Edellinen jakso: Kuudes saarna käskyistä, § 8
Seuraava jakso: Kuudes saarna käskyistä, § 10
§ 9
Kaikella tällä, mitä Jumala tässä on säätänyt henkemme turvaamiseksi, ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, ettei ihmisten maailmassa saisi olla lainkaan kuolemanrangaistusta. Sillä Jumala itse sanoo: Olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista 2. Moos. 20:5. Tämä kosto- tai rankaisuoikeus kuuluu kuitenkin yksin hänelle, ei yhdellekään ihmiselle, sillä näin sanoo pyhä apostoli Paavali: Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat471 ystävät – – – onhan kirjoitettu: Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan – – – näin sanoo Herra Room. 12:19. Tätä ihmisten pahuutta ohjaavaa kostoa hän ei kuitenkaan aina käytä suoraan, vaan jotta rangaistus olisi heti käsillä itse rikoksen yhteydessä, hän on antanut tämän oikeuden vanhemmille heidän lastensa suhteen, silloin kun nämä ovat lapsuusiässä, samoin esivallalle alamaisten hallitsemiseksi ja tietyissä tapauksissa isännille heidän palvelijoidensa pienempien rikkomusten suhteen. Siksi juuri mainittu apostoli sanookin, että hallitsija on Jumalan palvelija ja kostaja, joka panee – Jumalan puolesta nimittäin – täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen1 Room. 13:4. Samoin Jumala on antanut vanhemmille määräyksen, että he eivät saa säästää vitsaa lastensa suhteen, mutta sitä on kuitenkin käytettävä kohtuullisesti ja aina vain parannukseksi, niin kuin neljännen käskyn kohdalla tarkemmin selviteltiin. Ja tämä rangaistusoikeus on niin välttämätön, että ilman sitä ei meillä ihmisten yhteiselämässä olisi juurikaan hengen, kunnian tai omaisuuden turvaa. Vihan, koston tai rahanhimon villitsemä sydän tuskin malttaisi ajatella sen mielestä vielä kaukana edessä olevaa suurta tuomion päivää. Siksi Jumala onkin asettanut rangaistuksen miekan esivallan käteen, ankarasti velvoittaen käyttämään sitä oikein, rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää 1. Piet. 2:14, sekä472 silloin kun miekkaa käyttää esivalta itse, kuten Samuel, joka löi Amalekin kuninkaan Agagin, 1. Sam. 15:33, tai sitten käskyläistensä kautta, niin kuin kuningas Daavid, joka käski yhden nuorista miehistään tappamaan sen amalekilaisen, joka oli kohottanut kätensä surmatakseen Herran voidellun ja tappanut Saulin 2. Sam. 1:15. Tämä tapahtui viidennen käskyn ja jo silloin tuhansia vuosia vanhan, kansan yleisen lain perusteella: Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava 1. Moos. 9:6. Myös kaikkien niiden, jotka ovat valvomassa toisten elämää, erityisesti pappien, tulee vihastua ja rangaista paheita ja lisääntyvää jumalattomuutta, jos he haluavat välttää Eelin kirouksen, kun hän tiesi poikiensa harjoittaneen paheita eikä silti pitänyt heitä kurissa2 1. Sam. 3:13. Tällaisia rangaistuksia tulee kuitenkin aina käytellä hyvin viisaasti ja varovasti, niin että ne eivät ilmennä vihaa tai nouse äkkipikaisuudesta ja suuttumuksesta, lihallisesta ja järjettömästä innosta, vaan että niiden näkyvänä perustana on rakkaus. Ne eivät saa myöskään ilmentää katkeruutta ihmisiä vaan heidän paheitaan kohtaan.
§. 9.
Med alt hvad således af Gud finnes stadgat til säkerhet för lifvet, är dock icke meningen den, som skulle intet straff til lifvet hafva rum ibland menniskor; ty Gud säger sjelf: Jag är en stark hämnare, som söker fädernas missgärning in på barnen alt in til tredje och fjerde led. 2 Mos. B. 20:5. Men denna hämd- eller straff-rättigheten tilkommer honom allena, och icke någon menniska, ty så säger den heliga Apostelen Paulus: Hämnens icke Eder sjelfva käre471 vänner; - - ty thet är skrifvit: min är hämden, jag skal vedergällat, säger Herren. Rom. 12:19. Hvilken hämd Han likväl, at styra menniskornas ondska, intet altid utöfvar omedelbarligen, utan hafver, på det straffet skulle vara nära til hands vid sjelfva brottet, gifvit denna rättighet föräldromen öfver sina barn, i deras barna-år, öfverheten at styra sina undersåtare, och husbönderna i vissa afseenden öfver deras tjenares smärre förbrytelser; därföre säger nyssnämde Apostel, at Regenter äro Guds tjenare, och hämnare, nemligen på Guds vägnar, honom til straff, som illa gör, Cap. 13:4. och föräldrar äro likaledes af Gud anbefalta, at icke spara riset för sina barn, dock bruka det måtteligen alt til förbättring, som närmare blef utredt vid förklaringen öfver fjerde budet. Och är denna straff-rättigheten så nödvändig, at utom den, föga trygghet hvarken för vårt lif, ära eller gods skulle gifvas i menniskliga sammanlefnaden; då et af vrede och hämd, eller girighets-begär upeldat hjerta knapt sansade sig, at frukta för den i dess tanka ännu långt borta stående stora hämdedagen; hvarföre äfven straff-svärdet är af Gudi satt uti öfverhetens hand, med hårt ålagd skyldighet, at bruka det rätt, the onda til straff, och the goda til pris,3 antingen472 han gör det med egen hand, såsom Samuel, då han slog de Amalekiters Konung Agag, 1 Sam. 15:33. eller genom sina underhafvande, såsom Konung David, när han befalte en af sina unga män slå den Amalekiten som kommit sin hand vid Herrans Smorda, och dräpit Saul, 2 Sam. 1:15. och det så väl i grund af detta femte budet, som ock den då redan öfver tusende år gamla allmänna folks-lagen, then som utgjuter mennisko-blod, hans blod skal ock af menniskom utgjutit varda. 1 Mos. B. 9:6. Det tilkommer äfven allom dem, som hafva tilsyn öfver andras lefnad, i synnerhet lärare, at vredgas och bestraffa lasterna och en tilväxande ogudaktighet, om de vilja undfly Elis förbannelse, för det han viste, huru hans söner bedrefvo slem ting,4 och likväl icke en gång hade sedt illa uppå them therföre. 1 Sam. 3:13. Hvilka bestraffningar likväl böra ske med mycken visdom och försiktighet, så at de öfver alt icke utmärka hat, eller härflyta af hastighet och vrede, köttsligit och oförnuftigt nit, utan hafva en synbar kärlek til grund, och intet utmärka någon bitterhet emot personer, utan deras laster.
§ 9
Kaikella tällä, mitä Jumala tässä on säätänyt henkemme turvaamiseksi, ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, ettei ihmisten maailmassa saisi olla lainkaan kuolemanrangaistusta. Sillä Jumala itse sanoo: Olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista 2. Moos. 20:5. Tämä kosto- tai rankaisuoikeus kuuluu kuitenkin yksin hänelle, ei yhdellekään ihmiselle, sillä näin sanoo pyhä apostoli Paavali: Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat471 ystävät – – – onhan kirjoitettu: Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan – – – näin sanoo Herra Room. 12:19. Tätä ihmisten pahuutta ohjaavaa kostoa hän ei kuitenkaan aina käytä suoraan, vaan jotta rangaistus olisi heti käsillä itse rikoksen yhteydessä, hän on antanut tämän oikeuden vanhemmille heidän lastensa suhteen, silloin kun nämä ovat lapsuusiässä, samoin esivallalle alamaisten hallitsemiseksi ja tietyissä tapauksissa isännille heidän palvelijoidensa pienempien rikkomusten suhteen. Siksi juuri mainittu apostoli sanookin, että hallitsija on Jumalan palvelija ja kostaja, joka panee – Jumalan puolesta nimittäin – täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen5 Room. 13:4. Samoin Jumala on antanut vanhemmille määräyksen, että he eivät saa säästää vitsaa lastensa suhteen, mutta sitä on kuitenkin käytettävä kohtuullisesti ja aina vain parannukseksi, niin kuin neljännen käskyn kohdalla tarkemmin selviteltiin. Ja tämä rangaistusoikeus on niin välttämätön, että ilman sitä ei meillä ihmisten yhteiselämässä olisi juurikaan hengen, kunnian tai omaisuuden turvaa. Vihan, koston tai rahanhimon villitsemä sydän tuskin malttaisi ajatella sen mielestä vielä kaukana edessä olevaa suurta tuomion päivää. Siksi Jumala onkin asettanut rangaistuksen miekan esivallan käteen, ankarasti velvoittaen käyttämään sitä oikein, rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää 1. Piet. 2:14, sekä472 silloin kun miekkaa käyttää esivalta itse, kuten Samuel, joka löi Amalekin kuninkaan Agagin, 1. Sam. 15:33, tai sitten käskyläistensä kautta, niin kuin kuningas Daavid, joka käski yhden nuorista miehistään tappamaan sen amalekilaisen, joka oli kohottanut kätensä surmatakseen Herran voidellun ja tappanut Saulin 2. Sam. 1:15. Tämä tapahtui viidennen käskyn ja jo silloin tuhansia vuosia vanhan, kansan yleisen lain perusteella: Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava 1. Moos. 9:6. Myös kaikkien niiden, jotka ovat valvomassa toisten elämää, erityisesti pappien, tulee vihastua ja rangaista paheita ja lisääntyvää jumalattomuutta, jos he haluavat välttää Eelin kirouksen, kun hän tiesi poikiensa harjoittaneen paheita eikä silti pitänyt heitä kurissa6 1. Sam. 3:13. Tällaisia rangaistuksia tulee kuitenkin aina käytellä hyvin viisaasti ja varovasti, niin että ne eivät ilmennä vihaa tai nouse äkkipikaisuudesta ja suuttumuksesta, lihallisesta ja järjettömästä innosta, vaan että niiden näkyvänä perustana on rakkaus. Ne eivät saa myöskään ilmentää katkeruutta ihmisiä vaan heidän paheitaan kohtaan.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 9.
Med alt hvad således af Gud finnes stadgat til säkerhet för lifvet, är dock icke meningen den, som skulle intet straff til lifvet hafva rum ibland menniskor; ty Gud säger sjelf: Jag är en stark hämnare, som söker fädernas missgärning in på barnen alt in til tredje och fjerde led. 2 Mos. B. 20:5. Men denna hämd- eller straff-rättigheten tilkommer honom allena, och icke någon menniska, ty så säger den heliga Apostelen Paulus: Hämnens icke Eder sjelfva käre471 vänner; - - ty thet är skrifvit: min är hämden, jag skal vedergällat, säger Herren. Rom. 12:19. Hvilken hämd Han likväl, at styra menniskornas ondska, intet altid utöfvar omedelbarligen, utan hafver, på det straffet skulle vara nära til hands vid sjelfva brottet, gifvit denna rättighet föräldromen öfver sina barn, i deras barna-år, öfverheten at styra sina undersåtare, och husbönderna i vissa afseenden öfver deras tjenares smärre förbrytelser; därföre säger nyssnämde Apostel, at Regenter äro Guds tjenare, och hämnare, nemligen på Guds vägnar, honom til straff, som illa gör, Cap. 13:4. och föräldrar äro likaledes af Gud anbefalta, at icke spara riset för sina barn, dock bruka det måtteligen alt til förbättring, som närmare blef utredt vid förklaringen öfver fjerde budet. Och är denna straff-rättigheten så nödvändig, at utom den, föga trygghet hvarken för vårt lif, ära eller gods skulle gifvas i menniskliga sammanlefnaden; då et af vrede och hämd, eller girighets-begär upeldat hjerta knapt sansade sig, at frukta för den i dess tanka ännu långt borta stående stora hämdedagen; hvarföre äfven straff-svärdet är af Gudi satt uti öfverhetens hand, med hårt ålagd skyldighet, at bruka det rätt, the onda til straff, och the goda til pris,7 antingen472 han gör det med egen hand, såsom Samuel, då han slog de Amalekiters Konung Agag, 1 Sam. 15:33. eller genom sina underhafvande, såsom Konung David, när han befalte en af sina unga män slå den Amalekiten som kommit sin hand vid Herrans Smorda, och dräpit Saul, 2 Sam. 1:15. och det så väl i grund af detta femte budet, som ock den då redan öfver tusende år gamla allmänna folks-lagen, then som utgjuter mennisko-blod, hans blod skal ock af menniskom utgjutit varda. 1 Mos. B. 9:6. Det tilkommer äfven allom dem, som hafva tilsyn öfver andras lefnad, i synnerhet lärare, at vredgas och bestraffa lasterna och en tilväxande ogudaktighet, om de vilja undfly Elis förbannelse, för det han viste, huru hans söner bedrefvo slem ting,8 och likväl icke en gång hade sedt illa uppå them therföre. 1 Sam. 3:13. Hvilka bestraffningar likväl böra ske med mycken visdom och försiktighet, så at de öfver alt icke utmärka hat, eller härflyta af hastighet och vrede, köttsligit och oförnuftigt nit, utan hafva en synbar kärlek til grund, och intet utmärka någon bitterhet emot personer, utan deras laster.
§ 9
Kaikella tällä, mitä Jumala tässä on säätänyt henkemme turvaamiseksi, ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, ettei ihmisten maailmassa saisi olla lainkaan kuolemanrangaistusta. Sillä Jumala itse sanoo: Olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista 2. Moos. 20:5. Tämä kosto- tai rankaisuoikeus kuuluu kuitenkin yksin hänelle, ei yhdellekään ihmiselle, sillä näin sanoo pyhä apostoli Paavali: Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat471 ystävät – – – onhan kirjoitettu: Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan – – – näin sanoo Herra Room. 12:19. Tätä ihmisten pahuutta ohjaavaa kostoa hän ei kuitenkaan aina käytä suoraan, vaan jotta rangaistus olisi heti käsillä itse rikoksen yhteydessä, hän on antanut tämän oikeuden vanhemmille heidän lastensa suhteen, silloin kun nämä ovat lapsuusiässä, samoin esivallalle alamaisten hallitsemiseksi ja tietyissä tapauksissa isännille heidän palvelijoidensa pienempien rikkomusten suhteen. Siksi juuri mainittu apostoli sanookin, että hallitsija on Jumalan palvelija ja kostaja, joka panee – Jumalan puolesta nimittäin – täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen9 Room. 13:4. Samoin Jumala on antanut vanhemmille määräyksen, että he eivät saa säästää vitsaa lastensa suhteen, mutta sitä on kuitenkin käytettävä kohtuullisesti ja aina vain parannukseksi, niin kuin neljännen käskyn kohdalla tarkemmin selviteltiin. Ja tämä rangaistusoikeus on niin välttämätön, että ilman sitä ei meillä ihmisten yhteiselämässä olisi juurikaan hengen, kunnian tai omaisuuden turvaa. Vihan, koston tai rahanhimon villitsemä sydän tuskin malttaisi ajatella sen mielestä vielä kaukana edessä olevaa suurta tuomion päivää. Siksi Jumala onkin asettanut rangaistuksen miekan esivallan käteen, ankarasti velvoittaen käyttämään sitä oikein, rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää 1. Piet. 2:14, sekä472 silloin kun miekkaa käyttää esivalta itse, kuten Samuel, joka löi Amalekin kuninkaan Agagin, 1. Sam. 15:33, tai sitten käskyläistensä kautta, niin kuin kuningas Daavid, joka käski yhden nuorista miehistään tappamaan sen amalekilaisen, joka oli kohottanut kätensä surmatakseen Herran voidellun ja tappanut Saulin 2. Sam. 1:15. Tämä tapahtui viidennen käskyn ja jo silloin tuhansia vuosia vanhan, kansan yleisen lain perusteella: Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava 1. Moos. 9:6. Myös kaikkien niiden, jotka ovat valvomassa toisten elämää, erityisesti pappien, tulee vihastua ja rangaista paheita ja lisääntyvää jumalattomuutta, jos he haluavat välttää Eelin kirouksen, kun hän tiesi poikiensa harjoittaneen paheita eikä silti pitänyt heitä kurissa10 1. Sam. 3:13. Tällaisia rangaistuksia tulee kuitenkin aina käytellä hyvin viisaasti ja varovasti, niin että ne eivät ilmennä vihaa tai nouse äkkipikaisuudesta ja suuttumuksesta, lihallisesta ja järjettömästä innosta, vaan että niiden näkyvänä perustana on rakkaus. Ne eivät saa myöskään ilmentää katkeruutta ihmisiä vaan heidän paheitaan kohtaan.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Kuudes saarna käskyistä, § 8
Seuraava jakso: Kuudes saarna käskyistä, § 10
paikat:
Henkilöt: Agag Daavid Paavali Samuel Saul
Raamatunkohdat:
Aiheet: