Sjätte budordspredikan, § 13

§. 13.

Men det är ingalunda nog därmed, at vi således afvärja, så långt möjeligt är, all skada och fördärf ifrån vår nästas kropp: hans dyra och odödeliga själ bör äfven blifva et föremål för vår ömhet. Är det nödigt at vårda vår egen själs välfärd, så få vi ej heller undandraga oss at befordra hans, och därföre så mycket hos oss står til at göra, 1) söka at bibringa honom någon kunskap i sin Christendoms och salighets sak; om den föga annat kan än anses vållande til sin nästas död, som ser honom fara vilse, men leder honom icke til rätta, utan han förgås i öknen, så kan ock den ingalunda vara hos sin Gud utan ansvar, som ser sin Christendoms broder i okunnoghets töknan3dimman vandra på synda-vägar til det eviga fördärfvet, och intet underrättar honom om sin villfarelse, eller vi483sar honom på den rätta salighetsstigen, på lifsens väg. Sådan plikt åligger väl egenteligen föräldrar, scholemästare och lärare; men det tilkommer äfven alla andra Christna, såsom andeliga Präster at igenom upbyggeliga samtal och undervisningar räcka dem handen. Men det får ingalunda stanna vid blotta kunskapens meddelande; dem bör ock genom alfvarliga föreställningar, och kärleksfulla bestraffningar läggas deras villfarelse och syndavandel under ögonen, med det faseliga äfventyr de stå uti hvart ögnableck af sin vandel; de böra upmuntras, at utan minsta upskof vända om, och under en tryckande syndabörda, genom trona söka lif hos sin eviga förbarmare; och vårt eget exempel, hvarmed vi gå för dem på den rätta lifsens väg, skal öfvertyga dem, så väl om möjeligheten af hela hjertats förändring, som ock af den stora lycksalighet, som det andeliga lifvet med sig förer, och tjena dem til en kraftig upmuntran, at äfven med flit söka sin egen salighet. Hit hörer ock et troget afböjande, af alt som kan vara nästans andeliga lif skadeligit, som i allmänhet sker, genom en dagelig och trogen förbön hos Gud för honom, och hans odödeliga själ; och i synnerhet därigenom när han hindras och afhålles ifrån syndiga och förföri484ska umgängen, och ledes in i Gudeliga och upbyggeliga samqväm, såsom ock genom den ömhet och det tålamod hvarmed vi böra äfven i dessa fall umgå med vår jemnChristen,4kristna medmänniska, medkristna at vi genom et oförsiktigt nit icke upväcka fiendskap emot oss, hvarigenom all utväg för oss afskäres at upbygga honom. Til sådana plikters i akttagande för vår nästas andeliga lif upmuntrar Apostelen Paulus alla trogna på flera ställen i sina sändebref: såsom då han bland annat förmanar sina Collosser: Låter Christi ord bo rikeliga uti Eder, med all visdom: lärer och förmaner Eder inbördes, med psalmer och låfsånger, och andeliga visor i nådene Coll. 3:16. och de Thessalonicer: Förmaner Eder inbördes och upbygger hvar then andra, 1 Thess. 5:11. såsom ock de trogna Ebreer med en ganska öm föreställning: Lät oss akta på oss inbördes, til at upväcka til kärlek och goda gärningar: Icke öfvergifvandes vår församling, såsom somlige för sed hafva: utan förmaner Eder inbördes, och thet thes mer, at I sen huru dagen nalkas. Ebr. 10:24,25.

1. dimman
2. kristna medmänniska, medkristna

§ 13

Mutta ei suinkaan riitä, että me näin koetamme niin paljon kuin mahdollista välttää kaikkea vahingon ja menetyksen tuottamista lähimmäisemme ruumiille: myös hänen kalliin ja kuolemattoman sielunsa tulee olla meidän hellyytemme kohde. Kun on välttämätöntä pitää huolta omasta sielustamme, niin emme saa myöskään jättää edistämättä hänen sielunsa hyvinvointia. Siksi meidän on niin pitkälle kuin se on meille mahdollista 1) koetettavaa antaa hänelle jonkinlainen tieto kristinopista ja hänen autuutensa asiasta. Voiko pitää muuna kuin lähimmäisensä kuoleman aiheuttamisena sitä, jos näkee hänen menevän eksyksiin, mutta ei johdata häntä oikeaan, vaan hän nääntyy erämaassa? Samaten se, joka näkee kristiveljensä tietämättömyyden sumussa vaeltavan synnin teitä ikuiseen turmelukseen eikä kerro hänelle hänen harhautumisestaan tai opasta483 häntä oikealle autuuden polulle, elämän tielle, ei voi välttää vastuuta Jumalan edessä. Tämä velvollisuus koskee toki varsinaisesti vanhempia, koulumestareita ja pappeja, mutta myös kaikkien muiden kristittyjen velvollisuus on hengellisinä pappeina rakentavien keskustelujen ja opetusten avulla ojentaa heille kätensä. Mutta tämä ei saa suinkaan jäädä pelkäksi tiedon jakamiseksi, vaan heidän harhautumisensa ja syntinen vaelluksensa, jossa he ovat alati alttiina kauhistuttaville vaaroille, on vakavasti näytettävä heille ja tuotava myös rakastavien rangaistusten kautta heidän silmiensä eteen. Heitä on rohkaistava ilman hetkenkään viivytystä kääntymään ja ahdistavan syntitaakkansa alla etsimään uskossa elämää ikuisen Armahtajansa luota. Ja meidän oman esimerkkimme, kun kuljemme heidän edessään oikeaa elämän tietä, tulee vakuuttamaan heidät niin koko sydämen muutoksen mahdollisuudesta kuin sitä onnellisuudestakin, jonka hengellinen elämä tuottaa. Näin se toimii heille vahvana rohkaisuna, että hekin uutterasti etsisivät omaa autuuttaan. Tähän kuuluu myös kaiken sen uskollinen karttaminen, mikä voisi olla lähimmäisemme hengelliselle elämälle vahingollista, ja tämä tapahtuu yleensä kääntymällä joka päivä hartain rukouksin Jumalan puoleen, hänen ja hänen kuolemattoman sielunsa puolesta. Ja erityisesti tämä toteutuu silloin, kun häntä estetään joutumasta syntiseen ja viettelevään484 seuraan ja johdatellaan jumaliseen, kohottavaan seuranpitoon. Myös näissä asioissa meidän tulee suhtautua hellästi ja kärsivällisesti toisiin kristittyihin, niin ettemme varomattomalla intoilulla synnytä vihamielisyyttä itseämme kohtaan ja siten tuhoa mahdollisuuksiamme hänen kohottamiseensa. Tällaisten velvollisuuksien noudattamiseen lähimmäisten hengellistä elämää kohtaan kehottaa apostoli Paavali useasti lähetyskirjeissään. Hän muun muassa kehottaa kolossalaisiaan: Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja Kol. 3:16, tai tessalonikalaisia: Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne 1. Tess. 5:11. Uskoville heprealaisille hän esittää varsin hellän kehotuksen: Pitäkäämme huolta toinen toisistamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan Hepr. 10:24–25.

Unfortunately this content isn't available in English