§. 100.
Men ehuru käckt nu Criticus förhållit sig hela wägen bårt åt i sin Afhandling, har han dock i mitt tycke ej gifwit därpå nå161gorstädes mästerligare prof än i slutet: orden äro där så mustige, at de tillika wittna, så wäl om hans styrka i Critiken, som den Zele hwaraf han wid slutet af sitt arbete warit itänd.
Han uptager här några ord utur Auctors 19 §., at en grund-pelare til den Nationnale winsten wore: när minsta antal människor frambringa Waror för det mästa wärdet som möjeligt är, han säger: at denna grund-pelare får för hög Caracter om han skulle kallas en halm-pipa under den Nationnale winsten. Han kallar samma satts den fördärfweligaste, och för en Stat wådeligaste, hwars swaghet är til all sin nakenhet blottad af uplyste Auctorer, genom hwilken Auctor blifwit et bewis af hwad öde man kan ådraga sig, då man, utan at hafwa läst goda Auctorer, gör sig sjelf til Auctor. Quot verba, tot pondera.
Hissna icke min Läsare. Det hafwer ännu ingen nöd med Auctor. Lät oss i stillhet se efter, huru det står til med saken.
Denna 19:de §. står uti et oskiljaktigt sammanhang med början af den 4:de, hwarest det heter. I myckenheten af tilwerkningar, eller rättare sagt, i wärdet af dem, består et folks rikedom: men tilwerkningarnes mängd beror på twänne hufwud-grunder, nämligen: myckenheten af Arbetare och deras flit.
Herr Secreteraren Runeberg säger därom rätt wäl i 2:dra Quartalet af Kongl. Wettenskaps Academiens Handlingar, för år 1764 p. 104: Att uppå Folkets myckenhet, beror den styrka, som naturen förlänar, och hwaraf Regeringarne kunna göra sig en större eller mindre Politisk styrka. Men igenom Folk-hopens kloka administration, kan en mindre Folk-hop i en Stat må långt bättre, än en större i en annan. Jag begriper icke detta annorledes wara möjeligt, än då den mindre Folk-hopen, genom Författningar, som ej qwäfwa idogheten, tilwerkar Waror för högre wärde, än den större. Den Wittre Auctoren, til förut åberopade Instruction för den unga Polætus, uttrycker samma Ideé §. 4, med dessa ord: Förökningen af Exporternas quantum, hwarigenom wi winna i Handels-Balancen, kan icke ske på annat sätt, än antingen föröka Arbetarenas antal i Riket, eller at bättre syslosätta dem som äro; det är med et ord: at föröka162 arbetet i et Land. Men ännu nogare utredes detta, uti en i fjol Sommars, genom Trycket utkommen Skrift, under Titel: Undersökning, om wåre Näringar äro komne til den högd, som den arbetande Folk-hopen det medgifwer. Huru swårt måtte det då icke wara för Auctor, at tåla den förewitelse, at ej hafwa läsit goda Auctorer, då han yttrar sig så lika med dem, och, til äfwentyrs, från dem tagit sina grundwalar til den Nationale winsten, hwilka han förmodeligen hållit för goda, och nog påliteliga Auctorer.
Af dessa hufwud-grunder, utreder Auctor ifrån den 5:te, til och med den 18. §. de Politiske orsaker, han trodt ligga wår naturliga Folk-ökning i wägen, och kommer i den 19:de och följande §. §. at granska de hinder, som i synnerhet döda idogheten, och därföre först definerar, hwad han förstår med flit, och yttrar sig därom således: Den andra grund-pelaren, til Nationnal winst, är Arbetarenas flit; det är: Då minsta antal människor, frambringa Waror för det mästa wärdet, som möjeligit är. Han säger således icke, at et litet antal människor är gagneligit för Staten, utan at NB. flit är en grund-pelare för Nationnale winsten, den han tror bestå däruti: när et mindre antal Arbetare i en Stat, tilwerka Waror för större wärde, än et lika antal uti en annan; til exempel: Om 10 Ängelsmän göra samma arbete färdigt på en dag, som 15 göra i Swerige på lika tid, så tror han, at Ängelsmännernes flit förhåller sig til de Swenskas, såsom 15 til 10; men om 5 wore det minsta antal, som kunde i Holland tilwerka samma Waror, som 10 i Swerige, inom samma tid, så wore ju Holländarenas flit, emot wår, såsom 10 til 5 = 2:1.
Denna förklaring, är af sjelfwa orden så handgripelig, at jag ej ser, huru någon af dem kunde hämta någon annan mening. Et sådant begrep kunde aldrig undfalla Criticus, när han såg, huru högstangelägen Auctor hölt talrikheten i en Nation, då han satte den i främsta rummet, och anwändt därpå första hälften i sin Afhandling, och säger därom, bland annat, näst för den 19 §: Min gunstige Läsare! ser du icke nu, hwarföre wår Arbets-hop ej kan ökas, och genom den wår Nationnale winst.163
Här i den 19:de får han at göra med Fliten, och betraktar den åter afskild, från myckenheten: Han bewisar i samma §, at uti flit hos oss saknas altför mycket, emot Holländare och Ängelsmän; och förklarar genom exempel om Ängelska Timmermän, at deras flit består däruti, i jämförelse imot wår, at de arbeta et Örlogs-skepp färdigt på så många dagar, som i Swerige åtgå weckor.
I 22 och följande § §, bewises detta alt med solklara händelser, och börja orden i den 23 § sålunda: Si! här är nyckelen til idoghet och winning. Härwid frågas således: Mon Läsaren tror, at Criticus af hela detta sammanhanget kunnat fatta Auctors mening eller icke? eller hwad fördärfweligt och wådeligit för en Stat, ligger i dessa orden, at arbetarenas flit är en grund-pelare til Nations winst, eller i den beskrifning han gifwit därpå: Men skal det ändteligen så wara, at denna flit, som är den utdömde och i halmpinna förwandlade grund-pelare, blir den aldrafördärfweligaste för en Stat, så måste dålighet och lättja hos fläste i Staten, efter Critici tanka, wara de fastaste och nyttigaste.
Nog är den satsen något motbuden at cedera. Jag lärer ej få stor tack, af min Auctor, om jag medgifwer sådant; Men, må göra likawäl: Jag wil ej til slut wara enwis, då jag åtagit mig, at förswara en obeläsen Auctor, emot Wattu-profwen, som genom goda Auctorers läsande, förwärfwat sin denna sunda och Staten gagnande tanka. Jag skal säga Auctor til, at han äfwen härefter, på samma sätt som Criticus, läser goda Auctorer, och om han lyder detta mitt råd, försäkrar jag, at när han härnäst skrifwer något, skola hans förslager i gagnelighet ej gifwa stort Critici efter.
Tack nu min goda Criticus! för många wackra anledningar wi fått at tänka på saken. Jag tror äfwen, at wi nu båda skola i det närmaste wara lika spelte.
Men dig, min Läsare! bör i synnerhet tack, för ditt tålamod.
Tröttas ej, at widare söka up sanningar, som under fördomar och egennytta legat begrafne, och war en owäldug domare164 imellan oss. Tag dig del i Statens olyckor: Stå ej och se på dem som en främmande; utan understöd och gynna den, som utan egennytta och orena afsigter, älskar sit Fäderneslands och Medborgares sanskyldiga trefnad och Frihet.
- oblygt, ogenerat, respektlöst
- nit, iver, nitälskan; jfr fr. zèle
- får för hög Caracter: ges för gott vitsord, värderas för högt
- om han skulle kallas en halm-pipa: om den skulle kallas för ett halmstrå; med andra ord en mycket svag grundpelare
- Quot verba, tot pondera.: lat. så många ord, så liten tyngd (ironiskt sagt)
- 2:dra Quartalet ... för år 1764 p. 104: Hänvisar till Edvard Fredric Runebergs artikel ”Om Svea rikes folknummer och naturliga styrka” i KVAH 1764, s. 81–115.
- den styrka … i en annan: Originalet lyder: ”... styrka, genom deras kloka Stats-författningar. Ehuru ingen kan göra den Politiska styrkan större, än den naturliga medgifver, likväl kan igenom folkhopens kloka adminstration, en mindre folkhop i en Stat må långt bättre, än en större i en annan.”
- Instruction för den unga Polætus: se s. 185, not 559, avser skriften Instruction för den unge Polaetus i någre handels-rörelser av Efraim Otto Runeberg (1765)
- Förökningen af ... i et Land: Originalet lyder ”Du lärer således falla snarare uppå den tankan, at igenom förökelse af Exporternas qvantum, winna uti Handels-Balancen. Men denna förökning kan icke ske på annat sätt, än antingen at föröka arbetarenas antal i Riket, eller at bättre sysselsätta dem som äro; det är, med et ord: at föröka arbetet i et Land.” E. O. Runeberg, Instruction för den unge Polaetus i någre handels-rörelser (1765), s. 11.
- Undersökning ... medgifwer: Åsyftar Undersökning, om wåre näringar är komne, eller huru de kunna komma til en emot folkhopen swarande högd (1763). Skriften har varit tillskriven Efraim Otto Runeberg, men den är författad av Edvard Fredric Runeberg.
- beskyllning, förebråelse
- motbuden at cedera: motbjudande att ge efter för
- wara lika spelte: vara jämspelta; att ställningen mellan dem är lika
- opartisk, objektiv
§ 100
Mutta on kriitikko ollut koko tutkielmassaan kuinka röyhkeä tahansa, hän ei kuitenkaan ole mielestäni antanut tästä missään161 sen mestarillisempaa todistetta kuin lopussa. Sanat siellä ovat niin mehukkaat, että ne samalla todistavat niin hyvin sekä hänen vahvuudestaan kriitikkona että siitä intohimosta, johon hän on työnsä lopussa syttynyt.
Hän lainaa tässä kirjoittajan 19. pykälästä joitakin sanoja, joiden mukaan kansallisen voiton peruspilari olisi se, kun pienimmän ihmismäärän tuottamien tavaroiden arvo on mahdollisimman suuri. Hän sanoo, että tämä peruspilari saa liian suuren arvon, jos sitä kutsuttaisiin oljenkorreksi kansallisen voiton alla. Hän kutsuu tätä väitettä turmiollisimmaksi ja valtiolle vaarallisimmaksi, ja että valistuneet kirjoittajat ovat paljastaneet sen kelvottomuuden kaikessa alastomuudessaan, minkä kautta kirjoittajasta on tullut todiste siitä, millaisen kohtalon voi hankkia itselleen silloin, kun hyviä kirjoittajia lukematta tekee itsestään kirjoittajan. Quot verba, tot pondera.
Älä säikähdä, lukijani. Kirjoittajalla ei ole vielä mitään hätää. Katsokaamme rauhassa, miten asian laita on.
Tämä 19. pykälä on erottamattomassa yhteydessä neljännen alkuun, missä sanotaan: Kansan rikkaus on siten tuotosten runsaudessa tai oikeammin sanottuna niiden arvossa, mutta tuotosten määrä riippuu kahdesta päätekijästä, nimittäin työntekijöiden paljoudesta ja heidän ahkeruudestaan.
Herra sihteeri Runeberg sanoo siitä oikein hyvin Kungl. vetenskapsakademiens handlingarin vuoden 1764 toisessa numerossa sivulla 104: Että kansan paljoudesta riippuu se voima, jonka luonto antaa ja josta hallitukset voivat tehdä itselleen suuremman tai pienemmän poliittisen voiman. Mutta väestön viisaan hallitsemisen avulla voi pienempi väkimäärä voida yhdessä valtiossa paljon paremmin kuin suurempi toisessa. En käsitä tämän olevan mahdollista muuten kuin silloin, kun sellaisten säädösten ansiosta, jotka eivät tukahduta ahkeruutta, pienemmän väkimäärän valmistamien tavaroiden arvo on korkeampi kuin suuremman valmistamien. Edellä mainittujen Nuoren Polaetuksen ohjeiden oppinut kirjoittaja ilmaisee saman ajatuksen neljännessä pykälässään näillä sanoilla: Vientituotteiden määrän kasvu, jonka kautta me voitamme kauppatasapainossa, ei voi tapahtua muulla tavoin kuin joko lisäämällä työntekijöiden lukumäärää valtakunnassa tai työllistämällä heidät nykyistä paremmin, sanalla sanoen, lisäämällä162 maassa tehtävää työtä. Mutta tätä selvitetään vieläkin tarkemmin viime vuoden kesällä painosta ulos tulleessa kirjoituksessa nimeltä Undersökning, om wåre näringar är komne, eller huru de kunna komma til en emot folkhopen swarande högd. Miten vaikeaa kirjoittajan täytyykään olla sietää syytös, ettei hän olisi lukenut hyviä kirjoittajia, kun hän ilmaisee itseään niin samalla tavalla kuin he ja on mahdollisesti jopa ottanut Kansallisen voiton perustukset niiltä, joita hän luultavasti on pitänyt hyvinä ja hyvinkin luotettavina kirjoittajina.
Näiltä pääperustoilta lähtien kirjoittaja selvittää viidennestä aina 18. pykälään niitä poliittisia syitä, joiden hän uskoo olevan väestömme luonnollisen lisääntymisen tiellä, ja päätyy 19. ja sitä seuraavissa pykälissä tarkastelemaan esteitä, jotka erityisesti tappavat työteliäisyyden, ja siksi määrittelee ensin, mitä hän ymmärtää ahkeruudella. Sitä koskien hän ilmaisee itsensä seuraavasti: ”Työläisten ahkeruus on kansallisen voiton toinen peruspilari, joka toteutuu silloin, kun pienin määrä ihmisiä tuottaa tavaraa, jonka arvo on mahdollisimman suuri.” Hän ei siten sano, että pieni määrä ihmisiä olisi hyödyllinen valtiolle, vaan (huom.), että ahkeruus on kansallisen voiton peruspilari, jonka hän ajattelee koostuvan siitä, että pienemmän työläisjoukon yhdessä valtiossa valmistamien tavaroiden arvo on suurempi kuin saman työläismäärän toisessa valtiossa valmistamien. Esimerkiksi: jos kymmenen englantilaista tekee yhdessä päivässä valmiiksi saman työn kuin 15 ruotsalaista, hän uskoo, että englantilaisten ahkeruus suhtautuu ruotsalaisten ahkeruuteen kuten 15 kymmeneen, mutta jos viisi olisi pienin lukumäärä, joka voisi Hollannissa tuottaa samat tavarat kuin kymmenen samassa ajassa Ruotsissa, niin hollantilaisten ahkeruus olisi suhteessa omaamme kuin 10:5 = 2:1.
Tämä selitys on itse sanoissaan niin selkeä, etten näe, miten joku voisi niistä löytää toisen merkityksen. Tämä tulkinta ei ole voinut missään nimessä jäädä kriitikolta huomaamatta, kun hän on nähnyt, että kirjoittaja on pitänyt kansakunnan väenrunsautta erittäin tarpeellisena asettaessaan sen ensisijaiseksi ja käyttäessään siihen ensimmäisen puoliskonsa tutkielmastaan ja sanoessaan siitä muun muassa heti ennen 19. pykälää: ”Suopea lukijani! Näetkö nyt syyn, miksi työläisjoukkomme ja sen myötä kansallinen voittomme ei voi kasvaa?”163
Tässä 19. pykälässä hän saa käsiteltäväkseen ahkeruuden ja tarkastelee sitä jälleen erillään paljoudesta. Hän todistaa samassa pykälässä, että meiltä puuttuu aivan liian paljon ahkeruutta verrattuna hollantilaisiin ja englantilaisiin, ja hän selittää esimerkissä englantilaisista kirvesmiehistä, että heidän ahkeruutensa on meidän kirvesmiehiimme verrattuna sellaista, että he tekevät sotalaivan valmiiksi yhtä monessa päivässä kuin siihen Ruotsissa kuluu viikkoja.
22:ssa ja sitä seuraavissa pykälissä todistetaan tämä kaikki päivänselvin tapauksin, ja 23. pykälän sanat alkavat näin: ”Kas tässä on uutteruuden ja voiton avain!” Tämä johtaa kysymykseen: Uskoneeko lukija, että kriitikko on koko tästä asiayhteydestä voinut käsittää kirjoittajan tarkoituksen vai ei? Vai mitä turmiollista tai vahingollista valtiolle on näissä sanoissa, että työntekijöiden ahkeruus on kansakunnan voiton peruspilari, tai siinä kuvauksessa, jonka hän on tästä antanut. Mutta jos lopultakin on niin, että ahkeruus, joka on epäkelvoksi julistettu ja oljenkorreksi muuttunut peruspilari, on kaikkein turmiollisinta valtiolle, niin kriitikon ajatusten mukaan kaikkein vahvinta ja hyödyllisintä täytyy olla sen, että valtion mahdollisimman moni asukas on heikko ja laiska.
Tämä väite on kyllä jokseenkin vastenmielinen myönnettäväksi. En saane suurta kiitosta minun kirjoittajaltani, jos myönnän tällaista. Mutta tehdään nyt kuitenkin niin. En halua lopulta olla jääräpäinen, kun olen ottanut tehtäväkseni puolustaa vähän lukenutta kirjoittajaa vesinäytteiden ottajaa vastaan, joka on hyviä kirjoittajia lukemalla hankkinut nämä järkevät ja valtiolle hyödylliset ajatukset. Tulen sanomaan kirjoittajalle, että hän myös vastedes, samalla tavoin kuin kriitikko, lukisi hyviä kirjoittajia, ja jos hän noudattaa tätä neuvoani, vakuutan, että kun hän seuraavan kerran kirjoittaa jotain, eivät hänen ehdotuksensa tule olemaan hyödyllisyydessään kritiikon ehdotuksia huonompia.
Kiitos nyt, hyvä kriitikkoni, monista kauniista ajattelemisen aiheista, joita olemme saaneet mietittäväksemme. Uskon myös, että olemme nyt molemmat lähestulkoon tasoissa.
Mutta sinua, lukijani, tulee erityisesti kiittää kärsivällisyydestäsi.
Älä väsy etsimään jatkossakin totuuksia, jotka ovat maanneet haudattuina ennakkoluulojen ja itsekkyyden alle, ja ole lahjomaton tuomari164 välillämme. Perehdy valtion onnettomuuksiin. Älä jää katsomaan niitä kuin muukalainen, vaan tue ja ole hyödyksi sille, joka ilman itsekkyyttä ja epäpuhtaita tarkoituksia rakastaa isänmaataan ja kansalaisten todellista hyvää ja vapautta.
- Quot verba, tot pondera: lat. ”mitä enemmän sanoja, sitä enemmän painoa” (ironinen ilmaus)
- viittaa Edvard Fredric Runebergin artikkeliin ”Om Svea rikes folknummer och naturliga styrka”, Kungl. vetenskapsakademiens handlingar 1764, s. 81–115
- Nuoren Polaetuksen ohjeiden: Efraim Otto Runebergin teos Instruction för den unge Polaetus i någre handels-rörelser (1765), ks.Seikkaperäinen vastaus, § 91
- Edvard Fredric Runeberg, Undersökning, om wåre näringar är komne, eller huru de kunna komma til en emot folkhopen swarande högd (”Tutkimus siitä, ovatko elinkeinomme saavuttaneet tai miten ne voivat saavuttaa sen tason, jonka työtätekevä väkimäärä niille sallii”) (1763). Kirjoitusta pidettiin virheellisesti Efraim Otto Runebergin kirjoittamana.
