Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Seikkaperäinen vastaus, § 15

Previous Section:

Next Section:

Font size: A A A A


Viewing Options:

Unfortunately this content isn't available in English

Original documents

Section

Original language

§. 15.

Wi blande alt för ofta i wåra ideer Nationens winst, och några få Medborgares. Den förra är altid gagnelig; men den senare icke så.

När någon förwärfwar ägodelar utifrån och noga anwänder dem til sina Medborgares och egna nödtorfter, så äro de en gagnelig winst för Nation; men förwärfwas de, om de ock woro utifrån, och nyttjas sedan til med-undersåtares förtryck, så är det wäl wid första påseendet en winst; men åstadkommer genom idoghetens och näringarnes aftynande och folkets utflyttningar en 100 pro Cents förlust. Är den åter blott förwärfwad af Medborgare, skadar hon dubbelt, och när den skyddas blifwer en knif i owäns hand, at skada oss sjelfwa; så at det blifwer i alla tider owedersäjeligt, at Handelen aldrig drifwes för Nations, utan egen winst.

Här får du äfwen igen afsigten med den af Högst-Sal. Konung Carl den XII. i Lund den 15 Julii 1717 utfärdade Förordning1 om Järn och Stål-­handelen i Riket, hwarutinnan et wisst pris stadgas för alla Järn-sorter, hwarunder de ej fingo24 säljas; men wäl däröfwer, nämligen: at det syftade på detta twångets motande och Bärgslagens understöd, samt bibehållande, emedan det äfwen i 4 §. heter; at det slut, och afsked, Betingningar och Con­tracter, som ännu genom fullkomlig betalning icke aldeles äro fullbordade, och wilkoren likwäl därutinnan til ägandens afsaknad under denna Taxa betingade, sådane böra NB. fast de woro af Oss, eller i Wårt Namn af Collegierne betingade, utan afseende ändras och rättas til det pris, som Taxan förmår, eller ock aldeles uphäfwas, och som ogiltige förklaras.2 Detta war ock aldeles oumgängeligt, när wi tillika märke den förändring, som år 1716 skedde i Myntet,3 då Plåtar förhögdes til 50, och Caroliner til 25 pro Cent, emedan det annars blifwit Bärgslagens undergång.

Hwad skulle du wäl tycka, om sådane ord nu skulle flyta in i någon Kongl. Förordning, om wåra närwarande Järn-Contracter, eller om man pålade, at de alla skulle förnyas til Riksdaler-tal, efter den Cours, som då war, när Contractet slöts, då man sjelf förwärrat Rikets Mynt til 100 à 150 pro Cent? Mon man icke skulle ropa, at Fides Publica4 går aldeles under? fast det i sjelfwa werket icke annat wore, än aldeles det samma wärde, som i början blef accorderat,5 och fast man, at frikalla Salt-Contoiret6 för obillig7 stegring på Salt, offenteligen nyttjat samma skäl, och det utan at Fides Publica på något sätt därigenom blifwit rubbad.

Ytterligare får du igen, af denna händelse med Wärmlands Bärgslag nyckelen til hela wår Järn-handels ömkeliga belägenhet och Rikets däraf flytande wanmagt.


  1. den 15 Julii 1717 utfärdade Förordning: åsyftar Kungl. maj:ts förordning huru förhållas skall med jern- och stålhandelen i riket 15.7.1717 
  2. at det slut ... ogiltige förklaras: citat ur § 4 i förordningen 15.7.1717
  3. den förändring, som år 1716 skedde i Myntet: Plåtarnas nominella värde höjdes med 50 % genom ett beslut 17.5.1715 och karolinernas värde 1716 med 25 %.
  4. Fides Publica: lat. allmänhetens förtroende
  5. överenskommet
  6. Ett av grosshandlare och rederier i Stockholm upprättat kontor för salthandeln, som 1750–1762 hade rätt att uppta en avgift på importerat salt mot skyldighet att ständigt hålla salt i lager och sälja detta till ett fast pris. Se även Vederläggning, § 37.
  7. orimlig

Finnish

§ 15

Me sekoitamme aivan liian usein ajatuksissamme kansakunnan ja joidenkin harvojen kansalaisten voiton. Ensin mainittu on aina hyödyllistä, mutta jälkimmäinen ei.

Kun joku hankkii omistuksia ulkomailta ja käyttää niitä tarkkaan muiden kansalaisten ja itsensä tarpeisiin, niin ne ovat hyödyllistä voittoa kansakunnalle, mutta jos ne hankitaan, vaikka olisivatkin ulkomailta, ja käytetään sitten rinnalla elävien alamaisten sortamiseen, tulos lienee ensi näkemältä voittoa, mutta osoittautuu ahkeruuden ja elinkeinojen kuihtumisen sekä kansan maastamuuton kautta sataprosenttisesti tappioksi. Jos voitto taas on kerätty pelkästään kansalaisilta, se tuotaa kaksinkertaisen vahingon, ja kun sitä suojataan, vihollinen saa käteensä veitsen meidän vahingoittamiseksemme. Siten kaikkina aikoina on vastaansanomatonta, ettei kauppaa koskaan käydä kansakunnan vaan oman voiton takia.

Tässä näet jälleen kerran, millainen oli ajatus edesmenneen kuningas Kaarle XII:n Lundissa 15. heinäkuuta 1717 antamassa asetuksessa8 valtakunnan rauta- ja teräskaupasta. Siinä asetetaan kaikille rautalaaduille tietyt hinnat, joita halvemmalla niitä ei saisi24 myydä, mutta hyvinkin kalliimmalla. Se nimittäin tähtäsi tämän pakon vastustamiseen ja Bergslagenin tukemiseen ja ylläpitämiseen, sillä sen neljännessä pykälässä jopa sanotaan, että ne päätökset, sitoumukset, työsopimukset ja välipuheet, joita ei vielä ole lopullisten maksujen kautta täysin toteutettu ja joiden ehdot on sovittu sellaisiksi, että taksan alittavat hinnat koituvat omistajan tappioksi, sellaiset on – huomatkaa: vaikka ne olisivat Meidän tai kollegioiden Meidän nimissämme tekemiä – poikkeuksetta muutettava ja oikaistava taulukon määräämään hintaan, tai sitten tyystin kumottava ja julistettava pätemättömäksi9. Tämä oli myös aivan väistämätöntä, kun lisäksi otamme huomioon rahan arvossa vuonna 1716 tapahtuneen muutoksen10, kun plootujen arvoa kohotettiin 50:llä ja karoliinien 25 prosentilla, koska muuten olisi seurannut Bergslagenin tuho.

Mitä arvelisitkaan, jos tällaisia sanoja nyt kirjattaisiin johonkin kuninkaalliseen säädökseen nykyisistä rautasopimuksistamme, tai jos määrättäisiin, että ne kaikki pitäisi uusia riikintaaleriarvoisiksi sopimuksen solmimishetkellä voimassa olleen kurssin mukaan, samalla kun valtakunnan rahaa on heikennetty 100–150 prosentilla?11 Eikö huudettaisi, että yleisön luottamus tuhoutuu täysin, vaikka kyse olisi itse asiassa täysin samasta arvosta, jolla sopimus alun perin tehtiin, ja vaikka samaa perustelua on hyödynnetty julkisesti suolakonttorin12 vapauttamiseksi osallisuudesta kohtuuttomaan suolan hinnan nousuun, ilman että yleisön luottamusta olisi millään tavalla vahingoitettu.

Lisäksi saat näistä Värmlannin vuorikunnan tapahtumista avaimen koko rautakauppamme surkuteltavan tilan ja valtakunnan siitä johtuvan heikkouden ymmärtämiseen.


  1. 15. heinäkuuta 1717 antamassa asetuksessa: viitataan asetukseen Kungl. maj:ts förordning huru förhållas skall med jern- och stålhandelen i Riket 15.7.1717
  2. että ne päätökset, sitoumukset ... kumottava ja julistettava pätemättömäksi: lainaus 15.7.1717 asetuksen §:stä 4
  3. vuonna 1716 tapahtuneen muutoksen: 17.5.1715 tehdyllä päätöksellä plootujen nimellisarvoa nostettiin 50 % ja 1716 karoliinien arvoa nostettiin 25 %.
  4. Tässä viitataan rahan ulkoisen arvon heikkenemiseen: kun 1 Hampurin taaleri oli ”alkuperäisenä” pidetyn kurssin mukaan 36 taaleria kmt, oli vastaava arvo 1765 n. 2,5 kertainen, jolloin kasvua oli jopa 150 %. Tätä kutsuttiin ”kurssin nousemiseksi”. Chydenius käyttää tässä virheellisesti samoja prosenttilukuja, vaikka katsookin asiaa toisesta suunnasta: taalerin arvo ei luonnollisestikaan voinut heiketä yli 100 %.
  5. Suolakonttori oli Tukholman tukkukauppiaiden ja laivanvarustajien perustama organisaatio, jolla vuosina 1750–1762 oli oikeus kantaa maahantuodusta suolasta maksua, minkä vastikkeeksi suolakonttorin oli pidettävä suolaa jatkuvasti varastossa ja myytävä sitä määrätyllä hinnalla. Ks. myös Purjehdusvapaus, § 37 ja 38

English

Unfortunately this content isn't available in English

Previous Section:

Next Section:

Places:

Names:

Biblical references:

Subjects: