Originalspråk
§. 33.
Men skal twång i rättegångar ibland oss någonsin förekommas, är det nödwändigt, at ställa Ämbetsmän under mera tiltal och afstraffande än gemenligen sker, så at en som tror sig genom dem hafwa blifwit lidande, åtminstone med lika lätthet kan winna satisfaction på dem, som någon annan Medborgare. Lagen säger man är ju nog sträng i den delen, emot Ämbetsmännernas förseende? Nog är Lagen tilräckelig, at hålla ämbetsmännerna inom skranckorna, Men den är en död bokstaf, som sjelf aldrig kan röra någon: Talet är intet nu om, hwad i kraft af Lagen kunde eller borde ske, utan derom hwad werckeligen sker.
Det är intet owant, at en ock samma Ämbetsman fäller twå snörrätt mot hwarandra stridande domar i en och samma sak. Huru många Ämbetsmän kunna wisas, som stadna i answar för sina göromål? Eller hurudant är93 det answaret? Är det swarande mot det de andra lidit derigenom? De i 21. §. anförda händelser, jämte många andra, som kunde uptes skola witna derom.
Månne det ej kunde hjelpas, som någre förestäldt sig 1) derigenom, at ingen för Ständerna redoskyldig Ämbetsman finge insteg uti något stånd wid Riksdagarna. 2) Wid göromålens öfwerseende, och beswärs uptagande: De Ämbetsmän, som upsåteligen, det är emot klar Lag handlat, och wikit ifrån sanningen, straxt utan någon widlöftig process, efter lagens stränghet, allom til warnagel straffas, äfwen de högre Ämbetsmän, intet allenast för egna förrättningar, utan äfwen för det de sedt igenom fingren, med sina underhafwande.
Det är ingalunda nog dermed, at Ständerna stifta goda Lagar, utan de böra ock wara de första, som sätta dem uti wärkställighet. Tänck! om wi tre gångor om året finge höra straffet i Lagen skärpas för tjufwar, men finge se likafullt den ena efter den andra få behålla sitt tjufbylte med åtwarning, hwad skulle wäl en sådan Lag befreda wåra egendomar? Mån ej denna människo-kärlek emot missdådare wore, at göra Lagen til en skugga, och sätta de öfriga Medborgares lif och egendom i äfwentyr, at af dem efter god tycko plundras.
Rikets Ämbetsmän äro wäl egenteligen de, som böra draga försorg om Lagarnas wärk94ställighet hos folket, men huru är detta möjeligit, i fall de intet sjelfwa wärkställa dem uti sina ämbeten? De hafwa, säger man åter andra Ämbetsmän öfwer sig, som tilhålla dem dertil. Men jag går så många trappor up som äro möjeliga, och frågar ändteligen hwem är det, som skal tilhålla de öfwersta? Ingen annan än Högsta Magten sjelf; ty Lagen rörer aldrig någon, om han intet af Ständer sjelfwa, utan minsta manna-mån först exequeras i sin widd uppå dem, som skola gifwa henne lif och wärkställighet i de öfriga Rikets lemmar.
Och just här är sjelfwa rörelse-puncten til Laglydnad i hela Samhället. Såsom Riksens Höglofl. Ständer ställa detta hjul uti rörelse, sådan blifwer ock rörelsen i hela Riks-kroppen. Men lemnar detta orördt, man må sedan röra wid andra så mycket man will, och öka tyngder, at få uhrwärcket i gång, så går det förr i stycken, än det kan bringas i någon ordentelig rörelse.
Här är rätta rodret hwarmed hela Skeppet skal styras. Hwad gagnar, at förse det på bästa sättet, om intet Högsta Magten håller sjelf i styr-pinnan, och gifwer fartyget sin rätta lof.
Til en owäldug Lagskipning är ock 3) nödig, en fullkomlig reciprocitet emellan Dommaren och den som dömmes; ty deruti bör en Swensk mans lycksalighet bestå, at han får dri95steliga ifrån Kämners-Rätten alt til Kunga-Thronen gå i sin oskuld, utan at äfwentyra något, och le åt onskans yrsla, då Lagen håller honom ryggen fri, breder ut sina qwistar, och skyler honom för öfwermagtens storm-ilar.
Dessa wore så dråpeliga företaganden, at Swenska undersåtare skulle i ewärdeliga tider fira Frögde-Fester på de dagar, då dessa hjul blifwit satte i rörelse, och innan Riksens Ständer hunnit sluta så wälsignade öfwerläggningar, skulle dessa botemedel redan wärcka frihet i de aflägsnaste Rikets lemmar. Några få år skulle med hundrade proCent löna en så wälsignad möda: många af injurie processer utmattade och utflyttade Medborgare skulle lydsna til wår glädje, och ånyo begynna at älska det Fädernesland, som förr warit i deras ögon så förhateligit, och Swenska Män skulle aldrig fly en födslo-bygd, der de så ömt handteras.
Twång i Rättegångar bör äfwen motas genom deras förkortande. Det är allom bekant huru mycket rättsökande betungas, af de många och långa omwägar, som wår rättegång är inweklad uti. Ingen kan neka, at icke någon förkortning wore möjelig: Riket har äfwen på denna omständighet allena nedlagt ansenliga medel, och upmuntrat Lagkunniga, at inkomma med sina förslager: åtskilliga äro äfwen inlefwererade, Men af alt detta hafwer Menigheten intet annat märkt, än ämbets-manna-och betjeningens antal årligen ökas, Domstolar, Col96legier, Håfrätter och Cancellier drunkna i papper, och många rätt-sökande intet hinna öfwerlefwa sina sakers slut.
Jag wördar alt hwad wåra Lagfarna män i detta ämne tilförene skrifwit och tänkt, men jag har sedt några samwets-ömma, snälla och Lagkunniga Domare oacktat all anwänd möda öfwerhopas med så många och inbundna Rättegångs-mål, at man hisnar deröfwer, och hade alla bewisliga Lagbrått blifwit dragna för Domstolen hade trenne helt wist warit lika syslosatta, som nu en. Jag kan ock betyga, at Protocollen intet blifwit widlöftigare för sportlernas skuld, ej heller at wränga sakerna på en galen wäg, och likwäl nedmöljes samma Domstolar med sådan myckenhet ärender, at de ej hinna afgöras.
Antingen måtte nu någon förkortning wara möjelig eller ej. Är det möjeligit i andra Riken, at afgöra saken med mindre pennings, pappers och tids-spillan, hwarföre intet äfwen hos oss? Ingalunda är en Swensk man mera ostyrig än en Preussare och Ängelsman: intet kan han heller tro sig få njuta en laggrannare medfart.
Jag nekar intet at egennyttiga Domare och wrånga parter kunna ofta wara wållande til utdrägt; men då ingendera af dessa händer, och Rättegångar ökas lika fullt dageligen, hwem skola wi då skylla derföre?97
Här äro ej flera än trenne alternativer möjeliga. Skulden måste wara antingen hos Domare eller Parter, eller ock i författningarna. Utom det at Domare och Parter i gemen måste wara sådana, som Lagarna och författningarna i et Rike gjordt dem, ses likwäl, då de ingendera skena öfwer skacklorna, Rättegångarne ej i någon betydelig mån kunna förkortas: jag beder altså om låf, at se uppå det tredje.
Jag wil aldra minst röra wår Regements-constitution: jag wördar wåra dyrt beswurna grundlagar: jag will intet göra inbrått i dem, som angå wåra moraliska gjerningar enligt Guds och naturens lag, ej heller dem, som efter naturens ordning skilja mitt och ditt: jag lemnar ändteligen dem uti sin helgd, som til et Samfunds uprätt-hållande finnas nödwändiga, och i alla Samfund och tider derföre måste wara oombyteliga. Men när wi alla dessa i sin simplicitet supponera aldeles oryggeliga lemnar en otrolig mängd af oeconomiska och politiska lagar och författningar i Swerige dem jag, som en fri Swensk man i bästa wälmening dristar omröra, intet i afsigt at tadla, än mindre uphäfwa dem, utan allenast at gifwa dem, som hafwa magten i händerna någon anledning, at täncka på detta wigtiga ämne, huru wida sådane kunde tåla minskning eller aldeles indragning.
Wi hafwa på wårt jordklot sådana Samfund, som äga helt få eller aldeles inga såda98na Lagar, som lemnat öfwer uti naturens händer alt detta, och wi blifwa med förundran warse, at de hunnit til den högd af lycksalighet, som i timmelig måtto för et Rike kan önskas. Wi finna twärt om huru wi genom lagar sökt determinera nästan hwart steg, som en undersåte skal göra, utstakat med mycket hufwud-bryderi, hwarje närings-gren, bundit dem uti särskilta knippor, ibland tagit under armarna den ena ibland åter den andra, satt wärde på wahror, och bland annat med swårt wite trugat oss, at tro fem marcker koppar i små bitar, wara lika mycket, som nio uti större stycken, och genom alt sådant wäfwit in Samfundet i så många och fina trådar, at inbyggarena uti sina rörelser fastnat af dem så hårdt tilhopa, at ingen menniska warit i stånd, at reda ut dem på annat sätt, än den gordiska knuten blef öpnad, nemligen hugga af hela band-knippan. Då kunde det hända, at någon näring, som slap på sådant sätt lös, wille löpa ifrån de andra, som woro inflätade, hwarigenom man öfwerhopades med nytt bekymmer, at få den ju förr dess häldre ånyo inwefd efter annat mönster förr än hon skulle draga hela Samfundet öfwer ända.
Hwad har händt af alt detta? Jo, wåra Näringar stå til en stor del uti monopoliske fjätrar, som hos en del befordra yppighet och lättja, hos andra qwäfja industrie, och göra folcket förtwiflade, och somliga häng-färdiga. Man öfwerträder Öfwerhetens, och i följe deraf Guds Lag, och sårar samweten ge99nom Lag-brott. Wi hafwa fått så många oeconomiska författningar, at en mans-ålder intet räcker til at lära dem. Månne wi icke hafwa så många Rättegångar, at de aldrig hinna slutas: en god förtjenst för Fiscaler, Ombudsmän, Domare och advocater: händerna fulla med syslor i alla Collegier, om de än wore dubelt tal rikare än de nu äro. En brinnande lust, ja en färdighet at göra Lagar nästan wid hwarje casus specialis.
Men hwad mera? Jo: wi hafwa blifwit folk-fattiga utan krig och pest, hungroga utan misswäxt-år, och utblottade med de rikaste grufwor. Och det som aldra ömkeligast är, medan wi på detta sättet wefwat in oss sjelfwa, har Utlänningen genom några förmögna Medborgares låf nyttjat wåra giller, och fiskat så länge med god mine i grumligt watn, at han blifwit rik, och fått jus patronatus på en stor del wåra ädlaste wärck, medan andra witjat sina Medborgares cassor. Usel belägenhet!
- tiltal och afstraffande: åtal och bestraffning
- winna satisfaction: få gottgörelse eller upprättelse
- redovisningsskyldig, ansvarig
- allom til warnagel: som ett varnande exempel för alla
- stöldgods, byte
- bestämt uppmanar
- anseende till personen, partiskhet
- verkställs
- medelpunkten, utgångspunkten
- här: riktning
- likvärdighet, ömsesidighet
- med tillförsikt
- vindstötar, plötsliga anfall
- här: förträffliga, härliga, makalösa
- injurie processer: ärekränkningsprocesser
- sina sakers slut: domsluten i sina rättsfall
- invecklade
- vederlag, avgift som ämbetsmännen hade rätt att uppbära för de förrättningar de utförde inom tjänsten och som utgjorde en laglig biinkomst
- överhopas, begravs under
- en laggrannare medfart: en mera noggrann rättsbehandling
- att det drar ut på tiden
- ingendera skena öfwer skacklorna: båda håller sig inom gränserna
- enkelhet
- i timmelig måtto: som gäller den jordiska och tidsbundna tillvaron i motsats till den den himmelska och eviga
- djupt olyckliga
- casus specialis: lat. specialfall
- fiskat ... i grumligt watn: utnyttjat andras svåra situation för att vinna egna fördelar
- jus patronatus: lat. patronatsrätt, här: bestämmanderätt
Finska
§ 33
Jotta oikeudenkäynneissämme esiintyvää pakkoa voitaisiin milloinkaan torjua, on välttämätöntä, että virkamiehiä asetetaan syytteeseen ja rangaistaan enemmän kuin yleensä tapahtuu, jotta sellaiset ihmiset, jotka katsovat kärsineensä virkamiesten vuoksi, voivat ainakin saada korvausta heiltä yhtä helposti kuin muilta kansalaisilta. Eikö laissa sanota, että tähän asiaan, virkamiesten laiminlyönteihin, on suhtauduttava ankarasti? Lain säädökset riittäisivät kyllä pitämään virkamiehet aisoissa, mutta säädökset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi koskematta milloinkaan ketään. Tässä ei nyt ole puhe siitä, mitä lain voimalla voisi tai pitäisi tapahtua, vaan siitä mitä todella tapahtuu.
Ei ole mitenkään tavatonta, että sama virkamies antaa samasta teosta kaksi täsmälleen vastakkaista tuomiota. Miten monen virkamiehen voidaan osoittaa kantavan vastuun tekemisistään? Tai millainen93 se vastuu on? Onko se sopusoinnussa niiden kärsimysten kanssa, joita muut ovat läpikäyneet tuomioiden takia? Tästä käyvät todisteeksi 21. pykälässä esitetyt sekä monet muut tapaukset.
Eiköhän asiaa voisi auttaa sillä, kuten jotkut ovat esittäneet, että 1) yksikään säädyille tilivelvollinen virkamies ei pääsisi minkään säädyn edustajaksi valtiopäiville, ja että 2) tarkastuksia tehtäessä ja valituksia käsiteltäessä niitä virkamiehiä, jotka ovat tahallaan toimineet vastoin selvää lakia ja poikenneet totuudesta, rangaistaisiin varoitukseksi kaikille lain ankaruuden mukaan heti ilman laajaa oikeuskäsittelyä. Tämä koskisi myös korkeampia virkamiehiä, eikä rangaistusta annettaisi vain omasta toiminnasta, vaan siitäkin jos he ovat katselleet alaistensa tekoja läpi sormien.
Ei mitenkään riitä, että säädyt laativat hyviä lakeja, vaan säätyjen on myös ensimmäisenä otettava ne käyttöön. Ajattelehan! Jos saisimme kolme kertaa vuodessa kuulla, että varkaudesta säädettyjä pykäliä kovennetaan, mutta samaan aikaan näkisimme miten yksi toisensa jälkeen saa pitää varastamansa saaliin ja selviäisi pelkällä varoituksella, miten sellainen laki suojaisi omaisuuttamme? Eikö tällainen ihmisrakkauden osoittaminen lainrikkojille tekisi laista pelkän varjon kaltaisen ja vaarantaisi muiden kansalaisten hengen ja omaisuuden, jota lainrikkojat saisivat halunsa mukaan ryövätä.
Valtakunnan virkamiestenhän pitää olla varsinaisesti vastuussa kansalle lakien toimeenpanosta,94 mutta miten se on mahdollista, elleivät he itse sovella niitä virantoimituksessaan? Tähän vastataan, että heillä on vuorostaan yläpuolellaan toisia virkamiehiä, jotka vaativat heiltä lakien noudattamista. Minä kiipeän niin korkealle kuin portaita riittää ja kysyn vihdoin, kuka sitten pitää korkeimmat virkamiehet ruodussa? Ei kukaan muu kuin itse korkein valta; laki ei näet koske ketään, elleivät itse säädyt ensin aivan puolueettomasti sovella sitä koko laajuudessaan niihin, joiden on tehtävä laki eläväksi ja pantava se toimeen muita valtakunnan jäseniä varten.
Ja juuri tässä on koko yhteiskunnan lainkuuliaisuuden lähtökohta. Kun valtakunnan kunnianarvoiset säädyt saavat tämän pyörän liikkeeseen, liike muodostuu samanlaiseksi koko yhteiskuntaruumiissa. Jos pyörä sen sijaan jätetään liikkumattomaksi, koneiston muihin osiin voidaan koskea niin paljon kuin halutaan ja lisätä painoja, jotta kello saataisiin liikkeelle, mutta ennemmin se särkyy kuin antaa panna itsensä kunnolliseen liikkeeseen.
Tässä on se varsinainen ruori, jolla koko laivaa pitää ohjata. Mitä hyödyttää varustaa laiva parhaalla tavalla, ellei itse korkein valta pitele ruorinvarresta ja pidä huolta, että laiva luovii oikein.
Puolueettomaan lainkäyttöön tarvitaan myös 3) tuomarin ja tuomittavan täydellistä yhdenvertaisuutta. Ruotsalaisen miehen onnen tulee näet olla siinä, että hän saa pelkäämättä ja viattomana95 siirtyä kämnerioikeudesta aina kuninkaan valtaistuimen eteen asti vaarantamatta mitään ja hymyillen pahuuden houreille, koska laki pitää hänen selustansa vapaana ja levittää oksistonsa suojaamaan häntä ylivallan myrskynpuuskilta.
Nämä toimenpiteet olisivat niin mainioita, että Ruotsin kansalaisten pitäisi viettää aikojen loppuun asti ilojuhlaa niinä päivinä, jolloin nämä rattaat on pantu liikkeeseen. Nämä lääkkeet olisivat luoneet vapautta valtakunnan etäisimmille jäsenille jo ennen kuin valtakunnan säädyt olisivat ehtineet viedä päätökseen siunatut pohdintansa. Muutamassa vuodessa tällainen siunattu vaivannäkö tuottaisi moninkertaisen palkinnon. Monet kunnianloukkauksia koskevien oikeusjuttujen väsyttämät ja niiden takia maasta muuttaneet kansalaiset kuuntelisivat iloamme ja alkaisivat taas rakastaa isänmaataan, joka aiemmin oli heidän mielestään hyvin vihattava. Ruotsin miehet eivät koskaan lähtisi synnyinseudultaan, jos heitä kohdeltaisiin siellä näin hellästi.
Oikeudenkäynteihin sisältyvää pakkoa on poistettava myös lyhentämällä juttujen käsittelyaikaa. Kaikki tietävät, kuinka paljon oikeudenkäyntiemme monet pitkät mutkat rasittavat oikeutta hakevia. Kukaan ei voi väittää, ettei lyhentäminen olisi mahdollista. Valtakunta on sijoittanut pelkästään tähän asiaan huomattavia summia ja kannustanut laintuntijoita tekemään ehdotuksia. Monia on tehtykin, mutta yleisö on huomannut tästä kaikesta vain sen, että virkamiesten ja palveluskunnan määrä kasvaa joka vuosi, että tuomioistuimet, kollegiot,96 hovioikeudet ja kansliat hukkuvat papereihin, ja että monet oikeutta hakevat kuolevat ennen kuin heidän asiansa on saatu päätökseen.
Pidän arvossa kaikkea, mitä lainoppineemme ovat tästä aiemmin kirjoittaneet ja pohtineet. Mutta olen nähnyt joidenkin herkkätuntoisten, ripeiden ja lainoppineiden tuomarien saavan kaikesta vaivannäöstä huolimatta taakakseen kauhistuttavan monia mutkikkaita oikeusjuttuja. Jos kaikki toteen näytettävissä olevat lainrikkomukset olisi vedetty oikeuteen, olisi työtä riittänyt varmasti kolmelle tuomarille yhden sijasta. Voin myös vakuuttaa ettei asiakirjojen määrä ole paisunut palkkioiden takia, eikä liioin siksi että asiat saataisiin väännetyksi hulluun suuntaan. Kaikesta huolimatta samat tuomioistuimet hautautuvat niin moniin juttuihin ettei niitä ehditä ratkaista.
Oikeudenkäyntien lyhentäminen on joko mahdollista, tai sitten se pysyy mahdottomana. Jos asiat voidaan muissa valtioissa ratkaista vähemmällä rahan, paperin ja ajan tuhlauksella, miksi se ei olisi mahdollista meilläkin? Ruotsin mies ei ole suinkaan sen kurittomampi kuin preussilainen tai englantilainen. Hän ei voi myöskään uskoa saavansa tarkempaa oikeuskäsittelyä kuin muut.
En kiellä, etteivätkö omanvoitonpyyteiset tuomarit ja pahantahtoiset asianosaiset usein venyttäisi käsittelyä. Jos mistään tällaisesta ei ole kysymys, mutta oikeusjuttujen määrä kasvaa silti päivä päivältä, ketä siitä pitäisi syyttää?97
On vain kolme mahdollisuutta. Syynä ovat joko tuomarit, asianosaiset tai lainsäädökset. Vaikka jätettäisiin huomiotta se, että tuomarit ja asianosaiset ovat yleensä sellaisia miksi valtakunnan lait ja asetukset ovat heidät tehneet, on nähtävissä, että jos tuomarit tai riitapuolet eivät potki aisan yli, ei oikeudenkäyntejä voida merkittävästi lyhentää. Saanen siis siirtyä kolmanteen mahdollisuuteen.
Kaikkein vähiten haluan puuttua hallitusmuotoomme, arvostan kalliisti vahvistettuja perustuslakejamme. En halua sekaantua niihin lakeihin, jotka koskevat Jumalan ja luonnon lakien mukaisia moraalisia tekojamme, en liioin niihin lakeihin, jotka erottavat luonnonjärjestyksen mukaisesti toisistaan sen, mikä on minun omaani ja mikä on sinun omaasi. Lopuksi jätän rauhaan ne lait, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan pitämiseksi pystyssä ja joiden on siksi oltava vakaita kaikissa yhteiskunnissa ja kaikkina aikoina. Mutta vaikka oletamme, että nämä ovat yksinkertaisuudessaan muuttumattomia, jää edelleen uskomaton määrä ruotsalaisia taloudellisia ja valtiollisia lakeja ja säädöksiä, joihin vapaana ruotsalaisena miehenä ja mitä parhaassa tarkoituksessa rohkenen puuttua. Tarkoitukseni ei ole moittia ja vielä vähemmän kumota niitä, haluan vain antaa vallankäyttäjille hiukan aihetta pohtia tärkeää kysymystä, minkä verran tällaisia lakeja sietäisi vähentää tai peräti lakkauttaa.
Maapallollamme on yhteiskuntia, joilla on tällaisia lakeja aivan vähän tai ei ollenkaan.98 Niissä huolenpito kaikista tässä mainituista asioista on jätetty luonnolle, ja me voimme vain ihmetellä, että ne ovat saavuttaneet sen onnellisuuden tason, jota maalliselle elämälle voidaan valtiossa toivoa. Itse havaitsemme päinvastoin pyrkineemme laeilla määrittämään lähes joka askelen, joka kansalaisen pitää ottaa, ja olemme vaivanneemme kovasti päätämme viitoittaaksemme tien jokaiselle elinkeinolle, sitoneet niitä erillisiksi nipuiksi, nostaneet kainaloista milloin yhtä, milloin toista, määrittäneet tavaroiden hintoja ja esimerkiksi pakottautuneet raskaan sakon uhalla uskomaan, että viisi markkaa kuparia on pieniksi paloiksi pilkottuna yhtä arvokas kuin yhdeksän markkaa isompina paloina. Olemme kaikella tällaisella kietoneet yhteiskunnan niin moniin ja hienoihin lankoihin, että asukkaat ovat liiketoimissaan takertuneet niihin niin tiukasti, ettei yksikään ihminen ole kyennyt niitä selvittämään muuten kuin tekemällä samoin kuin Gordionin solmulle, hakkaamalla kaikki siteet irti. Tällöin on voinut jokin irti päässeistä elinkeinoista karata muilta sidoksissa olleilta, jolloin on tullut taas ylettömästi huolta siitä miten se elinkeino saataisiin uudelleen sidotuksi jollakin toisella tavalla ja vielä mahdollisimman nopeasti, ennen kuin se kaataisi koko yhteiskunnan.
Mitä kaikesta tästä on tullut? No, elinkeinomme ovat suureksi osaksi monopolien kahleissa, ja kun toisille monopolit antavat mahdollisuuden ylellisyyden ja laiskuuden edistämiseen, toisilta ne tukahduttavat yritteliäisyyden, tekevät ihmiset epätoivoisiksi ja saavat muutamat hautomaan hirteen menoa. Esivallan lakia ja siten myös Jumalan lakia rikotaan, ja lainrikkomuksilla loukataan99 omaatuntoa. Meille on annettu niin monia taloudellisia säädöksiä, ettei ihmisikä riitä niiden opettelemiseen. Maassamme taitaa olla oikeudenkäyntejä niin paljon, ettei niitä ehditä ikinä viedä päätökseen. Se tietää hyviä ansioita viskaaleille, asiamiehille, tuomareille ja asianajajille, ja vaikka kollegioita olisi kaksinverroin nykyiseen verrattuna, olisi kaikissa niissä kädet täynnä työtä. On palava halu ja myös valmius tehdä lakeja jokaista erikoistapausta varten.
Entä mitä muuta? Niin, kansamme on vähentynyt ilman sotaa ja ruttoa, näemme nälkää ilman katovuottakin ja olemme puilla paljailla, vaikka meillä on mitä rikkaimmat kaivokset. Ja kaikkein kurjinta on, että samaan aikaan kun me olemme järjestäneet itsemme pinteeseen, ulkomaalaiset ovat muutamien varakkaiden kansalaisten myötävaikutuksella käyttäneet hyväksi pyydyksiämme ja kalastaneet sameissa vesissä viattoman näköisinä niin pitkään, että ovat rikastuneet ja saaneet isäntävallan suureen osaan hienoimmista tuotantolaitoksistamme, kun taas toiset ovat tyhjentäneet kansalaisten kassoja. Surkea tilanne!
Engelska
§ 33
But if constraints in lawsuits are ever to be prevented among us, it is necessary to make officials more answerable and punishable than is generally the case, so that someone who regards himself as having been wronged by them can at least receive satisfaction from them as easily as from any other citizens. Is it not said that the law is sufficiently strict in that respect, regarding misdemeanours by officials? The law would indeed suffice to keep the officials within bounds, but it is a dead letter that in itself can never affect anyone; the question here is not what could or ought to happen under the law but what actually does happen.
It is not unusual for one and the same official to pronounce two completely contradictory judgments in two identical cases. How many officials can be shown to take responsibility for their actions? Or what is the level93 of that responsibility? Does it correspond to what the others have suffered from their actions? The events referred to in § 21, with many others that could be adduced, will bear witness to that.
Could it not be ameliorated, as some have imagined, first, by not allowing any official who is accountable to the Estates to be eligible to represent any estate during the Diets; second, by ensuring, when cases are revised and appeals are dealt with, that those officials who have acted deliberately, that is, contrary to manifest law, and have departed from the truth should promptly and without any protracted process be punished by the rigours of the law as a warning to others, including the higher officials, not only for their own actions but also for what they have connived at with regard to their subordinates?
It is by no means enough for the Estates to establish good laws; they should also be the first to put them into execution. Imagine if we were to hear three times a year that the legal penalty had been increased for thieves yet were nonetheless to see one after another being allowed to keep their stolen goods, with a warning; how would such a law protect our property? Would such humanity towards malefactors not be to turn the law into a shadow and put the lives and property of the other citizens at risk of being arbitrarily plundered by them?
The officials of the kingdom really ought to be the ones who attend to the execution of the laws94 among the people, but how is that possible if they do not themselves apply them in their official capacity? They have other officials above them, it is said, who order them to do so. But I ascend as many stairs as I can and finally ask who should be giving orders to those at the top. None but the Sovereign Power itself, for the law never touches anyone unless it is first fully applied by the Estates themselves, without the slightest respect of persons, to those who are to give it force and effect among the other subjects of the kingdom.
And precisely here is the actual point of leverage for law-abidingness throughout society. As the honourable Estates of the Realm set this wheel in motion, such will also be its motion throughout the body of the realm. But if that is left undone, even if one were then to manipulate other ones as much as one likes and attach more weights to get the clockwork moving, it will fall apart before it can be brought into any regular motion.
This is the real helm by which the whole ship is to be steered. What is the use of equipping it in the best possible way unless the Sovereign Power itself holds the tiller and sets the ship on the right tack?
For impartial legislation it is also, third, necessary to have complete reciprocity between the judge and the one who is judged; for the greatest joy of a Swedish man ought to consist in his right to proceed boldly,95 secure in his innocence, from the magistrates’ court all the way to the royal throne, without risking anything, and to smile at the frenzy of evil, as long as the law protects his back, extending its branches and sheltering him from the storm-winds of superior power.
These would be such splendid undertakings that Swedish subjects would for ever celebrate festivals of rejoicing on the days when these wheels were set in motion, and, even before the Estates of the Realm could conclude such blessed deliberations, these remedies would already be bringing freedom to the most distant subjects of the kingdom. A few years would reward by 100 per cent such a blessed labour; many citizens who have been exhausted by libel cases and have emigrated would listen to our joy and again begin to love the fatherland that had formerly been so hateful in their eyes, and Swedish men would never flee a native region where they are treated with such consideration.
Constraints in lawsuits should also be inhibited by shortening them. Everyone knows how much legal petitioners are burdened by the many and lengthy byways with which our judicial process is encumbered. No one can deny that some curtailment would be possible: the kingdom has indeed invested considerable sums in this matter alone and has encouraged legal experts to present proposals; a number have actually been submitted, but of all this the general public has seen nothing except that the number of officials and Crown servants increases year by year, that lower courts, government departments,96 appeal courts and chanceries are drowning in paper and that many petitioners do not outlive the conclusion of their cases.
I revere everything that our lawyers have formerly written and thought about this subject, but I have seen some conscientious, efficient and legally expert judges, despite their best efforts, being overwhelmed with so many and such complex court cases that one’s mind reels at the thought of it, and if all demonstrable breaches of the law had been submitted to the court, three would quite certainly have been as fully engaged as one is now. I can also testify that it has not become more common to increase the volume of court records for the sake of perquisites, nor to misdirect cases, and yet the same courts are overwhelmed with such a number of cases that there is not enough time to resolve them.
Either some curtailment should now be possible or it is not. If it is possible in other countries to decide a case with less waste of money, paper and time, then why not among us? A Swedish man is in no way more unruly than a Prussian or an Englishman; nor can he imagine that he could be dealt with more conscientiously.
I do not deny that self-interested judges and troublesome parties may often be responsible for prolonging cases, but when neither of these are present and the lawsuits nonetheless increase daily, whom are we then to blame for that?97
No more than three alternatives are possible here. The fault must either lie with the judge or the parties or else in the legislation. However, apart from the fact that judges and parties must generally be such as the laws and regulations in a country have made them, it may be observed, even when neither side breaks the rules, that the lawsuits cannot be curtailed to any significant degree. I therefore ask for permission to look at the third one.
Least of all do I wish to touch upon the constitution of our government; I revere our solemnly confirmed fundamental laws; I do not wish to criticize those that concern our moral actions under divine and natural law, nor those that by the dispensation of nature distinguish between mine and yours; and finally I hold sacred that which has been found necessary in order to maintain a society and must therefore remain invariable in all societies and every epoch. But if we suppose all of these in their simplicity to be quite unalterable, there remain an incredible number of economic and political laws and regulations in Sweden that I, as a free Swedish man, may venture to discuss with the best of intentions, not with the aim of finding fault with them, still less of overturning them, but merely in order to give those who hold power some reason to consider this important subject, as to whether they could be reduced or completely repealed.
On this globe there are societies that possess very few or no such98 laws at all, having left all this in the hands of nature, and we realize with astonishment that they have reached the height of blessedness that may in temporal terms be desired for any country. We find on the contrary that we have by legislation sought to determine almost every step that a subject has to take, defined every branch of industry with great ingenuity, divided them into separate categories, sometimes given support to one and sometimes another, set values on commodities, and, among other things, on pains of heavy fines persuaded ourselves to believe that five mark of copper in tiny bits is equivalent to nine in larger pieces and have by all such means woven so many and such fine threads through society that the inhabitants in their movements have become trapped in them to such an extent that no human being would be able to unravel them except in the way that the Gordian knot was undone, namely by cutting through the whole bundle of bonds. It then happened that some trade that was released in that manner wished to distance itself from the others that were still entangled, which led to a spate of new concerns to get this one woven in again as soon as possible, on a different pattern, before it brought the whole of society tumbling down.
What has been the result of all this? Well, our trades are to a large extent in monopolistic fetters, which in some promote extravagance and indolence, in others stifle enterprise and drive people to desperation, making some suicidal. We infringe the law of the state and consequently that of God, wounding consciences99 by breaches of the law. We have been provided with so many economic regulations that a lifetime does not suffice to absorb them. Perhaps we have so many lawsuits so that they will never cease – a good source of income for public prosecutors, ombudsmen, judges and lawyers. There would be busy hands in every government department, even if they were twice as numerous as they are now. An ardent desire, indeed a proficiency in making laws for almost every casus specialis.
But what else? Well, we have become underpopulated without war and plague, hungry without years of bad harvests and destitute with the most productive mines. And that which is most lamentable of all, while we have thus entangled ourselves, the foreigners have, by the leave of a few wealthy citizens, emptied our traps and fished with an innocent air in murky waters long enough to become rich and have obtained ius patronatus over a large part of our most valuable manufactures, while others have pocketed the money of their fellow citizens. What a wretched situation!
- ius patronatus: Latin for “the right of patronage”.
