Föregående avsnitt: Femte budordspredikan, § 7
Följande avsnitt: Femte budordspredikan, § 9
418
§. 8.
Undrer icke mine älskelige, at jag nämde om föräldrars och barns gemensamma plikter: jag förstår icke därmed de allmänna, som vi äro hela vårt slägte skyldiga, utan den synnerliga grad af kärlek, hvarmed dessa båda böra omfatta hvarandra. Vi omrörde den något i Ingången, då vi sökte at förklara, huru olika den kärlek bör vara, som tilkommer nästan, men därföre får han ej här, såsom på sit rätta ställe, förbigås. Den är i detta fjerde budet befald, då det heter: Tu skalt hedra tin fader och tina moder, det är, du skal omfatta dina föräldrar med en besynnerlig kärlek och vördnad, derföre söker David, under liknelse af denna faderliga kärlek, gifva oss närmaste möjeliga begrep om Guds eviga förbarmande emot sina barn, då han säger: Såsom en fader förbarmar sig öfver barnen, så förbarmar sig Herren öfver them, som frukta Honom. Ps. 103:13. Man kan väl förgäta andra, men det tages i Bibelen för en orimmelighet, at en moder skulle kunna förgäta sit barn, då Herren frågar genom Propheten Esaiam och säger: Mån ock en qvinna kunna förgäta sit barn, så at hon icke förbarmade sig öfver sin lifsson? Es. 49:15. Denna besynnerliga1 grad af kärlek, hänleder sig ifrån det förhållande, som är419 dem emellan. Barnen äro en frukt af ägta makars ömmaste kärlek, och en öppen bok, i hvilken den altid står dem för ögonen. De äro lika som lefvande aftryck af föräldrarnas bild, deras ögnafägnad, deras hopp, och förväntade ålderdomströst, huru kunna då föräldrar, utan at nästan afkläda sig menniskligheten, annat än omfatta dem med en synnerlig kärlek? Föräldrarna åter på sin sida äro näst Gud orsaken til hela barnens varelse; modrens bröst har ifrån födslostunden varit deras läckra bord, och dess hand har längre fram räckt dem sina behof. Fadrens svett och möda förvärfvar dem kläder, och modrens flit förfärdigar dem; och emot faror som hotat dem, hafva de njutit skydd i sin moders famn; sådant måste ju göra föräldrarna omisteliga för sina barn, och således älskade framför alla andra.
En sådan naturlig förbindelse pålägger föräldrarna at vårda sina barn, och barnen at älska sina föräldrar; den åstadkommer en förtrolig sammanlefnad och bör syslosätta dem på båda sidor, at jämte sin egen befordra hvarandras välgång, om det ock skedde med något äfventyr af sin egen.
Ehuru det band som är emellan Öfverhet och undersåtare, emellan husbönder och tjenare, och emellan lärare och420 åhörare icke är så nära, som detta, pålägger det dem dock en inbördes kärlek och förtroende, och at gemensamt biträda hvarandra. Öfverhetens och husböndernas förening med sina underhafvande, härflyter hufvudsakeligen af tvenne grunder, nemligen en dem emellan träffad öfverenskommelse eller förbund, och hvarderas med et sådant förbunds obrottsliga hållande nära förenade välfärd och lycksalighet, ty dessa förutan äro de aldeles lika födda i verlden, och äga lika rättigheter; men emellan lärare och åhörare, grundar den sig dels uppå bägges nära förening i sit hufvud och sin frälsare Jesu Christo, såsom lemmar i en kropp, dels ock uppå de förras ömma kärlek och bemödande at handleda de sednare, och dessas, af sina lärares arbete härflytande andeliga och eviga lycksalighet. Sådana gemensamma trohets exempel gifva oss tideböckerna2 til stor ymnoghet, och Apostelen Paulus, den trogna församlingarnas andeliga fader, intygar om sina Galater, at deras kärlek emot honom hade varit så stor, at om det hade möjeligit varit, hade de sina ögon uttagit och gifvit honom. Gal. 4:15.
418
§. 8.
Undrer icke mine älskelige, at jag nämde om föräldrars och barns gemensamma plikter: jag förstår icke därmed de allmänna, som vi äro hela vårt slägte skyldiga, utan den synnerliga grad af kärlek, hvarmed dessa båda böra omfatta hvarandra. Vi omrörde den något i Ingången, då vi sökte at förklara, huru olika den kärlek bör vara, som tilkommer nästan, men därföre får han ej här, såsom på sit rätta ställe, förbigås. Den är i detta fjerde budet befald, då det heter: Tu skalt hedra tin fader och tina moder, det är, du skal omfatta dina föräldrar med en besynnerlig kärlek och vördnad, derföre söker David, under liknelse af denna faderliga kärlek, gifva oss närmaste möjeliga begrep om Guds eviga förbarmande emot sina barn, då han säger: Såsom en fader förbarmar sig öfver barnen, så förbarmar sig Herren öfver them, som frukta Honom. Ps. 103:13. Man kan väl förgäta andra, men det tages i Bibelen för en orimmelighet, at en moder skulle kunna förgäta sit barn, då Herren frågar genom Propheten Esaiam och säger: Mån ock en qvinna kunna förgäta sit barn, så at hon icke förbarmade sig öfver sin lifsson? Es. 49:15. Denna besynnerliga3 grad af kärlek, hänleder sig ifrån det förhållande, som är419 dem emellan. Barnen äro en frukt af ägta makars ömmaste kärlek, och en öppen bok, i hvilken den altid står dem för ögonen. De äro lika som lefvande aftryck af föräldrarnas bild, deras ögnafägnad, deras hopp, och förväntade ålderdomströst, huru kunna då föräldrar, utan at nästan afkläda sig menniskligheten, annat än omfatta dem med en synnerlig kärlek? Föräldrarna åter på sin sida äro näst Gud orsaken til hela barnens varelse; modrens bröst har ifrån födslostunden varit deras läckra bord, och dess hand har längre fram räckt dem sina behof. Fadrens svett och möda förvärfvar dem kläder, och modrens flit förfärdigar dem; och emot faror som hotat dem, hafva de njutit skydd i sin moders famn; sådant måste ju göra föräldrarna omisteliga för sina barn, och således älskade framför alla andra.
En sådan naturlig förbindelse pålägger föräldrarna at vårda sina barn, och barnen at älska sina föräldrar; den åstadkommer en förtrolig sammanlefnad och bör syslosätta dem på båda sidor, at jämte sin egen befordra hvarandras välgång, om det ock skedde med något äfventyr af sin egen.
Ehuru det band som är emellan Öfverhet och undersåtare, emellan husbönder och tjenare, och emellan lärare och420 åhörare icke är så nära, som detta, pålägger det dem dock en inbördes kärlek och förtroende, och at gemensamt biträda hvarandra. Öfverhetens och husböndernas förening med sina underhafvande, härflyter hufvudsakeligen af tvenne grunder, nemligen en dem emellan träffad öfverenskommelse eller förbund, och hvarderas med et sådant förbunds obrottsliga hållande nära förenade välfärd och lycksalighet, ty dessa förutan äro de aldeles lika födda i verlden, och äga lika rättigheter; men emellan lärare och åhörare, grundar den sig dels uppå bägges nära förening i sit hufvud och sin frälsare Jesu Christo, såsom lemmar i en kropp, dels ock uppå de förras ömma kärlek och bemödande at handleda de sednare, och dessas, af sina lärares arbete härflytande andeliga och eviga lycksalighet. Sådana gemensamma trohets exempel gifva oss tideböckerna4 til stor ymnoghet, och Apostelen Paulus, den trogna församlingarnas andeliga fader, intygar om sina Galater, at deras kärlek emot honom hade varit så stor, at om det hade möjeligit varit, hade de sina ögon uttagit och gifvit honom. Gal. 4:15.
418
§ 8
Älkää rakkaat kuulijani ihmetelkö, että mainitsin vanhempien ja lasten yhteiset velvollisuudet. En tarkoita tällä niitä yleisiä velvollisuuksia, joita meillä on suhteessa koko sukukuntaamme, vaan sitä erityistä rakkauden astetta, jolla näiden kahden tulee suhtautua toisiinsa. Sivusimme sitä jonkin verran johdannossa, kun koetimme osoittaa, millä tavoin lähimmäisenrakkauden tulee olla erilaista, mutta emme siitä syystä voi kuitenkaan sivuuttaa sitä asiaa tässä, sen oikeassa kohdassa. Se määrätään neljännessä käskyssä, jossa sanotaan: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Se tarkoittaa, että sinun täytyy aivan erityisellä tavalla rakastaa ja kunnioittaa vanhempiasi, ja siksi Daavid antaakin meille parhaan mahdollisen käsityksen Jumalan ikuisesta armahtavaisuudesta lapsiaan kohtaan esittämällä vertauksen isällisestä rakkaudesta. Hän sanoo näin: Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät häntä5 Ps. 103:13. Ihminen voi kyllä unohtaa toisen, mutta Raamattu pitää mahdottomana, että äiti voisi unohtaa lapsensa, kun Herra kysyy profeetta Jesajan suulla: Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Jes. 49:15. Tämä erityinen rakkauden aste kumpuaa siitä suhteesta, joka on419 näiden kahden välillä. Lapset ovat aviopuolisoiden hellimmän rakkauden hedelmä ja avoin kirja, jossa tämä rakkaus aina on heidän silmiensä edessä. He ovat kuin vanhempiensa kuvan eläviä jäljennöksiä, heidän silmäteränsä, heidän toivonsa ja odotettu vanhuuden lohtu. Kuinka siis voisivat vanhemmat, ilman että he melkeinpä luopuvat ihmisyydestään, suhtautua lapsiinsa mitenkään muutoin kuin erityisen rakastavasti? Vanhemmat taas puolestaan ovat heti Jumalan jälkeen lasten koko olemassaolon syy: äidin rinta on syntymän hetkestä lähtien ollut heidän herkkupöytänsä ja hänen kädestään he ovat myöhemmin saaneet sen mitä tarvitsevat. Isän hiellä ja vaivalla hankitaan heille vaatteet, ja äiti ahkeroi ne valmiiksi. Uhkaavia vaaroja vastaan he saavat turvan äidin sylissä. Tämä tekee vanhemmat väistämättä lapsille korvaamattomiksi ja siten myös rakastettaviksi ennen kaikkia muita.
Tällainen luonnollinen side velvoittaa vanhemmat huolehtimaan lapsistaan ja lapset taas rakastamaan vanhempiaan. Se synnyttää uskollisen yhteiselämän ja sen tulee työllistää kummatkin huolehtimaan oman itsensä ohella toistensa hyvinvoinnista, silloinkin kun tämä jossain määrin uhkaisi heidän omaansa.
Vaikka esivallan ja alamaisten, isännän ja palvelijan tai papin ja420 kuulijan välinen suhde ei olekaan yhtä läheinen kuin tämä, niin se velvoittaa heitä silti keskinäiseen rakkauteen ja luottamukseen sekä toistensa molemminpuoliseen auttamiseen. Esivallan ja isännän yhteenliittyminen alaistensa kanssa johtuu lähinnä kahdesta syystä, nimittäin ensinnäkin näiden kesken vallitsevasta sopimuksesta tai liitosta, ja toiseksi siitä, että kummankin osapuolen hyvinvointi ja onnellisuus liittyy tiiviisti tällaisen liiton rikkumattomaan säilymiseen. Ilman näitä kahta asiaa he ovat täysin tasaveroisina maailmaan syntyneitä ja heillä on yhtäläiset oikeudet. Papin ja kuulijoiden suhde taas perustuu osin molempien tiiviiseen yhdistymiseen saman ruumiin jäseninä, jonka pää on Vapahtajamme Jeesus Kristus, osin myös edellisten hellään rakkauteen ja vaivannäköön jälkimmäisten johdattamisessa sekä näille pappien työstä kumpuavaan hengelliseen ja ikuiseen onneen. Tällaisen yhteisen uskollisuuden esimerkkejä tarjoilevat aikakirjat meille runsain mitoin, ja apostoli Paavali, uskollinen seurakuntien hengellinen isä, vakuuttaa galatalaisten rakkauden häntä kohtaan olleen niin suuri, että he olisivat silloin antaneet hänelle vaikka silmät päästään, jos se olisi ollut mahdollista6 Gal. 4:15.
Unfortunately this content isn't available in English
418
§. 8.
Undrer icke mine älskelige, at jag nämde om föräldrars och barns gemensamma plikter: jag förstår icke därmed de allmänna, som vi äro hela vårt slägte skyldiga, utan den synnerliga grad af kärlek, hvarmed dessa båda böra omfatta hvarandra. Vi omrörde den något i Ingången, då vi sökte at förklara, huru olika den kärlek bör vara, som tilkommer nästan, men därföre får han ej här, såsom på sit rätta ställe, förbigås. Den är i detta fjerde budet befald, då det heter: Tu skalt hedra tin fader och tina moder, det är, du skal omfatta dina föräldrar med en besynnerlig kärlek och vördnad, derföre söker David, under liknelse af denna faderliga kärlek, gifva oss närmaste möjeliga begrep om Guds eviga förbarmande emot sina barn, då han säger: Såsom en fader förbarmar sig öfver barnen, så förbarmar sig Herren öfver them, som frukta Honom. Ps. 103:13. Man kan väl förgäta andra, men det tages i Bibelen för en orimmelighet, at en moder skulle kunna förgäta sit barn, då Herren frågar genom Propheten Esaiam och säger: Mån ock en qvinna kunna förgäta sit barn, så at hon icke förbarmade sig öfver sin lifsson? Es. 49:15. Denna besynnerliga7 grad af kärlek, hänleder sig ifrån det förhållande, som är419 dem emellan. Barnen äro en frukt af ägta makars ömmaste kärlek, och en öppen bok, i hvilken den altid står dem för ögonen. De äro lika som lefvande aftryck af föräldrarnas bild, deras ögnafägnad, deras hopp, och förväntade ålderdomströst, huru kunna då föräldrar, utan at nästan afkläda sig menniskligheten, annat än omfatta dem med en synnerlig kärlek? Föräldrarna åter på sin sida äro näst Gud orsaken til hela barnens varelse; modrens bröst har ifrån födslostunden varit deras läckra bord, och dess hand har längre fram räckt dem sina behof. Fadrens svett och möda förvärfvar dem kläder, och modrens flit förfärdigar dem; och emot faror som hotat dem, hafva de njutit skydd i sin moders famn; sådant måste ju göra föräldrarna omisteliga för sina barn, och således älskade framför alla andra.
En sådan naturlig förbindelse pålägger föräldrarna at vårda sina barn, och barnen at älska sina föräldrar; den åstadkommer en förtrolig sammanlefnad och bör syslosätta dem på båda sidor, at jämte sin egen befordra hvarandras välgång, om det ock skedde med något äfventyr af sin egen.
Ehuru det band som är emellan Öfverhet och undersåtare, emellan husbönder och tjenare, och emellan lärare och420 åhörare icke är så nära, som detta, pålägger det dem dock en inbördes kärlek och förtroende, och at gemensamt biträda hvarandra. Öfverhetens och husböndernas förening med sina underhafvande, härflyter hufvudsakeligen af tvenne grunder, nemligen en dem emellan träffad öfverenskommelse eller förbund, och hvarderas med et sådant förbunds obrottsliga hållande nära förenade välfärd och lycksalighet, ty dessa förutan äro de aldeles lika födda i verlden, och äga lika rättigheter; men emellan lärare och åhörare, grundar den sig dels uppå bägges nära förening i sit hufvud och sin frälsare Jesu Christo, såsom lemmar i en kropp, dels ock uppå de förras ömma kärlek och bemödande at handleda de sednare, och dessas, af sina lärares arbete härflytande andeliga och eviga lycksalighet. Sådana gemensamma trohets exempel gifva oss tideböckerna8 til stor ymnoghet, och Apostelen Paulus, den trogna församlingarnas andeliga fader, intygar om sina Galater, at deras kärlek emot honom hade varit så stor, at om det hade möjeligit varit, hade de sina ögon uttagit och gifvit honom. Gal. 4:15.
418
§ 8
Älkää rakkaat kuulijani ihmetelkö, että mainitsin vanhempien ja lasten yhteiset velvollisuudet. En tarkoita tällä niitä yleisiä velvollisuuksia, joita meillä on suhteessa koko sukukuntaamme, vaan sitä erityistä rakkauden astetta, jolla näiden kahden tulee suhtautua toisiinsa. Sivusimme sitä jonkin verran johdannossa, kun koetimme osoittaa, millä tavoin lähimmäisenrakkauden tulee olla erilaista, mutta emme siitä syystä voi kuitenkaan sivuuttaa sitä asiaa tässä, sen oikeassa kohdassa. Se määrätään neljännessä käskyssä, jossa sanotaan: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Se tarkoittaa, että sinun täytyy aivan erityisellä tavalla rakastaa ja kunnioittaa vanhempiasi, ja siksi Daavid antaakin meille parhaan mahdollisen käsityksen Jumalan ikuisesta armahtavaisuudesta lapsiaan kohtaan esittämällä vertauksen isällisestä rakkaudesta. Hän sanoo näin: Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät häntä9 Ps. 103:13. Ihminen voi kyllä unohtaa toisen, mutta Raamattu pitää mahdottomana, että äiti voisi unohtaa lapsensa, kun Herra kysyy profeetta Jesajan suulla: Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Jes. 49:15. Tämä erityinen rakkauden aste kumpuaa siitä suhteesta, joka on419 näiden kahden välillä. Lapset ovat aviopuolisoiden hellimmän rakkauden hedelmä ja avoin kirja, jossa tämä rakkaus aina on heidän silmiensä edessä. He ovat kuin vanhempiensa kuvan eläviä jäljennöksiä, heidän silmäteränsä, heidän toivonsa ja odotettu vanhuuden lohtu. Kuinka siis voisivat vanhemmat, ilman että he melkeinpä luopuvat ihmisyydestään, suhtautua lapsiinsa mitenkään muutoin kuin erityisen rakastavasti? Vanhemmat taas puolestaan ovat heti Jumalan jälkeen lasten koko olemassaolon syy: äidin rinta on syntymän hetkestä lähtien ollut heidän herkkupöytänsä ja hänen kädestään he ovat myöhemmin saaneet sen mitä tarvitsevat. Isän hiellä ja vaivalla hankitaan heille vaatteet, ja äiti ahkeroi ne valmiiksi. Uhkaavia vaaroja vastaan he saavat turvan äidin sylissä. Tämä tekee vanhemmat väistämättä lapsille korvaamattomiksi ja siten myös rakastettaviksi ennen kaikkia muita.
Tällainen luonnollinen side velvoittaa vanhemmat huolehtimaan lapsistaan ja lapset taas rakastamaan vanhempiaan. Se synnyttää uskollisen yhteiselämän ja sen tulee työllistää kummatkin huolehtimaan oman itsensä ohella toistensa hyvinvoinnista, silloinkin kun tämä jossain määrin uhkaisi heidän omaansa.
Vaikka esivallan ja alamaisten, isännän ja palvelijan tai papin ja420 kuulijan välinen suhde ei olekaan yhtä läheinen kuin tämä, niin se velvoittaa heitä silti keskinäiseen rakkauteen ja luottamukseen sekä toistensa molemminpuoliseen auttamiseen. Esivallan ja isännän yhteenliittyminen alaistensa kanssa johtuu lähinnä kahdesta syystä, nimittäin ensinnäkin näiden kesken vallitsevasta sopimuksesta tai liitosta, ja toiseksi siitä, että kummankin osapuolen hyvinvointi ja onnellisuus liittyy tiiviisti tällaisen liiton rikkumattomaan säilymiseen. Ilman näitä kahta asiaa he ovat täysin tasaveroisina maailmaan syntyneitä ja heillä on yhtäläiset oikeudet. Papin ja kuulijoiden suhde taas perustuu osin molempien tiiviiseen yhdistymiseen saman ruumiin jäseninä, jonka pää on Vapahtajamme Jeesus Kristus, osin myös edellisten hellään rakkauteen ja vaivannäköön jälkimmäisten johdattamisessa sekä näille pappien työstä kumpuavaan hengelliseen ja ikuiseen onneen. Tällaisen yhteisen uskollisuuden esimerkkejä tarjoilevat aikakirjat meille runsain mitoin, ja apostoli Paavali, uskollinen seurakuntien hengellinen isä, vakuuttaa galatalaisten rakkauden häntä kohtaan olleen niin suuri, että he olisivat silloin antaneet hänelle vaikka silmät päästään, jos se olisi ollut mahdollista10 Gal. 4:15.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Femte budordspredikan, § 7
Följande avsnitt: Femte budordspredikan, § 9
Platser:
Personer: David Jesaja (Esaia, Esaias, Esajas) Paulus (Pawali, Saulus)
Bibelställen:
Teman: