Tankar, § 3

§. 3.

Tre frågor äro i synnerhet, som i detta ämne förekomma mig at besvara. 1:o Om arbetare böra tvingas til årstienst? 2:o Om de böra tiena för en viss i Lagarna faststäld lön? 3:o Om de böra fördelas emellan husbönder efter lott, eller annat tvång?9

Hvad nu den första frågan angår, så besvarar hela vår almänhet den samma nästan med et enhälligt Ja: så at jag deruti är mångfalt öfverröstad. Huru är det möjeligt, tänker hvar man, at hafva hushåll och behöfva betiening, utan årliga tienstehion? Är det icke arbetares skyldighet at taga årstienst, så lemnas vist större delen utan arbetsfolk, och hemmansbruket faller i ödesmål; ty hvarken får man dagakarlar altid då man behöfver, eller blifver det möjeligt för en hushållare, at efter dagspenning förmå löna sit folk.

Den andra frågan torde ock större delen bejaka. Öfverheten, mena de, bör vist fastställa års-lönerna för en dräng och piga, annars blifva tienstehionen så sielfsvåldige, at de påstå, och betinga sig ofanteliga stedslar och löner, så at en husbonde ej kan stå ut dermed, men måste ändock, när inga förfatningar hindra det, betala dem hvad de oförskämt begära, eftersom han ej kan vara dem förutan.

Men hvad den tredie frågan beträffar, så torde icke alle husbönder eller matmödrar just vilja samtycka dertil, at dem efter lott eller något tvång skulle tildelas tienstehion, men andre deremot vara denna satsens ifrigaste förfäktare. Frome husbönder, som med ömhet umgå med sit folk, och derföre almänt älskas af sina tienare, se långt heldre, at de få se sig om, och välja fromt och arbetsamt tienstefolk, än låta det bero på et blindt öde; men deremot behagar en del husbönder ingen ting10 högre, än just denna lottning; de se sig derigenom säkre om folk, de behöfva ej taga andras urval, de slippa det så kallade kniktande4ödmjukt tiggande och bedjande och tienstefolkets beting5här: villkor som ställs av den ena parten innan avtalet ingås om stora stedslar, och löner, jemte andra friheter.

Men just öfver dessa trenne frågor, har jag i denna afhandling tänkt anställa en öm och oväldug6opartisk granskning, och dig min Läsare, tilhörer doms-rätten, om jag bygt på fasta grunder, och om jag träffat sanningen eller icke. Lägg, så länge du läser detta, alla fördomar å sido: öfverfar icke sakerna med en hast, utan gif dig tid at tänka; ty jag försäkrar, såsom Svensk man kan du ej syslosätta dig med värdigare ämne, än detta, som rörer dit eget slägtes almänna rätt, rikets tilväxt och förkofran, och hvar undersåtes väl i framtiden.

At med behörig styrka och ordning undersöka dessa satser, är ingalunda nog at se saken på en sida alena. Nej! Den måste betraktas från serskilta syne-puncter, och kännas igen på alla sidor. Jag bör derföre först visa, huru vida tvungne års-tienster, vissa års-löner och en tvungen tienstehions fördelning, är med mennisko-slägtets almänna rättigheter öfverensstämmande. Dernäst skal jag undersöka, om detta alt är instämmande med Rikets och des inbyggares sanskylliga interesse. Men sedan jag hunnit så långt, tänker jag äfven sluteligen föreslå de rätta och naturliga utvägar, at förse Riket, och des näringar med tilräckeliga arbetare.11

Se! här är nu hufvud-stälningen af hela denna lilla afhandling. Måtte dock mine tankar ledas af Christendom och dygd! Och min penna följe tätt sanningens fotspår!

1. ödmjukt tiggande och bedjande
2. här: villkor som ställs av den ena parten innan avtalet ingås
3. opartisk

§ 3

Mielestäni tätä asiaa käsiteltäessä on erityisesti vastattava kolmeen kysymykseen. 1) Onko työläiset pakotettava vuosipalvelukseen? 2) Onko heidän palveltava tietyllä, laissa määrätyllä palkalla? 3) Onko heidät jaettava isäntien kesken arpomalla tai muuta pakkoa käyttäen?9

Ensimmäiseen kysymykseen vastaa koko yleinen mielipiteemme melkein yksimielisesti: On, joten tässä asiassa vastassani on moninkertainen enemmistö. Jokainen ajattelee: miten taloutta voidaan pitää yllä ja tarvittava palveluskunta saada ilman vuosipalkollisia? Ellei työläisiä velvoiteta vuosipalvelukseen, jää varmaankin enemmistö vaille työväkeä ja maatilat autioituvat, sillä päivätyöläisiä ei tarvitessaan aina saa eikä talonpitäjä pysty maksamaan työntekijöilleen päiväpalkkoja.

Toiseenkin kysymykseen useimmat vastannevat myöntävästi. Heidän mielestään esivallan on tietysti määrättävä renkien ja piikojen vuosipalkat. Muuten palkollisista tulee niin omavaltaisia, että he vaativat ja kiristävät itselleen valtavia pestirahoja ja palkkoja, jollaisiin isännillä ei ole varaa, mutta nämä joutuvat kuitenkin, kun mitkään säädökset eivät sitä estä, maksamaan heille sen verran kuin he hävyttömästi vaativat, koska heitä ilman ei voi tulla toimeen.

Kolmannen kysymyksen osalta eivät kaikki isännät eivätkä emännät varmaankaan halunne kannattaa ajatusta, että heille jaettaisiin palkollisia arvalla tai jotakin pakkokeinoa käyttäen, vaikka toiset taas kuulunevat tämän periaatteen innokkaimpiin puolustajiin. Hurskaat isännät, jotka kohtelevat väkeään lempeästi ja joita heidän palvelijansa sen takia yleensä rakastavat, haluavat paljon mieluummin katsella ympärilleen ja valita hurskasta ja ahkeraa palvelusväkeä kuin jättää asiaa sokean sattuman varaan. Toisaalta eräitä isäntiä miellyttää10 eniten juuri tällainen arvonta: he arvioivat saavansa sen avulla varmasti väkeä, heidän ei tarvitse tyytyä muiden valitsijoiden hylkäämiin, he eivät joudu anelemaan nöyristelevästi eivätkä kuuntelemaan palvelusväen vaatimuksia suurista pestuurahoista, palkoista tai muista vapauksista.

Olen tässä tutkielmassa aikonut kuitenkin ottaa huolellisen ja puolueettoman tarkastelun kohteeksi juuri nämä kolme kysymystä, ja sinulle, arvoisa lukija, kuuluu tuomiovalta siitä, olenko esittänyt käsityksilleni pitävät perusteet ja olenko saanut selvitetyksi totuuden vai en. Jätä tätä lukiessasi kaikki ennakkoluulot syrjään; älä ohita asioita kiireesti, vaan anna itsellesi aikaa ajatteluun. Vakuutan nimittäin, ettet Ruotsin miehenä voi pohdiskella arvokkaampaa asiaa kuin tätä, joka koskee oman sukukuntasi yleisiä oikeuksia, valtakunnan kasvua ja vaurastumista ja jokaisen alamaisen hyvinvointia tulevaisuudessa.

Näiden periaatekysymysten tutkimiseksi riittävän perusteellisesti ja asianmukaista järjestystä noudattaen ei suinkaan riitä asian tarkastelu vain yhdeltä kannalta. Ei toki! Sitä on tarkasteltava eri näkökannoilta ja sen kaikkiin puoliin on perehdyttävä. Niinpä minun on ensiksi selvitettävä, ovatko pakollinen vuosipalvelus, kiinteiksi määrätyt vuosipalkat ja palkollisten jakaminen työnantajille pakkotoimin ihmissuvun yleisten oikeuksien mukaisia. Seuraavaksi tutkin, vastaako kaikki tuo valtakunnan ja sen asukkaiden todellista etua. Tämän selvitettyäni aion lopuksi myös ehdottaa oikeita ja luonnonmukaisia keinoja riittävän työvoiman saamiseksi valtakunnalle ja sen elinkeinoelämälle.11

Kas niin, tässä on tämän pienen tutkielmani pääasiallinen hahmottelu. Ohjatkoon kuitenkin ajatuksiani kristillisyys ja nuhteettomuus! Ja seuratkoon kynäni tarkoin totuuden jalanjälkiä!

§ 3

There are three questions in particular on this subject that I have to answer: first, should workers be forced to accept annual service contracts? Second, should they serve for a specific wage prescribed by law? Third, should they be distributed among masters by lot or some other form of compulsion?9

Regarding the first question, our entire general public responds to it with an almost unanimous Yes, so that in that respect I am outvoted many times over. How is it possible, everyone thinks, to have a household and require service without servants engaged under an annual contract? Unless it is the duty of workers to accept annual service contracts, the majority will be left without servants and the farms will become wasteland, for neither can one always obtain day labourers when one needs them, nor will it be possible for a householder to pay his employees day wages.

The second question will probably also be answered in the affirmative by the majority. The authorities, they believe, should indeed prescribe the annual wages for a farmhand and a maid, or else the servants will become so wilful that they demand and obtain exorbitant hiring fees and wages, so that a master cannot endure them and yet is forced, if no regulations prevent it, to pay them what they shamelessly demand, as he cannot do without them.

But with regard to the third question, not all masters or mistresses would agree to being assigned servants by lots or some form of compulsion, while others would on the contrary be the most fervent advocates of this proposition. Pious masters who deal with their workers in a kindly way and are therefore generally loved by their servants would far rather be allowed to look around and choose pious and diligent servants than let it depend on blind fate, whereas on the other hand nothing pleases some masters10 more than precisely this assignment by lot; they see themselves assured of workers by means of it, they do not have to take the rejects of others, they are spared the so-called haggling and the servants’ demands for large sums in hiring fees and wages, as well as other freedoms.

But it is precisely these three questions that I have proposed to subject to a caring and impartial examination in this treatise, and you, dear reader, will be the judge as to whether I have built on firm foundations and whether I have established the truth or not. Lay aside all preconceptions while you read this; do not pass over the issues in a hurry but allow yourself time to think, for I assure you that, as a Swede, you cannot engage with a more worthy subject than this, which relates to the general rights of your own people, the growth and improvement of the kingdom and the well-being of every subject in the future.

In order to examine these propositions in the decisive and methodical manner that they deserve, it is not enough to look at the matter from one side alone. No! It has to be viewed from different perspectives and be understood in all its aspects. I must therefore first show whether obligatory annual service contracts, prescribed annual wages and a forced distribution of servants are compatible with the general rights of mankind. After that I shall investigate whether all this corresponds to the true interests of the kingdom and its inhabitants. Having proceeded that far, however, I also intend, finally, to propose correct and natural expedients for supplying the kingdom and its industries with sufficient workers.11

That is the general approach of this little treatise as a whole! May my thoughts, however, be guided by Christianity and virtue! And my pen follow closely in the footsteps of truth!