Edellinen jakso: Kuudes saarna käskyistä, § 14
Seuraava jakso:
§ 15
Kun siis pidämme näin huonosti huolta omasta parhaastamme, niin mitä voidaankaan ajatella ja mitä voidaan toivoa teidän hellästä huolenpidostanne lähimmäisen elämän suhteen? Koetelkaa itseänne tänään myös tältä osin kaikkitietävän Jumalan edessä. Mikä inhottava lähimmäiseen kohdistuvan kateuden, kostonhalun, vihan ja viekkaiden vehkeilyjen pesä monen sydän onkaan ollut? Miten usein murhanhimoinen ilme onkaan ilmentänyt sydämen karvautta, kuolettavat iskut ja uhkaavat eleet ovat saaneet1 Matt. 7:16,18. Jollei Herran pyhä, ankara määräys, Jumalan viha ja uhkaava kosto voi herättää röyhkeässä syntisessä vavistusta ja tarvetta etsiä pelastusta; jolleivat kaikki Jumalan, meidän rakkaudesta kuolleen Armahtajamme ja kaikkien hänen rakkaiden apostoliensa uskolliset ja hartaat kehotukset rakkauteen, nöyryyteen ja rauhaan kykene herättämään rakkautta lähimmäistämme kohtaan, ja jollei sitä voi tehdä kaikkein suurin hellyyden, laupeuden ja rakkauden esimerkki koko maailmassa, tarkoitan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen rakkautta, joka ylittää kaiken tiedon2 Ef. 3:19, jollei kaikki tämä saa heitä rakastamaan puolestaan häntä ja hänen vuokseen lähimmäistä, niin kaikki toivo heidän pelastumisestaan on menetetty. Mutta mikä minua syvästi huolestuttaa on se, että myös monissa Jumalan lapsissa näkee vihaa ja pahansuopuutta toista kohtaan, mikä toisinaan voi puhjeta riidoiksi ja sopimattomiksi teoiksi, jotka häpäisevät Kristuksen nimeä ja hänen kallista oppiaan ihmisten keskuudessa. Mutta kuinka häveten teidän täytyykään tunnustaa olevanne Jumalan lapsia, jos te olette kokonaan laiminlyöneet teidän Vapahtajanne Jeesuksen uuden rakkaudenkäskyn: Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne Joh. 13:34. Jeesus sanoo: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne Joh. 13:35. Mutta mistä voidaan päätellä, että te olette sellaisia, kun tämä tuntomerkki ei edes sovi teihin, vaan pikemmin ne ilmeiset pimeyden työt, joita apostoli Paavali luettelee galatalaisille, nimittäin vihamielisyys, riidat, kateus, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus3 Gal. 5:20. Hän päättää luettelon kauhistuttavaan ilmoitukseen, että tällaiset on suljettu taivaan ulkopuolelle. Huomatkaa siis häveten suuret erehdyksenne, tunnustakaa ne Jumalalle ja ihmisille, ja koettakaa sovittaa suuret virheenne, etsikää voimaa niiden parantamiseen ja rukoilkaa ihanan ehtoollisvirtemme sanoin: Vihasta, kateudesta puhdista sydämeni. Suo, että tunnen murhetta nyt vuoksi syntieni4 Mutta kannattaakohan se edes, että vielä sanoisin jotain teidän velvollisuudestanne, hyvät kuulijani, lähimmäisenne sielunhoidon edistämisessä, kun on niin harvoja, jotka huolehtivat edes omista sieluistaan? Kallis Vapahtajamme kysyy oikeutetusti: Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan Luuk. 6:39. Samoin voidaan sanoa: miten on mahdollista, että ihmiset, jotka itse elävät pimeydessä ja epäuskossa eivätkä tunne Jumalan teitä ja vaella niitä pitkin, voisivat huolehtia toisten ihmisten hengellisestä hyvästä? Ei, vaan kokemus päinvastoin valitettavasti opettaa, että jos joku Herran erityisestä armosta saakin jonkinlaisen hengellisen elämän säteen sieluunsa ja alkaa sydämessään jotenkin huolehtia kääntymisestään, niin toiset nauravat sellaiselle. Ja kun he huomaavat että hän Herran pelossa alkaa elää eri tavalla kuin muut, he liittyvät yhteen, vihaavat ja vainoavat tällaista Jumalan lasta. He miettivät, miten voisivat hyvällä tai pahalla eksyttää hänet. Heidän syntinen elämänsä jää aina uskovalle koetinkiveksi, ja harvat heränneet sielut kestävät niin monia kiusauksia lankeamiseen. Siksi onkin paikallaan toistaa Jeesuksen tärkeät sanat: Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä, ja voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat5 Matt. 18:7. Mutta jospa sellaisissa olisi vielä tilaa Jumalan armolle, niin että he itse näkisivät, minkä riskin he ottavat, että he itse kerran joutuvat tästä kovaan vastuuseen, ei vain oman kadotetun autuutensa vaan myös toisten sielujen vuoksi. Silloin heillä olisi vielä aikaa todellisen parannuksen kautta estää tällaiset. Silloin heidän pitäisi uutterasti alkaa huolehtia ei vain oman sielunsa hengellisestä elämästä Jumalassa, vaan myös uskollisesti rakentaa toisissa sitä, mitä he ovat tähän asti repineet alas. Tämä huolenpito ei kuitenkaan kuulu yhtä kovana velvollisuutena muille kuin vanhemmille ja heidän asemassaan oleville, siis hallitsijoille, esivallan haltijoille, isännille ja papeille. Kukaan muu ei myöskään kykene tekemään yhtä paljon toisten parannukseksi kuin he, eikä kukaan siksi kokoaisi yhtä suurta siunausta kuin he, sillä opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia ja esimerkillään johdattaneet vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti Dan. 12:3.
lähimmäisen kuolemanpelon valtaan, ja toisinaan taas lipevä liukkaus on varmistanut, että muut ovat joutuneet petoksenne uhreiksi. Paha sydän on usein sylkenyt suusta vihamiehiänne kohtaan myrkkyä ja sappea karkeiden kirousten ja solvausten kera. Oma käsi ja nyrkki ovat olleet teidän kostajianne ja synti on, Jumala paratkoon, kasvanut sellaisiin mittoihin, että väijytykset, tappelut ja murhat lopulta ovat ne, jotka riidan ratkaisevat. Tällaista hirveää pahaa ilmenee valitettavasti liian monissa kodeissa, puolisoiden välillä, vanhempien ja lasten välillä, isäntien ja palvelijoiden välillä, mutta aivan erityisesti sitä tavataan lähes lukemattomissa viinaa tarjoilevissa krouveissa, joiden, kylläkin virheellisesti, katsotaan olevan kaikenlaisen jumalattomuuden harjoittamiseen rauhoitettuja paikkoja. Kuinka harvassa onkaan sitä oikeaa ihmisrakkautta, kärsivällisyyttä, avuliaisuutta ja sääliä, jota tässä käskyssä vaaditaan? Uskovan, köyhän ja sorretun täytyy huoata ja valittaa Daavidin sanoin: Voi minua! Olen muukalaisena Mesekissä, asun Kedarin leireissä. Liian kauan olen jo asunut täällä, missä kaikki vihaavat rauhaa. Minä tahdon rauhaa, mutta jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan Ps. 120:5–7. Mutta voi! Mitä tässä voisi tehdä? Asia on niin kuin Vapahtaja itse sanoi: Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Ei huono puu tee hyviä hedelmiäAamen.
Loput näistä saarnoista sisältyvät seuraavaan eli neljänteen osaan.
Suom. Eero Ojanen