Vastaus herra Epiloguksen huomautuksiin palkollisista kirjoittamani teoksen johdosta. Ks. Dagligt Allehanda nro 69.
On helppoa piiloutua nimimerkin tai keksityn nimen taakse ja kivittää henkilöä, joka myötätunnosta vähäisimpiä lähimmäisiään kohtaan on astunut avoimesti yleisön eteen puolustaakseen ihmisoikeutta. Arvoisa herra älköön kuitenkaan luulko, että hyökkäykset pelottavat minua. Juuri niitä olen kaivannut niin kipeästi, että olen käsikirjoituksessani, joka on yhä sihteeri ja ritari Fougtin hallussa,1 luvannut omista varoistani palkkion sille henkilölle, joka kykenisi vahvimmin kumoamaan nämä ajatukseni palkollisista, minkä lupauksen jouduin kuitenkin korkeaa esivaltaani kohtaan tuntemani syvimmän kunnioituksen takia painatusvaiheessa poistamaan, kun esivalta samaan aikaan jätti tämän arkaluonteisen asian valtakunnan kunnianarvoisille säädyille saadakseen niiden lausunnon.
Siten totuus lopultakin kirkastuu ja ihmisyyttä kunnioittava ajattelutapa saa voiton kansalaisten keskuudessa.
Arvoisa herra haluaa kuvitella ja muillekin uskotella, että olen joko kirjoittanut vastoin parempaa tietoani tai sitten kotipaikkakunnallani on siivompaa palvelusväkeä kuin muualla, minkä toivoisin maanmiesteni kunniaksi olevan totta, mutta kummassakaan suhteessa herra Epilogus ei ole osunut oikeaan. Ensiksi mainitun seikan osalta pieni kirjaseni varmastikin osoittaa lukijalle vakuuttavasti, että olen kirjoittanut sisimmät ajatukseni, ja jälkimmäisestä minun on sanottava herra arvostelijani valistamiseksi, ettei huomion kiinnittäminen jossakin maakunnassa asuvaan enemmän tai vähemmän paheelliseen ihmisjoukkoon lainkaan sovi silloin, kun puhutaan ihmisten, niin isäntien kuin palvelusväenkin, yleisistä oikeuksista. Silloin on otettava huomioon, että kaikki ihmiset ovat luonnostaan turmeltuneita ja taipuvaisia tekemään pahaa, mutta kristillisen kasvatuksen ja siveysopin ansiosta kummankin ryhmän keskuudessa on hyviä, mutta valitettavasti myös paheellisia ihmisiä. Asiat on nähtävä yhteyksissään, jotta ei niin innokkaasti kiivailtaisi niin sanottuja ihmisten tuhoojia vastaan, että pahansisuinen isäntä voi tämän nimityksen suojassa loukata syyttömiä mielensä mukaan, polkea ihmisoikeudet jalkoihinsa, tuhota onnellisen yhteiskunnan voiman ja täysin estää sen kasvamisen.
Onko arvoisa herra tietämätön melkein kaikkialla Euroopassa viime aikoina lieventyneestä ajattelutavasta rikosten ja rangaistusten arvioinnissa? Eikö hän tunne koko maailmassa ihaillun kuninkaamme suurta tekoa, kidutuksen kaikkien muotojen poistamista, kaikkien valtakunnan kidutuskammioiden hävittämistä,2inhon kohdistamista kaikkiin ilmiantajiin,3 kaikkien poikkeustuomioistuinten ja summittaisten oikeudenkäyntien lakaisemista pois,4 niin etteivät hänen onnelliset ja vapaat alamaisensa voi sellaisia kuvitellakaan. Eikö ihmisyyden kannalta ole pakko kauhistua ajateltaessa, miten useinkin mitä täydellisin viattomuus on kärsinyt niiden takia niin meidän valtakunnassamme kuin muissakin, niin että niitä kaikkialla sanotaan ihmisten tuhoojiksi? Eikö arvoisa herra ole lukenut kuninkaallisen majesteetin säädyille antamia esityksiä kuolemanrangaistusten vähentämisestä, lakien moraalista sekä rikosten vanhentumisesta ym.?5 Eikö arvoisa herra edes havaitse, missä ajassa hän elää, millaiset jalot ajattelutavat ovat aikakautemme kunnia ja millainen vapauden aurinko loistaa Ruotsin valtaistuimella? Miten tähän sopivat arvoisan herran tai hänen opastajansa toivomat kuritushuoneet ja kuhunkin paikkaan pestattavat uudet piiskurit ja summittainen oikeudenkäyttö, jonka kohteeksi joutuvat valtakunnan palkollisväestä ne, joita arvoisa herra tai heidän isäntänsä nimittelevät raakalaisiksi? Kysyn, miten tämä kaikki sopii meidän lempeän, meidän viisaan kuninkaamme kunniakkaaseen hallituskauteen. Tuontapaiset säädökset ovat ainoastaan tuottaneet häpeää Ruotsin vanhan historian synkimmille ajanjaksoille.
