Tankar, § 9

28

§. 9.

Nu åter et steg längre fram uti vårt ämne. När Tienstehions-Stadgarne af år 1723 och 1739 utfärdades, ehuru svåra inskränkningar då ock skedde uti deras naturliga friheter, hade de dock den quar, at vid års ändan i en viss faststäld ordning få välja sig husbonde til det följande; men nu har man begynt, ju längre ju mera, arbeta på den än återstående lilla frihetens inskränkning. Det ena tvånget gör altid det andra oumgängeligt. Man såg at vissa års-löner aldrig kunde vinna någon verkställighet, om tienstehionen ej tillika skulle förlora den frihet, at sielfve få söka sig tienst.

Jag vil minnas, at 1766 års Project redan innehölt en enroullering14här: antecknande på en lista, förtecknande af husbönder och tienstefolk, och det nya förslaget, som blifvit tilskapadt i vissa Län, och hvilket flere såsom välsignadt påyrka, fastställer tienstefolkets fördelning genom lott husbönder emellan. Afsigten härmed synes, efter min tanka, hafva varit treggehanda.15tredelad Den första, at afskräcka tienstefolket ifrån flyttningar, då de ingen frihet egde at sielfve det ringaste se sig före. Den andra, at skaffa tienstehion åt den, som annars ingen otvungen ville tiena hos: och den tredie, at aldrig behöfva söka tienstefolk, eller derigenom sättas i nödvändighet, at någonsin betinga om stedsel eller års-lön, utan få följa rent af den häröfver af husbönderna uprättade taxa.

Stanna nu åter härvid, min Läsare, en handvänning, och betrakta menniskan på sin naturliga frihets sida. Hvad tycker du väl29 om detta blindspel? Jag föreställer mig några myndiga män sittande vid tärnings-bordet, och husbönderne deromkring; de andre bekymrade, hvem de nu måtte få i sin tienst; alena den vrångsinte, som förr blifvit utan, modig öfver et med tärnings-kast förvärfvadt rof; men de flyttande tienstehionen utanföre, såsom fårhopar, med bäfvan för sit okända öde, fördelas efter numer til sina nya husbönder, föga annorlunda än slafvar uppå torget i Alger måste gå dit ödet leder dem. Ömar du, min Läsare, icke vid denna syn, öfver den förtrampade menniskligheten? Hvar är här förnuft? hvar eftertanka? och hvar änteligen hela det vakra ordet Friheten? Altsammans har förvandlats til et tärning-spel.

Men lät oss likväl med mera lugn öfverväga saken. Är då icke förnuft och granskning et vårt slägtes yppersta adelskap framför alla andra kreatur? Hvartil har Skaparen det ämnat? Månn, at blott tiena andra dermed och leka blindbock med vår egen välfärd? Nej, utan at derigenom söka befordra vårt eget sanskylliga bästa, hvartil det at tiena vår nästa äfven är et stort medel, men ej vårt ändamål. Husbonden tol ingalunda, at des tienare leker blindbock i hans syslor, ty dertil fordras flit, omtanke och förstånd: huru eger man då nog tiokt samvete, at tvinga tienaren, at vara blind om sin egen framtid?

Husbonden, säger du, är ju i lika mörker under lotten, som tienaren, han vet icke eller hvem han får i sin tienst; således är30 det lika tvång för husbonde, som tienare. Det är ock så i sanning; derföre finner jag ock icke huru husbönderne utan oro kunna gå deruti, när jag undantager dem, som för sit barbariska förhållande emot sit tienstefolk äro i almänhet ökände, och derföre genom fritt val sällan eller aldrig kunna få någon tienare, och om de änteligen få någon, så är han redan den ledaste, som ingen husbonde kan komma til rätta med. För detta slags husbönder är lottningen en makalös sak, här får den odygdige skifta bytet jemt med den dygdiga; och här ligger hufvud drif-fiädren til lottningen.

Du säger: En husbonde blifver snart ansedd för barbarisk, när han vil hålla sit tienstefolk til sina skyldigheter, när de ej få lätjas som de vilja, och derföre skal man sedan ej alenast blifva utskämd, utan ock satt med sit hemmansbruk i yttersta förlägenhet. Men jag svarar: När en husbonde drifver sit arbete med ordning, umgås med sit folk som med menniskor, bibehåller kärlek och vördnad, och nytjar emot dem, såsom emot andra menniskor, tolamod och sagtmodighet, får han icke sådant namn af andra än bestar, och sådane ega aldrig vitsord i almänheten, fast hos bespottare.

Så klart som det altså är, at lottningen afskär dygdiga husbönder och legohion deras billiga förmon, at få söka up hvarandra, så uphäfver den ock med det samma de starkaste drif-fiädrar til dygd hos båda två. Husbönderne behöfva efter denna nya plan icke fruk31ta, at de åt hösten skola blifva utan folk; derföre blifva deras passioner emot sina legohion tygellöse, hvilka uti tienste-folkets frihet förr egde en stark, en för menniskligheten nödig håll-hake: och tienstehionen, som då på en gång förlorat al upmuntran til idoghet och dygd, blifva nedslagne, trälaktige och förtviflade. De niuta i denna förfatning ingen upmuntran til idoghet; ty alt deras bemödande blir blott en skyldighet, som icke förbätrar deras vilkor en hårsmon, och den sista, at helst få söka sig en dygdig husbonde, blir dem änteligen här afskuren, då den late och liderlige kan pocka sig til16pocka sig til: skaffa sig eller utverka samma förmoner, som den villige, om ej husbönders godtycko åter skal blifva rådande, under den rubrik, at husbonden kan ju löna sin tienare, som han förtient; då åter den faststälte lönen får et helt annat utseende, nemligen, det högsta, som husbonden skal gifva tienstehionen är den i taxan faststälte lönen; men väl må han gifva derunder, så litet honom behagar, under den förevänning, at tienaren har ej giort rätt för mera, och då blifver förtrycket dubbelt. Men annars lönar det sig icke, at vara trogen och flitig. Lotten afgör hans öde, och blinda ödet skal med våld quäfja hans begär efter lyksalighet.

Af så lågt trampade siälar kan icke väntas någon politisk dygd, då karbasen17piskan måste bli nästan den enda drif-kraften til hans flit och trohet, enahanda med dem, som nytjas för de oförnuftiga diuren. Du säger: Der32 finnes ock beklagligen ingen moralitet18moral hos dem. Jag svarar: Den kan ock icke finnas, der alle grunder dertil så ögonskenligen kastas öfverända.

1. här: antecknande på en lista, förtecknande
2. tredelad
3. pocka sig til: skaffa sig eller utverka
4. piskan
5. moral

28

§ 9

Edetkäämme jälleen askel syvemmälle aiheeseemme. Kun vuosien 1723 ja 1739 palkollissäännöt laadittiin ja silloin myös palkollisten luonnollisia vapauksia voimakkaasti rajoitettiin, heille jäi kuitenkin se vapaus, että he saivat vuoden lopussa valita tietyssä säädetyssä järjestyksessä itselleen isännän seuraavaksi vuodeksi. Nyt on kuitenkin alettu aikaa myöten yhä voimakkaammin pyrkiä jäljellä olevan vähäisenkin vapauden rajoittamiseen. Yksi pakko tekee aina toisen pakon välttämättömäksi. Havaittiin, ettei kiinteitä vuosipalkkoja koskaan saataisi käytäntöön, elleivät palkolliset lisäksi menettäisi vapautta etsiä itselleen palveluspaikkaa.

Muistelen, että vuoden 1766 suunnitelmaan jo sisältyi isäntien ja palvelusväen luettelointi,19vuoden 1766 suunnitelmaan jo sisältyi isäntien ja palvelusväen luettelointi: ks. edellä § 2 ja uusi eräissä lääneissä laadittu ehdotus, jonka toteuttamista monet vaativat pitäen sitä siunauksellisena, määrää palkolliset jaettavaksi arvalla isäntien kesken. Käsittääkseni tässä on pyritty kolmeen tavoitteeseen. Ensiksikin pyritään pelottamaan palvelusväkeä luopumaan muutoista, kun heillä ei olisi pienintäkään vapautta varautua itse siihen, mitä eteen tulisi. Toiseksi halutaan hankkia palkollisia isännälle, jonka luona kukaan ei haluaisi olla töissä ellei olisi pakko, ja kolmanneksi halutaan, ettei palvelusväkeä koskaan tarvitsisi etsiä eikä siinä yhteydessä jouduttaisi milloinkaan kiistelemään pestuurahasta tai vuosipalkasta, vaan saataisiin suoraan noudattaa isäntien laatimaa taksaa.

Pysähdyhän taas hetkeksi, lukijani, tätä asiaa miettimään ja tarkastele ihmistä hänen luonnollisen vapautensa kannalta. Mitäpä ajattelet29 tästä sokkoleikistä? Kuvittelen muutamien mahtimiesten istuvan arvontapöydän ääressä ja isäntien heidän ympärillään, muut huolissaan siitä, kenet he nyt mahtavat saada palvelukseensa, vain väärämielinen ja ennen ilman palvelusväkeä jäänyt isäntä reippaalla mielellä saatuaan arvanheiton tuoman saaliin. Mutta ulkopuolella muuttoa odottavat palkolliset, jotka vapisevat kuin lammaslauma tuntemattoman kohtalonsa edessä, jaetaan numerojärjestyksessä uusille isännilleen, tuskinpa suurestikaan toisin kuin orjat joutuvat Algerin torilla menemään sinne, minne kohtalo heidät kuljettaa. Hyvä lukija, eikö tämä näky herätä sinussa sääliä poljettua ihmisyyttä kohtaan? Missä tässä on järki? Missä harkinta? Ja missä lopulta on koko tuo kaunis sana Vapaus? Kaikki on muuttunut noppapeliksi.

Harkitkaamme kuitenkin asiaa rauhallisemmin. Eivätkö sentään järki ja arvostelukyky ole sukukuntamme hienointa aateluutta, joka kohottaa meidät kaikkien muiden luotujen olentojen yläpuolelle? Mihin tarkoitukseen Luoja on sen aikonut? Onkohan sen avulla vain palveltava muita mutta oltava sokkosilla oman hyvinvointimme suhteen? Ei toki, vaan meidän pyrittävä sitä käyttämällä edistämään omaa todellista parastamme, mihin lähimmäisemme palveleminenkin on oiva keino, mutta ei se ole meidän päämäärämme. Isäntä ei suinkaan siedä sitä, että hänen palvelijansa on sokkosilla tehtäviään hoitaessaan, sillä niihin vaaditaan ahkeruutta, huolellisuutta ja ymmärrystä. Kuinka kenelläkään voi olla niin paksukuorinen omatunto, että hän vie palvelijaltaan mahdollisuuden nähdä omaa tulevaisuuttaan?

Sinä varmaan sanot: Isäntähän on arvanvedossa samalla tavalla sokkona kuin palvelija, eihän hänkään tiedä, kenet hän saa palvelukseensa; niinpä30 molempiin, niin isäntään kuin palvelijaankin, kohdistuu samanlainen pakko. Niin asia todella onkin; sen takia en käsitä, miten isännät levottomuutta tuntematta voivat mennä mukaan tällaiseen järjestelmään, kun jätän huomioon ottamatta ne, jotka yleisesti tunnetaan raakalaismaisesta suhtautumisestaan palvelusväkeen eivätkä sen takia juuri koskaan saa vapailta pestuumarkkinoilta palvelijaa ja jos joskus jonkun saavat, tämä on jo pahinta lajia, sellainen, jonka kanssa kukaan isäntä ei voi tulla toimeen. Tuollaisille isännille arvonta on verraton etu, siinä pahatapainen saa jakaa saaliin tasan hyveellisen kanssa, ja tämä onkin arpomisen tärkein houkutin.

Ehkä sanot: Isäntää ruvetaan pian pitämään raakalaisena, kun hän haluaa pitää palvelusväkensä täyttämässä velvollisuuksiaan eli kun nämä eivät saa laiskotella mielensä mukaan. Tämän takia hän ei sitten vain joudu häpeään, vaan myös tilansa hoidossa äärimmäisen hankalaan tilanteeseen. Mutta minä vastaan: kun isäntä järjestää talonsa työt kunnolla, kohtelee väkeään niin kuin ihmisiä pitää kohdella säilyttäen rakastavan ja kunnioittavan asenteen ja osoittaa heitä kohtaan kärsivällisyyttä ja mielenmalttia niin kuin muitakin ihmisiä kohtaan, häntä eivät tuolla tavalla nimittele muut kuin petomaiset hurjimukset, eikä sellaisten puheille anneta arvoa yleisesti, ne kelpaavat vain pilkkakirveille.

Yhtä selvästi kuin arvonta riistää kunnollisilta isänniltä ja palkollisilta sen kohtuullisen edun, että he voivat etsiä ja löytää toisensa, se samalla myös vie molemmilta voimakkaimmat kannustimet hyvän moraalin noudattamiseen. Isäntien ei tarvitse tämän uuden suunnitelman toteuttamisen jälkeen31 pelätä, että he jäävät syksyllä ilman työväkeä; sen takia he kohtelevat vimmastuessaan palkollisiaan hillittömästi, mitä vastaan palvelusväellä ennen oli vahva ja inhimillisyyden säilyttämiseksi tarpeellinen pidäke: oma vapautensa. Palkollisista, jotka suunnitelman toteutuessa ovat yhdellä iskulla menettäneet kaikki kannustimet ahkeruuteen ja kunnollisuuteen, tulee masentuneita, orjamaisia ja epätoivoisia. Tuo säädös ei kannusta heitä ahkeruuteen millään tavalla, sillä heidän kaikki vaivannäkönsä tulkitaan vain velvollisuuden täyttämiseksi, eikä se paranna heidän elinehtojaan hiuskarvankaan vertaa. Viimeinenkin kannustin, mahdollisuus etsiä itselleen edes kunnollinen isäntä, otetaan tässä heiltä lopultakin pois, kun laiska ja rietas taas saa vaatia itselleen samat edut kuin altis työntekijä, ellei sitten isäntien mielivalta palaa vallitsevaksi sen selityksen varjolla, että isäntä voi toki maksaa palvelijalleen sen palkan jonka tämä on ansainnut; silloin taas kiinteä palkka saa täysin toisen merkityksen, nimittäin taksan määräämä kiinteä palkka tulkitaan enimmäismääräksi, joka isännän on annettava palkolliselleen. Silti hän voi toki antaa vähemmänkin, niin vähän kuin haluaa, sen verukkeen nojalla, ettei palvelija ole tehnyt tarpeeksi ansaitakseen enemmän, ja tällöin sorto pääsee vaikuttamaan toistakin tietä. Mutta muutoin palkollisen ei kannata olla uskollinen ja ahkera. Arpa määrää hänen kohtalonsa, ja sokea kohtalo tukahduttaa väkivalloin hänen toiveensa onnen saavuttamisesta.

Noin alas poljetuilta sieluilta ei voida odottaa minkäänlaisia kansalaishyveitä, kun melkeinpä ainoa voima, joka ajaa palkollista ahkeruuteen ja uskollisuuteen, on väistämättä piiska, samanlainen kuin se, jolla kuritetaan järjettömiä eläimiä. Saatat sanoa:32 valitettavasti heillä ei olekaan minkäänlaista moraalia. Minä vastaan: eihän sitä voi ollakaan siellä, mistä sen kaikki perusteet on noin päivänselvästi mitätöity.

1. vuoden 1766 suunnitelmaan jo sisältyi isäntien ja palvelusväen luettelointi: ks. edellä § 2

§ 9

Now, to take another step forward with our subject. When the statutes on servants of 1723 and 173920the scheme of 1766: see § 2, note 1 were promulgated, however great were the restrictions then imposed on their natural liberties, they did still retain that of being able at the end of the year to choose a master for the following one in a certain prescribed manner, but efforts are now beginning to be made, with increasing urgency, to limit that remaining small freedom. One constraint always makes another inescapable. It was realized that fixed annual wages could never be effectively established unless the servants also lost the freedom to seek work by themselves.

I recall that the scheme of 176621the scheme of 1766: see p. 286 and note 1, p. 311. LINKKI already included an enrolment of masters and servants, and the new proposal, which has been put forward in certain counties and is being promoted by a number of people as a boon, stipulates the distribution of servants by lot between masters. The purpose of this, in my view, appears to have been threefold: first, to deter servants from moving, as they would have no freedom to make any plans themselves; second, to obtain servants for those with whom no one would otherwise serve without compulsion; and third, never to have to look for servants, or ever for that reason be placed in the situation of having to negotiate on hiring fees or annual wages but simply be able to follow the tariff established for that purpose by the masters.

Stop again for a moment at this point, dear reader, and consider humankind from the point of view of its natural freedom. What do you think29 of this blindfold game? I imagine some men of authority sitting at the gambling table and the masters standing around them, most of them worried about whom they might now be taking into their service, with only the ill-tempered one, who had previously been left without, being confident of obtaining some prey by the throw of the dice, but the servants who were changing employment standing outside like flocks of sheep, in trepidation at their unknown fate, being distributed by numbers to their new masters, scarcely otherwise than slaves in the marketplace at Algiers who have to go where fate leads them. Do you not feel sympathy, dear reader, at this spectacle of oppressed humanity? Where is reason in all this? where is consideration? and where, finally, is the fair word Freedom? Everything has been transformed into a game of dice.

But let us consider the matter more calmly. Are not reason and examination the things that endow our species with a nobility that exceeds that of all other creatures? What was the Creator’s purpose with them? Perhaps merely to serve others with them, while we play blind man’s buff with our own welfare? No, but to seek to use them to promote our own true interest, in which serving our neighbour is also a great means, but not our purpose. The master does not tolerate his servant playing blind man’s buff while he is at work, for that demands diligence, care and understanding; how, then, can one have such a hardened conscience as to force the servant to be blind with regard to his own future?

The master, you say, is as much in the dark with regard to the lot as the servant, not knowing whom he will have in his service either, so that30 it is as much a constraint on the master as on the servant. That is indeed truly the case, and for that reason I also do not understand how the masters can accept it without apprehension, excepting those who are generally notorious for their barbaric treatment of their servants and are therefore seldom or never able to obtain any servant by free choice, and if they do finally obtain one, he will certainly be of the worst kind, whom no master can cope with. For masters of that kind, the lottery is a wonderful thing, by which the non-virtuous is able to share the spoils equally with the virtuous, and that provides the chief incentive for the lottery.

You say: a master will soon come to be regarded as barbaric when he wants to keep the servants to their tasks, when they are not allowed to idle as they wish, and for that one is then not only to be disgraced but also placed in extreme difficulty in running one’s farm. But I reply: when a master conducts his work in an orderly fashion, treats his employees as human beings, retains their love and respect and shows towards them, as towards other people, patience and mildness, he will not acquire such a reputation except from brutes, and they never have any credibility among the general public, only among mockers.

As clearly, therefore, as the lottery deprives virtuous masters and servants of their reasonable advantage of being able to seek each other out, it also at once removes the strongest incentives to virtue in both of them. According to this new plan, the masters have no need to fear31 that they will be left without employees towards the autumn. Their emotions with regard to their servants will thus become unbridled, on which the freedom of the servants formerly exercised a powerful check, one that is necessary for humanity, and the servants, who will then suddenly have lost every encouragement to diligence and virtue, will become despondent, slavish and desperate. Under this arrangement they will have no encouragement to be diligent, for all their efforts will be merely a duty that does not improve their terms by a hair’s breadth, and their last remaining encouragement, that of at least being allowed to look for a virtuous master, will finally be removed from them here, while the lazy and dissolute one will be able to secure by insistent demands the same advantages as the willing one, unless the discretion of the master is to be restored, on the grounds that the master can reward his servant according to his deserts, in which case the prescribed wage will take a quite different form, namely that the most the master has to pay the servants is the wage prescribed in the tariff, though he may well pay less than that, as little as he pleases, on the grounds that the servant does not deserve more, and then the oppression will be doubled. Apart from that, it is not worth the trouble to be faithful and diligent. The lot determines his fate, and blind fate will forcibly stifle his desire for blessedness.

From such heavily oppressed souls one cannot expect any civic virtue, when the rod must become almost the sole motive force for their diligence and loyalty, in the same way as the methods applied to the dumb animals. You say: and there32 is unfortunately no morality among them. I answer: nor can it exist where every reason for it has so manifestly been removed.

1. statutes on servants of 1723 and 1739: see the Commentary, pp. 313–14. LINKKI
2. the scheme of 1766: see § 2, note 1