Den nationella vinsten, § 29

§. 29.

Wi jämre oss öfwer påfölgderna; men wilja ej gå til källan, hwadan10varifrån de hänflyta. Så snart man talar något om fri handel, får man til swars: wi måste icke blanda sådane enskildta saker med de allmänna och Rikswårdande11de som är av betydelse för hela riket. Jag wet icke hwad jag skal säga? antingen läsa wi intet, eller tänka wi litet.

Är icke wår Wäxel-sjukdom12Med ord som växelsjukdom och växeltyranni syftar Chydenius på pengarnas försvagade yttre värde och de förmodade orsakerna till detta. Utrikeshandeln sköttes med hjälp av växlar utställda på utländsk valuta. De som bedrev importhandel måste t.ex. köpa växlar för att kunna betala de varor de köpt utomlands och de som ställde ut och sålde växlar var främst de som hade utländska fordringar. Enligt Chydenius uppfattning, som han till stora delar lånat av Nordencrantz, hade särskilt järnhandeln koncentrerats i händerna på några få exportörer, som tack vare det kapital de ackumulerat kunde kontrollera handeln med växlar och bestämma växelkursen så att den gynnade dem. Enligt Chydenius rörde det sig delvis om samma personer som de så kallade växelassocierade (se nedan), vilket gav dem ännu bättre möjliheter att manipulera handeln och växelkursen. Se även Utflyttning § 16 det största handels-twång, som kan gifwas i werlden? Kan då någon hjelp blifwa begripelig, utom den, at göra handelen fri?

Därtil gifwes i synnerhet twänne hufwud-medel: det första är, at utan afseende til person, bryta deras styrka, som utöfwat Wäxel-tyranniet, så at de sättas utur stånd, at mera göra något. Kan detta ej werkställas mera, så är klart, at Riket gifwit för mycket ifrån sig, och nödgas bäfwa för de wapen, som det sjelf räckt dem uti händerna. När magten är bårta, är bäst at taga skeden i wackra handen.

Det andra är, at uphäfwa de författningar, som på något sätt fängsla handelen, och döda industrien. Om hwar man ägde rättighet och tilfälle, at sjelf handla med utlänningen, blefwe icke så många nödgade, at offra på få Exporteurers altare för at få köpa Wäxlar, och at binda dem genom Lagar och eder til et skäligt pris, och därigenom hoppas Rikets hjelp, är efter min tanka at bygga slott i luften.

Båda af dessa äro helt nödwändiga. Detta kan icke gagna, om ej det förra går förut, och det förra hjelper ingalunda, om författningarna stå; ty då måste några andra nödwändigt komma i de förras ställe, och det gagnar föga Na30tionen om den sjelfrådande heter Cæsar eller Octavius. Illa nog, när friheten är bårta!

Så enfaldiga dessa botemedel ock må synas emot en obeständig Cours, blifwa de dock de enda och sanskyldiga, utom hwilka förgäfwes någon hjelp bör wäntas.

Alla äro därutinnan ense, at det tjenar til Coursens fällande, at öka Rikets Exporter och at bringa reelt mynt13reelt mynt: metallmynt i den almänna rörelsen. Det förra kan aldrig ske utan närings-frihet, och annat penninge-fång14sätt på vilket man får in pengar, än genom utländsk handel, är mig obekant. Är den i få händer, underhålles genom dem nödwändigt likadana Wäxel-Contoir15Sammanslutningar av några mäktiga köpmän som 1747–1756 och 1758–1761 på uppdrag av staten och med hjälp av statliga pengar försökte trygga värdet på den svenska valutan. Resurserna bestod bland annat av de franska subsidierna med vilka de köpte växlar i framförallt Amsterdam. Det växelkontor som var verksamt 1758–1761 misslyckades katastrofalt p.g.a. Sveriges deltagande i sjuårskriget. Den kraftiga ökningen av antalet banksedlar försämrade växelkursen, något som växelkontoret inte kunde motverka. Många, bland dem även Chydenius som vid den här tiden var starkt påverkad av sin lärofader Nordencrantz, ansåg att de personer som varit inblandade i växelkontorens verksamhet, de så kallade växelassocierade, bar det huvudsakliga ansvaret för det ekonomiska läget i landet., fast under andra namn som de förra, hwilka med dem på Coursen måste hafwa enahanda werkan.

Alla inrikes Operationer och de aldrasubtilaste Finance-grep, som icke tillika öpna den utländska handelen, äro i mitt tycke lika onyttiga, som en fin speculation16fin speculation: väluttänkt uppfinning eller teknisk anordning, om perpetuum mobile17perpetuum mobile: lat. evighetsmaskin, eller et wattuwerk som skal drifwa sig sjelf, uti en brunn.

Påfinnaren18uppfinnaren af dem må gå så långt han wil. Det blifwer ändock därwid, at det måste stanna en gång. Och den som warit aldrasubtilast i sin uträkning, får wid sitt förslags werkställande ändteligen se, at hela Operationen warit ingen ting annat, än taga utur den ena handen och lägga i den andra.

1. varifrån
2. de som är av betydelse för hela riket
3. Med ord som växelsjukdom och växeltyranni syftar Chydenius på pengarnas försvagade yttre värde och de förmodade orsakerna till detta. Utrikeshandeln sköttes med hjälp av växlar utställda på utländsk valuta. De som bedrev importhandel måste t.ex. köpa växlar för att kunna betala de varor de köpt utomlands och de som ställde ut och sålde växlar var främst de som hade utländska fordringar. Enligt Chydenius uppfattning, som han till stora delar lånat av Nordencrantz, hade särskilt järnhandeln koncentrerats i händerna på några få exportörer, som tack vare det kapital de ackumulerat kunde kontrollera handeln med växlar och bestämma växelkursen så att den gynnade dem. Enligt Chydenius rörde det sig delvis om samma personer som de så kallade växelassocierade (se nedan), vilket gav dem ännu bättre möjliheter att manipulera handeln och växelkursen. Se även Utflyttning § 16
4. reelt mynt: metallmynt
5. sätt på vilket man får in pengar
6. Sammanslutningar av några mäktiga köpmän som 1747–1756 och 1758–1761 på uppdrag av staten och med hjälp av statliga pengar försökte trygga värdet på den svenska valutan. Resurserna bestod bland annat av de franska subsidierna med vilka de köpte växlar i framförallt Amsterdam. Det växelkontor som var verksamt 1758–1761 misslyckades katastrofalt p.g.a. Sveriges deltagande i sjuårskriget. Den kraftiga ökningen av antalet banksedlar försämrade växelkursen, något som växelkontoret inte kunde motverka. Många, bland dem även Chydenius som vid den här tiden var starkt påverkad av sin lärofader Nordencrantz, ansåg att de personer som varit inblandade i växelkontorens verksamhet, de så kallade växelassocierade, bar det huvudsakliga ansvaret för det ekonomiska läget i landet.
7. fin speculation: väluttänkt uppfinning eller teknisk anordning
8. perpetuum mobile: lat. evighetsmaskin
9. uppfinnaren

§ 29

Me valittelemme seurauksia, mutta emme halua mennä niiden lähteille. Heti kun sanotaan jotakin vapaasta kaupasta, siihen vastataan ettei sellaisia yksityisiä asioita pidä sekoittaa yleisiin ja koko valtakuntaa koskeviin asioihin. En tiedä mitä tähän pitäisi sanoa. Joko me emme lue mitään tai sitten ajattelemme kovin vähän.

Eikö vekselisairautemme19Käsitteillä ”vekselisairaus” ja ”vekselityrannia” Chydenius viittaa rahan ulkoisen arvon heikkenemiseen ja sen oletettuihin syihin. Ulkomaankauppaa käytiin ulkomaisessa valuutassa asetettujen vekselien avulla. Esim. tuontikauppaa harjoittavien oli ostettava vekseleitä voidakseen maksaa ulkomailta hankkimansa tuotteet, ja vekseleitä asettivat ja myivät lähinnä ne, joilla oli saatavia ulkomailta. Chydeniuksen (suurelta osalta Nordencranzilta omaksutun) käsityksen mukaan erityisesti raudalla käytävä kauppa oli keskittynyt muutamille viejille, jotka saattoivat heille kertyneiden pääomien avulla hallita vekselikauppaa ja määrittää vaihtokurssin heidän kannaltaan edulliseksi. Nämä henkilöt olivat Chydeniuksen mukaan osittain samoja kuin ns. ”vaihtokonttorin herrat” (ks. seuraava viite), mikä antoi heille vielä paremmat mahdollisuudet harjoittaa manipulointia. Ks. myös Maastamuutto, s. § 16. ole suurinta kauppapakkoa mitä maailmasta löytyy? Voiko mikään muu apukeino kuin kaupan vapauttaminen olla järkeenkäyvä?

Siihen on kaksi pääkeinoa: ensimmäistä käytettäessä vekselityrannian harjoittajien valta murretaan henkilöön katsomatta, jotta he eivät pysty enää toimimaan. Mikäli tätä ei enää voida panna toimeen, on selvää että valtakunta on menettänyt liian paljon ja joutuu pelkäämään niitä aseita, jotka se itse on luovuttanut heidän käsiinsä. Kun valta on viety, on parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen.

Toisena keinona on kumota määräykset, jotka jollakin tavalla kahlitsevat kaupankäyntiä ja tukahduttavat uutteruutta. Jos jokaisella olisi ­oikeus ja tilaisuus käydä itse kauppaa ulkomaalaisten kanssa, niin monien ei tarvitsisi antaa uhriaan muutamien harvojen viejien alttarille saadakseen ostaa vekseleitä. On mielestäni tuulentupien rakentamista, jos toivotaan valtakuntaa autettavan sillä, että viejät sidotaan laeilla ja valoilla kohtuuhintoihin.

Molemmat keinot ovat aivan välttämättömiä. Niistä ei kuitenkaan ole apua ellei ensimmäistä käytetä ensin. Tämä taas ei auta mitään, jos määräykset pysyvät voimassa: siinä tapauksessa vain uudet ihmiset astuvat edellisten tilalle, eikä kansakuntaa30 paljon hyödytä onko omavaltaisen osapuolen nimi Caesar vai Octavius. On tarpeeksi paha asia, että vapaus on menetetty!

Miten yksinkertaisilta nämä epävakaan kurssin parannuskeinot näyttävätkään, ne jäävät joka tapauksessa ainoiksi oikeiksi keinoiksi, joita ilman on turha odottaa apua.

Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että vaihtokurssi alenee, jos valtakunnan vientiä lisätään ja yleiseen kiertoon tuodaan todellista rahaa. Edellistä ei voi milloinkaan tapahtua ilman elinkeinovapautta, ja ainoa tuntemani keino rahan hankkimiseksi on ulkomaankauppa. Jos ulkomaankauppa on harvojen käsissä, he pitävät väistämättä yllä samankaltaisia vaihtokonttoreita20Tarkoitetaan vuosina 1747–1756 ja 1758–1761 toimineita muutaman suurliikemiehen yhtymiä, jotka valtion toimeksiannosta ja sen rahoituksella yrittivät turvata Ruotsin rahan arvoa. Käytännössä tämä tapahtui ostamalla vekseleitä varsinkin Amsterdamissa; varat tähän saatiin mm. Ranskan antamista avustuksista. Ruotsin osallistuminen seitsenvuotiseen sotaan johti vuosina 1758–1761 toimineen vaihtokonttorin katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Setelien määrän voimakas kasvaminen heikensi vaihtokurssia, eikä vaihtokonttori pystynyt vaikuttamaan tähän kehitykseen. Monet näkivät ”vaihtokonttorin herrojen” olevan pääsyyllisiä valtakunnan talouden tilaan, aluksi myös Anders Chydenius, joka oli tuossa vaiheessa Anders Nordencranzin vaikutuksen alainen. kuin edeltäjänsä, joskin toisella nimellä. Vaikutus vaihtokurssiin on sama kuin aikaisemminkin.

Kaikki omassa maassa tapahtuvat liiketoimet ja mitä hienoimmat finanssitemput, jotka eivät samalla avaa ulkomaankauppaa, ovat mielestäni yhtä hyödyttömiä kuin ajatusten uhraaminen ikiliikkujan keksimiseen tai itsestään toimivan vesimyllyn rakentaminen kaivoon.

Sellaisten keksijän sopii edetä niin pitkälle kuin lystää. Siitä ei päästä kuitenkaan mihinkään, että laitoksen on pakko joskus pysähtyä. Ja kaikkein hienoimpien laskelmien tekijä saa ehdotustaan toteuttaessaan lopulta nähdä, että koko operaatiossa on vain otettu yhdestä kädestä ja siirretty toiseen.

1. Käsitteillä ”vekselisairaus” ja ”vekselityrannia” Chydenius viittaa rahan ulkoisen arvon heikkenemiseen ja sen oletettuihin syihin. Ulkomaankauppaa käytiin ulkomaisessa valuutassa asetettujen vekselien avulla. Esim. tuontikauppaa harjoittavien oli ostettava vekseleitä voidakseen maksaa ulkomailta hankkimansa tuotteet, ja vekseleitä asettivat ja myivät lähinnä ne, joilla oli saatavia ulkomailta. Chydeniuksen (suurelta osalta Nordencranzilta omaksutun) käsityksen mukaan erityisesti raudalla käytävä kauppa oli keskittynyt muutamille viejille, jotka saattoivat heille kertyneiden pääomien avulla hallita vekselikauppaa ja määrittää vaihtokurssin heidän kannaltaan edulliseksi. Nämä henkilöt olivat Chydeniuksen mukaan osittain samoja kuin ns. ”vaihtokonttorin herrat” (ks. seuraava viite), mikä antoi heille vielä paremmat mahdollisuudet harjoittaa manipulointia. Ks. myös Maastamuutto, s. § 16.
2. Tarkoitetaan vuosina 1747–1756 ja 1758–1761 toimineita muutaman suurliikemiehen yhtymiä, jotka valtion toimeksiannosta ja sen rahoituksella yrittivät turvata Ruotsin rahan arvoa. Käytännössä tämä tapahtui ostamalla vekseleitä varsinkin Amsterdamissa; varat tähän saatiin mm. Ranskan antamista avustuksista. Ruotsin osallistuminen seitsenvuotiseen sotaan johti vuosina 1758–1761 toimineen vaihtokonttorin katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Setelien määrän voimakas kasvaminen heikensi vaihtokurssia, eikä vaihtokonttori pystynyt vaikuttamaan tähän kehitykseen. Monet näkivät ”vaihtokonttorin herrojen” olevan pääsyyllisiä valtakunnan talouden tilaan, aluksi myös Anders Chydenius, joka oli tuossa vaiheessa Anders Nordencranzin vaikutuksen alainen.

§ 29

We moan about the consequences but will not go to the source from which they flow. As soon as anyone mentions free trade, the response is: we must not confuse such private matters with the general and national ones. I am not sure what to say: either we read nothing or we think very little.

Is not our unhealthy obsession with bills of exchange the greatest restraint of trade that could possibly exist? Is there, then, any other conceivable remedy than to establish free trade?

There are two major means, in particular, towards that end: the first is to break the power of those who have exercised the tyranny of the bills of exchange, without respect of persons, so as to render them incapable of doing anything more. If it is too late to do so, it is obvious that the state has given away too much and is obliged to tremble before the weapons that it has itself placed in their hands. Once power has been lost, one is obliged to behave submissively.

The second is to repeal those regulations that in any way inhibit trade and destroy industry. If everyone had the right and opportunity to trade personally with foreigners, not so many would need to pay tribute to the exporters in order to purchase bills of exchange; and to oblige them by laws and oaths to charge a reasonable price in the hope of thereby bringing relief to the country is, in my view, to build castles in the air.

Both of these measures are indispensable. The latter will be useless unless it is preceded by the former, and the former will be of no avail if the regulations remain in force, for others will then inevitably take the place of the previous ones, and it will scarcely make any difference to the nation30 whether the man exercising arbitrary power is named Caesar or Octavius. It will be bad enough once liberty has been lost!

As simple as these remedies for an unstable exchange rate may seem, they are the sole and only effective ones, without which no relief may be expected.

All agree that increasing the country’s exports and increasing the amount of currency in circulation serves to lower the rate of exchange. The former can never be done without freedom of trade and I know of no other method of creating wealth than by foreign trade. If that is in the hands of a few individuals, they will necessarily continue to maintain the same kind of Exchange Bill Offices,21Exchange Bill Offices refers to a group of influential merchants, who during the years 1747–56 and 1758–61 were commissioned by the state and with financial aid from the same to try to improve the value of Swedish money. In practice this was done by taking up foreign loans and using the money to draw bills abroad. The operations of the wäxel-contoir in 1758–61 failed completely and contributed to the defeat of the Hat party in the Diet elections of 1765. Many held the persons who had taken part in the operations of the Exchange Bill Offices responsible for the deplorable economic state of the Swedish realm. Initially Anders Chydenius also held this view, being under the strong influence of his intellectual father-figure Anders Nordencrantz at the time. See Anders Chydenius’s life and work/The Diet of 1765–6 though under different names from the former ones, which is bound to have the same effect on the rate of exchange.

All domestic transactions and even the most subtle financial operations that do not also expand foreign trade are, in my view, as useless as abstract theories about a perpetuum mobile or a water-powered contraption that is to keep itself in motion inside a well.

The inventor of these may develop them as far as he wishes. They must nevertheless eventually come to a stop. And even he who has made the most subtle calculations will finally see, when his proposal is carried into effect, that the entire operation amounts to nothing more than transferring something from one hand to another.

1. Exchange Bill Offices refers to a group of influential merchants, who during the years 1747–56 and 1758–61 were commissioned by the state and with financial aid from the same to try to improve the value of Swedish money. In practice this was done by taking up foreign loans and using the money to draw bills abroad. The operations of the wäxel-contoir in 1758–61 failed completely and contributed to the defeat of the Hat party in the Diet elections of 1765. Many held the persons who had taken part in the operations of the Exchange Bill Offices responsible for the deplorable economic state of the Swedish realm. Initially Anders Chydenius also held this view, being under the strong influence of his intellectual father-figure Anders Nordencrantz at the time. See Anders Chydenius’s life and work/The Diet of 1765–6