Mutta siirtykäämme käsittelemään lähemmin minua vastaan esitettyjä syytöksiä. Herra Epilogus soimaa minua mitä karkeimmin sanoin väittäen, että olen käyttänyt kirjoituksessani valheellisia perusteluja, että valehtelen kansalle ja olen rakentanut kirjani aivan ilmeisten epätotuuksien varaan, kun sanon, että on vaadittu säädöksiä, jotka antaisivat isännille tuskin vähempää kuin oikeuden päättää elämästä ja kuolemasta6 ja ehdotettu kuritushuoneiden perustamista jne. maatiloille, ja väittää lisäksi, etten osaa ruotsin kieltä enkä kykene ymmärtämään muiden käyttämien selvien sanojen oikeaa merkitystä. Tällainen on herra Epiloguksen teesi, jonka hän todistaa seuraavasti: Hänen opastajansa, josta hän käyttää nimeä Sat Sapienti,7 tai ehkä hän itse tuon nimimerkin suojassa sanoo erottavansa selvästi toisistaan elukat ja ihmiset, jotka minun syytetään sekoittaneen yhteen, ja tavallaan hän on tässä aivan oikeassa; enhän löydä von Linnén koko Systema Naturaesta8 yhtään elukkaa, joka työskentelisi palveluksessamme, vaan olen pitänyt näitä kaikkia meidän kanssamme samaan sukuun ja lajiin kuuluvina, siis ihmisinä, ja siitä syystä suonut heille kaikille ihmisoikeuden. Mutta jos herra Epiloguksella ja Sat Sapientilla on renkejä ja piikoja, jotka eivät kuulu sukukuntaamme, sillä meillähän ei sellaisia ole, ei minun vapausjärjestelmäni koske lainkaan heitä, vaan heidät voidaan rikoksentekijöinä jättää ilman tutkintaa ja tuomiota kärsimään isäntiensä oikeudenmukainen kosto niin monien kidutuskammioiden ja kuritusapulaisten avulla kuin nämä haluavat itselleen tuollaisen tarpeen varalle järjestää. Mutta älkööt arvoisat herrat sekoittako elukkoihin ihmisiä, meidän kaltaisiamme, jotka ovat luomisessa saaneet kuolemattoman sielun ja jotka on tarkoitettu paljon onnellisempaan elämään kuin tähän kurjuuteen. Tai ilman leikinlaskua, arvoisa herra, kenen tehtävänä on erotella ihmiset ja elukat eli kunnolliset ja kelvottomat palkolliset? Kuka antaa kummallekin ryhmälle sille kuuluvan leiman? Antaako sen isäntä? Miten silloin turvataan inhimillisyys? Eikö isännissäkin ole kumpaankin ryhmään kuuluvia? Eikö tässä asian osapuoli ole sekä tuomarina että tuomion toimeenpanijana? Ei, selittää herra Sapiens,9 sillä eihän ihmismäisesti käyttäytyvä joutune missään kokemaan mitään pahaa. Tämäpä oiva turvalauseke! Eikö siis viattomille ole maailmassa koskaan tapahtunut mitään pahaa? Komea todistus. Kumoamaton perustotuus, johon palkollisten pitää olla tyytyväisiä.
Minua10 syytetään kuitenkin erityisesti valehtelusta, kun olen väittänyt, että Sat Sapienti on ehdottanut kuritushuoneiden jne. perustamista maatiloille. Katsotaanpa nyt, arvoisa lukija, miten asian laita oikein on. Hänen puolustajansa herra Epilogus myöntää hänen toivoneen, että jokaisella paikalla pitäisi olla saatavissa virka-apua ikävään kotikuritukseen. Nyt Epilogus selittää, että jokaisen paikan pitäisi ymmärtää tarkoittavan kaupunkia, pitäjää tai kihlakuntaa, mutta mistä hän on ottanut tämän rajoituksen? Sanat ”jokaisella paikalla” eivät osoita sitä, eikä ole myöskään selvää, riittääkö tämä hänen tarkoituksensa kannalta; sillä virka-avun sekä työlaitoksen, johon passittamalla palvelijaa on määrä rangaista, pitää hänen sanojensa mukaan olla lähiseudulla toiminnan sujuvuuden takaamiseksi ja että saadaan renki pois kapakasta. Kihlakunnan läpimitta saattaa olla 15–20 peninkulmaa ja pitäjillä on mittaa keskimäärin 3–4 peninkulmaa. Jos sitten kruunun tai isäntien palkkaama piiskuri (sitä nimitystähän on käytettävä, jotta hänet kohteliaisuussyistä erotettaisiin pyövelistä, sillä eihän häntä voi ruotsin kielellä sanoa apumieheksi, vaikka hän antaa apuaan isäntien työn keventämiseksi), jos siis tämä mies sattuisi olemaan virantoimituksessa kihlakunnan tai pitäjän toisessa laidassa, saisi renki varmasti istua kapakassa kauan tuottamassa tappiota isännälleen, ennen kuin kurittaja ehtisi apuun piiskoineen. Senpä takia Sat Sapienti sanookin aivan oikein, että tuollainen apu pitää olla jokaisella paikalla, lähiseudulla, niin että se on heti käytettävissä esimerkiksi ainakin joka kylässä, eikä se silloin myöskään ole kaukana maatiloilta, kuten olen ymmärtänyt hänen tarkoittaneen. Miten tämä nyt käy yksiin herra Epiloguksen selityksen kanssa? Kumpi tulkinta on luontevampi, hänen vai minun? Sanohan se, arvoisa lukija, joka ymmärrät ruotsia; enhän minä saa enää uskoa omaan ymmärrykseeni.
Siihen syytökseen, jonka arvostelijani esittää entistä palkollissääntöä vastaan, siis ettei sitä ole monilta osiltaan noudatettu, minun on vastattava, että jos hän saisi luoda uuden säännön oman suunnitelmansa mukaisesti, ihmisyyden puolustajan ainoana lohtuna olisi vain se, että tuota sääntöä noudatettaisiin vielä paljon vähemmän, olkoonpa kuritushuoneita ja piiskureita kuinka paljon tahansa.
Ihmisyys vapisee, kun herra Epilogus ei pidä vuoden 1739 palkollissääntöä palkollisille kyllin ankarana, vaikka sen 7. luvun 1. pykälä antaa isännälle täyden oikeuden käyttää kohtuullista kotikuritusta. Huomattakoon, ettei sitä toimeenpanotilanteessa rajoita mikään muu kohtuuden mitta kuin isännän ärtymyksen, käsivarren voiman ja piiskan lujuuden mahdollinen kohtuullisuus; kuritushan saa tapahtua viivytyksittä, ilman tutkintaa, tuomiota tai todistajia.
Hän valittaa virka-avun puutteesta; ellei hän itse halua suoda renkiensä ja piikojensa selälle omakätisten lyöntiensä kunniaa, eikö hänellä ole varaa palkata itselleen pehtoria, renkivoutia tai työnjohtajaa, joka voisi tässä olla hänen apunaan? Kun hän lähettäisi tällaisen miehen kapakkaan raahaamaan renkinsä sieltä kotiin kiireimpänä korjuuaikana sotkematta asiaan oikeusrevisiota,11 eivätkö asiat sujuisi notkeammin kuin perustamalla uusi piiskurien virkakunta ja kuritushuoneita ym.? Vai eikö 9. luku riittäisi, siinähän kruununpalvelijoiden käsketään auttaa pikaisesti kaikkia, jotka turvautuvat heihin apua saadakseen? Voidaanko ihmisiä pyytää tekemään enemmän lähimmäisiään vastaan?
Loppua kohti vastapuoleni muuttuu kohteliaammaksi. Hän myöntää palkollisille vapauden muutamilla välttämättömillä ehdoilla, joista ensimmäinen on, säädökset on laadittava siten, etteivät avioliitoista syntyvät lapsiparat heitä hetimmiten henkeään kurjuuden takia; Aivan oikein, arvoisa herra. On raivattava kokonaan pois talousasioita koskevat säädökset, jotka vievät ihmisiltä mahdollisuuden elättää perhettään rehellisellä työllä ja käsityöammatteja harjoittamalla. Näillä säädöksillähän voidaan monia lapsiparkoja tappaa kenenkään huomaamatta, mutta niillä turvataan vain varsin harvojen toimeentulo. Taloutta koskevat säädökset ovat kaikkein vähiten edistäneet sukukuntamme kasvua. Kertomukset vanhoilta ajoilta osoittavat meille täysin vakuuttavasti,
että sukukuntamme on kasvanut voimakkaimmin silloin, kun tuollaisia säädöksiä ei ole ollut olemassa, ja vahvan turvan takaaminen ulkomailta tulevaa väkivaltaa ja omassa maassa tapahtuvaa sortoa vastaan on ainoa säädös, jota lapsiparat erityisesti tarvitsevat, jotta eivät menehtyisi kurjuuteen.Toinen hänen haluamansa ehto on, että mäkituvista ei saa tulla sudenpesiä eikä rosvoluolia. Mutta mitä merkillisiä kummituksia mäkituvista maalaillaan? Nehän ovat jo luvallisia ja yleisesti käytössä meidän keskuudessamme monilla paikkakunnilla maanomistajan suostumuksella, eikä niitä ilman sitä saa koskaan salliakaan, mutta ei niistä silti ole tullut rosvojen pesäpaikkoja. Englannissa on kartanoiden mailla kokonaisia tuollaisten vapaiden työläisten asuttamia kyliä, eikä niistä ole tullut sudenpesiä. Mutta, sanot sinä, eiköhän asukkaiden joukossa ole paljon varkaita? Vastaan, että on. Mutta eikö varkaita sitten ole isäntien keskuudessa? Totta kai, ja usein suurempia varkaita kuin vähäväkisten joukossa. Viimeksi mainituista joku huonotapainen voi pihistää juuston, leivän, voinokareen jne., mutta ensiksi mainittujen joukosta löytyvät varkaat, jotka huijaavat itselleen lästikaupalla viljaa väittämällä sitä hiirten pilaamaksi, satoja tai tuhansiakin plootuja rahaa jne. jne. Sanot, että puheiden mukaan useimmat varkauksista sakotetut kuuluvat vähäväkisempään kansanosaan. Niin asiat ovatkin, hyvä herra. Mutta suurin osa ihmisistä kuuluukin vähäväkisempiin, ja sen takia rikoksiakin sattuu paljon useammin heidän keskuudessaan, koska heitä on enemmän, vaikka molemmissa ryhmissä olisi yhtä paljon paheellisuutta. Kuitenkin parempaan väkeen kuuluvia saadaan sinun käsityksesi mukaan varsin harvoin kiinni tuollaisista teoista. Sama on minunkin käsitykseni. Mutta edesmennyt laamanni König on ratkaissut minua tyydyttävästi tämän arvoituksen teoksessaan Lärdoms-öfning12 sanoessaan, että lait ovat usein hämähäkinverkkoa, johon pienet hyttyset ja kärpäset takertuvat, mutta jonka läpi paarmat lentävät.13 Tällaiset tapaukset eivät ole Ruotsissa kerrotuissa tarinoissa tuntemattomia. Minulla ei kuitenkaan ole tilaa kirjoittaa tästä enempää. Lyhyesti sanottuna: tietynlaisia ihmisiä pidätellään parhaiten tietynlaisiin rikoksiin ryhtymästä tietynlaisilla laeilla, ja luullakseni rikoslaki on tähän kutakuinkin riittävä väline.
Herra arvostelija syyttää minua siitäkin, etten ole ilmoittanut keinoja, joilla palkolliset voidaan saada täyttämään ehdottamieni sopimusten velvoitteet. Miksi se olisi minun tehtäväni? Lakihan hoitaa asian kaikissa lain piiriin kuuluvissa tapauksissa ilman minun pyyntöjäni, ja se voi tapahtua erityisen helposti tässä asiassa, kun isäntien oman päätösvallan varaan on jätetty palkollisen ohjaaminen sopimusten täyttämiseen kaikin mahdollisin tavoin, myös piiskaa käyttämällä, enkä tunne sitä ankarampaa kannustamisen keinoa, lukuun ottamatta neljääkymmentä paria raippoja.14 Tämän keinon runsas käyttö saattaa levittää pahaa hajua Laurinmessun aikaan,15 mutta sille ei voi mitään eivätkä sitä pysty estämään kuningas eivätkä säädyt. Enemmän ensi kerralla, arvoisa herra arvostelija, jos sopii; pitäköön hän kuitenkin tämän hyvänään kiireessä kirjoittaneelta nöyrältä palvelijaltaan
Kokkolassa 27. huhtikuuta 1779.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Edellinen jakso:
Seuraava jakso:
paikat: Englanti Eurooppa Ruotsi
Henkilöt: Anakharsis Skyytti Fougt, Henric Kustaa III König, Christian Linné, Carl von (vuoteen 1757 Carolus Linnæus) Swift, Jonathan
Raamatunkohdat:
Aiheet: