§. 5.
Sådane löse arbetare, säger man, om de ock icke annat brott begått, äro ju enligt våra lager nog brotslige, då de icke antagit års-tienst, och derföre med rätta förfalne til det straff af publikt arbete och spinhus, som lagen pålägger15 dem. Alt rätt, om sådane lagar få tagas för billige1 och oryggelige; men då just samma lagars billighet är satt i fråga, kan med dem ingen ting bevisas. Är det brott, at icke antaga års-tienst, så måste det vara för alla, eho2 det vara må; ty annars förlorar man alla rätta begrep om brott. Men som ingen sådant kan påstå, såsom i sig sielf orimeligit, försvinner äfven med det samma al brotslighet för arbetare. Och skal den änteligen någorstädes vara, så måste den då igenfinnas i födslen.
Hvad är det då för tvång de hafva at klaga öfver? De behöfva ej frukta för publikt- och spinhus-arbete, alenast de vilja antaga års-tienst, och det kan ej räknas för något tvång, helst då de tillika ega i lagen en årlig ömsnings-frihet:3 dervid hafva de sin tarfliga4 föda, oftast bätre än de förmå hålla sig sielfva i sina backstugor: dertil hafva de sina årliga slit-plagg,5 och ändock til öfverflöd en skälig lön til helgedagskläder och andra behof, så at de må långt bätre i års-tienst än då de hålla sig lösa.
Til alt detta svarar jag, at års-tienster verkeligen äro förmonlige för folket i vissa fall, men ej altid, alenast de få förblifva på en naturlig fot, at de äro aldeles frie; men då de blifva en ovilkorlig nödvändighet, och til en viss af husbönder föreslagen och af Öfverheten faststäld lön, får saken et helt annat utseende. Friheten med torra bitar är ofta angenämare för en menniska, än en ymnig föda under en annans välde. Det kostar väl, at sätta fötter under eget bord, men hvem gör16 icke det heldre, med mager utkomst, än mår väl såsom en annans tienare? Tienstefolket, såsom jordenes inbyggare, längta ock naturligtvis, at på något rum i verlden få slå ned sin bo-påla, och få bo, helst6 i en bakstuga eller torp, efter ödet ej förunnat dem större utrymme; men när ock det genom lagar afskäres, så förstår en och hvar, at friheten är borta.
§. 5.
Sådane löse arbetare, säger man, om de ock icke annat brott begått, äro ju enligt våra lager nog brotslige, då de icke antagit års-tienst, och derföre med rätta förfalne til det straff af publikt arbete och spinhus, som lagen pålägger15 dem. Alt rätt, om sådane lagar få tagas för billige7 och oryggelige; men då just samma lagars billighet är satt i fråga, kan med dem ingen ting bevisas. Är det brott, at icke antaga års-tienst, så måste det vara för alla, eho8 det vara må; ty annars förlorar man alla rätta begrep om brott. Men som ingen sådant kan påstå, såsom i sig sielf orimeligit, försvinner äfven med det samma al brotslighet för arbetare. Och skal den änteligen någorstädes vara, så måste den då igenfinnas i födslen.
Hvad är det då för tvång de hafva at klaga öfver? De behöfva ej frukta för publikt- och spinhus-arbete, alenast de vilja antaga års-tienst, och det kan ej räknas för något tvång, helst då de tillika ega i lagen en årlig ömsnings-frihet:9 dervid hafva de sin tarfliga10 föda, oftast bätre än de förmå hålla sig sielfva i sina backstugor: dertil hafva de sina årliga slit-plagg,11 och ändock til öfverflöd en skälig lön til helgedagskläder och andra behof, så at de må långt bätre i års-tienst än då de hålla sig lösa.
Til alt detta svarar jag, at års-tienster verkeligen äro förmonlige för folket i vissa fall, men ej altid, alenast de få förblifva på en naturlig fot, at de äro aldeles frie; men då de blifva en ovilkorlig nödvändighet, och til en viss af husbönder föreslagen och af Öfverheten faststäld lön, får saken et helt annat utseende. Friheten med torra bitar är ofta angenämare för en menniska, än en ymnig föda under en annans välde. Det kostar väl, at sätta fötter under eget bord, men hvem gör16 icke det heldre, med mager utkomst, än mår väl såsom en annans tienare? Tienstefolket, såsom jordenes inbyggare, längta ock naturligtvis, at på något rum i verlden få slå ned sin bo-påla, och få bo, helst12 i en bakstuga eller torp, efter ödet ej förunnat dem större utrymme; men när ock det genom lagar afskäres, så förstår en och hvar, at friheten är borta.
§ 5
Sanottaneen, että vaikka tuollaiset vailla vakinaista työsuhdetta olevat työläiset eivät olisikaan tehneet mitään muuta rikosta, he ovat lakiemme mukaan silti rikollisia, koska he eivät ole ryhtyneet vuosipalvelukseen, ja sen takia ansainneet rangaistuksekseen joutumisen julkisiin töihin ja kehruuhuoneisiin, kuten laki määrää.15 Aivan niin, jos tuollaisia lakeja voidaan pitää kohtuullisina ja peruuttamattomina. Kun kuitenkin juuri samojen lakien kohtuullisuus on asetettu kyseenalaiseksi, niiden perusteella ei voida todistaa mitään. Jos vuosipalveluksesta jättäytyminen on rikos, sen täytyy olla rikos kaikkien ja kenen tahansa kohdalla, muutenhan hämärtyvät rikollisen teon määrittelyn perusteet. Mutta kun kukaan ei voi esittää tuollaista sinänsä mieletöntä väitettä, katoaa samalla koko pohja työläisten määrittelyltä rikollisiksi. Ja jos rikollisuutta loppujen lopuksi jostakin pitäisi löytyä, sen täytyy varmaankin ilmetä jo syntymässä.
Millaista se pakko sitten on, josta he valittavat? Heidän ei tarvitse pelätä joutumista julkisiin töihin tai kehruuhuoneeseen, kunhan vain ryhtyvät vuosipalvelukseen, eikä tätä voida pitää pakottamisena, etenkin kun heillä on samoin lain suoma vuotuinen muuttovapautensa. Vuosipalveluksessa he saavat tarvitsemansa ruoan, useinkin paremman kuin pystyvät järjestämään itselleen mäkituvissaan, lisäksi vuotuiset työvaatteensa ja kaiken kukkuraksi kohtuullisen rahapalkan pyhävaatteita ja muita tarpeita varten, niin että he voivat vuosipalveluksessa paljon paremmin kuin pysytellessään sen ulkopuolella.
Kaikkeen tähän vastaan, että vuosipalveluspaikat ovat todellakin edullisia ihmisille joissakin tapauksissa, vaikkakaan eivät aina, kunhan palvelussuhteet saavat pysyä sillä luonnollisella kannalla, että ne solmitaan täysin vapaasti. Asia muuttuu kuitenkin aivan toisenlaiseksi, jos niistä tulee ehdoton välttämättömyys ja niistä maksetaan tietty isäntien ehdottama ja esivallan vahvistama palkka. Vapaus kuivia kannikoita syöden on usein ihmiselle mieluisampaa kuin runsas ruoka toisen määräysvallan alaisuudessa. Hinnan saa varmastikin maksaa siitä, että jalat ovat oman pöydän alla, mutta kukapa16 ei valitsisi mieluummin tätä, vaikka joutuisi tulemaan toimeen vähällä, kuin hyvää toimeentuloa toisen palvelijana? Maailman muiden asukkaiden tavoin palvelusväkikin tietysti toivoo voivansa asettua jonnekin, asuakseen edes mäkituvassa tai torpassa, koska kohtalo ei ole suonut heille väljempää tilaa, mutta kun tämäkin mahdollisuus otetaan laeilla pois, jokainen käsittää vapauden kadonneen.
§ 5
Such unengaged workers, it is said, even if they have not committed any other crime, are of course, under our laws, criminal enough, as they have not accepted an annual service contract and are therefore justly liable to the penalty of labour on public works and in female penitentiaries that the law prescribes15 for them. Quite right, if such laws are regarded as equitable and unalterable, but as it is precisely the equity of those laws that is in question, nothing can be proved by that. If it is a crime not to accept an annual service contract, then that must apply to all, whoever they may be, for otherwise we lose all true notions of crime. But as no one can assert such a thing, as being in itself unreasonable, all criminality is likewise at once removed in respect of workers. And if it is ultimately to exist somewhere, it must be found in one’s birth.
What kind of compulsion, then, do they have to complain about? They have no need to fear labour on public works and in female penitentiaries provided that they are willing to accept an annual service contract, and that cannot be regarded as compulsory, especially as they also possess under the law a right to change their employment once a year; that provides them with the food they need, mostly better than what they can obtain for themselves in their cabins; in addition, they have their yearly set of working clothes and moreover on top of that a fair wage for holiday clothes and other necessities, so that they are much better off in annual employment than when they remain unengaged.
To all this I reply that annual service contracts are indeed advantageous for the servants in certain cases, though not always, as long as they are allowed to remain on a natural footing, so that they are entirely voluntary, but when they become an unconditional obligation, and with a specific wage proposed by masters and established by the authorities, then the matter acquires a very different complexion. Freedom with dry morsels is often more attractive to a person than an abundance of food under the domination of someone else. There is a cost attached to being independent, but who would16 not prefer that, with a meagre income, to being comfortable as the servant of another? The servants, as inhabitants of the earth, naturally also long to be able to settle in some spot in the world and to live, if possible in a cabin or a crofter’s cottage, as fate has not granted them more space, but when even that is denied them by the law, then we all realize that their freedom has disappeared.
§. 5.
Sådane löse arbetare, säger man, om de ock icke annat brott begått, äro ju enligt våra lager nog brotslige, då de icke antagit års-tienst, och derföre med rätta förfalne til det straff af publikt arbete och spinhus, som lagen pålägger15 dem. Alt rätt, om sådane lagar få tagas för billige13 och oryggelige; men då just samma lagars billighet är satt i fråga, kan med dem ingen ting bevisas. Är det brott, at icke antaga års-tienst, så måste det vara för alla, eho14 det vara må; ty annars förlorar man alla rätta begrep om brott. Men som ingen sådant kan påstå, såsom i sig sielf orimeligit, försvinner äfven med det samma al brotslighet för arbetare. Och skal den änteligen någorstädes vara, så måste den då igenfinnas i födslen.
Hvad är det då för tvång de hafva at klaga öfver? De behöfva ej frukta för publikt- och spinhus-arbete, alenast de vilja antaga års-tienst, och det kan ej räknas för något tvång, helst då de tillika ega i lagen en årlig ömsnings-frihet:15 dervid hafva de sin tarfliga16 föda, oftast bätre än de förmå hålla sig sielfva i sina backstugor: dertil hafva de sina årliga slit-plagg,17 och ändock til öfverflöd en skälig lön til helgedagskläder och andra behof, så at de må långt bätre i års-tienst än då de hålla sig lösa.
Til alt detta svarar jag, at års-tienster verkeligen äro förmonlige för folket i vissa fall, men ej altid, alenast de få förblifva på en naturlig fot, at de äro aldeles frie; men då de blifva en ovilkorlig nödvändighet, och til en viss af husbönder föreslagen och af Öfverheten faststäld lön, får saken et helt annat utseende. Friheten med torra bitar är ofta angenämare för en menniska, än en ymnig föda under en annans välde. Det kostar väl, at sätta fötter under eget bord, men hvem gör16 icke det heldre, med mager utkomst, än mår väl såsom en annans tienare? Tienstefolket, såsom jordenes inbyggare, längta ock naturligtvis, at på något rum i verlden få slå ned sin bo-påla, och få bo, helst18 i en bakstuga eller torp, efter ödet ej förunnat dem större utrymme; men när ock det genom lagar afskäres, så förstår en och hvar, at friheten är borta.
§ 5
Sanottaneen, että vaikka tuollaiset vailla vakinaista työsuhdetta olevat työläiset eivät olisikaan tehneet mitään muuta rikosta, he ovat lakiemme mukaan silti rikollisia, koska he eivät ole ryhtyneet vuosipalvelukseen, ja sen takia ansainneet rangaistuksekseen joutumisen julkisiin töihin ja kehruuhuoneisiin, kuten laki määrää.15 Aivan niin, jos tuollaisia lakeja voidaan pitää kohtuullisina ja peruuttamattomina. Kun kuitenkin juuri samojen lakien kohtuullisuus on asetettu kyseenalaiseksi, niiden perusteella ei voida todistaa mitään. Jos vuosipalveluksesta jättäytyminen on rikos, sen täytyy olla rikos kaikkien ja kenen tahansa kohdalla, muutenhan hämärtyvät rikollisen teon määrittelyn perusteet. Mutta kun kukaan ei voi esittää tuollaista sinänsä mieletöntä väitettä, katoaa samalla koko pohja työläisten määrittelyltä rikollisiksi. Ja jos rikollisuutta loppujen lopuksi jostakin pitäisi löytyä, sen täytyy varmaankin ilmetä jo syntymässä.
Millaista se pakko sitten on, josta he valittavat? Heidän ei tarvitse pelätä joutumista julkisiin töihin tai kehruuhuoneeseen, kunhan vain ryhtyvät vuosipalvelukseen, eikä tätä voida pitää pakottamisena, etenkin kun heillä on samoin lain suoma vuotuinen muuttovapautensa. Vuosipalveluksessa he saavat tarvitsemansa ruoan, useinkin paremman kuin pystyvät järjestämään itselleen mäkituvissaan, lisäksi vuotuiset työvaatteensa ja kaiken kukkuraksi kohtuullisen rahapalkan pyhävaatteita ja muita tarpeita varten, niin että he voivat vuosipalveluksessa paljon paremmin kuin pysytellessään sen ulkopuolella.
Kaikkeen tähän vastaan, että vuosipalveluspaikat ovat todellakin edullisia ihmisille joissakin tapauksissa, vaikkakaan eivät aina, kunhan palvelussuhteet saavat pysyä sillä luonnollisella kannalla, että ne solmitaan täysin vapaasti. Asia muuttuu kuitenkin aivan toisenlaiseksi, jos niistä tulee ehdoton välttämättömyys ja niistä maksetaan tietty isäntien ehdottama ja esivallan vahvistama palkka. Vapaus kuivia kannikoita syöden on usein ihmiselle mieluisampaa kuin runsas ruoka toisen määräysvallan alaisuudessa. Hinnan saa varmastikin maksaa siitä, että jalat ovat oman pöydän alla, mutta kukapa16 ei valitsisi mieluummin tätä, vaikka joutuisi tulemaan toimeen vähällä, kuin hyvää toimeentuloa toisen palvelijana? Maailman muiden asukkaiden tavoin palvelusväkikin tietysti toivoo voivansa asettua jonnekin, asuakseen edes mäkituvassa tai torpassa, koska kohtalo ei ole suonut heille väljempää tilaa, mutta kun tämäkin mahdollisuus otetaan laeilla pois, jokainen käsittää vapauden kadonneen.
§ 5
Such unengaged workers, it is said, even if they have not committed any other crime, are of course, under our laws, criminal enough, as they have not accepted an annual service contract and are therefore justly liable to the penalty of labour on public works and in female penitentiaries that the law prescribes15 for them. Quite right, if such laws are regarded as equitable and unalterable, but as it is precisely the equity of those laws that is in question, nothing can be proved by that. If it is a crime not to accept an annual service contract, then that must apply to all, whoever they may be, for otherwise we lose all true notions of crime. But as no one can assert such a thing, as being in itself unreasonable, all criminality is likewise at once removed in respect of workers. And if it is ultimately to exist somewhere, it must be found in one’s birth.
What kind of compulsion, then, do they have to complain about? They have no need to fear labour on public works and in female penitentiaries provided that they are willing to accept an annual service contract, and that cannot be regarded as compulsory, especially as they also possess under the law a right to change their employment once a year; that provides them with the food they need, mostly better than what they can obtain for themselves in their cabins; in addition, they have their yearly set of working clothes and moreover on top of that a fair wage for holiday clothes and other necessities, so that they are much better off in annual employment than when they remain unengaged.
To all this I reply that annual service contracts are indeed advantageous for the servants in certain cases, though not always, as long as they are allowed to remain on a natural footing, so that they are entirely voluntary, but when they become an unconditional obligation, and with a specific wage proposed by masters and established by the authorities, then the matter acquires a very different complexion. Freedom with dry morsels is often more attractive to a person than an abundance of food under the domination of someone else. There is a cost attached to being independent, but who would16 not prefer that, with a meagre income, to being comfortable as the servant of another? The servants, as inhabitants of the earth, naturally also long to be able to settle in some spot in the world and to live, if possible in a cabin or a crofter’s cottage, as fate has not granted them more space, but when even that is denied them by the law, then we all realize that their freedom has disappeared.
Föregående avsnitt: Tankar, § 4
Följande avsnitt: Tankar, § 6
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: