Föregående avsnitt: Sjunde budordspredikan, Titelbladet
Följande avsnitt: Sjunde budordspredikan, § 2
[ii]
[1]
VII. Predikan Öfver Tio Guds Bud.
§. 1.
Älskade Åhörare i Herranom! I sammanlefnaden med andra människor är, til vår sällhet deruti, ingalunda nog, at vi äre befredade til vårt lif; vi behöfve ofta och i många mål äfven hvarandras förtroende. Hafve vi icke förtroende til andra, så lefve vi, omringade med tusendetals människor, et olyckligare lif, än den som ensam måste tilbringa sina dagar i en ödemark; ty så många vi nu umgås med, så många förrädare tyckas vi igenkänna uti dem, och förtära vårt lif af fruktan och räddhoga; och om andra icke äga förtroende til oss, äre vi dem på lika sätt en plåga. Hvar emot förtroendet gör, at vi kunne öfverlemna många delar af vår välfärd i andra människors händer, at besörja derom; och andra åter anförtro oss sina angelägenheter. Svarar nästan i alt emot det förtroende2 vi hyse til honom, och med den tro och redelighet vårdar vårt väl, som han utfäst sig, förtjänar han af oss med rätta namn af ärlig; och om vårt förhållande är sådant emot honom, tilkommer oss samma heders-namn.
At lätta sin sammanlefnad med människor, utgifver icke en enda sig sjelf för trolös, icke en gång den störste bedragaren; utan alla vilja passera för ärliga, för at kunna til sin lyckas befrämjande antingen bruka eller missbruka andras förtroende. När nu deras inre, jag menar deras upsåt och företaganden värckeligen öfverensstämma med denna vackra stämpel, hvar och en lagt uppå sig sjelf, kallas det med rätta äran, och utvidgar sig i så många grenar, som den ena människan kan med skäl begära hjelp och förtroende af en annan. I anseende dertil, at en och hvar sjelf antager redlighets stempel, och andra icke äro hjertats ransakare, fordrar den Christeliga kärleken at icke utan tydeliga prof af trolöshet beröfva något af detta nästans anseende. Men då en dagelig erfarenhet på andra sidan öfvertygar oss derom, at denna stempel är bedrägelig, fordrar vår egen försigtighet, at genom flera prof hämta derom full öfvertygelse. Få vi den, så tilerkänne vi honom med det samma äran och3 vårt förtroende, och om andra fåt denna öfvertygelse om oss, vinne vi af dem samma heder. Svarar nästans upsåt och bemödande värkeligen emot detta goda begrep vi gjort oss om honom, då äger han den samma äran; men är hjertat ondt, och bemödandet allenast förstäldt, at förblinda oss, så har han blott en ärans prägel, hvar under han döljer sit trolösa hjerta.
[ii]
[1]
VII. Predikan Öfver Tio Guds Bud.
§. 1.
Älskade Åhörare i Herranom! I sammanlefnaden med andra människor är, til vår sällhet deruti, ingalunda nog, at vi äre befredade til vårt lif; vi behöfve ofta och i många mål äfven hvarandras förtroende. Hafve vi icke förtroende til andra, så lefve vi, omringade med tusendetals människor, et olyckligare lif, än den som ensam måste tilbringa sina dagar i en ödemark; ty så många vi nu umgås med, så många förrädare tyckas vi igenkänna uti dem, och förtära vårt lif af fruktan och räddhoga; och om andra icke äga förtroende til oss, äre vi dem på lika sätt en plåga. Hvar emot förtroendet gör, at vi kunne öfverlemna många delar af vår välfärd i andra människors händer, at besörja derom; och andra åter anförtro oss sina angelägenheter. Svarar nästan i alt emot det förtroende2 vi hyse til honom, och med den tro och redelighet vårdar vårt väl, som han utfäst sig, förtjänar han af oss med rätta namn af ärlig; och om vårt förhållande är sådant emot honom, tilkommer oss samma heders-namn.
At lätta sin sammanlefnad med människor, utgifver icke en enda sig sjelf för trolös, icke en gång den störste bedragaren; utan alla vilja passera för ärliga, för at kunna til sin lyckas befrämjande antingen bruka eller missbruka andras förtroende. När nu deras inre, jag menar deras upsåt och företaganden värckeligen öfverensstämma med denna vackra stämpel, hvar och en lagt uppå sig sjelf, kallas det med rätta äran, och utvidgar sig i så många grenar, som den ena människan kan med skäl begära hjelp och förtroende af en annan. I anseende dertil, at en och hvar sjelf antager redlighets stempel, och andra icke äro hjertats ransakare, fordrar den Christeliga kärleken at icke utan tydeliga prof af trolöshet beröfva något af detta nästans anseende. Men då en dagelig erfarenhet på andra sidan öfvertygar oss derom, at denna stempel är bedrägelig, fordrar vår egen försigtighet, at genom flera prof hämta derom full öfvertygelse. Få vi den, så tilerkänne vi honom med det samma äran och3 vårt förtroende, och om andra fåt denna öfvertygelse om oss, vinne vi af dem samma heder. Svarar nästans upsåt och bemödande värkeligen emot detta goda begrep vi gjort oss om honom, då äger han den samma äran; men är hjertat ondt, och bemödandet allenast förstäldt, at förblinda oss, så har han blott en ärans prägel, hvar under han döljer sit trolösa hjerta.
[ii]
[1]
Seitsemäs saarna Jumalan kymmenestä käskystä
§ 1
Rakkaat kuulijat Herrassa! Onnellisen yhteiselämän saavuttamiseen toisten ihmisten kanssa ei suinkaan riitä, että meidän oma elämämme on turvattu, vaan me tarvitsemme usein ja monissa asioissa myös toistemme luottamusta. Jos meillä ei ole keskinäistä luottamusta, niin me elämme tuhansien ihmisten ympäröimänä onnettomampaa elämää kuin se, jonka täytyy viettää päivänsä yksin erämaassa, sillä meistä tuntuu, että tunnistamme yhtä monta kavaltajaa kuin ympärillämme on ihmisiä, joiden kanssa olemme tekemisissä, ja meidän elämämme kuluu pelon ja kauhun vallassa. Ja jos toiset eivät luota meihin, me olemme heille samanlainen vaiva. Luottamus sitä vastoin saa aikaan, että me voimme jättää monet seikat hyvinvoinnistamme toisten ihmisten huolehdittavaksi, ja toiset puolestaan antavat omia asioitaan meidän käsiimme hoidettavaksi. Jos lähimmäinen on kaikessa meidän häneen kohdistamamme luottamuksen2 arvoinen ja ajaa meidän parastamme niin hyvin ja rehellisesti kuin mihin hän on sitoutunut, meidän on syytä todella kutsua häntä rehelliseksi. Ja jos me suhtaudumme häneen samalla tavoin, meille kuuluu tämä sama kunnianimi.
Helpottaakseen elämäänsä suhteessa muihin ihmisiin yksikään ei ilmoita olevansa petollinen, ei suurin petturikaan, vaan kaikki haluavat käydä rehellisistä, jotta he voisivat käyttää tai väärinkäyttää toisten luottamusta oman onnellisuutensa edistämiseen. Jos heidän sisimpänsä, tarkoitan tällä heidän tekojaan ja tarkoituksiaan, todella käy yksiin tämän kauniin leiman kanssa, jonka itse kukin on itseensä asettanut, niin sitä kutsutaan oikeutetusti kunniallisuudeksi, ja se levittäytyy kaikkiin niihin asioihin, joissa ihminen voi perustellusti pyytää toisen apua ja luottamusta. Kun otetaan huomioon, että jokainen itse esittäytyy rehellisenä, eivätkä toiset ole sydänten tarkastajia, niin kristillinen rakkaus vaatii, että me emme ilman selviä todisteita petollisuudesta käy riistämään lähimmäiseltämme vähääkään hänen nauttimastaan arvostuksesta. Mutta koska päivittäinen kokemus toisaalta vakuuttaa meidät siitä, että tämä leima on petollinen, niin oma varovaisuutemme vaatii, että varmistumme siitä asiasta monien todisteiden kautta. Jos saamme tämän varmuuden, tunnustamme samalla hänen kunniallisuutensa ja annamme hänelle3 luottamuksemme, ja jos toiset saavat tämän varmuuden meidän suhteemme, me saamme heiltä osaksemme saman kunnian. Jos lähimmäisen tarkoitukset ja teot todella vastaavat sitä hyvää käsitystä, joka meillä hänestä on, niin hänellä on sama kunniallisuus, mutta jos sydän on paha ja tekojen tarkoitus on vain hämätä meitä, niin silloin hänen kunniansa on vain ulkoinen leima, jonka alle hän kätkee petollisen sydämensä.
Unfortunately this content isn't available in English
[ii]
[1]
VII. Predikan Öfver Tio Guds Bud.
§. 1.
Älskade Åhörare i Herranom! I sammanlefnaden med andra människor är, til vår sällhet deruti, ingalunda nog, at vi äre befredade til vårt lif; vi behöfve ofta och i många mål äfven hvarandras förtroende. Hafve vi icke förtroende til andra, så lefve vi, omringade med tusendetals människor, et olyckligare lif, än den som ensam måste tilbringa sina dagar i en ödemark; ty så många vi nu umgås med, så många förrädare tyckas vi igenkänna uti dem, och förtära vårt lif af fruktan och räddhoga; och om andra icke äga förtroende til oss, äre vi dem på lika sätt en plåga. Hvar emot förtroendet gör, at vi kunne öfverlemna många delar af vår välfärd i andra människors händer, at besörja derom; och andra åter anförtro oss sina angelägenheter. Svarar nästan i alt emot det förtroende2 vi hyse til honom, och med den tro och redelighet vårdar vårt väl, som han utfäst sig, förtjänar han af oss med rätta namn af ärlig; och om vårt förhållande är sådant emot honom, tilkommer oss samma heders-namn.
At lätta sin sammanlefnad med människor, utgifver icke en enda sig sjelf för trolös, icke en gång den störste bedragaren; utan alla vilja passera för ärliga, för at kunna til sin lyckas befrämjande antingen bruka eller missbruka andras förtroende. När nu deras inre, jag menar deras upsåt och företaganden värckeligen öfverensstämma med denna vackra stämpel, hvar och en lagt uppå sig sjelf, kallas det med rätta äran, och utvidgar sig i så många grenar, som den ena människan kan med skäl begära hjelp och förtroende af en annan. I anseende dertil, at en och hvar sjelf antager redlighets stempel, och andra icke äro hjertats ransakare, fordrar den Christeliga kärleken at icke utan tydeliga prof af trolöshet beröfva något af detta nästans anseende. Men då en dagelig erfarenhet på andra sidan öfvertygar oss derom, at denna stempel är bedrägelig, fordrar vår egen försigtighet, at genom flera prof hämta derom full öfvertygelse. Få vi den, så tilerkänne vi honom med det samma äran och3 vårt förtroende, och om andra fåt denna öfvertygelse om oss, vinne vi af dem samma heder. Svarar nästans upsåt och bemödande värkeligen emot detta goda begrep vi gjort oss om honom, då äger han den samma äran; men är hjertat ondt, och bemödandet allenast förstäldt, at förblinda oss, så har han blott en ärans prägel, hvar under han döljer sit trolösa hjerta.
[ii]
[1]
Seitsemäs saarna Jumalan kymmenestä käskystä
§ 1
Rakkaat kuulijat Herrassa! Onnellisen yhteiselämän saavuttamiseen toisten ihmisten kanssa ei suinkaan riitä, että meidän oma elämämme on turvattu, vaan me tarvitsemme usein ja monissa asioissa myös toistemme luottamusta. Jos meillä ei ole keskinäistä luottamusta, niin me elämme tuhansien ihmisten ympäröimänä onnettomampaa elämää kuin se, jonka täytyy viettää päivänsä yksin erämaassa, sillä meistä tuntuu, että tunnistamme yhtä monta kavaltajaa kuin ympärillämme on ihmisiä, joiden kanssa olemme tekemisissä, ja meidän elämämme kuluu pelon ja kauhun vallassa. Ja jos toiset eivät luota meihin, me olemme heille samanlainen vaiva. Luottamus sitä vastoin saa aikaan, että me voimme jättää monet seikat hyvinvoinnistamme toisten ihmisten huolehdittavaksi, ja toiset puolestaan antavat omia asioitaan meidän käsiimme hoidettavaksi. Jos lähimmäinen on kaikessa meidän häneen kohdistamamme luottamuksen2 arvoinen ja ajaa meidän parastamme niin hyvin ja rehellisesti kuin mihin hän on sitoutunut, meidän on syytä todella kutsua häntä rehelliseksi. Ja jos me suhtaudumme häneen samalla tavoin, meille kuuluu tämä sama kunnianimi.
Helpottaakseen elämäänsä suhteessa muihin ihmisiin yksikään ei ilmoita olevansa petollinen, ei suurin petturikaan, vaan kaikki haluavat käydä rehellisistä, jotta he voisivat käyttää tai väärinkäyttää toisten luottamusta oman onnellisuutensa edistämiseen. Jos heidän sisimpänsä, tarkoitan tällä heidän tekojaan ja tarkoituksiaan, todella käy yksiin tämän kauniin leiman kanssa, jonka itse kukin on itseensä asettanut, niin sitä kutsutaan oikeutetusti kunniallisuudeksi, ja se levittäytyy kaikkiin niihin asioihin, joissa ihminen voi perustellusti pyytää toisen apua ja luottamusta. Kun otetaan huomioon, että jokainen itse esittäytyy rehellisenä, eivätkä toiset ole sydänten tarkastajia, niin kristillinen rakkaus vaatii, että me emme ilman selviä todisteita petollisuudesta käy riistämään lähimmäiseltämme vähääkään hänen nauttimastaan arvostuksesta. Mutta koska päivittäinen kokemus toisaalta vakuuttaa meidät siitä, että tämä leima on petollinen, niin oma varovaisuutemme vaatii, että varmistumme siitä asiasta monien todisteiden kautta. Jos saamme tämän varmuuden, tunnustamme samalla hänen kunniallisuutensa ja annamme hänelle3 luottamuksemme, ja jos toiset saavat tämän varmuuden meidän suhteemme, me saamme heiltä osaksemme saman kunnian. Jos lähimmäisen tarkoitukset ja teot todella vastaavat sitä hyvää käsitystä, joka meillä hänestä on, niin hänellä on sama kunniallisuus, mutta jos sydän on paha ja tekojen tarkoitus on vain hämätä meitä, niin silloin hänen kunniansa on vain ulkoinen leima, jonka alle hän kätkee petollisen sydämensä.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Sjunde budordspredikan, Titelbladet
Följande avsnitt: Sjunde budordspredikan, § 2
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: