Kolmas katekismussaarna, § 7

§. 7.

Den första den Helga Andas nåde-verkan, hvarmed han börjar draga en syndare til Jesum, beskrifver Lutherus således: Den Helga Anda hafver mig kallat genom Evangelium.18Den Helga Anda hafver mig kallat genom Evangelium.: se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för den tredje artikeln Kallelsens nåd är ock visserligen den första. Utan den kan ingen komma til Gud, hvilken af vår dyre Frälsare får namn af et Fadrens dragande. Joh. 6:44. Den hafver sin enda grund, uti vår dyra Medlares fullkomliga försoning, för hela verldenes synder. Utom den vore vi ej annat än Guds fiender, til hvilka han i sin rättfärdiga vrede ej kunde annat ropa, än går bort ifrån mig, i förbannade. Mat. 25:41. Men igenom honom hafver oss tilflutit kallelsens nåd, som är et den Treenige Gudens, men tilägnings-vis den Helga Andas verk eller bemödande, at förmå syndare til den förvärfvade nådens delaktighet.

At kunna rätt fatta denna den Helga Andas Nåde-verkan, må vi först vända vår upmärksamhet hit til sjelfva ordet kalla. Det är et mycket allmänt talesätt, och kan tagas i ganska olika bemärkelser så väl i anseende94 til den kallande Personen, som til den hvilken kallas: det är ock mycket olika i anseende til de olika förmåner, hvartil någon blifver kallad, och til sjelfva kallelsen. Denna Nåde-välgärning föreställes oss i den Helga Skrift under ganska många liknelser, men afmålas af vår Frälsare i synnerhet tydeligast såsom et bjudande til en stor Nattvard, eller til et bröllop. Denna Nattvard beskrifver Gud för oss genom Propheten Esaias således: Herren Zebaoth skall göra til all folk et fett gästabod på thesso bergena. Ett gästabod af klart vin, af feto, af märg, af vin ther ingen drägg19bottensats uti är. Cap. 25:6. som beteknar alla de nådes och salighets skatter, som vår dyre Frälsare oss genom sin död förvärfvat: sjelfva kallelsen til detta gästabod beskrifver vår Frälsare oss sålunda: Husbonden utsände sin tjenare then stund Nattvarden skulle stå, at han skulle säja them som budne voro: kommer ty alt ting äro nu redo, Luc. 14:17. och när de budne försakade den tilbudna nåden, heter det vidare til hans tjenare: gack ut på gator och gränder, och the fattiga och krymplingar, halta och blinda haf här in, v. 21. och åter en annan gång heter det: Gack ut på vägar och gårdar och nödga them, at the komma här in. v. 23. Hvarmed vår Frälsare vil betekna, huru trägen och allmännelig hans kallelse är. Äfven så afmålas den såsom en bjudning til et stort bröllop, som den himmelska Konungen gjorde åt sin Son, och beskrifves så95lunda: Och han sände ut sina tjenare, at the skulle kalla them som budne voro til bröllopet, Math. 22:2,3. och åter heter det til tjenarena: Går ut på vägarna, och alla the I finnen kaller til bröllopet. v. 9. Hvaraf således tydeligen inses, at det ordet kalla beteknar vår Guds alfvarliga bemödande, at söka förmå syndare til emottagande och anammande af den i Christo oss förvärfvade nåden och saligheten. Men härvid böra vi likväl märka, at ordet kalla tages i den Helga Skrift i en trängre och vidsträktare bemärkelse; så at det antingen beteknar blott den stora Gudens utbjudning af sina salighets skatter, det är et förmående och öfvertalande hos syndare at anamma nåden, eller ock en kallelse, som verkeligen af menniskan blifvit emottagen, åtlydd och anammad, såsom vi se at Apostelen Paulus nytjar detta ordet, Rom. 8:30. då han säger: at them som Gud hafver kallat, them hafver han ock gjordt rättfärdiga; hvarest rättfärdiggörelsen förenas med kallelsen, såsom ifrån den samma aldeles oskiljaktig, hvilket ingalunda kan sägas om blotta kallelsen på Guds sida, emedan vår Frälsare säger sjelf at många äro kallade, men få utkorade, Math. 22:14. utan måste förstås om en emottagen och i en rätt omvändelses ordning åtlydd kallelse, hvilket noga bör urskiljas, om vi icke skole irra oss uti våra nödvändigaste begrep i vår salighets sak. Vi tage den här i sin egenteliga be96märkelse, såsom blott en nåde-verkan på Guds sida, antingen den då blifver af menniskorna anammad eller icke.

För det andra åligger oss, at närmare förklara sjelfva beskaffenheten af denna kallelsen, och märke vi först, at han är medelbarlig,20indirekt, som sker via ett mellanled ty den sker altid förmedelst den til vår salighet uppenbarade sanningen, eller Guds ord. Sal. Lutherus säger väl, at Gud kallat honom genom Evangelium; men antingen tager han här ordet Evangelium i sin vidsträktare bemärkelse, så at det innefattar hela vår salighets lära, eller vil han säga at sjelfva kallelsen är til sin hufvudsak Evangelisk, eller är ock meningen den, at sedan lagen, som förut är förklarad och inskärpt uti de tio budorden, hafver fått göra sin verkan til kännedomen af mit synda-elände, och den mig hotande förbannelsen, och sedan jag af den andra Artikelen blifvit underrättad om min Frälsares fullgiltiga försoning för mina synder, kommer den Helga Anda och med idel nåde-löften, söker förmå mig at vända tilbaka ifrån mit elände och genom tron tilägna mig all af min Frälsare förvärfvade salighet: emedan intet Evangelium kan hafva rum, eller någonsin blifva et gladt budskap för andra än dem Guds lag tilförene nedsänkt och förkrossat: hvaraf äfven ses, at lagen ingalunda får ifrån kallelses medlet uteslutas. Hvilket kallelses medel menniskan meddelas antingen genom Guds ords97 läsande eller ock hörande, då det antingen af ordenteliga ordets tjenare eller andra Christna förkunnas. Hvarom Herren Gud talar märkeligen hos Propheten Esaiam och säger: Såsom rägnet och snön faller af himmelen - - och gör jorden fruktsamma och bärande, altså skall ock ordet vara, som utaf min mun går; thet skall icke återkomma til mig fåfängt, utan göra thet mig täckes.21 Såsom rägnet och snön ... thet mig täckes.: citat ur Jes 55:10–11 Olycklig då den, som försmår medlet, han måste ock i alla evighet umbära des verkan. För det andra märke vi, at denna kallelsen är på Guds sida ganska alfvarlig. De göra den Gudomeliga godheten och rättfärdigheten mycken oförrätt, som väl medgifva at Gud kallar alla, men påstå likväl at han ej gör det med fullt alfvare för andra än sina utkorade, då likväl ingen väld22 partiskhet eller anseende til personen, hos Gud äger rum, och han däremot på det aldraeftertryckeligaste, som det varit möjeligit, sökt at i denna delen uppenbara och betyga detta sitt alfvare, såsom då han bland annat säger til Jerusalems stad: Huru ofta hafver jag velat församla tin barn, lika som hönan församlar sina kyklingar under sina vingar. Math. 23:37. Han kunde aldrig tydeligare uttrycka sin innerliga åtrå och bemödande at vinna Jerusalems inbyggare til sin nådes gemenskap, än då han liknar sig vid en höna, som såg sina späda kyklingar skingrade: huru öm, huru syslosatt löper hon icke til dem, ropar och låckar dem, och98 utbreder sina vingar, utan någon ro tils hon kan få dem samlade. Se sådant beskref, så lifligen afmålade han sitt hjertelag för Jerusalems inbyggare i gemen, ehuru han väl såg, at större delen af dem skulle gå förlorade. Det försäkrar oss äfven til öfverflöd de af vår Frälsare anförda liknelser, som nyss omnämdes, och de flera gångor förnyade kallelserna, men ibland annat ser man i synnerhet hans ifriga begär, at draga syndare til sig af Husbondens och Konungens vrede uti dessa liknelser, öfver dem hvilka försummade at lyda. När Judarne sågo Jesum gråta vid Lazari graf, sade de: Si huru kär hade han honom. Joh. 11:36. När vi se Jesu ögon flyta i tårar då han ser på Jerusalem och des olycka, må vi väl utropa: si huru kär hade han detta arma folket. Han har derföre äfven sökt afmåla sitt alfvare under de aldraömmaste liknelser, som i naturen gifvas. Han kallar sig den goda Herden, Joh. 10. som sjelf låfvar upsöka det borttappade fåret, och igenhämta thet förvilda. Hes. 34:16. Han föreställer sig såsom en Älskare eller Brudgumme, som hjerteligen söker efter sin älskade Brud, den han med innersta glädje omfamnar. Höga Vis. 4. Si sådant är vår Guds alfvare at kalla oss til sin nådes gemenskap. För det tredje böre vi veta, at kallelsens nåd är äfven ganska kraftig, så at om allenast syndare lemna den rum i sitt hjerta och intet fiendteligen streta emot99 nåden, blifva de i stånd at komma i åtnjutande af den tilbudna saligheten. Ty ordet som härtil brukas är lefvande och kraftigt, och skarpare än något tveäggadt svärd, och går igenom til thes thet åtskiljer själ och anda, och märg och ben, intygar Apostelen Paulus. Ebr. 4:12. Och på et annat ställe säger han, at Evangelium är Guds kraft, allom them til salighet som tro.23 Evangelium är Guds kraft, allom them til salighet som tro: citat ur Rom 1:16 Hvilken kraft det ingalunda äger annorstädes ifrån, än af sin egen stora Uphofsman, genom hvilken han icke allenast rörer och nödgar syndaren, utan ock med det samma gifver lust och förmåga at åtlyda kallelsen, och öfvervinna sin naturliga tröghet, så framt han icke upsåteligen sätter sig före, at spjerna mot udden. Ändteligen böre vi ock för det fjerde veta, at den är allmännelig, om vi betrakte den på Guds sida eller efter hans upsåt. Därom öfvertygas vi nogsamt, först af Guds allmänneliga kärlek emot hela mennisko-slägtet. Då han så högt älskat oss, at han utgifvit sin Son i döden för alla, så kan han ej heller i kraft af detta sitt eviga förbarmande annat än kalla och draga alla til delaktigheten af denna nåden. För det andra blifve vi härom än mera förvissade af den Heliga Skrifts tydeliga vitnesbörder. Den Majestätiska Herren svär vid sitt eviga lif, at han icke hafver lust til den ogudaktigas död, utan at then ogudaktiga omvänder sig ifrån sit väsende och lefver. Hes. 33:11. Men har han ingen lust100 til deras död, så måste han ock med alt alfvare söka afböja den, och emedan kallelsen är et ganska kraftigt medel därtil, kan det ingalunda af vår nådiga Gud åsidosättas. Därföre befalte äfven vår Frälsare, sedan han alt fullgjordt til mennisko-slägtets salighet, at hans budbärare skulle gå ut och lära alt folk. Math. 28:19. Ingen, icke en enda, skulle därifrån vara utesluten; och en annan gång sade han åter til dem, som Evangelisten Marcus berättar: Går ut i hela verldena och prediker Evangelium allom Creaturom. Cap. 16:15. Hela jordklotets inbyggare, alla Creatur, det är de främsta af Creaturen, nemligen alla menniskor, som efter Ebreiska talesättet kallas Creatur, skulle blifva kallade genom Evangelii ord. Därföre är ock sjelfva kallelsen allmännelig, där det heter: Vänder eder til mig, så varden I salige, alla verldenes ändar. Es. 45:22. Ty Gud vil upriktigt och med fullt alfvare, at alla menniskor skola salige varda, och til sanningenes kunskap komma, som Apostelen Paulus intygar 1 Tim. 2:4. Men huru den kärleksrike Guden tillämpat, eller åt hvar och en människa utdelat denna sin alfvarliga och allmänna kallelse, eller hvarföre han i äldre och nyare tider lemnat så många folkslag i mörkret, är en sak den vi gerna erkänne vara oss för hög. Det gagnar oss ej eller, at grubbla i Herrans fördolda vägar, utan åligger fast hällre arbeta därpå, at den kallelses nåd, som oss,101 lofvad vare Herran! framför många folkslag i verlden är förunnad, ej måtte vara förspilld på våra själar; hvarigenom likväl nog månge ibland oss icke litet öka sin fördömelse, emot många tusende hedningar, som måste sakna en så kraftig kallelse. Det åligger derföre syndare, at lemna rum i sina hjertan för den kallande nåden, och låta Guds röst blifva kraftig i sina själar, til en uprigtig omvändelse. Lycklig den, som icke med Stephani åhörare,24med Stephani … åhörare: åsyftar berättelsen om Stefanos i Apg 6–7 tilsluter sina öron och hjerta för Herrans röst, ty den blifver aldrig fruktlös i et hjerta, som den rätt får inrymma.

1. Den Helga Anda hafver mig kallat genom Evangelium.: se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för den tredje artikeln
2. bottensats
3. indirekt, som sker via ett mellanled
4. Såsom rägnet och snön ... thet mig täckes.: citat ur Jes 55:10–11
5. partiskhet
6. Evangelium är Guds kraft, allom them til salighet som tro: citat ur Rom 1:16
7. med Stephani … åhörare: åsyftar berättelsen om Stefanos i Apg 6–7

§ 7

Ensimmäistä Pyhän Hengen armonvaikutusta, jolla hän alkaa vetää syntistä Jeesuksen luo, Luther kuvaa näin: Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä.25Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä: lainaus Lutherin Vähästä katekismuksesta, suom. 1999 Kutsun armo onkin varmasti ensimmäinen. Ilman sitä ei kukaan voi tulla Jumalan luo, ja kallis Vapahtajamme sanoo, että Isä vetää Joh. 6:44. Sen ainoa peruste on kalliin Välittäjämme täydellisessä sovituksessa koko maailman syntien tähden. Ilman sitä emme olisi muuta kuin Jumalan vihollisia, joille hän oikeamielisessä vihassaan ei voisi muuta kuin huutaa: Menkää pois minun luotani, te kirotut Matt. 25:41. Mutta hänen kauttaan olemme tulleet osallisiksi kutsun armosta, joka on kolmiyhteiselle Jumalalle, mutta varsinaisesti Pyhälle Hengelle kuuluvaa työtä ja pyrkimystä saada syntinen osalliseksi hankitusta armosta.

Jotta voisimme oikein käsittää tämän Pyhän Hengen armotyön, meidän täytyy ensiksi tarkata itse sanaa kutsua. Se on hyvin yleinen sana, ja se voidaan käsittää hyvin erilaisissa merkityksissä, sekä suhteessa94 kutsuvaan persoonaan että suhteessa siihen, ketä kutsutaan. Suuria eroja on myös siinä, mitä ovat ne edut, joihin jotakuta kutsutaan, tai itse kutsun suhteen. Pyhä kirja esittää meille tämän armon hyvän työn monin vertauksin, mutta meidän Vapahtajamme kuvaa sitä sen erityisen selkeästi kutsuna suurelle ehtoolliselle, tai häihin. Jumala kuvaa tätä ehtoollista meille profeetta Jesajan kautta näin: Tällä vuorella Herra Sebaot valmistaa pidot kaikille kansoille, herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan: ydinrasvalla maustettuja herkkuja, kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä Jes. 25:6, mikä tarkoittaa kaikkia niitä armon ja autuuden aarteita, jotka meidän kallis Vapahtajamme meille kuolemallaan hankki. Itse kutsua näihin pitoihin Vapahtajamme kuvaa meille näin: Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Luuk. 14:17, ja kun kutsutut kieltäytyivät tarjotusta armosta, hän jatkaa palvelijalleen: ”Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.” Luuk. 14:21, ja toisessa kohtaa sanotaan: ”Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan” Luuk. 14:23. Vapahtajamme haluaa tällä osoittaa, kuinka uuras ja yleinen hänen kutsunsa on. Sitä luonnehditaan myös kutsuna suuriin häihin, jotka taivaallinen Kuningas valmisti Pojalleen, ja sitä kuvataan näin:95 Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita Matt. 22:2–3, ja sitten sanotaan jälleen palvelijoille: Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte Matt. 22:9. Tästä nähdäänkin selvästi, että sana kutsua tarkoittaa Jumalan vakavaa pyrkimystä koettaa saada syntiset ottamaan vastaan ja omaksumaan meille Kristuksessa hankittu armo ja autuus. Mutta meidän tulee kuitenkin huomata, että kutsua-sanaa käytetään Raamatussa sekä suppeassa että laajassa merkityksessä. Se voi tarkoittaa pelkästään sitä, että suuri Jumala tarjoaa autuutensa aarteita, eli se on syntisen taivuttelua ja ylipuhumista armon vastaanottamiseen, tai myös kutsua, jonka ihminen todella on ottanut vastaan, totellut ja omaksunut, niin kuin näemme apostoli Paavalin käyttävän tätä sanaa Room. 8:30, kun hän sanoo: Ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi. Tässä vanhurskauttaminen yhdistetään kutsuun, siitä täysin erottamattomana, mitä ei suinkaan voi sanoa pelkästä Jumalan puolelta tulevasta kutsusta, sillä Vapahtajamme itse sanoo, että: Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja Matt. 22:14. Ensiksimainitun täytyy ymmärtää pätevän vastaanotettuun ja oikeassa järjestyksessä noudatettuun kutsuun, ja nämä asiat on tarkoin erotettava, ellemme halua erehtyä autuuden asiamme kannalta välttämättömimmissä käsitteissä. Otamme sen tässä varsinaisessa merkityksessään,96 vain pelkkänä armonvaikutuksena Jumalan taholta, omaksuu ihminen sen sitten tai ei.

Toiseksi meidän tulee tarkemmin selvittää itse tämän kutsun luonne, ja huomaamme ensinnäkin, että se on välillinen, sillä se tapahtuu aina autuutemme edistämiseksi ilmoitetun totuuden, Jumalan sanan välityksellä. Autuas Luther sanookin, että Jumala on kutsunut hänet evankeliumin kautta, mutta joko hän tässä ymmärtää sanan evankeliumi sen laajemmassa merkityksessä, niin että se kattaa koko autuuden oppimme, tai hän tahtoo sanoa, että itse kutsu on tässä pääasiassa evankelinen. Tai sitten merkitys onkin se, että sen jälkeen kun laki, joka ensin on selitetty ja teroitettu kymmenessä käskyssä, on saanut tehdä vaikutuksensa, niin että olen tullut tietämään synninkurjuuteni ja minua uhkaavan kirouksen, ja kun sitten toinen uskonkappale on ilmoittanut minun Vapahtajani sovittaneen täydellisesti syntini, niin Pyhä Henki tulee ja pelkillä armonlupauksilla koettaa saada minut kääntymään pois kurjuudestani ja uskossa ottamaan vastaan kaiken Vapahtajani minulle hankkiman autuuden: sillä evankeliumille ei voi olla sijaa kenenkään muun luona eikä siitä koskaan voi tulla ilosanomaa kenellekään muulle kuin niille, jotka Jumalan laki on aiemmin alentanut ja murskannut. Tästä myös näemme, että lakia ei saa sulkea kutsun välineiden ulkopuolelle. Tämä kutsun väline välitetään ihmiselle joko Jumalan sanan97 lukemisessa tai kuulemisessa, kun joko varsinaiset sanan palvelijat tai muut kristityt sitä julistavat. Herra Jumala puhuu tästä painavasti profeetta Jesajan kautta ja sanoo: Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta – – – ja kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan Jes. 55:10–11. Onneton se, joka halveksii välinettä, sillä hänen täytyy myös ikuisesti jäädä ilman sen vaikutusta. Toiseksi huomaamme, että kutsu on Jumalan puolelta hyvin vakava. Paljon vääryyttä jumalallista hyvyyttä ja vanhurskautta kohtaan tekevät ne, jotka kyllä myöntävät Jumalan kutsuvan kaikkia, mutta silti väittävät, että hän ei tee sitä täysin vakavasti muille kuin valituilleen, kun Jumala ei kuitenkaan ole puolueellinen tai katso henkilöön, ja kun hän päinvastoin on mahdollisimman ponnekkaasti koettanut tältä osin ilmoittaa ja todistaa vakavuutensa, kuten sanoessaan Jerusalemin kaupungille muun muassa: Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Matt. 23:37. Hän ei voisi milloinkaan selvemmin ilmaista harrasta haluaan ja pyrkimystään saada Jerusalemin asukkaat hänen armonsa yhteyteen kuin vertaamalla itseään kanaemoon, joka näkee pikkuiset kananpoikansa hajallaan. Kuinka hellästi ja toimeliaasti se rientääkään niiden luokse ja hetkeäkään lepäämättä kutsuu ja houkuttelee niitä ja98 levittelee siipiään, kunnes saa ne koottua. Katsokaa miten hän maalaili, miten eloisasti hän kuvasi sydämensä tilaa kaikille Jerusalemin asukkaille, vaikka hän hyvin näki, että suurin osa heistä joutuisi kadotukseen. Tästä vakuuttavat meitä yllin kyllin myös Vapahtajamme käyttämät vertaukset, jotka juuri mainittiin, sekä useaan kertaan toistetut kutsut, mutta aivan erityisesti niissä korostuu hänen innokas halunsa vetää puoleensa syntiset, joita näissä vertauksissa oli kohdannut heidän tottelemattomuudestaan johtuva isännän tai kuninkaan viha.. Kun juutalaiset näkivät Jeesuksen itkevän Lasaruksen haudalla, he sanoivat: Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli Joh. 11:36. Kun me näemme Jeesuksen silmien kostuvan kyyneliin hänen katsellessaan Jerusalemia ja sen onnettomuutta, emmekö mekin huudahtaisi: kuinka rakas olikaan hänelle tuo kurja kansa. Siksi hän on koettanut ilmaista vakavaa pyrkimystään kaikkein herkimmillä vertauksilla, joita luonto tarjoaa. Hän kutsuu itseään hyväksi paimeneksi Joh. 10, joka itse lupaa etsiä eksyneen lampaan ja tuoda takaisin harhautuneen Hes. 34:16. Hän kuvaa itseään rakastajana tai sulhasena, joka hellästi etsii rakasta morsiantaan, jota hän hartaimmin iloiten syleilee Laul. l. 4. Katsokaa, tällainen on Jumalan vakava pyrkimys kutsua meidät hänen armonsa yhteyteen. Kolmanneksi meidän tulee tietää, että armon kutsu on myös hyvin voimakas, niin että jos syntinen vain antaa sille tilaa sydämessään eikä vihamielisesti nouse99 armoa vastaan, niin hän tulee kykeneväksi nauttimaan tarjotusta autuudesta. Sillä sana, jota tässä käytetään on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, vakuuttaa Paavali Hepr. 4:12. Toisessa kohdassa hän sanoo: Evankeliumi on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat Room. 1:16. Tämä voima ei ole mistään muualta kuin sen omalta suurelta Alkuunpanijalta, eikä hän sen voimalla vain kosketa ja taivuta syntistä, vaan antaa tälle myös samalla halun ja kyvyn noudattaa kutsua sekä voittaa luonnollinen velttoutensa, kunhan tämä ei vain suoranaisesti tarkoituksella asetu potkimaan tutkainta vastaan. Lopuksi ja neljänneksi meidän tulee tietää, että se on yleinen, jos tarkastelemme asiaa Jumalan puolelta tai hänen aikomuksiensa kannalta. Tästä meidät vakuuttaa täydellisesti ensinnäkin Jumalan yleinen rakkaus koko ihmiskuntaa kohtaan. Kun hän on niin suuresti meitä rakastanut, että hän on antanut Poikansa kuolemaan kaikkien puolesta, niin hän ei tämän ikuisen armahtavaisuutensa pohjalta voi muuta kuin kutsua ja vetää kaikkia tämän armonsa osallisuuteen. Toiseksi meitä vakuuttavat tästä vielä paremmin Pyhän kirjamme selvät todistukset. Majesteettinen Herra vannoo ikuisen elämänsä kautta: En minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää Hes. 33:11. Mutta koska hän ei halua100 heidän kuolemaansa, hänen täytyy myös vakavasti koettaa estää se, ja koska kutsu on vahva keino siihen, ei meidän armollinen Jumalamme voi mitenkään sellaista sivuuttaa. Siksi myös Vapahtajamme määräsi, sitten kun hän oli täyttänyt kaiken ihmissuvun autuudeksi, että hänen opetuslastensa tulee mennä ja tehdä kaikki kansat minun opetuslapsikseni261992/muokattu Matt. 28:19. Kukaan ei olisi siinä ulkopuolinen, ei ainoakaan. Ja toisella kertaa hän sanoi heille niin kuin evankelista Markus kertoo: Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille Mark. 16:15. Kaikki maanpiirin asukkaat, kaikki luodut, siis luoduista tärkeimmät eli ihmiset, joita hepreankielisen puhetavan mukaan kutsutaan luoduiksi,27alkutekstissä Creatur tulisivat kutsutuiksi evankeliumin sanan kautta. Siksi myös itse kutsu on yleinen ja se kuuluu näin: Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret, antakaa pelastaa itsenne Jes. 45:22. Sillä Jumala tahtoo todella ja vilpittömästi, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden,281992/muokattu kuten apostoli Paavali vakuuttaa 1. Tim. 2:4. Mutta miten rakastava Jumala on soveltanut tai jakanut tämän vakavan ja yleisen kutsun kunkin ihmisen kohdalla, tai miksi hän menneinä ja nykyisinä aikoina on jättänyt niin monet kansat pimeyteen, se on kysymys, jonka kernaasti myönnämme meille liian vaikeaksi. Meidän ei myöskään kannata pohtia Herran salattuja teitä, vaan ryhtykäämme mieluummin lujasti työhön, niin että se armon kutsu, joka101 kiitos Herran on suotu meille niin monien maailman kansojen sijasta, ei menisi meidän sielujemme kohdalla hukkaan. Jos näin kuitenkin tapahtuu, varsin monet meistä suuresti pahentavat omaa tuomiotaan verrattuna niihin moniin tuhansiin pakanoihin, jotka ovat jääneet kokonaan paitsi tästä voimakkaasta kutsusta. Siksi syntisen velvollisuus on antaa sydämessään tilaa kutsuvalle armolle ja antaa Jumalan äänen päästä voimalla sieluunsa vilpittömän kääntymyksen mahdollistamiseksi. Onnellinen se, joka ei Stefanoksen kuulijoiden tavoin29Stefanoksen kuulijoiden tavoin: viittaa kohtaan Ap. t. 6–7 sulje korviaan ja sydäntään Herran ääneltä, sillä se ei koskaan jää hedelmättömäksi sellaisessa sydämessä, jossa se saa oikean sijan.

1. Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä: lainaus Lutherin Vähästä katekismuksesta, suom. 1999
2. 1992/muokattu
3. alkutekstissä Creatur
4. 1992/muokattu
5. Stefanoksen kuulijoiden tavoin: viittaa kohtaan Ap. t. 6–7

Unfortunately this content isn't available in English