Edellinen jakso: Kuudes saarna käskyistä, § 14
Seuraava jakso:
§ 15
Kun siis pidämme näin huonosti huolta omasta parhaastamme, niin mitä voidaankaan ajatella ja mitä voidaan toivoa teidän hellästä huolenpidostanne lähimmäisen elämän suhteen? Koetelkaa itseänne tänään myös tältä osin kaikkitietävän Jumalan edessä. Mikä inhottava lähimmäiseen kohdistuvan kateuden, kostonhalun, vihan ja viekkaiden vehkeilyjen pesä monen sydän onkaan ollut? Miten usein murhanhimoinen ilme onkaan ilmentänyt sydämen karvautta, kuolettavat iskut ja uhkaavat eleet ovat saaneet490 lähimmäisen kuolemanpelon valtaan, ja toisinaan taas lipevä liukkaus on varmistanut, että muut ovat joutuneet petoksenne uhreiksi. Paha sydän on usein sylkenyt suusta vihamiehiänne kohtaan myrkkyä ja sappea karkeiden kirousten ja solvausten kera. Oma käsi ja nyrkki ovat olleet teidän kostajianne ja synti on, Jumala paratkoon, kasvanut sellaisiin mittoihin, että väijytykset, tappelut ja murhat lopulta ovat ne, jotka riidan ratkaisevat. Tällaista hirveää pahaa ilmenee valitettavasti liian monissa kodeissa, puolisoiden välillä, vanhempien ja lasten välillä, isäntien ja palvelijoiden välillä, mutta aivan erityisesti sitä tavataan lähes lukemattomissa viinaa tarjoilevissa krouveissa, joiden, kylläkin virheellisesti, katsotaan olevan kaikenlaisen jumalattomuuden harjoittamiseen rauhoitettuja paikkoja. Kuinka harvassa onkaan sitä oikeaa ihmisrakkautta, kärsivällisyyttä, avuliaisuutta ja sääliä, jota tässä käskyssä vaaditaan? Uskovan, köyhän ja sorretun täytyy huoata ja valittaa Daavidin sanoin: Voi minua! Olen muukalaisena Mesekissä, asun Kedarin leireissä. Liian kauan olen jo asunut täällä, missä kaikki vihaavat rauhaa. Minä tahdon rauhaa, mutta jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan Ps. 120:5–7. Mutta voi! Mitä tässä voisi tehdä? Asia on niin kuin Vapahtaja itse sanoi: Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.491 Ei huono puu tee hyviä hedelmiä1 Matt. 7:16,18. Jollei Herran pyhä, ankara määräys, Jumalan viha ja uhkaava kosto voi herättää röyhkeässä syntisessä vavistusta ja tarvetta etsiä pelastusta; jolleivat kaikki Jumalan, meidän rakkaudesta kuolleen Armahtajamme ja kaikkien hänen rakkaiden apostoliensa uskolliset ja hartaat kehotukset rakkauteen, nöyryyteen ja rauhaan kykene herättämään rakkautta lähimmäistämme kohtaan, ja jollei sitä voi tehdä kaikkein suurin hellyyden, laupeuden ja rakkauden esimerkki koko maailmassa, tarkoitan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen rakkautta, joka ylittää kaiken tiedon2 Ef. 3:19, jollei kaikki tämä saa heitä rakastamaan puolestaan häntä ja hänen vuokseen lähimmäistä, niin kaikki toivo heidän pelastumisestaan on menetetty. Mutta mikä minua syvästi huolestuttaa on se, että myös monissa Jumalan lapsissa näkee vihaa ja pahansuopuutta toista kohtaan, mikä toisinaan voi puhjeta riidoiksi ja sopimattomiksi teoiksi, jotka häpäisevät Kristuksen nimeä ja hänen kallista oppiaan ihmisten keskuudessa. Mutta kuinka häveten teidän täytyykään tunnustaa olevanne Jumalan lapsia, jos te olette kokonaan laiminlyöneet teidän Vapahtajanne Jeesuksen uuden rakkaudenkäskyn: Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne Joh. 13:34. Jeesus sanoo: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne Joh. 13:35.492 Mutta mistä voidaan päätellä, että te olette sellaisia, kun tämä tuntomerkki ei edes sovi teihin, vaan pikemmin ne ilmeiset pimeyden työt, joita apostoli Paavali luettelee galatalaisille, nimittäin vihamielisyys, riidat, kateus, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus3 Gal. 5:20. Hän päättää luettelon kauhistuttavaan ilmoitukseen, että tällaiset on suljettu taivaan ulkopuolelle. Huomatkaa siis häveten suuret erehdyksenne, tunnustakaa ne Jumalalle ja ihmisille, ja koettakaa sovittaa suuret virheenne, etsikää voimaa niiden parantamiseen ja rukoilkaa ihanan ehtoollisvirtemme sanoin: Vihasta, kateudesta puhdista sydämeni. Suo, että tunnen murhetta nyt vuoksi syntieni4 Mutta kannattaakohan se edes, että vielä sanoisin jotain teidän velvollisuudestanne, hyvät kuulijani, lähimmäisenne sielunhoidon edistämisessä, kun on niin harvoja, jotka huolehtivat edes omista sieluistaan? Kallis Vapahtajamme kysyy oikeutetusti: Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan Luuk. 6:39. Samoin voidaan sanoa: miten on mahdollista, että ihmiset, jotka itse elävät pimeydessä ja epäuskossa eivätkä tunne Jumalan teitä ja vaella niitä pitkin, voisivat huolehtia toisten ihmisten hengellisestä hyvästä? Ei, vaan kokemus päinvastoin valitettavasti opettaa, että jos joku493 Herran erityisestä armosta saakin jonkinlaisen hengellisen elämän säteen sieluunsa ja alkaa sydämessään jotenkin huolehtia kääntymisestään, niin toiset nauravat sellaiselle. Ja kun he huomaavat että hän Herran pelossa alkaa elää eri tavalla kuin muut, he liittyvät yhteen, vihaavat ja vainoavat tällaista Jumalan lasta. He miettivät, miten voisivat hyvällä tai pahalla eksyttää hänet. Heidän syntinen elämänsä jää aina uskovalle koetinkiveksi, ja harvat heränneet sielut kestävät niin monia kiusauksia lankeamiseen. Siksi onkin paikallaan toistaa Jeesuksen tärkeät sanat: Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä, ja voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat5 Matt. 18:7. Mutta jospa sellaisissa olisi vielä tilaa Jumalan armolle, niin että he itse näkisivät, minkä riskin he ottavat, että he itse kerran joutuvat tästä kovaan vastuuseen, ei vain oman kadotetun autuutensa vaan myös toisten sielujen vuoksi. Silloin heillä olisi vielä aikaa todellisen parannuksen kautta estää tällaiset. Silloin heidän pitäisi uutterasti alkaa huolehtia ei vain oman sielunsa hengellisestä elämästä Jumalassa, vaan myös uskollisesti rakentaa toisissa sitä, mitä he ovat tähän asti repineet alas. Tämä huolenpito ei kuitenkaan kuulu yhtä kovana velvollisuutena muille kuin vanhemmille ja heidän asemassaan oleville, siis hallitsijoille, esivallan haltijoille, isännille494 ja papeille. Kukaan muu ei myöskään kykene tekemään yhtä paljon toisten parannukseksi kuin he, eikä kukaan siksi kokoaisi yhtä suurta siunausta kuin he, sillä opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia ja esimerkillään johdattaneet vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti Dan. 12:3.
Aamen.
Loput näistä saarnoista sisältyvät seuraavaan eli neljänteen osaan.
Suom. Eero Ojanen
§. 15.
När vårt eget väl så illa finnes vårdat, hvad tankar, hvad hopp kan man då göra sig om Eder ömhet för nästans lif? Pröfver Eder därföre i dag äfven i denna delen för en allvetande Gud. Hvad ohyggeligit näste för afvund, hämd, vrede och listiga stämplingar emot nästan har icke mångens hjerta varit? Hvad för en mordisk upsyn har icke ofta tolkat hjertats bitterhet, dödande tilhugg och hotande åtbörder hafva in490jagat en dödsräddhåga hos nästan, och understundom har en smilande list gjort andra säkra, at blifva fångade af Edert bedrägeri. Det arga hjertat hafver ofta genom munnen utsprutat etter och galla med grufveligaste bannor och hädelser emot Edra ovänner: egen arm och näfva, hafva varit Edra hämnare, och synden har, Gudi klagat, stigit til en sådan högd, at försåt, slagsmål och mord blifva de som sluteligen skilja trätan. Sådant grufveligit ondt höres beklageligen af i altför många hushåll, emellan makar, föräldrar och barn, husbönder och tjenare, men i synnerhet på de nästan otaliga bränvinskrogar, hvilka, fast orätt, anses för fridlysta ställen, at få föröfva all slags ogudaktighet. Hos huru få finnes icke den rätta mennisko-kärlek, det tålamod, den hjelpsamhet och medlidande som i detta budet fordras? Den trogna, den fattiga och förtrykta måste sucka och klaga med David och säga: Ve mig at jag en främling är ibland Mesek: jag måste bo ibland Kedars hyddor.6 Thet varder min själ långt at bo när them som friden hata. Jag håller frid, men när jag talar, så taga the til at örliga.7 Ps. 120:5,6,7. Men ack! hvad står här at uträtta? Det blifver därvid som Frälsaren sjelf sagt: Icke hämtar man vindrufvor af törne, ej heller fikon af tistel.491 Et ondt trä kan icke bära goda frukt. Matth. 7:16,18. Kan intet Herrans heliga och stränga befallning, Guds vrede och den hotande hämden sätta fräcka syndare i bäfvan och nöd, at söka räddning: alla Guds, och vår af kärlek döende Förbarmares, och alla Hans kära Apostlars trogna och innerliga förmaningar til kärlek, ödmjukhet och frid intet uträtta, at upväcka någon kärlek emot vår nästa; så kan det största ömhets, barmhärtighets och kärleks exempel, som gifves i hela verlden, jag menar Frälsarens Jesu Christi kärlek, som all kunskap öfvergår, Ephes. 3:19. kan alt detta icke förmå dem at älska Honom tilbaka, och nästan för Hans skul, så är alt hopp om deras räddning förlorat. Men hvad jag innerligen sörjer öfver är det, at man äfven hos Guds barn måste märka et agg och en afvoghet til hvarandra, som stundom kan utbrista i trätor och otidigheter,8 hvarigenom Christi namn och Hans dyra lära försmädes ibland menniskorna. Med hvad blygd må I icke bekänna Eder vara Guds barn, då I aldeles förgätit Eder Frälsares Jesu nya kärleksbud, at I älsken hvarannan inbördes, såsom Han hafver älskat oss. Joh. 13:34. Nu säger vår Jesus: Theraf skola alla förstå, at I ären mine lärjungar, om I hafven kärlek inbördes.9492 Men hvaraf skal man väl förstå at I ären det, då detta kännetekn icke ens passar in uppå Eder, utan fast mera de uppenbara mörksens gärningar, som Apostelen Paulus upräknar för de Galater, nemligen ovänskap, kif, nit,10 vrede, trätor, tvedrägt och parti,11 Gal. 5:20. dem han slutar med et förskräckeligit utslag, at aldeles utestänga ifrån himmelen. Ack besinner då med blygsel Eder stora afvikelse, bekänner den för Gud och menniskor, och söker försoning för Edra stora fel, och krafter at förbättra dem, och beder af vår härliga Nattvards-psalm: Tag bort alt hat och bitterhet, O Jesu från mitt hjerta: Lät mig min synd och orenhet här ångra med all smärta.12 Mån det väl vara värdt, at ännu nämna något om Eder skyldighet, mine åhörare, at befordra Eder nästas själa-välfärd, då så få finnas, som draga någon omsorg för sina egna själar? Vår dyra Frälsare frågar billigt: Kan ock en blinder leda en blindan; falla the icke båda i gropen? Luc. 6:39. Så må man ock säga; huru är det möjeligit, at menniskor, som sjelfva lefva i mörker och otro, intet känna Guds vägar och intet vandra på dem, at de kunde ömma om sina medmenniskors andeliga väl? Nej, utan tvärt om lärer en beklagelig förfarenhet, at om någon, ge493nom Herrans besynnerliga nåd, finge någon stråla af det andeliga lifvet i sin själ, och något bekymmer i sit hjerta, at vända om, blir en sådan straxt utskrattad af andra, och så snart de märka, at han i Herrans fruktan börjar en vandel, som är olika med deras, samsätta de sig, at hata och förfölja et sådant Guds barn; de lägga råd, huru de med låck eller påck må förleda honom. Deras syndiga lefverne blifver altid en stötesten för de trogna, och få upväkta själar kunna uthärda så många retelser til affall. Vi må därföre här billigt uprepa Jesu märkvärdiga ord: Ve verldena för förargelse skul, och ve then mennisko, genom hvilka förargelse kommer. Matth. 18:7. Men finge Guds nåd ännu rum hos sådana, at de sjelfva såge detta sit äfventyr, at en gång stanna i hårdt ansvar, ej allenast för sin egen förlorade salighet, utan ock för andras själar, så vore ännu tid för dem at genom en sann bättring mota sådant; då borde de ock med dubbelt alfvare börja at ej allenast vårda sin egen själs andeliga lif i sin Gud, utan ock at troligen upbygga hos andra, hvad de härtils nedrifvit. Dock ligger detta bekymmer icke så hårdt ålagt någon annan, som föräldrar och dem som äro i deras ställe, såsom Regenter, Öfverhetspersoner, hus494bondefolk och lärare: hos ingen annan kunde det heller uträtta så mycket til andras förbättring som hos dem, och ingen skördade däraf så stor välsignelse som de: ty Lärare skola lysa såsom himmelens sken, och the som många undervisa, och med sit efterdöme leda til rättfärdighet, såsom stjernor i evighet.
Dan. 12:3. Amen.
Slutet af dessa Predikningar införes i nästa eller 4:de Volumen.
§ 15
Kun siis pidämme näin huonosti huolta omasta parhaastamme, niin mitä voidaankaan ajatella ja mitä voidaan toivoa teidän hellästä huolenpidostanne lähimmäisen elämän suhteen? Koetelkaa itseänne tänään myös tältä osin kaikkitietävän Jumalan edessä. Mikä inhottava lähimmäiseen kohdistuvan kateuden, kostonhalun, vihan ja viekkaiden vehkeilyjen pesä monen sydän onkaan ollut? Miten usein murhanhimoinen ilme onkaan ilmentänyt sydämen karvautta, kuolettavat iskut ja uhkaavat eleet ovat saaneet490 lähimmäisen kuolemanpelon valtaan, ja toisinaan taas lipevä liukkaus on varmistanut, että muut ovat joutuneet petoksenne uhreiksi. Paha sydän on usein sylkenyt suusta vihamiehiänne kohtaan myrkkyä ja sappea karkeiden kirousten ja solvausten kera. Oma käsi ja nyrkki ovat olleet teidän kostajianne ja synti on, Jumala paratkoon, kasvanut sellaisiin mittoihin, että väijytykset, tappelut ja murhat lopulta ovat ne, jotka riidan ratkaisevat. Tällaista hirveää pahaa ilmenee valitettavasti liian monissa kodeissa, puolisoiden välillä, vanhempien ja lasten välillä, isäntien ja palvelijoiden välillä, mutta aivan erityisesti sitä tavataan lähes lukemattomissa viinaa tarjoilevissa krouveissa, joiden, kylläkin virheellisesti, katsotaan olevan kaikenlaisen jumalattomuuden harjoittamiseen rauhoitettuja paikkoja. Kuinka harvassa onkaan sitä oikeaa ihmisrakkautta, kärsivällisyyttä, avuliaisuutta ja sääliä, jota tässä käskyssä vaaditaan? Uskovan, köyhän ja sorretun täytyy huoata ja valittaa Daavidin sanoin: Voi minua! Olen muukalaisena Mesekissä, asun Kedarin leireissä. Liian kauan olen jo asunut täällä, missä kaikki vihaavat rauhaa. Minä tahdon rauhaa, mutta jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan Ps. 120:5–7. Mutta voi! Mitä tässä voisi tehdä? Asia on niin kuin Vapahtaja itse sanoi: Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.491 Ei huono puu tee hyviä hedelmiä13 Matt. 7:16,18. Jollei Herran pyhä, ankara määräys, Jumalan viha ja uhkaava kosto voi herättää röyhkeässä syntisessä vavistusta ja tarvetta etsiä pelastusta; jolleivat kaikki Jumalan, meidän rakkaudesta kuolleen Armahtajamme ja kaikkien hänen rakkaiden apostoliensa uskolliset ja hartaat kehotukset rakkauteen, nöyryyteen ja rauhaan kykene herättämään rakkautta lähimmäistämme kohtaan, ja jollei sitä voi tehdä kaikkein suurin hellyyden, laupeuden ja rakkauden esimerkki koko maailmassa, tarkoitan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen rakkautta, joka ylittää kaiken tiedon14 Ef. 3:19, jollei kaikki tämä saa heitä rakastamaan puolestaan häntä ja hänen vuokseen lähimmäistä, niin kaikki toivo heidän pelastumisestaan on menetetty. Mutta mikä minua syvästi huolestuttaa on se, että myös monissa Jumalan lapsissa näkee vihaa ja pahansuopuutta toista kohtaan, mikä toisinaan voi puhjeta riidoiksi ja sopimattomiksi teoiksi, jotka häpäisevät Kristuksen nimeä ja hänen kallista oppiaan ihmisten keskuudessa. Mutta kuinka häveten teidän täytyykään tunnustaa olevanne Jumalan lapsia, jos te olette kokonaan laiminlyöneet teidän Vapahtajanne Jeesuksen uuden rakkaudenkäskyn: Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne Joh. 13:34. Jeesus sanoo: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne Joh. 13:35.492 Mutta mistä voidaan päätellä, että te olette sellaisia, kun tämä tuntomerkki ei edes sovi teihin, vaan pikemmin ne ilmeiset pimeyden työt, joita apostoli Paavali luettelee galatalaisille, nimittäin vihamielisyys, riidat, kateus, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus15 Gal. 5:20. Hän päättää luettelon kauhistuttavaan ilmoitukseen, että tällaiset on suljettu taivaan ulkopuolelle. Huomatkaa siis häveten suuret erehdyksenne, tunnustakaa ne Jumalalle ja ihmisille, ja koettakaa sovittaa suuret virheenne, etsikää voimaa niiden parantamiseen ja rukoilkaa ihanan ehtoollisvirtemme sanoin: Vihasta, kateudesta puhdista sydämeni. Suo, että tunnen murhetta nyt vuoksi syntieni16 Mutta kannattaakohan se edes, että vielä sanoisin jotain teidän velvollisuudestanne, hyvät kuulijani, lähimmäisenne sielunhoidon edistämisessä, kun on niin harvoja, jotka huolehtivat edes omista sieluistaan? Kallis Vapahtajamme kysyy oikeutetusti: Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan Luuk. 6:39. Samoin voidaan sanoa: miten on mahdollista, että ihmiset, jotka itse elävät pimeydessä ja epäuskossa eivätkä tunne Jumalan teitä ja vaella niitä pitkin, voisivat huolehtia toisten ihmisten hengellisestä hyvästä? Ei, vaan kokemus päinvastoin valitettavasti opettaa, että jos joku493 Herran erityisestä armosta saakin jonkinlaisen hengellisen elämän säteen sieluunsa ja alkaa sydämessään jotenkin huolehtia kääntymisestään, niin toiset nauravat sellaiselle. Ja kun he huomaavat että hän Herran pelossa alkaa elää eri tavalla kuin muut, he liittyvät yhteen, vihaavat ja vainoavat tällaista Jumalan lasta. He miettivät, miten voisivat hyvällä tai pahalla eksyttää hänet. Heidän syntinen elämänsä jää aina uskovalle koetinkiveksi, ja harvat heränneet sielut kestävät niin monia kiusauksia lankeamiseen. Siksi onkin paikallaan toistaa Jeesuksen tärkeät sanat: Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä, ja voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat17 Matt. 18:7. Mutta jospa sellaisissa olisi vielä tilaa Jumalan armolle, niin että he itse näkisivät, minkä riskin he ottavat, että he itse kerran joutuvat tästä kovaan vastuuseen, ei vain oman kadotetun autuutensa vaan myös toisten sielujen vuoksi. Silloin heillä olisi vielä aikaa todellisen parannuksen kautta estää tällaiset. Silloin heidän pitäisi uutterasti alkaa huolehtia ei vain oman sielunsa hengellisestä elämästä Jumalassa, vaan myös uskollisesti rakentaa toisissa sitä, mitä he ovat tähän asti repineet alas. Tämä huolenpito ei kuitenkaan kuulu yhtä kovana velvollisuutena muille kuin vanhemmille ja heidän asemassaan oleville, siis hallitsijoille, esivallan haltijoille, isännille494 ja papeille. Kukaan muu ei myöskään kykene tekemään yhtä paljon toisten parannukseksi kuin he, eikä kukaan siksi kokoaisi yhtä suurta siunausta kuin he, sillä opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia ja esimerkillään johdattaneet vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti Dan. 12:3.
Aamen.
Loput näistä saarnoista sisältyvät seuraavaan eli neljänteen osaan.
Suom. Eero Ojanen
Unfortunately this content isn't available in English
§. 15.
När vårt eget väl så illa finnes vårdat, hvad tankar, hvad hopp kan man då göra sig om Eder ömhet för nästans lif? Pröfver Eder därföre i dag äfven i denna delen för en allvetande Gud. Hvad ohyggeligit näste för afvund, hämd, vrede och listiga stämplingar emot nästan har icke mångens hjerta varit? Hvad för en mordisk upsyn har icke ofta tolkat hjertats bitterhet, dödande tilhugg och hotande åtbörder hafva in490jagat en dödsräddhåga hos nästan, och understundom har en smilande list gjort andra säkra, at blifva fångade af Edert bedrägeri. Det arga hjertat hafver ofta genom munnen utsprutat etter och galla med grufveligaste bannor och hädelser emot Edra ovänner: egen arm och näfva, hafva varit Edra hämnare, och synden har, Gudi klagat, stigit til en sådan högd, at försåt, slagsmål och mord blifva de som sluteligen skilja trätan. Sådant grufveligit ondt höres beklageligen af i altför många hushåll, emellan makar, föräldrar och barn, husbönder och tjenare, men i synnerhet på de nästan otaliga bränvinskrogar, hvilka, fast orätt, anses för fridlysta ställen, at få föröfva all slags ogudaktighet. Hos huru få finnes icke den rätta mennisko-kärlek, det tålamod, den hjelpsamhet och medlidande som i detta budet fordras? Den trogna, den fattiga och förtrykta måste sucka och klaga med David och säga: Ve mig at jag en främling är ibland Mesek: jag måste bo ibland Kedars hyddor.18 Thet varder min själ långt at bo när them som friden hata. Jag håller frid, men när jag talar, så taga the til at örliga.19 Ps. 120:5,6,7. Men ack! hvad står här at uträtta? Det blifver därvid som Frälsaren sjelf sagt: Icke hämtar man vindrufvor af törne, ej heller fikon af tistel.491 Et ondt trä kan icke bära goda frukt. Matth. 7:16,18. Kan intet Herrans heliga och stränga befallning, Guds vrede och den hotande hämden sätta fräcka syndare i bäfvan och nöd, at söka räddning: alla Guds, och vår af kärlek döende Förbarmares, och alla Hans kära Apostlars trogna och innerliga förmaningar til kärlek, ödmjukhet och frid intet uträtta, at upväcka någon kärlek emot vår nästa; så kan det största ömhets, barmhärtighets och kärleks exempel, som gifves i hela verlden, jag menar Frälsarens Jesu Christi kärlek, som all kunskap öfvergår, Ephes. 3:19. kan alt detta icke förmå dem at älska Honom tilbaka, och nästan för Hans skul, så är alt hopp om deras räddning förlorat. Men hvad jag innerligen sörjer öfver är det, at man äfven hos Guds barn måste märka et agg och en afvoghet til hvarandra, som stundom kan utbrista i trätor och otidigheter,20 hvarigenom Christi namn och Hans dyra lära försmädes ibland menniskorna. Med hvad blygd må I icke bekänna Eder vara Guds barn, då I aldeles förgätit Eder Frälsares Jesu nya kärleksbud, at I älsken hvarannan inbördes, såsom Han hafver älskat oss. Joh. 13:34. Nu säger vår Jesus: Theraf skola alla förstå, at I ären mine lärjungar, om I hafven kärlek inbördes.21492 Men hvaraf skal man väl förstå at I ären det, då detta kännetekn icke ens passar in uppå Eder, utan fast mera de uppenbara mörksens gärningar, som Apostelen Paulus upräknar för de Galater, nemligen ovänskap, kif, nit,22 vrede, trätor, tvedrägt och parti,23 Gal. 5:20. dem han slutar med et förskräckeligit utslag, at aldeles utestänga ifrån himmelen. Ack besinner då med blygsel Eder stora afvikelse, bekänner den för Gud och menniskor, och söker försoning för Edra stora fel, och krafter at förbättra dem, och beder af vår härliga Nattvards-psalm: Tag bort alt hat och bitterhet, O Jesu från mitt hjerta: Lät mig min synd och orenhet här ångra med all smärta.24 Mån det väl vara värdt, at ännu nämna något om Eder skyldighet, mine åhörare, at befordra Eder nästas själa-välfärd, då så få finnas, som draga någon omsorg för sina egna själar? Vår dyra Frälsare frågar billigt: Kan ock en blinder leda en blindan; falla the icke båda i gropen? Luc. 6:39. Så må man ock säga; huru är det möjeligit, at menniskor, som sjelfva lefva i mörker och otro, intet känna Guds vägar och intet vandra på dem, at de kunde ömma om sina medmenniskors andeliga väl? Nej, utan tvärt om lärer en beklagelig förfarenhet, at om någon, ge493nom Herrans besynnerliga nåd, finge någon stråla af det andeliga lifvet i sin själ, och något bekymmer i sit hjerta, at vända om, blir en sådan straxt utskrattad af andra, och så snart de märka, at han i Herrans fruktan börjar en vandel, som är olika med deras, samsätta de sig, at hata och förfölja et sådant Guds barn; de lägga råd, huru de med låck eller påck må förleda honom. Deras syndiga lefverne blifver altid en stötesten för de trogna, och få upväkta själar kunna uthärda så många retelser til affall. Vi må därföre här billigt uprepa Jesu märkvärdiga ord: Ve verldena för förargelse skul, och ve then mennisko, genom hvilka förargelse kommer. Matth. 18:7. Men finge Guds nåd ännu rum hos sådana, at de sjelfva såge detta sit äfventyr, at en gång stanna i hårdt ansvar, ej allenast för sin egen förlorade salighet, utan ock för andras själar, så vore ännu tid för dem at genom en sann bättring mota sådant; då borde de ock med dubbelt alfvare börja at ej allenast vårda sin egen själs andeliga lif i sin Gud, utan ock at troligen upbygga hos andra, hvad de härtils nedrifvit. Dock ligger detta bekymmer icke så hårdt ålagt någon annan, som föräldrar och dem som äro i deras ställe, såsom Regenter, Öfverhetspersoner, hus494bondefolk och lärare: hos ingen annan kunde det heller uträtta så mycket til andras förbättring som hos dem, och ingen skördade däraf så stor välsignelse som de: ty Lärare skola lysa såsom himmelens sken, och the som många undervisa, och med sit efterdöme leda til rättfärdighet, såsom stjernor i evighet.
Dan. 12:3. Amen.
Slutet af dessa Predikningar införes i nästa eller 4:de Volumen.
§ 15
Kun siis pidämme näin huonosti huolta omasta parhaastamme, niin mitä voidaankaan ajatella ja mitä voidaan toivoa teidän hellästä huolenpidostanne lähimmäisen elämän suhteen? Koetelkaa itseänne tänään myös tältä osin kaikkitietävän Jumalan edessä. Mikä inhottava lähimmäiseen kohdistuvan kateuden, kostonhalun, vihan ja viekkaiden vehkeilyjen pesä monen sydän onkaan ollut? Miten usein murhanhimoinen ilme onkaan ilmentänyt sydämen karvautta, kuolettavat iskut ja uhkaavat eleet ovat saaneet490 lähimmäisen kuolemanpelon valtaan, ja toisinaan taas lipevä liukkaus on varmistanut, että muut ovat joutuneet petoksenne uhreiksi. Paha sydän on usein sylkenyt suusta vihamiehiänne kohtaan myrkkyä ja sappea karkeiden kirousten ja solvausten kera. Oma käsi ja nyrkki ovat olleet teidän kostajianne ja synti on, Jumala paratkoon, kasvanut sellaisiin mittoihin, että väijytykset, tappelut ja murhat lopulta ovat ne, jotka riidan ratkaisevat. Tällaista hirveää pahaa ilmenee valitettavasti liian monissa kodeissa, puolisoiden välillä, vanhempien ja lasten välillä, isäntien ja palvelijoiden välillä, mutta aivan erityisesti sitä tavataan lähes lukemattomissa viinaa tarjoilevissa krouveissa, joiden, kylläkin virheellisesti, katsotaan olevan kaikenlaisen jumalattomuuden harjoittamiseen rauhoitettuja paikkoja. Kuinka harvassa onkaan sitä oikeaa ihmisrakkautta, kärsivällisyyttä, avuliaisuutta ja sääliä, jota tässä käskyssä vaaditaan? Uskovan, köyhän ja sorretun täytyy huoata ja valittaa Daavidin sanoin: Voi minua! Olen muukalaisena Mesekissä, asun Kedarin leireissä. Liian kauan olen jo asunut täällä, missä kaikki vihaavat rauhaa. Minä tahdon rauhaa, mutta jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan Ps. 120:5–7. Mutta voi! Mitä tässä voisi tehdä? Asia on niin kuin Vapahtaja itse sanoi: Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.491 Ei huono puu tee hyviä hedelmiä25 Matt. 7:16,18. Jollei Herran pyhä, ankara määräys, Jumalan viha ja uhkaava kosto voi herättää röyhkeässä syntisessä vavistusta ja tarvetta etsiä pelastusta; jolleivat kaikki Jumalan, meidän rakkaudesta kuolleen Armahtajamme ja kaikkien hänen rakkaiden apostoliensa uskolliset ja hartaat kehotukset rakkauteen, nöyryyteen ja rauhaan kykene herättämään rakkautta lähimmäistämme kohtaan, ja jollei sitä voi tehdä kaikkein suurin hellyyden, laupeuden ja rakkauden esimerkki koko maailmassa, tarkoitan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen rakkautta, joka ylittää kaiken tiedon26 Ef. 3:19, jollei kaikki tämä saa heitä rakastamaan puolestaan häntä ja hänen vuokseen lähimmäistä, niin kaikki toivo heidän pelastumisestaan on menetetty. Mutta mikä minua syvästi huolestuttaa on se, että myös monissa Jumalan lapsissa näkee vihaa ja pahansuopuutta toista kohtaan, mikä toisinaan voi puhjeta riidoiksi ja sopimattomiksi teoiksi, jotka häpäisevät Kristuksen nimeä ja hänen kallista oppiaan ihmisten keskuudessa. Mutta kuinka häveten teidän täytyykään tunnustaa olevanne Jumalan lapsia, jos te olette kokonaan laiminlyöneet teidän Vapahtajanne Jeesuksen uuden rakkaudenkäskyn: Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne Joh. 13:34. Jeesus sanoo: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne Joh. 13:35.492 Mutta mistä voidaan päätellä, että te olette sellaisia, kun tämä tuntomerkki ei edes sovi teihin, vaan pikemmin ne ilmeiset pimeyden työt, joita apostoli Paavali luettelee galatalaisille, nimittäin vihamielisyys, riidat, kateus, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus27 Gal. 5:20. Hän päättää luettelon kauhistuttavaan ilmoitukseen, että tällaiset on suljettu taivaan ulkopuolelle. Huomatkaa siis häveten suuret erehdyksenne, tunnustakaa ne Jumalalle ja ihmisille, ja koettakaa sovittaa suuret virheenne, etsikää voimaa niiden parantamiseen ja rukoilkaa ihanan ehtoollisvirtemme sanoin: Vihasta, kateudesta puhdista sydämeni. Suo, että tunnen murhetta nyt vuoksi syntieni28 Mutta kannattaakohan se edes, että vielä sanoisin jotain teidän velvollisuudestanne, hyvät kuulijani, lähimmäisenne sielunhoidon edistämisessä, kun on niin harvoja, jotka huolehtivat edes omista sieluistaan? Kallis Vapahtajamme kysyy oikeutetusti: Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan Luuk. 6:39. Samoin voidaan sanoa: miten on mahdollista, että ihmiset, jotka itse elävät pimeydessä ja epäuskossa eivätkä tunne Jumalan teitä ja vaella niitä pitkin, voisivat huolehtia toisten ihmisten hengellisestä hyvästä? Ei, vaan kokemus päinvastoin valitettavasti opettaa, että jos joku493 Herran erityisestä armosta saakin jonkinlaisen hengellisen elämän säteen sieluunsa ja alkaa sydämessään jotenkin huolehtia kääntymisestään, niin toiset nauravat sellaiselle. Ja kun he huomaavat että hän Herran pelossa alkaa elää eri tavalla kuin muut, he liittyvät yhteen, vihaavat ja vainoavat tällaista Jumalan lasta. He miettivät, miten voisivat hyvällä tai pahalla eksyttää hänet. Heidän syntinen elämänsä jää aina uskovalle koetinkiveksi, ja harvat heränneet sielut kestävät niin monia kiusauksia lankeamiseen. Siksi onkin paikallaan toistaa Jeesuksen tärkeät sanat: Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä, ja voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat29 Matt. 18:7. Mutta jospa sellaisissa olisi vielä tilaa Jumalan armolle, niin että he itse näkisivät, minkä riskin he ottavat, että he itse kerran joutuvat tästä kovaan vastuuseen, ei vain oman kadotetun autuutensa vaan myös toisten sielujen vuoksi. Silloin heillä olisi vielä aikaa todellisen parannuksen kautta estää tällaiset. Silloin heidän pitäisi uutterasti alkaa huolehtia ei vain oman sielunsa hengellisestä elämästä Jumalassa, vaan myös uskollisesti rakentaa toisissa sitä, mitä he ovat tähän asti repineet alas. Tämä huolenpito ei kuitenkaan kuulu yhtä kovana velvollisuutena muille kuin vanhemmille ja heidän asemassaan oleville, siis hallitsijoille, esivallan haltijoille, isännille494 ja papeille. Kukaan muu ei myöskään kykene tekemään yhtä paljon toisten parannukseksi kuin he, eikä kukaan siksi kokoaisi yhtä suurta siunausta kuin he, sillä opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia ja esimerkillään johdattaneet vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti Dan. 12:3.
Aamen.
Loput näistä saarnoista sisältyvät seuraavaan eli neljänteen osaan.
Suom. Eero Ojanen
Unfortunately this content isn't available in English