Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 10
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 12
§ 11
Mutta, rakkaimpani, älköön kukaan nyt luulko, että kaikki tämä on vapauttanut meidät kaikista velvollisuuksista sapattina tai lepopäivänä. Jeesuksemme halusi vapauttaa meidät ainoastaan ulkoisesta pakosta, niin ettemme enää Uuden testamentin autuaalla aikakaudella antaisi monenlaisten mutkikkaiden ulkoisten menojen sekoittaa sitä pakotonta ja sydämestä tulevaa palvomista, jota hänellä on nyt syytä rakkailta lapsiltaan odottaa. Ja millaista sen tulee olla, sitä meidän on nyt tarkasteltava lähemmin. Sapatin oikeaan viettoon kuuluu yleisesti ottaen kaksi asiaa, tekeminen ja tekemättä jättäminen. Edellisessä Jumala määrää, jälkimmäisessä hän kieltää jotakin. Tämä kolmas ja sitä seuraava Herran lain neljäs käsky ovat velvoittavia, kaikki muut ovat kieltoja, mutta kaikki sisältävät silti yhtä lailla molemmat osat. Pankaamme ensin merkille, mitä Jumala tässä sapatin pyhittämisen kohdalla oikeastaan määrää. Tai miten hän haluaisi meidän oikealla tavalla viettävän tämän Jumalan370 palvomiseen pyhitetyn ajan? Siihen kuuluu ensinnäkin harras yleiseen jumalanpalvelukseen ja yleiseen opetukseen osallistuminen. Meidän ei tässä tarvitse vedota vanhan liiton säädöksiin1 siitä, miten Israelin heimojen piti tiettyinä päivinä vuodessa kokoontua Jerusalemiin viettämään suuria vuosittaisia juhliaan. Meidän ei ole tarpeen laajasti käsitellä Juudan kansan yleistä tapaa kokoontua sapattina synagogaan, jossa luettiin ja selitettiin Mooseksen ja profeettojen kirjoituksia. Ne olivat kokoontumis- ja opetuspaikkoja, joissa Herra Jeesus itse usein saarnasi. Evankelista Luukas mainitsee Apostolien teoissa monta kertaa, miten ensimmäiset uskovat olivat usein kaikki yhdessä koolla rukouksissa ja muissa hartaudenharjoituksissa. Hän sanoo muun muassa, miten kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa Ap. t. 4:24, ja toisessa kohdassa hän kertoo, miten opetuslapset eräänä sapattina kokoontuivat yhteen murtamaan leipää, ja Paavali puhui heille2 Ap. t. 20:7. Sama apostoli kannustaa paimenkirjeissään varsin usein uskovia tällaiseen yhteiseen hartauteen, kun hän muun muassa sanoo: Pitäkäämme huolta toinen toisistamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia,371 niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan Hepr. 10:24–25. Efesolaisilleen hän sanoo: Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle Ef. 5:19. Katsokaa, oi kuulijani! Tätä on siis kristittyjen oikea sunnuntain työ. Ja jos katsomme asian luonnetta tarkemmin, se ilmenee kristityille täysin välttämättömäksi ja erittäin hyödylliseksi. Missä Jumalan sanaa voi levittää laajemmalle kuin siellä, minne kokoontuu satoja tai tuhansia ihmisiä, jotka kaikki sanovat Corneliuksen tavoin opettajalleen: Nyt olemme kaikki täällä Jumalan edessä kuullaksemme, mitä Herra on sinun käskenyt puhua Ap. t. 10:33. Yksi ainoa puhuu, ja tuhannet oppivat, tuhansia voidaan nostaa ja rohkaista melkein samalla vaivalla, jolla muutoin opetettaisiin yhtä ainoaa. Yksi saarna voi tällä tavoin hyödyttää yhtä paljon kuin jos se lukemattomia kertoja pidettäisiin erikseen joka henkilölle. Kukapa ei näkisi tällaisen opettamisen hyötyjä? Mutta sellaisia ei voida pitää ilman kokoontumista, eikä kokoontumisia taas voi olla ilman määrättyjä aikoja ja päiviä, jolloin niitä järjestetään. Voisiko niitä varten olla soveliaampaa aikaa kuin juuri sunnuntai eli kristittyjen sapatti? Tässä monet kuulijani varmaankin väittävät vastaan:372 yksinkertaisille ja tietämättömille sellainen voi olla hyödyksi, mutta mitä se hyödyttää minua ja monia muita, jotka opimme kristinuskon hyvin jo lapsuusvuosinamme? Mutta minä vastaan: Tämä teidän tietämätön puheenne osoittaa, että te ette ole oppineet elävästä kristinuskosta vielä ensimmäistä kirjaintakaan. Te ette ole vielä edes tunteneet Jumalan sanan oikeaa makua, sillä yksinkertaisinkin Jumalan sana maistuu jumalaapelkäävälle. Armoa etsivää, olkoon hän sitten Daavidin tavoin kaikista oppinein, se miellyttää enemmän kuin hunaja ja hunajakakku. Tai kuinka pahasti te erehdyttekään, kun arvelette, että saarnat ovat vain opettamista varten; niiden tehtävähän on myös muistuttaa, rohkaista ja parantaa. Sitä tarvitsevat varmasti kaikki. Ja mitä jumalanpalveluksen muuhun sisältöön, rukouksiin ja kiitosvirsiin tulee, niin juuri niissä Jumalan lapset, jotka jumalanpalvelusten välisinä aikoina niin sanotusti kukin omassa nurkassaan rukoilevat Jumalaansa, voivat yhdistyä ja ikään kuin yhteisvoimin Jumalaa miellyttävällä tavalla ja kiihkeästi vedota taivaaseen. Silloin yksi sytyttää hartauden toisessa, silloin kukin uskova sielu toisten innon nähdessään soimaa kylmäkiskoisuuttaan, painaa päänsä Herran edessä ja pyhän kunnioituksen vallassa sanoo mielessään Jaakobin tavoin: Tämän täytyy olla pyhä paikka. Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti3373 1. Moos. 28:17. Mutta tällaiseen sapatin viettämiseen yleisessä jumalanpalveluksessa tarvitaan myös kristillistä valmistautumista rukouksin ennen sinne astumista, sydämen irrottamista kaikista maallisista huolista ja palavaa intoa saada käydä Herran huoneeseen Daavidin tavoin, joka sanoi: Minun sieluni kaipaa ja ikävöi sinun esikartanoihisi Ps. 84:3. Tähän kuuluu katuvainen ripillä ja ehtoollisella käynti, ja sydämensä varjeleminen niin, ettei se heti sen jälkeen vaivu takaisin turhuuteen. Oi tätä siunattua sapatin työtä!
§. 11.
Men, mine käreste! med alt detta må ingen tro oss vara befriade ifrån alla skyldigheter på Sabbats- eller hvilodagen, det är allenast det yttre tvånget vår Jesus har velat lösa oss ifrån, på det vi icke mera i Nya Testamentsens sälla tidehvarf måtte genom många och inbundna utvärtes öfningar bortblandas ifrån den otvungna och hjerteliga dyrkan, Han nu har orsak at vänta af sina kära barn. Och hurudan den bör vara, är hvad vi nu böre närmare eftersinna. Til at rätt fira vår Sabbat, dertil höra i gemen tvänne ting, nemligen görande och låtande: det ena befaller Gud, det andra förbjuder Han. Detta tredje och det följande fjerde budet i Herrans lag äro befallande, alla de andra hafver Han gjort såsom förbud; men alla innehålla icke dess mindre båda delarna. Vi märke således först hvad Gud, under Sabbatsdagens helgande, här egenteligen bjuder? Eller huru Han vil at den til Guds370 dyrkan helgade tiden, af oss rätt skal användas? Därtil hörer först, den allmänna Gudstjenstens, och allmänna undervisningars andäktiga bivistande. Vi behöfve icke härvid åberopa oss Gamla Förbundets stadgar,4 at menigheterna i Israël på vissa dagar om året skulle sammanträda i Jerusalem, at fira sina stora årliga Högtider: Vi hafve ej af nöden, at vidlöftigt omröra Juda folkets allmänna plägsed, at samlas på Sabbaten i sina synagogor, hvarest lästes och förklarades något af Mose och Propheterna, som voro de samlings- och undervisnings-rum, där Herren Jesus sjelf ofta predikade. Evangelisten Lucas förmäler flera gånger om de första trogna uti Apostla Gärningarna, huru de ofta voro endräkteliga tilsammans i böner och andra Gudaktighets öfningar; såsom då det bland annat heter, at the uphofvo endräkteliga sin röst til Gud; Apostl. G. 4:24. och på et annat ställe berättar han, huru Lärjungarne på en Sabbat kommo tilsammans til at bryta brödet, hvarest Paulus hade et tal för them. Cap. 20:7. Samme Apostel upmuntrar ganska ofta de trogne til en sådan allmän andakt i sina sändebref, såsom då han bland annat säger: Lät oss akta på oss inbördes, til at upväcka til kärlek och goda gärningar: Icke öfvergifvandes vår församling,371 såsom somlige för sed hafva; utan förmaner Eder inbördes, och thet thes mer, at I seen huru dagen nalkas. Ebr. 10:24,25. Och til sina Epheser: Taler emellan Eder i psalmer och låfsånger och andeliga visor, sjungandes och spelandes Herranom uti Edor hjerta. Ephes. 5:19. Ser, mine Åhörare! detta är altså de Christnas rätta Söndags arbete. Det blifver ock, om vi se närmare på sjelfva sakens natur, för Christna aldeles oundgängeligit och högst nyttigt. Hvarest kan väl Guds ord rundeligare5 utdelas, än där menniskor hundrade- och tusende-tals samlas, hvilka alla lika som säga med Cornelio til sin lärare: Så äre vi nu här alle för Gudi, til at höra alt thet tig af Gudi befalt är; Apostl. G. 10:33. en enda talar och tusende lära och tusende upbyggas och upmuntras nästan med samma möda, som man annars lärde en enda. En predikan kan på detta sättet gagna så mycket som annars otaliga enskildt hållna för hvar person. Hvem måste icke då medge nyttan af sådana undervisningar? Men de kunna icke hållas utan sammankomster, och sammankomster åter icke utan at vissa tider och dagar äro faststäldta, då de böra ske. Månne då någon lämpeligare tid därtil kunde utsökas, än just Söndagen eller de Christnas Sabbat? Härvid invända väl flere af mine Åhö372rare: För de enfaldiga och okunniga kan sådant vara nyttigt, men hvad gagnar det mig, och flera andra, som lärt redan väl vår Christendom i barnaåren? Men jag svarar: Detta Edert fåkunnoga6 tal röjer, at I än icke lärt första bokstäfverna af en lefvande Christendom; I hafven icke ens ännu fått rätta smaken på Guds ord; ty det enfalligaste Guds ord smakar den Gudfruktiga, och den nådsökande, om han än vore den lärdaste, såsom David, bättre än hannog och hannogskaka:7 Eller huru misstagen I Eder så svårligen, då I menen at predikningarna äro blott för at undervisa; de äro ju äfven, at påminna, upmuntra och förbättra; sådant betarfva visserligen alla. Och hvad det öfriga af Gudstjensten anbelangar, som består i böner och låfsånger, så är det just här, som Guds barn, hvilka dessemellan bedja sin Gud, at jag så må säga, hvar i sin vrå, förena sig, at liksom med samlad styrka på et Gudi behageligit sätt bestorma himmelen: här upeldar den ena den andras andakt; här förebrår hvar och en trogen själ sig sin egen kallsinnighet, emot andras ifver; här buga de sig för Herranom, och rörda af en helig vördnad säga i sit sinne med Jacob: Thetta måste vara et heligt rum: Ty här bor visserliga Gud, och här är himmelens port.373 1 Mos. B. 28:17. Men til et sådant Sabbatens firande i den allmänna Gudstjensten, därtil fordras äfven en Christelig beredelse genom böner, innan vi gå dit, hjertats afsöndrande ifrån alla jordiska omsorger, och en åtrå at få gå up i Herrans hus med David, som sade: Min själ längtar och trängtar efter tina gårdar;8 därtil hörer en botfärdig skrift- och Nattvardsgång, och et förvarande af sit hjerta, at det icke straxt fördjupar sig tilbaka i fåfängeligheten. Ack et välsignadt Sabbats arbete!
§ 11
Mutta, rakkaimpani, älköön kukaan nyt luulko, että kaikki tämä on vapauttanut meidät kaikista velvollisuuksista sapattina tai lepopäivänä. Jeesuksemme halusi vapauttaa meidät ainoastaan ulkoisesta pakosta, niin ettemme enää Uuden testamentin autuaalla aikakaudella antaisi monenlaisten mutkikkaiden ulkoisten menojen sekoittaa sitä pakotonta ja sydämestä tulevaa palvomista, jota hänellä on nyt syytä rakkailta lapsiltaan odottaa. Ja millaista sen tulee olla, sitä meidän on nyt tarkasteltava lähemmin. Sapatin oikeaan viettoon kuuluu yleisesti ottaen kaksi asiaa, tekeminen ja tekemättä jättäminen. Edellisessä Jumala määrää, jälkimmäisessä hän kieltää jotakin. Tämä kolmas ja sitä seuraava Herran lain neljäs käsky ovat velvoittavia, kaikki muut ovat kieltoja, mutta kaikki sisältävät silti yhtä lailla molemmat osat. Pankaamme ensin merkille, mitä Jumala tässä sapatin pyhittämisen kohdalla oikeastaan määrää. Tai miten hän haluaisi meidän oikealla tavalla viettävän tämän Jumalan370 palvomiseen pyhitetyn ajan? Siihen kuuluu ensinnäkin harras yleiseen jumalanpalvelukseen ja yleiseen opetukseen osallistuminen. Meidän ei tässä tarvitse vedota vanhan liiton säädöksiin9 siitä, miten Israelin heimojen piti tiettyinä päivinä vuodessa kokoontua Jerusalemiin viettämään suuria vuosittaisia juhliaan. Meidän ei ole tarpeen laajasti käsitellä Juudan kansan yleistä tapaa kokoontua sapattina synagogaan, jossa luettiin ja selitettiin Mooseksen ja profeettojen kirjoituksia. Ne olivat kokoontumis- ja opetuspaikkoja, joissa Herra Jeesus itse usein saarnasi. Evankelista Luukas mainitsee Apostolien teoissa monta kertaa, miten ensimmäiset uskovat olivat usein kaikki yhdessä koolla rukouksissa ja muissa hartaudenharjoituksissa. Hän sanoo muun muassa, miten kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa Ap. t. 4:24, ja toisessa kohdassa hän kertoo, miten opetuslapset eräänä sapattina kokoontuivat yhteen murtamaan leipää, ja Paavali puhui heille10 Ap. t. 20:7. Sama apostoli kannustaa paimenkirjeissään varsin usein uskovia tällaiseen yhteiseen hartauteen, kun hän muun muassa sanoo: Pitäkäämme huolta toinen toisistamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia,371 niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan Hepr. 10:24–25. Efesolaisilleen hän sanoo: Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle Ef. 5:19. Katsokaa, oi kuulijani! Tätä on siis kristittyjen oikea sunnuntain työ. Ja jos katsomme asian luonnetta tarkemmin, se ilmenee kristityille täysin välttämättömäksi ja erittäin hyödylliseksi. Missä Jumalan sanaa voi levittää laajemmalle kuin siellä, minne kokoontuu satoja tai tuhansia ihmisiä, jotka kaikki sanovat Corneliuksen tavoin opettajalleen: Nyt olemme kaikki täällä Jumalan edessä kuullaksemme, mitä Herra on sinun käskenyt puhua Ap. t. 10:33. Yksi ainoa puhuu, ja tuhannet oppivat, tuhansia voidaan nostaa ja rohkaista melkein samalla vaivalla, jolla muutoin opetettaisiin yhtä ainoaa. Yksi saarna voi tällä tavoin hyödyttää yhtä paljon kuin jos se lukemattomia kertoja pidettäisiin erikseen joka henkilölle. Kukapa ei näkisi tällaisen opettamisen hyötyjä? Mutta sellaisia ei voida pitää ilman kokoontumista, eikä kokoontumisia taas voi olla ilman määrättyjä aikoja ja päiviä, jolloin niitä järjestetään. Voisiko niitä varten olla soveliaampaa aikaa kuin juuri sunnuntai eli kristittyjen sapatti? Tässä monet kuulijani varmaankin väittävät vastaan:372 yksinkertaisille ja tietämättömille sellainen voi olla hyödyksi, mutta mitä se hyödyttää minua ja monia muita, jotka opimme kristinuskon hyvin jo lapsuusvuosinamme? Mutta minä vastaan: Tämä teidän tietämätön puheenne osoittaa, että te ette ole oppineet elävästä kristinuskosta vielä ensimmäistä kirjaintakaan. Te ette ole vielä edes tunteneet Jumalan sanan oikeaa makua, sillä yksinkertaisinkin Jumalan sana maistuu jumalaapelkäävälle. Armoa etsivää, olkoon hän sitten Daavidin tavoin kaikista oppinein, se miellyttää enemmän kuin hunaja ja hunajakakku. Tai kuinka pahasti te erehdyttekään, kun arvelette, että saarnat ovat vain opettamista varten; niiden tehtävähän on myös muistuttaa, rohkaista ja parantaa. Sitä tarvitsevat varmasti kaikki. Ja mitä jumalanpalveluksen muuhun sisältöön, rukouksiin ja kiitosvirsiin tulee, niin juuri niissä Jumalan lapset, jotka jumalanpalvelusten välisinä aikoina niin sanotusti kukin omassa nurkassaan rukoilevat Jumalaansa, voivat yhdistyä ja ikään kuin yhteisvoimin Jumalaa miellyttävällä tavalla ja kiihkeästi vedota taivaaseen. Silloin yksi sytyttää hartauden toisessa, silloin kukin uskova sielu toisten innon nähdessään soimaa kylmäkiskoisuuttaan, painaa päänsä Herran edessä ja pyhän kunnioituksen vallassa sanoo mielessään Jaakobin tavoin: Tämän täytyy olla pyhä paikka. Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti11373 1. Moos. 28:17. Mutta tällaiseen sapatin viettämiseen yleisessä jumalanpalveluksessa tarvitaan myös kristillistä valmistautumista rukouksin ennen sinne astumista, sydämen irrottamista kaikista maallisista huolista ja palavaa intoa saada käydä Herran huoneeseen Daavidin tavoin, joka sanoi: Minun sieluni kaipaa ja ikävöi sinun esikartanoihisi Ps. 84:3. Tähän kuuluu katuvainen ripillä ja ehtoollisella käynti, ja sydämensä varjeleminen niin, ettei se heti sen jälkeen vaivu takaisin turhuuteen. Oi tätä siunattua sapatin työtä!
Unfortunately this content isn't available in English
§. 11.
Men, mine käreste! med alt detta må ingen tro oss vara befriade ifrån alla skyldigheter på Sabbats- eller hvilodagen, det är allenast det yttre tvånget vår Jesus har velat lösa oss ifrån, på det vi icke mera i Nya Testamentsens sälla tidehvarf måtte genom många och inbundna utvärtes öfningar bortblandas ifrån den otvungna och hjerteliga dyrkan, Han nu har orsak at vänta af sina kära barn. Och hurudan den bör vara, är hvad vi nu böre närmare eftersinna. Til at rätt fira vår Sabbat, dertil höra i gemen tvänne ting, nemligen görande och låtande: det ena befaller Gud, det andra förbjuder Han. Detta tredje och det följande fjerde budet i Herrans lag äro befallande, alla de andra hafver Han gjort såsom förbud; men alla innehålla icke dess mindre båda delarna. Vi märke således först hvad Gud, under Sabbatsdagens helgande, här egenteligen bjuder? Eller huru Han vil at den til Guds370 dyrkan helgade tiden, af oss rätt skal användas? Därtil hörer först, den allmänna Gudstjenstens, och allmänna undervisningars andäktiga bivistande. Vi behöfve icke härvid åberopa oss Gamla Förbundets stadgar,12 at menigheterna i Israël på vissa dagar om året skulle sammanträda i Jerusalem, at fira sina stora årliga Högtider: Vi hafve ej af nöden, at vidlöftigt omröra Juda folkets allmänna plägsed, at samlas på Sabbaten i sina synagogor, hvarest lästes och förklarades något af Mose och Propheterna, som voro de samlings- och undervisnings-rum, där Herren Jesus sjelf ofta predikade. Evangelisten Lucas förmäler flera gånger om de första trogna uti Apostla Gärningarna, huru de ofta voro endräkteliga tilsammans i böner och andra Gudaktighets öfningar; såsom då det bland annat heter, at the uphofvo endräkteliga sin röst til Gud; Apostl. G. 4:24. och på et annat ställe berättar han, huru Lärjungarne på en Sabbat kommo tilsammans til at bryta brödet, hvarest Paulus hade et tal för them. Cap. 20:7. Samme Apostel upmuntrar ganska ofta de trogne til en sådan allmän andakt i sina sändebref, såsom då han bland annat säger: Lät oss akta på oss inbördes, til at upväcka til kärlek och goda gärningar: Icke öfvergifvandes vår församling,371 såsom somlige för sed hafva; utan förmaner Eder inbördes, och thet thes mer, at I seen huru dagen nalkas. Ebr. 10:24,25. Och til sina Epheser: Taler emellan Eder i psalmer och låfsånger och andeliga visor, sjungandes och spelandes Herranom uti Edor hjerta. Ephes. 5:19. Ser, mine Åhörare! detta är altså de Christnas rätta Söndags arbete. Det blifver ock, om vi se närmare på sjelfva sakens natur, för Christna aldeles oundgängeligit och högst nyttigt. Hvarest kan väl Guds ord rundeligare13 utdelas, än där menniskor hundrade- och tusende-tals samlas, hvilka alla lika som säga med Cornelio til sin lärare: Så äre vi nu här alle för Gudi, til at höra alt thet tig af Gudi befalt är; Apostl. G. 10:33. en enda talar och tusende lära och tusende upbyggas och upmuntras nästan med samma möda, som man annars lärde en enda. En predikan kan på detta sättet gagna så mycket som annars otaliga enskildt hållna för hvar person. Hvem måste icke då medge nyttan af sådana undervisningar? Men de kunna icke hållas utan sammankomster, och sammankomster åter icke utan at vissa tider och dagar äro faststäldta, då de böra ske. Månne då någon lämpeligare tid därtil kunde utsökas, än just Söndagen eller de Christnas Sabbat? Härvid invända väl flere af mine Åhö372rare: För de enfaldiga och okunniga kan sådant vara nyttigt, men hvad gagnar det mig, och flera andra, som lärt redan väl vår Christendom i barnaåren? Men jag svarar: Detta Edert fåkunnoga14 tal röjer, at I än icke lärt första bokstäfverna af en lefvande Christendom; I hafven icke ens ännu fått rätta smaken på Guds ord; ty det enfalligaste Guds ord smakar den Gudfruktiga, och den nådsökande, om han än vore den lärdaste, såsom David, bättre än hannog och hannogskaka:15 Eller huru misstagen I Eder så svårligen, då I menen at predikningarna äro blott för at undervisa; de äro ju äfven, at påminna, upmuntra och förbättra; sådant betarfva visserligen alla. Och hvad det öfriga af Gudstjensten anbelangar, som består i böner och låfsånger, så är det just här, som Guds barn, hvilka dessemellan bedja sin Gud, at jag så må säga, hvar i sin vrå, förena sig, at liksom med samlad styrka på et Gudi behageligit sätt bestorma himmelen: här upeldar den ena den andras andakt; här förebrår hvar och en trogen själ sig sin egen kallsinnighet, emot andras ifver; här buga de sig för Herranom, och rörda af en helig vördnad säga i sit sinne med Jacob: Thetta måste vara et heligt rum: Ty här bor visserliga Gud, och här är himmelens port.373 1 Mos. B. 28:17. Men til et sådant Sabbatens firande i den allmänna Gudstjensten, därtil fordras äfven en Christelig beredelse genom böner, innan vi gå dit, hjertats afsöndrande ifrån alla jordiska omsorger, och en åtrå at få gå up i Herrans hus med David, som sade: Min själ längtar och trängtar efter tina gårdar;16 därtil hörer en botfärdig skrift- och Nattvardsgång, och et förvarande af sit hjerta, at det icke straxt fördjupar sig tilbaka i fåfängeligheten. Ack et välsignadt Sabbats arbete!
§ 11
Mutta, rakkaimpani, älköön kukaan nyt luulko, että kaikki tämä on vapauttanut meidät kaikista velvollisuuksista sapattina tai lepopäivänä. Jeesuksemme halusi vapauttaa meidät ainoastaan ulkoisesta pakosta, niin ettemme enää Uuden testamentin autuaalla aikakaudella antaisi monenlaisten mutkikkaiden ulkoisten menojen sekoittaa sitä pakotonta ja sydämestä tulevaa palvomista, jota hänellä on nyt syytä rakkailta lapsiltaan odottaa. Ja millaista sen tulee olla, sitä meidän on nyt tarkasteltava lähemmin. Sapatin oikeaan viettoon kuuluu yleisesti ottaen kaksi asiaa, tekeminen ja tekemättä jättäminen. Edellisessä Jumala määrää, jälkimmäisessä hän kieltää jotakin. Tämä kolmas ja sitä seuraava Herran lain neljäs käsky ovat velvoittavia, kaikki muut ovat kieltoja, mutta kaikki sisältävät silti yhtä lailla molemmat osat. Pankaamme ensin merkille, mitä Jumala tässä sapatin pyhittämisen kohdalla oikeastaan määrää. Tai miten hän haluaisi meidän oikealla tavalla viettävän tämän Jumalan370 palvomiseen pyhitetyn ajan? Siihen kuuluu ensinnäkin harras yleiseen jumalanpalvelukseen ja yleiseen opetukseen osallistuminen. Meidän ei tässä tarvitse vedota vanhan liiton säädöksiin17 siitä, miten Israelin heimojen piti tiettyinä päivinä vuodessa kokoontua Jerusalemiin viettämään suuria vuosittaisia juhliaan. Meidän ei ole tarpeen laajasti käsitellä Juudan kansan yleistä tapaa kokoontua sapattina synagogaan, jossa luettiin ja selitettiin Mooseksen ja profeettojen kirjoituksia. Ne olivat kokoontumis- ja opetuspaikkoja, joissa Herra Jeesus itse usein saarnasi. Evankelista Luukas mainitsee Apostolien teoissa monta kertaa, miten ensimmäiset uskovat olivat usein kaikki yhdessä koolla rukouksissa ja muissa hartaudenharjoituksissa. Hän sanoo muun muassa, miten kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa Ap. t. 4:24, ja toisessa kohdassa hän kertoo, miten opetuslapset eräänä sapattina kokoontuivat yhteen murtamaan leipää, ja Paavali puhui heille18 Ap. t. 20:7. Sama apostoli kannustaa paimenkirjeissään varsin usein uskovia tällaiseen yhteiseen hartauteen, kun hän muun muassa sanoo: Pitäkäämme huolta toinen toisistamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia,371 niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan Hepr. 10:24–25. Efesolaisilleen hän sanoo: Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle Ef. 5:19. Katsokaa, oi kuulijani! Tätä on siis kristittyjen oikea sunnuntain työ. Ja jos katsomme asian luonnetta tarkemmin, se ilmenee kristityille täysin välttämättömäksi ja erittäin hyödylliseksi. Missä Jumalan sanaa voi levittää laajemmalle kuin siellä, minne kokoontuu satoja tai tuhansia ihmisiä, jotka kaikki sanovat Corneliuksen tavoin opettajalleen: Nyt olemme kaikki täällä Jumalan edessä kuullaksemme, mitä Herra on sinun käskenyt puhua Ap. t. 10:33. Yksi ainoa puhuu, ja tuhannet oppivat, tuhansia voidaan nostaa ja rohkaista melkein samalla vaivalla, jolla muutoin opetettaisiin yhtä ainoaa. Yksi saarna voi tällä tavoin hyödyttää yhtä paljon kuin jos se lukemattomia kertoja pidettäisiin erikseen joka henkilölle. Kukapa ei näkisi tällaisen opettamisen hyötyjä? Mutta sellaisia ei voida pitää ilman kokoontumista, eikä kokoontumisia taas voi olla ilman määrättyjä aikoja ja päiviä, jolloin niitä järjestetään. Voisiko niitä varten olla soveliaampaa aikaa kuin juuri sunnuntai eli kristittyjen sapatti? Tässä monet kuulijani varmaankin väittävät vastaan:372 yksinkertaisille ja tietämättömille sellainen voi olla hyödyksi, mutta mitä se hyödyttää minua ja monia muita, jotka opimme kristinuskon hyvin jo lapsuusvuosinamme? Mutta minä vastaan: Tämä teidän tietämätön puheenne osoittaa, että te ette ole oppineet elävästä kristinuskosta vielä ensimmäistä kirjaintakaan. Te ette ole vielä edes tunteneet Jumalan sanan oikeaa makua, sillä yksinkertaisinkin Jumalan sana maistuu jumalaapelkäävälle. Armoa etsivää, olkoon hän sitten Daavidin tavoin kaikista oppinein, se miellyttää enemmän kuin hunaja ja hunajakakku. Tai kuinka pahasti te erehdyttekään, kun arvelette, että saarnat ovat vain opettamista varten; niiden tehtävähän on myös muistuttaa, rohkaista ja parantaa. Sitä tarvitsevat varmasti kaikki. Ja mitä jumalanpalveluksen muuhun sisältöön, rukouksiin ja kiitosvirsiin tulee, niin juuri niissä Jumalan lapset, jotka jumalanpalvelusten välisinä aikoina niin sanotusti kukin omassa nurkassaan rukoilevat Jumalaansa, voivat yhdistyä ja ikään kuin yhteisvoimin Jumalaa miellyttävällä tavalla ja kiihkeästi vedota taivaaseen. Silloin yksi sytyttää hartauden toisessa, silloin kukin uskova sielu toisten innon nähdessään soimaa kylmäkiskoisuuttaan, painaa päänsä Herran edessä ja pyhän kunnioituksen vallassa sanoo mielessään Jaakobin tavoin: Tämän täytyy olla pyhä paikka. Tämä on varmaan Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti19373 1. Moos. 28:17. Mutta tällaiseen sapatin viettämiseen yleisessä jumalanpalveluksessa tarvitaan myös kristillistä valmistautumista rukouksin ennen sinne astumista, sydämen irrottamista kaikista maallisista huolista ja palavaa intoa saada käydä Herran huoneeseen Daavidin tavoin, joka sanoi: Minun sieluni kaipaa ja ikävöi sinun esikartanoihisi Ps. 84:3. Tähän kuuluu katuvainen ripillä ja ehtoollisella käynti, ja sydämensä varjeleminen niin, ettei se heti sen jälkeen vaivu takaisin turhuuteen. Oi tätä siunattua sapatin työtä!
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 10
Seuraava jakso: Neljäs saarna käskyistä, § 12
paikat: Jerusalem
Henkilöt: Cornelius Daavid Jaakob (VT) Luukas Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: