Previous Section: Seikkaperäinen vastaus, § 24
Next Section: Seikkaperäinen vastaus, § 26
§. 25.
Så snart det är gifwit, at differencen af utskepnings- och införskrefne Warornes wärde utgör den rätta Nationnale winsten, så blifwer med det samma afgjort, at i tilwerkningarnes eller de41ras wärdes tilwäxt består et wäsendteligt stycke af en Nations winst. Skal wärdet kunna ökas, blifwer nödigt, at Nation syslosättes med sådant, som bäst lönar sig, eller gifwer högsta wärdet: försummas detta, och annat mindre lönande arbete företages, måste ju Rikets tilwerkningars wärde blifwa mindre, och följakteligen åstadbringa en så stor förlust, som differancen är imellan de förra och senare tilwerkningars wärde.
Uti ofwannämde Skrift finnes äfwen bewist, at Nation sjelfmant söker up och går in uti de mäst lönande näringar, allenast den får nyttja sin frihet: at därtil behöfwes icke några författningar och ändteligen, at författningar därwid äro skadelige, så länge ingen med skäl stadgad principe gifwes, at följa därwid, och det blifwer omöjeligt för människor, at kunna säga, hwilken näring är den fördelaktigaste, hälst då wäld och egennytta därwid svårligen kunna undwikas, och ständiga förändringar ut- och inom Riks kunna göra den bästa näring til den aldraswagaste för en Stat.
Häraf blifwer således oemotsäjeligt, at utländska Handlandes utestängande icke förr ökar Nations winst, än wåra egna Handlande i samma Sjö-farts eller Handels-idkande kunna förtjäna mera, än uti någon annan Handels-gren af dem de förr idkat. Händer detta, är ofelbart, at wåra egna gå in däruti sjelfmant, då de äga allenast full frihet därtil, och således straxt utestänga främmande Handlande, och det aldeles utan något förbud för utlänningar. Men syslo-sättes egna Handlande med andra för dem indrägtigare1 rörelser, än den utlänningen hafwer om händer, är klart, at wåre Handlande, och Nation med dem winner mera därigenom, at de blifwa qwar i sin förra handtering, och låta utlänningen hjälpa sig i det som mindre lönar, hällre, än at öfwergifwa den bättre, och tränga sig in uti en swagare rörelse.
Om en Landtman i brådaste andetiden,2 då hwart dags-werke kostade honom 6 Dal., wore nödig om et par skor, och honom wore en Skomakare tilbods för 2 Dal. men han skulle raisonera med oss, det är min winst, hwad jag ej behöfwer taga af någon annan: satte sig sjelf wid lästen och lämnade dymedelst 242 parmar Hö obärgade; så är wäl det sant, at han slapp, at betala ut något för sina skor, och i det afseende wore det winst; men då jag ser hwad han annars kunnat winna i sitt ängs-arbete, är det klart, at differencen i förtjänsterne måtte ju wara hans förlust. Men kan han mera förtjäna sig wid lästen, än annars, så är det bäst blifwa därwid, och det kan ingen stöta honom därifrån, fast inga förbud gifwas däremot.
Det måste således blifwa onekeligt, at om wåra Handlande finna sin räkning sjelfwa därwid,3 at genom utwidgande af sin utländska Handel hålla främmande ute, är det en ofelbar både egen och Nationnal winst, men i annat fall, bådas känbara förlust; emedan just det, at han icke ser sin räkning i den Handel, som utlänningen drifwer, witnar därom, at han sitter förut i en fördelaktigare.
Ärsättes Privatorum lidande härwid, genom hel- och half-friheter,4 som bestå i 1/3 eller 1/6 minskning i stora Sjö-tullen, emot Licent-taxan,5 eller några andra förmoner, blifwer ju denna frihet icke annat, än en lika stor minskning i andra Medborgares rättigheter, och i Kronans reeleste6 inkomst, den han oafkårtadt fått njuta, om samma Handel blifwit besörgd af utlänningar, och nu plötsligen upoffrats på några Medborgare, at hålla dem skadeslösa i den för Nation och dem sjelfwe mindre lönande rörelsen.
Men hel- och half-friheten wille icke så mycket säga til Handelens twång: Här war et mål ännu, som någorlunda tyglade egennyttan, så snart den wille skrida öfwer den tredjedels besparing af Tullen, som egna njutit til godo; emedan utlänningen då war i stånd, at genom et drägeligare pris minska deras afsättning.
De större Stapel-städers Handlande, som noga märkte detta, och med harm sågo hwad afbräck dem af utlänningar häruti tilfogades, söngo dageligen den wisan, huru skadeligt det war, at låta utlänningar handla fritt i Riket, och en godtrogen Nation glömde bårt, at göra skilnad imellan sin och några Handlandes winst, hwilka i friheten woro på det närmaste med hwar43annan förknippade, men genom författningar fingo et stridigt Interesse sins imellan. Det antogs af de flästa, som et axiom, utan at fråga widare efter något bewis därpå, och man trodde främmandes utestängande göra oss så lyckeliga, som en Mahometan, när han fått taga lifwet af en Christen.7 Man hade mäst at sysla därmed, huru man kunde werkställa detta sitt beslut.
Den år 1660 i Ängeland utfärdade Navigations-Acten8 tjänte härwid til en plan, Ängelands wälstånd til et skäl, Konglige Collegierne til et medel, och de större Stapel-städers Handlande til oförtrutna pådrifware. Satsen nekades af ingen; men påfölgderna satte likwäl Riksens Höglofl. Ständer, och i synnerhet de mindre Städers Borgerskap i oro, hwarföre Commerce- och Tull-Deputation i sitt til Ständerne under den 11 Junii 1723 afgifne Betänkande, påstå, at Kongl. Commerce-Collegium skulle wara wid nästa Riksdag answarig, om genom dess för tidiga utfärdande, någon brist eller dyrhet skulle existera.9
Det hade kunnat tjena til uppenbar Krigs-orsak med andra Stater, om man aldeles förbudit utlänningarne at segla hit: samma ändamål syntes winnas til någon del med lindrigare ord, fast ej af mycket olika betydelse. Därföre utfärdades et Product-Placat år 1724, hwarå 1726 en Förklaring utkom,10 hwarigenom utlänningar, då de ej funno sin räkning wid, at segla med hela laddningar af egna Producter, wid förlust af Skepp och Gods, blefwo förbudne, at segla på Swerige.
§ 25
Niin pian kuin on selvä, että ero uloslaivattavien ja maahantuotujen tavaroiden arvossa muodostaa todellisen kansallisen voiton, tulee samalla selväksi, että olennainen osa kansallisesta voitosta koostuu41 tuotteiden määrän tai arvon kasvusta. Jotta arvo voisi nousta, on tarpeen työllistää kansakuntaa sellaisella, joka kannattaa parhaiten tai joka antaa korkeimman arvon. Jos tämä laiminlyödään ja ryhdytään vähemmän kannattaviin töihin, valtakunnan tuotannon arvo pienentyy väistämättä ja saa siten aikaan tappion, joka on yhtä suuri kuin ensinmainittujen ja jälkimmäisten tuotteiden arvon erotus.
Edellämainitussa kirjoituksessa on myös todistettu, että kansakunta etsiytyy ja ryhtyy parhaiten kannattaviin elinkeinoihin itsestään, kunhan se vain saa hyödyntää vapauttaan, ja että tähän ei tarvita mitään säädöksiä. Siinä on myös osoitettu, että säädökset ovat tässä yhteydessä vahingollisia niin kauan kun ei ole olemassa mitään perusteltua periaatetta, jota voitaisiin seurata, ja että ihmisten on mahdotonta sanoa, mikä elinkeino on edullisin, etenkin kun puolueellisuutta ja itsekkyyttä on näissä asioissa hankala välttää, ja valtakunnassa ja sen ulkopuolella jatkuvasti tapahtuvat muutokset voivat tehdä parhaastakin elinkeinosta kaikkein heikoimman valtion kannalta.
On näin ollen vastaansanomatonta, että ulkomaisten kauppiaiden ulossulkeminen lisää kansakunnan voittoa vain siinä tapauksessa, että omat kauppiaamme kykenevät ansaitsemaan ulkomaalaisilta haltuunsa saamastaan merenkulusta tai kaupasta enemmän kuin mistään muusta kaupan alasta, jota he ovat ennen harjoittaneet. Jos tilanne on tämä, on varmaa, että omamme ryhtyvät siihen oma-aloitteisesti, jos heillä vain on siihen täysi vapaus, ja siten he sulkevat heti ulos vieraat kauppiaat, ja tämä ilman minkäänlaista ulkomaalaiskieltoa. Mutta jos omia kauppiaitamme työllistetään muilla heille kannattavammilla elinkeinoilla kuin sillä, jota ulkomaalaiset hoitavat, on selvää, että kauppiaamme ja kansakunta heidän mukanaan voittavat enemmän pysymällä aiemmassa toimessaan ja sallimalla ulkomaalaisten auttaa itseään siinä, mikä on vähemmän kannattavaa, kuin luopumalla paremmasta ja tunkeutumalla heikompaan elinkeinoon.
Jos maanmies olisi kenkäparin tarpeessa kiireisimpään sadonkorjuuaikaan, jolloin jokainen päivätyö maksaisi hänelle kuusi taaleria, ja hänellä olisi suutari käytettävissään kahdella taalerilla, mutta hän järkeilisi meidän laillamme, että minun voittoani on se, jota minun ei tarvitse vastaanottaa keneltäkään muulta, ja istuisi itse lestin ääreen ja jättäisi sillä tavoin kaksi42 parmasta heinää korjaamatta, niin on hyvinkin totta, että hän välttyisi maksamasta mitään kengistään ja tässä merkityksessä hänelle jäisi voittoa, mutta kun näen, mitä hän toisaalta olisi voinut voittaa työllään niityllä, on selvää, että ansioiden erotus muodostuu väkisinkin hänen tappiokseen. Mutta jos hän ansaitsee enemmän lestin ääressä kuin muualla, niin hänen on parasta pysyä siellä, ja sieltä ei kukaan voi suistaa häntä pois, vaikka mitään kieltoja sitä vastaan ei anneta.
On siten täysin kiistämätöntä, että jos kauppiaamme itse katsovat hyötyvänsä siitä, että he laajentamalla ulkomaankauppaansa pitävät muukalaiset poissa, se tuottaa epäilemättä sekä heille että kansakunnalle voittoa, mutta muussa tapauksessa tuntuvaa tappiota molemmille, sillä juuri se, ettei hän näe hyötymisen mahdollisuuksia ulkomaalaisten käymässä kaupassa, todistaa, että hänen parhaillaan harjoittamansa kauppa on kannattavampaa.
Jos tästä yksityishenkilöille aiheutuvat menetykset korvataan koko- ja puolivapauksin11, jotka merkitsevät kolmanneksen tai kuudenneksen vähennystä tullitaksan mukaisesta suuresta meritullista, tai jollain muilla etuisuuksilla, tämä vapautushan merkitsee vain samansuuruista vähennystä muiden kansalaisten oikeuksista ja kruunun todellisista tuloista. Näistä se olisi saanut nauttia lyhentämättöminä, jos ulkomaalaiset olisivat huolehtineet tästä kaupasta. Nyt yhtäkkiä ne on uhrattu joidenkin kansalaisten hyväksi, jotta heidän tappionsa kansakunnalle ja heille itselleen vähemmän kannattavassa elinkeinossa estettäisiin.
Mutta koko- ja puolivapaus eivät merkitse niin paljoa kauppaan sisältyvän pakottamisen kannalta. Oli vielä yksi tekijä, joka jotenkin hillitsi omanvoitonpyyntiä aina kun se uhkasi mennä pidemmälle kuin omalle väelle suotu kolmanneksen säästö tullimaksuissa: ulkomaalaiset kykenivät nimittäin tuolloin pienentämään kohtuullisemmilla hinnoilla heidän myyntiään.
Suurempien tapulikaupunkien kauppiaat, jotka panivat tämän tarkkaan merkille ja harmistuneina näkivät, millaista vahinkoa ulkomaalaiset heille tuottivat, lauloivat päivästä toiseen valitusvirttä siitä, kuinka vahingollista oli päästää ulkomaalaiset käymään vapaasti kauppaa valtakunnassa, ja hyväuskoinen kansakunta unohti tehdä eron oman voittonsa ja joidenkin kauppiaiden voiton välillä. Vapauden tilassa nämä olivat läheisesti yhteydessä toisiinsa,43 mutta saivat säädösten takia välilleen eturistiriidan. Tämän useimmat hyväksyivät selviöksi kysymättä sen kummempia todisteita. Muukalaisten poissulkemisen luultiin tekevän meidät yhtä onnelliseksi kuin muhamettilaisen, joka on saanut riistää hengen kristityltä12. Eniten olikin miettimistä siinä, miten tämä päätös voitiin toteuttaa.
Englannissa vuonna 1660 säädetystä purjehdussäännöstä13 saatiin tähän suunnitelma, Englannin hyvinvoinnista perustelu, kuninkaallisista kollegioista väline ja suurten tapulikaupunkien kauppiaista uupumaton yllyttäjä. Kukaan ei kiistänyt periaatetta, mutta seuraukset tekivät yhtä hyvin valtakunnan korkeastikunnioitetut säädyt ja erityisesti pienempien kaupunkien porvariston rauhattomaksi, minkä takia kauppa- ja tullideputaatio säädyille 11. kesäkuuta 1723 antamassaan mietinnössä14 vaatii, että kuninkaallinen kauppakollegio olisi seuraavilla valtiopäivillä vastuullinen, jos tämän liian aikaisen toteuttamisen myötä esiintyisi puutetta tai hintojen nousua.
Muut valtiot olisivat voineet saada ilmeisen syyn sotaan, jos ulkomaalaisia olisi tyystin kielletty purjehtimasta tänne. Samoihin päämääriin katsottiin jossain määrin päästävän miedomminkin sanoin, joiden merkitys ei silti ollut juurikaan toinen. Siksi vuonna 1724 julistettiin tuoteplakaatti, johon vuonna 1726 ilmestyneellä selvennyksellä15 ulkomaalaisia kiellettiin laivan ja tavaroiden menetyksen uhalla purjehtimasta Ruotsiin silloin, kun he eivät katsoneet kannattavaksi purjehtia tänne lastinaan pelkästään omia tuotteitaan.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 25.
Så snart det är gifwit, at differencen af utskepnings- och införskrefne Warornes wärde utgör den rätta Nationnale winsten, så blifwer med det samma afgjort, at i tilwerkningarnes eller de41ras wärdes tilwäxt består et wäsendteligt stycke af en Nations winst. Skal wärdet kunna ökas, blifwer nödigt, at Nation syslosättes med sådant, som bäst lönar sig, eller gifwer högsta wärdet: försummas detta, och annat mindre lönande arbete företages, måste ju Rikets tilwerkningars wärde blifwa mindre, och följakteligen åstadbringa en så stor förlust, som differancen är imellan de förra och senare tilwerkningars wärde.
Uti ofwannämde Skrift finnes äfwen bewist, at Nation sjelfmant söker up och går in uti de mäst lönande näringar, allenast den får nyttja sin frihet: at därtil behöfwes icke några författningar och ändteligen, at författningar därwid äro skadelige, så länge ingen med skäl stadgad principe gifwes, at följa därwid, och det blifwer omöjeligt för människor, at kunna säga, hwilken näring är den fördelaktigaste, hälst då wäld och egennytta därwid svårligen kunna undwikas, och ständiga förändringar ut- och inom Riks kunna göra den bästa näring til den aldraswagaste för en Stat.
Häraf blifwer således oemotsäjeligt, at utländska Handlandes utestängande icke förr ökar Nations winst, än wåra egna Handlande i samma Sjö-farts eller Handels-idkande kunna förtjäna mera, än uti någon annan Handels-gren af dem de förr idkat. Händer detta, är ofelbart, at wåra egna gå in däruti sjelfmant, då de äga allenast full frihet därtil, och således straxt utestänga främmande Handlande, och det aldeles utan något förbud för utlänningar. Men syslo-sättes egna Handlande med andra för dem indrägtigare16 rörelser, än den utlänningen hafwer om händer, är klart, at wåre Handlande, och Nation med dem winner mera därigenom, at de blifwa qwar i sin förra handtering, och låta utlänningen hjälpa sig i det som mindre lönar, hällre, än at öfwergifwa den bättre, och tränga sig in uti en swagare rörelse.
Om en Landtman i brådaste andetiden,17 då hwart dags-werke kostade honom 6 Dal., wore nödig om et par skor, och honom wore en Skomakare tilbods för 2 Dal. men han skulle raisonera med oss, det är min winst, hwad jag ej behöfwer taga af någon annan: satte sig sjelf wid lästen och lämnade dymedelst 242 parmar Hö obärgade; så är wäl det sant, at han slapp, at betala ut något för sina skor, och i det afseende wore det winst; men då jag ser hwad han annars kunnat winna i sitt ängs-arbete, är det klart, at differencen i förtjänsterne måtte ju wara hans förlust. Men kan han mera förtjäna sig wid lästen, än annars, så är det bäst blifwa därwid, och det kan ingen stöta honom därifrån, fast inga förbud gifwas däremot.
Det måste således blifwa onekeligt, at om wåra Handlande finna sin räkning sjelfwa därwid,18 at genom utwidgande af sin utländska Handel hålla främmande ute, är det en ofelbar både egen och Nationnal winst, men i annat fall, bådas känbara förlust; emedan just det, at han icke ser sin räkning i den Handel, som utlänningen drifwer, witnar därom, at han sitter förut i en fördelaktigare.
Ärsättes Privatorum lidande härwid, genom hel- och half-friheter,19 som bestå i 1/3 eller 1/6 minskning i stora Sjö-tullen, emot Licent-taxan,20 eller några andra förmoner, blifwer ju denna frihet icke annat, än en lika stor minskning i andra Medborgares rättigheter, och i Kronans reeleste21 inkomst, den han oafkårtadt fått njuta, om samma Handel blifwit besörgd af utlänningar, och nu plötsligen upoffrats på några Medborgare, at hålla dem skadeslösa i den för Nation och dem sjelfwe mindre lönande rörelsen.
Men hel- och half-friheten wille icke så mycket säga til Handelens twång: Här war et mål ännu, som någorlunda tyglade egennyttan, så snart den wille skrida öfwer den tredjedels besparing af Tullen, som egna njutit til godo; emedan utlänningen då war i stånd, at genom et drägeligare pris minska deras afsättning.
De större Stapel-städers Handlande, som noga märkte detta, och med harm sågo hwad afbräck dem af utlänningar häruti tilfogades, söngo dageligen den wisan, huru skadeligt det war, at låta utlänningar handla fritt i Riket, och en godtrogen Nation glömde bårt, at göra skilnad imellan sin och några Handlandes winst, hwilka i friheten woro på det närmaste med hwar43annan förknippade, men genom författningar fingo et stridigt Interesse sins imellan. Det antogs af de flästa, som et axiom, utan at fråga widare efter något bewis därpå, och man trodde främmandes utestängande göra oss så lyckeliga, som en Mahometan, när han fått taga lifwet af en Christen.22 Man hade mäst at sysla därmed, huru man kunde werkställa detta sitt beslut.
Den år 1660 i Ängeland utfärdade Navigations-Acten23 tjänte härwid til en plan, Ängelands wälstånd til et skäl, Konglige Collegierne til et medel, och de större Stapel-städers Handlande til oförtrutna pådrifware. Satsen nekades af ingen; men påfölgderna satte likwäl Riksens Höglofl. Ständer, och i synnerhet de mindre Städers Borgerskap i oro, hwarföre Commerce- och Tull-Deputation i sitt til Ständerne under den 11 Junii 1723 afgifne Betänkande, påstå, at Kongl. Commerce-Collegium skulle wara wid nästa Riksdag answarig, om genom dess för tidiga utfärdande, någon brist eller dyrhet skulle existera.24
Det hade kunnat tjena til uppenbar Krigs-orsak med andra Stater, om man aldeles förbudit utlänningarne at segla hit: samma ändamål syntes winnas til någon del med lindrigare ord, fast ej af mycket olika betydelse. Därföre utfärdades et Product-Placat år 1724, hwarå 1726 en Förklaring utkom,25 hwarigenom utlänningar, då de ej funno sin räkning wid, at segla med hela laddningar af egna Producter, wid förlust af Skepp och Gods, blefwo förbudne, at segla på Swerige.
§ 25
Niin pian kuin on selvä, että ero uloslaivattavien ja maahantuotujen tavaroiden arvossa muodostaa todellisen kansallisen voiton, tulee samalla selväksi, että olennainen osa kansallisesta voitosta koostuu41 tuotteiden määrän tai arvon kasvusta. Jotta arvo voisi nousta, on tarpeen työllistää kansakuntaa sellaisella, joka kannattaa parhaiten tai joka antaa korkeimman arvon. Jos tämä laiminlyödään ja ryhdytään vähemmän kannattaviin töihin, valtakunnan tuotannon arvo pienentyy väistämättä ja saa siten aikaan tappion, joka on yhtä suuri kuin ensinmainittujen ja jälkimmäisten tuotteiden arvon erotus.
Edellämainitussa kirjoituksessa on myös todistettu, että kansakunta etsiytyy ja ryhtyy parhaiten kannattaviin elinkeinoihin itsestään, kunhan se vain saa hyödyntää vapauttaan, ja että tähän ei tarvita mitään säädöksiä. Siinä on myös osoitettu, että säädökset ovat tässä yhteydessä vahingollisia niin kauan kun ei ole olemassa mitään perusteltua periaatetta, jota voitaisiin seurata, ja että ihmisten on mahdotonta sanoa, mikä elinkeino on edullisin, etenkin kun puolueellisuutta ja itsekkyyttä on näissä asioissa hankala välttää, ja valtakunnassa ja sen ulkopuolella jatkuvasti tapahtuvat muutokset voivat tehdä parhaastakin elinkeinosta kaikkein heikoimman valtion kannalta.
On näin ollen vastaansanomatonta, että ulkomaisten kauppiaiden ulossulkeminen lisää kansakunnan voittoa vain siinä tapauksessa, että omat kauppiaamme kykenevät ansaitsemaan ulkomaalaisilta haltuunsa saamastaan merenkulusta tai kaupasta enemmän kuin mistään muusta kaupan alasta, jota he ovat ennen harjoittaneet. Jos tilanne on tämä, on varmaa, että omamme ryhtyvät siihen oma-aloitteisesti, jos heillä vain on siihen täysi vapaus, ja siten he sulkevat heti ulos vieraat kauppiaat, ja tämä ilman minkäänlaista ulkomaalaiskieltoa. Mutta jos omia kauppiaitamme työllistetään muilla heille kannattavammilla elinkeinoilla kuin sillä, jota ulkomaalaiset hoitavat, on selvää, että kauppiaamme ja kansakunta heidän mukanaan voittavat enemmän pysymällä aiemmassa toimessaan ja sallimalla ulkomaalaisten auttaa itseään siinä, mikä on vähemmän kannattavaa, kuin luopumalla paremmasta ja tunkeutumalla heikompaan elinkeinoon.
Jos maanmies olisi kenkäparin tarpeessa kiireisimpään sadonkorjuuaikaan, jolloin jokainen päivätyö maksaisi hänelle kuusi taaleria, ja hänellä olisi suutari käytettävissään kahdella taalerilla, mutta hän järkeilisi meidän laillamme, että minun voittoani on se, jota minun ei tarvitse vastaanottaa keneltäkään muulta, ja istuisi itse lestin ääreen ja jättäisi sillä tavoin kaksi42 parmasta heinää korjaamatta, niin on hyvinkin totta, että hän välttyisi maksamasta mitään kengistään ja tässä merkityksessä hänelle jäisi voittoa, mutta kun näen, mitä hän toisaalta olisi voinut voittaa työllään niityllä, on selvää, että ansioiden erotus muodostuu väkisinkin hänen tappiokseen. Mutta jos hän ansaitsee enemmän lestin ääressä kuin muualla, niin hänen on parasta pysyä siellä, ja sieltä ei kukaan voi suistaa häntä pois, vaikka mitään kieltoja sitä vastaan ei anneta.
On siten täysin kiistämätöntä, että jos kauppiaamme itse katsovat hyötyvänsä siitä, että he laajentamalla ulkomaankauppaansa pitävät muukalaiset poissa, se tuottaa epäilemättä sekä heille että kansakunnalle voittoa, mutta muussa tapauksessa tuntuvaa tappiota molemmille, sillä juuri se, ettei hän näe hyötymisen mahdollisuuksia ulkomaalaisten käymässä kaupassa, todistaa, että hänen parhaillaan harjoittamansa kauppa on kannattavampaa.
Jos tästä yksityishenkilöille aiheutuvat menetykset korvataan koko- ja puolivapauksin26, jotka merkitsevät kolmanneksen tai kuudenneksen vähennystä tullitaksan mukaisesta suuresta meritullista, tai jollain muilla etuisuuksilla, tämä vapautushan merkitsee vain samansuuruista vähennystä muiden kansalaisten oikeuksista ja kruunun todellisista tuloista. Näistä se olisi saanut nauttia lyhentämättöminä, jos ulkomaalaiset olisivat huolehtineet tästä kaupasta. Nyt yhtäkkiä ne on uhrattu joidenkin kansalaisten hyväksi, jotta heidän tappionsa kansakunnalle ja heille itselleen vähemmän kannattavassa elinkeinossa estettäisiin.
Mutta koko- ja puolivapaus eivät merkitse niin paljoa kauppaan sisältyvän pakottamisen kannalta. Oli vielä yksi tekijä, joka jotenkin hillitsi omanvoitonpyyntiä aina kun se uhkasi mennä pidemmälle kuin omalle väelle suotu kolmanneksen säästö tullimaksuissa: ulkomaalaiset kykenivät nimittäin tuolloin pienentämään kohtuullisemmilla hinnoilla heidän myyntiään.
Suurempien tapulikaupunkien kauppiaat, jotka panivat tämän tarkkaan merkille ja harmistuneina näkivät, millaista vahinkoa ulkomaalaiset heille tuottivat, lauloivat päivästä toiseen valitusvirttä siitä, kuinka vahingollista oli päästää ulkomaalaiset käymään vapaasti kauppaa valtakunnassa, ja hyväuskoinen kansakunta unohti tehdä eron oman voittonsa ja joidenkin kauppiaiden voiton välillä. Vapauden tilassa nämä olivat läheisesti yhteydessä toisiinsa,43 mutta saivat säädösten takia välilleen eturistiriidan. Tämän useimmat hyväksyivät selviöksi kysymättä sen kummempia todisteita. Muukalaisten poissulkemisen luultiin tekevän meidät yhtä onnelliseksi kuin muhamettilaisen, joka on saanut riistää hengen kristityltä27. Eniten olikin miettimistä siinä, miten tämä päätös voitiin toteuttaa.
Englannissa vuonna 1660 säädetystä purjehdussäännöstä28 saatiin tähän suunnitelma, Englannin hyvinvoinnista perustelu, kuninkaallisista kollegioista väline ja suurten tapulikaupunkien kauppiaista uupumaton yllyttäjä. Kukaan ei kiistänyt periaatetta, mutta seuraukset tekivät yhtä hyvin valtakunnan korkeastikunnioitetut säädyt ja erityisesti pienempien kaupunkien porvariston rauhattomaksi, minkä takia kauppa- ja tullideputaatio säädyille 11. kesäkuuta 1723 antamassaan mietinnössä29 vaatii, että kuninkaallinen kauppakollegio olisi seuraavilla valtiopäivillä vastuullinen, jos tämän liian aikaisen toteuttamisen myötä esiintyisi puutetta tai hintojen nousua.
Muut valtiot olisivat voineet saada ilmeisen syyn sotaan, jos ulkomaalaisia olisi tyystin kielletty purjehtimasta tänne. Samoihin päämääriin katsottiin jossain määrin päästävän miedomminkin sanoin, joiden merkitys ei silti ollut juurikaan toinen. Siksi vuonna 1724 julistettiin tuoteplakaatti, johon vuonna 1726 ilmestyneellä selvennyksellä30 ulkomaalaisia kiellettiin laivan ja tavaroiden menetyksen uhalla purjehtimasta Ruotsiin silloin, kun he eivät katsoneet kannattavaksi purjehtia tänne lastinaan pelkästään omia tuotteitaan.
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section: Seikkaperäinen vastaus, § 24
Next Section: Seikkaperäinen vastaus, § 26
Biblical references:
Subjects: