Toinen tiedeakatemian 1763 julistamista palkintokilpailuista koski kärryjen parantelua. Akatemian asettaman tehtävän taustana oli valtakunnan tuolloisten kuljetusolojen kehittymättömyys. Pyörillä liikkuvien ajoneuvojen merkitys oli 1700-luvun puolivälissä vähäisempi kuin kenties nykyään osataan kuvitellakaan. Lumettomana aikana yleensä kuljettiin jalkapatikassa tai ratsain. Usein tavaroitakin kuljetettiin hevosen selässä, niin sanotussa kantosatulassa. Metsäseutujen talonpojilla ei usein ollut minkäänlaisia pyörillä liikkuvia kulkuvälineitä, kun ei ollut kunnollisia teitäkään. Talviteiden merkitys oli suuri etenkin valtakunnan pohjoisilla ja yleensäkin ylävämmillä alueilla. Etenkin tasankoseuduilla pyöräajoneuvot olivat kuitenkin yleisesti käytössä kesäkeleillä, mutta teiden ja ajopelien kehnous rajoitti pitkään kuormien kokoa. Ajopeleihin siis todellakin kaivattiin parannuksia, mutta teiden parantaminen oli ainakin yhtä tärkeä asia.
Tiedeakatemia etsi palkintokilpailullaan keinoja sellaisten kärryjen rakentamiseen, joilla noin 600 kilon (70 leiviskän) kuorma kulkisi yhtä kevyesti kuin 340 kilon (40 leiviskän) kuorma vanhanmallisilla kärryillä. Nämä eivät suinkaan ole pieniä kärrykuormia: eräässä vuonna 1780 julkaistussa urakkatyön arviointiohjeessa lasketaan kahden hevosen valjakon pystyvän normaalioloissa vetämään kolme tynnyriä ruista eli hieman yli 350 kilon kuorman.1 Ilmeisesti näissä laskelmissa on ajateltu nelipyöräisiä vaunuja eikä kaksipyöräisiä kärryjä, joiden kehittämiseen akatemia tähtäsi. Kun vaunuilla yleensä pystyttiin kuljettamaan painavampia kuormia kuin kärryillä, joita tavallisesti veti vain yksi hevonen, tiedeakatemia puhuu siis hyvin suurista kärrykuormista.
Ensimmäisen palkinnon kilpailussa sai tunnettu maanmittausinsinööri Jacob Faggot. Toinen palkinto jaettiin kahtia, sen saivat suomalaiset Anders Chydenius ja Jacob Gadolin. Vain Faggotin ja Chydeniuksen vastaukset painettiin, sillä Gadolin havaitsi itse laskuvirheen tekstissään ja pyysi käsikirjoituksensa takaisin. Chydenius oli tyytymätön akatemian ratkaisuun ja arvosteli Faggotin uutuuskärryjä ankarasti kirjeessään akatemian sihteerille Pehr Wargentinille.
Chydenius ottaa tarkastelunsa lähtökohdaksi vanhat työkärryt, joiden raudoitettujen pyörien läpimitta on 1,24 m ja pyöräparin akseli puuta. Chydenius suunnittelee uudet kärryt, joiden raudoitetut pyörät ovat kolmanneksen korkeammat (läpimitta 1,63 m) ja niitä yhdistävä akseli rautaa. Verratessaan kärryjen liikuttamiseen tarvittavaa vetovoimaa Chydenius toimii tieteellistä tarkkuutta noudattaen. Hän sijoittaa kummatkin kärryt vuorollaan lautojen päälle ja kiinnittää niihin köyden, jonka toinen pää kulkee telineeseen sijoitetun pyörän yli punnuksiin, joita voidaan vaihtaa. Kun ajopelejä verrattiin ensin tyhjinä ja vailla pyörännapojen rasvausta, saatiin tulokseksi, että molempien liikuttamiseen tarvittiin yhtä paljon vetovoimaa, nykymitoilla ilmaistuna 15 kg. Kun molempiin kärryihin lastattiin 40 leiviskän (340 kilon) kuorma, uuden isopyöräisen ajopelin vetämiseen tarvittiin 31 % vähemmän vetovoimaa (23 kg, kun vanha vaati 34 kg), ja kun kuormaa lisättiin 70 leiviskään (595 kg), uudet kärryt liikkuivat 46 % vähäisemmällä voimalla (28 kg, vanhojen tarve 51 kg). Kun pyörien navat puhdistettiin ja rasvattiin, kärryjen ero kasvoi: uusien isopyöräisten kärryjen vetämiseen tarvittiin 36 % ja 50 % vähemmän voimaa em. koekuormituksissa. Uusien kärryjen liikuttaminen 70 leiviskän kuorman kanssa vaati 20 % vähemmän voimaa kuin vanhat kärryt tarvitsivat 40 leiviskän kuormaa kantaessaan. Näin oli tiedeakatemian vaatima suoritustaso runsaasti ylitetty. Isot pyörät epäilemättä vaikuttivat tulokseen – myös Faggotin voittaneen ehdotuksen kärryissä oli hyvin isot pyörät.
Tiettävästi tällaiset isopyöräiset kärryt eivät päässeet yleiseen työkäyttöön. Syytä tähän voi kysyä, kun niiden vetämiseen kerran tarvittiin vähemmän voimaa. Yksi syy ilmeisesti on, että vanhanmallisten kärryjen ja Chydeniuksen suunnittelemien kärryjen voimantarpeen erotus kasvoi kuormien kasvaessa ja ilmeni etenkin silloin, kun kuormat olivat merkittävästi painavampia kuin noiden aikojen kärrykuljetuksissa tavallisesti. Kuormien sovelias koko ei nimittäin riippunut pelkästään tasaisella alustalla tarvittavasta vetovoimasta, jota Chydenius oli mitannut kokeessaan. Pohjoismaiden maasto on varsin yleisesti mäkistä, ja 600 kilon kuorma lienee vastamäissä ollut yhtä rasittava pyörien koosta riippumatta (Chydenius havaitsee kirjoituksessaan tämän vastaväitteen mahdolliseksi ja onnistuu torjumaan sen vain osittain). Chydeniuksen kärryjen rakenteellinenkin kestävyys oli kyseenalainen. Isoihin pyöriin kohdistui kallistuksissa varmasti ankara rasitus. Lisäksi voidaan kysyä, miten hyvin tällaiset ajoneuvos soveltuivat tuon ajan teille, sillä suuremman korkeutensa takia ne kaatuivat herkemmin. Kaatumisonnettomuudet nimittäin olivat tuttu asia silloinkin, kun käytössä olivat tuolloiset matalammilla pyörillä kulkevat vaunu- ja kärrytyypit. Chydeniuksen kärrykoe oli omalla tavallaan hyvin tarkka, mutta tuskin vastasi todellisten käyttöolojen asettamia vaatimuksia, joiden huomioiminen on teknisten laitteiden kokeiluissa nykyisin itsestään selvää.
CJG
Suom. HE
Kirjallisuus
Gadd, Carl-Johan, Det svenska jordbrukets historia 3. Den agrara revolutionen
1700–1870, Stockholm: Natur och Kultur 2000.
Landtbruks-lexicon, Stockholm 1825.
Lindroth, Sten, Kungl. Vetenskapsakademiens historia 1739–1818, Stockholm: Kungl. Vetenskapsakademien 1967.
Minnesskrift med anledning av den svenska befolkningsstatistikens 200-åriga bestånd, Stockholm 1949.
[Modéer, Adolph,] Handbok i enskilta hushållningen. Innehållande huru mycket arbetsfolk, samt tid och ämnen til åtskilliga göromål erfordras och åtgå, i städer så wäl som på landet; jords och kreaturs afkastningar; utsäden och foder, m.m., Stockholm 1780.