Kolmas katekismussaarna, § 11

Tyvärr är detta innehåll inte tillgängligt på svenska

§ 11

Toinen armonvaikutus tai muutos, jonka meissä tulee tapahtua, on kuten sanottua oikea ja autuaaksitekevä usko. Siinä meidän on erityisesti otettava huomioon kaksi asiaa, nimittäin ensinnäkin sen oikea luonne ja toiseksi se, mitä asioita siihen varsinaisesti kuuluu. Itse sanalla usko on useita eri merkityksiä. Uskoa jotain merkitsee nimittäin sitä, että pidämme jotain asiaa tai kertomusta todenmukaisena, vaikka emme ole itse nähneet sitä tai emme terveen järjen päätelmillä ole voineet päästä siitä täyteen varmuuteen. Jumalalla usko on sitä, että hän pitää mitä on luvannut, mistä syystä Daavid kutsuu häntä uskolliseksi tai uskollisuudessa suureksi11992/muokattu Ps. 86:15. Muuten myös kykyä saada Jumalan avulla aikaan ihmetekoja kutsutaan uskoksi 1. Kor. 13:2. Kun kyse on autuuttavasta uskosta, otamme tässä lähtökohdaksi ensin mainitun ja yleisimmän117 uskon käsitteen, eli sen, että se on vakaumusta toisten meille kertoman totuudellisuudesta. Sen johdosta voidaan kutsua uskoksi myös sitä, kun hyväksymme kaikki ne asiat, joita Jumalan sanassa meille julistetaan. Mutta suppeammassa merkityksessä usko on sitä, että tunnustamme Jeesuksen pyhän opin totuuden sellaisena kuin pyhät apostolit ja evankelistat ovat sen meille julistaneet. Myös autuuttava usko voidaan ymmärtää laajemmassa tai suppeammassa merkityksessä. Edellisessä mielessä uskoon sisältyy sielussa tapahtuva Pyhän Hengen voimakas vakuuttaminen meidän sovituksestamme Välittäjämme täyttymyksen kautta. Jälkimmäisessä se tarkoittaa vain sitä, että ahdinkoon joutunut syntinen ottaa vastaan ja omaksuu Jeesuksen tarjoaman sovituksen. Asia, johon meidän tulee uskoa, on silloin se, että Jumala on lähettänyt Poikansa Jeesuksen Kristuksen, jotta tämä ihmiseksi tulleena suorittaisi täydellisen maksun kaikista maailman synneistä Joh. 1:29 ja jotta hänestä tulisi Profeettamme ja Kuninkaamme, joka tekee meidät autuaiksi, minkä parannukseen valmis syntinen hartaasti haluten ottaa vastaan ja koko laajuudessaan omaksuu. Tästä vakuuttumisesta toteamme, että sen täytyy olla voimakasta ja elävää, sellainen kuin se Jumalan Hengen vaikutuksesta on synnistä huolestuneessa ja neuvottomassa sielussa. Se ei suinkaan toteudu lain kautta, vaikka lain täytyykin valmistaa kovaa ihmissydäntä ja kirouksellaan ajaa kadotettu syntinen118 etsimään apua Jeesukselta, jossa apua on saatavilla, vaan evankeliumin lohduttavien armonlupausten ja vakuutusten kautta, jotka saavat aikaan olennaisen muutoksen ihmisen koko sielussa, niin että ymmärrys, joka yhtäältä näkee oman syvän turmeluksensa, toisaalta tulee huomaamaan Jeesuksen täydellisen täyttymyksen virtaavan hänen hartaasta rakkaudestaan, kuulee armon ja anteeksiantamuksen rauhansanomaa julistettavan kaikille syntisille, jotka haluavat sen ottaa vastaan, ja näkee hänen rakkautensa käsivarret ojennettuina ottamaan huomaansa kaikki syntiset jotka hänen luokseen pakenevat. Tämä kaikki herättää hänessä hartaan armon kaipuun, todellisen pakenemisen tähän syntisten turvapaikkaan ja lopulta halun saada turvallisesti ottaa vastaan kaikki hänen hankkimansa autuus. Katsokaa siis, rakkaat kuulijat, tällainen on uskon oikea luonne ja laatu, sellaisena kuin se on meille Jumalan pyhässä sanassa ilmoitettuna. Tämän uskon välttämättömyydestä autuutemme kannalta ei tarvitse esittää liiemmin todisteita. Paavali sanoo selvästi: Ilman uskoa ei kukaan ole Jumalan mielen mukainen Hepr. 11:6, ja Vapahtajamme, joka on meidän oikea ja luotettava oppimestarimme sanoi lähettäessään opetuslapsensa saarnaamaan evankeliumia kaikkialle maailmaan: Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen Mark. 16:16. Mutta vakuuttaaksenne teidät siitä, että uskon luonne ja laatu on sellainen, miksi sen kuvasimme, haluan esittää vain yhden kohdan pyhästä Raamatustamme, mutta sellaisen, jonka olemme119 evankelista Johanneksen välityksellä saaneet Jeesuksen omasta suusta. Kun hänen piti kuvailla Nikodemokselle uudestisyntymää, hän päätyi puhumaan uskosta, jolla maailman Vapahtaja pitää ottaa vastaan, ja näin siinä sanotaan: Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän, eikä kukaan joutuisi kadotukseen21992/muokattu Joh. 3:14–16. En tiedä, voiko elävää uskoa selittää paremmin kuin tapahtui tässä voimakkaassa raamatunlauseessa. Tarkastelkaamme sitä lähemmin. Israelin kansa oli raskaasti tehnyt syntiä Herraa vastaan ja siten sytyttänyt hänen vihansa niin, että hän lähetti heidän joukkoonsa myrkkykäärmeitä, jotka purivat heitä niin, että paljon Israelin kansaa tuhoutui. Siitä seurasi leirissä huutoa ja valitusta, kansa riensi Mooseksen luokse huutaen peloissaan ja kauhuissaan: Me teimme synnin, kun puhuimme Herraa vastaan. Kun Mooses sitten rukoili Jumalaa kansan puolesta, Jumala pyysi häntä tekemään pronssikäärmeen, joka kohotettiin korkealle ylös sillä lupauksella, että jos jotakuta puri käärme ja hän katsoi pronssikäärmeeseen, hän säilyi hengissä, mikä merkillinen tapaus voidaan lukea 4. Moos. 21:6–9. Äsken esitetyissä sanoissa syntiset seisovat Israelin lasten paikalla ja ylös kohotettu pronssikäärme esittää maailman Vapahtajaa ristillä. On helppo kuvitella, mikä hirveä kuolemanpelko ja kauhu valtasi niiden sielut, jotka näkivät tuhansien tovereidensa ja veljiensä120 pienen hetken kuluessa olevan terveitä, purtuja ja kuolleita, kun nuo myrkylliset eläimet haavoittivat heitä. Kuoleman pelkoa ei voisi milloinkaan kuvata kauhistuttavammin kuin millaisena sen silloin täytyi loistaa heidän epätoivoisilta kasvoiltaan. Kuvitelkaamme siis, miten Mooses kohottaa pronssikäärmeen leirissä ja antaa kaikille tiedoksi iloisen sanoman, että jokainen, vaikka häntä on purtu kuolettavastikin, tulee heti terveeksi, kun hän luo katseensa pronssikäärmeeseen, ja millä hartaalla halulla kääntävätkään nämä vapisevat syntiset katseensa sinne ja tungeksivat keskenään saadakseen katsoa pronssikäärmettä. Mikä iloinen elämän toivo nouseekaan heidän sydämissään? Kuinka uskollisesti he sinne katsovatkaan ja mitä lohdutusta he tuntevatkaan, kun he näkevät tulleensa pelastetuksi? Katsokaa, kuulijani, tässä on eloisa kuvaus elävästä uskosta. Kun syntinen näkee itsensä kauhean helvetin käärmeen haavoittamaksi ja tuntee itsensä kadotetuksi ajassa ja ikuisuudessa, silloin nousee ahdistus, tuska ja kauhu. Kun tälle kadotetulle sielulle julistetaan, että Jeesus, maailman Vapahtaja on korotettu ristille, niin ettei yksikään, joka uskon silmin katsoo häneen, joudu kadotukseen, kuinka uskollisesti hän silloin kääntääkään katseensa sinne, eikä vain katsettaan, vaan kaikki hänen sielunvoimansa kääntyvät katsomaan häntä, ottamaan vastaan ja omakseen Jeesuksen, hänen vuoksensa haavoitetun Jumalan Karitsan, sen sovitustyön ja sen hankkiman pelastuksen. Ja mitä iloa hän maistaakaan, kun121 tämä ikuinen Armahtaja puhuttelee tätä verissään makaavaa puolikuollutta syntistä: Jää eloon Hes. 16:6.

Kun näin olemme koettaneet tehdä uskon varsinaisen luonteen ja laadun teille ymmärrettäväksi, meidän on myös sanottava jotain olennaisista uskonkohdista, jotka ovat tieto, suostumus ja luottamus. Jokaiselle on selvää, että ei voi olla mitään oikeaa uskoa ilman tietoa niistä evankeliumin totuuksista, joihin meidän pitää uskoa. Tästä ei voi olla epäilystäkään, ja siksi apostoli Paavali sanookin: Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Room. 10:14. Vapahtaja itse sanoo: Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen Joh. 17:3. Tällä tietämisellä ymmärrämme toki myös sitä, että elävästi uskoen otamme vastaan Jumalan ja Jeesuksen, mutta silti nämä sanat osoittavat, että itse tieto ja tuntemus on myös uskon yksi olennainen osa. Tähän tulee kuitenkin huomauttaa, että pelkästään kirjaimellinen tieto ei suinkaan riitä sytyttämään sydämessä oikeaa uskoa, ilman Jumalan Hengen voimallisesti aikaansaamaa evankeliumin totuuksien elävää tuntemista ja mieltämistä. Toinen uskoon kuuluva seikka on myöntymys tai suostumus, joka perustuu sydämen vakuuttuneisuuteen jumalallisista totuuksista. Tämä vakuuttuneisuus perustuu ensinnäkin siihen, että oppi taivaasta122 ei sisällä mitään, mikä sotii tervettä järkeä vastaan, vaan terveen järjen on päinvastoin hyväksyttävä se, kun se ilmoituksen kautta tulee meille tutuksi, mutta ennen muuta ja toiseksi se perustuu Jumalan omaan vankkumattomaan todistukseen pyhässä ja meille autuutemme vuoksi ilmoitetussa sanassa, jossa hän itse sanoo: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa Matt. 24:35. Mutta vakuuttuneisuuden itsensä saa aikaan Jumalan Henki sanan kuulemisessa tai lukemisessa, eikä se suinkaan ole kylmäkiskoista ja tunteetonta myöntymistä, joka ei herätä tahdossa minkäänlaista liikutusta, vaan se on vahvaa ja elävää käsitystä kaikesta siitä, mitä Jeesus on tehnyt ja kärsinyt meidän vuoksemme, aivan kuin syntinen olisi paikalla Getsemanessa ja näkisi Vapahtajansa tuskan ja sielunahdistuksen silmiensä edessä, seuraisi itse uskollista Armahtajaansa Golgatalle, kuulisi hänen puhuvan, näkisi hänen haavansa ja vaikeat tuskansa samalla koko ajan muistaen, että sen kaiken hän kärsii ja kestää minun syntieni tähden. Kolmas on uskon luottamus, joka ei vain pidä Jeesusta koko maailman Vapahtajana vaan näkee ja ottaa hänet vastaan omana Vapahtajanaan, ottaa omakseen koko hänen sovitustyönsä ja eräänlaista turvaa tuntien lepää hänen armonlupauksiensa varassa, täysin varmana syntiensä anteeksisaamisesta, elämästä ja autuudesta hänessä. Ja tällaisesta elävästä uskosta voimme täysin varmasti käyttää apostolin sanoja: Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään Room. 10:11.123

1. 1992/muokattu
2. 1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English