloin on otettava huomioon, että kaikki ihmiset ovat luonnostaan turmeltuneita ja taipuvaisia tekemään pahaa, mutta kristillisen kasvatuksen ja siveysopin ansiosta kummankin ryhmän keskuudessa on hyviä, mutta valitettavasti myös paheellisia ihmisiä. Asiat on nähtävä yhteyksissään, jotta ei niin innokkaasti kiivailtaisi niin sanottuja ihmisten tuhoojia vastaan, että pahansisuinen isäntä voi tämän nimityksen suojassa loukata syyttömiä mielensä mukaan, polkea ihmisoikeudet jalkoihinsa, tuhota onnellisen yhteiskunnan voiman ja täysin estää sen kasvamisen.
Onko arvoisa herra tietämätön melkein kaikkialla Euroopassa viime aikoina lieventyneestä ajattelutavasta rikosten ja rangaistusten arvioinnissa? Eikö hän tunne koko maailmassa ihaillun kuninkaamme suurta tekoa, kidutuksen kaikkien muotojen poistamista, kaikkien valtakunnan kidutuskammioiden hävittämistä,55inhon kohdistamista kaikkiin ilmiantajiin,56 kaikkien poikkeustuomioistuinten ja summittaisten oikeudenkäyntien lakaisemista pois,57 niin etteivät hänen onnelliset ja vapaat alamaisensa voi sellaisia kuvitellakaan. Eikö ihmisyyden kannalta ole pakko kauhistua ajateltaessa, miten useinkin mitä täydellisin viattomuus on kärsinyt niiden takia niin meidän valtakunnassamme kuin muissakin, niin että niitä kaikkialla sanotaan ihmisten tuhoojiksi? Eikö arvoisa herra ole lukenut kuninkaallisen majesteetin säädyille antamia esityksiä kuolemanrangaistusten vähentämisestä, lakien moraalista sekä rikosten vanhentumisesta ym.?58 Eikö arvoisa herra edes havaitse, missä ajassa hän elää, millaiset jalot ajattelutavat ovat aikakautemme kunnia ja millainen vapauden aurinko loistaa Ruotsin valtaistuimella? Miten tähän sopivat arvoisan herran tai hänen opastajansa toivomat kuritushuoneet ja kuhunkin paikkaan pestattavat uudet piiskurit ja summittainen oikeudenkäyttö, jonka kohteeksi joutuvat valtakunnan palkollisväestä ne, joita arvoisa herra tai heidän isäntänsä nimittelevät raakalaisiksi? Kysyn, miten tämä kaikki sopii meidän lempeän, meidän viisaan kuninkaamme kunniakkaaseen hallituskauteen. Tuontapaiset säädökset ovat ainoastaan tuottaneet häpeää Ruotsin vanhan historian synkimmille ajanjaksoille.
Mutta siirtykäämme käsittelemään lähemmin minua vastaan esitettyjä syytöksiä. Herra Epilogus soimaa minua mitä karkeimmin sanoin väittäen, että olen käyttänyt kirjoituksessani valheellisia perusteluja, että valehtelen kansalle ja olen rakentanut kirjani aivan ilmeisten epätotuuksien varaan, kun sanon, että on vaadittu säädöksiä, jotka antaisivat isännille tuskin vähempää kuin oikeuden päättää elämästä ja kuolemasta59 ja ehdotettu kuritushuoneiden perustamista jne. maatiloille, ja väittää lisäksi, etten osaa ruotsin kieltä enkä kykene ymmärtämään muiden käyttämien selvien sanojen oikeaa merkitystä. Tällainen on herra Epiloguksen teesi, jonka hän todistaa seuraavasti: Hänen opastajansa, josta hän käyttää nimeä Sat Sapienti,60 tai ehkä hän itse tuon nimimerkin suojassa sanoo erottavansa selvästi toisistaan elukat ja ihmiset, jotka minun syytetään sekoittaneen yhteen, ja tavallaan hän on tässä aivan oikeassa; enhän löydä von Linnén koko Systema Naturaesta61 yhtään elukkaa, joka työskentelisi palveluksessamme, vaan olen pitänyt näitä kaikkia meidän kanssamme samaan sukuun ja lajiin kuuluvina, siis