Föregående avsnitt: Sjätte budordspredikan, § 4
Följande avsnitt: Sjätte budordspredikan, § 6
§. 5.
Förra Delen.
Budet är allmänt, och tål således icke någon inskränkning, utan stadgar säkerheten så väl för vårt eget som ock nästans lif, eller hvad Gud förbjuder och befaller oss, til förvarande af dem båda. Oss åligger därföre, at i denna vår Betraktelses Förra Del öfverväga, hvad Herren i hvardera afseendet här förbjuder.
Menniskorna tycka ofta sig äga full rätt och frihet, at efter godtycko handla med sig sjelfva, utan at därföre behöfva frukta för något ansvar; men de besinna458 icke, at alt det de äga, kropp och själ med mera, är et lån af Herranom, så at man må väl fråga dem med Paulo: Ho framsätter tig? eller hvad hafver tu, thet tu icke undfått hafver? 1 Cor. 4:7. Men är det åter et lån af Honom, så är ofelbart, at Han vid dess återtagande fordrar en alfvarsam räkenskap huru det blifvit användt. Det förnämsta som Gud oss gifvit är vist lifvet, eller en lefvande kropp, och en förnuftig själ, i anseende hvartil vi äfven äga et tväggehanda slags lif, nemligen lekamligit, som består i dessa tvänne delars nära förening med hvarandra, och en däraf flytande värksamhet, och andeligit, som åter är intet annat, än vår själs förening med sin Gud, det högsta goda. Om båda dessa lifven säger Herren i detta budet: Tu skalt icke dräpa, jag Jehovah din lifs Herre har gifvit dig det ena och tilbudit det andra lifvet; uti mig och genom mig lefver du, röres och hafver din varelse, Apostl. G. 17:28. jag förbjuder dig vid min egen fullkomliga helighet, at tilfoga ditt lekamliga eller andeliga lif någon skada, så kärt dig må vara, at undvika den svåraste förbannelse, som någonsin skal öfvergå min lags öfverträdare, och intet det allenast, utan jag förbjuder ock alt det, som kan gifva dig några anledningar459 til sådana grymma gärningar emot dig sjelf.
Således förbjudes här först alt sjelfmord på vår egen kropp; hvilket väl synes aldeles strida emot naturen, men sker dock icke allenast i vettlöshet och raseri, utan ock ofta helt våldsamt med berådt mod, antingen i vrede, högmod eller förtviflan; då man afhänder, eller söker afhända sig det lekamliga lifvet med knif, svärd, bössa eller något annat tilhugg, och med dem skär, sticker, skjuter eller annars skadar sig, såsom Konung Saul och hans Vapnedragare, 1 Sam. 31:4,5. eller med rep, såsom Judas Ischariot, Matth. 27:5. eller med förgift,1 som tideböckerna tala om många hedningar, eller kastar sig i eld eller vattn, eller på något annat sätt; på hvilka man väl må lämpa Salomos ord: Then sig sjelfvom skada gör, eller den som skadar sig sjelf eller andra med berått mod, honom kallar man en hufvudskalk,2 Ordspr. B. 24:8. eller en mästare på skändeliga gärningar. Hit höra ock alla sådana laster och företaganden, som värkeligen förkorta eller försvaga många menniskors lif; såsom för exempel, huru många hafva icke förtärt och fördärfvat sin kropp uti outsläckeliga hordoms laster, andra i fråsseri och dryckenskap eller ätit och druckit sig ihjäl, andra blifvit uslingar, eller ock satt lif460vet til uti häftiga sinnesrörelser, vredgats til döds eller af omåttelig sorg eller arbete gått i förtid i grafven, och alt för många genom vårdslöshet med sin hälsa. Hörer därföre hvad Syrach säger om otukten: The som omgås med skökor, the varda ville, och få mått och matk3 til lön, och tårkas bort androm til et märkeligit exempel: Syr. 19:3. och varnar för dryckenskap och säger: Var icke en drinkare, ty vin förderfvar många menniskor, Cap. 31:30. och Gud nåde oss så vist, bränvin ännu flere ibland oss, och det går så långt, beklageligen, at somliga med fors4 aldeles supa sig til döds. Om vreden säger en af Jobs vänner Eliphas af Thema: En dåre dräper vreden, och en ovisan dödar nitet, Jobs 5:2. och Salomo åter om sorgen: Et bedröfvat sinne uttorkar benen, Ordspr. B. 17:22. och man må nästan lämpa på dem alla Syrachs ord: Then som gärna gifver sig uti fara, han förgås therutinnan. Syr. 3:27. Ack! hvarmed skola väl alla dessa en gång betala et så dyrt lif, som de förspilt, hvarmed återvinna en nådetid, den de förkortat för sig sjelfva?
§. 5.
Förra Delen.
Budet är allmänt, och tål således icke någon inskränkning, utan stadgar säkerheten så väl för vårt eget som ock nästans lif, eller hvad Gud förbjuder och befaller oss, til förvarande af dem båda. Oss åligger därföre, at i denna vår Betraktelses Förra Del öfverväga, hvad Herren i hvardera afseendet här förbjuder.
Menniskorna tycka ofta sig äga full rätt och frihet, at efter godtycko handla med sig sjelfva, utan at därföre behöfva frukta för något ansvar; men de besinna458 icke, at alt det de äga, kropp och själ med mera, är et lån af Herranom, så at man må väl fråga dem med Paulo: Ho framsätter tig? eller hvad hafver tu, thet tu icke undfått hafver? 1 Cor. 4:7. Men är det åter et lån af Honom, så är ofelbart, at Han vid dess återtagande fordrar en alfvarsam räkenskap huru det blifvit användt. Det förnämsta som Gud oss gifvit är vist lifvet, eller en lefvande kropp, och en förnuftig själ, i anseende hvartil vi äfven äga et tväggehanda slags lif, nemligen lekamligit, som består i dessa tvänne delars nära förening med hvarandra, och en däraf flytande värksamhet, och andeligit, som åter är intet annat, än vår själs förening med sin Gud, det högsta goda. Om båda dessa lifven säger Herren i detta budet: Tu skalt icke dräpa, jag Jehovah din lifs Herre har gifvit dig det ena och tilbudit det andra lifvet; uti mig och genom mig lefver du, röres och hafver din varelse, Apostl. G. 17:28. jag förbjuder dig vid min egen fullkomliga helighet, at tilfoga ditt lekamliga eller andeliga lif någon skada, så kärt dig må vara, at undvika den svåraste förbannelse, som någonsin skal öfvergå min lags öfverträdare, och intet det allenast, utan jag förbjuder ock alt det, som kan gifva dig några anledningar459 til sådana grymma gärningar emot dig sjelf.
Således förbjudes här först alt sjelfmord på vår egen kropp; hvilket väl synes aldeles strida emot naturen, men sker dock icke allenast i vettlöshet och raseri, utan ock ofta helt våldsamt med berådt mod, antingen i vrede, högmod eller förtviflan; då man afhänder, eller söker afhända sig det lekamliga lifvet med knif, svärd, bössa eller något annat tilhugg, och med dem skär, sticker, skjuter eller annars skadar sig, såsom Konung Saul och hans Vapnedragare, 1 Sam. 31:4,5. eller med rep, såsom Judas Ischariot, Matth. 27:5. eller med förgift,5 som tideböckerna tala om många hedningar, eller kastar sig i eld eller vattn, eller på något annat sätt; på hvilka man väl må lämpa Salomos ord: Then sig sjelfvom skada gör, eller den som skadar sig sjelf eller andra med berått mod, honom kallar man en hufvudskalk,6 Ordspr. B. 24:8. eller en mästare på skändeliga gärningar. Hit höra ock alla sådana laster och företaganden, som värkeligen förkorta eller försvaga många menniskors lif; såsom för exempel, huru många hafva icke förtärt och fördärfvat sin kropp uti outsläckeliga hordoms laster, andra i fråsseri och dryckenskap eller ätit och druckit sig ihjäl, andra blifvit uslingar, eller ock satt lif460vet til uti häftiga sinnesrörelser, vredgats til döds eller af omåttelig sorg eller arbete gått i förtid i grafven, och alt för många genom vårdslöshet med sin hälsa. Hörer därföre hvad Syrach säger om otukten: The som omgås med skökor, the varda ville, och få mått och matk7 til lön, och tårkas bort androm til et märkeligit exempel: Syr. 19:3. och varnar för dryckenskap och säger: Var icke en drinkare, ty vin förderfvar många menniskor, Cap. 31:30. och Gud nåde oss så vist, bränvin ännu flere ibland oss, och det går så långt, beklageligen, at somliga med fors8 aldeles supa sig til döds. Om vreden säger en af Jobs vänner Eliphas af Thema: En dåre dräper vreden, och en ovisan dödar nitet, Jobs 5:2. och Salomo åter om sorgen: Et bedröfvat sinne uttorkar benen, Ordspr. B. 17:22. och man må nästan lämpa på dem alla Syrachs ord: Then som gärna gifver sig uti fara, han förgås therutinnan. Syr. 3:27. Ack! hvarmed skola väl alla dessa en gång betala et så dyrt lif, som de förspilt, hvarmed återvinna en nådetid, den de förkortat för sig sjelfva?
§ 5
Ensimmäinen osa
Käsky on yleinen, eikä se niin ollen siedä minkäänlaista rajausta vaan se määrää niin meidän omamme kuin lähimmäisemmekin hengen turvaamisesta eli siitä, mitä Jumala meiltä kieltää ja mihin hän meitä käskee näiden molempien varjelemiseksi. Meidän tehtävämme on siksi tässä tarkastelumme ensimmäisessä osassa pohtia, mitä Herra kummankin suhteen tässä kieltää.
Ihmiset näyttävät usein luulevan, että heillä on täysi oikeus ja vapaus toimia itsensä suhteen täysin mielivaltaisesti, ilman että heidän tarvitsee pelätä joutuvansa siitä minkäänlaiseen vastuuseen. He eivät kuitenkaan ymmärrä,458 että kaikki mitä heillä on, ruumis ja sielu ja muut asiat, on lainaa Herralta. Voimmekin siksi kysyä heiltä Paavalin tavoin: Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? 1. Kor. 4:7. Mutta jos se taas on lainaa häneltä, niin on varmaa, että hän sitä palautettaessa vaatii tarkan tilinpidon siitä, miten lainaa on käytetty. Tärkeintä, mitä Jumala on meille antanut, on tietenkin henki eli elävä ruumis ja järjellinen sielu. Meillä on tässä suhteessa myös kahdenlainen elämä. Ruumiillinen elämä perustuu näiden kahden osan läheiseen keskinäiseen yhteyteen ja siitä syntyvään toimintaan. Hengellinen taas ei ole mitään muuta kuin sielumme yhteyttä Jumalansa, korkeimman hyvän kanssa. Näistä molemmista elämistä Herra sanoo tässä käskyssä: Älä tapa, minä Jahve, sinun elämäsi Herra, olen antanut sinulle toisen ja ilmoittanut toisen elämän, minussa ja minun ansiostani sinä elät, liikut ja olet9 Ap. t. 17:28. Minä omassa täydellisessä pyhyydessäni kiellän sinua vahingoittamasta ruumiillista tai hengellistä elämääsi millään tavalla, niin mielelläsi kuin välttäisitkin ankarimman kirouksen, joka koskaan voi minun lakini rikkojan osaksi tulla. Eikä tässä kaikki, vaan kiellän myös kaiken sen, mikä voisi antaa sinulle aihetta459 sellaisiin julmiin tekoihin itseäsi kohtaan.
Siksi tässä kielletään ensinnäkin omaan ruumiiseemme kohdistuva itsemurha. Se tosin näyttäisi olevan täysin luonnonvastaista, mutta sitä ei tapahdu vain raivon ja järjettömyyden vallassa vaan usein myös hyvin väkivaltaisesti ja harkitusti, joko vihan, ylpeyden tai epätoivon vuoksi. Silloin ihminen päättää, tai yrittää päättää maallisen elämänsä veitsellä, miekalla, pyssyllä tai muulla välineellä, jolla hän viiltää, pistää, ampuu tai muuten vahingoittaa itseään, kuten kuningas Saul ja hänen aseenkantajansa 1. Sam. 31:4–5, köydellä niin kuin Juudas Iskariot, Matt. 27:5, tai myrkyllä, mistä aikakirjat monien pakanoiden kohdalla kertovat, heittäytymällä tuleen tai veteen, tai jollain muulla keinolla. Heihin voinee soveltaa Salomon sanoja: Joka tekee itselleen pahaa, siis se joka harkitusti vahingoittaa itseään tai toisia, saa vehkeilijän nimen10 Sananl. 24:8, eli hän on häpeällisten tekojen mestari. Tähän kuuluvat myös kaikki sellaiset paheet ja edesottamukset, jotka toden teolla lyhentävät tai heikentävät monien ihmisten elämää. Kuinka moni onkaan esimerkiksi pilannut ja turmellut ruumiinsa kyltymättömän huoruuden paheissa, toiset taas mässäilemällä ja juopottelemalla, eli ovat syöneet tai juoneet itsensä hengiltä. Toisista on tullut surkimuksia, tai sitten he ovat menettäneet henkensä460 rajujen mielenliikutusten vallassa, vihanneet itsensä kuoliaaksi tai sitten kohtuuttoman surun tai työn vuoksi joutuneet ennen aikojaan hautaan, ja aivan liian monen on sinne vienyt oman terveyden laiminlyönti. Kuulkaa siis mitä Sirak sanoo haureudesta: Porttojen luona käyvät joutuvat eksyksiin. Heidän osansa on mädäntyä matojen ruokana ja kuihtua pois näkyvänä esimerkkinä muille11 Sir. 19:2–3,12 ja miten hän varoittaa juoppoudesta ja sanoo: Älä ryhdy juomariksi, sillä viini on koitunut monen turmioksi13 Sir. 31:25.14 Ja, Jumala armahtakoon, viina turmelee meidän keskuudessamme varmasti vieläkin enemmän, ja siinä mennään valitettavasti niinkin pitkälle, että jotkut aivan ehdoin tahdoin ryyppäävät itseään hengiltä. Vihasta sanoo eräs Jobin ystävistä, temanilainen Elifas näin: Tyhmyri tukehtuu omaan raivoonsa, typeryksen surmaa oma vimma Job 5:2. Salomo taas sanoo surusta: Synkkä mieli kuihduttaa ruumiin Sananl. 17:22, ja melkeinpä näihin kaikkiin voisi soveltaa Sirakin sanoja: Vaarat kaatavat sen, joka niitä rakastaa Sir. 3:26.15 Voi, miten nämä kaikki kerran pystyvät korvaamaan sen kalliin elämän, jonka he pilasivat, ja miten he saavat takaisin sen armon ajan, jota he itse itseltään ovat lyhentäneet?
Unfortunately this content isn't available in English
§. 5.
Förra Delen.
Budet är allmänt, och tål således icke någon inskränkning, utan stadgar säkerheten så väl för vårt eget som ock nästans lif, eller hvad Gud förbjuder och befaller oss, til förvarande af dem båda. Oss åligger därföre, at i denna vår Betraktelses Förra Del öfverväga, hvad Herren i hvardera afseendet här förbjuder.
Menniskorna tycka ofta sig äga full rätt och frihet, at efter godtycko handla med sig sjelfva, utan at därföre behöfva frukta för något ansvar; men de besinna458 icke, at alt det de äga, kropp och själ med mera, är et lån af Herranom, så at man må väl fråga dem med Paulo: Ho framsätter tig? eller hvad hafver tu, thet tu icke undfått hafver? 1 Cor. 4:7. Men är det åter et lån af Honom, så är ofelbart, at Han vid dess återtagande fordrar en alfvarsam räkenskap huru det blifvit användt. Det förnämsta som Gud oss gifvit är vist lifvet, eller en lefvande kropp, och en förnuftig själ, i anseende hvartil vi äfven äga et tväggehanda slags lif, nemligen lekamligit, som består i dessa tvänne delars nära förening med hvarandra, och en däraf flytande värksamhet, och andeligit, som åter är intet annat, än vår själs förening med sin Gud, det högsta goda. Om båda dessa lifven säger Herren i detta budet: Tu skalt icke dräpa, jag Jehovah din lifs Herre har gifvit dig det ena och tilbudit det andra lifvet; uti mig och genom mig lefver du, röres och hafver din varelse, Apostl. G. 17:28. jag förbjuder dig vid min egen fullkomliga helighet, at tilfoga ditt lekamliga eller andeliga lif någon skada, så kärt dig må vara, at undvika den svåraste förbannelse, som någonsin skal öfvergå min lags öfverträdare, och intet det allenast, utan jag förbjuder ock alt det, som kan gifva dig några anledningar459 til sådana grymma gärningar emot dig sjelf.
Således förbjudes här först alt sjelfmord på vår egen kropp; hvilket väl synes aldeles strida emot naturen, men sker dock icke allenast i vettlöshet och raseri, utan ock ofta helt våldsamt med berådt mod, antingen i vrede, högmod eller förtviflan; då man afhänder, eller söker afhända sig det lekamliga lifvet med knif, svärd, bössa eller något annat tilhugg, och med dem skär, sticker, skjuter eller annars skadar sig, såsom Konung Saul och hans Vapnedragare, 1 Sam. 31:4,5. eller med rep, såsom Judas Ischariot, Matth. 27:5. eller med förgift,16 som tideböckerna tala om många hedningar, eller kastar sig i eld eller vattn, eller på något annat sätt; på hvilka man väl må lämpa Salomos ord: Then sig sjelfvom skada gör, eller den som skadar sig sjelf eller andra med berått mod, honom kallar man en hufvudskalk,17 Ordspr. B. 24:8. eller en mästare på skändeliga gärningar. Hit höra ock alla sådana laster och företaganden, som värkeligen förkorta eller försvaga många menniskors lif; såsom för exempel, huru många hafva icke förtärt och fördärfvat sin kropp uti outsläckeliga hordoms laster, andra i fråsseri och dryckenskap eller ätit och druckit sig ihjäl, andra blifvit uslingar, eller ock satt lif460vet til uti häftiga sinnesrörelser, vredgats til döds eller af omåttelig sorg eller arbete gått i förtid i grafven, och alt för många genom vårdslöshet med sin hälsa. Hörer därföre hvad Syrach säger om otukten: The som omgås med skökor, the varda ville, och få mått och matk18 til lön, och tårkas bort androm til et märkeligit exempel: Syr. 19:3. och varnar för dryckenskap och säger: Var icke en drinkare, ty vin förderfvar många menniskor, Cap. 31:30. och Gud nåde oss så vist, bränvin ännu flere ibland oss, och det går så långt, beklageligen, at somliga med fors19 aldeles supa sig til döds. Om vreden säger en af Jobs vänner Eliphas af Thema: En dåre dräper vreden, och en ovisan dödar nitet, Jobs 5:2. och Salomo åter om sorgen: Et bedröfvat sinne uttorkar benen, Ordspr. B. 17:22. och man må nästan lämpa på dem alla Syrachs ord: Then som gärna gifver sig uti fara, han förgås therutinnan. Syr. 3:27. Ack! hvarmed skola väl alla dessa en gång betala et så dyrt lif, som de förspilt, hvarmed återvinna en nådetid, den de förkortat för sig sjelfva?
§ 5
Ensimmäinen osa
Käsky on yleinen, eikä se niin ollen siedä minkäänlaista rajausta vaan se määrää niin meidän omamme kuin lähimmäisemmekin hengen turvaamisesta eli siitä, mitä Jumala meiltä kieltää ja mihin hän meitä käskee näiden molempien varjelemiseksi. Meidän tehtävämme on siksi tässä tarkastelumme ensimmäisessä osassa pohtia, mitä Herra kummankin suhteen tässä kieltää.
Ihmiset näyttävät usein luulevan, että heillä on täysi oikeus ja vapaus toimia itsensä suhteen täysin mielivaltaisesti, ilman että heidän tarvitsee pelätä joutuvansa siitä minkäänlaiseen vastuuseen. He eivät kuitenkaan ymmärrä,458 että kaikki mitä heillä on, ruumis ja sielu ja muut asiat, on lainaa Herralta. Voimmekin siksi kysyä heiltä Paavalin tavoin: Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? 1. Kor. 4:7. Mutta jos se taas on lainaa häneltä, niin on varmaa, että hän sitä palautettaessa vaatii tarkan tilinpidon siitä, miten lainaa on käytetty. Tärkeintä, mitä Jumala on meille antanut, on tietenkin henki eli elävä ruumis ja järjellinen sielu. Meillä on tässä suhteessa myös kahdenlainen elämä. Ruumiillinen elämä perustuu näiden kahden osan läheiseen keskinäiseen yhteyteen ja siitä syntyvään toimintaan. Hengellinen taas ei ole mitään muuta kuin sielumme yhteyttä Jumalansa, korkeimman hyvän kanssa. Näistä molemmista elämistä Herra sanoo tässä käskyssä: Älä tapa, minä Jahve, sinun elämäsi Herra, olen antanut sinulle toisen ja ilmoittanut toisen elämän, minussa ja minun ansiostani sinä elät, liikut ja olet20 Ap. t. 17:28. Minä omassa täydellisessä pyhyydessäni kiellän sinua vahingoittamasta ruumiillista tai hengellistä elämääsi millään tavalla, niin mielelläsi kuin välttäisitkin ankarimman kirouksen, joka koskaan voi minun lakini rikkojan osaksi tulla. Eikä tässä kaikki, vaan kiellän myös kaiken sen, mikä voisi antaa sinulle aihetta459 sellaisiin julmiin tekoihin itseäsi kohtaan.
Siksi tässä kielletään ensinnäkin omaan ruumiiseemme kohdistuva itsemurha. Se tosin näyttäisi olevan täysin luonnonvastaista, mutta sitä ei tapahdu vain raivon ja järjettömyyden vallassa vaan usein myös hyvin väkivaltaisesti ja harkitusti, joko vihan, ylpeyden tai epätoivon vuoksi. Silloin ihminen päättää, tai yrittää päättää maallisen elämänsä veitsellä, miekalla, pyssyllä tai muulla välineellä, jolla hän viiltää, pistää, ampuu tai muuten vahingoittaa itseään, kuten kuningas Saul ja hänen aseenkantajansa 1. Sam. 31:4–5, köydellä niin kuin Juudas Iskariot, Matt. 27:5, tai myrkyllä, mistä aikakirjat monien pakanoiden kohdalla kertovat, heittäytymällä tuleen tai veteen, tai jollain muulla keinolla. Heihin voinee soveltaa Salomon sanoja: Joka tekee itselleen pahaa, siis se joka harkitusti vahingoittaa itseään tai toisia, saa vehkeilijän nimen21 Sananl. 24:8, eli hän on häpeällisten tekojen mestari. Tähän kuuluvat myös kaikki sellaiset paheet ja edesottamukset, jotka toden teolla lyhentävät tai heikentävät monien ihmisten elämää. Kuinka moni onkaan esimerkiksi pilannut ja turmellut ruumiinsa kyltymättömän huoruuden paheissa, toiset taas mässäilemällä ja juopottelemalla, eli ovat syöneet tai juoneet itsensä hengiltä. Toisista on tullut surkimuksia, tai sitten he ovat menettäneet henkensä460 rajujen mielenliikutusten vallassa, vihanneet itsensä kuoliaaksi tai sitten kohtuuttoman surun tai työn vuoksi joutuneet ennen aikojaan hautaan, ja aivan liian monen on sinne vienyt oman terveyden laiminlyönti. Kuulkaa siis mitä Sirak sanoo haureudesta: Porttojen luona käyvät joutuvat eksyksiin. Heidän osansa on mädäntyä matojen ruokana ja kuihtua pois näkyvänä esimerkkinä muille22 Sir. 19:2–3,23 ja miten hän varoittaa juoppoudesta ja sanoo: Älä ryhdy juomariksi, sillä viini on koitunut monen turmioksi24 Sir. 31:25.25 Ja, Jumala armahtakoon, viina turmelee meidän keskuudessamme varmasti vieläkin enemmän, ja siinä mennään valitettavasti niinkin pitkälle, että jotkut aivan ehdoin tahdoin ryyppäävät itseään hengiltä. Vihasta sanoo eräs Jobin ystävistä, temanilainen Elifas näin: Tyhmyri tukehtuu omaan raivoonsa, typeryksen surmaa oma vimma Job 5:2. Salomo taas sanoo surusta: Synkkä mieli kuihduttaa ruumiin Sananl. 17:22, ja melkeinpä näihin kaikkiin voisi soveltaa Sirakin sanoja: Vaarat kaatavat sen, joka niitä rakastaa Sir. 3:26.26 Voi, miten nämä kaikki kerran pystyvät korvaamaan sen kalliin elämän, jonka he pilasivat, ja miten he saavat takaisin sen armon ajan, jota he itse itseltään ovat lyhentäneet?
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Sjätte budordspredikan, § 4
Följande avsnitt: Sjätte budordspredikan, § 6
Platser:
Personer: Elifas (Eliphas) Jesus Syrak (Syrac, Syrach) Job (Hiob, Hjob) Judas Iskariot (Ischarioth, Judæ Ischariot, Judæ Iscariot, Judas Ischariot) Paulus (Pawali, Saulus) Salomo (Salomon) Saul
Bibelställen:
Teman: