Jos hänen kuninkaallinen majesteettinsa olisi armollisesti suvainnut käskeä yleisesti noudattamaan sitä, minkä hän yhtä armollisessa lakiesityksessä näki parhaaksi alistaa valtakunnan korkea-arvoisten säätyjen harkittavaksi, niin minä olisin omalta vähäiseltä osaltani ollut siihen täysin tyytyväinen. Minulla ei myöskään olisi ollut vähäisintäkään muistuttamista sen suhteen, jos salainen valiokunta olisi järjestänyt siten yksityisten velallisten ja velkojien väliset suoritukset. Tähän minun täytyy myös lisätä, että olen täysin tyytyväinen, jos korkea-arvoinen sääty katsoo hyväksi antaa siihen heti suostumuksensa. Mutta kun hänen kuninkaallinen majesteettinsa on suvainnut lykätä asian säätyjen itsensä tarkastettavaksi, niin luulen, että minun ei pelkästään ole lupa vaan myös velvollisuus vapaasti ilmaista ajatukseni siitä. Minun käsittääkseni asia näyttää ensisijaisesti riippuvan kolmen kysymyksen ratkaisemisesta: 1) Onko havaittavissa, että ehdotettu velallisten ja velkojien välisten suoritusten määrittely jollain tavalla horjuttaa omistusoikeutta? Tämän asian suhteen minun on paljon vähemmän tarpeen ryhtyä mihinkään laajaan todisteluun, kun herra piispa ja komentaja Hesselgren on sen juuri edellä selittänyt1 ja perusteellisesti todistanut. Kun tämä suoritustapa yksityisten välillä ei ainoastaan ole yleisen lain vastainen, vaan siten myös säädetään eri maksuperusteet pankin sekä muiden julkisten diskonttolaitosten ja yksityisten välille kuin yksityisten välille keskenään, näyttää siltä, että tästä täytyy ensin tulla lakikysymys,2 jonka säädyt ratkaiskoot. Näin ei nyt kuitenkaan ole tapahtunut eikä voi tapahtua. Mutta tämä kysymys ei kuitenkaan vaivaa minua paljoakaan, kun toisaalta näen miten kansalaiset valtionvelkaseteleiden arvon laskiessa suhteessa specierahaan ovat kärsineet suurempia tai pienempiä tappioita, jotka joka tapauksessa jäävät vaille korvausta. 2) Toiseksi kysymykseksi nousee se, päästäänkö näin todellakin tavoiteltuun päämäärään, nimittäin velallisten lainojen suorittamisen helpottumiseen? Näin näyttäisi olevan asiaa ensiksi katsottaessa. Mutta katsokaamme asia vähän syvemmälle. Jos sellaisen asetuksen antamisen jälkeen lainanantaja, joka on lainannut esimerkiksi 100 pankin riikintaaleria kymmenelle vähävaraiselle lainanottajalle, jotka ovat sijoittaneet ne elinkeinoihinsa, tai jos velanmaksua tämän asetuksen mukaisesti kiirehditään ulosoton uhalla, niin eivätköhän velalliset sen välttämiseksi mieluummin rukoile puolestaan ja anna uudet velkakirjat, joissa on otettu huomioon rahalaatujen hintaero lainanantajan vaatimalla tavalla? Silloin tätä kautta ei ole saatu mitään aikaan köyhän aseman helpottamiseksi, sillä aina jäädään siihen, että omnia obediunt pecuniis.3 Rahamies kohtelee aina ynseästi köyhää. 3) Kolmanneksi kysymykseksi nousee: Onko tämä kiinteä vaihtopalkkio velallisen ja velkojan välillä tarpeeksi vahva keino pitämään agion velkaseteleiden ja specie-riikintaalerien välillä tässä säädetyssä raja-arvossa?. Jos tämä tavoite voitaisiin saavuttaa, niin samalla olisi keksitty uusi keino siihen, miten pidetään luottosetelit, joita ei voida vaihtaa specierahaksi, tietyssä suhteessa jälkimmäiseen. Tämä olisi merkittävää, koska tällaista keinoa ei vielä milloinkaan ole raha-asioissa onnistuttu löytämään. Mutta sellainen on täysin ristiriidassa itse asian luonteen kanssa: setelikannan kasvaessa specieraha selvästikin enenevässä määrin katoaa, ja kuitenkin tarvitaan vuosittain ainakin viidestä kuuteen tynnyriä kultaa suostuntoihin ja sen lisäksi ulkomaantullia varten, ja tämän kaiken me joudumme ostamaan specierahan omistajalta. Voimme olla varmoja siitä, että hän osaa asettaa sille sellaisen arvon, jonka näiden rahalaatujen välinen suhde hänelle sallii. Tässä on kaikki, jonka olen katsonut velvollisuudekseni esittää korkea-arvoiselle säädylle. En ole suinkaan tehnyt sitä johdattaakseni korkea-arvoista säätyä siten luopumaan kuninkaallisen majesteetin korkean lakiesityksen kannattamisesta, sitäkin vähemmän, kun olen valmis itse kannattamaan sitä, jos korkea-arvoinen sääty niin haluaa, vaan ainoastaan ilmaistakseni yksinkertaisen vakaumukseni asiassa ja saadakseni ajatukseni säilymään säädyn pöytäkirjoissa jälkimaailmaa varten.
Suom. Veli-Matti Pussinen
