Neljäs saarna käskyistä, § 18

Tillämpningen.

§. 18.

Således hafve vi nu i Herrans Namn genomgått vår Betraktelse, och däruti först visat hvilken de Christnas rätta hvilodag är, och för det andra huru den af oss skal helgas. Ser nu, mine Åhörare! af det som i förra Delen är sagdt, at denna vår Christnas Sabbat är grundad i sjelfva sakens natur, den är en Gudomelig instiktelse, den är af högsta nödvändighet och nytta för oss; huru kommer det då til, at så månge ibland oss, hvilke likväl bära Christna namnet, vilja til intet göra dess helgd, och blott392 anse den som en öfverlefva af Judarnas Ceremonier, eller Levitiska Lag? Erkände de i sitt hjerta en lefvande och alsmägtig Gud, som genom sin eviga visdom styrer verlden, och vil af sina förnuftiga Creatur dyrkas: eftersinnade de dessa förnuftiga Creaturens, det är sin egen stora förbindelse emot sin altrådande Skapare, och kände sin naturliga okunnoghet om sättet, och sin oförmögenhet, at rätt kunna dyrka Honom, och antoge den osvikeliga handledning, som uppenbarelsen gifver oss härutinnan, kunde aldrig fråga och tvifvelsmål hos dem upkomma om nödvändigheten af hvar sjunde dags upoffrande til denna Herrans tjenst, och deras lycksaliga förening med Honom. Men då dessa sanningar anses antingen som hierarchiska påfund til det andeliga ståndets riktande, eller för band, hvarmed Regenter söka hålla den enfalliga hopen under sin lydna, då är ej under, om en så helig och gagnelig instiktelse blifver föraktad, och månge sätta en heder däruti, at i tal och skrifter söka försvara en sådan gudlöshet. Hvad skulle man väl kunna säga til deras förbättring, som intet råd vilja höra, och som fullt och fast satt sig i sinnet, at aldrig låta rätta sig? At öfvertyga eller binda dem med skäl, så393 länge de i hjertat hata sanningen, och med flit söka, genom listiga påfund, nya tvifvelsmål, som ibland gå så långt, at de tvifla om sin egen varelse, och ändteligen genom et fintligt2fyndigt, påhittigt åtlöje göra alla sanningar misstänkta, är aldeles et fruktlöst arbete; det enda jag altså ville bedja dem om, vore, at de, som likväl söka på sitt sätt sin lycksalighet, ville just för denna sin sällhets skull, i ro betrakta sig sjelfva, om de i sitt nu varande tilstånd värkeligen äga något lugn i sin själ, och hvad grund det hvilar på, eller om det icke stundeligen förstöres af deras egna begär och deras djuriska utöfning, och om icke en med munnen nekad räfst, ändock ofta anar3straffar dem? Tänk om de för alla försummade Christnas Sabbater ville hälst först använda en enda af dem på denna högst vigtiga betraktelse, så torde den, under Guds välsignelse, gifva anledning til de följandes bättre bruk, och lämna hälst den öfvertygelse, at et så angeläget ämne fordrar vist tid til sin undersökning. Det sker med flit, at jag ej bjuder dem i kyrkan, ty hvarken tåla de det rummet, eller den som där talar: de upeldas allenast där til större bitterhet emot sanningen; men vilje de icke ens anställa denna undersökning om sit eget väl, så394 må vi då däraf förstå, at deras sak är sjuk, och samvetet tål ej ljusets och sanningens strålar. Här känne vi då igen vår dyraste Frälsares ord: Menniskorna älskade mera mörkret än ljuset, hvarföre det? Jo; ty deras gerningar voro onda; Ty hvar och en som illa gör, hatar ljuset - - at hans gerningar icke skola straffade varda. Joh. 3:19,20. Men för Eder, mine Åhörare och mig, gifves icke något kraftigare medel at öfvertyga sådana om värdet af de Gudomeliga sanningarna, och om angelägenheten däraf, at använda en dag i veckan til den sanna Gudens dyrkan, än at sjelfve i hjertans enfallighet vörda och älska vår Gud, och på Sabbatsdagarna så troligen, så ömt och öppenhjertigt omgås med vår själavän och Frälsare Jesu, at Jesu lif blifver kraftigt i oss til en glädjefull dygdevandel i Hans heliga fotspår, i ödmjukhet, redlighet, kyskhet och tålamod. Detta skal genom Guds nåd, förr eller sednare gifva dem en knyck i hjertat; så at de måste i sitt sinne erkänna huru förnögde vi äre, och huru kärleksfulle, huru kyske och redelige; då de frätas af oro och sina egna begär, och måste säga: lycklig den som hafver något hopp, emot oss, som frukta för alt, och ändock nödgas dölja oron innom oss sjelfva.

1. fyndigt, påhittigt
2. straffar

Sovellutus

§ 18

Näin olemme nyt Herran nimessä suorittaneet tarkastelumme ja siinä osoittaneet ensinnäkin, mikä on kristittyjen oikea lepopäivä sekä toiseksi sen, miten meidän tulee se pyhittää. Näette nyt, hyvät kuulijani, edellisessä osassa sanotun perusteella, että meidän kristillinen sapattimme perustuu itse asian luontoon. Se on jumalallinen säädös, se on meille mitä välttämättömin ja hyödyllisin. Miten on siis mahdollista, että meidän keskuudessamme niin monet, jotka kuitenkin kantavat kristityn nimeä, haluavat tuhota sen pyhyyden ja392 pitävät sitä vain juutalaisten seremonioiden tai leeviläisen lain jäänteenä. Jos he tunnustaisivat sydämessään elävän ja kaikkivaltiaan Jumalan, joka ikuisessa viisaudessaan ohjaa maailmaa ja haluaa, että hänen järjelliset luotunsa häntä palvovat, jos he muistaisivat näiden luotujen eli oman itsensä suuren velvollisuuden kaikkivoipaa Luojaa kohtaan, jos he tuntisivat luonnollisen tietämättömyytensä siitä, miten häntä on oikein palvottava ja oman kyvyttömyytensä siihen, ja jos he alistuisivat siihen pettämättömään johdatukseen, jonka ilmoitus tässä meille tarjoaa, heille ei koskaan juolahtaisi mieleen kyseenalaistaa tai epäillä sitä, että joka seitsemäs päivä on välttämättä uhrattava tähän Herran palvelemiseen ja autuaaseen yhteyteen hänen kanssaan. Mutta koska näitä totuuksia pidetään joko pappien keksintöinä hengellisen säädyn rikastuttamiseksi tai kahleena, jolla hallitsijat haluavat pitää yksinkertaisen rahvaan itselleen kuuliaisina, niin ei ole ihme, jos näin pyhää ja hyödyllistä säädöstä halveksitaan ja monet katsovat kunniakseen puolustaa puheissa ja kirjoituksissa sellaista jumalattomuutta. Mitä voisi sanoa heidän paranuksekseen, kun he eivät halua kuulla neuvoja ja ovat lujasti omaksuneet sellaisen linjan, etteivät koskaan anna oikaista itseään? On hedelmätöntä työtä koettaa vakuuttaa heitä tai esittää heille perusteluja niin393 kauan kuin he sydämessään vihaavat totuutta ja kovasti yrittävät viekkaiden keksintöjen avulla esittää uusia epäilyksiä, joissa he menevät jopa niin pitkälle, että he epäilevät omaa olemassaoloaankin ja lopulta nokkelalla ivanaurulla tekevät kaikki totuudet epäilyttäviksi. Ainoa asia, jota siten voisin heiltä pyytää, olisi se, että kun he kuitenkin omalla tavallaan etsivät omaa onnellisuuttaan, niin he juuri oman autuutensa vuoksi rauhassa tutkistelisivat itseään, onko heillä tässä nykyisessä tilassaan todella jonkinlainen rauha sielussaan ja mihin se perustuu, vai häiritsevätkö sitä jatkuvasti heidän omat halunsa ja niiden eläimellinen tyydyttäminen. Ja eivätkö he usein saa rangaistuksensa, vaikka he suullaan sen kieltävätkin? Ajatellaanpa, että jos he kaikista laiminlyömistään sapateista käyttäisivät ensin edes yhden ainoan tähän erittäin tärkeään tutkisteluun, niin Jumalan siunaamana se luultavasti antaisi osviittaa seuraavien käyttämiseen paremmin, ja he vakuuttuisivat edes siitä, että näin tärkeän asian tarkastelu vaatii aikaa. Vältän tarkoituksellisesti kutsumasta heitä kirkkoon, sillä he eivät siedä joko sitä tilaa, tai sitten henkilöä, joka siellä puhuu; siellä heissä syttyy vain yhä suurempi katkeruus totuutta kohtaan. Mutta he jos he eivät edes halua ryhtyä tällaiseen oman etunsa tutkiskeluun, niin394 siitä voinemme ymmärtää, että heidän asiansa on sairas ja että omatunto ei kestä valon ja totuuden säteitä. Tässä tunnistamme jälleen kalleimman Vapahtajamme sanat: Ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta. Miksi näin? Koska heidän tekonsa olivat pahoja. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa – – – ettei hänen tekojaan rangaistaisi4 1938/1992/muokattu Joh. 3:19–20. Mutta teillä, hyvät kuulijani, ja itselläni ei ole voimallisempaa keinoa vakuuttaa heidänlaisiaan Jumalan totuuksien arvosta ja siitä, miten tärkeää on käyttää yksi päivä viikossa totisen Jumalan palvomiseen kuin se, että me itse sydämen yksinkertaisuudessa kunnioitamme ja rakastamme Jumalaamme, ja että sapattipäivinä seurustelemme uskollisesti, nöyrinä ja avoimin sydämin sielunystävämme ja Vapahtajamme Jeesuksen kanssa, niin että Jeesuksen elämästä tulee meille voima iloiseen, hyveellisen vaellukseen hänen pyhissä jalanjäljissään, nöyryydessä, rehellisyydessä, viattomuudessa ja kärsivällisyydessä. Jumalan armon kautta tämä tulee ennemmin tai myöhemmin antamaan heille piston sydämeen, niin että heidän täytyy mielessään tunnustaa kuinka tyytyväisiä ja kuinka rakastavia, viattomia ja rehellisiä me olemme. Silloin heitä kalvaa levottomuus ja heidän omat halunsa ja heidän täytyy sanoa, että onnellinen se, jolla on edes jotain toivoa verrattuna meihin, jotka pelkäämme kaikkea ja kuitenkin joudumme kätkemään levottomuutemme sisimpäämme.

1. 1938/1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English