ihmisinä, ja siitä syystä suonut heille kaikille ihmisoikeuden. Mutta jos herra Epiloguksella ja Sat Sapientilla on renkejä ja piikoja, jotka eivät kuulu sukukuntaamme, sillä meillähän ei sellaisia ole, ei minun vapausjärjestelmäni koske lainkaan heitä, vaan heidät voidaan rikoksentekijöinä jättää ilman tutkintaa ja tuomiota kärsimään isäntiensä oikeudenmukainen kosto niin monien kidutuskammioiden ja kuritusapulaisten avulla kuin nämä haluavat itselleen tuollaisen tarpeen varalle järjestää. Mutta älkööt arvoisat herrat sekoittako elukkoihin ihmisiä, meidän kaltaisiamme, jotka ovat luomisessa saaneet kuolemattoman sielun ja jotka on tarkoitettu paljon onnellisempaan elämään kuin tähän kurjuuteen. Tai ilman leikinlaskua, arvoisa herra, kenen tehtävänä on erotella ihmiset ja elukat eli kunnolliset ja kelvottomat palkolliset? Kuka antaa kummallekin ryhmälle sille kuuluvan leiman? Antaako sen isäntä? Miten silloin turvataan inhimillisyys? Eikö isännissäkin ole kumpaankin ryhmään kuuluvia? Eikö tässä asian osapuoli ole sekä tuomarina että tuomion toimeenpanijana? Ei, selittää herra Sapiens,62 sillä eihän ihmismäisesti käyttäytyvä joutune missään kokemaan mitään pahaa. Tämäpä oiva turvalauseke! Eikö siis viattomille ole maailmassa koskaan tapahtunut mitään pahaa? Komea todistus. Kumoamaton perustotuus, johon palkollisten pitää olla tyytyväisiä.[1/127]
Minua63 syytetään kuitenkin erityisesti valehtelusta, kun olen väittänyt, että Sat Sapienti on ehdottanut kuritushuoneiden jne. perustamista maatiloille. Katsotaanpa nyt, arvoisa lukija, miten asian laita oikein on. Hänen puolustajansa herra Epilogus myöntää hänen toivoneen, että jokaisella paikalla pitäisi olla saatavissa virka-apua ikävään kotikuritukseen. Nyt Epilogus selittää, että jokaisen paikan pitäisi ymmärtää tarkoittavan kaupunkia, pitäjää tai kihlakuntaa, mutta mistä hän on ottanut tämän rajoituksen? Sanat ”jokaisella paikalla” eivät osoita sitä, eikä ole myöskään selvää, riittääkö tämä hänen tarkoituksensa kannalta; sillä virka-avun sekä työlaitoksen, johon passittamalla palvelijaa on määrä rangaista, pitää hänen sanojensa mukaan olla lähiseudulla toiminnan sujuvuuden takaamiseksi ja että saadaan renki pois kapakasta. Kihlakunnan läpimitta saattaa olla 15–20 peninkulmaa ja pitäjillä on mittaa keskimäärin 3–4 peninkulmaa. Jos sitten kruunun tai isäntien palkkaama piiskuri (sitä nimitystähän on käytettävä, jotta hänet kohteliaisuussyistä erotettaisiin pyövelistä, sillä eihän häntä voi ruotsin kielellä sanoa apumieheksi, vaikka hän antaa apuaan isäntien työn keventämiseksi), jos siis tämä mies sattuisi olemaan virantoimituksessa kihlakunnan tai pitäjän toisessa laidassa, saisi renki varmasti istua kapakassa kauan tuottamassa tappiota isännälleen, ennen kuin kurittaja ehtisi apuun piiskoineen. Senpä takia Sat Sapienti sanookin aivan oikein, että tuollainen apu pitää olla jokaisella paikalla, lähiseudulla, niin että se on heti käytettävissä esimerkiksi ainakin joka kylässä, eikä se silloin myöskään ole kaukana maatiloilta, kuten olen ymmärtänyt hänen tarkoittaneen. Miten tämä nyt käy yksiin herra Epiloguksen selityksen kanssa? Kumpi tulkinta on luontevampi, hänen vai minun? Sanohan se, arvoisa lukija, joka ymmärrät ruotsia; enhän minä saa enää uskoa omaan ymmärrykseeni.
Siihen syytökseen, jonka arvostelijani esittää entistä palkollissääntöä vastaan, siis ettei sitä ole monilta osiltaan noudatettu, minun on vastattava, että jos hän saisi luoda uuden säännön oman suunnitelmansa mukaisesti, ihmisyyden puolustajan ainoana lohtuna olisi vain se, että tuota sääntöä noudatettaisiin vielä paljon vähemmän, olkoonpa kuritushuoneita ja piiskureita kuinka paljon tahansa.
Ihmisyys vapisee, kun herra Epilogus ei pidä vuoden 1739 palkollissääntöä palkollisille kyllin ankarana, vaikka sen 7. luvun 1. pykälä antaa isännälle täyden oikeuden käyttää kohtuullista kotikuritusta. Huomattakoon, ettei sitä toimeenpanotilanteessa rajoita mikään muu kohtuuden mitta kuin isännän ärtymyksen, käsivarren voiman ja piiskan lujuuden mahdollinen kohtuullisuus; kuritushan saa tapahtua viivytyksittä, ilman tutkintaa, tuomiota tai todistajia.
Hän valittaa virka-avun puutteesta; ellei hän itse halua suoda renkiensä ja piikojensa selälle omakätisten lyöntiensä kunniaa, eikö hänellä ole varaa palkata itselleen pehtoria, renkivoutia tai työnjohtajaa, joka voisi tässä olla hänen apunaan? Kun hän lähettäisi tällaisen miehen kapakkaan raahaamaan renkinsä sieltä kotiin kiireimpänä korjuuaikana sotkematta asiaan oikeusrevisiota,64 eivätkö asiat sujuisi notkeammin kuin perustamalla uusi piiskurien virkakunta ja kuritushuoneita ym.? Vai eikö 9. luku riittäisi, siinähän kruununpalvelijoiden käsketään auttaa pikaisesti kaikkia, jotka turvautuvat heihin apua saadakseen? Voidaanko ihmisiä pyytää tekemään enemmän lähimmäisiään vastaan?
Loppua kohti vastapuoleni muuttuu kohteliaammaksi. Hän myöntää palkollisille vapauden muutamilla välttämättömillä ehdoilla, joista ensimmäinen on, säädökset on laadittava siten, etteivät avioliitoista syntyvät lapsiparat heitä hetimmiten henkeään kurjuuden takia; Aivan oikein, arvoisa herra. On raivattava kokonaan pois talousasioita koskevat säädökset, jotka vievät ihmisiltä mahdollisuuden elättää perhettään rehellisellä työllä ja käsityöammatteja harjoittamalla. Näillä säädöksillähän voidaan monia lapsiparkoja tappaa kenenkään huomaamatta, mutta niillä turvataan vain varsin harvojen toimeentulo. Taloutta koskevat säädökset ovat kaikkein vähiten edistäneet sukukuntamme kasvua. Kertomukset vanhoilta ajoilta osoittavat meille täysin vakuuttavasti,[2/127] että sukukuntamme on kasvanut voimakkaimmin silloin, kun tuollaisia säädöksiä ei ole ollut olemassa, ja vahvan turvan takaaminen ulkomailta tulevaa väkivaltaa ja omassa maassa tapahtuvaa sortoa vastaan on ainoa säädös, jota lapsiparat erityisesti tarvitsevat, jotta eivät menehtyisi kurjuuteen.
Toinen hänen haluamansa ehto on, että mäkituvista ei saa tulla sudenpesiä eikä rosvoluolia. Mutta mitä merkillisiä kummituksia mäkituvista maalaillaan? Nehän ovat jo luvallisia ja yleisesti käytössä meidän keskuudessamme monilla paikkakunnilla maanomistajan suostumuksella, eikä niitä ilman sitä saa koskaan salliakaan, mutta ei niistä silti ole tullut rosvojen pesäpaikkoja. Englannissa on kartanoiden mailla kokonaisia tuollaisten vapaiden työläisten asuttamia kyliä, eikä niistä ole tullut sudenpesiä. Mutta, sanot sinä, eiköhän asukkaiden joukossa ole paljon varkaita? Vastaan, että on. Mutta eikö varkaita sitten ole isäntien keskuudessa? Totta kai, ja usein suurempia varkaita kuin vähäväkisten joukossa. Viimeksi mainituista joku huonotapainen voi pihistää juuston, leivän, voinokareen jne., mutta ensiksi mainittujen joukosta löytyvät varkaat, jotka huijaavat itselleen lästikaupalla viljaa väittämällä sitä hiirten pilaamaksi, satoja tai tuhansiakin plootuja rahaa jne. jne. Sanot, että puheiden mukaan useimmat varkauksista sakotetut kuuluvat vähäväkisempään kansanosaan. Niin asiat ovatkin, hyvä herra. Mutta suurin osa ihmisistä kuuluukin vähäväkisempiin, ja sen takia rikoksiakin sattuu paljon useammin heidän keskuudessaan, koska heitä on enemmän, vaikka molemmissa ryhmissä olisi yhtä paljon paheellisuutta. Kuitenkin parempaan väkeen kuuluvia saadaan sinun käsityksesi mukaan varsin harvoin kiinni tuollaisista teoista. Sama on minunkin käsitykseni. Mutta edesmennyt laamanni König on ratkaissut minua tyydyttävästi tämän arvoituksen teoksessaan Lärdoms-öfning65 sanoessaan, että lait ovat usein hämähäkinverkkoa, johon pienet hyttyset ja kärpäset takertuvat, mutta jonka läpi paarmat lentävät.66 Tällaiset tapaukset eivät ole Ruotsissa kerrotuissa tarinoissa tuntemattomia. Minulla ei kuitenkaan ole tilaa kirjoittaa tästä enempää. Lyhyesti sanottuna: tietynlaisia ihmisiä pidätellään parhaiten tietynlaisiin rikoksiin ryhtymästä tietynlaisilla laeilla, ja luullakseni rikoslaki on tähän kutakuinkin riittävä väline.
Herra arvostelija syyttää minua siitäkin, etten ole ilmoittanut keinoja, joilla palkolliset voidaan saada täyttämään ehdottamieni sopimusten velvoitteet. Miksi se olisi minun tehtäväni? Lakihan hoitaa asian kaikissa lain piiriin kuuluvissa tapauksissa ilman minun pyyntöjäni, ja se voi tapahtua erityisen helposti tässä asiassa, kun isäntien oman päätösvallan varaan on jätetty palkollisen ohjaaminen sopimusten täyttämiseen kaikin mahdollisin tavoin, myös piiskaa käyttämällä, enkä tunne sitä ankarampaa kannustamisen keinoa, lukuun ottamatta neljääkymmentä paria raippoja.67 Tämän keinon runsas käyttö saattaa levittää pahaa hajua Laurinmessun aikaan,68 mutta sille ei voi mitään eivätkä sitä pysty estämään kuningas eivätkä säädyt. Enemmän ensi kerralla, arvoisa herra arvostelija, jos sopii; pitäköön hän kuitenkin tämän hyvänään kiireessä kirjoittaneelta nöyrältä palvelijaltaan
Kokkolassa 27. huhtikuuta 1779.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Englanti Eurooppa Ruotsi
Henkilöt: Anakharsis Skyytti Fougt, Henric Kustaa III König, Christian Linné, Carl von (vuoteen 1757 Carolus Linnæus) Swift, Jonathan
Raamatunkohdat:
Aiheet: