Original language
§. 4.
Således kommer nu först at undersökas, om det är öfverensstämmande med mennisko-slägtets naturliga rättigheter, at tvinga arbetare til årstienst? Naturens första rätt är, at menniskor skola få lefva, bygga och bo på jorden, försörja sig och de sina, giftas och föröka sit slägte. Denna rättighet finnes i Svea Rikets äldre och nyare Grund-lagar derföre på det kraftigaste omskansad, då det heter, at Konungen skal ingen låta förderfva til lif och ära, lem och välfärd, utan han lagligen förvunnen och dömder är, och ingen afhända eller afhända låta något gods, löst eller fast, utan laga dom och ransakning. Sådant är det fri-bref, som Svenske Konungar räckt alla sina undersåtare i händerna. Lykligt det folk, i hvars Grund-lagar desse ord ej stå för sifror, i hvilka äfven undersåtarnes välfärd och egendom fridlysas!
Hvaruti består väl en fattig arbetares välfärd, om icke i frihet at bygga och bo på jorden, försörja sig och de sina, giftas och föröka sit slägte; och den fattiges egendom är föga annat, än friheten och förmågan at arbeta och förvärfva sig sina dageliga behof? Blifva desse rättigheter honom förmente, eller inskränkte, och han med tvång bragt under något förmynderskap, det må af förmyndarne12 beprisas för huru lyckeligt som helst för honom, så är klart, at han är til större eller mindre del förderfvad til sin välfärd, och honom beröfvad någon del af sin egendom eller frihet at förtiena sig: då blifva fri-brefven utan betydelse, och förlora af sit rätta värde, icke annorlunda än förskrifningar falla i pris då de ej inlösas af sina utgifvare.
Vi läse väl i detta frihets-bref, (mennisko-slägtets rätta säkerhets-act) et vilkor, nemligen om de icke til något brott äro förvunne och dömde, hvaraf mine motsägare få anledning at påstå: Huru kunna sådane anses för obrotslige, dem lagen dömt för landsstrykare, lösdrifvare och lättingar, som ej ega något försvar, och derföre ej böra tolas i hela riket? Men härtil får jag först svara: detta är den tydeligaste petitio principii: Du bevisar med tienstehions stadgans ord deras brotslighet, då det just som bäst är i fråga, om de äro sådane, som samma stadga kallar dem. Lät oss derföre undersöka deras brotslighet, hvaruti den består: Du säger: de taga ingen års-tienst; utan lefva i lätja, och i sin lätja vänja de sig til allehanda laster och liderlighet, at supa, hora, stiäla med mera; böra då sådane ej anses för brotslige, som derföre kunna med alt fog tvingas til års-tienst? Här tror jag, at hufvud-styrkan (nervus argumenti) ligger emot mig, i denna delen. Men får jag nu, min läsare, häremot erinra: först hvad lätjan beträffar, så är det et brott, som politiske lagar icke känna eller böra straffa, emedan den snart straffar sin egare med armod13 och fattigdom, et straff långsamare och svårare än vatn och bröd i vår lagbok. Hvad straff har den late jord- och hemmans-brukaren för sin lätja? Intet straffar lagen honom, men hunger och fattigdom blir hans straff, och han går til slut ifrån gård och grund, såsom sparf från ax, och det är plikt nog. Vårdslösar en handlande sin handtering, så blifver en banquerout hans straff; hvarföre skal då den ringaste arbetaren förlora hela sin medborgerliga rättighet, och förklaras olidelig i hela Riket, eller ock blifva dens rof, som vil gripa honom? Eller får jag lof at fråga: hvem har undersökt och pröfvat hans lätja? Vid hvad domstol är målet ransakadt och dömt? Jag menar, at parten, som lurar efter honom i sin tienst, har fält utslaget, och då måste det vara oväldugt? Dertil behöfves ej mera, säger du, än då han ej bevisligen innehafver års-tienst, så kan han ju lätjas när han vil: det kunna alle andre ock göra, men göra det derföre icke. A posse ad esse, non valet consequentia. Han kan ock i sin frihet vara långt trägnare än mången är i års-tienst, och är således den enda som pligtar med fridlöshet ofta oskyldigt för lätja.
Men när han är lös, slår han sig til liderlighet och allehanda laster, derföre är bäst för honom at blifva satt i års-tienst, då han ej får tilfälle til sådant. Är icke detta et underligit förmynderskap, at binda fast arbetare til års-tienst, tukt- och spin-hus &c. förr än de verkeligen begått något brott, endast derföre, at de ej finge begå dem. Tänk! om du eller jag,14 min läsare, blefve promt förde hemifrån med våld, antingen at hållas inneslutne på en borggård, eller i tienst hos en herre, och vi sporde af krono-betienten, som släpade oss bort, hvarföre vederfars oss detta och vår frihet beröfvas oss, hvad hafve vi giort? och vi då finge til svar: I hafven väl icke ännu giort, men i eder frihet kunnen i snart begå något brott, derföre är det bätre för eder och för det almänna at förebygga sådant härigenom. Hvad skulle vi väl tycka om detta förmynderskap? Vi ropade våld! våld! at fängsla oss, för än vi brutit, och jag vet ej eller om det vore stort annat. Emedlertid måste den obrotslige arbetaren förlora sin frihet, för en supponerad möjelighet, at framdeles begå något brott. Är icke det för hård medfart för en frifödd Svensk man? Man svarar mig väl: det är ingen blott supposition, at de i sit sielfsvåld kunna begå några brott, det är en af dageliga förfarenheten aldeles bestyrkt sanning, at de verkeligen ofta begå dem. Jag medgifver det; men finnas inge andre undersåtare brotslige än de? Utan tvifvel: och de straffas likväl icke förut, utan sedan de brutit. Hvarföre skola då desse ringaste ej få niuta lika rätt?
- Konungen skal ingen låta ... dom och ransakning.: citat ur regeringsformen 1772, § 2
- ej stå för sifror: icke blott är en formalitet
- petitio principii: lat. cirkelbevis
- nervus argumenti: lat. argumentets djupare innebörd
- såsom sparf från ax: utan att kunna ta med något, utan att ha något kvar
- straff
- konkurs, bankrutt
- A posse ad esse, non valet consequentia.: lat. av att något är möjligt följer inte att det blir verklighet
- antagen
Finnish
§ 4
Nyt siis on ensiksi selvitettävä, onko työläisten pakottaminen vuosipalvelukseen ihmissuvun luontaisten oikeuksien mukaista. Tärkein luonnon suoma oikeus on että ihmisten on saatava elää, rakentaa ja asua maan päällä, hankkia toimeentulo itselleen ja perheelleen, avioitua ja hankkia jälkeläisiä. Niinpä tämä oikeus on mitä varmimmin turvattu Ruotsin valtakunnan vanhemmissa ja uudemmissa perustuslaeissa näillä sanoilla: Kuningas älköön antako riistää keneltäkään henkeä eikä kunniaa, vahingoittaa kenenkään ruumiillista koskemattomuutta eikä hyvinvointia ilman laillista oikeudenkäyntiä ja tuomiota, älköönkä riistäkö tai salliko kenenkään muunkaan riistää keneltäkään irtainta tai kiinteää omaisuutta ilman laillista tutkintaa ja tuomiota. Tällaisen vapaakirjeen Ruotsin kuninkaat ovat antaneet kaikkien alamaistensa käsiin. Onnellinen se kansa, jonka perustuslaeissa nämä sanat eivät ole pelkkä muodollisuus, vaan joissa myös alamaisten hyvinvoinnille ja omaisuudelle taataan suoja!
Mitä muuta köyhän työläisen hyvinvointiin kuuluu kuin vapaus rakentaa ja asua maan päällä, hankkia elanto itselleen ja omaisilleen, avioitua ja hankkia jälkeläisiä? Eikä köyhällä juuri ole muuta omaisuutta kuin vapaus ja kyky työntekoon ja jokapäiväisten tarpeittensa tyydyttämiseen. Jos nämä oikeudet häneltä evätään tai niitä rajoitetaan ja hänet alistetaan pakolla jonkinlaiseen holhoukseen, kiitelköötpä holhoojat sitä12 hänelle miten onnelliseksi olotilaksi tahansa, on selvää, että hänen hyvinvointiaan on ainakin jossakin määrin vahingoitettu ja häneltä on ryöstetty jokin osa omaisuudestaan eli vapaudestaan ansaita tuloja työllään. Tällöin vapaakirje jää merkityksettömäksi ja menettää oikean arvonsa aivan samalla tavalla kuin velkakirjojen arvo alenee, elleivät niiden asettajat niitä lunasta.
Luemme toki tästä vapaakirjeestä (ihmissuvun varsinaisesta vakuuskirjasta) yhden ehdon: suoja nimittäin koskee niitä, joita ei ole koskaan laillisesti todettu mihinkään rikokseen syyllisiksi eikä sellaisesta tuomittu. Tästä vastaväittäjäni saavat aiheen kysyä: Miksi rikoksiin syyllisinä ei voida pitää ihmisiä, jotka laki on tuominnut maankiertäjiksi, irtolaisiksi ja laiskottelijoiksi, joilla ei ole laillista suojelusta ja joita ei sen takia pidä sietää valtakunnassa lainkaan? Tähän saanen ensiksikin vastata, että tämä on mitä selvin kehäpäätelmä: todistat palkollissäännön sanoilla heidän rikollisuutensa, kun kyse on nimenomaan siitä, ovatko he sellaisia, joiksi mainittu sääntö heitä nimittää. Tutkikaamme siis heidän rikollisuuttaan, sen ilmenemismuotoja. Ehkä sanot: he eivät mene vuosipalvelukseen, vaan elävät laiskuudessa ja tottuvat laiskotellessaan kaikenlaisiin paheisiin ja irstauteen, ryyppäämään, huoraamaan, varastamaan ym. Eikö tuollaisia ihmisiä siis voida pitää rikollisina, jotka sen vuoksi voidaan täysin aiheellisesti pakottaa vuosipalvelukseen? Luullakseni tässä kohden perustelujen vahvin voima (nervus argumenti) on minun kantani vastainen. Saanen kuitenkin, arvoisa lukijani, muistuttaa, että ensinnäkin laiskuus on rikos, jota valtiolliset lait eivät tunne ja josta niiden ei pidä rangaista, koska se rankaisee siihen syyllistyvää pikaisesti puutteella13 ja köyhyydellä, ja tämä rangaistus on pitempi ja ankarampi kuin lakikirjamme määräämä vesileipävankeus. Minkä rangaistuksen laiska maanviljelijä ja tilallinen saa laiskuudestaan? Laki ei häntä rankaise, mutta nälkä ja köyhyys rankaisevat, ja lopulta hän lähtee talostaan ja mailtaan kuin varpunen tähkältä, ja siinä on hänelle sakkoa tarpeeksi. Jos kauppias hoitaa liiketoimensa huonosti, hänen rangaistuksenaan on vararikko. Miksi vähäisimmän työläisen sitten pitäisi menettää kaikki kansalaisoikeutensa ja kuulla, ettei häntä siedetä koko valtakunnassa, tai joutua sen saaliiksi, joka hänet haluaa kiinni ottaa? Ja saanko myös kysyä: kuka on tutkinut ja todistanut hänen laiskuutensa? Missä tuomioistuimessa juttu on käsitelty ja tuomio annettu? Tarkoitan, että kun tuomion on antanut osapuoli, joka vaanii häntä saadakseen hänet palvelukseensa, kai sen silloin täytyy olla puolueeton? Saatat sanoa, että tuomioon riittää se, ettei hänellä todistettavasti ole vuosipalveluspaikkaa, silloinhan hän saa laiskotella milloin haluaa. Niinhän kaikki muutkin voivat menetellä, mutta eivät silti laiskottele. A posse ad esse, non valet consequentia. Hän voi myös vapaudessaan olla paljon ahkerampi kuin moni vuosipalveluksessa ja on siis ainoa, jota rangaistaan lainsuojattomuudella laiskuudesta, usein siihen syyttömänä.
Mutta irrallaan vakinaisesta työsuhteesta eläessään hän kuluttaa aikaansa irstauteen ja kaikenmoisiin paheisiin, joten hänelle on parasta, että hänet määrätään vuosipalvelukseen, jossa hänellä ei ole tilaisuutta tuollaiseen. Tämäpä vasta on merkillistä holhousta, kun työläiset halutaan sitoa vuosipalvelukseen, kuritus- ja kehruuhuoneisiin jne., ennen kuin he ovat todellisuudessa tehneet minkäänlaista rikosta, vain siitä syystä, etteivät he saisi tilaisuutta tehdä niitä. Ajattelehan, lukijani, jos sinut tai minut14 noudettaisiin äkkiä väkivaltaisesti kotoa joko suljettavaksi jonkin linnan pihapiiriin tai jonkun herran palvelukseen, ja kysyisimme meitä pois raahaavalta kruununpalvelijalta, miksi meille näin käy, miksi meiltä riistetään vapautemme, mitä me oikein olemme tehneet, ja saisimme silloin vastauksen: Ette te toki vielä ole tehneet mitään rikosta, mutta voitte vapaudessanne pian syyllistyä sellaiseen, joten on teille parhaaksi ja yleisen edun mukaista tällä tavalla ehkäistä sen tapahtuminen. Miten me suhtautuisimme tähän holhoukseen? Huutaisimme: Väkivaltaa! On väkivaltaa vangita meidät, ennen kuin olemme lakia rikkoneet! Enkä tiedä, voisiko sitä juuri muuksi sanoa. Lainkuuliaisesti elävän työläisen on kuitenkin menetettävä vapautensa sen oletetun mahdollisuuden takia, että hän voisi joskus tulevaisuudessa tehdä jonkin rikoksen. Eikö vapaana syntynyttä Ruotsin miestä kohdella tässä liian kovakouraisesti? Minulle varmaankin vastataan: se, että he voivat omavaltaisuudessaan tehdä rikoksia, ei ole pelkkä olettamus; jokapäiväinen kokemus on täysin selvästi osoittanut, että he todellakin usein syyllistyvät niihin. Myönnän tämän, mutta eikö alamaisten keskuudessa ole muita rikollisia kuin he? Kiistattomasti on, mutta silti heitä ei rangaista ennakolta, vaan vasta lain rikkomisen jälkeen. Miksi sitten nämä vähäisimmät eivät saa nauttia samaa oikeutta?
- Kuningas älköön antako ... tutkintaa ja tuomiota.: lainaus vuoden 1772 hallitusmuodosta, § 2
- nervus argumenti: lat. perustelun syvempi sisältö
- kuin varpunen tähkältä: ruots. såsom sparf ifrån axet, joutua karkotetuksi kotoaan voimatta ottaa mitään mukaan, olla niin köyhä että mitään ei ole jäljellä
- A posse ad esse, non valet consequentia.: lat. siitä, että jokin on mahdollista, ei seuraa, että siitä tulisi todellisuutta
English
§ 4
I shall thus first examine whether it is compatible with the natural rights of mankind to force workers to accept annual service contracts. The first right of nature is that people shall be able to live, dwell and reside on earth, maintain themselves and their families, marry and multiply. That right is therefore most forcefully entrenched in both the earlier and more recent fundamental laws of the kingdom of Sweden, in the statement that the King shall not cause anyone to suffer injury in respect of life and honour, body and welfare, unless he be lawfully convicted and sentenced, and shall not dispossess or cause anyone to be dispossessed of any property, movable or fixed, without due judgment and trial. Such is the letter of emancipation that Swedish kings have placed in the hands of each one of their subjects. Fortunate is the people in whose fundamental laws these words are not a mere formality but where the welfare and property of the subjects are likewise proclaimed to be inviolable!
In what does the welfare of the poor worker indeed consist if not in the freedom to dwell and reside on earth, maintain himself and his family, marry and multiply, the property of the poor man being little else than the freedom and ability to work and obtain for himself his daily necessities? If these rights were to be denied to him, or be restricted, and he be forced into some form of guardianship, however much the guardians may12 extol it as being to his advantage, it is clear that he has, to a greater or lesser degree, suffered injury in respect of his welfare and that he has been deprived of some part of his property or freedom to earn a living; then the letters of emancipation will become meaningless and lose some of their real value, just as the value of bonds diminishes when they are not redeemed by those who have issued them.
There is indeed one condition in this letter of emancipation (which is humanity’s real guarantee of security from oppression), namely that they have not been convicted and sentenced for any crime, which gives my adversaries cause to assert: how can those be regarded as innocent whom the law has convicted of being vagrants, vagabonds and idlers, who have no lawful employment and ought therefore not to be tolerated anywhere in the realm? To that, however, I must first reply: This is the clearest case of petitio principii. You prove their criminality by the wording of the statute on servants, when the question actually before us is whether they are what that statute calls them. Let us therefore inquire into their criminality, in what it consists. You say: they do not accept an annual service contract but live in indolence, and in their indolence they become accustomed to all kinds of vices and debauchery, to drinking, whoring, stealing, and the like. Should such people not then be regarded as criminals, who may therefore with every justification be forced to accept an annual service contract? Here, I believe, lies the main strength of the argument (nervus argumenti) against me, in this portion. But, dear reader, may I now object: first, with regard to indolence, it is a crime that secular laws do not recognize or should not punish, as it soon penalizes its possessor with poverty13 and destitution, a penalty that is more protracted and harsher than bread and water in our legal code. What penalty does the lazy farmer and freeholder suffer for his indolence? The law does not punish him, but hunger and destitution will be his punishment, and he will finally be driven from his home and farm, as a sparrow is driven from the ear of grain, and that is punishment enough. If a businessman neglects his business, his punishment will be bankruptcy, so why should the humblest worker lose all his civic rights and be declared intolerable throughout the realm, or else become the prey of him who wishes to seize him? Or may I ask: who has examined and tested his indolence? In what court has the case been tried and judged? In my opinion, the party that want to have him in their service have pronounced the judgment, and how then can it be impartial? For that, you say, all that is required is that, as it can be proved that he does not have an annual service contract, he is able to be indolent whenever he wishes. Everyone else is also able to do so, yet they do not. A posse ad esse, non valet consequentia. He may also in his freedom be far more assiduous than many who are in annual service and is thus the only one who is often wrongfully punished with outlawry for indolence.
But when he is unengaged, he indulges in debauchery and all kinds of vices, so that it is best for his own sake if he is placed in annual service, when he will not have the opportunity for such things. Is that not a strange kind of tutelage, to force workers into annual service, male or female penitentiaries, etc. before they have actually committed any offence, merely in order that they will not commit any? Imagine if you or I,14 dear reader, were to be suddenly removed by force from our homes, to be kept either incarcerated in a castle or in service with some gentleman, and we asked the officers of the crown who dragged us off: Why are we being subjected to this and deprived of our freedom, what have we done? And we were then told in reply: You may not have done anything yet, but in your freedom you may soon commit some offence, so that it is better for you and for the general public to forestall such things in this way. What would we think of that guardianship? We would cry assault! assault! to arrest us before we have offended, nor am I sure that it would in fact be anything else. The legally blameless worker, however, has to lose his freedom for a supposed possibility that he may commit some offence in the future. Is that not excessively harsh treatment for a freeborn Swede? I may well be told in response: it is not a mere supposition that they may in their wilfulness commit offences; it is a truth fully confirmed by daily experience that they really do often commit them. I concede that, but are there no other subjects who offend apart from them? Indubitably there are; and yet they are not punished before but only after they have offended. Why, then, should these most humble ones not enjoy the same right?
- A posse ad esse, non valet consequentia: “From a thing’s possibility, one cannot be certain of its reality”.
