Sjätte budordspredikan, § 8

§. 8.

Men dråp kan ock än begås på nästans själ; den kan väl icke dödas, såsom til sit väsende odödelig, men vi hörde nyss, at det kallades dräpa själen, när den antingen hindras ifrån sin lycksaliga förening med Gud, eller slites därifrån i upsåtelig synd och ogudaktighet, och störtas därigenom i en evig och oföränderlig olycka. Denna skada är vist tusende resor13gånger större, än alt hvad våra ovänner kunna göra åt vår kropp och lekamliga lif, såsom vår dyra Frälsare frågevis märkeligen föreställer det,468 då Han säger: Hvad hjelper thet menniskone, om hon förvärfvade hela verldena, och hon får dock skada til sin själ? Matth. 16:26. Detta femte budet innefattar altså äfven et alfvarligit förbud at skada vår nästa til detta hans andeliga lif. Man kan väl i vist afseende säga med Paulo om de trogna, at de sjelfva stå sinom Herra eller falla, och at Gud är väl mäktig at göra de sina ståndande; Rom. 14:4. fast hela verlden ville förföra dem, så at de med samma trones hjelte kunna säga: Jag är viss derpå, at hvarken lif eller död - - kan skilja oss ifrån Guds kärlek, som är i Christo Jesu vårom Herra. Cap. 8:38,39. Men när vi däremot besinna vår stora naturliga blindhet, och vårt hjertas benägenhet och böjelse til det onda, finna vi snart huru mycket andra menniskor kunna hindra oss ifrån en så lycksalig förening med Gud. Om föräldrar och lärare icke undervisa barnen och sina åhörare om salighetens väg, utan lemna dem i sin okunnoghet, så är ju omöjeligit för dem, at kunna komma til sanningens kunskap: om de ej upmuntra och förmana dem med all trohet och alfvare, utan lemna dem handlösa: om villoandar gifvas, hvilka lika som de Phariseer fara omkring vattn och land, at göra Proselyter,14anhängare men göra them til helfvetes brandar15helfvetes brandar: Personer som ska eller förtjänar att brinna i helvetet. Karl XII:s bibel (1703) ger däremot ”helwetes barn” i Matt 23:15, vilket också andra bibelöversättningar gör. ”Helvetes brandar” är ett uttryck som förekom redan på 1500-talet, men används också i Anders Borgs översättning av Luthers kyrkopostilla, Doct. Martini Lutheri Kyrko-postilla (1753), del 1, s. 384, ”Qwinnan måste blifwa en hund, och wi måste blifwa syndare och helwetes brandar”. Luther använde ordet ”Höllebrände” på motsvarande ställe, D. Martin Luther’s Kirchenpostille. D. Martin Luther’s sämmtliche Schriften, Band XI, Erste Abtheilung, Leipzig 1846, s. 488. dubbelt mer än the469 sjelfva äro, Matth. 23:15, så är ju skadan skedd och själar förlorade, men Herren ropar ve öfver sådana själa-mördare; och til Propheten Hesekiel säger Han, om han ej förvarade den ogudaktiga, så skulle väl den ogudaktiga dö för sina synders skul, men hans blod skulle utkräfvas utur lärarens hand. Hesek. 3:18. Själar skadas vidare genom andras lockande til synd; et Guds barn tager sig väl före at fly synden, men et lockande sällskap sätter honom ofta på så svårt prof, at han näppeligen kan äga bestånd, hälst man vet af förfarenheten, huru verldenes barn, at tjena sin hufvudman, mörksens förste, lägga ofta råd, och samsätta sig at på alt uptänkeligit sätt, den ena med låck, den andra med påck16hotfulla krav och med tusende lister, snärja et Guds barn, och med rätta förtjena namnet af själamördare. Därtil bidraga ock ganska mycket onda exempel, af hvilka de förledas til affall och ogudaktighet; ty efterdömen hafva nästan de aldradjupaste intryck hos menniskorna. Änteligen hörer ock hit den flathet eller menniskofruktan, som finnes hos många föräldrar, lärare och andra Christna, at bestraffa nästans fel, när de blifva dem varse, hvarigenom den affallna styrkes i sin villfarelse. Om alt sådant säger nu Gud i detta budet: Tu skalt icke dräpa,470 skada eller fördärfva din nästas själ eller dess andeliga lif.

Detta är väl hufvud-innehållet af hvad Gud förbjuder i detta budet, men hit bör ock räknas med rätta den grymhet och omensklighet, hvarmed många, ja väl Christna, åtminstone til namnet, bemöta de oförnuftiga djuren, som de hafva under sina händer, med tusendetals svordomar, med körande til döds, med hugg och slag, och med et barbariskt nöje uti deras pinande, hvaröfver sjelfva Creaturen sucka i sin träldom, at en gång blifva fria ifrån sina plågares tyranni Rom. 8:21,22. Och talar Salomo härom sålunda: Then rättfärdige förbarmar sig öfver sin ök, men the ogudaktigas hjertan är obarmhertigt. Ordspr. B. 12:10.

1. gånger
2. anhängare
3. helfvetes brandar: Personer som ska eller förtjänar att brinna i helvetet. Karl XII:s bibel (1703) ger däremot ”helwetes barn” i Matt 23:15, vilket också andra bibelöversättningar gör. ”Helvetes brandar” är ett uttryck som förekom redan på 1500-talet, men används också i Anders Borgs översättning av Luthers kyrkopostilla, Doct. Martini Lutheri Kyrko-postilla (1753), del 1, s. 384, ”Qwinnan måste blifwa en hund, och wi måste blifwa syndare och helwetes brandar”. Luther använde ordet ”Höllebrände” på motsvarande ställe, D. Martin Luther’s Kirchenpostille. D. Martin Luther’s sämmtliche Schriften, Band XI, Erste Abtheilung, Leipzig 1846, s. 488.
4. hotfulla krav

§ 8

Mutta tappo voi kohdistua myös lähimmäisen sieluun. Sitä ei tosin voi surmata, sillä se on olemukseltaan kuolematon, mutta äsken kuulimme, että sielun tappamiseksi kutsutaan sitä, jos sielua joko estetään olemasta autuaallisessa yhteydessään Jumalan kanssa tai irrotetaan tästä yhteydestä tarkoitukselliseen syntiin ja jumalattomuuteen, mikä johtaa sen ikuiseen ja peruuttamattomaan onnettomuuteen. Tämä vahinko on vielä tuhatkertaisesti suurempi kuin kaikki se, mitä vastustajamme voivat tehdä ruumiillemme ja ruumiilliselle elämällemme, niin kuin kallis Vapahtajamme selkeästi esittää sen468 kysymyksessään: Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Matt. 16:26. Tämä viides käsky kieltää siis vakavasti myös vahingoittamasta lähimmäisemme hengellistä elämää. Tietyssä mielessä voidaan tosin sanoa niin kuin Paavali uskovista, että oman Herransa edessä he seisovat tai kaatuvat, ja että Herra kykenee pitämään heidät pystyssä17 1992/muokattu Room. 14:4, vaikka koko maailma heitä viettelisi, niin että he voivat saman uskon sankarin tavoin sanoa: Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä – – – voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme Room. 8:38–39. Mutta kun taas ajattelemme suurta luonnollista sokeuttamme, ja sydämemme halua ja taipumusta pahaan, niin huomaamme pian, kuinka paljon toiset ihmiset voivat estää meitä saavuttamasta niin autuasta yhteyttä Jumalan kanssa. Jos vanhemmat ja papit eivät opeta lapsiaan ja kuulijoitaan autuuden tielle vaan jättävät heidät tietämättömyyteensä, niin heidänhän on mahdotonta tulla tietämään totuutta. Jos he eivät kaikella uskollisuudella ja vakavuudella rohkaise ja kehota heitä vaan jättävät heidät oman onnensa varaan, tai jos esiintyy harhahenkiä, jotka fariseusten tavoin kiertävät maat ja meret hankkiakseen käännynnäisiä, mutta tekevät heistä helvetin omia, kahta vertaa pahempia kuin469 itse ovat18 1992/muokattu Matt. 23:15, niin silloin vahinko on jo tapahtunut ja sielut kadotettu, mutta Herra huutaa kirousta tällaisille sielun murhaajille, ja profeetta Hesekielille hän sanoo, että jollei tämä säästä jumalatonta, niin jumalaton kuolee syntiensä tähden, mutta hänen kuolemastaan vaaditaan tilille19 1992/muokattu pappi Hes. 3:18. Sielua vahingoitetaan myös johdattamalla toista syntiin. Jumalan lapsi tosin karttaa syntiä, mutta viettelevä seura asettaa hänet usein niin kovaan koettelemukseen, että hän tuskin sitä kestää, varsinkin kun tiedämme kokemuksesta, miten maailman lapset omaa päämiestään, pimeyden ruhtinasta palvellakseen usein lyöttäytyvät yhteen ja kaikin mahdollisin tavoin, yksi hyvällä ja toinen pahalla, tuhansin juonin koettavat viekoitella Jumalan lasta, niin että he todella ansaitsevat sielunmurhaajan nimen. Tässä hyvin suuri osuus on huonolla esimerkillä, joka johdattaa heitä lankeemukseen ja jumalattomuuteen, sillä esimerkki vaikuttaa ihmisiin melkeinpä kaikkein voimakkaimmin. Lopuksi tähän kuuluu myös se velttous tai ihmispelko, joka estää monia vanhempia, pappeja ja muita kristittyjä rankaisemasta lähimmäisen virheitä silloin kun ne havaitaan, jolloin langennutta vain rohkaistaan hairahduksestaan. Kaikesta tästä Jumala nyt sanoo tässä käskyssä: Älä tapa,470 älä vahingoita tai turmele lähimmäisesi sielua tai hänen hengellistä elämäänsä.

Tämä on nyt olennaisinta, mitä Jumala tässä käskyssä kieltää, mutta siihen on perusteltua laskea mukaan myös se julmuus ja epäinhimillisyys, jolla kristitytkin, tai ainakin sellaiseksi kutsutut, kohtelevat hallussaan olevia järjettömiä eläimiä, tuhansin kirouksin, ajamalla niitä kuoliaaksi, lyömällä ja hakkaamalla ja barbaarisesti nauttien niiden piinaamisesta, niin että koko luomakuntakin huokaa orjuudessaan, että kunpa se kerran voisi vapautua kiusaajansa tyranniasta Room. 8:21–22. Salomo sanoo tästä näin: Vanhurskas ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne20 1992/muokattu Sananl. 12:10.

1. 1992/muokattu
2. 1992/muokattu
3. 1992/muokattu
4. 1992/muokattu

Unfortunately this content isn't available in English