Previous Section:
Next Section:
[2/187]
Genswar til Herr Peripateticus, uppå dess sednare i Dagligt Allehanda N:o 132 och 133 til mig aflåtne skrifwelse, rörande Tjänstehjon.1
Det är swårt, at i många och wigtiga omständigheter yttra sig så kort, at det kan få rum i et Tidningspapper; Där måste mycket supponeras2 såsom medgifwit eller förr bekant, skälen anföras kort och slutsatserna allenast nämnas med några ord, så at sanningarna hos den som i hastighet ser på saken eller för fördomar intet wil känna den på andra sidan, ej ligga så öpna och öfwertygande för ögonen, som de werkeligen borde.
Min Herre saknar med rätta eldighet i mitt swar af den 14 April,3 den saknas i alla mina skrifter; det är snillets och ej wiljans eller sanningens fel. Den blifwer icke mångas lott: Lingvetter4 födas få, och jag står med all min egen öfwertygelse långt under de medelmåttiga. Men skäl skola dock i mitt ringa swar icke saknas, allenast min Herre behagat attendera til5 dem, men det är åter just det, som jag i min Herres sednare bref saknar.
Såsom då min Herre i början däraf söker nog widlöftigt förmå mig til antagande af en gemensam principe med honom, den jag likwäl i mitt förra swar redan uttryckeligen, och det som mera är twå särskildta gånger antagit, nämligen: At det Allmännas bästa blifwer högsta Lag. Och widare, då M. H. icke ens widrört än mindre wederlagt mina skäl hämtade af samma grundsanning och en 20 a 30 års allmän förfarenhet, hwarmed jag bewisar, at twungna års-tjänster lägga hinder i wägen för Rikets tilwäxt och styrka; Och likaledes då han icke et ord swarar på min argumentation, om Grund-Lagens hägn6 äfwen för Tjänstefolket, eller wisar felet i denna enfaldiga slutkonst antingen in materia eller forma;7 fast han i sitt första bref kallar det den sällsammaste sats han nästan sedt eller hördt skrifwas - - & sic in cæteris.8
Nu til beswarandet af det hufwudsakeligaste i min Herres sednare skrifwelse. Min Herre förstår med det Allmänna bästa, alt det som bidrager til subordination9 och ordning i et Samhälle til Statens förkofran och bestånd. Det är at rycka in medlen til ändamålets winnande i sjelfwa definition, det är at nyttja i definition högst odeterminerade10 ord, alt det som bidrager til subordination och ordning, därunder kan Lifländska träldomen och Algiriska slafweriet lika lätt innebegripas, som den tilbörliga lydnad som bör finnas hos undersåtare för sin Öfwerhet. Däremot förstår jag med Allmänna bästa: Alla undersåtares i et Samhälle högsta möjeliga lycksalighet, som gör dess Regent lyckelig och stor, och hwarigenom Riket tilwäxer i magt och anseende.
Jag är aldeles ense med M. H. därom, at Religionen är et stort band at förena et Samhälle, och et medel som leder til dess lemmars och det helas lycksalighet; Ack! at denna satsen wore mera trodd än omtalt i wår tid, då en Voltaire (wårt Theatraliska tidehwarfs Oracel) spelt den rolle, at hwarken Religion eller samwete än mindre Christendom behöfdes därtil. Förlåt, det faller mig in. Jag kan aldrig nog förundra mig på de Parisiska starka Andars eller Fritänkares obegripeliga widskeppelse, at wilja begrafwa denna sin Antichristiska Hjälte11 efter et af de utskrattade Christi anhängare antagit sätt. De borde wänta sig af Voltaires anda, om de tro at den är til, den hårdaste förebråelse för det de genom hans begrafning welat Christna hans kropp efter döden, den han sjelf aldrig i sin lifstid wille skulle wara det.
Men om en sådan Stat skulle gifwas där banskap,12 hugg och slag ansåges för de rätta medel, at bringa lydande til sina skyldigheter, där otukt intet ansåges för en last, fast förtroendet därigenom sönderslets emellan ägta Makar, emellan Föräldrar och barn och den ömma och dygdiga upfostran förlorade sin drifkraft, där menederi13 blefwe en allmän wana äfwen til lands:14 Där Män, som slitit sig lösa ifrån Religionens band beklädde lysande äreställen och Catechesen blifwit nedskickad at tukta den gemena hopen, där skulle man säkert kunna förespå en öfwer alt sig utbredande smitta i Samhället, som bebådade en bedröfwelig utsigt för framtiden och til äfwentyrs Samhällets uplösning och undergång.
Jag nekar icke at Tjänare behöfwas wid Krigsmakten, i Handaslögder, wid Jordbruk och äfwen en stor mängd til at betjäna andra; Men påstår däremot, at til ingendera utom största nödfall böra obrotsliga undersåtare twingas. M. H. inwänder: då periclitera15 och aftaga alla inrättningar. Jag swarar: nej, och bewisar det af förfarenheten, den oswikeliga läromästaren. Ty på hela denna negd, ja på många andra ställen i Riket har nästan ingen på långliga tider blifwit med wåld insatt i krigstjänst, ingen twungen til Lärgosse och knapt någon i årstjänst, likwäl hafwa, Gudi lof! alla dessa vacancer16 genom fria öfwerenskommelser blifwit upfylda. I mitt förra swar har jag wist det äfwen af sjelfwa sakens natur, at i alla Stater måste finnas många fattiga Arbetare, som för sin och de sinas lifsbärgning måste tjäna andra, och det förtryter mig, at jag i denna delen ej kan blifwa begripelig för mina Herrar Criticis.[1/188]
År17 1765 plaiderade jag18 för en fri seglation för alla Sjöstäder i Riket,19 och man trodde at et sådant sjelfswåld skulle sätta hela Rikets handel i yttersta förwirring, så långt, at sjelfwa Residence-Stadens20 Inbyggare skulle både frysa och swälta ihjäl; Men hwad hände? Friheten segrade och ingen af olycks-spådomarna inträffade.
År 1766 hade jag den heder, at i tredje Utskottet af stora Deputation fäkta emot Personliga Förmynderskapet i Tryck,21 Censuren gick ut och man spådde et raseri i Swenska Bok-Prässen. Men det är mig en innerlig glädje, at Tryckfriheten har redan blifwit en ögnasten för Rikets frihet och af wår Store Konung, såsom oumbärlig för Regenter, Ämbetsmän och undersåtare, på det solennaste22 bekräftad; fast den ännu blifwer en nagel i ögat för många för det den så behändigt afkläder lasten och egennyttan dess domino.23
Sådana händelser, min Herre, hafwa gjordt mig dristig, at fäckta för friheten, icke min utan Folkets.
Denna sak har jag långt för detta med alfware tänkt uppå och äger om frihetens nytta för Samhället full öfwertygelse, ehuru jag är för swag at öfwertyga mina Herrar opponenter därom, om icke några års frihet för de ringaste undersåtare en gång får updaga den otrodda sanningen, och lägger de ännu oöfwerwinneliga reglerings-principer ad acta,24 såsom små saker i wår tids Historia.
Exempla illustrant.25 Lät oss efter min Herres sätt at argumentera, föreställa oss, hwad nöd i Stockholms Stad måste blifwa, om det stode i Ålänningens och Finska Bondens frihet at hämta wed til Stockholm när och huru mycket han wil, utan något genom Lagar förut stadgat pris. Hwad yttersta förlägenhet måste icke denna stora Stad råka uti, då et så oumgängeligit behof får bero af den gemena hopens godtycko: de måste blifwa lata swältingar och göra knapt en resa om Sommaren, i det stället de kunde göra 5 a 6, och stegra så högt up weden, at Stockholmsboen finge lof at betala för den ena båtlasten så mycket som han med skäl borde få för alla fem; därföre blifwer här et Reglemente högst nödigt. Nej, torde min Herre säga, och om ej han, dock de flesta af mina Läsare, det är aldeles onödigt, ty de fikas annors för hwarandra26 at föra så mycket wed, som de någonsin medhinna, och om aldrig förr brist yppats på wed skulle det wisst ske då detta Reglemente skulle sättas i werkställighet. Jag tänker aldeles på samma sätt om Tjänstehjon. De afmålade och befarade swårigheter, sjelfswåld och lättja med flere, äro blott skuggor, som skräma men skada icke.
Uti den i mitt första bref citerade 6 §.27 har jag redan förut uptagit min Herres inkast om Tjänstehjonens frihet til giftermål och beswarat det; men täckes han ej läsa den å nyo, bör jag allenast nämna, at då gift Folk af denna Classen, enligit 1739 års Tjänstehjons-Stadga, ej är någon dag säkert för at icke bortföras fängslig28 til krigs- och årstjänst, Spin- och Tuckthus, lärer hindret til giftermål wara stort nog i sig sjelf.
Min Herre talar nog förakteligit om wåra Arbetare, då han säger: Ungdomen af den gemenare hopen wräka sig i giftermål tilsammans. Jag däremot anser deras talrikhet, när de utan at stjäla och röfwa, med sitt arbete försörja sig och de sina, utgöra Rikets sanskylliga styrka. De bära, efter min öfwertygelse, med rätta det namnet förwärfware, om ock de under sin flit woro utfattige, då jag och mina gelikar (min Herres lefnadssätt känner jag icke) i detta afseende ej kunna få annat namn än förtärare.
Hwad är det för en laga tid och ordning i hwilken M. H. tror at de skulle först tilhållas at tjäna innan de borde få gifta sig? Jag känner icke någon sådan Författning, icke en gång Project29 därtil. Deras Excellencers Yttrande innehåller icke något sådant, ingendera Riks-Ståndets til Kongl. Maj:t i underdånighet inlämnade tankar i detta ämne och aldraminst den förra Tjänstehjons-Stadgan. I hwad Lag finnes då denna tid och ordning utstakad? Har M. H. hos Höga Wederbörande ingifwit något sådant? Tänk! det wore artigt at få se huru det ser ut. 1739 års Stadga tillåter lika lätt en i tjänst nyligen kommen 15 års Flicka at gifta sig, som en 40 års gammal Trotjänarinna. Sed transeant hæc cum cæteris - -.30
Jag har ifrat i min Piece tydeligen emot oloflig Folk-ökning, därföre bör min Herres botemedel emot Folkbrist i denna delen stå sin egen upfinnare til heder.
Det är en sak, som förtjänar en mogen granskning om just årstjänster för wissa i Lagen stadgade löner äro, i allmänhet at tala, de bästa flitighets-skolor för wår arbetande Ungdom? Däremot tror jag åter, at den Politiska grundsanning måste blifwa oryggelig: Ju närmare en Regent förmår förena egen winst med idogheten och utrymme eller frihet at genom det sednare förwärfwa det förra, ju idogare måste Dess undersåtare i gemen blifwa.
Min Herre wädjer sluteligen i denna omständigheten til allmänhetens omdöme; wäl an! jag gör så med, men det förstås af sig sjelf, at den måste wara owäldug; ty annars tror jag at min Herre lärer få nog mån[2/188]ga Husbönder på sin sida, fast ingalunda på långt när alla, och jag åter torde ej sakna mångas medhåll af tjenare, då jag wist wet, at om voteringen sker per capita,31 måste pluraliteten å min sida blifwa stor, men jag är ändock icke nögd med den, utan voterar långt häldre på wår skarpsynta Konung, at blifwa skiljoman emellan oss, Hwilken, ehuru hörande til Husbonde-Classen, och det in superlativo gradu,32 likwäl hafwer et så oskiljaktigt interesse uti bådas trefnad och wälgång, at wågskålen i Hans höga Hand äfwen af den grund måste wäga jämt, och göra rättigheterna dem emellan reciproqua.33
Än några ord om stadgade Löner. Huru kommer M. H. från min fråga, om taxan skal hållas då tjänstehjon utbjuda sig för blotta födan i hungers-år? Han swarar: om aftal sker förut, så bör det stå i Husbönders och tjenstehjons magt, at efteråt höja eller minska lönen. Wäl an! hwad gagnar då taxan? Medgifwes icke då redan nödwändiga och dagliga öfwerträdelser af en lag, som nu påstås böra stiftas? Men M. H. wil allenast hafwa den til Rättesnöre för Domare och Executorer, at hjelpa den klagande til rätta, då intet aftal skedt. Det är: Kongl. Maj:t sluter då et Contract emellan Husbönder och årstjenare, som bör gälla i det fall då de icke sjelfwe wilja accordera.34 Det går an: jag ser icke mycket ondt däruti, men ock ingen nytta. Det är aldeles samma casus, som om någon betingade sig af en eller flere en Husbyggnad, et Fartyg, et Tunneland jords uptagande eller annat sådant, men accorderade icke med arbetaren om priset, därföre borde man på alt sådant fastställa en Taxa, som i sådant fall skulle tjena Domare och Executorer til Norm.
Min H. påstår, at om hungers nöd kan förut spås, bör äfwen Lagen, genom dess Stiftares ömma försorg lämpas därefter. Hwad är det? Hwem kan förut spå hungersnöd? Men det kunna alla säga, at hungersnöder i alla tider nog ofta infallit, och kunna således äfwen hädanefter beklageligen inträffa, men at af Lagstiftare begära en Taxa på löner lämpad efter dem, är at begära orimmeligheter. Deras Excellencer Herrar Riksens Råd hafwa intet kunnat upgifwa sådant förslag i sitt ganska mogna Utkast til en sådan Stadga: Intet Riks Stånd har kunnat göra det, ehuru de alla af Kongl. Maj:t blifwit hörda häröfwer, och mig weterligen har ingen privat warit i stånd därtil, huru skola wi då af Lagstiftare begära omöjeligheter? Man kunde ändock måtta til något, ehuru aldrig utan misstag, om här allenast wore twänne casus näml. högsta wälmåga och yttersta hungers-nöd at formera någon Taxa til; Men då werkeliga händelserna oändeligen variera emellan dessa båda ytterligheter ses ganska lätt omöjeligheten af en sådan Lagstiftning, och än mera af dess werkställighet. Emedlertid har M. H. med denna nödiga jämkning i lönen i goda och onda år medgifwit obilligheten af en lika Taxa i alla år, och det är just det samma som jag påstått.
Genom denna således bewista omöjelighet af wissa stadgade årslöner förfalla äfwen de öfriga skäl, hwarmed M. H. wil bewisa nyttan och nödwändigheten af Taxan, dem jag ej hinner särskilt uptaga och beswara.
Nu allenast et kort swar på M. H:s frågor. Jag förstår med en god Husbonde nästan det samma som M. H., näml. den som genom kärlek, jämn tilsyn och god lämpa35 förmår Tjänarena til flit i sina syslor och updrifwer den genom små upmuntringar til sin högd, håller dem til en san Gudsfruktan, öfwerser små men med öm och alfwarsam bestraffning rättar grofwa förbrytelser, men ingalunda med bång,36 buller, banskap och slagsmål gör dem förtwiflade, och som lönar dem efter aftal och förtjänst. För denna beskrifning wäntar jag så litet någon Ärestod af sjelfswåldiga Tjänare, som af Regerings-sjuka Husbönder.
Min Herre frågar obilligt och utan anledning om jag wil intimidera37 honom med Kgl. Råd-Kammarens Project? Jag har ju i mitt swar ingalunda gjordt det. Det är at stryka en swart färg på den oskyldigaste sak. Den frihet at tänka och skrifwa, som jag sjelf så högt wärderar, unnar jag ock gärna androm. Jag åberopar mig Kongl. Maj:ts Råd-Kammares förslag i denna delen, endast därföre, at upwäcka min Herres nogare upmärksamhet, at ej lika som med afwog hand kasta et så nymodigt förslag utur wägen, utan tro det wara wärdt dess owäldugaste granskning, då så store Män kunnat falla på en sådan tanka, och at på andra sidan trösta mig sjelf om jag ock in totum & tantum38 blifwer förkättrad,39 at jag då uti deras Excellencer Herrar Riksens Råd hafwer så hederlige deltagare i min willfarelse. Solatium miseris - - - -.40
Den tredje min Herres fråga är gallblandad41 och förtjänar därföre intet swar. Brukade Aristoteles, hwars namn M. H. antagit,42 sådant i sin tid? Äger icke den ena undersåtaren, han må wara Clericus eller Laicus,43 lika rätt som den andra at tänka och skrifwa om allmänt wäl? Men hwad är det för et infall, at tala om Projectmakare med rep om halsen, at hängas om Projectet misslyckas? Fy! Fy! Det tyckes wara at wilja intimidera. Wäl an! jag är färdig at gå fram, så wiss är jag om min sak, allenast Herr Lagman Antonson ej får blifwa Domare i saken.
Sluteligen frikallar Herr Criticus den förra Tjänstehjons-Stadgan ifrån at werka utflyttningar. Men om man läser 8 Art. däruti,44 finner man, at Lagstiftarena sjelfwa sågo en sådan werkan förut, och därföre sökte genom allehanda slags medel at förekomma den. Annars kan i denna sak mycket fint och konstigt raisonneras; Men förfarenhet, du min trogne Läromästare, jag wil följa dig allena. Huru många tusende Sjömän hafwa icke rymt ifrån Swerige blott för högre Månads-hyror, och riktat Engeland och Holland? och nu tror man at twungne årslöner för hela den tjänande Arbetshopen werkar ingen ting.
Rymde alla Skräddare-Gesäller nyligen ifrån Leipzig45 til en Bondeby med sin Låda, och satte ej allenast sina Mästare i förlägenhet, utan äfwen de store i Staden i rådwilla, at få sina oumgängeliga granlåter färdiga, genom det en Mästare i sin Faderliga ifwer beskylte dem för okunnoga i sin Profession: Flytte en hel mängd Gesäller ifrån Götheborg i wintras och satte sig ned i andra Städer, Handtwerkerierne i denna Stad til stor skada blott för Magistratens personaliserande46 förmaning til Gesäller, Lärogossar och Tjänstehjon; Hwad skall då et skojande med47 Kronobetjäning och tjänliga medel, hwad Tuckt- och Spinhus med flera omständigheter, som hafwa sin fulla grund i den förra Tjänstehjons-Stadgan, jag frågar, hwad skola alla de werka på moraliter48 obrottsliga och fria undersåtare? Ingen ting menar min Herre, men ej så.
Dess
Ödmjuke tjenare
And. Chydenius.
GamleCarleby d. 28 Julii 1779.
[2/187]
Vastaus herra Peripatheticukselle hänen jälkimmäiseen, Dagligt Allehandan numeroissa 132 ja 133 minulle osoittamaansa palkollisia käsittelevään kirjoitukseen.
On vaikeata esittää kantansa moniin ja tärkeisiin asioihin niin lyhyesti, että kirjoitus voi saada tilaa sanomalehdessä. Moni seikka on tällöin oletettava hyväksytyksi tai ennestään tutuksi, perustelut on esitettävä lyhyesti ja loppupäätelmät vain mainittava muutamin sanoin, joten henkilö, joka nopeasti vilkaisee asiaa tai ei ennakkoluulojensa takia halua tuntea sen toista puolta, ei näe tosiasioita niin selvinä ja vakuuttavina kuin ne todellisuudessa pitäisi nähdä.
Arvoisa herra kaipaa aiheellisesti tulisuutta vastauksestani 14. huhtikuuta.49 Se puuttuu kaikista kirjoituksistani; se on älynlahjojen eikä tahdon eikä totuuden vika. Tuo tulisuus ei tule monien osaksi: todella teräväsanaisia poleemikkoja syntyy vain muutamia, ja olen täysin vakuuttunut siitä, että olen paljon keskitasoisia väittelijöitä huonompi. Perusteluja ei vähäisestä vastauksestani kuitenkaan puutu, kunhan arvoisa herra vain olisi suvainnut kiinnittää niihin huomiota, mutta juuri tätä seikkaa minä arvoisan herran viimeksi tulleesta kirjeestä kaipaan.
Niinpä arvoisa herra yrittää sen alussa laveasti taivutella minua hyväksymään hänen kanssaan yhteinen periaate, jonka olen kuitenkin jo edellisessä vastauksessani nimenomaisesti ja jopa kahdesti ottanut omakseni, nimittäin se, että yhteiskunnan etu on ylin laki. Lisäksi arvon herra ei ole sanallakaan kosketellut saati kumonnut tästä perustotuudesta sekä 20–30 vuoden kokemuksesta johtamiani perusteluja, joilla osoitan vuosipalveluspakon haittaavan valtakunnan vaurastumista ja sen voiman kasvua. Hän ei myöskään vastaa sanallakaan perusteluuni, jonka mukaan perustuslaki suojaa palkollisiakin, eikä osoita tässä yksinkertaisessa päättelyssä sisällöllisiä eikä muodollisia virheitä, vaikka hän ensimmäisessä kirjeessään sanoo sitä melkeinpä merkillisimmäksi lauseeksi, jonka hän on nähnyt tai kuullut kirjoitetun – – – ja niin edelleen.
Nyt sitten vastaamaan arvoisan herran viimeksi julkaistun kirjoituksen pääasioihin. Arvoisa herra tarkoittaa yleisellä edulla kaikkea, mikä edistää yhteiskunnan hierarkiaan alistumista ja järjestyksen säilymistä, jotta valtio vaurastuisi ja menestyisi. Tässä tavoitteeseen pyrkimisen keinot temmataan osaksi itse tavoitteen määrittelyä. Tässä tavoitetta määritellään erittäin epämääräisin sanoin. Kaikkeen, mikä edistää yhteiskunnan hierarkiaan alistumista ja järjestyksen säilymistä, voidaan sisällyttää yhtä hyvin Liivinmaan maaorjuus ja algerialainen orjuus kuin se asianmukainen kuuliaisuus, jota alamaisten on osoitettava esivallalleen. Minä sen sijaan tarkoitan yhteiskunnan edulla kaikkien yhteiskuntaan kuuluvien alamaisten suurinta mahdollista onnellisuutta, joka kohottaa sen hallitsijan onnelliseksi ja suureksi ja kasvattaa valtakunnan mahtia ja sen nauttimaa arvostusta.
Olen täysin samaa mieltä arvon herran kanssa siitä, että uskonto on vahva yhteiskuntaa yhdistävä side ja keino, joka ohjaa sen jäsenten ja kokonaisuuden onnellisuuteen. Voi, kunpa tähän periaatteeseen uskottaisiin enemmän kuin siitä puhutaan meidän aikanamme, jolloin muuan Voltaire (meidän teatraalisen aikakautemme oraakkeli) on ottanut roolikseen julistaa, ettei tuohon onnellisuuteen tarvita uskontoa eikä omaatuntoa, saati kristinuskoa! Suokaa anteeksi tämä nyt mieleeni juolahtanut ajatus. En voi koskaan kyllin ihmetellä Pariisin vahvojen henkien eli vapaa-ajattelijoiden käsittämätöntä taikauskoisuutta, kun he halusivat saattaa tämän kristinuskon vastaisen sankarinsa hautaan tavalla, jonka he lainasivat pilkkaamiltaan Kristuksen seuraajilta.50 Heidän pitäisi odottaa, että Voltairen henki, jos he uskovat sen olevan olemassa, moittii heitä mitä ankarimmin siitä, että he ovat hänen hautajaisissaan halunneet kristillistää hän ruumiinsa kuoleman jälkeen, mitä hän ei ikinä eläessään halunnut omaksi osakseen.
Mutta jos olemassa olisi sellainen valtio, jossa törkeätä kielenkäyttöä, iskuja ja lyöntejä pidettäisiin oikeina keinoina alaisten saattamiseksi täyttämään velvollisuutensa; jossa siveettömyyttä ei pidettäisi paheena, vaikka se särkee aviopuolisoiden sekä vanhempien ja lasten välisen luottamuksen ja saa hellästi annetun ja hyveellisen kasvatuksen menettämään voimansa; jossa väärien valojen vannominen yleistyisi maan tavaksi, jossa uskonnon siteistä irralleen tempautuneet miehet hallitsisivat loistavia kunniasijoja ja katekismus olisi siirretty alempiin portaisiin pitämään yhteistä rahvasta kurissa, siellä voisi varmasti ennustaa kaikkialle leviävää yhteiskunnan sairautta, joka ennakoisi murheellisia tulevaisuudennäkymiä ja ehkä yhteiskunnan hajoamista ja tuhoutumista.
En kiistä sitä, että palvelijoita tarvitaan sotavoimissa, käsityöammateissa, maataloudessa ja suurin joukoin myös muita ihmisiä palvelemassa, mutta väitän toisaalta, ettei nuhteettomia kansalaisia saa pakottaa mihinkään tuollaiseen palvelukseen muuten kuin äärimmäisessä hätätilassa. Arvon herra esittää vastaväitteen: silloin kaikki yhteiskunnan laitokset joutuvat vaaraan ja heikkenevät. Minä vastaan: eihän toki, ja todistan tämän kokemuksella, joka on pettämätön oppimestari. Eihän koko tällä seudulla eikä toki monilla muillakaan valtakunnan seuduilla ole juuri ketään pitkiin aikoihin otettu sotapalvelukseen väkisin, ketään ei ole pakotettu oppipojaksi ja tuskin montakaan vuosipalvelukseen, ja silti on Jumalan kiitos kaikki nämä työpaikat täytetty vapaiden sopimusten perusteella. Edellisessä vastauksessani olen osoittanut asian luonteeseen myös sinänsä kuuluvan, että kaikissa valtioissa on pakostakin useita köyhiä työläisiä, joiden on palveltava muita elättääkseen itsensä ja perheensä, ja olen hyvin harmissani siitä, etten pysty esittämään tätä asiaa niin, että arvoisat herrat arvostelijani sen ymmärtäisivät.[1/188]
Vuonna51 1765 vetosin kaikille valtakunnan merikaupungeille myönnettävän purjehdusvapauden puolesta,52 ja silloin luultiin, että moinen omavaltaisuus saattaisi valtakunnan koko kaupankäynnin äärimmäiseen sekasortoon, niin pahoin, että jopa hallituskaupungin asukkaat menehtyisivät viluun ja nälkään. Mutta kuinka kävikään? Vapaus voitti, eikä mikään turmion ennustuksista toteutunut.
Vuonna 1766 minulla oli kunnia taistella suuren deputaation kolmannessa valiokunnassa painoasioiden henkilökohtaista holhousta vastaan.53 Sensuuri lakkasi, ja ennustettiin Ruotsin kirjapainolaitoksen joutuvan sekasortoon. Hartaaksi ilokseni painovapaudesta on jo tullut valtakunnan vapauden vaalijoiden silmäterä ja suuri kuninkaamme on sen mitä juhlallisimmin vahvistanut pitäen sitä välttämättömänä hallitsijoille, virkamiehille ja alamaisille, vaikka se yhä harmittaakin monia, koska se niin näppärästi riisuu naamiaisasun paheen ja omanvoitonpyynnin yltä.
Tällaiset tapahtumat, arvoisa herra, ovat antaneet minulle rohkeutta taisteluun vapauden puolesta, ei omani, vaan kansan vapauden.
Tätä asiaa olen ajatellut vakavasti jo kauan ennen tätä päivää ja olen täysin vakuuttunut vapauden edullisuudesta yhteiskunnalle, vaikka olen liian heikko saadakseni herrat vastaväittäjät siitä vakuuttumaan, ellei sitten vähäisimpien alamaisten joitakin vuosia nauttima vapaus pääse kerran osoittamaan oikeaksi totuutta, johon ei ole uskottu, ja siirrä vielä voittamattomat sääntelyperiaatteet arkistoihin pölyttymään oman aikamme historian pikkuasioina.
Exempla illustrant.54 Perustelkaamme asiaamme arvoisan herran tapaan ja kuvitelkaamme, millaiseen hätään Tukholman kaupunki joutuisi, jos ahvenanmaalaisilla ja suomalaisilla talonpojilla olisi vapaus tuoda polttopuuta Tukholmaan milloin ja miten paljon tahansa ilman lakien ennalta määräämää hintaa. Millaiseen äärimmäisen ongelmalliseen tilanteeseen tämä suuri kaupunki väistämättä joutuisikaan, kun välttämättömän tarpeen tyydyttäminen jäisi riippumaan tavallisen rahvaan mielivallasta. Nämä rahvaanmiehet osoittautuisivat väistämättä laiskoiksi kurjuuteensa tyytyviksi surkimuksiksi ja tekisivät tuskin yhtä matkaa kesässä, vaikka voisivat käydä kaupungissa 5–6 kertaa, ja korottaisivat polttopuun hinnan niin korkeaksi, että tukholmalaiset saisivat maksaa yhdestä laivalastista sen, mikä miehen olisi kohtuullista saada kaikista viidestä; niinpä säätelymääräys on tässä asiassa mitä tarpeellisin. Eihän toki, sanonee arvoisa herra, ja ellei hän niin useimmat lukijoistani kuitenkin, se on aivan tarpeeton, sillä ilman sitä he kilpailevat keskenään tuodakseen perille niin paljon kuin suinkin ehtivät, ja jos koskaan ennen ei polttopuusta ole ollut puutetta, se ilmaantuisi varmasti, jos tällainen sääntö saatettaisiin voimaan. Ajattelen aivan samoin palkollisista. Omavaltaisuus ja laiskuus ynnä muut kuvitellut ja pelätyt vaikeudet ovat pelkästään haamuja, jotka pelottavat, mutta eivät vahingoita.
Ensimmäisessä kirjeessäni olen lainannut kirjoitukseni 6. pykälää,55 jossa olen jo etukäteen tarttunut arvoisan herran huomautukseen palkollisten vapaudesta avioliiton solmimiseen ja vastannut siihen, mutta ellei hän suvaitse lukea sitä uudelleen, minun on vain mainittava, että kun tähän luokkaan kuuluvat avioituneet ihmiset eivät vuoden 1739 palkollissäännön mukaan voi olla päivääkään varmoja siitä, ettei heitä kuljeteta vangittuina sota- tai vuosipalvelukseen, kehruu- tai kuritushuoneeseen, tämä lienee sinänsä kyllin suuri avioliiton este.
Arvoisa herra puhuu varsin halveksivasti työläisistämme sanoessaan: alemman rahvaan nuoret ryntäävät avioliittoon keskenään. Minä puolestani pidän heidän suurta määräänsä valtakunnan todellisena rikkautena, kun he varastelematta ja rosvoamatta elättävät itsensä ja omaisensa työllään. Vakaan käsitykseni mukaan heitä voi täysin aiheellisesti sanoa leivän tuottajiksi, vaikka he uurastaessaan olisivat rutiköyhiä, kun minua ja kaltaisiani (arvoisan herran elämäntapaa en tunne) voi tässä mielessä sanoa ainoastaan kuluttajiksi.
Miten pitkä lainmukainen aika ja millaisessa lainmukaisessa järjestyksessä heidät olisi arvon herran käsityksen mukaan käskettävä palvelemaan, ennen kuin he saisivat luvan avioitua? En tunne sellaista säädöstä, en edes suunnitelmaa sellaisen säätämiseksi. Heidän ylhäisyyksiensä valtaneuvosten lausunto ei sisällä mitään siihen viittaavaa, eivät minkään valtiosäädyn kuninkaalliselle majesteetille tästä asiasta alamaisesti esittämät ajatukset eikä etenkään entinen palkollissääntö. Missä laissa siis tämä ajankohta ja järjestys on säädetty? Onko arvon herra tehnyt tästä esityksen ylimmille viranomaisille? Ajatella! Olisipa vallan hienoa, jos saisi nähdä, millainen se on. Vuoden 1739 sääntö päästää 15-vuotiaan vasta palvelukseen tulleen tytön avioitumaan yhtä helposti kuin 40-vuotiaan uskollisen palvelijattarenkin. Sed transeant haec cum caeteris – –.56
Olen teoksessani selkeästi ja jyrkästi vastustanut laitonta väestönlisäystä, joten arvoisan herran mainitsemat parannuskeinot väestön puutteen poistamiseksi jääkööt tältä osin tuomaan kunniaa keksijälleen.
Kypsää harkintaa vaatii kysymys, onko juuri vuosipalvelus tietyllä lakisääteisellä palkalla yleensä paras ahkeruuden koulu työtä tekevälle nuorisollemme. Uskon sen sijaan, että tämä poliittinen perustotuus on kumoamaton: mitä tiiviimmin hallitsija pystyy yhdistämään oman edun tavoittelun uutteruuteen ja mahdollisuuksiin eli vapauteen tavoitella jälkimmäisen avulla ensiksi mainittua, sitä innokkaammin hänen alamaisensa yleensä uurastavat.
Arvoisa herra vetoaa lopuksi tässä asiassa yleisön arvostelukykyyn. Hyvä on! Niin minäkin teen, mutta itsestään selvää on, että arvioinnin on oltava puolueeton; luulen nimittäin, että muuten arvoisa herra saanee varsin monta[2/188] isäntää puolelleen, vaikkei toki läheskään kaikkia, eikä minulta varmaankaan jääne puuttumaan monenkaan palvelijan kannatus, kun varmasti tiedän, että puolellani on suuri enemmistö, jos äänestys tapahtuu per capita.57 En kuitenkaan tyydy siihen, vaan äänestän paljon mieluummin sen puolesta, että terävänäköinen kuninkaamme ryhtyisi erotuomariksemme. Vaikka hän kuuluu isäntien luokkaan ja sen ylimmälle asteelle, hänen kiinnostuksensa kohdistuu kuitenkin niin erottamattomasti kummankin luokan menestykseen ja hyvinvointiin, että vaaka hänen korkeassa kädessään on tästäkin syystä väistämättä tasapainossa ja punnitsee osapuolten oikeudet tasapuolisesti toisiaan vastaaviksi.
Vielä muutama sana säädetyistä palkoista. Miten arvon herra selviytyy kysymyksestäni, onko taksa pidettävä voimassa siinäkin tapauksessa, että palkolliset tarjoutuvat työhön nälkävuotena pelkällä ruokapalkalla? Hän vastaa: jos sopimus on tehty etukäteen, pitää isännillä ja palkollisilla olla oikeus myöhemmin korottaa tai alentaa palkkoja. No hyvä! Mitä merkitystä silloin on taksalla? Eikö silloin myönnetä, että lakia, jonka säätämistä nyt väitetään välttämättömäksi, rikotaan väistämättä päivittäin? Mutta arvon herra haluaa pitää sen vain ohjeena tuomareille ja tuomioiden toimeenpanijoille valittajan oikeuksien toteuttamiseksi silloin, kun sopimusta ei ole tehty. Toisin sanottuna: kuninkaallinen majesteetti solmii siinä tapauksessa isäntien ja vuosipalkollisten välille sopimuksen, jonka on oltava pätevä silloin, kun he eivät itse halua keskenään sopia. Tämä käy päinsä; en näe siinä paljonkaan pahaa, mutta en näe sen tuottavan mitään hyötyäkään. Tapaus on aivan sama kuin sellainen, että joku neuvottelisi yhden tai useamman osapuolen kanssa työstä talon- tai laivanrakennuksessa tai tynnyrinalan peltomaan raivaamisesta, mutta ei sopisi työläisen kanssa työn hinnasta, joten kaikkia tuollaisia tapauksia varten olisi säädettävä taksa, joka toimisi tuomareiden ja toimeenpanijoiden normina.
Arvoisa herra väittää, että jos nälänhätä on ennustettavissa, on lakiakin sovellettava sen mukaisesti, mistä sen säätäjien on auliisti huolehdittava. Mitä tämä on? Kuka voi ennustaa nälänhädän? Kaikki osaavat kuitenkin sanoa, että nälänhätiä on sattunut kaikkina aikoina varsin usein ja niitä saattaa näin ollen valitettavasti ilmaantua tulevaisuudessakin, mutta jos lainsäätäjiltä pyydetään niiden sattuessa sovellettavaa palkkataksaa, vaatimus on kohtuuton. Heidän ylhäisyytensä herrat valtaneuvokset eivät ole kyenneet tekemään tuollaista esitystä varsin kypsässä ehdotuksessaan palkollissäännöksi. Yksikään valtiosääty ei ole kyennyt sellaista tekemään, vaikka kuninkaallinen majesteetti on kuullut niitä kaikkia tästä asiasta, eikä tietääkseni kukaan yksityishenkilökään ole kyennyt siihen. Miten me siis voimme pyytää lasinsäätäjiltä mahdottomia? Voitaisiin kaiketi päästä jonkinmoiseen tarkkuuteen, vaikkakaan ei koskaan virheettömään, jos jonkinlainen taksa olisi määrättävä vain kahta tilannetta, nimittäin mitä suurinta hyvinvointia ja äärimmäistä nälänhätää varten. Mutta kun tosielämässä tilanteet vaihtelevat loputtomasti näiden äärimmäisyyksien välillä, havaitaan varsin helposti tuollaisen lainsäädännön ja vieläkin helpommin sen toimeenpanon mahdottomuus. Myöntämällä hyvien ja huonojen vuosien palkkojen tasoittelun tarpeellisuuden arvon herra on kuitenkin myöntänyt, että saman taksan soveltaminen kaikkina vuosina on kohtuutonta, ja juuri niinhän olen väittänyt.
Kun näin on osoitettu kiinteiksi säädettyjen vuosipalkkojen mahdottomuus, merkityksensä menettävät myös muut perustelut, joilla arvon herra haluaa osoittaa taksan hyödyllisyyden ja välttämättömyyden ja joita en ehdi erikseen mainita enkä niihin vastata.
Nyt vain lyhyt vastaus arvon herran kysymyksiin. Hyvä isäntä merkitsee minulle melkein samaa kuin arvon herralle, nimittäin isäntää, joka lempeästi, rauhallisella silmälläpidolla ja sävyisällä käytöksellä saa palvelijat työskentelemään uutterasti ja kannustaa uutteruuden huippuunsa pienillä kannustimilla, pitää yllä heidän aitoa jumalanpelkoaan, ei kiinnitä huomiota pieniin rikkeisiin, mutta oikaisee karkeista rikkomuksista hellävaraisilla ja vakavilla rangaistuksilla, mutta ei suinkaan saata heitä epätoivoon pitämällä metakkaa, manailemalla ja pieksämällä, ja maksaa heille sopimuksen ja heidän ansioidensa mukaisen palkan. Tästä kuvauksesta en odota saavani muistopatsasta omavaltaisilta palvelijoilta enkä hallitsemisen himoa potevilta isänniltä.
Arvoisa herra kysyy kohtuuttomasti ja aiheetta, haluanko pelotella häntä kuninkaallisen neuvoston suunnitelmalla? Sitähän en ole vastauksessani suinkaan tehnyt. Tuo tuollainen on mitä viattomimman asian mustamaalaamista. Suon mielelläni muille saman ajattelun ja kirjoittamisen vapauden, jota itse hyvin suuresti arvostan. Viittaan tässä asiassa kuninkaallisen neuvoston ehdotukseen pelkästään herättääkseni arvoisan herran kiinnittämään asiaan tarkemmin huomiota, jotta hän ei suoralta kädeltä torjuisi noin uudenaikaista ehdotusta, vaan uskoisi sen ansaitsevan mitä puolueettomimman tarkastelun, kun tällaisia ajatuksia on voinut juolahtaa näin merkittävien miesten mieleen, ja toisaalta lohduttautuakseni itse sillä, että vaikka minut tuomitaankin kaiken kaikkiaan kerettiläiseksi, heidän ylhäisyytensä herrat valtaneuvokset ovat noin vilpittömästi jakaneet harhauskoni. Solatium miseris – – – –.58
Arvoisan herran kolmanteen kysymykseen on sekoitettu sappea, eikä se tämän takia ansaitse vastausta. Menettelikö Aristoteles, jolta arvon herra on ominut nimensä,59 aikoinaan tällä tavalla? Eikö jokaisella alamaisella, olkoonpa hän pappi tai maallikko, ole yhtäläinen oikeus kuin toisellakin ajatella yhteisön hyvää ja kirjoittaa siitä? Mutta mikä ihmeen päähänpisto on puhua aloitteentekijöistä, joilla on nuora kaulassaan hirttämistä varten, jos esitys kaatuu? Hyi olkoon! Tuo tuntuu pelottelunhalulta. Hyvä on! Olen valmis astumaan esiin, niin varma olen asiastani, kunhan herra laamanni Antonsson ei saa asiassa tuomiovaltaa.
Lopuksi herra arvostelija vakuuttaa, ettei tähänastinen palkollissääntö ole vaikuttanut maastamuuttoon. Jos kuitenkin luetaan sen 8. luku,60 havaitaan, että lainsäätäjät itse ennakoivat tuollaisen vaikutuksen ja yrittivät sen takia monenmoisin keinoin estää sitä. Muuten tätä asiaa voidaan kyllä pohdiskella hyvin hienoin sanoin ja mutkikkaasti. Mutta kokemus, uskollinen oppimestarini, haluan seurata vain sinua. Kuinka monet tuhannet merimiehet ovatkaan karanneet Ruotsista pelkästään korkeampien kuukausipalkkojen takia ja rikastuttaneet Englantia ja Hollantia? Ja nyt luullaan, etteivät koko palvelevien työntekijöiden joukolle sanellut vuosipalkat vaikuta millään tavalla.
Kaikki räätälinkisällit karkasivat äskettäin ammattikunta-arkkuineen61 Leipzigistä62 erääseen maalaiskylään eivätkä saattaneet vain mestareitaan hankalaan tilanteeseen, vaan koko suuren kaupungin kyselemään, miten siellä välttämättä tarpeelliset koreudet saataisiin valmiiksi, ja näin kävi vain siksi, että muuan mestari isällisessä innossaan syytti heitä ammattitaidottomiksi. Melkoinen joukko kisällejä muutti viime talvena Göteborgista muihin kaupunkeihin, mikä aiheutti tuon kaupungin käsityöyrityksille suurta vahinkoa, ja syynä oli vain maistraatin kisälleille, oppipojille ja palkollisille osoittama herjaava huomautus. Miten sitten ilkeä viittailu kruununpalvelijoihin ja sopiviin keinoihin, kuritus- ja kehruuhuoneisiin ja muihin seikkoihin, joilla on luja perustansa entisessä palkollissäännössä, miten siis kaikki tämä vaikuttaa moraalisesti nuhteettomiin ja vapaisiin kansalaisiin? Ei mitenkään, arvelee arvoisa herra, mutta ei
Hänen
nöyrä palvelijansa.
Kokkolassa 28. heinäkuuta 1779.
Anders Chydenius.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Previous Section:
Next Section:
Places: England Gothenburg Holland Kokkola (Gamlakarleby – today Karleby) Livonia Paris Sweden
Names: Aristotle
Biblical references:
Subjects: