Edellinen jakso: Kahdeksas saarna käskyistä, § 4
Seuraava jakso: Kahdeksas saarna käskyistä, § 6
§ 5
Mutta meidän ei tarvitse viipyä kauempaa tämän lajin varkauksien kuvailemisessa, sillä niiden tekemistä pidetään yleisesti vääryytenä, joka ansaitsee rangaistuksen. Sen sijaan meidän on tarkasteltava lähemmin niitä, joissa kavaluus pyritään oikeuttamaan kaikenlaisilla verukkeilla. Tässä me kohtaamme kuitenkin suuren joukon erilaisia petoksia, jotka teidän muistamistanne helpottaakseni mielelläni asettaisin johonkin luontevaan järjestykseen. Sellainen onnistunee jollain tapaa, jos tarkastelemme niitä eri säätyjen mukaisesti, siis toisin sanoen esivaltaan, alamaisiin sekä samanvertaisiin kohdistuvina.
Meidän on siksi 1) esiteltävä sellaiset petokset, jotka kohdistuvat esivaltaa tai määräävässä asemassa olevia vastaan. Hallitusmuoto, lait ja asetukset määräävät alamaisille, mitä suorituksia itse kunkin tulee valtakunnan yhteisen edun, rauhan ja turvallisuuden vuoksi tehdä. Niitä kutsutaan esimerkiksi veroiksi, tullimaksuiksi tai suostunnoiksi, ja jos alamaiset viekkauden, valheen tai petoksen avulla jättävät ne maksamatta tai maksavat vain osan, niin se on varkautta, joka tässä käskyssä kielletään. Apostoli Paavali myöntää esivallan olevan oikeutettu kantamaan103 veroja ja käskee siksi roomalaisia: Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa Room. 13:5–7. Tähän on syytä soveltaa sitä, mitä hän edellisessä jakeessa sanoo alamaisuuteen suostumisesta, että sen on tapahduttava ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta, ja jatkaa: Antakaa jokaiselle, se mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli. Ja kun meidän kallista Vapahtajaamme koeteltiin juuri tällä kysymyksellä, hän sanoi: Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu Matt. 22:21. Se osa omaisuudestamme, jonka lait määräävät esivallalle, ei ole meidän, vaan yhteiskunnan ja esivallan, ja jos se minkä tahansa verukkeen tai juonen turvin pidetään itsellä, horjutetaan samalla esivallan varmuutta sen laillisista saatavista. Siksi tämä on varkautta, joka tässä ankarasti kielletään. Kiellon piiriin on luettava myös esivallan asettamien virkamiesten ja pappien palkan kaikenlainen maksamatta jättäminen. Tästä on useimmiten säädetty myös laissa, mutta jos kuulijat valehtelemalla ja viekkaudella jättävät suorittamatta sen, mikä heille on määrätty, he eivät riko vain yhteiskuntaa ja lakeja vastaan ja tuota vahinkoa virkamiehelle. Erityisesti pappien kohdalla he rikkovat myös104 apostoli Paavalin galatalaisilleen antamaa rakkauden käskyä: Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää Gal. 6:6. Tähän kuuluviksi voimme lukea myös ne petokset, joita palvelijat usein tekevät isäntiään ja emäntiään kohtaan näiden palveluksessa työskennellessään. Petos on siinä, että he sovittua palkkaa ja ylläpitoa vastaan ovat vakuuttaneet isännilleen työskentelevänsä ahkerasti ja uskollisesti, mutta eivät sitten käytäkään voimiaan ja kykyjään näiden hyväksi vaan viettävät aikansa jouten, vaikka he ovat saaneet isänniltä sen, mitä nämä ovat luvanneet antaa. Näin he ryöstävät isänniltä näille kuuluvan menestyksen ja vaurastumisen, ja heitä on paikallaan nimittää aikavarkaiksi. Sillä näin sanoo Salomo: Joka hoitaa työnsä veltosti, on vahingontekijän veli Sananl. 18:9, ja Mitä etikka hampaille ja savu silmille, sitä on laiskuri isännälleen Sananl. 10:26. Mutta aivan erityisesti tähän kuuluu se varastaminen, joka kohdistuu koko yhteiskuntaan tai kansaan luvattoman kerjäyksen muodossa. Inhimillisyys vaatii meitä ojentamaan auttavan käden köyhälle ja hädänalaiselle. Israelin kansan keskuudessa tästä oli selvä laki: Jos jollakin paikkakunnalla teidän maassanne asuu joku köyhä veljenne, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä.105 Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee1 5. Moos. 15:7–8. Mutta tämän nojalla kenenkään ei ole lupa tuhota omaisuuttaan juomiseen, hekumaan ja leväperäisyyteen, tai kuluttaa aikaansa laiskotellen, ilman että ansaitsee mitään. Sellaisessa tapauksessa hän omaa syytään joutuu yhteiskunnan taakaksi, ja sen on omalla varallisuudellaan huolehdittava hänestä. Kaikki se, mitä hän näin saa toisilta, ja jonka hän ahkeroimalla olisi itse kyennyt ansaitsemaan, ei ole mitään muuta kuin lähimmäisen omaisuuden epäoikeutettua ryöstämistä ja varkautta, joka tässä on kielletty. Sirak sanoo sellaisille kerjäläisille: Ei ole kunnon elämää kulkea talosta taloon Sir. 29:24.2 Kuvatessaan todellisia köyhiä, jotka tarvitsevat almuja, hän sitävastoin sanoo: Se on köyhä, joka työtä tekee mutta ei lainkaan menesty3 Sir. 31:4.
§. 5.
Men vi behöfve icke längre uppehålla oss vid beskrifningen af dessa slags tjufnader; ty de föröfvas under en allmänt ärkänd orättvisa, som förtjenar sit straff; de som ske med list under hvarjehanda förevänningar af billighet4 måste nogare granskas. Dock härvid möter oss en margfallighet af bedrägerier, dem jag gärna ville, at lätta edert minne, hafva i någon slags naturlig ordning stälda. Det torde låta någorlunda göra sig, om vi betrakta dem efter olika stånd, eller, såsom föröfvade emot Öfverhet, undersåtare och gelikar.
Vi må derföre 1) anföra de bedrägerier, som ske emot Öfverheten, eller dem som äro befallande. Regeringsform, lagar och författningar utstaka för undersåtare, hvad hvar och en af dem bör til Rikets gemensamma bästa, frid och säkerhet ärlägga; de må då komma under namn af skatt, eller tull, eller bevillningar eller något annat, när de af undersåtare, på något sätt med list, lögn eller bedrägeri innehållas eller minskas, är det et tjufveri, som i detta budet förbjudes. Rättigheter at taga skatt tillägger Apostelen Paulus103 Öfverheten och befaller derföre de Romare: I måsten ock gifva skatt, ty de äro Guds tjenare, Rom. 13: v. 5,6,7. och det kan med rätta lämpas hit, hvad han i föregående vers säger om undergifvenheten, at sådant bör ske, icke för straffets skul allena, utan för samvetets skul. Och vidare: så gifver nu hvarjom och enom det i pligtige ären: dem skatt som skatt bör; dem tull, som tull bör. Och vår dyra Frälsare, då han just i denna frågan blef frestad,5 sade: gifver Kejsarenom det Kejsarenom tilhörer, och Gudi det Gudi tilhörer, Matth. 22:21. Den del af vår egendom som lagarna tillägga Öfverheten är icke vår, utan samhällets och Öfverhetens; när den under hvarjehanda invändning eller list innehålles, rubbas dermed Öfverhetens säkerhet på dess lagliga inkomster, och måste således blifva et tjufveri, som här alfvarligen förbjudes. Under samma förbud bör ock det räknas, när lönen på allehanda sätt försnillas för de af Öfverheten tilsatta Ämbetsmän och Lärare;6 den finnes äfven genom lagar oftast faststäld, men då Åhörarena som skola ärlägga den, genom lögn och list undandraga sig at den redeligen ärlägga, begå de icke allenast et brott emot samhället och lagarna, til ämbetsmäns förfång, utan ock, hvad Lärare i synnerhet beträffar, emot det kär104leks bud som Apostelen Paulus gaf til sina Galater: Den som undervisad varder med ordom, han dele alt godt med honom, som honom undervisar, Gal. 6:6. Vi kunna ock räkna hit det bedrägeri, som af tjenare ofta föröfvas emot deras husbönder och matmödrar, uti sjelfva deras tjenst, och består deruti, at de emot viss lön och uppehälle försäkrat sina husbönder om flit och trohet uti sit arbete, och likväl ehuru de undfå af sina husbönder, hvad de blifvit försäkrade om, icke använda sina krafter och förmåga til deras bästa, utan förnöta sin tid bort i lättja, och således beröfva dem den upkomst och förkofran som dem tilkommer, och få med rätta namn af daga tjufvar; ty så säger Salomo: Den som lat är i sit arbete, han är hans broder som skada gör. Ords. B. 18:9. och såsom ätika gör ondt tandenom, och rök i ögonen, så gör en försummelig dem ondt, som sända honom, Cap. 10:26. Men i synnerhet hörer hit det tjufveri, som sker uppå hela samhället eller allmänheten genom olofligt tiggeri. Människligheten7 fordrar af oss, at räcka en hjelpsam hand til den fattiga och nödlidande; derom var lagen nog tydelig ibland Israels barn: Om din broder är fattig i dino lande, så skalt du icke förhärda dit hjerta, eller tillycka8 dina hand för dinom105 fattiga broder, utan skalt uplycka9 henne honom och låna honom efter som honom fattas, 5 Mos B. 15:7,8. Men derföre är ingalunda lofligt för någon, at antingen i dryckenskap, eller vällust, eller vårdslöshet förstöra sin egendom, eller i lättja förnöta sin tid, utan at förvärfva något; ty i sådana fall kommer han at ligga genom eget förvållande allmänheten til last, som af sin egendom måste underhålla en sådan. Alt hvad han således måste undfå af andra, det han sielf genom flit hade kunnat förtjena, är icke annat än et orättmätigt beröfvande af nästans egendom, och et tjufveri, som här är förbudit. Til sådana tiggare säger Syrach: Det är et skamligt lefverne, at gå hus ifrån hus, Syr. 29:30. Deremot beskrifver han de rätta fattiga, som behöfva almosor, då han säger: Den är fattig som arbetar och det lyckas honom intet. Cap. 31:4.
§ 5
Mutta meidän ei tarvitse viipyä kauempaa tämän lajin varkauksien kuvailemisessa, sillä niiden tekemistä pidetään yleisesti vääryytenä, joka ansaitsee rangaistuksen. Sen sijaan meidän on tarkasteltava lähemmin niitä, joissa kavaluus pyritään oikeuttamaan kaikenlaisilla verukkeilla. Tässä me kohtaamme kuitenkin suuren joukon erilaisia petoksia, jotka teidän muistamistanne helpottaakseni mielelläni asettaisin johonkin luontevaan järjestykseen. Sellainen onnistunee jollain tapaa, jos tarkastelemme niitä eri säätyjen mukaisesti, siis toisin sanoen esivaltaan, alamaisiin sekä samanvertaisiin kohdistuvina.
Meidän on siksi 1) esiteltävä sellaiset petokset, jotka kohdistuvat esivaltaa tai määräävässä asemassa olevia vastaan. Hallitusmuoto, lait ja asetukset määräävät alamaisille, mitä suorituksia itse kunkin tulee valtakunnan yhteisen edun, rauhan ja turvallisuuden vuoksi tehdä. Niitä kutsutaan esimerkiksi veroiksi, tullimaksuiksi tai suostunnoiksi, ja jos alamaiset viekkauden, valheen tai petoksen avulla jättävät ne maksamatta tai maksavat vain osan, niin se on varkautta, joka tässä käskyssä kielletään. Apostoli Paavali myöntää esivallan olevan oikeutettu kantamaan103 veroja ja käskee siksi roomalaisia: Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa Room. 13:5–7. Tähän on syytä soveltaa sitä, mitä hän edellisessä jakeessa sanoo alamaisuuteen suostumisesta, että sen on tapahduttava ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta, ja jatkaa: Antakaa jokaiselle, se mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli. Ja kun meidän kallista Vapahtajaamme koeteltiin juuri tällä kysymyksellä, hän sanoi: Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu Matt. 22:21. Se osa omaisuudestamme, jonka lait määräävät esivallalle, ei ole meidän, vaan yhteiskunnan ja esivallan, ja jos se minkä tahansa verukkeen tai juonen turvin pidetään itsellä, horjutetaan samalla esivallan varmuutta sen laillisista saatavista. Siksi tämä on varkautta, joka tässä ankarasti kielletään. Kiellon piiriin on luettava myös esivallan asettamien virkamiesten ja pappien palkan kaikenlainen maksamatta jättäminen. Tästä on useimmiten säädetty myös laissa, mutta jos kuulijat valehtelemalla ja viekkaudella jättävät suorittamatta sen, mikä heille on määrätty, he eivät riko vain yhteiskuntaa ja lakeja vastaan ja tuota vahinkoa virkamiehelle. Erityisesti pappien kohdalla he rikkovat myös104 apostoli Paavalin galatalaisilleen antamaa rakkauden käskyä: Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää Gal. 6:6. Tähän kuuluviksi voimme lukea myös ne petokset, joita palvelijat usein tekevät isäntiään ja emäntiään kohtaan näiden palveluksessa työskennellessään. Petos on siinä, että he sovittua palkkaa ja ylläpitoa vastaan ovat vakuuttaneet isännilleen työskentelevänsä ahkerasti ja uskollisesti, mutta eivät sitten käytäkään voimiaan ja kykyjään näiden hyväksi vaan viettävät aikansa jouten, vaikka he ovat saaneet isänniltä sen, mitä nämä ovat luvanneet antaa. Näin he ryöstävät isänniltä näille kuuluvan menestyksen ja vaurastumisen, ja heitä on paikallaan nimittää aikavarkaiksi. Sillä näin sanoo Salomo: Joka hoitaa työnsä veltosti, on vahingontekijän veli Sananl. 18:9, ja Mitä etikka hampaille ja savu silmille, sitä on laiskuri isännälleen Sananl. 10:26. Mutta aivan erityisesti tähän kuuluu se varastaminen, joka kohdistuu koko yhteiskuntaan tai kansaan luvattoman kerjäyksen muodossa. Inhimillisyys vaatii meitä ojentamaan auttavan käden köyhälle ja hädänalaiselle. Israelin kansan keskuudessa tästä oli selvä laki: Jos jollakin paikkakunnalla teidän maassanne asuu joku köyhä veljenne, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä.105 Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee10 5. Moos. 15:7–8. Mutta tämän nojalla kenenkään ei ole lupa tuhota omaisuuttaan juomiseen, hekumaan ja leväperäisyyteen, tai kuluttaa aikaansa laiskotellen, ilman että ansaitsee mitään. Sellaisessa tapauksessa hän omaa syytään joutuu yhteiskunnan taakaksi, ja sen on omalla varallisuudellaan huolehdittava hänestä. Kaikki se, mitä hän näin saa toisilta, ja jonka hän ahkeroimalla olisi itse kyennyt ansaitsemaan, ei ole mitään muuta kuin lähimmäisen omaisuuden epäoikeutettua ryöstämistä ja varkautta, joka tässä on kielletty. Sirak sanoo sellaisille kerjäläisille: Ei ole kunnon elämää kulkea talosta taloon Sir. 29:24.11 Kuvatessaan todellisia köyhiä, jotka tarvitsevat almuja, hän sitävastoin sanoo: Se on köyhä, joka työtä tekee mutta ei lainkaan menesty12 Sir. 31:4.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 5.
Men vi behöfve icke längre uppehålla oss vid beskrifningen af dessa slags tjufnader; ty de föröfvas under en allmänt ärkänd orättvisa, som förtjenar sit straff; de som ske med list under hvarjehanda förevänningar af billighet13 måste nogare granskas. Dock härvid möter oss en margfallighet af bedrägerier, dem jag gärna ville, at lätta edert minne, hafva i någon slags naturlig ordning stälda. Det torde låta någorlunda göra sig, om vi betrakta dem efter olika stånd, eller, såsom föröfvade emot Öfverhet, undersåtare och gelikar.
Vi må derföre 1) anföra de bedrägerier, som ske emot Öfverheten, eller dem som äro befallande. Regeringsform, lagar och författningar utstaka för undersåtare, hvad hvar och en af dem bör til Rikets gemensamma bästa, frid och säkerhet ärlägga; de må då komma under namn af skatt, eller tull, eller bevillningar eller något annat, när de af undersåtare, på något sätt med list, lögn eller bedrägeri innehållas eller minskas, är det et tjufveri, som i detta budet förbjudes. Rättigheter at taga skatt tillägger Apostelen Paulus103 Öfverheten och befaller derföre de Romare: I måsten ock gifva skatt, ty de äro Guds tjenare, Rom. 13: v. 5,6,7. och det kan med rätta lämpas hit, hvad han i föregående vers säger om undergifvenheten, at sådant bör ske, icke för straffets skul allena, utan för samvetets skul. Och vidare: så gifver nu hvarjom och enom det i pligtige ären: dem skatt som skatt bör; dem tull, som tull bör. Och vår dyra Frälsare, då han just i denna frågan blef frestad,14 sade: gifver Kejsarenom det Kejsarenom tilhörer, och Gudi det Gudi tilhörer, Matth. 22:21. Den del af vår egendom som lagarna tillägga Öfverheten är icke vår, utan samhällets och Öfverhetens; när den under hvarjehanda invändning eller list innehålles, rubbas dermed Öfverhetens säkerhet på dess lagliga inkomster, och måste således blifva et tjufveri, som här alfvarligen förbjudes. Under samma förbud bör ock det räknas, när lönen på allehanda sätt försnillas för de af Öfverheten tilsatta Ämbetsmän och Lärare;15 den finnes äfven genom lagar oftast faststäld, men då Åhörarena som skola ärlägga den, genom lögn och list undandraga sig at den redeligen ärlägga, begå de icke allenast et brott emot samhället och lagarna, til ämbetsmäns förfång, utan ock, hvad Lärare i synnerhet beträffar, emot det kär104leks bud som Apostelen Paulus gaf til sina Galater: Den som undervisad varder med ordom, han dele alt godt med honom, som honom undervisar, Gal. 6:6. Vi kunna ock räkna hit det bedrägeri, som af tjenare ofta föröfvas emot deras husbönder och matmödrar, uti sjelfva deras tjenst, och består deruti, at de emot viss lön och uppehälle försäkrat sina husbönder om flit och trohet uti sit arbete, och likväl ehuru de undfå af sina husbönder, hvad de blifvit försäkrade om, icke använda sina krafter och förmåga til deras bästa, utan förnöta sin tid bort i lättja, och således beröfva dem den upkomst och förkofran som dem tilkommer, och få med rätta namn af daga tjufvar; ty så säger Salomo: Den som lat är i sit arbete, han är hans broder som skada gör. Ords. B. 18:9. och såsom ätika gör ondt tandenom, och rök i ögonen, så gör en försummelig dem ondt, som sända honom, Cap. 10:26. Men i synnerhet hörer hit det tjufveri, som sker uppå hela samhället eller allmänheten genom olofligt tiggeri. Människligheten16 fordrar af oss, at räcka en hjelpsam hand til den fattiga och nödlidande; derom var lagen nog tydelig ibland Israels barn: Om din broder är fattig i dino lande, så skalt du icke förhärda dit hjerta, eller tillycka17 dina hand för dinom105 fattiga broder, utan skalt uplycka18 henne honom och låna honom efter som honom fattas, 5 Mos B. 15:7,8. Men derföre är ingalunda lofligt för någon, at antingen i dryckenskap, eller vällust, eller vårdslöshet förstöra sin egendom, eller i lättja förnöta sin tid, utan at förvärfva något; ty i sådana fall kommer han at ligga genom eget förvållande allmänheten til last, som af sin egendom måste underhålla en sådan. Alt hvad han således måste undfå af andra, det han sielf genom flit hade kunnat förtjena, är icke annat än et orättmätigt beröfvande af nästans egendom, och et tjufveri, som här är förbudit. Til sådana tiggare säger Syrach: Det är et skamligt lefverne, at gå hus ifrån hus, Syr. 29:30. Deremot beskrifver han de rätta fattiga, som behöfva almosor, då han säger: Den är fattig som arbetar och det lyckas honom intet. Cap. 31:4.
§ 5
Mutta meidän ei tarvitse viipyä kauempaa tämän lajin varkauksien kuvailemisessa, sillä niiden tekemistä pidetään yleisesti vääryytenä, joka ansaitsee rangaistuksen. Sen sijaan meidän on tarkasteltava lähemmin niitä, joissa kavaluus pyritään oikeuttamaan kaikenlaisilla verukkeilla. Tässä me kohtaamme kuitenkin suuren joukon erilaisia petoksia, jotka teidän muistamistanne helpottaakseni mielelläni asettaisin johonkin luontevaan järjestykseen. Sellainen onnistunee jollain tapaa, jos tarkastelemme niitä eri säätyjen mukaisesti, siis toisin sanoen esivaltaan, alamaisiin sekä samanvertaisiin kohdistuvina.
Meidän on siksi 1) esiteltävä sellaiset petokset, jotka kohdistuvat esivaltaa tai määräävässä asemassa olevia vastaan. Hallitusmuoto, lait ja asetukset määräävät alamaisille, mitä suorituksia itse kunkin tulee valtakunnan yhteisen edun, rauhan ja turvallisuuden vuoksi tehdä. Niitä kutsutaan esimerkiksi veroiksi, tullimaksuiksi tai suostunnoiksi, ja jos alamaiset viekkauden, valheen tai petoksen avulla jättävät ne maksamatta tai maksavat vain osan, niin se on varkautta, joka tässä käskyssä kielletään. Apostoli Paavali myöntää esivallan olevan oikeutettu kantamaan103 veroja ja käskee siksi roomalaisia: Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa Room. 13:5–7. Tähän on syytä soveltaa sitä, mitä hän edellisessä jakeessa sanoo alamaisuuteen suostumisesta, että sen on tapahduttava ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta, ja jatkaa: Antakaa jokaiselle, se mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli. Ja kun meidän kallista Vapahtajaamme koeteltiin juuri tällä kysymyksellä, hän sanoi: Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu Matt. 22:21. Se osa omaisuudestamme, jonka lait määräävät esivallalle, ei ole meidän, vaan yhteiskunnan ja esivallan, ja jos se minkä tahansa verukkeen tai juonen turvin pidetään itsellä, horjutetaan samalla esivallan varmuutta sen laillisista saatavista. Siksi tämä on varkautta, joka tässä ankarasti kielletään. Kiellon piiriin on luettava myös esivallan asettamien virkamiesten ja pappien palkan kaikenlainen maksamatta jättäminen. Tästä on useimmiten säädetty myös laissa, mutta jos kuulijat valehtelemalla ja viekkaudella jättävät suorittamatta sen, mikä heille on määrätty, he eivät riko vain yhteiskuntaa ja lakeja vastaan ja tuota vahinkoa virkamiehelle. Erityisesti pappien kohdalla he rikkovat myös104 apostoli Paavalin galatalaisilleen antamaa rakkauden käskyä: Se, jolle Jumalan sanaa opetetaan, antakoon opettajalleen kaikkea hyvää Gal. 6:6. Tähän kuuluviksi voimme lukea myös ne petokset, joita palvelijat usein tekevät isäntiään ja emäntiään kohtaan näiden palveluksessa työskennellessään. Petos on siinä, että he sovittua palkkaa ja ylläpitoa vastaan ovat vakuuttaneet isännilleen työskentelevänsä ahkerasti ja uskollisesti, mutta eivät sitten käytäkään voimiaan ja kykyjään näiden hyväksi vaan viettävät aikansa jouten, vaikka he ovat saaneet isänniltä sen, mitä nämä ovat luvanneet antaa. Näin he ryöstävät isänniltä näille kuuluvan menestyksen ja vaurastumisen, ja heitä on paikallaan nimittää aikavarkaiksi. Sillä näin sanoo Salomo: Joka hoitaa työnsä veltosti, on vahingontekijän veli Sananl. 18:9, ja Mitä etikka hampaille ja savu silmille, sitä on laiskuri isännälleen Sananl. 10:26. Mutta aivan erityisesti tähän kuuluu se varastaminen, joka kohdistuu koko yhteiskuntaan tai kansaan luvattoman kerjäyksen muodossa. Inhimillisyys vaatii meitä ojentamaan auttavan käden köyhälle ja hädänalaiselle. Israelin kansan keskuudessa tästä oli selvä laki: Jos jollakin paikkakunnalla teidän maassanne asuu joku köyhä veljenne, älkää olko niin kovasydämisiä, että kieltäytyisitte auttamasta häntä.105 Olkaa anteliaita ja lainatkaa hänelle se, minkä hän tarvitsee19 5. Moos. 15:7–8. Mutta tämän nojalla kenenkään ei ole lupa tuhota omaisuuttaan juomiseen, hekumaan ja leväperäisyyteen, tai kuluttaa aikaansa laiskotellen, ilman että ansaitsee mitään. Sellaisessa tapauksessa hän omaa syytään joutuu yhteiskunnan taakaksi, ja sen on omalla varallisuudellaan huolehdittava hänestä. Kaikki se, mitä hän näin saa toisilta, ja jonka hän ahkeroimalla olisi itse kyennyt ansaitsemaan, ei ole mitään muuta kuin lähimmäisen omaisuuden epäoikeutettua ryöstämistä ja varkautta, joka tässä on kielletty. Sirak sanoo sellaisille kerjäläisille: Ei ole kunnon elämää kulkea talosta taloon Sir. 29:24.20 Kuvatessaan todellisia köyhiä, jotka tarvitsevat almuja, hän sitävastoin sanoo: Se on köyhä, joka työtä tekee mutta ei lainkaan menesty21 Sir. 31:4.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Kahdeksas saarna käskyistä, § 4
Seuraava jakso: Kahdeksas saarna käskyistä, § 6
paikat:
Henkilöt: Jeesus Sirak Paavali Salomo
Raamatunkohdat:
Aiheet: