Finska lantbrukets upp­hjälpande, § 13

§ 13.

Detta är ingalunda någon ny sanning eller sats, ty såsom den ligger grundad i sielfva sakens natur så finnes han ock godkänd, och på vist sätt antagen af alla uplysta nationer, där intet despotismen och Aristocratien hunnit förmörka en så klar middags sanning. Israeliterna fingo således af det tätt bebodda Canans Land sina afskilda delar efter Jacobs sönners antal, hvilcka tvifvels utan sedan fördeltes emellan hvarje husfader, och gingo i arf emellan barn och barna barn. Romarena fördelte sina äröfrade länder enligit åkerlagarna9Den romerska senaten godkände 133 f.Kr. en lag (lex agraria) som gav plebejerna rätt till en del av de erövrade områdena. SeKällan, s. 3–4. hvar och en til en säker besittning, fast man sedermera fik ärfara så många bittra klagomål öfver otaliga aristocratiska inkräktningar. Förnuftets klarare lius har efter ett skingrat medeltidens mörker alt mera updagat denna sanning. Nu mera gifves ingen Regent i Europa, som icke bifaller denna sanning. Keisarinnan i Ryssland, den i sin tid stora Catharina,10Katarina II (den stora) en Regentinna med den största despotiska macht, ärkände den. Uti Danmark har den redan giordt kanske de största framsteg. I England gifvas väl ännu ganska många egendoms Herrar, som sielfva ei stort röra vid jorden, men deras underhafvande besitta deras jord med föga mindre än egendoms rätt; ty de sluta med dem accorder eller Lambondskap11accorder eller Lambondskap: Överenskommelser eller avtal om de villkor (t.ex. mot erläggande av avgifter och dagsverken) på vilka landbonden innehade nyttjanderätten till en annan persons jordegendom. I England var landboskapet, tenant farming, med långa arrendekontrakt fortfarande vanligt. på innemot hundrade år til en säker besittning, utan at få rubba dem, och deras barn och579 barna barn få träda i förfädernas ställe, allenast jorden försvarligen vårdas, då de ei kunna vräkas af sina Herrar. Men ehuru saken är gifven ser man likväl tillämpningen deraf i de flästa Riken vara ännu ganska vaklande.

I hvart ock ett samhälle så väl under en republicansk som ock Konunga Regering blifver det väl aldeles omöjeligit at tildömma hvar ock en person ja til ock med hvart hushåll i hela samhälle någon absolut rättighet til någon evärdelig arfvejord. Låfliga och af kloka Regeringar befrämjade Ächtenskap måste göra det aldeles omöjeligit, hvaraf händer at en del altid nödgas taga sig tienster, eller vara dagakarlar, andra utvälja sig några andra närings grenar i handel och handaslögder, eller ock tränga sig fram i Ämbets vägen, eller at blifva Lambönder hos några som sielfva bo på sina hemman. Sådant kan aldrig undvikas i ett vidsträktare samhälle. Men det synes allenast utgöra hufvudsaken, at de flästa jordbrukare, och så långt möjeligit är, kunna blifva ägare af större eller mindre andelar, antingen genom egna föräldrar, giften, arbete eller pengar, ty derigenom updrifves han at tränga sig fram, och vinlägga sig om skickelighet och besparing, och at man således får se Jorden i deras ägo som mäst arbeta med den samma.

1. Den romerska senaten godkände 133 f.Kr. en lag (lex agraria) som gav plebejerna rätt till en del av de erövrade områdena. Se Källan, s. 3–4.
2. Katarina II (den stora)
3. accorder eller Lambondskap: Överenskommelser eller avtal om de villkor (t.ex. mot erläggande av avgifter och dagsverken) på vilka landbonden innehade nyttjanderätten till en annan persons jordegendom. I England var landboskapet, tenant farming, med långa arrendekontrakt fortfarande vanligt.

§ 13

Tämä ei ole suinkaan uusi totuus tai teesi, sillä koska sen perustelut ilmenevät asian luonteesta, se on myös hyväksytty ja sitä on jollakin tavoin sovellettu kaikkien valistuneiden kansakuntien keskuudessa, missä yksinvaltius ja aristokratia eivät ole päässeet pimittämään näin päivänselvää totuutta. Niinpä israelilaiset saivat tiheään asutusta Kanaanin maasta erilliset osansa Jaakobin poikien määrän mukaisesti, mitkä maat sitten epäilemättä jaettiin perheenisien kesken ja siirtyivät perintönä lapsille ja lastenlapsille. Roomalaiset jakoivat valloittamansa maat peltolakien12Rooman senaatti hyväksyi 133 eKr. lain (lex agraria), joka turvasi plebeijeille osuuden valloitusmaista. Ks. Valtakunnan heikkouden lähde. mukaisesti kullekin saajalle kiistattomaksi omaisuudeksi, vaikka myöhemmin saatiinkin kuulla sangen monia katkeria valituksia aristokraattien lukemattomista tähän omistusoikeuteen kohdistamista loukkauksista. Järjen kirkkaampi valo on keskiajan pimeyden haihtumisen jälkeen yhä selvemmin valaissut tätä totuutta. Nykyisin Euroopassa ei ole yhtään hallitsijaa, joka ei hyväksy tätä totuutta. Venäjän keisarinna, omana aikanaan suuri Katariina, mitä täydellisimmin yksinvaltainen hallitsijatar, tunnusti sen. Tanskassa se on jo ehtinyt ehkä pisimmälle edistyksen tiellä. Englannissahan on yhä useita maata omistavia herrasmiehiä, jotka eivät itse juuri tartu maatalouteen, mutta alustalaiset hallitsevat heidän maitaan melkeinpä täydellisellä omistusoikeudella, sillä he tekevät omistajien kanssa vuokrasopimuksia eli ryhtyvät lampuodeiksi13vuokrasopimuksia eli ryhtyvät lampuodeiksi: Lampuoti oli koko tilan vuokraaja, joka suoritti maanomistajalle sopimukseen perustuvaa korvausta maan käyttöoikeudesta. Englannissa pitkiin vuokrasopimuksiin perustuva tilanvuokraus (tenant farming) oli edelleen tavallista. vakaalla hallintaoikeudella jopa sadan vuoden ajaksi. Näitä sopimuksia ei saa muuttaa, ja heidän lapsensa ja579 lastenlapsensa saavat ottaa esi-isiensä paikan, kunhan maata kohtuullisen hyvin hoidetaan, jolloin heidän herransa eivät voi häätää heitä tilalta. Mutta vaikka periaate on selvä, havaitaan kuitenkin sen soveltamisen olevan useimmissa valtakunnissa vielä varsin horjuvaa.

Missään yhteiskunnassa, olipa se tasavalta tai kuningaskunta, ei liene mahdollista myöntää jokaiselle henkilölle tai edes jokaiselle taloudelle koko yhteiskunnan piirissä ehdotonta oikeutta ikuisesti pysyvään perintömaahan. Lailliset avioliitot, joiden solmimista viisaat hallitukset myös edistävät, tekevät tämän väistämättä täysin mahdottomaksi, ja tästä syystä osan ihmisistä on aina ryhdyttävä palkollisiksi tai tekemään työtä päiväläisinä, toisten valittava itselleen muita kaupan ja käsityöammattien tarjoamia elinkeinoja tai edettävä virkauralla tai ryhdyttävä lampuodeiksi sellaisille, jotka asuvat itse tilallaan. Tätä ei voida koskaan välttää laajemmissa yhteiskunnissa. Pääasiana näyttää kuitenkin pysyvän se, että useimmat maanviljelijät, niin pitkälle kuin vain mahdollista on, voivat saada omistukseensa jonkin kokoisia osuuksia, joko perintönä omilta vanhemmiltaan, avioliiton kautta, työnsä palkkioksi tai rahalla ostamalla, sillä siten viljelijää kannustetaan ponnistelemaan eteenpäin ja pyrkimään huolellisuuteen ja säästäväisyyteen, ja näin saadaan nähdä maa niiden omistuksessa, jotka eniten uurastavat sen parissa.

1. Rooman senaatti hyväksyi 133 eKr. lain (lex agraria), joka turvasi plebeijeille osuuden valloitusmaista. Ks. Valtakunnan heikkouden lähde.
2. vuokrasopimuksia eli ryhtyvät lampuodeiksi: Lampuoti oli koko tilan vuokraaja, joka suoritti maanomistajalle sopimukseen perustuvaa korvausta maan käyttöoikeudesta. Englannissa pitkiin vuokrasopimuksiin perustuva tilanvuokraus (tenant farming) oli edelleen tavallista.

Unfortunately this content isn't available in English