Föregående avsnitt: Utflyttning, § 22
Följande avsnitt: Utflyttning, § 24
§. 23.
Det är twång af Förnuft, pennor och tryck, som jag ännu 4) måste nämna något om, intet derföre, at icke i det ämne är förr nog skrifwit, utan emedan det på detta ställe ej får wara förtegat.
Så fägnande som dagen är emot natten, ljuset emot mörckret, solsken emot dunder och blixt, så uplifwande är ock kunskap ibland Undersåtare om sitt wäl och obestånd1. Derföre dyrckas wetenskaper, pennor retas til täflan med hwar andra, och Trycket lägger deras tanckar i dagen. I synnerhet behöfwa fria Samfund et sådant ljus. De skola sjelfwa styra sin wälfärd. Äro de i mörcker och segla utan ledare, gå de mistom om sällheten, stöta sig, och dräncka hela sit Fosterland i et botn-löst olycks-djup, just då de trodt sig få ankra på glädje-stranden. De få då ärfara hwad äfwentyr det är, at wara Los2 på obekant far-watn och Högbots-man3, utan at känna Compassen.66
Detta har Swerige med sin skada fått nog lära. Knapt har et matt nordsken wisat sig på wår himmel, förr än wi trodt det förebåda en ljuf mårgon-rådnad: et litet fyrwärcke4, et lysande meteoron5, som brinner några minuter, har ofta intagit oss så, at wi ej wetat ord af innan wi warit från rätta farleden. Wi hafwa trodt dem wara tinder-strålar från lycksalighetenes Ö, men då wi dyrckat dessa snart utslåcknade blåss en stund, hafwa wi märckt oss af bränningar och höga klippor omringade: de flästa hafwa blifwit aldeles handfallna, lemnat både segel och roder, andra sade, wi få snart ankra i en önskad hamn, men de som woro skarpsynta sade at skeppet förgås om wi intet ändra kosan6.
Det är intet nog uti fria stater, at några få hafwa studerat ut detta. Pluraliteten skal afgöra sakerna. De som hunnit så långt, stå för högt öfwer menigheten: de äro menniskor, som sedan de genom sitt nit wunnit Rikets förtroende, ledas snart genom en understucken egennytta från rätta stråten: de böra derföre hedras, men ej dyrckas, följas, men ej blindt-wis.
Skal det ske, måste Nation wara sjelf uplyst: men dertil fordras förnuft: det upöfwas bäst då wi tekna wåra tankar på papper. Men dertil gifwes föga upmuntran om ej trycket gör det allmänt. Sanning och oskuld har deruti et ädelt förswar. Dygden smutsas ej af belacka67res swärta: Hon luttras ifrån slagget7, och gifwer en dubbel glans: hon fruchtar ej för dagen: Misstänker aldrig ljuset, och befarar aldra minst äfwentyr då det får blifwa rådande.
Men det gifwes ock andra, som hälst ställa sig bakom skärmen då de skola göra något, och allenast en eller annan gång gå fram för menighetens ögon, och göra då underwärck, men med et förbehåll, som liknar Taskspelares8, at ingen får komma dem när eller se bakom skärmen. Sådana tycks Doct. Ernst Schubert hafwa at göra med, då han säger i sina Heilige Reden. ”Undrer eder intet mina wänner, at sanningen ådrager sig af Werlden en så grufwelig och oförsonlig fiendskap. Aldrig någonsin har man haft twänne så snörrätt mot hwarandra stridande ting, som sanningen och werldenes barns meningar och afsigter. Dessa söka ingen ting annat, än en fåfäng ära, förgängeliga skatter, och fördömmeliga kötsens begär. Deras afsigt är, at de dessa Gudlösa begär måtte förwärfwa något dygde-anseende, bedraga de enfaldiga, och förskaffa sig tilfälle, at få nyttja sina wällustar. Men så snart sanningen kommer i ljuset, warder deras hjertans ondska uptäckt, och dem många tilfällen at winna sina onda afsigter afskurna. Tänck hwad swår belägenhet för en menniska, som i lustar söker sin högsta lycksalighet! Han tror sig förlora alt, när sanningen tager öfwerhanden, och får fästa sig uti68 menniskornas hjertan. Och denna enda tankan är alt tilräckelig, at bringa honom til wrede, til grufsamhet, til hämd och til förföljelse emot dem, som sanningen offenteligen och utan sky bekänna.” Och på et annat ställe. ”Ofta hindrar oss Gudsfrugtan at biträda dem i deras afsigter, som hafwa magten i händerna. Ofta förbinder oss nästans kärlek, at taga oss an de fattigas och eländas sak, som af andra warda undertryckta och förfölgda. Ofta twingar oss rättwisan, at uptäcka deras ondska, som i werlden wunnit et stort anseende. Och detta förhållande, som på alt sätt strider emot werldens, kan omöjeligen länge lämna oss uti ro. Man blifwer förbittrad uppå oss. Man tracktar, at få oss utur wägen. Man uptäncker lögn och tilwitelser och beröfwar oss wårt goda namn. Man påbördar oss allehanda laster och förbrytelser. Man spar hwarken list eller wåld at fördärfwa oss.”9
Baron Rudolph af Holenburg10 säger; ”At trenne sätt äro i synnerhet, som regerande pläga bruka, at befordra enskilt winst på det allmännas bekostnad, nemligen: At förtaga menigheten all förmåga at skada sig. Då man antingen genom list eller wåld lagar alla dem utur wägen, som från barndomen lärt sig at täncka, och hafwa drift at wärkställa det til allmänt wäl, som bygga på löftens helgd, och aldrig af smickrande ord kunna förledas, utom hwilka han säger det öfri69ga folket wara en kropp utan själ, en här utan anförare, et skepp utan besättning och såfwa helt säkra. At genom twång utmärgla alla ädelsinta, då de draga under sig de förmögnas ägodelar, drifwa in odrägeliga räntor, nyttja dem til enskilta intressen, öfwerhopa Medborgarena med arbete, och söka inwekla dem uti utwärtes krig. Genom twedrägt sätta Medborgarena hwarannan uti håret, då de förbjuda alla sammankomster, befordra dumma för de skickeliga, afhända androm egendomar, och tildömma dem åt andra.”11
”At wara Republican”, säger en annan Auctor, ”och för härskande hemligheter och Förnufts twång ej känna sitt Fäderneslands yttre och inre intressen, strider emot sig sjelft. Mörker passar med Barbarie, men ej med en fri Republicansk anda.”
