[1]
Larm-Trumman om Tjänstefolkets sjelfswåld och öfwerdåd, om deras upstegrade löner, och om Jord- och Landtbrukets förfall genom dem, har nu begynt at höras mäst i hwart annat eller hwart tredje Blad af Dagligt Allehanda, i Kongl. Patriotiska Sällskapets Handlingar1 och flerestädes, då tillika liksom utkräfjes af Hans Kongl. Maj:t någon alfwarsam Författning, hwarigenom detta onda måtte hämmas.
Jag har med otålighet afbidat något swar uppå dem, och trodt at någon wille taga dessa ringaste Medborgares frihet i förswar, men förgäfwes: alla qwäda en wisa, och synas med sit rop lika såsom wilja bestorma2 Thronen och arbeta på en Författning, så skadelig för Mänskligheten, som olyckelig för Fäderneslandet och wanhederlig för Gustaf den 3:djes Frihets-tidehwarf.
Många tänkande Medborgare hafwer jag hört tala altför wackert om dessa nyttiga Medlemmars frihet, och deras Medborgerliga rättigheter, men nu är ingen af dem hemma: alla tiga och samtycka til et hotande förtryck för Medborgare:
Eller äro Utgifwarena af wåra Tidningar så ifriga i samma sak, at de aldrig släppa något fram i dagsljuset, som wore i en annan ton? jag har swårt at tro det: åtminstone tycks jag hafwa funnit Herr Utgifwaren af Dagliga Tidningarne3 så owäldug,4 som man någonsin kunnat begära; hwarföre jag äfwen med detta wänder mig til honom, öfwertygad därom, at han ej nekar det rum i sina Dagblad.
Intet måtte någon af oss wänta, at Tjänstefolket sjelf skal inför Allmänheten förswara sin sak; jag wågar säga, at knapt en enda af dem wet, at frågan om deras frihet är i högsta resning:5 hwem af dem är i stånd at skrifwa något til sit och sina medbröders förswar? Et så wärnlöst folks rättigheter måste därföre med dubbel ömhet wårdas; ty annars slår det aldrig felt, at där gärdesgården är lägst där stiger man hälst öfwer den.
Skulle jag tala af en blind ifwer, af en omåttelig egennytta, af någon mig nyligen genom en Dräng eller Piga tilfogad förargelse, eller af en otilbörlig regerings-sjuka,6 at få råda öfwer dessa, i många Husbönders ögon små kräk, efter godtycko, kunde jag til äfwentyrs snart instämma med de klagande; men då jag känner dem som Människor, som nyttiga och oumbärliga Medborgare, ser jag mig mänskligheten och Fäderneslandet förbunden, at taga dem i förswar.
De äro ju Människor och såldes af naturen wåra gelikar, födda med förnuftig själ och fri wilja, at bebo jorden, därföre böra de äfwen handteras såsom Människor. Ja! swarar du, de äro så af naturen, men de hafwa upwuxit i lättja och sjelfswåld, at de fläste af dem äro i sin grof- och dumhet wärre än fä, derföre böra de ock handteras därefter. Men får jag icke lof at erhindra: är deras grofhet upfostringens fel, så rå de sjelfwa minst därföre: hwarest hafwa de upwuxit? i ditt eller mitt hus, hos sina Föräldrar, under den eller den Lärarens handledning, under den Upsyningsman eller Förmyndare. Det är således Föräldrars, Husbönders, Lärares7 och Politiens8 skull, at de äro sådane. Men lät oss förbättra deras upfostran, så måste wi få så dygdiga Människor af dem, som wi tro oss sjelfwa wara. Eller hwad tycker du? är det icke hårdt för Mänskligheten, at de för sin usla upfostran skola ännu uslare handteras?
Betrackta wi dem åter såsom nyttiga, ja i högsta måtto oumbärliga Medborgare, och jämföra hwad rätt en Medborgare tilhörer, och hwad man nu i sina orimmeliga förslager wil tildela dem, ser saken hasklig9 ut: man wil icke just aldeles til namnet10 göra Tjenstefolket til lifegna på Lifländska wiset, men til gagnet11 nästan det samma: man wet ej sjelf wäl hurudan man wil hafwa den nya Tjenstehjons-Ordningen, men mycket wil och tror man med den skall uträttas. Man wil at Konungen skall skaffa alla Husbönder tilräckeliga Tjenstehjon, där Tjenstehjon dock ej finnas: at Konungen skall styra deras sjelfswåld och lättja, då likwäl Husbönderna i den förra Tjenstehjons-stadgan äga fullt lof, at för Tjenstehjonets fel och försummelse börja sin rättegång med dem ab executione,12 en magt den Konungen likwäl aldrig äger eller wil äga öfwer någon af sina undersåtare: och det som underligast är, när deras hugg och slag, som de nyttjat på sit folk året omkring börjar naturligt wis emellan Larsmässa och Michaelismässa13 at osa illa, så wilja de äfwen at Konungen skall genom Författningar drifwa det bort och göra den grymma och wildsinta Husbonden lika älskad med den milda och sagtmodiga,14 at de bägge lika lätt få Tjenstehjon, som dock blifwer en ren omöjelighet, och tillika högsta obillighet15 för den milda Husbonden, som då skulle nödgas sakna sin rätta, sin wälförtjenta belöning, at få wälja folk, då de andra äro nära at få ingen i sin tjenst.[2]
Änteligen wil man ock, at wår Nådiga Konung skall fastställa en wiss års-lön för Tjenstehjon, sådan at den aldrig saknade wärkställighet, som likwäl är i sig sjelf högst obilligt, qwäfwer all idoghet och smakar af träldom.
Oskäliga16 Djur, til exempel Hästar, som nyttjas i wår tjenst, säljas ju til ganska olika priser efter sin storlek, styrka, öfning och ålder ifrån 2 til 100 R:daler stycket: samma olikheter blifwa wi warse hos Tjenstehjon, den ena gör knapt rätt för maten, en annan äger drift, förstånd och krafter at göra twå gånger så mycket som en medelmåttig arbetare: skola de då båda få lika lön? det är ju orimmeligit.
Et illa betänkt eller ock altför egennyttigt infall las17 jag härom dagen för wissa årslöner, at Kronan äfwen hafwer för sina högre och lägre Tjenstemän faststälta wissa årliga löner, hwarföre icke då äfwen för Tjenstehjonen? men den som skref detta tänkte ej så långt, at wid alla Ämbetsmäns löner är den motwigt för deras frihet, at de ej behöfwa söka den eller kunna de ock taga afsked; och få Tjenstehjonen behålla samma frihet, så må man stadga års-löner så låga man wil, utan rubbning i deras frihet, men tages denna motwigt bort, hafwa de med det samma förlorat sin frihet. En Slagtare, en Bagare hafwa sina Taxor, som dock ej annat äro än fölgder af sammansättningar,18 men de äro föränderlige efter tider och omständigheter. Ämbeten19 få för sina Magistrater20 wisa hwad för dem blifwer möjeligit och omöjeligit, de kunna ock influera ofta på Taxorna, och änteligen om de icke ens gå ut därmed, få de hälst upsäga sin handtering och söka föda på annat sätt. Men at på Tjenstehjonens arbete fastställa en ewärdelig taxa, dem ohördan,21 och med hot af fängelse eller stryk sätta dem i tjenst för den lön, smakar starkt af träldom.
Man glömmer förhöjningen af räkne-wärdet,22 wissa för dem oumbärliga warors stegring, och i synnerhet den politiska grundsanning, at brist altid förorsakar dyrhet; man klagar öfwer brist på Tjenstefolk och likwäl wil man hafwa dem för hundköp.23 Wi hafwa för litet arbetare och likwäl tåla wi ej at Drängar och Pigor finge sitta i Backstugor, gifta sig och framföda arbetare åt oss. Hwarifrån skola de då komma? intet rägna de från skyn, och intet komma de eller utifrån, om ej frihet och höga löner låcka dem hit.
Det är underligit, at man begärar sådana författningar, som skola aldeles hämma Tjenstehjonens rymmande utur sin tjenst, då likwäl i de förra Författningar är gjordt redan allt som i den wäg kan göras, och de rymma lika wäl. Jag wågar påstå at om hela Swenska Armeen til häst och fot utgjorde en Cordon24 omkring Rikets gränsor, kunde likwäl rymmandet utur Riket därmed aldrig hämmas, utan måste Danmark, Norige, England, Holland, Ryssland och Tyskland, årligen hämta rika skörder af arbetare från Swerge, just i den mån de här trugas med lått,25 ringa löner, hugg och slag och annat dylikt kram.26 Men sådant förstå ej wåra Pseudopolitici,27 de wilja allenast släcka sin harm på Tjenstehjonen, och då tro de at Swerige skall blifwa et lyckeligit Rike: de se icke längre, utan i sin ifwer arbeta uppå Författningar, som ännu mera måste utblotta oss på folk, och hindra wår Nådiga Konung at njuta den wesendteligaste hugnad, at se de nyttigaste, de wärnlösaste Medborgare trifwas under Dess Mildhets-Spira.
Hwarest skulle wäl Lagar af så förwänd wärkan inpassas i Gustaf Den Tredjes Äro-rika Lefnadslop? hwad djup förundran skulle Människo-slägtets förswarare icke i hela Europa falla uti, när de blefwe warse, at Swerige, som i de mörka tider gifwit Europa nästan hela sin frihet, i wår uplysta tid skulle begynna at utwidga mörker och träldom öfwer sit slägte.
Til det förswar som Människligheten och en rätt Borgerlig frihet utkräfwer, må detta wara en liten
Prodromus.28
[1]
Larm-Trumman om Tjänstefolkets sjelfswåld och öfwerdåd, om deras upstegrade löner, och om Jord- och Landtbrukets förfall genom dem, har nu begynt at höras mäst i hwart annat eller hwart tredje Blad af Dagligt Allehanda, i Kongl. Patriotiska Sällskapets Handlingar29 och flerestädes, då tillika liksom utkräfjes af Hans Kongl. Maj:t någon alfwarsam Författning, hwarigenom detta onda måtte hämmas.
Jag har med otålighet afbidat något swar uppå dem, och trodt at någon wille taga dessa ringaste Medborgares frihet i förswar, men förgäfwes: alla qwäda en wisa, och synas med sit rop lika såsom wilja bestorma30 Thronen och arbeta på en Författning, så skadelig för Mänskligheten, som olyckelig för Fäderneslandet och wanhederlig för Gustaf den 3:djes Frihets-tidehwarf.
Många tänkande Medborgare hafwer jag hört tala altför wackert om dessa nyttiga Medlemmars frihet, och deras Medborgerliga rättigheter, men nu är ingen af dem hemma: alla tiga och samtycka til et hotande förtryck för Medborgare:
Eller äro Utgifwarena af wåra Tidningar så ifriga i samma sak, at de aldrig släppa något fram i dagsljuset, som wore i en annan ton? jag har swårt at tro det: åtminstone tycks jag hafwa funnit Herr Utgifwaren af Dagliga Tidningarne31 så owäldug,32 som man någonsin kunnat begära; hwarföre jag äfwen med detta wänder mig til honom, öfwertygad därom, at han ej nekar det rum i sina Dagblad.
Intet måtte någon af oss wänta, at Tjänstefolket sjelf skal inför Allmänheten förswara sin sak; jag wågar säga, at knapt en enda af dem wet, at frågan om deras frihet är i högsta resning:33 hwem af dem är i stånd at skrifwa något til sit och sina medbröders förswar? Et så wärnlöst folks rättigheter måste därföre med dubbel ömhet wårdas; ty annars slår det aldrig felt, at där gärdesgården är lägst där stiger man hälst öfwer den.
Skulle jag tala af en blind ifwer, af en omåttelig egennytta, af någon mig nyligen genom en Dräng eller Piga tilfogad förargelse, eller af en otilbörlig regerings-sjuka,34 at få råda öfwer dessa, i många Husbönders ögon små kräk, efter godtycko, kunde jag til äfwentyrs snart instämma med de klagande; men då jag känner dem som Människor, som nyttiga och oumbärliga Medborgare, ser jag mig mänskligheten och Fäderneslandet förbunden, at taga dem i förswar.
De äro ju Människor och såldes af naturen wåra gelikar, födda med förnuftig själ och fri wilja, at bebo jorden, därföre böra de äfwen handteras såsom Människor. Ja! swarar du, de äro så af naturen, men de hafwa upwuxit i lättja och sjelfswåld, at de fläste af dem äro i sin grof- och dumhet wärre än fä, derföre böra de ock handteras därefter. Men får jag icke lof at erhindra: är deras grofhet upfostringens fel, så rå de sjelfwa minst därföre: hwarest hafwa de upwuxit? i ditt eller mitt hus, hos sina Föräldrar, under den eller den Lärarens handledning, under den Upsyningsman eller Förmyndare. Det är således Föräldrars, Husbönders, Lärares35 och Politiens36 skull, at de äro sådane. Men lät oss förbättra deras upfostran, så måste wi få så dygdiga Människor af dem, som wi tro oss sjelfwa wara. Eller hwad tycker du? är det icke hårdt för Mänskligheten, at de för sin usla upfostran skola ännu uslare handteras?
Betrackta wi dem åter såsom nyttiga, ja i högsta måtto oumbärliga Medborgare, och jämföra hwad rätt en Medborgare tilhörer, och hwad man nu i sina orimmeliga förslager wil tildela dem, ser saken hasklig37 ut: man wil icke just aldeles til namnet38 göra Tjenstefolket til lifegna på Lifländska wiset, men til gagnet39 nästan det samma: man wet ej sjelf wäl hurudan man wil hafwa den nya Tjenstehjons-Ordningen, men mycket wil och tror man med den skall uträttas. Man wil at Konungen skall skaffa alla Husbönder tilräckeliga Tjenstehjon, där Tjenstehjon dock ej finnas: at Konungen skall styra deras sjelfswåld och lättja, då likwäl Husbönderna i den förra Tjenstehjons-stadgan äga fullt lof, at för Tjenstehjonets fel och försummelse börja sin rättegång med dem ab executione,40 en magt den Konungen likwäl aldrig äger eller wil äga öfwer någon af sina undersåtare: och det som underligast är, när deras hugg och slag, som de nyttjat på sit folk året omkring börjar naturligt wis emellan Larsmässa och Michaelismässa41 at osa illa, så wilja de äfwen at Konungen skall genom Författningar drifwa det bort och göra den grymma och wildsinta Husbonden lika älskad med den milda och sagtmodiga,42 at de bägge lika lätt få Tjenstehjon, som dock blifwer en ren omöjelighet, och tillika högsta obillighet43 för den milda Husbonden, som då skulle nödgas sakna sin rätta, sin wälförtjenta belöning, at få wälja folk, då de andra äro nära at få ingen i sin tjenst.[2]
Änteligen wil man ock, at wår Nådiga Konung skall fastställa en wiss års-lön för Tjenstehjon, sådan at den aldrig saknade wärkställighet, som likwäl är i sig sjelf högst obilligt, qwäfwer all idoghet och smakar af träldom.
Oskäliga44 Djur, til exempel Hästar, som nyttjas i wår tjenst, säljas ju til ganska olika priser efter sin storlek, styrka, öfning och ålder ifrån 2 til 100 R:daler stycket: samma olikheter blifwa wi warse hos Tjenstehjon, den ena gör knapt rätt för maten, en annan äger drift, förstånd och krafter at göra twå gånger så mycket som en medelmåttig arbetare: skola de då båda få lika lön? det är ju orimmeligit.
Et illa betänkt eller ock altför egennyttigt infall las45 jag härom dagen för wissa årslöner, at Kronan äfwen hafwer för sina högre och lägre Tjenstemän faststälta wissa årliga löner, hwarföre icke då äfwen för Tjenstehjonen? men den som skref detta tänkte ej så långt, at wid alla Ämbetsmäns löner är den motwigt för deras frihet, at de ej behöfwa söka den eller kunna de ock taga afsked; och få Tjenstehjonen behålla samma frihet, så må man stadga års-löner så låga man wil, utan rubbning i deras frihet, men tages denna motwigt bort, hafwa de med det samma förlorat sin frihet. En Slagtare, en Bagare hafwa sina Taxor, som dock ej annat äro än fölgder af sammansättningar,46 men de äro föränderlige efter tider och omständigheter. Ämbeten47 få för sina Magistrater48 wisa hwad för dem blifwer möjeligit och omöjeligit, de kunna ock influera ofta på Taxorna, och änteligen om de icke ens gå ut därmed, få de hälst upsäga sin handtering och söka föda på annat sätt. Men at på Tjenstehjonens arbete fastställa en ewärdelig taxa, dem ohördan,49 och med hot af fängelse eller stryk sätta dem i tjenst för den lön, smakar starkt af träldom.
Man glömmer förhöjningen af räkne-wärdet,50 wissa för dem oumbärliga warors stegring, och i synnerhet den politiska grundsanning, at brist altid förorsakar dyrhet; man klagar öfwer brist på Tjenstefolk och likwäl wil man hafwa dem för hundköp.51 Wi hafwa för litet arbetare och likwäl tåla wi ej at Drängar och Pigor finge sitta i Backstugor, gifta sig och framföda arbetare åt oss. Hwarifrån skola de då komma? intet rägna de från skyn, och intet komma de eller utifrån, om ej frihet och höga löner låcka dem hit.
Det är underligit, at man begärar sådana författningar, som skola aldeles hämma Tjenstehjonens rymmande utur sin tjenst, då likwäl i de förra Författningar är gjordt redan allt som i den wäg kan göras, och de rymma lika wäl. Jag wågar påstå at om hela Swenska Armeen til häst och fot utgjorde en Cordon52 omkring Rikets gränsor, kunde likwäl rymmandet utur Riket därmed aldrig hämmas, utan måste Danmark, Norige, England, Holland, Ryssland och Tyskland, årligen hämta rika skörder af arbetare från Swerge, just i den mån de här trugas med lått,53 ringa löner, hugg och slag och annat dylikt kram.54 Men sådant förstå ej wåra Pseudopolitici,55 de wilja allenast släcka sin harm på Tjenstehjonen, och då tro de at Swerige skall blifwa et lyckeligit Rike: de se icke längre, utan i sin ifwer arbeta uppå Författningar, som ännu mera måste utblotta oss på folk, och hindra wår Nådiga Konung at njuta den wesendteligaste hugnad, at se de nyttigaste, de wärnlösaste Medborgare trifwas under Dess Mildhets-Spira.
Hwarest skulle wäl Lagar af så förwänd wärkan inpassas i Gustaf Den Tredjes Äro-rika Lefnadslop? hwad djup förundran skulle Människo-slägtets förswarare icke i hela Europa falla uti, när de blefwe warse, at Swerige, som i de mörka tider gifwit Europa nästan hela sin frihet, i wår uplysta tid skulle begynna at utwidga mörker och träldom öfwer sit slägte.
Til det förswar som Människligheten och en rätt Borgerlig frihet utkräfwer, må detta wara en liten
Prodromus.56
[1]
Palvelusväen omavaltaisuus ja tuhlaavaisuus, heidän kovasti kohonneet palkkansa sekä heidän aiheuttamansa maatalouden rappio on nyt saanut hälytysrummut kaikumaan melkeinpä joka toisessa tai kolmannessa Dagligt Allehandan numerossa, Kuninkaallisen isänmaallisen seuran tiedonannoissa57 ja monella taholla. Samalla ikään kuin vaaditaan hänen kuninkaalliselta majesteetiltaan jotakin ankaraa asetusta tämän pahan torjumiseksi.
Olen kärsimättömästi odottanut vastausta näihin kannanottoihin uskoen, että joku haluaisi ryhtyä puolustamaan näiden vähäisimpien kansalaisten vapautta, mutta odotus on ollut turhaa: kaikki veisaavat samaa virttä, näyttävät haluavan huudoillaan ikään kuin toistuvasti ahdistella valtaistuinta ja tekevät työtä sellaisen asetuksen aikaansaamiseksi, joka olisi sekä ihmisyydelle vahingollinen että isänmaalle onnettomuudeksi ja koituisi häpeäksi Kustaa III:n vapauden aikakaudelle.
Olen kuullut monien ajattelevien kansalaisten puhuvan tavattoman kauniisti näiden yhteiskunnan hyödyllisten jäsenten vapaudesta ja heidän kansalaisoikeuksistaan, mutta nyt ketään heistä ei ole paikalla: kaikki vaikenevat ja kannattavat kansalaisia uhkaavaa sortoa.
Vai ovatko sanomalehtiemme julkaisijat niin innokkaita samaisen asian edistäjiä, että he eivät päästä päivänvaloon mitään toisensuuntaista mielipiteenilmaisua? Sitä minun on vaikea uskoa, sillä uskon havainneeni ainakin Dageliga Tidningarin herra julkaisijan58 niin puolueettomaksi kuin suinkin saattaa toivoa. Niinpä toimitan tämänkin kirjoituksen hänen käsiinsä vakuuttuneena siitä, ettei hän kieltäydy antamasta sille tilaa lehdessään.
Kukaan meistä ei voine odottaa, että palvelusväki puolustaisi itse asiaansa yleisön edessä. Rohkenen sanoa, että tuskin kukaan heistä tietää, että kysymys heidän vapaudestaan on noussut hyvin voimakkaasti esiin, ja kuka heistä pystyy kirjoittamaan mitään puolustaakseen itseään ja veljiään? Niinpä noin puolustuskyvyttömien ihmisten oikeuksia on vaalittava kaksin verroin huolehtivaisemmin; sillä muuten käy väistämättä niin, että yli mennään mieluimmin siitä, missä aita on matalin.
Jos puhuisin sokean kiivauden, kyltymättömän itsekkyyden, jonkun rengin tai piian äskettäin aiheuttaman harmin vallassa tai minua ajaisi kohtuuton halu määräillä näitä monien isäntien silmissä mitättömiä elukoita mieleni mukaan, saattaisin ehkä helpostikin liittää ääneni valittajien kuoroon. Kun kuitenkin tunnen heidät ihmisinä, hyödyllisinä ja välttämättömän tarpeellisina kansalaisina, ihmisyys ja isänmaa mielestäni velvoittavat minua puolustamaan heitä.
Ovathan he ihmisiä ja siis luonnostaan kaltaisiamme, he ovat syntyessään saaneet järjellisen sielun ja vapaan tahdon asuakseen maailmassa, sen takia heitä on myös kohdeltava ihmisinä. Vastaat minulle: niinpä, he ovat sellaisia luonnostaan, mutta he ovat kasvaneet laiskuuteen ja omavaltaisuuteen, niin että useimmat heistä ovat raakuudessaan ja tyhmyydessään nautaa pahempia, ja niinpä heitä on kohdeltava tämän mukaisesti. Enkö saisi kuitenkin esittää muistutusta: jos heidän raakuutensa on kasvatuksen syytä, he itse mahtavat asialle kaikkein vähiten, sillä missä he ovat kasvaneet? Sinun talossasi tai minun, vanhempiensa luona, jonkun papin opastamina, jonkun valvojan tai holhoojan alaisuudessa. On siis vanhempien, isäntien, pappien ja viranomaisten syytä, että he ovat sellaisia kuin ovat. Mutta parantakaamme heidän kasvatustaan, sittenhän me epäilemättä saamme heistä yhtä kunnollisia ihmisiä kuin uskomme itse olevamme. Vai mitä mieltä olet? Eikö ole ihmisyyden kannalta kovaa, että heitä saamansa kelvottoman kasvatuksen takia kohdeltaisiin vielä kelvottomammin?
Jos taas pidämme heitä hyödyllisinä, jopa mitä suurimmassa määrin välttämättöminä kansalaisina ja vertaamme kansalaiselle kuuluvia oikeuksia siihen, mitä noissa kohtuuttomissa ehdotuksissa halutaan heille suoda, asia näyttää hirmuiselta. Palvelusväestä ei sentään kirjaimellisesti haluta tehdä maaorjia liivinmaalaiseen tapaan, mutta asiallisesti tulos on melkein sama. Ehdottajat eivät itsekään oikein tiedä, millaiseksi he haluavat uuden palkollissäännön muotoilla, mutta haluavat ja uskovat, että sen avulla saadaan paljon aikaan. Kuninkaan halutaan varustavan kaikki isännät riittävällä määrällä palkollisia sielläkin, missä palkollisia ei kuitenkaan ole. Halutaan, että kuningas panee kuriin heidän omavaltaisuuteensa ja laiskuutensa, vaikka isännillä kuitenkin on entisen palkollissäännön nojalla täysi oikeus aloittaa palkollisten rikkomuksista ja laiminlyönneistä johtuvat oikeudenkäynnit panemalla rangaistus ensin toimeen. Tällaista valtuutta kuninkaalla ei kuitenkaan koskaan ole eikä hän sitä itselleen haluakaan kenenkään alamaisensa asiassa. Ja kummallisinta on, että kun heidän kautta vuoden väkeensä kohdistamansa lyönnit ja iskut alkavat tietysti laurinmessun ja mikkelinmessun välillä59 levittää pahaa lemua, he haluavatkin kuninkaan karkottavan myös sen asetuksilla, niin että julma ja äkäinen isäntä saa osakseen saman verran kiintymystä kuin lempeä ja kärsivällinenkin, jotta he kumpikin saavat palkollisia yhtä helposti. Tämä on kuitenkin aivan mahdotonta sekä sangen kohtuutonta lempeää isäntää kohtaan, joka silloin välttämättä jäisi vaille oikeata ja hyvin ansaitsemaansa palkintoa, oikeuttaan valita palvelusväkensä, silloin kun toisia uhkaa vaara jäädä melkeinpä ilman ainoatakaan palkollista.[2]
Lopuksi halutaan myös, että armollinen kuninkaamme määräisi palkollisille kiinteän vuosipalkan, jota olisi pysyvästi voimassa, mikä kuitenkin on sinänsä äärimmäisen kohtuutonta, tukahduttaa työinnon kokonaan ja tuntuu orjuudelta.
Myydäänhän järjettömiä otuksia, vaikkapa hevosia, joita käytämme palveluksessamme, niiden koon, voimien, koulutuksen ja iän perusteella varsin erilaisilla hinnoilla, kahdesta riikintaalerista sataan kappaleelta. Samanlaisia eroja havaitsemme palkollisten keskuudessa: joku ansaitsee tuskin ruokaansa, toinen saa ahkeruudellaan, ymmärryksellään ja voimillaan aikaan kaksinkertaisen tuloksen verrattuna keskimääräiseen työntekijään. Pitäisikö kummankin saada saman verran palkkaa? Sehän on kohtuutonta.
Luin vastikään huonosti harkitun tai sangen itsekkään kiinteitä vuosipalkkoja puolustelevan päähänpälkähdyksen: kruunukin on määrännyt niin ylemmille kuin alemmillekin virkamiehilleen kiinteät vuosipalkat, miksi sitten niitä ei määrättäisi palvelusväelle? Kirjoittaja ei ajatellut niin pitkälle, että kaikilla virkamiehillä kiinteän palkan vastapainona on heidän vapautensa, virkaahan ei ole pakko hakea tai he voivat erota virastaan. Jos palkolliset saavat säilyttää saman vapauden, voidaan vuosipalkat heidän vapauttaan loukkaamatta määrätä niin alhaisiksi kuin halutaan, mutta jos tämä vastapaino poistetaan, he menettävät samalla vapautensa. Teurastajalla ja leipurilla on omat taksansa, jotka eivät kuitenkaan ole muuta kuin tietyn joukon keskinäisen sopimisen tuloksia, mutta ne muuttuvat aikojen ja olojen muuttuessa. Ammattikuntien mestarit saavat osoittaa kaupunkiensa maistraateille, mitä noilla taksoilla voidaan saada aikaan ja mikä on mahdotonta, he voivat usein myös vaikuttaa taksoihin, ja elleivät ammatinharjoittajat lopulta tule toimeen edes niiden varassa, he toki voivat luopua ammatistaan ja yrittää hankkia elatuksensa muulla tavalla. Mutta jos palkollisille määrätään ainaisesti pysyvä taksa heitä kuulematta ja heidät pakotetaan vankilan tai ruumiillisen rangaistuksen uhalla tekemään työtä sillä palkalla, tämä haiskahtaa vahvasti orjuudelta.
Tässä unohdetaan rahan laskenta-arvon kohoaminen,60 tiettyjen heille välttämättömien tavaroiden hintojen nousu ja etenkin se poliittinen perustotuus, että puutteesta seuraa aina tavaran kalleus; valitetaan palvelusväen puutetta ja halutaan silti saada heidät palvelukseen pilkkahinnalla. Meillä on liian vähän työläisiä, mutta emme silti salli renkien ja piikojen asettua mäkitupiin, avioitua ja kasvattaa meille työläisiä. Mistä näiden sitten pitäisi tulla? Ei heitä sada taivaalta eikä heitä tule ulkomailtakaan, elleivät vapaus ja korkeat palkat houkuttele heitä tänne.
On kummallista, että pyydetään sellaisia asetuksia, joiden pitäisi täysin estää palkollisten pakeneminen palveluspaikastaan, kun kuitenkin entisissä asetuksessa on tehty tältä kannalta kaikki mitä tehdä voidaan ja heitä karkaa siitä huolimatta. Uskallan väittää, että valtakunnasta pakenemista ei voitaisi koskaan estää, vaikka koko Ruotsin armeija, niin ratsu- kuin jalkaväkikin, seisoisi ketjussa valtakunnan rajoilla, vaan Tanska, Norja, Englanti, Hollanti, Venäjä ja Saksa saavat väistämättä vuosittain runsaita työntekijäsatoja Ruotsista täsmälleen sen mukaisesti, miten työväkeä meillä kiusataan palveluspaikkojen arvonnalla, pienillä palkoilla, iskuilla ja lyönneillä ja muulla tuontapaisella roskalla. Näitä asioita meidän muka-poliitikkomme eivät ymmärrä, he haluavat vain purkaa harmistumistaan palkollisiin ja uskovat, että sitten Ruotsista tulee onnellinen valtakunta. Pitemmälle he eivät näe, vaan puuhaavat innoissaan asetuksia, jotka väistämättä kasvattavat väkipulaamme vielä pahemmaksi ja estävät armollista kuningastamme nauttimasta tärkeimmästä ilonaiheestaan, siitä, että voi nähdä hyödyllisimpien, turvattomimpien kansalaisten voivan hyvin hänen lempeytensä valtikan alla.
Miten noin kieroutuneella tavalla vaikuttavat lait voitaisiin sovittaa Kustaa III:n kunniakkaaseen elämänkulkuun? Millainen syvä hämmästys valtaisikaan ihmisyyden puolustajat kaikkialla Euroopassa, kun saataisiin tietää, että Ruotsi, joka on synkkinä aikoina vastannut lähes kaikesta vapaudesta, mitä Euroopassa on ollut, alkaisi meidän valistuneena aikanamme laajentaa pimeyttä ja orjuutta asujaimistonsa keskuuteen.
Ihmisyyden ja kansalaisten oikean vapauden vaatimaksi puolustukseksi olkoon tämä vähäinen
Prodromus.61
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Larm-Trumman om Tjänstefolkets sjelfswåld och öfwerdåd, om deras upstegrade löner, och om Jord- och Landtbrukets förfall genom dem, har nu begynt at höras mäst i hwart annat eller hwart tredje Blad af Dagligt Allehanda, i Kongl. Patriotiska Sällskapets Handlingar62 och flerestädes, då tillika liksom utkräfjes af Hans Kongl. Maj:t någon alfwarsam Författning, hwarigenom detta onda måtte hämmas.
Jag har med otålighet afbidat något swar uppå dem, och trodt at någon wille taga dessa ringaste Medborgares frihet i förswar, men förgäfwes: alla qwäda en wisa, och synas med sit rop lika såsom wilja bestorma63 Thronen och arbeta på en Författning, så skadelig för Mänskligheten, som olyckelig för Fäderneslandet och wanhederlig för Gustaf den 3:djes Frihets-tidehwarf.
Många tänkande Medborgare hafwer jag hört tala altför wackert om dessa nyttiga Medlemmars frihet, och deras Medborgerliga rättigheter, men nu är ingen af dem hemma: alla tiga och samtycka til et hotande förtryck för Medborgare:
Eller äro Utgifwarena af wåra Tidningar så ifriga i samma sak, at de aldrig släppa något fram i dagsljuset, som wore i en annan ton? jag har swårt at tro det: åtminstone tycks jag hafwa funnit Herr Utgifwaren af Dagliga Tidningarne64 så owäldug,65 som man någonsin kunnat begära; hwarföre jag äfwen med detta wänder mig til honom, öfwertygad därom, at han ej nekar det rum i sina Dagblad.
Intet måtte någon af oss wänta, at Tjänstefolket sjelf skal inför Allmänheten förswara sin sak; jag wågar säga, at knapt en enda af dem wet, at frågan om deras frihet är i högsta resning:66 hwem af dem är i stånd at skrifwa något til sit och sina medbröders förswar? Et så wärnlöst folks rättigheter måste därföre med dubbel ömhet wårdas; ty annars slår det aldrig felt, at där gärdesgården är lägst där stiger man hälst öfwer den.
Skulle jag tala af en blind ifwer, af en omåttelig egennytta, af någon mig nyligen genom en Dräng eller Piga tilfogad förargelse, eller af en otilbörlig regerings-sjuka,67 at få råda öfwer dessa, i många Husbönders ögon små kräk, efter godtycko, kunde jag til äfwentyrs snart instämma med de klagande; men då jag känner dem som Människor, som nyttiga och oumbärliga Medborgare, ser jag mig mänskligheten och Fäderneslandet förbunden, at taga dem i förswar.
De äro ju Människor och såldes af naturen wåra gelikar, födda med förnuftig själ och fri wilja, at bebo jorden, därföre böra de äfwen handteras såsom Människor. Ja! swarar du, de äro så af naturen, men de hafwa upwuxit i lättja och sjelfswåld, at de fläste af dem äro i sin grof- och dumhet wärre än fä, derföre böra de ock handteras därefter. Men får jag icke lof at erhindra: är deras grofhet upfostringens fel, så rå de sjelfwa minst därföre: hwarest hafwa de upwuxit? i ditt eller mitt hus, hos sina Föräldrar, under den eller den Lärarens handledning, under den Upsyningsman eller Förmyndare. Det är således Föräldrars, Husbönders, Lärares68 och Politiens69 skull, at de äro sådane. Men lät oss förbättra deras upfostran, så måste wi få så dygdiga Människor af dem, som wi tro oss sjelfwa wara. Eller hwad tycker du? är det icke hårdt för Mänskligheten, at de för sin usla upfostran skola ännu uslare handteras?
Betrackta wi dem åter såsom nyttiga, ja i högsta måtto oumbärliga Medborgare, och jämföra hwad rätt en Medborgare tilhörer, och hwad man nu i sina orimmeliga förslager wil tildela dem, ser saken hasklig70 ut: man wil icke just aldeles til namnet71 göra Tjenstefolket til lifegna på Lifländska wiset, men til gagnet72 nästan det samma: man wet ej sjelf wäl hurudan man wil hafwa den nya Tjenstehjons-Ordningen, men mycket wil och tror man med den skall uträttas. Man wil at Konungen skall skaffa alla Husbönder tilräckeliga Tjenstehjon, där Tjenstehjon dock ej finnas: at Konungen skall styra deras sjelfswåld och lättja, då likwäl Husbönderna i den förra Tjenstehjons-stadgan äga fullt lof, at för Tjenstehjonets fel och försummelse börja sin rättegång med dem ab executione,73 en magt den Konungen likwäl aldrig äger eller wil äga öfwer någon af sina undersåtare: och det som underligast är, när deras hugg och slag, som de nyttjat på sit folk året omkring börjar naturligt wis emellan Larsmässa och Michaelismässa74 at osa illa, så wilja de äfwen at Konungen skall genom Författningar drifwa det bort och göra den grymma och wildsinta Husbonden lika älskad med den milda och sagtmodiga,75 at de bägge lika lätt få Tjenstehjon, som dock blifwer en ren omöjelighet, och tillika högsta obillighet76 för den milda Husbonden, som då skulle nödgas sakna sin rätta, sin wälförtjenta belöning, at få wälja folk, då de andra äro nära at få ingen i sin tjenst.[2]
Änteligen wil man ock, at wår Nådiga Konung skall fastställa en wiss års-lön för Tjenstehjon, sådan at den aldrig saknade wärkställighet, som likwäl är i sig sjelf högst obilligt, qwäfwer all idoghet och smakar af träldom.
Oskäliga77 Djur, til exempel Hästar, som nyttjas i wår tjenst, säljas ju til ganska olika priser efter sin storlek, styrka, öfning och ålder ifrån 2 til 100 R:daler stycket: samma olikheter blifwa wi warse hos Tjenstehjon, den ena gör knapt rätt för maten, en annan äger drift, förstånd och krafter at göra twå gånger så mycket som en medelmåttig arbetare: skola de då båda få lika lön? det är ju orimmeligit.
Et illa betänkt eller ock altför egennyttigt infall las78 jag härom dagen för wissa årslöner, at Kronan äfwen hafwer för sina högre och lägre Tjenstemän faststälta wissa årliga löner, hwarföre icke då äfwen för Tjenstehjonen? men den som skref detta tänkte ej så långt, at wid alla Ämbetsmäns löner är den motwigt för deras frihet, at de ej behöfwa söka den eller kunna de ock taga afsked; och få Tjenstehjonen behålla samma frihet, så må man stadga års-löner så låga man wil, utan rubbning i deras frihet, men tages denna motwigt bort, hafwa de med det samma förlorat sin frihet. En Slagtare, en Bagare hafwa sina Taxor, som dock ej annat äro än fölgder af sammansättningar,79 men de äro föränderlige efter tider och omständigheter. Ämbeten80 få för sina Magistrater81 wisa hwad för dem blifwer möjeligit och omöjeligit, de kunna ock influera ofta på Taxorna, och änteligen om de icke ens gå ut därmed, få de hälst upsäga sin handtering och söka föda på annat sätt. Men at på Tjenstehjonens arbete fastställa en ewärdelig taxa, dem ohördan,82 och med hot af fängelse eller stryk sätta dem i tjenst för den lön, smakar starkt af träldom.
Man glömmer förhöjningen af räkne-wärdet,83 wissa för dem oumbärliga warors stegring, och i synnerhet den politiska grundsanning, at brist altid förorsakar dyrhet; man klagar öfwer brist på Tjenstefolk och likwäl wil man hafwa dem för hundköp.84 Wi hafwa för litet arbetare och likwäl tåla wi ej at Drängar och Pigor finge sitta i Backstugor, gifta sig och framföda arbetare åt oss. Hwarifrån skola de då komma? intet rägna de från skyn, och intet komma de eller utifrån, om ej frihet och höga löner låcka dem hit.
Det är underligit, at man begärar sådana författningar, som skola aldeles hämma Tjenstehjonens rymmande utur sin tjenst, då likwäl i de förra Författningar är gjordt redan allt som i den wäg kan göras, och de rymma lika wäl. Jag wågar påstå at om hela Swenska Armeen til häst och fot utgjorde en Cordon85 omkring Rikets gränsor, kunde likwäl rymmandet utur Riket därmed aldrig hämmas, utan måste Danmark, Norige, England, Holland, Ryssland och Tyskland, årligen hämta rika skörder af arbetare från Swerge, just i den mån de här trugas med lått,86 ringa löner, hugg och slag och annat dylikt kram.87 Men sådant förstå ej wåra Pseudopolitici,88 de wilja allenast släcka sin harm på Tjenstehjonen, och då tro de at Swerige skall blifwa et lyckeligit Rike: de se icke längre, utan i sin ifwer arbeta uppå Författningar, som ännu mera måste utblotta oss på folk, och hindra wår Nådiga Konung at njuta den wesendteligaste hugnad, at se de nyttigaste, de wärnlösaste Medborgare trifwas under Dess Mildhets-Spira.
Hwarest skulle wäl Lagar af så förwänd wärkan inpassas i Gustaf Den Tredjes Äro-rika Lefnadslop? hwad djup förundran skulle Människo-slägtets förswarare icke i hela Europa falla uti, när de blefwe warse, at Swerige, som i de mörka tider gifwit Europa nästan hela sin frihet, i wår uplysta tid skulle begynna at utwidga mörker och träldom öfwer sit slägte.
Til det förswar som Människligheten och en rätt Borgerlig frihet utkräfwer, må detta wara en liten
Prodromus.89
[1]
Palvelusväen omavaltaisuus ja tuhlaavaisuus, heidän kovasti kohonneet palkkansa sekä heidän aiheuttamansa maatalouden rappio on nyt saanut hälytysrummut kaikumaan melkeinpä joka toisessa tai kolmannessa Dagligt Allehandan numerossa, Kuninkaallisen isänmaallisen seuran tiedonannoissa90 ja monella taholla. Samalla ikään kuin vaaditaan hänen kuninkaalliselta majesteetiltaan jotakin ankaraa asetusta tämän pahan torjumiseksi.
Olen kärsimättömästi odottanut vastausta näihin kannanottoihin uskoen, että joku haluaisi ryhtyä puolustamaan näiden vähäisimpien kansalaisten vapautta, mutta odotus on ollut turhaa: kaikki veisaavat samaa virttä, näyttävät haluavan huudoillaan ikään kuin toistuvasti ahdistella valtaistuinta ja tekevät työtä sellaisen asetuksen aikaansaamiseksi, joka olisi sekä ihmisyydelle vahingollinen että isänmaalle onnettomuudeksi ja koituisi häpeäksi Kustaa III:n vapauden aikakaudelle.
Olen kuullut monien ajattelevien kansalaisten puhuvan tavattoman kauniisti näiden yhteiskunnan hyödyllisten jäsenten vapaudesta ja heidän kansalaisoikeuksistaan, mutta nyt ketään heistä ei ole paikalla: kaikki vaikenevat ja kannattavat kansalaisia uhkaavaa sortoa.
Vai ovatko sanomalehtiemme julkaisijat niin innokkaita samaisen asian edistäjiä, että he eivät päästä päivänvaloon mitään toisensuuntaista mielipiteenilmaisua? Sitä minun on vaikea uskoa, sillä uskon havainneeni ainakin Dageliga Tidningarin herra julkaisijan91 niin puolueettomaksi kuin suinkin saattaa toivoa. Niinpä toimitan tämänkin kirjoituksen hänen käsiinsä vakuuttuneena siitä, ettei hän kieltäydy antamasta sille tilaa lehdessään.
Kukaan meistä ei voine odottaa, että palvelusväki puolustaisi itse asiaansa yleisön edessä. Rohkenen sanoa, että tuskin kukaan heistä tietää, että kysymys heidän vapaudestaan on noussut hyvin voimakkaasti esiin, ja kuka heistä pystyy kirjoittamaan mitään puolustaakseen itseään ja veljiään? Niinpä noin puolustuskyvyttömien ihmisten oikeuksia on vaalittava kaksin verroin huolehtivaisemmin; sillä muuten käy väistämättä niin, että yli mennään mieluimmin siitä, missä aita on matalin.
Jos puhuisin sokean kiivauden, kyltymättömän itsekkyyden, jonkun rengin tai piian äskettäin aiheuttaman harmin vallassa tai minua ajaisi kohtuuton halu määräillä näitä monien isäntien silmissä mitättömiä elukoita mieleni mukaan, saattaisin ehkä helpostikin liittää ääneni valittajien kuoroon. Kun kuitenkin tunnen heidät ihmisinä, hyödyllisinä ja välttämättömän tarpeellisina kansalaisina, ihmisyys ja isänmaa mielestäni velvoittavat minua puolustamaan heitä.
Ovathan he ihmisiä ja siis luonnostaan kaltaisiamme, he ovat syntyessään saaneet järjellisen sielun ja vapaan tahdon asuakseen maailmassa, sen takia heitä on myös kohdeltava ihmisinä. Vastaat minulle: niinpä, he ovat sellaisia luonnostaan, mutta he ovat kasvaneet laiskuuteen ja omavaltaisuuteen, niin että useimmat heistä ovat raakuudessaan ja tyhmyydessään nautaa pahempia, ja niinpä heitä on kohdeltava tämän mukaisesti. Enkö saisi kuitenkin esittää muistutusta: jos heidän raakuutensa on kasvatuksen syytä, he itse mahtavat asialle kaikkein vähiten, sillä missä he ovat kasvaneet? Sinun talossasi tai minun, vanhempiensa luona, jonkun papin opastamina, jonkun valvojan tai holhoojan alaisuudessa. On siis vanhempien, isäntien, pappien ja viranomaisten syytä, että he ovat sellaisia kuin ovat. Mutta parantakaamme heidän kasvatustaan, sittenhän me epäilemättä saamme heistä yhtä kunnollisia ihmisiä kuin uskomme itse olevamme. Vai mitä mieltä olet? Eikö ole ihmisyyden kannalta kovaa, että heitä saamansa kelvottoman kasvatuksen takia kohdeltaisiin vielä kelvottomammin?
Jos taas pidämme heitä hyödyllisinä, jopa mitä suurimmassa määrin välttämättöminä kansalaisina ja vertaamme kansalaiselle kuuluvia oikeuksia siihen, mitä noissa kohtuuttomissa ehdotuksissa halutaan heille suoda, asia näyttää hirmuiselta. Palvelusväestä ei sentään kirjaimellisesti haluta tehdä maaorjia liivinmaalaiseen tapaan, mutta asiallisesti tulos on melkein sama. Ehdottajat eivät itsekään oikein tiedä, millaiseksi he haluavat uuden palkollissäännön muotoilla, mutta haluavat ja uskovat, että sen avulla saadaan paljon aikaan. Kuninkaan halutaan varustavan kaikki isännät riittävällä määrällä palkollisia sielläkin, missä palkollisia ei kuitenkaan ole. Halutaan, että kuningas panee kuriin heidän omavaltaisuuteensa ja laiskuutensa, vaikka isännillä kuitenkin on entisen palkollissäännön nojalla täysi oikeus aloittaa palkollisten rikkomuksista ja laiminlyönneistä johtuvat oikeudenkäynnit panemalla rangaistus ensin toimeen. Tällaista valtuutta kuninkaalla ei kuitenkaan koskaan ole eikä hän sitä itselleen haluakaan kenenkään alamaisensa asiassa. Ja kummallisinta on, että kun heidän kautta vuoden väkeensä kohdistamansa lyönnit ja iskut alkavat tietysti laurinmessun ja mikkelinmessun välillä92 levittää pahaa lemua, he haluavatkin kuninkaan karkottavan myös sen asetuksilla, niin että julma ja äkäinen isäntä saa osakseen saman verran kiintymystä kuin lempeä ja kärsivällinenkin, jotta he kumpikin saavat palkollisia yhtä helposti. Tämä on kuitenkin aivan mahdotonta sekä sangen kohtuutonta lempeää isäntää kohtaan, joka silloin välttämättä jäisi vaille oikeata ja hyvin ansaitsemaansa palkintoa, oikeuttaan valita palvelusväkensä, silloin kun toisia uhkaa vaara jäädä melkeinpä ilman ainoatakaan palkollista.[2]
Lopuksi halutaan myös, että armollinen kuninkaamme määräisi palkollisille kiinteän vuosipalkan, jota olisi pysyvästi voimassa, mikä kuitenkin on sinänsä äärimmäisen kohtuutonta, tukahduttaa työinnon kokonaan ja tuntuu orjuudelta.
Myydäänhän järjettömiä otuksia, vaikkapa hevosia, joita käytämme palveluksessamme, niiden koon, voimien, koulutuksen ja iän perusteella varsin erilaisilla hinnoilla, kahdesta riikintaalerista sataan kappaleelta. Samanlaisia eroja havaitsemme palkollisten keskuudessa: joku ansaitsee tuskin ruokaansa, toinen saa ahkeruudellaan, ymmärryksellään ja voimillaan aikaan kaksinkertaisen tuloksen verrattuna keskimääräiseen työntekijään. Pitäisikö kummankin saada saman verran palkkaa? Sehän on kohtuutonta.
Luin vastikään huonosti harkitun tai sangen itsekkään kiinteitä vuosipalkkoja puolustelevan päähänpälkähdyksen: kruunukin on määrännyt niin ylemmille kuin alemmillekin virkamiehilleen kiinteät vuosipalkat, miksi sitten niitä ei määrättäisi palvelusväelle? Kirjoittaja ei ajatellut niin pitkälle, että kaikilla virkamiehillä kiinteän palkan vastapainona on heidän vapautensa, virkaahan ei ole pakko hakea tai he voivat erota virastaan. Jos palkolliset saavat säilyttää saman vapauden, voidaan vuosipalkat heidän vapauttaan loukkaamatta määrätä niin alhaisiksi kuin halutaan, mutta jos tämä vastapaino poistetaan, he menettävät samalla vapautensa. Teurastajalla ja leipurilla on omat taksansa, jotka eivät kuitenkaan ole muuta kuin tietyn joukon keskinäisen sopimisen tuloksia, mutta ne muuttuvat aikojen ja olojen muuttuessa. Ammattikuntien mestarit saavat osoittaa kaupunkiensa maistraateille, mitä noilla taksoilla voidaan saada aikaan ja mikä on mahdotonta, he voivat usein myös vaikuttaa taksoihin, ja elleivät ammatinharjoittajat lopulta tule toimeen edes niiden varassa, he toki voivat luopua ammatistaan ja yrittää hankkia elatuksensa muulla tavalla. Mutta jos palkollisille määrätään ainaisesti pysyvä taksa heitä kuulematta ja heidät pakotetaan vankilan tai ruumiillisen rangaistuksen uhalla tekemään työtä sillä palkalla, tämä haiskahtaa vahvasti orjuudelta.
Tässä unohdetaan rahan laskenta-arvon kohoaminen,93 tiettyjen heille välttämättömien tavaroiden hintojen nousu ja etenkin se poliittinen perustotuus, että puutteesta seuraa aina tavaran kalleus; valitetaan palvelusväen puutetta ja halutaan silti saada heidät palvelukseen pilkkahinnalla. Meillä on liian vähän työläisiä, mutta emme silti salli renkien ja piikojen asettua mäkitupiin, avioitua ja kasvattaa meille työläisiä. Mistä näiden sitten pitäisi tulla? Ei heitä sada taivaalta eikä heitä tule ulkomailtakaan, elleivät vapaus ja korkeat palkat houkuttele heitä tänne.
On kummallista, että pyydetään sellaisia asetuksia, joiden pitäisi täysin estää palkollisten pakeneminen palveluspaikastaan, kun kuitenkin entisissä asetuksessa on tehty tältä kannalta kaikki mitä tehdä voidaan ja heitä karkaa siitä huolimatta. Uskallan väittää, että valtakunnasta pakenemista ei voitaisi koskaan estää, vaikka koko Ruotsin armeija, niin ratsu- kuin jalkaväkikin, seisoisi ketjussa valtakunnan rajoilla, vaan Tanska, Norja, Englanti, Hollanti, Venäjä ja Saksa saavat väistämättä vuosittain runsaita työntekijäsatoja Ruotsista täsmälleen sen mukaisesti, miten työväkeä meillä kiusataan palveluspaikkojen arvonnalla, pienillä palkoilla, iskuilla ja lyönneillä ja muulla tuontapaisella roskalla. Näitä asioita meidän muka-poliitikkomme eivät ymmärrä, he haluavat vain purkaa harmistumistaan palkollisiin ja uskovat, että sitten Ruotsista tulee onnellinen valtakunta. Pitemmälle he eivät näe, vaan puuhaavat innoissaan asetuksia, jotka väistämättä kasvattavat väkipulaamme vielä pahemmaksi ja estävät armollista kuningastamme nauttimasta tärkeimmästä ilonaiheestaan, siitä, että voi nähdä hyödyllisimpien, turvattomimpien kansalaisten voivan hyvin hänen lempeytensä valtikan alla.
Miten noin kieroutuneella tavalla vaikuttavat lait voitaisiin sovittaa Kustaa III:n kunniakkaaseen elämänkulkuun? Millainen syvä hämmästys valtaisikaan ihmisyyden puolustajat kaikkialla Euroopassa, kun saataisiin tietää, että Ruotsi, joka on synkkinä aikoina vastannut lähes kaikesta vapaudesta, mitä Euroopassa on ollut, alkaisi meidän valistuneena aikanamme laajentaa pimeyttä ja orjuutta asujaimistonsa keskuuteen.
Ihmisyyden ja kansalaisten oikean vapauden vaatimaksi puolustukseksi olkoon tämä vähäinen
Prodromus.94
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt:
Följande avsnitt:
Platser: England (Engeland, Ängeland, Ängelland, Ängland) Europa Holland (Hålland) Norge (Norige, Norrige) Sverige (Swerige, Swerge, Ruotzi) Tyskland Danmark (Dannemark) Ryssland
Personer: Gustav III (Gustaf d:n 3:die, Konung Gust. den 3) Pfeiffer, Johan
Bibelställen:
Teman: