Föregående avsnitt: Elfte budordspredikan, § 4
Följande avsnitt: Elfte budordspredikan, § 6
§. 5.
Första Delen.
At rätt kunna föreställa hvaruti arfsynden består, hafve vi at vända vår upmärksamhet til trenne hufvud-omständigheter härvid, nemligen dess ursprung, dess beskaffenhet och dess bedröfveliga följder, hvarunder det hufvudsakeligaste, som til denna lära hörer, kan omröras. Hvad altså 1) dess ursprung beträffar, bör underrättelsen härom endast hämtas af uppenbarelsen, sådan som den store Guds mannen Moses upteknat, och nya Testamentets skrifter vidare uplysa, och det uti en af Mosis ord flytande naturlig mening, utan at få uptaga den uti något förblommerat1 förstånd, emedan den helga Skrift icke gifver därtil minsta anledning, berättelsen ej eller medförer någon orimlighet, och igenom en sådan rubbning hela vår Bibels sanning och våra tros grundvalar blifva svigtande. Detta arfsyndens bedröfveliga289 onda hänleder sig helt och hållit ifrån våra första föräldrars olyckeliga affall ifrån sin första medskapade helighet och rättfärdighet, eller ifrån deras förlust af Guds beläte, hvarmed de framför alla andra Creatur blefvo i sjelfva skapelsen beprydde; tilgången härvid var denna: då Gud til et prof af människornas hörsamhet, hade uti lustgården förbudit dem at äta af kundskapsens trä på godt och ondt, instälte sig den genom ormen talande djefvulen hos qvinnan, och sökte genom det han ville göra sanningenes Gud til en lögnare, förmå henne at öfverträda detta uttryckeliga förbudet. Han afmålade för henne, genom detta steg, hopp om en större lycksalighet, och upväkte med det samma hos henne et begär därefter, hvarigenom förståndets ljus och rätta begrepet om Guds sanning fördunklades och lika som bortblandades, och när fruktens behageliga utseende kom därtil och retade henne, voro krafterna til alt motstånd med det samma förlorade; hon åt, öfverträdde Guds bud, och blef en syndare; men Eva hade icke förr tagit detta steg, än at hon, förmodeligen, utan at betänka de häraf flytande olyckeliga påfölgder, bedrog sin man, alles vår stamfader Adam, at äta af samma dödeliga frukt, hvilket icke lyckades bättre, än at han290 äfven åt däraf och föll i synd, hvilket alt tydeligen kan inhämtas af fallets Historia, som Moses upskrifvit 1 Bok. 3 Cap. Uti detta högstbedröfveliga syndafallet ligger nu egenteliga ordsaken til den ömkansvärda belägenhet, uti hvilken vi nu befinna oss; hvartil rätta ordsaken igenfinnes uti djefvulens list och våra första föräldrars lättrogenhet at låta förleda sig ifrån sin Herres och Skapares uttryckeliga befallning, men ingalunda hos Gud, ehuru det ej kan sägas, at han icke uti sin allvetenhet sedt fallet förut, ej eller at det varit honom omöjeligit at förhindra det samma; ty han är sjelf en helig och rättfärdig Gud, hvilkom et ogudaktigt väsende ingalunda behagar, Ps. 45:6 .2 Han förböd syndaren vid förlust af sjelfva lifvet, 1 Mos. B. 2:17. och hans rättfärdighet kan ej lämna synden ostraffad. 5 Mos. B. 27:26.
§. 5.
Första Delen.
At rätt kunna föreställa hvaruti arfsynden består, hafve vi at vända vår upmärksamhet til trenne hufvud-omständigheter härvid, nemligen dess ursprung, dess beskaffenhet och dess bedröfveliga följder, hvarunder det hufvudsakeligaste, som til denna lära hörer, kan omröras. Hvad altså 1) dess ursprung beträffar, bör underrättelsen härom endast hämtas af uppenbarelsen, sådan som den store Guds mannen Moses upteknat, och nya Testamentets skrifter vidare uplysa, och det uti en af Mosis ord flytande naturlig mening, utan at få uptaga den uti något förblommerat3 förstånd, emedan den helga Skrift icke gifver därtil minsta anledning, berättelsen ej eller medförer någon orimlighet, och igenom en sådan rubbning hela vår Bibels sanning och våra tros grundvalar blifva svigtande. Detta arfsyndens bedröfveliga289 onda hänleder sig helt och hållit ifrån våra första föräldrars olyckeliga affall ifrån sin första medskapade helighet och rättfärdighet, eller ifrån deras förlust af Guds beläte, hvarmed de framför alla andra Creatur blefvo i sjelfva skapelsen beprydde; tilgången härvid var denna: då Gud til et prof af människornas hörsamhet, hade uti lustgården förbudit dem at äta af kundskapsens trä på godt och ondt, instälte sig den genom ormen talande djefvulen hos qvinnan, och sökte genom det han ville göra sanningenes Gud til en lögnare, förmå henne at öfverträda detta uttryckeliga förbudet. Han afmålade för henne, genom detta steg, hopp om en större lycksalighet, och upväkte med det samma hos henne et begär därefter, hvarigenom förståndets ljus och rätta begrepet om Guds sanning fördunklades och lika som bortblandades, och när fruktens behageliga utseende kom därtil och retade henne, voro krafterna til alt motstånd med det samma förlorade; hon åt, öfverträdde Guds bud, och blef en syndare; men Eva hade icke förr tagit detta steg, än at hon, förmodeligen, utan at betänka de häraf flytande olyckeliga påfölgder, bedrog sin man, alles vår stamfader Adam, at äta af samma dödeliga frukt, hvilket icke lyckades bättre, än at han290 äfven åt däraf och föll i synd, hvilket alt tydeligen kan inhämtas af fallets Historia, som Moses upskrifvit 1 Bok. 3 Cap. Uti detta högstbedröfveliga syndafallet ligger nu egenteliga ordsaken til den ömkansvärda belägenhet, uti hvilken vi nu befinna oss; hvartil rätta ordsaken igenfinnes uti djefvulens list och våra första föräldrars lättrogenhet at låta förleda sig ifrån sin Herres och Skapares uttryckeliga befallning, men ingalunda hos Gud, ehuru det ej kan sägas, at han icke uti sin allvetenhet sedt fallet förut, ej eller at det varit honom omöjeligit at förhindra det samma; ty han är sjelf en helig och rättfärdig Gud, hvilkom et ogudaktigt väsende ingalunda behagar, Ps. 45:6 .4 Han förböd syndaren vid förlust af sjelfva lifvet, 1 Mos. B. 2:17. och hans rättfärdighet kan ej lämna synden ostraffad. 5 Mos. B. 27:26.
§ 5
Ensimmäinen osa
Voidaksemme mieltää oikealla tavalla, mitä perisynti on, meidän on tässä kohdistettava huomiomme kolmeen pääseikkaan, nimittäin sen alkuperään, sen luonteeseen ja sen turmiollisiin seurauksiin. Näiden asioiden kautta voimme käsitellä tämän opin olennaisinta sisältöä. Mitä siis 1) sen alkuperään tulee, niin tieto siitä saadaan yksinomaan ilmoituksesta, sellaisena kuin suuri Jumalan mies Mooses on sen muistiin kirjoittanut ja sellaisena kuin Uuden testamentin kirjoitukset sitä edelleen valaisevat. Otamme sen Mooseksen sanoista nousevassa luontevassa merkityksessä, ilman että sitä missään mielessä tarvitsee kaunistella, sillä Pyhä kirja ei anna sellaiseen vähäisintäkään aihetta. Tarina ei myöskään sisällä minkäänlaista järjenvastaisuutta, ja sellainen järkyttäminen tekisi koko Raamattumme totuuden ja uskomme perustukset häilyviksi. Perisynnin turmiollinen pahuus289 juontuu yksinomaan siitä, että meidän ensimmäiset vanhempamme onnettomasti lankesivat alkuaan luomisen myötä saamastaan pyhyydestä ja vanhurskaudesta. Tällöin he menettivät Jumalan kaltaisuuden, jolla heidät toisin kuin kaikki muut luodut oli luomisessa koristettu. Asia tapahtui niin, että kun Jumala ihmisten kuuliaisuutta koetellakseen paratiisissa kielsi heitä syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta, niin käärmeen kautta puhuva paholainen saapui naisen luo ja tekemällä totuuden Jumalasta valehtelijan hän koetti saada naisen rikkomaan tämän nimenomaisen kiellon. Paholainen maalaili hänelle tämän askeleen tuottamaa suurempaa onnellisuutta ja samalla herätti hänessä himon siihen, mikä hämärsi ja ikään kuin sekoitti järjen valon ja oikean käsityksen Jumalan totuudesta. Ja kun hedelmän miellyttävä ulkonäkö lisäksi kiihotti naista, hän menetti kaikki voimat vastustaa, söi, rikkoi Jumalan käskyn ja hänestä tuli syntinen. Mutta Eeva oli hädin tuskin ottanut tämän askeleen, luultavasti lainkaan ajattelematta siitä koituvia onnettomia seurauksia, ennen kuin hän viekoitteli miehensä, meidän kaikkien kantaisämme Aadamin, syömään samaa kuolettavaa hedelmää. Eikä siinä käynyt sen paremmin, myös hän290 söi siitä ja lankesi syntiin, minkä kaiken voimme selkeästi lukea syntiinlankeemuksen tarinasta Mooseksen kirjoittamana 1. Moos. 3. Tässä erittäin murheellisessa syntiinlankeemuksessa on siis varsinainen syy siihen surkuteltavaan tilanteeseen, jossa me nyt olemme. Oikea syy siihen on paholaisen kavaluudessa ja meidän esivanhempiemme hyväuskoisuudessa, jonka vuoksi he antoivat johdattaa itsensä luopumaan Herransa ja Luojansa nimenomaisesta käskystä, mutta ei mitenkään Jumalassa, vaikkakaan ei voida sanoa, etteikö hän kaikkitietävyydessään olisi nähnyt lankeemusta ennalta. Eikä hänelle myöskään olisi ollut mahdotonta estää sitä, sillä hän itse on pyhä ja vanhurskas Jumala, jota jumalaton meno ei mitenkään voi miellyttää Ps. 45:6.5 Hän uhkasi syntistä itse elämän menettämisellä 1. Moos. 2:17, eikä hänen vanhurskautensa voi jättää syntiä rankaisematta 5. Moos. 27:26.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 5.
Första Delen.
At rätt kunna föreställa hvaruti arfsynden består, hafve vi at vända vår upmärksamhet til trenne hufvud-omständigheter härvid, nemligen dess ursprung, dess beskaffenhet och dess bedröfveliga följder, hvarunder det hufvudsakeligaste, som til denna lära hörer, kan omröras. Hvad altså 1) dess ursprung beträffar, bör underrättelsen härom endast hämtas af uppenbarelsen, sådan som den store Guds mannen Moses upteknat, och nya Testamentets skrifter vidare uplysa, och det uti en af Mosis ord flytande naturlig mening, utan at få uptaga den uti något förblommerat6 förstånd, emedan den helga Skrift icke gifver därtil minsta anledning, berättelsen ej eller medförer någon orimlighet, och igenom en sådan rubbning hela vår Bibels sanning och våra tros grundvalar blifva svigtande. Detta arfsyndens bedröfveliga289 onda hänleder sig helt och hållit ifrån våra första föräldrars olyckeliga affall ifrån sin första medskapade helighet och rättfärdighet, eller ifrån deras förlust af Guds beläte, hvarmed de framför alla andra Creatur blefvo i sjelfva skapelsen beprydde; tilgången härvid var denna: då Gud til et prof af människornas hörsamhet, hade uti lustgården förbudit dem at äta af kundskapsens trä på godt och ondt, instälte sig den genom ormen talande djefvulen hos qvinnan, och sökte genom det han ville göra sanningenes Gud til en lögnare, förmå henne at öfverträda detta uttryckeliga förbudet. Han afmålade för henne, genom detta steg, hopp om en större lycksalighet, och upväkte med det samma hos henne et begär därefter, hvarigenom förståndets ljus och rätta begrepet om Guds sanning fördunklades och lika som bortblandades, och när fruktens behageliga utseende kom därtil och retade henne, voro krafterna til alt motstånd med det samma förlorade; hon åt, öfverträdde Guds bud, och blef en syndare; men Eva hade icke förr tagit detta steg, än at hon, förmodeligen, utan at betänka de häraf flytande olyckeliga påfölgder, bedrog sin man, alles vår stamfader Adam, at äta af samma dödeliga frukt, hvilket icke lyckades bättre, än at han290 äfven åt däraf och föll i synd, hvilket alt tydeligen kan inhämtas af fallets Historia, som Moses upskrifvit 1 Bok. 3 Cap. Uti detta högstbedröfveliga syndafallet ligger nu egenteliga ordsaken til den ömkansvärda belägenhet, uti hvilken vi nu befinna oss; hvartil rätta ordsaken igenfinnes uti djefvulens list och våra första föräldrars lättrogenhet at låta förleda sig ifrån sin Herres och Skapares uttryckeliga befallning, men ingalunda hos Gud, ehuru det ej kan sägas, at han icke uti sin allvetenhet sedt fallet förut, ej eller at det varit honom omöjeligit at förhindra det samma; ty han är sjelf en helig och rättfärdig Gud, hvilkom et ogudaktigt väsende ingalunda behagar, Ps. 45:6 .7 Han förböd syndaren vid förlust af sjelfva lifvet, 1 Mos. B. 2:17. och hans rättfärdighet kan ej lämna synden ostraffad. 5 Mos. B. 27:26.
§ 5
Ensimmäinen osa
Voidaksemme mieltää oikealla tavalla, mitä perisynti on, meidän on tässä kohdistettava huomiomme kolmeen pääseikkaan, nimittäin sen alkuperään, sen luonteeseen ja sen turmiollisiin seurauksiin. Näiden asioiden kautta voimme käsitellä tämän opin olennaisinta sisältöä. Mitä siis 1) sen alkuperään tulee, niin tieto siitä saadaan yksinomaan ilmoituksesta, sellaisena kuin suuri Jumalan mies Mooses on sen muistiin kirjoittanut ja sellaisena kuin Uuden testamentin kirjoitukset sitä edelleen valaisevat. Otamme sen Mooseksen sanoista nousevassa luontevassa merkityksessä, ilman että sitä missään mielessä tarvitsee kaunistella, sillä Pyhä kirja ei anna sellaiseen vähäisintäkään aihetta. Tarina ei myöskään sisällä minkäänlaista järjenvastaisuutta, ja sellainen järkyttäminen tekisi koko Raamattumme totuuden ja uskomme perustukset häilyviksi. Perisynnin turmiollinen pahuus289 juontuu yksinomaan siitä, että meidän ensimmäiset vanhempamme onnettomasti lankesivat alkuaan luomisen myötä saamastaan pyhyydestä ja vanhurskaudesta. Tällöin he menettivät Jumalan kaltaisuuden, jolla heidät toisin kuin kaikki muut luodut oli luomisessa koristettu. Asia tapahtui niin, että kun Jumala ihmisten kuuliaisuutta koetellakseen paratiisissa kielsi heitä syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta, niin käärmeen kautta puhuva paholainen saapui naisen luo ja tekemällä totuuden Jumalasta valehtelijan hän koetti saada naisen rikkomaan tämän nimenomaisen kiellon. Paholainen maalaili hänelle tämän askeleen tuottamaa suurempaa onnellisuutta ja samalla herätti hänessä himon siihen, mikä hämärsi ja ikään kuin sekoitti järjen valon ja oikean käsityksen Jumalan totuudesta. Ja kun hedelmän miellyttävä ulkonäkö lisäksi kiihotti naista, hän menetti kaikki voimat vastustaa, söi, rikkoi Jumalan käskyn ja hänestä tuli syntinen. Mutta Eeva oli hädin tuskin ottanut tämän askeleen, luultavasti lainkaan ajattelematta siitä koituvia onnettomia seurauksia, ennen kuin hän viekoitteli miehensä, meidän kaikkien kantaisämme Aadamin, syömään samaa kuolettavaa hedelmää. Eikä siinä käynyt sen paremmin, myös hän290 söi siitä ja lankesi syntiin, minkä kaiken voimme selkeästi lukea syntiinlankeemuksen tarinasta Mooseksen kirjoittamana 1. Moos. 3. Tässä erittäin murheellisessa syntiinlankeemuksessa on siis varsinainen syy siihen surkuteltavaan tilanteeseen, jossa me nyt olemme. Oikea syy siihen on paholaisen kavaluudessa ja meidän esivanhempiemme hyväuskoisuudessa, jonka vuoksi he antoivat johdattaa itsensä luopumaan Herransa ja Luojansa nimenomaisesta käskystä, mutta ei mitenkään Jumalassa, vaikkakaan ei voida sanoa, etteikö hän kaikkitietävyydessään olisi nähnyt lankeemusta ennalta. Eikä hänelle myöskään olisi ollut mahdotonta estää sitä, sillä hän itse on pyhä ja vanhurskas Jumala, jota jumalaton meno ei mitenkään voi miellyttää Ps. 45:6.8 Hän uhkasi syntistä itse elämän menettämisellä 1. Moos. 2:17, eikä hänen vanhurskautensa voi jättää syntiä rankaisematta 5. Moos. 27:26.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Elfte budordspredikan, § 4
Följande avsnitt: Elfte budordspredikan, § 6
Platser:
Personer: Adam Eva Mose (Mosen, Moses, Mosis)
Bibelställen:
Teman: