37r
Ink. den 15 Jul. 1800. S. d. Rem. til Ber. Utsk.
517.
Tankar wid genomläsandet af Herr Professoren Doctor Gabr. Er. Haartmans Memorial till Kongl: Finska Hushållnings Sällskapet rörande min berättelse om Koppympningen.1
Herr Prof. Doctor Haartman2 hafwer i sina anmärkningar yttrat sig mycket fördelaktigt om mina tankar i detta ämne, och förmodeligen lagt grunden till Kongl: Finska Hushållnings Sällskapets ynnest för mig. Jag erkänner sådant med vördnad och skall aldrig afstå at högakta Honom.
Hans förut utgifna uplysningar till almänheten,3 hwilka utkommo i det samma som jag författade min Skrift, äro ock i det mästa aldeles öfwerensstämmande med hvad jag tänkt dervid. Ett eller annat af mindre betydenhet will jag allenast anföra.
Tjär-wattnet4 har jag med flit utelämnat från min afhandling, af den grund, at, ehuru det med så mycket alfvare bruktes för Allmogens barn, under den förra widlyftiga præparations tiden,5 det nu på hela 30 åren här i Österbottn ej blifvit nyttjat under den lyckligaste framgång med Koppympningen.
Det blifver altid visst, som Herr Professoren och Doctoren säger i slutet af denna Sin uplysande upgift, at färskt war ympar aldrabäst kopporne; Men jag som haft[37v] mera vidsträckt afseende till ympade koppors utwidgning, har deruti wågat tänka något längre och påstår at koppwar färskare eller äldre borde alla tider och allestädes finnas på det ympning kunde ske hwart annat, 3:dje eller 4:de år, utan afseende på det om kopporne äro i gång eller icke; ty efter min tanke må de komma när som hälst, allenast de mottagas genom ympning. At smittan eller koppvaret ej innom ett år fördärfvas eller urartar sig, det har jag sedt, då jag ett år efter det koppwaret blef tagit och torkadt, afsände det till Lovisa, och fick af derwarande Läkare6 bevis derpå, at smittan war ganska god och qvick. Flere hafva nyttjat 2 och flere års smitta med god framgång. Från Paris berättas under d:n 6 Junii detta år, at där ympades Koppor på barn med Materia som man erhållit från London.7
At barn kunna få koppor å nyo sedan de warit ympade, af både färska och äldre koppvar, det kan ej nekas; men at de, sedan de ej allenast haft så kallad koppfeber, utan ock utslag, som alt gått i sin ordning, lika väl fått koppor å nyo, derom måste en närmare granskning kunna uplysa oss; ty härtils har den saknats.
Men nu kommer jag till Herr Professorens och Doctorens anmärkningar vid min Skrift, hvaräst han först, twärt emot min enfaldiga tanka gillar och uphöjer deras försök, som38r bjuda till at aldeles utrota koppsmittan från hela Riken och Landskaper. Jag gillar alla de försigtighets mått som äro föreslagne till motande af koppor: jag erkänner at sådane försök kunna i några år lyckas; men at, sedan ingen under 20 och 30 år haft koppor i hela Riket, och Zigenare med sina barn, samt Lönn handlare8 färdas gård från gård och ympa en naturlig koppsmitta genom flera Läner, de smittade då borde tagas på kopphusen,9 så torde dertill fordras hela byar genom Landet, som i en så faselig smitta och dödande Pest ej kunde eller borde Lämnas hjelplöse till skötare och Läkemedel; då frågar jag, hvarifrån skulle Läkare och betjening tagas till deras wård, då ingen af dem sjelfve ännu gått igenom kopporne, och blefve således tämmeligen säkert dödens rof? Huru många Präster och likbärare skulle icke stanna ut för smittan, och hwem kan säga om 6, 8 eller 10 weckor eller kanske ett halft år fordras innan smittan hos alla uphör, och hwem swarar derföre, at ingen på så Lång tid, sedan han tillfrisknadt wågar i Lönn eller Ljus sköta sina handteringar i umgänge med andra menniskjor, eller söka sina gelikers sällskap, då hela spelet wore på en gång förloradt, och en sen ånger skulle förbanna ett så olyckeligt som grufweligt försök; hwarföre jag äfven[38v] i djupaste ödmjukhet anhöll at ingen af kongl. Hushållnings Sällskapet wille upkomma med sådane förslager för höga Öfverheten, hvilken i de flästa ärender nödgas se med andras ögon, och hvilken bön jag ännu understår mig at förnya.
Men at Herr Professoren och Doctoren ej will medgifva det koppor och andra farsoter förswåras genom subjecternes myckenhet som på en negd deraf angripas, förekommer mig owäntadt; hwarvid jag således fåfängt wågar åberopa mig egen erfarenhet, om Herr Professoren ej sjelf kunde se sig öfvertygad derom. Han torde medgifva at, i alla diarrhéer, röt och fläckfebrar,10 till och med sjelfva pesten, ju flere personer tränga sig uti ett rum, ju swårare ju grufligare blifver rötan, och i samma mån dödande, hvaremot 2 eller 3 i hvart rum der någon väderväxling11 gifves ej qväfves af den förgiftade ångan. Om 10 eller 12 sjukna in wid ett fälttåg af någon bataillon, så gifves vid ett fält Lazarett utvägar at dela 2 a 3 i hvart rum, och då är smittan drägelig, men sjukna wid samma bataillon 100 personer och deröfver, så måste de inpackas 12, 15 a 20 i hvart rum, och då torde Herr Professoren förutse en större dödlighet hota. Månne ej kopporne, såsom en grufvelig rötfeber borde följa samma regel? Månne det ej händer at der Kopp39rsmittan angripit 12 a 15 barn i en gård, man näppeligen får räkna 4 a 5 som lämna qwar,12 ja – jag har sedt någon gång at knapt en enda lämnat, och hälst någon af dem som först angrepos, så länge smittan än war drägelig, då de sednare likasom lefvande bortrutnat. Staden Berlins olika antal af döde i Koppor på särskildte år Lärer wisst intet bevisa, så länge det är oupgifvit af huru stort antal ympade eller oympade koppor År 1784. 51. blefvo döde, och 1785 1 077 afgått, ty intet kan Herr Professoren tänka at alla de upräknade åren circa lika många blifvit smittade; men hafva af 500, år 1784, 50 blifvit döde så har af 10 000 – 1 000 år 1785 utgjordt samma förhållande, hwaraf således ingen uplysning i denna fråga Kan upkomma.
Min supponerade13 satts at af naturlig smitta torde hwart 4:de barn dö ogillar Herr Professoren såsom för mycket tilltagit, men hans egne ord om ett Hospital i London äro desse: ”at då der ympades 1 500 barn af hwilka endast 3 dogo, så wårdades i ett särskildt hus der intil 400 med smittkoppor, af hwilka hwart 4:de dog, ehuru vid skötseln under de skickligaste Läkares upsigt intet tvifvelsmål kan äga rum” häraf ville jag sluta, at om under bästa Läkares tillsyn, ordning[39v] och Läkemedel nyttjades och naturliga smittan dock bortryckte hwart 4:de barn, hvad under då, om af en Allmoges till alla delar wanwårdade barn hwar annan och hvar tredje skulle afgå med döden! Det må således ej wara för mycket om jag nämner hwar fjerde? Men jag yttrar sjelf i samma mening följande ord: ”men som en stor del barn, förrän kopporne hinna dem, utom des dö de första åren, så synes likväl at af 400 000 circa 40 a 50 000 måste dö i koppor” och detta är ju det samma som Herr Professoren i det närmaste sjelf föreslagit neml. hvart 10:de eller 12:te barn, at dö i smittkoppor.
Herr Professoren har täckts upkasta den frågan, om koppor kunna utan olägenhet ympas äfven på de tider, då de icke annors äro gängse, hvilken af Honom besvaras med nekande. Han åberopar sig häruti de fläste Läkares erfarenhet, som anser en sådan ympning för skadelig och hvilken erfarenhet han värderar; men hvarpå de egenteligen grunda sin erfarenhet finnes ej något tydeligen utredt. Icke kan jag föreställa mig at Herrar Medici anse de tider lyckligare för kopp smittan eller rättare emot den, än andre då naturliga smittan är gängse eller at någon Lyckligare Luft då omgaf oss än der emellan.
Det händer oss oftast at så kallade tartare,14 då de skoja15 Kring landet, plantera koppsmittan i flere soknar och Län, utan at någon ville40r spå at de eller några andre som omföra16 smittan kunnat eller velat utse dertill tjenligare tider. Nu snart i 40 år hafva vi aldrig blifvit vane at wälja dagar eller år at sätte kopporne i gång. Snarare tål man at någon skilnad kan göras i en årstid emot en annan; men at smittåret kunde anses Lyckligare än något annat, kunna wi ej i Österbotn fördraga. Det kan wäl hända at röt- och Scharlakans-febrar och kikhosta med flere anstöter17 kunna göra det ena året Lyckligare och ett annat dödligare; men ingen lärer wåga påstå at koppsmittan altid infaller på de hälsosamma åren; erfarenheten vitnar ofta tvertom.
Jag kan aldrig gå ifrån den saken at, så wäl vid Koppor som andra rötande och smittande febrar, rötan, och i samma mån dödligheten i gemen ökas eller minskas i mån af de smittades antal, antingen kopporne äro genom smitta eller ympning; således wore det Lyckligast om kopporne ginge hvart år, som dock ej blifver möjeligt. Man invänder wäl häremot, at när kopporne icke äro gängse, så kunde man ju den gången undgå smittan, tills andra koppor infinna sig. Det är rätt; men månne det då är nyttigare at öka röte ämnen[40v] genom flere subjecter? Månne det ej är bäst, ju färre de äro, då likväl ingen bland oss har Kunnat undvika den?
Af den grund äro wi äfven öfvertygade derom, at ehvad kopporne emottagas genom smitta eller ympning, ju lindrigare måste de wara i gemen, ju tätare i anseende till tiden de komma. Det synes at de Herrar Läkare hvilka Herr Professoren här uphöjer ej hunnit Långt med sin ympning, när de ej ympa oftare än då smittkoppor gå. Ett Land, blott så stort som Österbotn fordrar ständiga ympningar alla år, och at säga: man skall öfwer hela provincen på en gång förrätta ympningen, så torde man få märka, at det ej går lika lustigt18 at ympa koppor, som för en Officer at säga till soldaten: ge fyr – och det är bestält19
Hvad Herr Professoren har anfördt såsom befordrande medel till koppympningen, kan jag ej annat än på det högsta uphöja. Han talar af det warmaste hjerta för Fosterland och Medborgare, och bör aldrig läsas af någon utan lika öma känslor.
Men när Herr Professoren täckes Likasom i förbigående rätta ett mitt misstag, så är jag deruti för öm om min heder. Hvaruti må det då finnas?41r
Som jag först ej är säker huru mitt manuscript eller concept blef fölgt af mig då jag renskref det samma, och jag nu ej äger annat än första utkastet,20 och osäcker huru de båda stämma öfverens, så nödgas jag först ifrån detta mitt concept afskrifva alt hvad denna bisak beträffar. ”Så är det Lätt at sluta, huru de, neml: Läkemedlen, äro aldeles umbärliga då man vid sjelfva ympningen gifver dem ett litet laxativ af Calomel21Kvicksilverklorur, använt som ett laxerande och urindrivande medel, detsamma som mercurius dulcis. Mercurius dulcis = kalomel, d.v.s. kvicksilverklorur, framställdes genom fällning av ett lösligt merkurosalt med klornatrium eller klorvätesyra. Lat. dulcis, söt, mild och välsmakande, används för att skilja ämnet från den sublimerade kvicksilverkloriden som hade betydligt större giftverkan.I (som dock efter nyare Pharmacopeen22farmakopé, officiell handbok innehållande dels uppgifter om de läkemedel som skulle hållas i förråd på apoteken, dels föreskrifter och formler för framställning av läkemedel ej mera existerar på wåra Apothek, utan en simpel mercurius dulcis23simpel mercurius dulcis: Det milda kvicksilvret, till skillnad från sublimat, som har en mycket kraftigare giftverkan. Mercurius dulcis = kalomel, d.v.s. kvicksilverklorur, framställdes genom fällning av ett lösligt merkurosalt med klornatrium eller klorvätesyra. Lat. dulcis, söt, mild och välsmakande, används för att skilja ämnet från den sublimerade kvicksilverkloriden som hade betydligt större giftverkan. blott edulcorerad24urlakad, utspädd med vatn, aldeles utan någon sublimation25Sublimation, av lat. sublimare, kallas den kemiska behandling genom vilken fasta ämnen förflyktigas och sedan åter förtätas till fast tillstånd. Namnet sublimat har kommit att beteckna den sublimerade kvicksilverkloriden. ) tillika med någon jalappa26ett kraftigt laxerande läkemedel framställt av jalapparot etc” Mera har jag ej uti mitt concept; men af Herr Doctorens och Professorens anmärkningar vid detta rum tycks jag finna, at mig vid renskrifningen någre flere ord inlupit i tankarne, efter som der talas om at jag sagt at Mercurius blifvit uplöst i skedvattn.27 Vid alt detta får jag nu först anmärka at orden sådane jag nu anfördt dem utur mit här hemma warande concept äro de som jag ämnat till Allmänhetens granskning; men hvad jag i öfrigit under loppet af[41v] min penna måtte vidare infördt, erkänner jag lika wäl för mitt.
Häremot har nu Herr Doctoren och Professoren anfördt at detta wore ett misstag af mig, då Han påstår at ”den i nyare Svenska Pharmacopoeerna anförda Mercurius Dulcis, är Lika så litet uplöst i skedvatten, som den efter gamla methoden sublimerade,28 ty genom fällningen med koksaltet upkommer en förening emellan dess syra och qvicksilfret, som vederbörligen utlutat Lämnar ett påliteligare medicament än det gamla calomel,” Nu må Läsaren jämnföra denna Herr Professorens critik med sjelfva processen huru Mercurius eller Hydrargyrus29 Dulcis efter nyaste Pharmacopoen 4:de uplagan af år 179030 tillwärkas – pag: 83.
Hydrargyrus Dulcis
R: Hydrargyri purificati
Acidi Nitri Diluti singulorum libram semis. In cucurbita vitrea mixta, post digestionem per quatuor horas coque per horæ quadrantem vas subinde agitando, donec hydrargyrus solvatur. Liquor etiamnum fervens decantetur in vas vitreum, cui prius inditus sit alius liquor fervens, qui habet Salis communis Uncias quatuor.
Aquæ destillatæ Libras octo, commove42rantur liquores spatula lignea. Post quam pulvis albus ad fundum vasis præcipitatus est effundatur liquor limpidus supernatans, et pulvis remanens affusa sæpius aqua calida abluatur donec insipida sit. Tum charta bibula exceptus leni calore siccetur.31
Här är hela processen, den jag för några och 30 år sedan flere gångor sjelf tillvärkat, efter Boerhaaves Chymie,32 under namn af Mercurius præcipitatus albus; och efter hans loford alt ifrån den tiden nyttjat den samma i stället för den af Mercurio sublimato corrosivo33 genom nya sublimationer och flere tillsattser af Hydrargyro tillförene tillredde Mercurius dulcis eller Calomel, dem jag äfven sjelf tillredt, alla ifrån sjelfva Hydrargyro.
Huru kunde jag då erkänna misstag i ett ämne som jag på det nogaste sjelf flera gångor genomgått.
Nu må vi se huruvida processen om Mercurius dulcis finns öfverensstämmande med hvad jag mig derom yttrat: 1:o visar det sig hvad jag sagt, at denna nya mercurius dulcis är nu helt annan i tillvärkningen än den förra och den deraf tilwerckade calomel. 2:o At qvicksilfvret slås i lika mycket skedvatten, at der under[42v] kokning uplösas, ty Acid. Nitri dilutum är det samma som aqua fortis.34 se nämnde Pharmacopoe pag: 138. Huru kan då Herr Professoren neka i sin anmärkning denna uplösning, då det heter tydeligen: donec hydrargyrus solvatur. Hydrargyrus kan aldrig få Namn af Dulcis för än han är uplöst i skedwatn, præcipiterad med sallaka35 och edulcorerad med watn. Men den är ej allenast i denna nya Mercurius dulcis uplöst i skedvatn, utan måste äfven uplösas deruti till den förra och koka till torr, at med koksalt sedan göras till Mercurius sublimatus corrosivus och så vidare, så at uplösningen med skedvattn i alla fall blifver nödvändig, och den har jag påstått, ehuru jag då i förbigående ej kom at nämna om dess fällande till bottnen genom sallakan, utan allenast om dess edulcorerande med vattn, det war så mycket sagt at jag ej tog in hela processen; och om det var mitt fel, så erkänner jag det; men då måste Herr Professorn äfven erkänna det samma, och at han tillika förnekat uplösningen, som dock i samma förrättning gick för sig. Om Herr Doctorens och Professorens afsigt med detta rättande af mitt så kallade misstag, kan jag ej något säga, – nog at jag bevist, det af mig ej något misstag häruti sig insmygt.
Uti 9.§: af min Lilla afhandling yttrar43r jag mig at erfarenheten på intet sätt bestyrkt granlagenheten36 af sämre eller bättre koppor at ympa med, då man funnit at ehvad koppvar som hälst wärkar på hvart och ett subject, icke efter Materiens så kallade godhet eller koppornes mera eller mindre sammanflytande – allenast at man NB: ej hämtar koppvar af dem som jemte kopporne plågats af skabb och andra stygga Utslag, hvilket ofta blifvit bestyrkt dermed, at koppvar är hämtat af flere som under grufveliga smärtor aflidit uti koppor, hvarigenom sedan flere hundrade blifvit lyckeligen ympade – och sådant är Långt kraftigare än många och margfalliga præcautioner,37 hvarom Herr Doctoren och Professoren för sin del af egen och andre Läkares erfarenhet och warningar ej kan vara Lika nögd med mig och det förnämligast under den regel at ympvaret bör tagas af en menniskja som är fri för andra smittor, såsom skabb, venerisk sjuka med flere, och det är just samma förbehåll jag gjordt tillförene; hvilka ock torde blifva de endaste förbehåll. En vidtsträcktare ympning tål ej så många band på sig – och allt Lyckas Lika väl.
Mot slutet af 14:de §: Läses i mitt manuscript dessa ord: ”Men några mödrar hafva påfunnit,[43v] den utväg, at straxt efter koppornas öfvergång koppa sina barn, och det med den framgång, at de sedan ej fått en enda böld på sin kropp.” Mera har jag ej här, och om i denna mening är någon tilläggning, som här ej står, och är likväl af Herr Doctoren och Professoren såsom orimmelig anförd, så beder jag, at hvad på det ställe må stå om någon förgiftad blodmassa må aldeles såsom en förargelse klippa38 utplånas, men saken såsom gillad och godkänd stå qvar.
Så uplyses de nyttigaste sanningar genom upgifter, anmärkningar och Motsattser – och fördomarna måste allt mer och mer försvinna.
Herr Doctoren och Professoren har efter min ringa tanka warit den förste, som velat ingå med omedicinske varelser39 i ett ämne som man förr trodt endast böra tillhöra konstens Mästare, och bör Han derföre få namn af en allmän Fader för dem, hvilka af allmogen genom kongl: Finska Hushållnings Sällskapets enkla vård kunne frälsas medelst ympning. Jag ville då gärna wara Herr Professorens och Doctorens Handtlangare på mina gamla dagar. GamlaCarleby d:n 5 Julii 1800
Anders Chydenius.
37r
Saapunut 15.7.1800. Samana päivänä jätetty valmisteluvaliokunnalle.
Ajatuksia lukiessani herra professori, tohtori Gabriel Erik Haartmanin Kuninkaalliselle Suomen Talousseuralle jättämää, rokonistutusta koskevaa kertomustani käsittelevää muistiota.40
Herra professori, tohtori Haartman41 on huomautuksissaan esittänyt hyvin myönteisiä käsityksiä tätä aihetta koskevista ajatuksistani ja luultavasti luonut pohjan Kuninkaallisen Suomen Talousseuran minulle osoittamalle suosiolle. Otan tuollaisen huomion kunnioittavasti vastaan ja kunnioitan häntä vankkumattomasti.
Hänen aiemmin yleisölle julkaisemansa valistavat tiedot,42 jotka ilmestyivät samaan aikaan, jolloin itse laadin kirjoitustani, vastaavatkin suurimmaksi osaksi täysin omia ajatuksiani asiasta. Haluan mainita vain muutaman varsin vähän merkitsevän seikan.
Olen tahallani jättänyt tervaveden pois selvityksestäni siitä syystä, että vaikka sitä hyvin vakavassa tarkoituksessa käytettiin rahvaan lasten käsittelyssä entisinä aikoina, kun rokonistutusta edelsivät suurisuuntaiset valmistelut, sitä ei ole Pohjanmaalla käytetty nyt peräti 30 vuoteen, mutta rokonistutukset ovat onnistuneet mitä erinomaisimmin.
Varmaa tietysti aina on, kuten herra professori ja tohtori tämän valaisevan kirjoituksensa lopussa sanoo, että tuore visva tuottaa aina parhaat tulokset rokonistutuksessa. Koska minulla on kuitenkin ollut[37v] laajempana tavoitteena rokonistutuksen yleistäminen, olen rohjennut ajatella pitemmälle tätä asiaa ja väitän, että tuoreempaa tai vanhempaa rokkovisvaa olisi oltava saatavissa aina ja kaikkialla, jotta rokonistutukset voitaisiin tehdä joka toinen, kolmas tai neljäs vuosi siitä riippumatta, onko isorokkoa liikkeellä vai ei, sillä mielestäni isorokko saa ilmaantua milloin tahansa, kunhan se tulee rokonistutusten kautta. Olen nähnyt ettei tartunta-aine eli rokkovisva vuodessa pilaannu eikä huonone, kun lähetin vuosi aikaisemmin otettua ja kuivattua rokkovisvaa Loviisaan ja sain sikäläiseltä lääkäriltä43 todistuksen, jonka mukaan tartutus toteutui varsin hyvin ja nopeasti. Monet ovat käyttäneet menestyksekkäästi kahden tai useammankin vuoden takaista tartunta-ainetta. Pariisista on kerrottu tänä vuonna 6. kesäkuuta, että siellä on istutettu rokkoa lapsiin Lontoosta saatua rokkoainetta käyttäen.44
Kiistatta lapset voivat saada isorokon uudelleen rokonistutuksen jälkeen, onpa se tehty tuoreella tai vanhemmalla rokkovisvalla. Mutta vasta tarkempi tutkimus osoittaa meille, ovatko he saaneet uudelleen rokon siitä huolimatta, että heillä on ollut paitsi ns. rokkokuumetta myös ihottumaa, jolloin tartunta on edennyt normaalisti; tähän mennessähän tällaista selvitystä ei ole tehty.
Nyt kuitenkin siirryn herra professorin ja tohtorin kirjoitustani koskeviin huomautuksiin, joissa hän ensiksi vastoin minun yksinkertaisia ajatuksiani hyväksyy ja ylistää niiden yrityksiä, jotka38r pyrkivät hävittämään isorokkotartunnat kokonaisista valta- ja maakunnista. Hyväksyn kaikki varotoimet, joita on ehdotettu isorokon torjumiseksi; tunnustan, että sellaiset yritykset voivat olla tuloksekkaita muutamien vuosien ajan, mutta jos koko valtakunnassa kukaan ei ole sairastanut isorokkoa 20 tai 30 vuoteen ja sitten mustalaiset lapsineen ja salakauppiaat vaeltavat talosta taloon ja tartuttavat luonnollisella tavalla isorokkoa useiden läänien alueelle, jolloin tartunnan saaneet pitäisi ottaa tätä varten tarkoitettuihin sairastupiin, niin siihen varmaankin tarvittaisiin kokonaisia kyliä kautta maan, sillä ei näin kauhean tartunnan ja tappavan taudin saaneita voitaisi eikä pitäisi jättää vaille hoitajien ja lääkkeiden apua. Kysyn, mistä saataisiin lääkärit ja palveluskunta potilaita hoitamaan, kun heistä itsestäänkään kukaan ei olisi vielä sairastanut isorokkoa ja he joutuisivat näin ollen jokseenkin varmasti kuoleman omiksi. Kuinka monta pappia ja ruumiinkantajaa jäisi tartunnan uhriksi, ja kuka osaa sanoa, kuluuko epidemian päättymiseen 6, 8 tai 10 viikkoa tai ehkä puoli vuotta, ja kuka vastaa siitä, ettei kukaan pitkään aikaan toipumisensa jälkeen uskalla salaa eikä julkisesti hoitaa asioitaan kosketuksissa muihin ihmisiin tai etsiä kaltaistensa seuraa, kun peli olisi kerralla kokonaan menetetty ja myöhäisen katumuksen vallassa kirottaisiin tuollaista sekä surkeuteen johtanutta että kaameata koetta? Tästä syystä anoinkin[38v] nöyrimmin, ettei kukaan Kuninkaallisen Talousseuran jäsenistä esittäisi tuollaisia ehdotuksia korkealle esivallalle, jonka on katsottava useimpia asioita muiden silmillä, ja rohkenen vielä uudistaa tämän nöyrän pyyntöni.
Minusta on kuitenkin yllättävää, ettei herra professori ja tohtori halua myöntää isorokon ja muiden kulkutautien olevan vaikeampia, kun tauti tarttuu samalla seudulla suureen ihmismäärään. Niinpä rohkenen tässä asiassa turhaan vedota omaan kokemukseeni, ellei herra professori itse pystyisi vakuuttumaan asiasta. Hän myöntänee, että kaikissa ripulitartunnoissa, mätä- ja pilkkukuumeissa,45 jopa rutossakin tauti muuttuu sitä vaikeammaksi ja kauheammaksi, mitä useampia ihmisiä tungeksii samassa huoneessa, ja samassa määrin tappavammaksi, kun taas silloin, kun kussakin huoneessa on 2 tai 3 henkeä ja ilma vaihtuu jonkin verran, myrkyllinen höyry ei heitä tukahduta. Jos sotaretkellä olevasta pataljoonasta sairastuu 10 tai 12 miestä, kenttäsairaalassa on mahdollisuuksia sijoittaa yhteen huoneeseen vain 2 tai 3, ja silloin tauti pysyy siedettävänä, mutta jos samasta pataljoonasta sairastuu 100 miestä tai enemmän, heitä on ahdettava samaan huoneeseen 12, 15, jopa 20, ja silloin herra professori varmaan ennakolta odottaisi suuremman kuolevuuden olevan uhkaamassa. Eiköhän isorokko noudattane samoja sääntöjä, onhan se hirmuinen mätäkuume? Eiköhän joskus käy niin, että kun isorokko on39r tarttunut 12–15 lapseen samassa talossa, voidaan tuskin laskea neljän tai viiden jäävän henkiin? Niin – olenpa nähnyt muutaman kerran, että hädin tuskin yksi on jäänyt eloon, yleensä joku niistä, jotka sairastuivat ensimmäisessä vaiheessa, jolloin tartunta oli vielä siedettävää tuhoisuudeltaan, kun taas myöhemmin sairastuneet ikään kuin mätänivät elävältä. Isorokkokuolleisuuden vuotuiset vaihtelut Berliinin kaupungissa eivät todistane mitään, niin kauan kuin ei ole selvitetty, kuinka suuri määrä kuolleista kuoli rokonistutuksen kautta saatuun tautiin ja kuinka moni luonnollisen tartunnan kautta. Vuonna 1784 kuoli 51 ja vuonna 1785 menetettiin 1 077, eikä herra professori varmaankaan voi ajatella, että kaikkina lueteltuina vuosina tartunnan saaneita oli yhtä monta, mutta jos 500:sta vuonna 1784 sairastuneesta kuoli 50, silloin 1 000 vainajaa 10 000 sairastuneesta olisi 1785 ollut suhteellisesti sama osuus. Niinpä annetuista tiedoista ei voida saada mitään valaistusta tähän kysymykseen.
Herra professori ei hyväksy olettamustani, että luonnollisesti saatuun tartuntaan kuolee todennäköisesti joka neljäs lapsi, mitä arviota hän pitää suuresti liioiteltuna, mutta hänen omat erästä Lontoon sairaalaa koskevat sanansa ovat seuraavat: ”että kun siellä istutettiin rokko 1 500 lapseen, joista vain kolme kuoli, hoidettiin viereisessä erillisessä rakennuksessa lähes 400 isorokkopotilasta, joista joka neljäs kuoli, vaikka taitavimpien lääkäreiden valvonnassa annetun hoidon laatua ei voida epäillä”. Tämän perusteella päättelisin, että jos parhaiden lääkäreiden valvonnassa hoitojärjestelyt[39v] olivat hyvät ja lääkkeitä käytettiin, mutta luonnollinen tartunta tempasi silti pois joka neljännen lapsen, ei todellakaan olisi ihme, jos rahvaan joka suhteessa huonosti hoidetuista lapsista joka toinen tai joka kolmas kuolisi! Ei siis liene liian paljon sanottu, kun puhun joka neljännestä? Samassa yhteydessä sanon kuitenkin seuraavat sanat: ”koska kuitenkin suuri osa lapsista kuolee ensimmäisinä ikävuosina ennättämättä joutua isorokon uhreiksi, näyttää joka tapauksessa siltä, että 400 000:sta noin 40 000–50 000 väistämättä kuolee isorokkoon”, ja tämähän on lähimain saman verran kuin herra professori on itse arvioinut, siis että joka kymmenes tai kahdestoista lapsi kuolee isorokkoon.
Herra professori on suvainnut esittää kysymyksen, voidaanko rokonistutuksia tehdä haitatta niinäkin aikoina, jolloin tätä tautia ei yleensä ole liikkeellä, ja vastaa kysymykseensä kieltävästi. Hän vetoaa tässä useimpien lääkärien kokemuksiin, joiden mukaan rokonistutus silloin on vahingollista, ja arvostaa näitä kokemuksia, mutta selkeämmin ei sanota, mihin heidän kokemuksensa perustuvat. En osaa kuvitella, että herrat lääkärit pitävät näitä ajankohtia isorokkotartunnan tai oikeastaan sen torjumisen kannalta suotuisampina, kuin niitä aikoja, jolloin luonnollista tietä tarttuvaa tautia on liikkeellä, tai että heidän mielestään meitä ympäröivässä ilmassa olisi silloin enemmän jotakin onnea tuottavaa kuin muina aikoina. Maassamme käy useimmiten niin, että ns. tattarit kierrellessään maata tuovat isorokkotartunnan useihin pitäjiin ja lääneihin, mutta kukaan ei halunne väittää40r tietävänsä, että he tai muutkaan taudinkantajat olisivat voineet tai halunneet valita tuohon tarkoitukseen soveliaampia aikoja. Jo pian 40 vuoteen me emme ole koskaan tottuneet valitsemaan päivää tai vuotta, jolloin isorokko sopii panna liikkeelle. Pikemminkin on ajateltavissa, että vuodenaikojen välillä on jonkinmoista eroa, mutta me Pohjanmaalla emme voi hyväksyä ajatusta, että jokin vuosi olisi suotuisampi tartunnan leviämiselle kuin jokin toinen. Mätäkuumeen, tulirokon ja hinkuyskän ja muiden tautien esiintyminen voi tehdä jostakin vuodesta paremman ja toisena vuonna kuolleisuus on taas suurempi, mutta kukaan ei tohtine väittää, että isorokko leviää aina terveydelle edullisempina vuosina. Kokemus osoittaa asian olevan usein päinvastoin.
En voi koskaan luopua siitä käsityksestä, että sekä isorokossa että muissa elimistöä mädättävissä ja tarttuvissa kuumetaudeissa mädäntyminen ja samassa suhteessa yleinen kuolleisuus lisääntyvät tai vähenevät suhteessa tartunnan saaneiden määrään, olkoonpa isorokko sitten seurausta luonnollisesta tai rokonistutuksella aiheutetusta tartunnasta. Niinpä olisi edullisinta, että isorokkoa olisi liikkeellä joka vuosi, mikä ei kuitenkaan ole mahdollista. Kuullaan varmaankin vastaväite, että kun tautia ei ole liikkeellä, tartunta voidaan toki välttää seuraavaan epidemiaan saakka. Tämä pitää paikkansa, mutta onko silloin hyödyllisempää lisätä tartunta-aineen määrää lisäämällä[40v] tartunnan saavien määrää? On kai parasta, että tartunnan saaneita on mahdollisimman vähän, kun kukaan meistä ei kuitenkaan ole voinut välttää sen kohtaamista?
Tämän takia olemme myös vakuuttuneita siitä, että aiheutuupa rokko sitten luonnollisesta tartunnasta tai rokonistutuksesta, se ilmenee yleensä väistämättä sitä lievempänä, mitä tiheämmin se vierailee. Näyttää siltä, että ne herrat lääkärit, joita herra professori tässä erityisesti arvostaa, eivät ole ehtineet pitkällekään rokonistutustoiminnassaan, kun he eivät suorita rokonistutuksia useammin, vaan ainoastaan taudin ollessa liikkeellä. Pelkästään Pohjanmaan kokoisella alueella säännölliset vuotuiset rokonistutukset ovat tarpeen, ja jos sanotaan, että koko maakunnassa on rokonistutus pantava toimeen yhtä aikaa, saataneen havaita, ettei rokon istuttaminen käy yhtä ripeästi kuin upseerin komento sotamiehelle: ”Tulta” – ja sillä on kaikki hoidettu.
Voin ainoastaan mitä parhaiten kiittää herra professorin esitystä rokonistutuksen edistämisen keinoista. Hän puhuu mitä lämpimimmin isänmaan ja kansalaisten puolesta, eikä kukaan voi lukea sitä yhtä lämpimiä tunteita tuntematta.
Mutta kun herra professori suvaitsee ikään kuin ohimennen oikaista tekemäni erehdyksen, olen tässä asiassa liian tarkka kunniastani. Mikähän tuo erehdys mahtaa olla?41r
Kun en ensinnäkään ole varma siitä, miten tarkasti noudatin konseptiani kirjoittaessani tekstin puhtaaksi, eikä minulla ole siitä jäljellä kuin ensimmäinen luonnos enkä ole varma, missä määrin tekstit vastaavat toisiaan, minun on ensin jäljennettävä tuosta konseptistani kaikki, mikä tätä sivuseikkaa koskee: Voidaan helposti päätellä, miten ne, nimittäin lääkkeet, ovat täysin tarpeettomia, kun itse rokonistutuksen yhteydessä vain annetaan ulostuslääkkeeksi vähän kalomelia46 (jota ei uuden farmakopean mukaan kuitenkaan ole apteekeistamme saatavissa, vaan ainoastaan yksinkertaista mercurius dulcista,47 joka on valmistettu pelkällä vedellä laimentamalla käyttämättä lainkaan sublimaatiota) sekä hieman jalapajuurta48 jne.” Enempää en konseptistani näe, mutta herra tohtorin ja professorin tätä asiaa koskevista huomautuksista olen ymmärtävinäni, että kirjoittaessani tekstiä puhtaaksi mieleeni on juolahtanut enemmänkin sanoja, koska tuossa kohdassa kerrotaan minun sanoneen, että elohopea on liuotettu sieveteen.49 Tästä kaikesta minun on nyt ensiksi huomautettava, että sanat, jotka olen nyt esittänyt täällä kotona olevan konseptini mukaisesti, ovat ne, jotka olin aikonut saattaa yleisön arvioitaviksi, mutta kaiken muunkin, minkä olen kynäni kulkiessa[41v] lisäksi esittänyt, tunnustan toki kirjoittamakseni.
Herra tohtori ja professori on nyt esittänyt vastaukseksi tähän, että olisin tehnyt virheen, kun hän väittää että ”uudemmissa Ruotsin farmakopeoissa mainittu mercurius dulcis ei liukene sieveteen yhtään paremmin kuin vanhalla menetelmällä sublimoimalla valmistettu,50 sillä ruokasuolalla saostaminen saa aikaan sen hapon ja elohopean yhdistymisen, ja asianmukaisesti uutettuna tästä yhdisteestä saadaan vanhaa kalomelia luotettavampi lääke.” Lukija verratkoon nyt tätä herra professorin arvostelua itse prosessiin, jolla mercurius tai hydrargyrus51 dulcis uusimman farmakopean 1790 julkaistun 4. painoksen52 mukaan valmistetaan, s. 83.
Hydrargyrus dulcis
R: Hydrargyri purifucati
Acidi nitri diluti singulorum libram semis in cucurbita vitrea mixta, post digestionem per quatuor horas coque per horae quadrantem vas sub inde agitardo, donec hydrargyrus solvatur. Liquor etiamnum fervens decantetur in vas vitreum, cui prius inditus sit. alius liquor fervens qui habet salis communis uncias quatuor.
Aquae destillatae libras octo commoveantur42r liquores spatula lignea. Post quam pulvis albus ad fundum vasis praecipitatus est effundatur liquor limpidus supernatans, et pulvis remanens effusa saepius aqua calida abluatur donec insipida sit. Tum charta bibula exceptus leni calore siccetur.53
Tässä on koko prosessi, jonka tuotetta olen runsaat 30 vuotta sitten useita kertoja itse valmistanut Boerhaaven kemian oppikirjan54 mukaan, jossa aineen nimenä on mercurius praecipitatus albus, ja hänen kiittelyjensä nojalla käyttänyt siitä asti aiemmin mercurius sublimatus corrosivuksesta55 uusien sublimaatioiden ja useiden elohopean lisäyskertojen kautta valmistetun mercurius dulciksen eli kalomelin sijasta, joita aineita olen itsekin valmistanut, kaikkia puhtaan elohopean pohjalta.
Miten siis voisin tunnustaa, että olen tehnyt virheen kirjoittaessani aineesta, jonka valmistuksen olen useita kertoja mitä tarkimmin suorittanut.
Katsokaamme nyt, onko mercurius dulciksen valmistusprosessi siitä esittämieni tietojen mukainen: 1) havaitaan, kuten olen sanonut, että tämä uusi mercurius dulcis valmistetaan nyt aivan toisin kuin entinen ja siitä tehty kalomeli; 2) että elohopeaa pannaan sieveteen niin paljon, että se keittämisen aikana[42v] liukenee tähän, sillä acid. nitri dilutum on samaa kuin aqua fortis,56 ks. mainitun farmakopean s. 138. Kuinka herra professori siis voi huomautuksessaan kiistää tämän liukenemisen, kun selvästi sanotaan: donec hydrargyrus solvatur. Hydrargyrus ei voi koskaan saada Dulcis-nimeä, ennen kuin se on liuotettu sieveteen, saostettu suolavedessä ja liotettu vedellä. Mutta elohopea ei ainoastaan ole tässä uudessa mercurius dulciksessa sieveteen liuenneena, vaan se on pakostakin vanhan valmistustavan mukaan liuotettava sieveteen ja kiehutettava kuiviin, jotta se sitten ruokasuolaa käyttämällä muutetaan mercurius sublimatus corrosivukseksi ja niin edelleen, joten liuottaminen sieveteen on joka tapauksessa välttämätöntä, ja juuri näin olen väittänyt, vaikka en silloin tullut ohimennen maininneeksi sen saostamista keittosuolan avulla, vaan mainitsin vain sen liottamisen vedellä. Sanoin jo siinä niin paljon, etten ottanut mukaan koko prosessia, ja jos se oli virheeni, tunnustan sen. Silloin on kuitenkin herra professorin samoin tunnustettava omansa sekä se virhe, että hän on myös jättänyt huomiotta liuottamisen, joka kuitenkin samassa prosessissa tapahtui. En tiedä syytä miksi herra tohtori ja professori halusi korjata ns. virhettäni. Riittää että olen osoittanut, ettei minulle ole tässä sattunut minkäänlaista virhettä.
Pienen selvitykseni 9. kohdassa sanon kantanani,43r ettei kokemus ole millään tavoin vahvistanut rokkoaineen ottamiseen huonommin tai paremmin sopivien rokkojen erottelua, koska on havaittu, että minkä tahansa rokkovisvan vaikutus ihmisiin ei suinkaan perustu rokkoaineen ns. hyvyyteen tai siihen, miten paljon rokkorakkulat yhdistyvät toisiinsa – huom. kunhan rokkovisvaa ei oteta ihmisiltä, joita isorokon lisäksi vaivaa syyhy tai jokin muu paha ihottuma. Tämä havainto on usein osoitettu oikeaksi, kun rokkovisvaa on otettu moniltakin isorokkoon kauheissa tuskissa kuolleilta vainajilta ja tätä ainetta käyttäen on sitten istutettu rokkoa menestyksekkäästi satoihin ihmisiin – ja tämä keino on paljon voimakkaampi kuin ne monet ja monenlaiset varotoimet, mistä herra tohtori ja professori ei omasta puolestaan oman kokemuksensa ja muiden lääkärien kokemusten ja varoitusten perusteella voi olla kanssani samaa mieltä. Minulle riittää ensisijaisesti se sääntö, että rokkovisva on otettava ihmisestä, joka ei pode muita tartuntatauteja, mm. syyhyä, sukupuolitautia ym., ja juuri tämän varauksen olen esittänyt aiemminkin. Näiden näkökohtien pitäisi olla ainoat varaukset. Rokonistutuksen ulottaminen laajemmalle ei käy päinsä, jos rajoituksia on paljon – mutta kaikki onnistuu yhtä hyvin.
Käsikirjoitukseni 14. kohdan loppupuolella on nämä sanat: ”Mutta muutamat äidit ovat keksineet[43v] ratkaisuksi sen, että he heti rokon päättymisen jälkeen kuppaavat lapsensa, ja tämä on tehty niin menestyksekkäästi, etteivät lapset sen jälkeen ole saaneet ihoonsa yhtään ainoata paisetta.” Enempää minulla ei käsissäni ole, ja jos tässä virkkeessä on jokin lisäys, jota konseptissa ei ole, mutta jota herra tohtori ja professori kuitenkin pitää typeränä, pyydän, että kaikki mitä tuossa kohdassa on ehkä sanottu myrkyttyneestä verimassasta, on harmin aiheena pyyhittävä tekstistä pois, mutta itse asian on kuitenkin jäätävä paikalleen hyväksyttynä.
Näin hyödyllisimmät totuudet kirkastuvat tiedonantojen, huomautusten ja vastakkaisten näkemysten kautta – ja ennakkoluulojen on pakko kadota yhä täydellisemmin.
Herra tohtori ja professori on vähäisen ymmärrykseni mukaan ensimmäisenä halunnut ryhtyä keskusteluun lääketieteeseen perehtymättömien henkilöiden kanssa aiheesta, jonka on aiemmin uskottu väistämättä kuuluvan vain lääkintätaidon mestareille, ja hän ansaitsee tämän takia yleisen tunnustuksen kaikkien niiden rahvaan ihmisten isänä, jotka Kuninkaallisen Suomen Talousseuran tarjoama yksinkertainen huolenpito voi rokonistutuksen avulla pelastaa. Haluaisin tämän tapahtuessa olla mielelläni herra professorin ja tohtorin apumiehenä vanhuuteni päivinä. Kokkolassa 5. heinäkuuta 1800
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section:
Next Section:
Places: Berlin London Paris Ostrobothnia Sweden Turku (Åbo)
Biblical references:
Subjects: