Alkukieli
§. 32.
Sedan jag nu på detta sättet sökt fullborda de trenne första stycken af mitt i början gifna löfte, kräfwer nu ordningen, at til slut lägga mitt eget enfaldiga Förslag för min upmärksama Läsares ögon.42
Jag skal icke mindre däruti, än i det föregående söka reda ut saken, från alla de inweklade omständigheter, som annars i et dylikt ämne skulle göra förslaget mörkt eller twetydigt.
Därföre beropar jag mig först på det, som i början om en Naturlig Finance-System är anfördt, nämligen, at hwar och en bör wara berättigad för en redbar Wara undfå en redbar, och i wärde däremot swarande betalning, och at ingen bör trugas at förnöja sig med blotta stämpel eller inbillningar.
Som nu Sedel-myntet är nästan det enda gångbara ibland oss, hwilket i sig sjelf ej innehåller något inwärtes wärde, och nu undergått så mångfaldiga förändringar af förut anförda orsaker; så är nödigt efter min tanka, at tydeligen utreda 1:mo Huru stor massa af fint Silfwer kommer at beräknas på hwar Sedel-daler, det är: huru många mark och daler af Sedel-myntet komma at räknas på en Riksdaler specie, som NB. måste wara lämpat efter Bankens förmögenhet, men förnämligast efter det wärde, hwarutinnan Warorna nu förtiden i det närmaste stå, och hwarpå de mästa näringar äro fotade; hwilket en gång för alla bör fastställas, och hwarefter Banken förr eller senare med Silfwer eller redbara Waror åtager sig, at inlösa sina Sedlar.
När Mynt-wäsendet i förra seculo, så wäl i anseende til Koppar-myntets obeständighet, emot Silfwer-myntet, som ock, de då redan gängse warande Bankens Credit-Sedlar, som äfwen i den tiden woro sämre än alt annat Mynt uti wärde, och på lika sätt som nu upstegrade Coursen, för det Banken ej war i stånd, at för dem præstera en promt betalning, säger Grefwe Gustaf Bonde i sina Oförgripeliga Tankar öfwer då warande Myntets ostadighet, daterade Stockholm den 28 October 1664: ”At det för all ting war nödigt, at Myntet blifwer uti et wisst pris, så at, som det af den ena utgifwes, så måste det ock af den andra emottagas, och gifwer det mindre Confusion och skada, enär det gäller et wisst (fast det är öfwer sitt wärde) än när man är owiss om dess valeur.” Han anförer därpå något om Res nummaria i Rom och sluter däraf widare sålunda: ”Härutaf och mycket mera kan man pröfwa och aftaga dess nödwändighet, at Myntet i alla Konunga-Riken måste hafwa en wiss valeur och därwid maintineras, så wida man wil undwika43 sina undersåtares undergång, den fattigas förtryck, som för sin nöd och stora trångmål måste emottaga det honom gifwes, och utgifwa det igen, för det den rika det emottaga wil.”
”Är fördenskul nödigt, (fortfar han widare,) så framt man wil undfly Guds straff, at man sådant statuerar i wårt kära Fädernesland, hälst enär man betänker de böner och lamentationer, som öfwer denna Confusion af Ständerne på sista Riksdag för Öfwerheten androgos, eljest befarar man, igenom den fattigas suckan Guds hämd, och på sistone et uplopp uti Riket, hwilket at stilla, sedan elden woro itänder, skulle icke allenast falla beswärligt, utan ock äfwentyrligit.”
”Widare, at Demonstrera dess skada uti handel och wandel, med mera, är för widlöftigt och onödigt, emedan man tror ingen draga detta widare in dubium.”
Mot slutet af samma Afhandling säger han ytterligare: ”Såsom alt detta (nämligen hwad han til Bankens bestånd föreslagit) igenom Öfwerhetens Auctoritet och Caution, emot hwar och en måste ske, så synes icke orådligit, at Öfwerheten gör sig informerat, om Bankens tilstånd uti Debet och Credit, och sedan formerar och statuerar dess Direction efter dess nödwändighet, på det et sådant helsosamt werk, icke måtte råka widare uti en sådan labyrint och hazard, och då icke finna de tider, som patiencen intet så med sig hade som nu.”
Huru stor denna Silfwer-Massa egenteligen bör wara, eller huru många Dalrar och mark böra beräknas på en R:daler Specie, wil jag wäl icke til pricka utstaka; men det wågar jag påstå, at om Coursen fälles under 70 mark på R:daler, taga näringarna en grufwelig stöt, och Banken swår känning och at nu höja den öfwer några och 70 marker, wore, at onödigt wis förhöja räkne-wärdet, och minska realiteten i Sedel-Capitalerna. Jag håller därföre före, at det til undwikande af bråk-räkningar wore lämpeligast, at fastställa Coursen til 72 mark, emedan därigenom 1715 års mark- och daler tal, är då netto fördubbladt, och warorna äfwen i det närmaste stå i jämlikhet därmed, eller äro snarare grundade på högre, än lägre Cours.
- tvingas
- Stockholm Banco, grundad 1656, var Sveriges första bank. Den kallades också ”Palmstruchska” banken efter grundaren Johan Palmstruch. Åren 1661–1664 gav Stockholm Banco ut de första sedlarna i Europa. Men eftersom man gav ut för många sedlar sjönk de i värde. På grund av den uttagsanstormning som följde måste banken till slut stängas. Efter några år grundades sedan ständernas bank 1668.
- omedelbar
- Riksskattmästaren Gustav Bonde var en central ekonomisk-politisk påverkare vid medlet av 1600-talet. Palmstuchska banken var på många sätt nära kopplad till statshushållningen och Bonde hörde till de stora intressenterna. Inget åtal väcktes emellertid mot honom när banken gick omkull. Memorialet ”Mine oförgripelige tankar öfwer närwarande myntetz ostadigheet, och huru then står at boota” skrev han vid samma tidpunkt som utredningarna om bankens verksamhet pågick.
- ”Mine oförgripelige tankar öfwer närwarande myntetz ostadigheet, och huru then står at boota” 28.10.1664. Huvudserie A1, Riksrådsprotokoll 1664, vol. 41b, Det odelade kansliet, SRA.
- Res nummaria: lat. penningväsendet
- bibehålls
- slår fast, bestämmer
- klagomål, besvär
- på sista Riksdag: Den föregående riksdagen hade avslutats i början av september 1664.
- på sistone: till slut
- in dubium: i tvivelsmål
- citat ur Gustaf Bonde, ”Mine oförgripelige tankar”, fol. 7v–8r
- säkerhet, borgen, försäkran
- citat ur Gustaf Bonde, ”Mine oförgripelige tankar”, fol. 13v
- uträkningar där man inte kan använda hela tal utan måste använda bråktal
Suomi
§ 32
Kun olen nyt tällä tavalla yrittänyt saada täytetyksi alussa antamani lupauksen kolme ensimmäistä kohtaa, minun järjestyksessä seuraavana tehtävänäni on tuoda oma yksinkertainen ehdotukseni tarkkaavaisen lukijani silmien eteen.42
Kuten edellä yritän tässäkin puhdistaa asian ympäriltä kaikki monimutkaiset olosuhteet, jotka saattaisivat toisin meneteltäessä jättää tällaiseen aiheeseen tarttuvan esityksen hämäräksi tai epämääräiseksi.
Niinpä viittaan ensiksi siihen, mitä alussa on esitetty luonnollisesta rahajärjestelmästä, että nimittäin jokaisella täytyy olla oikeus saada kunnollisesta tavarasta käypä ja arvoa vastaava maksu eikä ketään saa painostaa tyytymään pelkkiin leimoihin tai mielikuviin.
Kun seteliraha on nykyisin melkeinpä ainoa keskuudessamme liikkeessä oleva rahalaji eikä sillä sinänsä ole mitään sisäistä arvoa ja se on tähän mennessä kokenut monenmoisia arvonmuutoksia edellä mainituista syistä, on mielestäni tarpeen selvyyden saaminen 1) siitä, miten suuren määrän puhdasta hopeaa lasketaan tulevaisuudessa vastaavan setelitaaleria eli kuinka monta setelimarkkaa ja -taaleria lasketaan hopeariikintaaleriin. Huomattakoon, että tämä vastaavuus on sovitettava pankin varallisuusaseman mukaiseksi, ennen kaikkea kuitenkin sen arvon mukaan, joka tavaroilla nykyään suunnilleen on ja jonka varaan useimpien elinkeinojen toiminta perustuu. Tämä vastaavuus on kertakaikkisesti määrättävä, ja pankin on sen mukaisesti sitouduttava lunastamaan ennemmin tai myöhemmin setelinsä hopealla tai rahaksi muutettavissa olevilla tavaroilla.
Kun rahajärjestelmässä viime vuosisadalla ilmeni kuparirahan epävakautta suhteessa hopearahaan, ja jo tuolloin oli käytössä kaikkea muuta rahaa vähäarvoisempia pankin velkaseteleitä, jotka nostivat kurssia samoin kuin nyt, koska pankki ei kyennyt maksamaan niiden täyttä arvoa heti vaadittaessa, sanoi kreivi Gustaf Bonde Tukholmassa 28. lokakuuta 1664 päivätyssä kirjoituksessaan Oförgripeliga tankar öfver då warande myntets ostadighet: ”Kaiken kannalta oli tarpeen, että rahan hinta pysyy tiettynä, niin että luovuttaja ja vastaanottaja hyväksyvät sen samalla tavalla, ja vähemmän sekaannusta ja vahinkoa aiheutuu, jos sille annetaan tietty (vaikka oikean arvon ylittäväkin) arvo kuin jos vallitsee epätietoisuus sen arvosta.” Tämän jälkeen hän puhuu jotakin Rooman valtakunnan raha-asioista ja tekee siitä seuraavan päätelmän: ”Tästä ja paljosta muusta voidaan tehdä selvityksiä ja todeta se välttämättömyys, että rahalla on kaikissa kuningaskunnissa oltava kiinteä arvo ja se on pidettävä vakaana, jos hallitsija haluaa välttää43 alamaisten talouden sortumisen, köyhien sortamisen, kun heidän on puutteessa ja suuressa ahdingossa otettava vastaan se mitä heille annetaan ja luovutettava se jälleen pois sillä hinnalla, jolla rikkaat haluavat ottaa sen vastaan.”
”Sen takia on tarpeen (hän jatkaa), jos halutaan välttää Jumalan rangaistus, että tuollainen arvo määritellään kiinteästi rakkaassa isänmaassamme, varsinkin kun otetaan huomioon ne anomukset ja valitukset, joita säädyt viime valtiopäivillä esittivät esivallalle tämän sekaannuksen takia, muuten on pelättävissä, että köyhän väen huokaukset johtavat Jumalan kostoon ja että lopuksi valtakunnassa syntyy mellakka, jonka rauhoittaminen olisi liekkien leimahdettua paitsi hankalaa myös riskialtista.”
”Tämän kaupalle, vaihdannalle ja muulle sellaiselle aiheuttaman vahingon pidemmälle menevä todistelu paisuu liian laajaksi ja on tarpeetonta, koska luultavasti kukaan ei enää aseta tätä kyseenalaiseksi.”
Saman tutkielman loppupuolella hän vielä sanoo: ”Kuten kaiken tämän (nimittäin sen, mitä hän on ehdottanut pankin pitämiseksi pystyssä) on tapahduttava esivallan arvovallan ja kaikille antaman takuun nojalla, näyttää varsin aiheelliselta, että esivalta hankkii itselleen tiedot pankin tiliasemasta ja muodostaa ja nimittää laitoksen välttämättömyyden huomioon ottaen sille sellaisen johdon, ettei tuo hyödyllinen laitos enää joutuisi tuollaiseen labyrinttiin ja vaaraan sellaisina aikoina, jolloin kärsivällisyyttä ei ehkä riitä yhtä pitkälle kuin nyt.”
En halua täsmällisestä määritellä, miten suuri tämän hopeamäärän on oikeastaan oltava ja kuinka monta taaleria ja markkaa on laskettava yhden hopeariikintaalerin vastineeksi, mutta rohkenen väittää, että jos vaihtokurssi supistetaan pienemmäksi kuin 70 markkaan riikintaalerilta, elinkeinot kokevat kauhean iskun, ja pankki saa kokea sen kipeästi, ja jos taas vaihtokurssi kohotetaan paljon yli 70 markaksi, kasvatetaan tarpeettomasti laskenta-arvoa ja vähennetään setelipääomien reaaliarvoa. Pidän tästä syystä parhaana, että murtoluvuilla laskemisen välttämiseksi olisi soveliainta vakiinnuttaa kurssi 72 markkaan, koska silloin vuoden 1715 markka- ja taaleriluku on nettomääräisesti kaksinkertaistettu ja tavaroiden hinnat ovat kutakuinkin tasapainossa tämän tason kanssa tai perustuvat pikemminkin korkeampaan kuin alempaan kurssiin.
- Ruotsin ensimmäinen pankki oli vuonna 1656 perustettu Stockholm Banco, jota sen perustajan Johan Palmstruchin mukaan kutsuttiin myös ”Palmstruchin pankiksi”. Vuosina 1661–1664 pankki laski ensimmäisenä Euroopassa liikkeelle seteleitä. Seteleiden liian suuren määrän takia niiden arvo putosi ja tallettajat ryntäsivät lunastamaan seteleitään. Tähän pankki ei kyennyt vastaamaan, vaan se oli suljettava. Säätyjen pankki perustettiin muutama vuosi tämän jälkeen, 1668.
- Gustaf Bonde oli tärkeä vaikuttaja 1600-luvun puolivälin talouspolitiikassa. Vuodesta 1660 lähtien hän oli riksskattmästare, korkein valtiontaloudesta vastaava virkamies. ”Palmstruchin pankki” oli monella tavalla sidoksissa valtion taloudenpitoon, ja Bondella oli tässä keskeinen asema kuten myös pankin lopettamisessa 1664. Bonde on laatinut kirjoituksensa tilanteessa, jossa pankkia koskevat selvitykset olivat juuri käynnissä.
- ”Järkkymättömiä ajatuksia silloisen rahan arvon epävakaudesta.” Bonden alkuperäinen muistio on nimeltään ”Mine oförgripelige tankar öfwer närwarande myntetz ostadigheet, och huru then står at boota” 28.10.1664. Huvudserie A1, Riksrådsprotokoll 1664, vol. 41b, Det odelade kansliet, SRA.
- viime valtiopäivillä: Edelliset valtiopäivät olivat päättyneet syyskuun alussa 1664.
- ”Kaiken kannalta oli ... aseta tätä kyseenalaiseksi.”: lainaukset Bonden muistiosta ”Mine oförgripelige tankar”, fol. 7v–8r
- ”Kuten kaiken tämän ... yhtä pitkälle kuin nyt.”: lainaus Bonden muistiosta ”Mine oförgripelige tankar”, fol. 13v
Englanti
§ 32
Having sought in this way to fulfil the first three parts of the promise I gave at the beginning, it is now incumbent upon me to finally lay my own simple proposal before the eyes of my attentive reader.42 In so doing I shall, no less than in the preceding, attempt to disentangle the matter from all the complex circumstances that would otherwise, on such a topic, make the proposal obscure or ambiguous.
For that purpose I will first refer to what was said at the outset concerning a natural financial system, namely that everyone should be entitled to receive for a negotiable commodity a cash payment corresponding to it in value and that no one should be importuned to be satisfied with a mere stamp or illusions.
As paper money is almost the only currency among us that does not in itself possess any intrinsic value and has now undergone such manifold changes for the reasons stated above, it is in my opinion necessary to clearly elucidate, first, how large a quantity of fine silver will be calculated for each paper daler; that is, how many mark and daler of the paper money will be reckoned against 1 riksdaler specie, which must (N.B.) be adjusted to the resources of the Bank but principally to the approximate value that the commodities currently represent and on which most productive occupations are based, which should be established once and for all and for which the Bank should undertake to sooner or later redeem its notes with silver or negotiable commodities.
As for the monetary system during the last century, both on account of the instability of the copper coinage against the silver coinage and of the promissory notes of the Bank that were already current at that time, which were even then inferior in value to all other coin and in the same way as now caused the exchange rate to rise because the Bank was not able to offer prompt payment for them, Count Gustaf Bonde says in his Indefeasible Thoughts on the Instability of the Coinage at that time, dated Stockholm, 28 October 1664: “That it was first of all necessary that the coinage should remain at a fixed price, so that as it is paid out by one person it will also be accepted by the other, and it causes less confusion and harm when it is reckoned at a fixed one (even if that exceeds its worth) than when one is unsure of its value.” He then adds something concerning the res nummaria in Rome and from that concludes the following: “From this and much more one can assess and deduce the necessity of the coinage in every kingdom having a fixed value and being maintained at that, if one wishes to avoid43 the ruin of one’s subjects, the oppression of the pauper, who, due to his destitution and great distress, has to accept what he is given and spend it again, at whatever level the rich man will accept.
“It is for that reason necessary,” he continues, “should one wish to avoid the punishment of God, that we enact such things in our dear fatherland, especially when one considers the petitions and laments concerning this confusion that were presented by the Estates to the Government during the last Diet, or else we risk God’s vengeance for the sighs of the poor man and ultimately an upheaval in the kingdom, the suppression of which, once the fire were lit, would not only turn out to be difficult but also risky.
“Furthermore, to demonstrate its harmfulness in commerce and so forth is excessive and superfluous, as no one is likely to have any doubts about this any longer.”
Towards the end of the same treatise he says further: “As all this”, namely, what he had proposed for the maintenance of the Bank, “must be applied to everyone, on the authority and with the guarantee of the Government, it would not seem inadvisable for the Government to inform itself about the condition of the Bank in respect of debits and credits and then plan and appoint its administration as required, in order that such a salutary enterprise should not again fall into such a maze and hazard and then find itself in circumstances when public opinion may not be as tolerant as it is now.”
How large this quantity of silver should really be, or how many daler and mark ought to be calculated for 1 riksdaler specie, I would not set out in detail, but I venture to assert that if the exchange rate is reduced below 70 mark per riksdaler, the productive occupations will suffer a terrible shock and the Bank be severely affected, and to now raise it slightly above 70 mark would be to unnecessarily raise the tale-value and reduce the real value of the sums of banknotes. I am therefore of the opinion that, in order to avoid fractional arithmetic, it would be best to establish the rate at 72 mark, as the net mark and daler denominations of 1715 would then be doubled, and the commodities will also be virtually in balance with that, or rather be based on a higher than a lower exchange rate.
- the promissory notes of the Bank: this refers to Stockholm Banco, which was started in 1656 and was the first bank in Sweden. It is also called Palmstruchska banken, after its founder, Johan Palmstruch. In 1661–4 it issued the first banknotes in Europe. As a consequence of its issuing too many banknotes, their value fell and there was a classic bank run that ended with the bank having to close down. After some years (1668) the Bank of the Estates (Ständernas bank) was inaugurated.
- Carl Gustaf Bonde (1620–67) was a great landowner, and finance minister (riksskattemästare) from 1660 to his death.
- Indefeasible Thoughts: the memorial “Mine oförgripelige tankar öfwer närwarande Myntetz ostadigheet . . .” was attached to the minutes of the Council of the Realm of 28 October 1664.
- res nummaria: Latin for “money business” or “financial operations”.