§. 23.
Det är twång af Förnuft, pennor och tryck, som jag ännu 4) måste nämna något om, intet derföre, at icke i det ämne är förr nog skrifwit, utan emedan det på detta ställe ej får wara förtegat.
Så fägnande som dagen är emot natten, ljuset emot mörckret, solsken emot dunder och blixt, så uplifwande är ock kunskap ibland Undersåtare om sitt wäl och obestånd12. Derföre dyrckas wetenskaper, pennor retas til täflan med hwar andra, och Trycket lägger deras tanckar i dagen. I synnerhet behöfwa fria Samfund et sådant ljus. De skola sjelfwa styra sin wälfärd. Äro de i mörcker och segla utan ledare, gå de mistom om sällheten, stöta sig, och dräncka hela sit Fosterland i et botn-löst olycks-djup, just då de trodt sig få ankra på glädje-stranden. De få då ärfara hwad äfwentyr det är, at wara Los13 på obekant far-watn och Högbots-man14, utan at känna Compassen.66
Detta har Swerige med sin skada fått nog lära. Knapt har et matt nordsken wisat sig på wår himmel, förr än wi trodt det förebåda en ljuf mårgon-rådnad: et litet fyrwärcke15, et lysande meteoron16, som brinner några minuter, har ofta intagit oss så, at wi ej wetat ord af innan wi warit från rätta farleden. Wi hafwa trodt dem wara tinder-strålar från lycksalighetenes Ö, men då wi dyrckat dessa snart utslåcknade blåss en stund, hafwa wi märckt oss af bränningar och höga klippor omringade: de flästa hafwa blifwit aldeles handfallna, lemnat både segel och roder, andra sade, wi få snart ankra i en önskad hamn, men de som woro skarpsynta sade at skeppet förgås om wi intet ändra kosan17.
Det är intet nog uti fria stater, at några få hafwa studerat ut detta. Pluraliteten skal afgöra sakerna. De som hunnit så långt, stå för högt öfwer menigheten: de äro menniskor, som sedan de genom sitt nit wunnit Rikets förtroende, ledas snart genom en understucken egennytta från rätta stråten: de böra derföre hedras, men ej dyrckas, följas, men ej blindt-wis.
Skal det ske, måste Nation wara sjelf uplyst: men dertil fordras förnuft: det upöfwas bäst då wi tekna wåra tankar på papper. Men dertil gifwes föga upmuntran om ej trycket gör det allmänt. Sanning och oskuld har deruti et ädelt förswar. Dygden smutsas ej af belacka67res swärta: Hon luttras ifrån slagget18, och gifwer en dubbel glans: hon fruchtar ej för dagen: Misstänker aldrig ljuset, och befarar aldra minst äfwentyr då det får blifwa rådande.
Men det gifwes ock andra, som hälst ställa sig bakom skärmen då de skola göra något, och allenast en eller annan gång gå fram för menighetens ögon, och göra då underwärck, men med et förbehåll, som liknar Taskspelares19, at ingen får komma dem när eller se bakom skärmen. Sådana tycks Doct. Ernst Schubert hafwa at göra med, då han säger i sina Heilige Reden. ”Undrer eder intet mina wänner, at sanningen ådrager sig af Werlden en så grufwelig och oförsonlig fiendskap. Aldrig någonsin har man haft twänne så snörrätt mot hwarandra stridande ting, som sanningen och werldenes barns meningar och afsigter. Dessa söka ingen ting annat, än en fåfäng ära, förgängeliga skatter, och fördömmeliga kötsens begär. Deras afsigt är, at de dessa Gudlösa begär måtte förwärfwa något dygde-anseende, bedraga de enfaldiga, och förskaffa sig tilfälle, at få nyttja sina wällustar. Men så snart sanningen kommer i ljuset, warder deras hjertans ondska uptäckt, och dem många tilfällen at winna sina onda afsigter afskurna. Tänck hwad swår belägenhet för en menniska, som i lustar söker sin högsta lycksalighet! Han tror sig förlora alt, när sanningen tager öfwerhanden, och får fästa sig uti68 menniskornas hjertan. Och denna enda tankan är alt tilräckelig, at bringa honom til wrede, til grufsamhet, til hämd och til förföljelse emot dem, som sanningen offenteligen och utan sky bekänna.” Och på et annat ställe. ”Ofta hindrar oss Gudsfrugtan at biträda dem i deras afsigter, som hafwa magten i händerna. Ofta förbinder oss nästans kärlek, at taga oss an de fattigas och eländas sak, som af andra warda undertryckta och förfölgda. Ofta twingar oss rättwisan, at uptäcka deras ondska, som i werlden wunnit et stort anseende. Och detta förhållande, som på alt sätt strider emot werldens, kan omöjeligen länge lämna oss uti ro. Man blifwer förbittrad uppå oss. Man tracktar, at få oss utur wägen. Man uptäncker lögn och tilwitelser och beröfwar oss wårt goda namn. Man påbördar oss allehanda laster och förbrytelser. Man spar hwarken list eller wåld at fördärfwa oss.”20
Baron Rudolph af Holenburg21 säger; ”At trenne sätt äro i synnerhet, som regerande pläga bruka, at befordra enskilt winst på det allmännas bekostnad, nemligen: At förtaga menigheten all förmåga at skada sig. Då man antingen genom list eller wåld lagar alla dem utur wägen, som från barndomen lärt sig at täncka, och hafwa drift at wärkställa det til allmänt wäl, som bygga på löftens helgd, och aldrig af smickrande ord kunna förledas, utom hwilka han säger det öfri69ga folket wara en kropp utan själ, en här utan anförare, et skepp utan besättning och såfwa helt säkra. At genom twång utmärgla alla ädelsinta, då de draga under sig de förmögnas ägodelar, drifwa in odrägeliga räntor, nyttja dem til enskilta intressen, öfwerhopa Medborgarena med arbete, och söka inwekla dem uti utwärtes krig. Genom twedrägt sätta Medborgarena hwarannan uti håret, då de förbjuda alla sammankomster, befordra dumma för de skickeliga, afhända androm egendomar, och tildömma dem åt andra.”22
”At wara Republican”, säger en annan Auctor, ”och för härskande hemligheter och Förnufts twång ej känna sitt Fäderneslands yttre och inre intressen, strider emot sig sjelft. Mörker passar med Barbarie, men ej med en fri Republicansk anda.”
§ 23
Neljäntenä asiana minun on vielä sanottava jotakin järkeen, kirjoittamiseen ja painamiseen kohdistuvasta pakosta, ei siksi, etteikö siitä olisi jo aiemmin kirjoitettu tarpeeksi, vaan siksi ettei asiasta voi vaieta tässä yhteydessä.
Yhtä ilahduttava kuin päivä on yön, valo pimeyden, auringonpaiste jyrinän ja salamoinnin rinnalla, yhtä virkistävästi vaikuttaa alamaisiin se, että he tietävät, mikä on heidän kannaltaan hyvin, mikä huonosti. Siksi tieteitä palvotaan, kirjoittajia houkutellaan kilpailemaan keskenään ja kirjapainot tuovat heidän ajatuksensa päivänvaloon. Etenkin vapaat yhteiskunnat tarvitsevat tällaista valoa. Niiden on itse ohjattava hyvinvointiaan. Jos ne ovat pimeydessä ja purjehtivat ilman ohjausta, ne kadottavat onnensa, ajavat karille ja hukuttavat koko isänmaan onnettomuuden pohjattomiin syvyyksiin juuri silloin kun luulevat pääsevänsä ankkuriin onnellisten rannalle. Silloin ne saavat kokea, miten uhkarohkeaa on olla luotsina tuntemattomilla vesillä ja ruorimiehenä osaamatta käyttää kompassia.66
Tämän Ruotsi on todella joutunut vahingokseen oppimaan. Tuskin on valju pohjantuli ilmaantunut taivaallemme, kun olemme jo luulleet sen enteilevän ihanaa aamuruskoa. Pieni merkkituli tai hohtava taivaanilmiö, joka palaa muutaman minuutin, on usein saanut meidät niin valtoihinsa, ettemme ole lainkaan huomanneet poikenneemme oikealta reitiltä. Olemme luulleet valoja Onnellisten saarelta tuikkiviksi säteiksi, mutta kun olemme hetken jumaloineet näitä pian sammuvia välähdyksiä, olemmekin huomanneet olevamme tyrskyjen ja korkeiden luotojen ympäröimiä. Useimmat ovat täysin hätääntyneinä jättäneet sekä purjeet että ruorin, kun taas toiset ovat sanoneet, että pian saamme laskea toivomaamme satamaan. Tarkkanäköiset ovat sen sijaan varoittaneet, että laiva on tuhon oma, ellemme muuta suuntaa.
Vapaissa valtioissa ei riitä, että jotkut harvat ovat ottaneet tästä selvää. Enemmistön on päätettävä asioista. Ne, jotka ovat ehtineet kyllin pitkälle, ovat liian korkealla kansan yläpuolella. He ovat sellaisia ihmisiä, jotka voittavat ensin innostuksellaan valtakunnan luottamuksen, mutta jotka vilpillinen omanvoitonpyynti johtaa pian pois oikealta reitiltä. Siksi heitä on kunnioitettava, mutta ei palvottava, ja seurattava, mutta ei sokeasti.
Jotta näin tapahtuisi, kansakunnan on itse oltava valistunut. Se vaatii kuitenkin järkeä, ja se harjaantuu parhaiten, jos kirjoitamme ajatuksiamme paperille. Mikään ei kuitenkaan juuri kannusta tähän, ellei kirjapaino levitä ajatuksia yleiseen käyttöön. Totuus ja vilpittömyys saavat siinä jalon puolustuksen. Panettelijat eivät pysty mustaamaan hyvettä,67 kuona huuhtoutuu siitä ja hyve hohtaa kahta kauniimmin. Hyve ei pelkää päivän sarastusta, ei epäile valoa, ja on vähiten vaarassa kadota silloin kun valo saa vallita.
Mutta on toisia, jotka mieluummin vetäytyvät kulissien taakse, kun heidän pitäisi tehdä jotakin, näyttäytyvät vain muutaman kerran yleisölle ja tekevät silloin kylläkin ihmeitä, mutta silmänkääntäjien tapaan sillä varauksella, että kukaan ei saa tulla heidän lähelleen tai katsoa kulissien taakse. Tri Ernst Schubert tuntuu tarkoittavan tällaisia ihmisiä kirjoittaessaan teoksessaan Heilige Reden: ”Älkää ihmetelkö, ystäväni, että totuus saa maailmalta osakseen niin hirveää ja sovittamatonta vihamielisyyttä. Milloinkaan muulloin ei kohtaa kahta täysin vastakkaista, keskenään riitelevää osapuolta kuin totuuden ja maailmanlasten mielipiteiden ja tavoitteiden ottaessa yhteen. Maailmanlapset eivät tavoittele mitään muuta kuin turhaa kunniaa, katoavia aarteita ja tuomittavaa lihanhimoa. Heidän tarkoituksensa on, että nämä jumalattomat halut nähtäisiin jollakin tavalla hyveellisinä, pettäisivät yksinkertaisia ja loisivat heille tilaisuuksia nautintoihin. Mutta heti kun totuus astuu päivänvaloon, heidän sydämensä pahuus paljastuu, ja heiltä viedään monia tilaisuuksia toteuttaa pahoja aikeitaan. Sopii ajatella, miten vaikea tilanne on sellaiselle ihmiselle, joka etsii himoista korkeinta onneaan! Hän uskoo menettävänsä kaiken, kun totuus saa yliotteen ja pureutuu68 ihmisten sydämiin. Tämä yksi ainoa ajatus riittää lietsomaan hänessä vihaa, julmuutta ja kostoa ja vainoamaan niitä, jotka tunnustavat totuuden avoimesti ja pelkäämättä.” Toisaalla Schubert kirjoittaa: ”Usein jumalanpelko estää meitä auttamasta niitä, joilla on valta käsissään. Monasti myös lähimmäisenrakkaus velvoittaa meidät ottamaan muiden sortamien ja vainoamien köyhien ja kurjien asian omaksemme. Monta kertaa oikeudenmukaisuus pakottaa meidät näkemään maailmassa suurta arvostusta saaneiden ihmisten pahuuden. Eikä tämä tilanne, joka on kaikin tavoin ristiriidassa maailman kanssa, voi antaa meidän olla pitkään rauhassa. Meistä tulee vihan kohteita. Etsitään tilaisuutta raivata meidät pois tieltä. Keksitään valheita ja syytöksiä, joilla hyvä nimemme voitaisiin tahrata. Niskaamme syydetään kaikenlaisia paheita ja rikkomuksia. Viekkautta ja väkivaltaa ei säästellä meidän turmelemiseksemme.”23
Paroni Rudolf von Hollenburg24 kirjoittaa: ”Hallitsevilla on erityisesti kolme tapaa, joilla he edistävät yksityistä voittoa yleisen kustannuksella. Ne ovat: Kansalta viedään kaikki ne keinot, joilla se voisi vahingoittaa hallitsevia. Joko oveluudella tai väkivalloin raivataan tieltä kaikki ne, jotka ovat oppineet lapsesta asti ajattelemaan ja joilla on tarmoa käyttää ajattelua yhteiseksi hyväksi, jotka perustavat toimintansa annettujen lupausten pyhyydelle eivätkä ole milloinkaan houkuteltavissa imarteluilla. Hän sanoo, että ilman näitä ihmisiä muu kansa69 on ruumis ilman sielua, että he ovat joukko vailla johtajaa, laiva ilman miehistöä ja että he nukkuvat sikeästi. Kaikki mieleltään jalot näännytetään pakkokeinoin, siten että hallitsevat ottavat varakkaiden omaisuuden haltuunsa, vaativat sietämättömän korkeita korkoja, käyttävät niitä yksityisten etujensa ajamiseen, hukuttavat kansalaiset työhön ja yrittävät sotkea heidät ulkomailla käytäviin sotiin. Kylvämällä riitaa saadaan kansalaiset käymään toistensa kimppuun. Kaikki kokoukset kielletään, suositaan hölmöjä etevien sijasta, riistetään toisilta omaisuuksia ja annetaan ne joillekin toisille.”25
”Se, joka on tasavallan kannattaja, mutta ei vallitsevan salailun ja järjenkäytön kahlitsemisen vuoksi tiedä, mitkä ovat isänmaan ulkoiset ja sisäiset edut, on ristiriidassa itsensä kanssa”, sanoo muuan toinen kirjoittaja. ”Pimeys sopii yhteen barbarian, mutta ei vapaan tasavaltaisen hengen kanssa.”
§ 23
There are constraints on reasoning, writing and printing, which I, fourthly, still have to say something about, not because enough has not already been written on this subject but because it must not be passed over at this point.
As pleasant as day is compared to night, light compared to darkness, sunshine compared to thunder and lightning, so exciting to citizens is knowledge of their well-being and distress. For that reason, learned subjects are pursued, writers are roused to compete with each other and the printing press exhibits their thoughts. Free societies in particular need such information. They have to manage their welfare by themselves. If they are benighted and leaderless, they will fail to reach the goal of felicity, will hit the rocks and plunge their entire native country into an unfathomable abyss, just when they thought they were about to drop anchor off the shore of happiness. They will then learn how hazardous it is to be a pilot in unknown waters and a leading seaman with no knowledge of the compass.66
Sweden has indeed experienced this to its own detriment. Scarcely had a pale aurora borealis appeared in our sky than we thought that it heralded the delightful red light of dawn; a small signal fire, a shining meteor that burns for a few minutes has often captivated us so much that, before we knew where we were, we had strayed from the correct fairway. We have believed them to be sparkling rays from the island of the blessed, but after admiring these quickly extinguished flares for a while, we have found ourselves surrounded by breakers and high cliffs. Most people were completely at a loss, abandoning both sails and rudder, others said that we would soon be able to anchor in a desired haven, but those who were clear-sighted said that the vessel would perish unless we changed course.
It is not enough in free states for a few to have fathomed this. It is the majority that will decide matters. Those who have advanced that far are too elevated above the common people: they are individuals who, once they have gained the confidence of the country through their zeal, are soon led astray from the right path by an insidious self-interest; they should therefore be honoured, but not worshipped, and be followed, but not blindly.
If that is to happen, the nation itself must be enlightened, but that requires reasoning. That is best developed when we put our thoughts down on paper. But there is little encouragement for that unless the printing press makes it public. That provides a noble defence for truth and innocence. Virtue is not sullied by the black67 stain of slander; it is purified from dross and shines twice as brightly. It is unafraid of daylight, never suspicious of enlightenment and least of all fears any setbacks when that is allowed to prevail.
But there are also others who prefer to stand behind a screen when they are to do something and only occasionally emerge in front of the public and then perform wonderful tricks, but with a proviso similar to that of a conjuror, that no one may come close to them or look behind the screen. Dr Ernst Schubert appears to be referring to such people when he says in his Heilige Reden:26 “Do not be surprised, my friends, that truth provokes such deep and implacable hostility from the world. There have never been two such diametrically opposed things as truth and the opinions and aims of the children of the world. The latter look for nothing but a vain glory, perishable treasures and reprehensible carnal desires. Their intention is to give these godless desires some appearance of virtue, deceive the simple-minded and gain an opportunity to indulge their sensual pleasures. But as soon as truth emerges, the evil of their hearts is exposed and they are deprived of many opportunities to achieve their evil aims. Imagine the difficult situation of a person who seeks his highest bliss in his desires! He thinks he will lose everything when truth prevails and can lodge itself68 in people’s hearts. And that single thought is enough to rouse him to fury, cruelty, vengeance and persecution against those who publicly and fearlessly profess the truth.” And in another place: “Piety often prevents us from agreeing with the aims of those who hold power. The love for our neighbour often obliges cuted by others. Justice often forces us to reveal the wickedness of those who have gained great renown in the world. And this circumstance, which in every way conflicts with that of the world, cannot possibly leave us in peace for long. People become infuriated with us. They seek to get rid of us. Lies and imputations are concocted and deprive us of our good name. We are charged with all kinds of vices and crimes. They shun neither cunning nor force in order to destroy us.”
Baron Rudolph of Hollenburg27 says: “There are three methods in particular that rulers tend to use to promote individual gain to the detriment of the public interest, namely: To deprive the general public of any ability to harm them, by getting rid either by cunning or force of all those who have from childhood learned to think and have the enterprise to carry that into effect for the common good, who act on the sanctity of promises and can never be seduced by flattering words, without whom, he says, the rest69 of the people are a body without a soul, an army without a commander, a ship without a crew and are soundly asleep. To impoverish all the noble-minded by coercion, through confiscating the possessions of the wealthy, collecting intolerable ground rents, using them for private advantage, overwhelming the citizens with work and seeking to involve them in foreign wars. To use discord to set the citizens against each other, by banning all meetings, promoting stupid people over the competent ones, depriving some of their properties and allocating them to others.”
“To be a republican,” says another author, “and not to understand the external and internal interests of one’s fatherland due to prevailing secrecy and constraints on thought, is a contradiction in terms. Ignorance is fitting for barbarism but not for a free republican spirit.”
§. 23.
Det är twång af Förnuft, pennor och tryck, som jag ännu 4) måste nämna något om, intet derföre, at icke i det ämne är förr nog skrifwit, utan emedan det på detta ställe ej får wara förtegat.
Så fägnande som dagen är emot natten, ljuset emot mörckret, solsken emot dunder och blixt, så uplifwande är ock kunskap ibland Undersåtare om sitt wäl och obestånd28. Derföre dyrckas wetenskaper, pennor retas til täflan med hwar andra, och Trycket lägger deras tanckar i dagen. I synnerhet behöfwa fria Samfund et sådant ljus. De skola sjelfwa styra sin wälfärd. Äro de i mörcker och segla utan ledare, gå de mistom om sällheten, stöta sig, och dräncka hela sit Fosterland i et botn-löst olycks-djup, just då de trodt sig få ankra på glädje-stranden. De få då ärfara hwad äfwentyr det är, at wara Los29 på obekant far-watn och Högbots-man30, utan at känna Compassen.66
Detta har Swerige med sin skada fått nog lära. Knapt har et matt nordsken wisat sig på wår himmel, förr än wi trodt det förebåda en ljuf mårgon-rådnad: et litet fyrwärcke31, et lysande meteoron32, som brinner några minuter, har ofta intagit oss så, at wi ej wetat ord af innan wi warit från rätta farleden. Wi hafwa trodt dem wara tinder-strålar från lycksalighetenes Ö, men då wi dyrckat dessa snart utslåcknade blåss en stund, hafwa wi märckt oss af bränningar och höga klippor omringade: de flästa hafwa blifwit aldeles handfallna, lemnat både segel och roder, andra sade, wi få snart ankra i en önskad hamn, men de som woro skarpsynta sade at skeppet förgås om wi intet ändra kosan33.
Det är intet nog uti fria stater, at några få hafwa studerat ut detta. Pluraliteten skal afgöra sakerna. De som hunnit så långt, stå för högt öfwer menigheten: de äro menniskor, som sedan de genom sitt nit wunnit Rikets förtroende, ledas snart genom en understucken egennytta från rätta stråten: de böra derföre hedras, men ej dyrckas, följas, men ej blindt-wis.
Skal det ske, måste Nation wara sjelf uplyst: men dertil fordras förnuft: det upöfwas bäst då wi tekna wåra tankar på papper. Men dertil gifwes föga upmuntran om ej trycket gör det allmänt. Sanning och oskuld har deruti et ädelt förswar. Dygden smutsas ej af belacka67res swärta: Hon luttras ifrån slagget34, och gifwer en dubbel glans: hon fruchtar ej för dagen: Misstänker aldrig ljuset, och befarar aldra minst äfwentyr då det får blifwa rådande.
Men det gifwes ock andra, som hälst ställa sig bakom skärmen då de skola göra något, och allenast en eller annan gång gå fram för menighetens ögon, och göra då underwärck, men med et förbehåll, som liknar Taskspelares35, at ingen får komma dem när eller se bakom skärmen. Sådana tycks Doct. Ernst Schubert hafwa at göra med, då han säger i sina Heilige Reden. ”Undrer eder intet mina wänner, at sanningen ådrager sig af Werlden en så grufwelig och oförsonlig fiendskap. Aldrig någonsin har man haft twänne så snörrätt mot hwarandra stridande ting, som sanningen och werldenes barns meningar och afsigter. Dessa söka ingen ting annat, än en fåfäng ära, förgängeliga skatter, och fördömmeliga kötsens begär. Deras afsigt är, at de dessa Gudlösa begär måtte förwärfwa något dygde-anseende, bedraga de enfaldiga, och förskaffa sig tilfälle, at få nyttja sina wällustar. Men så snart sanningen kommer i ljuset, warder deras hjertans ondska uptäckt, och dem många tilfällen at winna sina onda afsigter afskurna. Tänck hwad swår belägenhet för en menniska, som i lustar söker sin högsta lycksalighet! Han tror sig förlora alt, när sanningen tager öfwerhanden, och får fästa sig uti68 menniskornas hjertan. Och denna enda tankan är alt tilräckelig, at bringa honom til wrede, til grufsamhet, til hämd och til förföljelse emot dem, som sanningen offenteligen och utan sky bekänna.” Och på et annat ställe. ”Ofta hindrar oss Gudsfrugtan at biträda dem i deras afsigter, som hafwa magten i händerna. Ofta förbinder oss nästans kärlek, at taga oss an de fattigas och eländas sak, som af andra warda undertryckta och förfölgda. Ofta twingar oss rättwisan, at uptäcka deras ondska, som i werlden wunnit et stort anseende. Och detta förhållande, som på alt sätt strider emot werldens, kan omöjeligen länge lämna oss uti ro. Man blifwer förbittrad uppå oss. Man tracktar, at få oss utur wägen. Man uptäncker lögn och tilwitelser och beröfwar oss wårt goda namn. Man påbördar oss allehanda laster och förbrytelser. Man spar hwarken list eller wåld at fördärfwa oss.”36
Baron Rudolph af Holenburg37 säger; ”At trenne sätt äro i synnerhet, som regerande pläga bruka, at befordra enskilt winst på det allmännas bekostnad, nemligen: At förtaga menigheten all förmåga at skada sig. Då man antingen genom list eller wåld lagar alla dem utur wägen, som från barndomen lärt sig at täncka, och hafwa drift at wärkställa det til allmänt wäl, som bygga på löftens helgd, och aldrig af smickrande ord kunna förledas, utom hwilka han säger det öfri69ga folket wara en kropp utan själ, en här utan anförare, et skepp utan besättning och såfwa helt säkra. At genom twång utmärgla alla ädelsinta, då de draga under sig de förmögnas ägodelar, drifwa in odrägeliga räntor, nyttja dem til enskilta intressen, öfwerhopa Medborgarena med arbete, och söka inwekla dem uti utwärtes krig. Genom twedrägt sätta Medborgarena hwarannan uti håret, då de förbjuda alla sammankomster, befordra dumma för de skickeliga, afhända androm egendomar, och tildömma dem åt andra.”38
”At wara Republican”, säger en annan Auctor, ”och för härskande hemligheter och Förnufts twång ej känna sitt Fäderneslands yttre och inre intressen, strider emot sig sjelft. Mörker passar med Barbarie, men ej med en fri Republicansk anda.”
§ 23
Neljäntenä asiana minun on vielä sanottava jotakin järkeen, kirjoittamiseen ja painamiseen kohdistuvasta pakosta, ei siksi, etteikö siitä olisi jo aiemmin kirjoitettu tarpeeksi, vaan siksi ettei asiasta voi vaieta tässä yhteydessä.
Yhtä ilahduttava kuin päivä on yön, valo pimeyden, auringonpaiste jyrinän ja salamoinnin rinnalla, yhtä virkistävästi vaikuttaa alamaisiin se, että he tietävät, mikä on heidän kannaltaan hyvin, mikä huonosti. Siksi tieteitä palvotaan, kirjoittajia houkutellaan kilpailemaan keskenään ja kirjapainot tuovat heidän ajatuksensa päivänvaloon. Etenkin vapaat yhteiskunnat tarvitsevat tällaista valoa. Niiden on itse ohjattava hyvinvointiaan. Jos ne ovat pimeydessä ja purjehtivat ilman ohjausta, ne kadottavat onnensa, ajavat karille ja hukuttavat koko isänmaan onnettomuuden pohjattomiin syvyyksiin juuri silloin kun luulevat pääsevänsä ankkuriin onnellisten rannalle. Silloin ne saavat kokea, miten uhkarohkeaa on olla luotsina tuntemattomilla vesillä ja ruorimiehenä osaamatta käyttää kompassia.66
Tämän Ruotsi on todella joutunut vahingokseen oppimaan. Tuskin on valju pohjantuli ilmaantunut taivaallemme, kun olemme jo luulleet sen enteilevän ihanaa aamuruskoa. Pieni merkkituli tai hohtava taivaanilmiö, joka palaa muutaman minuutin, on usein saanut meidät niin valtoihinsa, ettemme ole lainkaan huomanneet poikenneemme oikealta reitiltä. Olemme luulleet valoja Onnellisten saarelta tuikkiviksi säteiksi, mutta kun olemme hetken jumaloineet näitä pian sammuvia välähdyksiä, olemmekin huomanneet olevamme tyrskyjen ja korkeiden luotojen ympäröimiä. Useimmat ovat täysin hätääntyneinä jättäneet sekä purjeet että ruorin, kun taas toiset ovat sanoneet, että pian saamme laskea toivomaamme satamaan. Tarkkanäköiset ovat sen sijaan varoittaneet, että laiva on tuhon oma, ellemme muuta suuntaa.
Vapaissa valtioissa ei riitä, että jotkut harvat ovat ottaneet tästä selvää. Enemmistön on päätettävä asioista. Ne, jotka ovat ehtineet kyllin pitkälle, ovat liian korkealla kansan yläpuolella. He ovat sellaisia ihmisiä, jotka voittavat ensin innostuksellaan valtakunnan luottamuksen, mutta jotka vilpillinen omanvoitonpyynti johtaa pian pois oikealta reitiltä. Siksi heitä on kunnioitettava, mutta ei palvottava, ja seurattava, mutta ei sokeasti.
Jotta näin tapahtuisi, kansakunnan on itse oltava valistunut. Se vaatii kuitenkin järkeä, ja se harjaantuu parhaiten, jos kirjoitamme ajatuksiamme paperille. Mikään ei kuitenkaan juuri kannusta tähän, ellei kirjapaino levitä ajatuksia yleiseen käyttöön. Totuus ja vilpittömyys saavat siinä jalon puolustuksen. Panettelijat eivät pysty mustaamaan hyvettä,67 kuona huuhtoutuu siitä ja hyve hohtaa kahta kauniimmin. Hyve ei pelkää päivän sarastusta, ei epäile valoa, ja on vähiten vaarassa kadota silloin kun valo saa vallita.
Mutta on toisia, jotka mieluummin vetäytyvät kulissien taakse, kun heidän pitäisi tehdä jotakin, näyttäytyvät vain muutaman kerran yleisölle ja tekevät silloin kylläkin ihmeitä, mutta silmänkääntäjien tapaan sillä varauksella, että kukaan ei saa tulla heidän lähelleen tai katsoa kulissien taakse. Tri Ernst Schubert tuntuu tarkoittavan tällaisia ihmisiä kirjoittaessaan teoksessaan Heilige Reden: ”Älkää ihmetelkö, ystäväni, että totuus saa maailmalta osakseen niin hirveää ja sovittamatonta vihamielisyyttä. Milloinkaan muulloin ei kohtaa kahta täysin vastakkaista, keskenään riitelevää osapuolta kuin totuuden ja maailmanlasten mielipiteiden ja tavoitteiden ottaessa yhteen. Maailmanlapset eivät tavoittele mitään muuta kuin turhaa kunniaa, katoavia aarteita ja tuomittavaa lihanhimoa. Heidän tarkoituksensa on, että nämä jumalattomat halut nähtäisiin jollakin tavalla hyveellisinä, pettäisivät yksinkertaisia ja loisivat heille tilaisuuksia nautintoihin. Mutta heti kun totuus astuu päivänvaloon, heidän sydämensä pahuus paljastuu, ja heiltä viedään monia tilaisuuksia toteuttaa pahoja aikeitaan. Sopii ajatella, miten vaikea tilanne on sellaiselle ihmiselle, joka etsii himoista korkeinta onneaan! Hän uskoo menettävänsä kaiken, kun totuus saa yliotteen ja pureutuu68 ihmisten sydämiin. Tämä yksi ainoa ajatus riittää lietsomaan hänessä vihaa, julmuutta ja kostoa ja vainoamaan niitä, jotka tunnustavat totuuden avoimesti ja pelkäämättä.” Toisaalla Schubert kirjoittaa: ”Usein jumalanpelko estää meitä auttamasta niitä, joilla on valta käsissään. Monasti myös lähimmäisenrakkaus velvoittaa meidät ottamaan muiden sortamien ja vainoamien köyhien ja kurjien asian omaksemme. Monta kertaa oikeudenmukaisuus pakottaa meidät näkemään maailmassa suurta arvostusta saaneiden ihmisten pahuuden. Eikä tämä tilanne, joka on kaikin tavoin ristiriidassa maailman kanssa, voi antaa meidän olla pitkään rauhassa. Meistä tulee vihan kohteita. Etsitään tilaisuutta raivata meidät pois tieltä. Keksitään valheita ja syytöksiä, joilla hyvä nimemme voitaisiin tahrata. Niskaamme syydetään kaikenlaisia paheita ja rikkomuksia. Viekkautta ja väkivaltaa ei säästellä meidän turmelemiseksemme.”39
Paroni Rudolf von Hollenburg40 kirjoittaa: ”Hallitsevilla on erityisesti kolme tapaa, joilla he edistävät yksityistä voittoa yleisen kustannuksella. Ne ovat: Kansalta viedään kaikki ne keinot, joilla se voisi vahingoittaa hallitsevia. Joko oveluudella tai väkivalloin raivataan tieltä kaikki ne, jotka ovat oppineet lapsesta asti ajattelemaan ja joilla on tarmoa käyttää ajattelua yhteiseksi hyväksi, jotka perustavat toimintansa annettujen lupausten pyhyydelle eivätkä ole milloinkaan houkuteltavissa imarteluilla. Hän sanoo, että ilman näitä ihmisiä muu kansa69 on ruumis ilman sielua, että he ovat joukko vailla johtajaa, laiva ilman miehistöä ja että he nukkuvat sikeästi. Kaikki mieleltään jalot näännytetään pakkokeinoin, siten että hallitsevat ottavat varakkaiden omaisuuden haltuunsa, vaativat sietämättömän korkeita korkoja, käyttävät niitä yksityisten etujensa ajamiseen, hukuttavat kansalaiset työhön ja yrittävät sotkea heidät ulkomailla käytäviin sotiin. Kylvämällä riitaa saadaan kansalaiset käymään toistensa kimppuun. Kaikki kokoukset kielletään, suositaan hölmöjä etevien sijasta, riistetään toisilta omaisuuksia ja annetaan ne joillekin toisille.”41
”Se, joka on tasavallan kannattaja, mutta ei vallitsevan salailun ja järjenkäytön kahlitsemisen vuoksi tiedä, mitkä ovat isänmaan ulkoiset ja sisäiset edut, on ristiriidassa itsensä kanssa”, sanoo muuan toinen kirjoittaja. ”Pimeys sopii yhteen barbarian, mutta ei vapaan tasavaltaisen hengen kanssa.”
§ 23
There are constraints on reasoning, writing and printing, which I, fourthly, still have to say something about, not because enough has not already been written on this subject but because it must not be passed over at this point.
As pleasant as day is compared to night, light compared to darkness, sunshine compared to thunder and lightning, so exciting to citizens is knowledge of their well-being and distress. For that reason, learned subjects are pursued, writers are roused to compete with each other and the printing press exhibits their thoughts. Free societies in particular need such information. They have to manage their welfare by themselves. If they are benighted and leaderless, they will fail to reach the goal of felicity, will hit the rocks and plunge their entire native country into an unfathomable abyss, just when they thought they were about to drop anchor off the shore of happiness. They will then learn how hazardous it is to be a pilot in unknown waters and a leading seaman with no knowledge of the compass.66
Sweden has indeed experienced this to its own detriment. Scarcely had a pale aurora borealis appeared in our sky than we thought that it heralded the delightful red light of dawn; a small signal fire, a shining meteor that burns for a few minutes has often captivated us so much that, before we knew where we were, we had strayed from the correct fairway. We have believed them to be sparkling rays from the island of the blessed, but after admiring these quickly extinguished flares for a while, we have found ourselves surrounded by breakers and high cliffs. Most people were completely at a loss, abandoning both sails and rudder, others said that we would soon be able to anchor in a desired haven, but those who were clear-sighted said that the vessel would perish unless we changed course.
It is not enough in free states for a few to have fathomed this. It is the majority that will decide matters. Those who have advanced that far are too elevated above the common people: they are individuals who, once they have gained the confidence of the country through their zeal, are soon led astray from the right path by an insidious self-interest; they should therefore be honoured, but not worshipped, and be followed, but not blindly.
If that is to happen, the nation itself must be enlightened, but that requires reasoning. That is best developed when we put our thoughts down on paper. But there is little encouragement for that unless the printing press makes it public. That provides a noble defence for truth and innocence. Virtue is not sullied by the black67 stain of slander; it is purified from dross and shines twice as brightly. It is unafraid of daylight, never suspicious of enlightenment and least of all fears any setbacks when that is allowed to prevail.
But there are also others who prefer to stand behind a screen when they are to do something and only occasionally emerge in front of the public and then perform wonderful tricks, but with a proviso similar to that of a conjuror, that no one may come close to them or look behind the screen. Dr Ernst Schubert appears to be referring to such people when he says in his Heilige Reden:42 “Do not be surprised, my friends, that truth provokes such deep and implacable hostility from the world. There have never been two such diametrically opposed things as truth and the opinions and aims of the children of the world. The latter look for nothing but a vain glory, perishable treasures and reprehensible carnal desires. Their intention is to give these godless desires some appearance of virtue, deceive the simple-minded and gain an opportunity to indulge their sensual pleasures. But as soon as truth emerges, the evil of their hearts is exposed and they are deprived of many opportunities to achieve their evil aims. Imagine the difficult situation of a person who seeks his highest bliss in his desires! He thinks he will lose everything when truth prevails and can lodge itself68 in people’s hearts. And that single thought is enough to rouse him to fury, cruelty, vengeance and persecution against those who publicly and fearlessly profess the truth.” And in another place: “Piety often prevents us from agreeing with the aims of those who hold power. The love for our neighbour often obliges cuted by others. Justice often forces us to reveal the wickedness of those who have gained great renown in the world. And this circumstance, which in every way conflicts with that of the world, cannot possibly leave us in peace for long. People become infuriated with us. They seek to get rid of us. Lies and imputations are concocted and deprive us of our good name. We are charged with all kinds of vices and crimes. They shun neither cunning nor force in order to destroy us.”
Baron Rudolph of Hollenburg43 says: “There are three methods in particular that rulers tend to use to promote individual gain to the detriment of the public interest, namely: To deprive the general public of any ability to harm them, by getting rid either by cunning or force of all those who have from childhood learned to think and have the enterprise to carry that into effect for the common good, who act on the sanctity of promises and can never be seduced by flattering words, without whom, he says, the rest69 of the people are a body without a soul, an army without a commander, a ship without a crew and are soundly asleep. To impoverish all the noble-minded by coercion, through confiscating the possessions of the wealthy, collecting intolerable ground rents, using them for private advantage, overwhelming the citizens with work and seeking to involve them in foreign wars. To use discord to set the citizens against each other, by banning all meetings, promoting stupid people over the competent ones, depriving some of their properties and allocating them to others.”
“To be a republican,” says another author, “and not to understand the external and internal interests of one’s fatherland due to prevailing secrecy and constraints on thought, is a contradiction in terms. Ignorance is fitting for barbarism but not for a free republican spirit.”
Föregående avsnitt: Utflyttning, § 22
Följande avsnitt: Utflyttning, § 24
Platser: Sverige (Swerige, Swerge, Ruotzi)
Personer: Bernegger (Berneggerus), Matthias Dietrichstein-Hollenburg (Holenburg), Rudolf von Schubert, Johann Ernst
Bibelställen:
Teman: