Föregående avsnitt: Sjunde budordspredikan, § 14
Följande avsnitt: Sjunde budordspredikan, § 16
§. 15.
Men en ännu mera vigtig sak torde det vara at undersöka: hvarest egenteligen ordsaken måtte ligga dertil, at denna otukts synden är nu ibland oss uti et så synbart tiltagande, och fölgderna deraf blifva alt mer och mera beklageliga? Jag nekar icke, at ju alt för många ordsaker kunna dertil bidraga, och i bland dem en nog allmän Gudlöshet, men jag bör ej förtiga hvad jag funnit såsom mäst bidragande dertil, och jag åberopar mig helt tryggt edra samveten at dömma, om jag träffat sanningen eller icke.
Jag underställer således 1) edert bepröfvande om icke de förnämares exempel måste mycket bidraga dertil. De högres efterdömmen finna vi ju öfver alt tilskapa folkets tankesätt kläde-bonader och lefnads art; det måste således äfven hafva et omedelbart inflytande uppå de ringares seder. Det som hos de förnäma anses för fritt och anständigt, antager et lika anseende hos de ringare, och hvad som i konunga-palats hålles för en styggelse, fatta andra äf55ven en afsky före. Lättfärdigheten är ofelbart en last, som är mäst gängse på de högsta ställen, och tideböckerna icke mindre än den Heliga skrift gifva derpå nog beklageliga bevis. Man bör ej neka at vällusten och makligheten gifva dem de största anledningar til sådant, hvarifrån lasten som en smitta utsprider sig omkring hela riken och ikläder sig det anseende som den får ibland de förnäma, ehvad den ock annars vore stridande emot både förnuft och uppenbarelse. Men märker dock, at saken genom alt sådant icke kan förvandla sin egen natur, utan förblifver dygden altid en dygd, och lasten för Gud och människor en styggelse. Ack! at våra förderfvade seders förbättring då måtte börjas med alfvare ifrån dem, hvilkas blotta vandel stiftar lagar för millioner!
2) Måste dertil ganska mycket bidraga, det straff och den blygd hvarmed otukten belägges. Det är en för lagstiftare stor klokhet, at efter hvart och et brotts beskaffenhet så afmäta dess straff, at det på ena sidan ej smakar af grymhet, och på den andra ej gör lasten fri och ökar öfverträdelserna. Och det finner man, at vid tiltagande laster hafva lagstiftare fördubblat straffen åtmindstone på någon tid. Det ömmar mig at se det rådande könet lika såsom bort56glömdt, at nästan onäpst och utan blygd angripa det svagare, men ock på andra sidan så många vägar öpnade för trolösheten för de svagare at dölja sig äfven emot sjelfva naturens vitnesbörd, och at aldeles bortblanda äran med otrohet, och en nödvändighet at utmärka dem bägge med enahanda stämpel, hvarigenom dygden måste förlora all sin ära eller lasten all sin blygd, båda högst äfventyrliga för samhällen, hvilka falla sönder af sig sjelf, så snart denna skilnad uphör, ehuru mången i sina lustars villa ej kan föreställa sig sådant, då det ej just sker på en gång, i et samfund där förfäders dygd och redliga tankesät ej kunna så hastigt utplånas.
3) Ordsaken til det öfverklagade onda menar jag mig finna uti de många politiska hinder uti giftermål. Föreningen med det andra könet är naturens egen drift och Skaparens visa inrättning, de ordningar, som dervid af den stora Lagstiftaren äro föreskrefna, äro ingalunda svåra och många, de kunna således nog lätt iakttagas. Då hvar och en til laga ålder kommen i denna ordning förfogar sig i ägtenskap, så förekommas derigenom en stor del utsväfningar som mångfallt fördubbla denna lasten ibland oss. Men vår ungdoms tjenste-väg är lång, yppigheten och kostnaderna vid den ä57ro odrägeliga, förtjensten deremot ganska ringa, könets nöje i dyra kläder, vidlöftig stat, lustbarheter och lättja. Hvem kan då våga et så vidt utseende ägtenskap? Härigenom tilslutes vägen til lagliga giftermål och man säljer den sanna äran emot det at få en vacker stämpel på en hundrade gångor förspild tro och redlighet. Men du svarar mig min Christen: Sådana hinder röra allenast Ämbetsmän, de höra ej til näringsidkare. Lät så vara, men efter den grund vi nyss nämnde, är det just de förnämares exempel som utvidgar lasten bland de ringare.
§. 15.
Men en ännu mera vigtig sak torde det vara at undersöka: hvarest egenteligen ordsaken måtte ligga dertil, at denna otukts synden är nu ibland oss uti et så synbart tiltagande, och fölgderna deraf blifva alt mer och mera beklageliga? Jag nekar icke, at ju alt för många ordsaker kunna dertil bidraga, och i bland dem en nog allmän Gudlöshet, men jag bör ej förtiga hvad jag funnit såsom mäst bidragande dertil, och jag åberopar mig helt tryggt edra samveten at dömma, om jag träffat sanningen eller icke.
Jag underställer således 1) edert bepröfvande om icke de förnämares exempel måste mycket bidraga dertil. De högres efterdömmen finna vi ju öfver alt tilskapa folkets tankesätt kläde-bonader och lefnads art; det måste således äfven hafva et omedelbart inflytande uppå de ringares seder. Det som hos de förnäma anses för fritt och anständigt, antager et lika anseende hos de ringare, och hvad som i konunga-palats hålles för en styggelse, fatta andra äf55ven en afsky före. Lättfärdigheten är ofelbart en last, som är mäst gängse på de högsta ställen, och tideböckerna icke mindre än den Heliga skrift gifva derpå nog beklageliga bevis. Man bör ej neka at vällusten och makligheten gifva dem de största anledningar til sådant, hvarifrån lasten som en smitta utsprider sig omkring hela riken och ikläder sig det anseende som den får ibland de förnäma, ehvad den ock annars vore stridande emot både förnuft och uppenbarelse. Men märker dock, at saken genom alt sådant icke kan förvandla sin egen natur, utan förblifver dygden altid en dygd, och lasten för Gud och människor en styggelse. Ack! at våra förderfvade seders förbättring då måtte börjas med alfvare ifrån dem, hvilkas blotta vandel stiftar lagar för millioner!
2) Måste dertil ganska mycket bidraga, det straff och den blygd hvarmed otukten belägges. Det är en för lagstiftare stor klokhet, at efter hvart och et brotts beskaffenhet så afmäta dess straff, at det på ena sidan ej smakar af grymhet, och på den andra ej gör lasten fri och ökar öfverträdelserna. Och det finner man, at vid tiltagande laster hafva lagstiftare fördubblat straffen åtmindstone på någon tid. Det ömmar mig at se det rådande könet lika såsom bort56glömdt, at nästan onäpst och utan blygd angripa det svagare, men ock på andra sidan så många vägar öpnade för trolösheten för de svagare at dölja sig äfven emot sjelfva naturens vitnesbörd, och at aldeles bortblanda äran med otrohet, och en nödvändighet at utmärka dem bägge med enahanda stämpel, hvarigenom dygden måste förlora all sin ära eller lasten all sin blygd, båda högst äfventyrliga för samhällen, hvilka falla sönder af sig sjelf, så snart denna skilnad uphör, ehuru mången i sina lustars villa ej kan föreställa sig sådant, då det ej just sker på en gång, i et samfund där förfäders dygd och redliga tankesät ej kunna så hastigt utplånas.
3) Ordsaken til det öfverklagade onda menar jag mig finna uti de många politiska hinder uti giftermål. Föreningen med det andra könet är naturens egen drift och Skaparens visa inrättning, de ordningar, som dervid af den stora Lagstiftaren äro föreskrefna, äro ingalunda svåra och många, de kunna således nog lätt iakttagas. Då hvar och en til laga ålder kommen i denna ordning förfogar sig i ägtenskap, så förekommas derigenom en stor del utsväfningar som mångfallt fördubbla denna lasten ibland oss. Men vår ungdoms tjenste-väg är lång, yppigheten och kostnaderna vid den ä57ro odrägeliga, förtjensten deremot ganska ringa, könets nöje i dyra kläder, vidlöftig stat, lustbarheter och lättja. Hvem kan då våga et så vidt utseende ägtenskap? Härigenom tilslutes vägen til lagliga giftermål och man säljer den sanna äran emot det at få en vacker stämpel på en hundrade gångor förspild tro och redlighet. Men du svarar mig min Christen: Sådana hinder röra allenast Ämbetsmän, de höra ej til näringsidkare. Lät så vara, men efter den grund vi nyss nämnde, är det just de förnämares exempel som utvidgar lasten bland de ringare.
§ 15
Mutta vielä tärkeämpää lienee tutkia: mistä oikeastaan mahtaa johtua, että tämä siveettömyyden synti on nyt meidän keskuudessamme niin näkyvästi lisääntynyt ja myös sen seuraukset tulevat yhä vain valitettavammiksi? En kiellä, etteikö siihen vaikuta hyvinkin monia seikkoja, joista yksi on varsin yleinen jumalattomuus, mutta minun ei tule vaieta siitä, minkä itse olen huomannut vaikuttavan tähän kaikkein eniten, ja voinkin varmoin mielin kehottaa teitä omassatunnossanne arvioimaan, olenko osunut oikeaan vai en.
Alistan siis teidän harkintaanne 1) sen, eikö ylhäisempien esimerkki vaikutakin tässä melkoisesti. Näemme, miten ylempien esikuva kaikkialla vaikuttaa kansan ajatteluun, pukeutumiseen ja elämäntapaan. Sen täytyy siis suoranaisesti vaikuttaa myös vähäväkisten tapoihin. Se, mitä ylhäiset pitävät sallittuna ja säädyllisenä, saa samanlaisen aseman myös vähäväkisten mielissä, ja siihen, mitä kuninkaan palatsissa kauhistellaan, suhtautuvat myös55 muut inhoten. Kevytmielisyys on selvästikin pahe, joka on yleisin korkeassa asemassa olevien keskuudessa, mistä niin aikakirjat kuin Pyhä kirjakin valitettavasti tarjoavat runsain mitoin todisteita. Emme voi kiistää, etteivätkö hekuma ja toimettomuus antaisi tähän mitä parhaimman tilaisuuden, mistä pahe sitten ruton tavoin leviää koko valtakuntaan ja saa samanlaisen aseman kuin mikä sillä on ylhäisten joukossa, vaikka se muuten olisi ristiriidassa niin järjen kuin ilmoituksenkin kanssa. Huomaamme silti, ettei kaikki tämä muuta asian omaa luontoa, vaan hyve pysyy aina hyveenä, ja pahe on Jumalan sekä ihmisten edessä aina kauhistus. Voi kunpa turmeltuneiden tapojemme parantuminen toden teolla alkaisi niistä, jotka pelkällä elämällään säätävät lait miljoonille!
2) Asiaan vaikuttaa varmaankin paljon se, millainen rangaistus ja millainen häpeä siveettömyyden osaksi lankeavat. Lainsäätäjältä vaaditaan suurta viisautta, jotta hän osaisi mitoittaa kustakin rikoksesta seuraavan rangaistuksen niin, että se toisaalta ei vaikuta julmuudelta, mutta toisaalta ei myöskään anna paheelle vapaita käsiä ja sitä kautta lisää rikkomusten määrää. Huomaammekin, että paheiden lisääntymisen myötä lainsäätäjän on ainakin joksikin aikaa koventanut rangaistukset kaksinkertaisiksi. Minusta on surullista nähdä, miten hallitseva sukupuoli on ikään kuin unohdettu,56 ja miten se voi häpeilemättä ja melkeinpä rankaisematta käyttää hyväkseen heikompaa, mutta toisaalta myös heikommalle sukupuolelle on avoinna monia mahdollisuuksia salata uskottomuutensa jopa luonnon itsensä todistukselta ja täysin hukata kunniansa uskottomuuteen. On ikävää, että molempiin sukupuoliin täytyy lyödä samanlainen leima, mikä riistää hyveeltä kaiken kunnian tai paheelta häpeän, mitkä molemmat seikat ovat yhteiskunnalle äärimmäisen vaarallisia. Yhteiskunnat hajoavat itsestään heti, kun nämä erot lakkaavat, vaikka suuri joukko ei halujensa vallassa kykene mitään tällaista kuvittelemaan, sillä se ei tapahdu aivan kertaheitolla yhteiskunnassa, jossa esi-isien hyvettä ja rehellistä ajattelutapaa ei sentään kyetä aivan äkkiä hävittämään.
3) Arvelen syyn valitettavaan pahaan löytyvän siitä, että avioliitolle on asetettu niin monia poliittisia esteitä. Liittyminen yhteen toisen sukupuolen kanssa on luonnon oma vietti ja Luojan viisas järjestys. Suuren Lainsäätäjän tästä asiasta kirjaamia määräyksiä ei ole paljon, eivätkä ne ole hankalia, joten niitä voidaan noudattaa aivan tarkoin. Kun jokainen lailliseen ikään tullut tässä järjestyksessä solmii avioliiton, niin estetään suureksi osaksi ne riettaudet, jotka moninkertaistavat tätä pahetta meidän keskuudessamme. Mutta nuorisomme virkatie on pitkä, sen vaatima ylellisyys ja kustannukset ovat57 kestämättömät ja sen tarjoamat ansiot sitä vastoin sangen niukat. Naiset haluavat kalliita vaatteita, laajan palveluskunnan, huvituksia ja laiskottelua. Kuka siis rohkenee ryhtyä tällaiselta näyttävään avioliittoon? Näin suljetaan mahdollisuus lailliseen avioliittoon ja myydään todellinen kunnia sitä vastaan, että saadaan kaunis leima satakertaisesti pilatun uskollisuuden ja rehellisyyden päälle. Mutta sinä, kristitty, vastaat minulle: tällaiset esteet koskevat vain virkamiehiä, eivät elinkeinonharjoittajia. Voi olla, mutta äsken sanotuin perustein juuri ylempien esimerkki on se, joka levittää pahetta vähäväkisempien keskuuteen.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 15.
Men en ännu mera vigtig sak torde det vara at undersöka: hvarest egenteligen ordsaken måtte ligga dertil, at denna otukts synden är nu ibland oss uti et så synbart tiltagande, och fölgderna deraf blifva alt mer och mera beklageliga? Jag nekar icke, at ju alt för många ordsaker kunna dertil bidraga, och i bland dem en nog allmän Gudlöshet, men jag bör ej förtiga hvad jag funnit såsom mäst bidragande dertil, och jag åberopar mig helt tryggt edra samveten at dömma, om jag träffat sanningen eller icke.
Jag underställer således 1) edert bepröfvande om icke de förnämares exempel måste mycket bidraga dertil. De högres efterdömmen finna vi ju öfver alt tilskapa folkets tankesätt kläde-bonader och lefnads art; det måste således äfven hafva et omedelbart inflytande uppå de ringares seder. Det som hos de förnäma anses för fritt och anständigt, antager et lika anseende hos de ringare, och hvad som i konunga-palats hålles för en styggelse, fatta andra äf55ven en afsky före. Lättfärdigheten är ofelbart en last, som är mäst gängse på de högsta ställen, och tideböckerna icke mindre än den Heliga skrift gifva derpå nog beklageliga bevis. Man bör ej neka at vällusten och makligheten gifva dem de största anledningar til sådant, hvarifrån lasten som en smitta utsprider sig omkring hela riken och ikläder sig det anseende som den får ibland de förnäma, ehvad den ock annars vore stridande emot både förnuft och uppenbarelse. Men märker dock, at saken genom alt sådant icke kan förvandla sin egen natur, utan förblifver dygden altid en dygd, och lasten för Gud och människor en styggelse. Ack! at våra förderfvade seders förbättring då måtte börjas med alfvare ifrån dem, hvilkas blotta vandel stiftar lagar för millioner!
2) Måste dertil ganska mycket bidraga, det straff och den blygd hvarmed otukten belägges. Det är en för lagstiftare stor klokhet, at efter hvart och et brotts beskaffenhet så afmäta dess straff, at det på ena sidan ej smakar af grymhet, och på den andra ej gör lasten fri och ökar öfverträdelserna. Och det finner man, at vid tiltagande laster hafva lagstiftare fördubblat straffen åtmindstone på någon tid. Det ömmar mig at se det rådande könet lika såsom bort56glömdt, at nästan onäpst och utan blygd angripa det svagare, men ock på andra sidan så många vägar öpnade för trolösheten för de svagare at dölja sig äfven emot sjelfva naturens vitnesbörd, och at aldeles bortblanda äran med otrohet, och en nödvändighet at utmärka dem bägge med enahanda stämpel, hvarigenom dygden måste förlora all sin ära eller lasten all sin blygd, båda högst äfventyrliga för samhällen, hvilka falla sönder af sig sjelf, så snart denna skilnad uphör, ehuru mången i sina lustars villa ej kan föreställa sig sådant, då det ej just sker på en gång, i et samfund där förfäders dygd och redliga tankesät ej kunna så hastigt utplånas.
3) Ordsaken til det öfverklagade onda menar jag mig finna uti de många politiska hinder uti giftermål. Föreningen med det andra könet är naturens egen drift och Skaparens visa inrättning, de ordningar, som dervid af den stora Lagstiftaren äro föreskrefna, äro ingalunda svåra och många, de kunna således nog lätt iakttagas. Då hvar och en til laga ålder kommen i denna ordning förfogar sig i ägtenskap, så förekommas derigenom en stor del utsväfningar som mångfallt fördubbla denna lasten ibland oss. Men vår ungdoms tjenste-väg är lång, yppigheten och kostnaderna vid den ä57ro odrägeliga, förtjensten deremot ganska ringa, könets nöje i dyra kläder, vidlöftig stat, lustbarheter och lättja. Hvem kan då våga et så vidt utseende ägtenskap? Härigenom tilslutes vägen til lagliga giftermål och man säljer den sanna äran emot det at få en vacker stämpel på en hundrade gångor förspild tro och redlighet. Men du svarar mig min Christen: Sådana hinder röra allenast Ämbetsmän, de höra ej til näringsidkare. Lät så vara, men efter den grund vi nyss nämnde, är det just de förnämares exempel som utvidgar lasten bland de ringare.
§ 15
Mutta vielä tärkeämpää lienee tutkia: mistä oikeastaan mahtaa johtua, että tämä siveettömyyden synti on nyt meidän keskuudessamme niin näkyvästi lisääntynyt ja myös sen seuraukset tulevat yhä vain valitettavammiksi? En kiellä, etteikö siihen vaikuta hyvinkin monia seikkoja, joista yksi on varsin yleinen jumalattomuus, mutta minun ei tule vaieta siitä, minkä itse olen huomannut vaikuttavan tähän kaikkein eniten, ja voinkin varmoin mielin kehottaa teitä omassatunnossanne arvioimaan, olenko osunut oikeaan vai en.
Alistan siis teidän harkintaanne 1) sen, eikö ylhäisempien esimerkki vaikutakin tässä melkoisesti. Näemme, miten ylempien esikuva kaikkialla vaikuttaa kansan ajatteluun, pukeutumiseen ja elämäntapaan. Sen täytyy siis suoranaisesti vaikuttaa myös vähäväkisten tapoihin. Se, mitä ylhäiset pitävät sallittuna ja säädyllisenä, saa samanlaisen aseman myös vähäväkisten mielissä, ja siihen, mitä kuninkaan palatsissa kauhistellaan, suhtautuvat myös55 muut inhoten. Kevytmielisyys on selvästikin pahe, joka on yleisin korkeassa asemassa olevien keskuudessa, mistä niin aikakirjat kuin Pyhä kirjakin valitettavasti tarjoavat runsain mitoin todisteita. Emme voi kiistää, etteivätkö hekuma ja toimettomuus antaisi tähän mitä parhaimman tilaisuuden, mistä pahe sitten ruton tavoin leviää koko valtakuntaan ja saa samanlaisen aseman kuin mikä sillä on ylhäisten joukossa, vaikka se muuten olisi ristiriidassa niin järjen kuin ilmoituksenkin kanssa. Huomaamme silti, ettei kaikki tämä muuta asian omaa luontoa, vaan hyve pysyy aina hyveenä, ja pahe on Jumalan sekä ihmisten edessä aina kauhistus. Voi kunpa turmeltuneiden tapojemme parantuminen toden teolla alkaisi niistä, jotka pelkällä elämällään säätävät lait miljoonille!
2) Asiaan vaikuttaa varmaankin paljon se, millainen rangaistus ja millainen häpeä siveettömyyden osaksi lankeavat. Lainsäätäjältä vaaditaan suurta viisautta, jotta hän osaisi mitoittaa kustakin rikoksesta seuraavan rangaistuksen niin, että se toisaalta ei vaikuta julmuudelta, mutta toisaalta ei myöskään anna paheelle vapaita käsiä ja sitä kautta lisää rikkomusten määrää. Huomaammekin, että paheiden lisääntymisen myötä lainsäätäjän on ainakin joksikin aikaa koventanut rangaistukset kaksinkertaisiksi. Minusta on surullista nähdä, miten hallitseva sukupuoli on ikään kuin unohdettu,56 ja miten se voi häpeilemättä ja melkeinpä rankaisematta käyttää hyväkseen heikompaa, mutta toisaalta myös heikommalle sukupuolelle on avoinna monia mahdollisuuksia salata uskottomuutensa jopa luonnon itsensä todistukselta ja täysin hukata kunniansa uskottomuuteen. On ikävää, että molempiin sukupuoliin täytyy lyödä samanlainen leima, mikä riistää hyveeltä kaiken kunnian tai paheelta häpeän, mitkä molemmat seikat ovat yhteiskunnalle äärimmäisen vaarallisia. Yhteiskunnat hajoavat itsestään heti, kun nämä erot lakkaavat, vaikka suuri joukko ei halujensa vallassa kykene mitään tällaista kuvittelemaan, sillä se ei tapahdu aivan kertaheitolla yhteiskunnassa, jossa esi-isien hyvettä ja rehellistä ajattelutapaa ei sentään kyetä aivan äkkiä hävittämään.
3) Arvelen syyn valitettavaan pahaan löytyvän siitä, että avioliitolle on asetettu niin monia poliittisia esteitä. Liittyminen yhteen toisen sukupuolen kanssa on luonnon oma vietti ja Luojan viisas järjestys. Suuren Lainsäätäjän tästä asiasta kirjaamia määräyksiä ei ole paljon, eivätkä ne ole hankalia, joten niitä voidaan noudattaa aivan tarkoin. Kun jokainen lailliseen ikään tullut tässä järjestyksessä solmii avioliiton, niin estetään suureksi osaksi ne riettaudet, jotka moninkertaistavat tätä pahetta meidän keskuudessamme. Mutta nuorisomme virkatie on pitkä, sen vaatima ylellisyys ja kustannukset ovat57 kestämättömät ja sen tarjoamat ansiot sitä vastoin sangen niukat. Naiset haluavat kalliita vaatteita, laajan palveluskunnan, huvituksia ja laiskottelua. Kuka siis rohkenee ryhtyä tällaiselta näyttävään avioliittoon? Näin suljetaan mahdollisuus lailliseen avioliittoon ja myydään todellinen kunnia sitä vastaan, että saadaan kaunis leima satakertaisesti pilatun uskollisuuden ja rehellisyyden päälle. Mutta sinä, kristitty, vastaat minulle: tällaiset esteet koskevat vain virkamiehiä, eivät elinkeinonharjoittajia. Voi olla, mutta äsken sanotuin perustein juuri ylempien esimerkki on se, joka levittää pahetta vähäväkisempien keskuuteen.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Sjunde budordspredikan, § 14
Följande avsnitt: Sjunde budordspredikan, § 16
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: