Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 5
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 7
§ 6
Tässä esitetyn perusteella rakkaat kuulijani näkevät selvästi, mikä ajankohta Jumalan palvomiseen on hänen Vanhan testamentin säädöksensä mukaan käytettävä, siis meidän lauantaiksi kutsumamme viikon seitsemäs päivä, ja mihin tämä käsky perustuu. Nyt järjestelmällisyys vaatii meitä selvittämään, miten tämä päivä on meillä kristityillä vaihtunut sunnuntaiksi. Miten me siis olemme Vanhan testamentin Israelin lasten yleisesti viettämän lauantain sijaan päätyneet pyhittämään viikon ensimmäisen päivän, ja voidaanko tällaista muutosta pitää jumalallisena vai ei. Mitä nyt ensinnäkin itse vaihdokseen tulee, niin sekä apostolien kirjoituksista että Uuden testamentin varhaisimmasta kirkkohistoriasta näemme tämän vaihdoksen tapahtuneen vähitellen, ja lopulta se on tullut kristillisessä seurakunnassa vallitsevaksi. Kun Jeesuksen uskolliset todistajat ja ystävät, jotka hänen kuollessaan heikkouskoisuutensa vuoksi kadottivat kaiken toivon Mestarinsa valtakunnasta maan päällä, saivat täyden varmuuden siitä, että heidän356 pitkänäperjantaina ristillä surmattu rakas Jeesuksensa oli sen jälkeisenä sunnuntaina, kolmantena päivänä, noussut kuolleista ja saanut suurenmoisen voiton kuolemasta ja paholaisesta, he eivät voineet olla pitämättä tämän voiton ja ilon päivää erittäin merkittävänä. Tämän muiston he halusivat säilyttää itsellään ja siirtää sen jälkipolville kaikin mahdollisin tavoin. Näin sunnuntaista tuli heille koko viikon tärkein päivä ja sitä alettiin kutsua Herran päiväksi, jona uskovat kokoontuivat. Aivan aluksi he epäilemättä rohkaisivat toisiaan hartaudenharjoituksin, keskusteluin ja kertomuksin Kristuksen ylösnousemuksesta ja siitä, minkä autuuden se heille lupasi. Sen jälkeen tämä heidän hartautensa luontevasti johdatti heitä tarkastelemaan Jumalan sanaa laajemminkin, käymään muitakin tärkeitä keskusteluja ja harjoittamaan hurskautta. Jeesuksen oppilaat eivät olleet juutalaisia kohtaan tunnetun pelon vuoksi yhdessä koolla kaipaamaansa Mestaria suremassa vain hänen ylösnousemuspäivänään pääsiäisenä, vaan luemme evankelista Johannekselta, että myös kahdeksan päivää sen jälkeen, seuraavana sunnuntaina he olivat koolla rohkaisemassa toisiaan Joh. 20:26. Juutalaisten helluntaijuhla osui nyt myös sunnuntaille, ja silloin uskovien kerrotaan jälleen olleen yhdessä koolla Ap. t. 2:1.357 Apostolien tekojen 20. luvussa Luukas kertoo, että apostoli Paavali piti sapattina uskoville saarnan Troaksessa, jossa he olivat kokoontuneet yhteen nauttiakseen Herran pyhää ehtoollista Ap. t. 20:7. Tämä kohta pitäisi oikeammin kääntää siten,1 että se tapahtui ensimmäisenä sapatin jälkeisenä päivänä eli viikon ensimmäisenä päivänä, joka oli sunnuntai, sillä näin sitä päivää nimittävät pyhät evankelistat Kristuksen ylösnousemuksesta kertoessaan. Ja kun apostoli Paavali pyysi Korintin uskovia keräämään kolehdin Jerusalemin köyhille, hän määräsi sen tapahtuvaksi ensimmäisenä sapattina 1. Kor. 16:2, mikä myös olisi parempi kääntää ensimmäiseksi sapatin jälkeiseksi päiväksi, joka oli sunnuntai. Tästä nähdään, että kristittyjen kokous oli ollut vasta tuona päivänä. Ja siitä, mitä evankelista Johannes kirjoitti ilmestyksissään paljon myöhemmin, voimme nähdä, että tuo päivä oli jo silloin saanut kristittyjen parissa nimen Herran päivä Ilm. 1:10, joka meidän ruotsinnoksessamme on sunnuntai. Varhaisimmat uskovat, jotka olivat lähtöisin juutalaisista seurakunnista, tosin aluksi kieltämättä viettivät myös juutalaisten sapattia, joka oli lauantaina. Tämä osin siksi, että niinä päivinä he tavoittivat enemmän juutalaisia, ja osin siksi, etteivät he toimisi liian jyrkästi vastoin juutalaisen seurakunnan tapoja. Emme silti voi mistään nähdä358 apostolien kehottaneen heitä sitä viettämään. Paavali päinvastoin vapautti kolossalaiset kaikista omantunnon kahleista tässä asiassa sanomalla: Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä Kol. 2:16–17. Tämä tarkoittaa selvästi juutalaisten sapattia eli lauantaita, koska seuraavaan säkeen mukaan ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa, siis Kristuksen. Huomaammekin erään ensimmäisistä kirkkoisistä kirjoittaneen kuulijoilleen: teidän ei pidä enää viettää sapattia, siis juutalaisten sapattia, vaan elää Herran päivää (Ignatioksen2 kirje magnesialaisille), minkä eräs toinen kirkkoisä taas selittää näin: kysymys on siitä, että luovutaan synnistä ja eletään niin, että sen kautta kirkastetaan Kristuksen ylösnousemusta (Klemens Aleksandrialainen3). Jopa tuon ajan pakanalliset historiankirjoittajatkin vakuuttavat, että kristityillä oli tapana kokoontua varhain tietyn viikonpäivän aamuna ylistämään Kristusta, jota he palvoivat Jumalana (Plinius, 10. kirja, kirje 974).
§. 6.
Af detta som nu således är anfört, kunna mine käre Åhörare tydeligen se, hvad tid som efter Guds befallning i Gamla Testamentet borde til Hans dyrkan användas, nemligen den sjunde dagen i veckan, eller den vi kalle lördagen, och hvarpå denna befallning grundade sig. Nu fordrar ordningen af oss, at närmare undersöka, huru denna dagen blifvit af oss Christne förbytt i Söndagen, eller huru vi i stället för den i Gamla Testamentet af Israëls barn allmänt firade Lördagen, kommit at helga den första dagen i veckan, och huru vida en sådan förändring må kunna anses Gudomelig eller icke. Hvad nu således först beträffar sjelfva förändringen, finne vi så väl af Apostlarnas skrifter, såsom ock af den äldste Nya Testamentsens Kyrkohistoria, at denna förändring gått småningom för sig, och änteligen5 blifvit i den Christeliga Församlingen allmän. När Jesu trogna vitnen och vänner, som vid Hans död, genom sin klentrogenhet förlorat alt sit hopp om sin Mästares rike på jorden, fingo en full öfvertygelse därom, at de356ras om Långfredagen på korset dödade käre Jesus, hade på Söndagen därefter, som var tredje dagen upstått ifrån de döda, och vunnit en härlig seger öfver döden och djefvulen, kunde denna seger- och glädjedag ej annat än blifva dem i högsta måtton märkelig, hvaraf de ville hos sig och efterkommande förvara minnet på alt möjeligit sätt. Därföre blef Söndagen hos dem den märkvärdigaste i hela veckan, och blef kallad Herrans dag, uppå hvilken de trogne sammanträdde, at utan tvifvel först upmuntra sin andakt inbördes, genom samtal och berättelser om Christi upståndelse, och hvad salighet de däraf hade at vänta; sedan hafver naturligit vis deras andakt äfven ledt dem til vidare Guds ords betraktande, och andra viktiga samtal och Gudaktighets öfningar. Det var icke allenast på Påskadagen då Jesus upstod ifrån de döda, som Hans lärjungar af sorg öfver sin saknade Mästare voro endräkteliga6 tilsammans för Judarnas rädslos skull,7 utan vi läse ock hos Evangelisten Johannem, at de åter åtta dagar därefter på den nästföljande Söndagen likaledes voro tilhopa, at upbygga hvarandra. Joh. 20:26. Judarnas Pingsthögtid inföll ock nu på en Söndag, och då heter det åter om de trogne, at de alle voro endräkteliga tilsamman. Apostl.357 G. 2:1. Uti Apostla Gärningarnas 20:de Capitel berättar Lucas, at Apostelen Paulus på en Sabbat hölt för de trogna en predikan i Troade,8 då de voro tilsamman komne, at annama Herrans Heliga Nattvard, Ap. G. 20:7. och bör rätteligen vara öfversatt, at det skedde på den första Sabbaten eller första dagen i veckan, som var Söndagen, ty så kallas den dagen af de heliga Evangelisterna vid berättelsen om Christi upståndelse. Och när Apostelen Paulus anmodade de trogne i Corinto samla en Collect til de fattige i Jerusalem, befalte han at det skulle ske på den ena Sabbaten, 1 Cor. 16:2. som ock rätteligen bör försvänskas på den första Sabbaten, som var Söndagen, hvaraf ses at de Christnas samling varit först på den dagen; och som Johannes Evangelisten skref sin Uppenbarelse långt därefter, finne vi, at den dagen då redan ibland de Christne fått namn af Herrans dag, Uppenb. B. 1:10. som i vår Svenska öfversättning kallas Söndag. Och ehuru man ej bör neka, at de första trogna, som voro af Judiska församlingen äfven i början firade Judarnas Sabbat, som var Lördagen, dels at uppå de dagar träffa flere Judar, dels ock at ej stöta för hårdt den Judiska församlingens plägseder, finne vi dock at358 Apostlarne aldrig pålade någon at fira den, utan at Paulus tvärt om befriade de Collosser ifrån alt samvets tvång i den delen, då han säger: Så låter nu ingen göra Eder samvet öfver mat, eller dryck eller öfver bestämda Helgedagar, eller nymånader, eller Sabbater, Coll. 2:16,17. hvarmed tydeligen syftas på Judarnas Sabbat eller lördagen, emedan den i följande vers kallas skuggan af det som tilkommande var, nemligen Christus. Derföre finne vi ock en af de älsta Kyrkofäder hafva skrifvit til sine Åhörare: I bören icke mera fira Sabbaten, nemligen Judarnas, utan lefva efter Herrans dag, (Ignatius ad Magnesianos9) hvilket åter en annan af Fäderna så förklarar: at det bestod däruti, at bortlägga synden, och lefva så, at Christi upståndelse därigenom varder förhärligad. (Clemens Alexandrinus10.) Och sjelfva hedniske Historie skrifvare som lefde i den tiden, intyga, at de Christne plägade på en viss dag om morgonen bittida sammankomma, at inbördes lofsjunga Christo, den de dyrkade såsom en Gud. (Plin. Libr. X. Epist. 97.11)
§ 6
Tässä esitetyn perusteella rakkaat kuulijani näkevät selvästi, mikä ajankohta Jumalan palvomiseen on hänen Vanhan testamentin säädöksensä mukaan käytettävä, siis meidän lauantaiksi kutsumamme viikon seitsemäs päivä, ja mihin tämä käsky perustuu. Nyt järjestelmällisyys vaatii meitä selvittämään, miten tämä päivä on meillä kristityillä vaihtunut sunnuntaiksi. Miten me siis olemme Vanhan testamentin Israelin lasten yleisesti viettämän lauantain sijaan päätyneet pyhittämään viikon ensimmäisen päivän, ja voidaanko tällaista muutosta pitää jumalallisena vai ei. Mitä nyt ensinnäkin itse vaihdokseen tulee, niin sekä apostolien kirjoituksista että Uuden testamentin varhaisimmasta kirkkohistoriasta näemme tämän vaihdoksen tapahtuneen vähitellen, ja lopulta se on tullut kristillisessä seurakunnassa vallitsevaksi. Kun Jeesuksen uskolliset todistajat ja ystävät, jotka hänen kuollessaan heikkouskoisuutensa vuoksi kadottivat kaiken toivon Mestarinsa valtakunnasta maan päällä, saivat täyden varmuuden siitä, että heidän356 pitkänäperjantaina ristillä surmattu rakas Jeesuksensa oli sen jälkeisenä sunnuntaina, kolmantena päivänä, noussut kuolleista ja saanut suurenmoisen voiton kuolemasta ja paholaisesta, he eivät voineet olla pitämättä tämän voiton ja ilon päivää erittäin merkittävänä. Tämän muiston he halusivat säilyttää itsellään ja siirtää sen jälkipolville kaikin mahdollisin tavoin. Näin sunnuntaista tuli heille koko viikon tärkein päivä ja sitä alettiin kutsua Herran päiväksi, jona uskovat kokoontuivat. Aivan aluksi he epäilemättä rohkaisivat toisiaan hartaudenharjoituksin, keskusteluin ja kertomuksin Kristuksen ylösnousemuksesta ja siitä, minkä autuuden se heille lupasi. Sen jälkeen tämä heidän hartautensa luontevasti johdatti heitä tarkastelemaan Jumalan sanaa laajemminkin, käymään muitakin tärkeitä keskusteluja ja harjoittamaan hurskautta. Jeesuksen oppilaat eivät olleet juutalaisia kohtaan tunnetun pelon vuoksi yhdessä koolla kaipaamaansa Mestaria suremassa vain hänen ylösnousemuspäivänään pääsiäisenä, vaan luemme evankelista Johannekselta, että myös kahdeksan päivää sen jälkeen, seuraavana sunnuntaina he olivat koolla rohkaisemassa toisiaan Joh. 20:26. Juutalaisten helluntaijuhla osui nyt myös sunnuntaille, ja silloin uskovien kerrotaan jälleen olleen yhdessä koolla Ap. t. 2:1.357 Apostolien tekojen 20. luvussa Luukas kertoo, että apostoli Paavali piti sapattina uskoville saarnan Troaksessa, jossa he olivat kokoontuneet yhteen nauttiakseen Herran pyhää ehtoollista Ap. t. 20:7. Tämä kohta pitäisi oikeammin kääntää siten,12 että se tapahtui ensimmäisenä sapatin jälkeisenä päivänä eli viikon ensimmäisenä päivänä, joka oli sunnuntai, sillä näin sitä päivää nimittävät pyhät evankelistat Kristuksen ylösnousemuksesta kertoessaan. Ja kun apostoli Paavali pyysi Korintin uskovia keräämään kolehdin Jerusalemin köyhille, hän määräsi sen tapahtuvaksi ensimmäisenä sapattina 1. Kor. 16:2, mikä myös olisi parempi kääntää ensimmäiseksi sapatin jälkeiseksi päiväksi, joka oli sunnuntai. Tästä nähdään, että kristittyjen kokous oli ollut vasta tuona päivänä. Ja siitä, mitä evankelista Johannes kirjoitti ilmestyksissään paljon myöhemmin, voimme nähdä, että tuo päivä oli jo silloin saanut kristittyjen parissa nimen Herran päivä Ilm. 1:10, joka meidän ruotsinnoksessamme on sunnuntai. Varhaisimmat uskovat, jotka olivat lähtöisin juutalaisista seurakunnista, tosin aluksi kieltämättä viettivät myös juutalaisten sapattia, joka oli lauantaina. Tämä osin siksi, että niinä päivinä he tavoittivat enemmän juutalaisia, ja osin siksi, etteivät he toimisi liian jyrkästi vastoin juutalaisen seurakunnan tapoja. Emme silti voi mistään nähdä358 apostolien kehottaneen heitä sitä viettämään. Paavali päinvastoin vapautti kolossalaiset kaikista omantunnon kahleista tässä asiassa sanomalla: Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä Kol. 2:16–17. Tämä tarkoittaa selvästi juutalaisten sapattia eli lauantaita, koska seuraavaan säkeen mukaan ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa, siis Kristuksen. Huomaammekin erään ensimmäisistä kirkkoisistä kirjoittaneen kuulijoilleen: teidän ei pidä enää viettää sapattia, siis juutalaisten sapattia, vaan elää Herran päivää (Ignatioksen13 kirje magnesialaisille), minkä eräs toinen kirkkoisä taas selittää näin: kysymys on siitä, että luovutaan synnistä ja eletään niin, että sen kautta kirkastetaan Kristuksen ylösnousemusta (Klemens Aleksandrialainen14). Jopa tuon ajan pakanalliset historiankirjoittajatkin vakuuttavat, että kristityillä oli tapana kokoontua varhain tietyn viikonpäivän aamuna ylistämään Kristusta, jota he palvoivat Jumalana (Plinius, 10. kirja, kirje 9715).
Unfortunately this content isn't available in English
§. 6.
Af detta som nu således är anfört, kunna mine käre Åhörare tydeligen se, hvad tid som efter Guds befallning i Gamla Testamentet borde til Hans dyrkan användas, nemligen den sjunde dagen i veckan, eller den vi kalle lördagen, och hvarpå denna befallning grundade sig. Nu fordrar ordningen af oss, at närmare undersöka, huru denna dagen blifvit af oss Christne förbytt i Söndagen, eller huru vi i stället för den i Gamla Testamentet af Israëls barn allmänt firade Lördagen, kommit at helga den första dagen i veckan, och huru vida en sådan förändring må kunna anses Gudomelig eller icke. Hvad nu således först beträffar sjelfva förändringen, finne vi så väl af Apostlarnas skrifter, såsom ock af den äldste Nya Testamentsens Kyrkohistoria, at denna förändring gått småningom för sig, och änteligen16 blifvit i den Christeliga Församlingen allmän. När Jesu trogna vitnen och vänner, som vid Hans död, genom sin klentrogenhet förlorat alt sit hopp om sin Mästares rike på jorden, fingo en full öfvertygelse därom, at de356ras om Långfredagen på korset dödade käre Jesus, hade på Söndagen därefter, som var tredje dagen upstått ifrån de döda, och vunnit en härlig seger öfver döden och djefvulen, kunde denna seger- och glädjedag ej annat än blifva dem i högsta måtton märkelig, hvaraf de ville hos sig och efterkommande förvara minnet på alt möjeligit sätt. Därföre blef Söndagen hos dem den märkvärdigaste i hela veckan, och blef kallad Herrans dag, uppå hvilken de trogne sammanträdde, at utan tvifvel först upmuntra sin andakt inbördes, genom samtal och berättelser om Christi upståndelse, och hvad salighet de däraf hade at vänta; sedan hafver naturligit vis deras andakt äfven ledt dem til vidare Guds ords betraktande, och andra viktiga samtal och Gudaktighets öfningar. Det var icke allenast på Påskadagen då Jesus upstod ifrån de döda, som Hans lärjungar af sorg öfver sin saknade Mästare voro endräkteliga17 tilsammans för Judarnas rädslos skull,18 utan vi läse ock hos Evangelisten Johannem, at de åter åtta dagar därefter på den nästföljande Söndagen likaledes voro tilhopa, at upbygga hvarandra. Joh. 20:26. Judarnas Pingsthögtid inföll ock nu på en Söndag, och då heter det åter om de trogne, at de alle voro endräkteliga tilsamman. Apostl.357 G. 2:1. Uti Apostla Gärningarnas 20:de Capitel berättar Lucas, at Apostelen Paulus på en Sabbat hölt för de trogna en predikan i Troade,19 då de voro tilsamman komne, at annama Herrans Heliga Nattvard, Ap. G. 20:7. och bör rätteligen vara öfversatt, at det skedde på den första Sabbaten eller första dagen i veckan, som var Söndagen, ty så kallas den dagen af de heliga Evangelisterna vid berättelsen om Christi upståndelse. Och när Apostelen Paulus anmodade de trogne i Corinto samla en Collect til de fattige i Jerusalem, befalte han at det skulle ske på den ena Sabbaten, 1 Cor. 16:2. som ock rätteligen bör försvänskas på den första Sabbaten, som var Söndagen, hvaraf ses at de Christnas samling varit först på den dagen; och som Johannes Evangelisten skref sin Uppenbarelse långt därefter, finne vi, at den dagen då redan ibland de Christne fått namn af Herrans dag, Uppenb. B. 1:10. som i vår Svenska öfversättning kallas Söndag. Och ehuru man ej bör neka, at de första trogna, som voro af Judiska församlingen äfven i början firade Judarnas Sabbat, som var Lördagen, dels at uppå de dagar träffa flere Judar, dels ock at ej stöta för hårdt den Judiska församlingens plägseder, finne vi dock at358 Apostlarne aldrig pålade någon at fira den, utan at Paulus tvärt om befriade de Collosser ifrån alt samvets tvång i den delen, då han säger: Så låter nu ingen göra Eder samvet öfver mat, eller dryck eller öfver bestämda Helgedagar, eller nymånader, eller Sabbater, Coll. 2:16,17. hvarmed tydeligen syftas på Judarnas Sabbat eller lördagen, emedan den i följande vers kallas skuggan af det som tilkommande var, nemligen Christus. Derföre finne vi ock en af de älsta Kyrkofäder hafva skrifvit til sine Åhörare: I bören icke mera fira Sabbaten, nemligen Judarnas, utan lefva efter Herrans dag, (Ignatius ad Magnesianos20) hvilket åter en annan af Fäderna så förklarar: at det bestod däruti, at bortlägga synden, och lefva så, at Christi upståndelse därigenom varder förhärligad. (Clemens Alexandrinus21.) Och sjelfva hedniske Historie skrifvare som lefde i den tiden, intyga, at de Christne plägade på en viss dag om morgonen bittida sammankomma, at inbördes lofsjunga Christo, den de dyrkade såsom en Gud. (Plin. Libr. X. Epist. 97.22)
§ 6
Tässä esitetyn perusteella rakkaat kuulijani näkevät selvästi, mikä ajankohta Jumalan palvomiseen on hänen Vanhan testamentin säädöksensä mukaan käytettävä, siis meidän lauantaiksi kutsumamme viikon seitsemäs päivä, ja mihin tämä käsky perustuu. Nyt järjestelmällisyys vaatii meitä selvittämään, miten tämä päivä on meillä kristityillä vaihtunut sunnuntaiksi. Miten me siis olemme Vanhan testamentin Israelin lasten yleisesti viettämän lauantain sijaan päätyneet pyhittämään viikon ensimmäisen päivän, ja voidaanko tällaista muutosta pitää jumalallisena vai ei. Mitä nyt ensinnäkin itse vaihdokseen tulee, niin sekä apostolien kirjoituksista että Uuden testamentin varhaisimmasta kirkkohistoriasta näemme tämän vaihdoksen tapahtuneen vähitellen, ja lopulta se on tullut kristillisessä seurakunnassa vallitsevaksi. Kun Jeesuksen uskolliset todistajat ja ystävät, jotka hänen kuollessaan heikkouskoisuutensa vuoksi kadottivat kaiken toivon Mestarinsa valtakunnasta maan päällä, saivat täyden varmuuden siitä, että heidän356 pitkänäperjantaina ristillä surmattu rakas Jeesuksensa oli sen jälkeisenä sunnuntaina, kolmantena päivänä, noussut kuolleista ja saanut suurenmoisen voiton kuolemasta ja paholaisesta, he eivät voineet olla pitämättä tämän voiton ja ilon päivää erittäin merkittävänä. Tämän muiston he halusivat säilyttää itsellään ja siirtää sen jälkipolville kaikin mahdollisin tavoin. Näin sunnuntaista tuli heille koko viikon tärkein päivä ja sitä alettiin kutsua Herran päiväksi, jona uskovat kokoontuivat. Aivan aluksi he epäilemättä rohkaisivat toisiaan hartaudenharjoituksin, keskusteluin ja kertomuksin Kristuksen ylösnousemuksesta ja siitä, minkä autuuden se heille lupasi. Sen jälkeen tämä heidän hartautensa luontevasti johdatti heitä tarkastelemaan Jumalan sanaa laajemminkin, käymään muitakin tärkeitä keskusteluja ja harjoittamaan hurskautta. Jeesuksen oppilaat eivät olleet juutalaisia kohtaan tunnetun pelon vuoksi yhdessä koolla kaipaamaansa Mestaria suremassa vain hänen ylösnousemuspäivänään pääsiäisenä, vaan luemme evankelista Johannekselta, että myös kahdeksan päivää sen jälkeen, seuraavana sunnuntaina he olivat koolla rohkaisemassa toisiaan Joh. 20:26. Juutalaisten helluntaijuhla osui nyt myös sunnuntaille, ja silloin uskovien kerrotaan jälleen olleen yhdessä koolla Ap. t. 2:1.357 Apostolien tekojen 20. luvussa Luukas kertoo, että apostoli Paavali piti sapattina uskoville saarnan Troaksessa, jossa he olivat kokoontuneet yhteen nauttiakseen Herran pyhää ehtoollista Ap. t. 20:7. Tämä kohta pitäisi oikeammin kääntää siten,23 että se tapahtui ensimmäisenä sapatin jälkeisenä päivänä eli viikon ensimmäisenä päivänä, joka oli sunnuntai, sillä näin sitä päivää nimittävät pyhät evankelistat Kristuksen ylösnousemuksesta kertoessaan. Ja kun apostoli Paavali pyysi Korintin uskovia keräämään kolehdin Jerusalemin köyhille, hän määräsi sen tapahtuvaksi ensimmäisenä sapattina 1. Kor. 16:2, mikä myös olisi parempi kääntää ensimmäiseksi sapatin jälkeiseksi päiväksi, joka oli sunnuntai. Tästä nähdään, että kristittyjen kokous oli ollut vasta tuona päivänä. Ja siitä, mitä evankelista Johannes kirjoitti ilmestyksissään paljon myöhemmin, voimme nähdä, että tuo päivä oli jo silloin saanut kristittyjen parissa nimen Herran päivä Ilm. 1:10, joka meidän ruotsinnoksessamme on sunnuntai. Varhaisimmat uskovat, jotka olivat lähtöisin juutalaisista seurakunnista, tosin aluksi kieltämättä viettivät myös juutalaisten sapattia, joka oli lauantaina. Tämä osin siksi, että niinä päivinä he tavoittivat enemmän juutalaisia, ja osin siksi, etteivät he toimisi liian jyrkästi vastoin juutalaisen seurakunnan tapoja. Emme silti voi mistään nähdä358 apostolien kehottaneen heitä sitä viettämään. Paavali päinvastoin vapautti kolossalaiset kaikista omantunnon kahleista tässä asiassa sanomalla: Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä Kol. 2:16–17. Tämä tarkoittaa selvästi juutalaisten sapattia eli lauantaita, koska seuraavaan säkeen mukaan ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa, siis Kristuksen. Huomaammekin erään ensimmäisistä kirkkoisistä kirjoittaneen kuulijoilleen: teidän ei pidä enää viettää sapattia, siis juutalaisten sapattia, vaan elää Herran päivää (Ignatioksen24 kirje magnesialaisille), minkä eräs toinen kirkkoisä taas selittää näin: kysymys on siitä, että luovutaan synnistä ja eletään niin, että sen kautta kirkastetaan Kristuksen ylösnousemusta (Klemens Aleksandrialainen25). Jopa tuon ajan pakanalliset historiankirjoittajatkin vakuuttavat, että kristityillä oli tapana kokoontua varhain tietyn viikonpäivän aamuna ylistämään Kristusta, jota he palvoivat Jumalana (Plinius, 10. kirja, kirje 9726).
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 5
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 7
paikat: Antiokia Jerusalem Korintti (Corintho) Troas (Aleksandria Troas)
Henkilöt: Caecilius Secundus, Gaius Plinius Flavius Clemens, Titus (Klemens Aleksandrialainen) Ignatios Antiokilainen Johannes Luukas Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: