Föregående avsnitt: Andra budordspredikan, § 2
Följande avsnitt: Andra budordspredikan, § 4
§. 3.
Näst Gud, blifver ofelbart menniskan sjelf det andra. Herren hafver inplantat i vår natur en innerlig åtrå efter lycksalighet, Han har äfven utstakat en väg eller ordning, i hvilken den kan vinnas; de medel, som rätteligen leda til detta ändamål utgöra således i gemen plikterna emot oss sjelfve, och så viss och oryggelig som vår drift är efter det förra; så ovedersägelig blir ock skyldigheten til det sednare. I det första lycksaliga tillstånd, som Gud satte menniskan uti, ägde hon äfven förmåga at bibehålla sig därvid, och när hon plötsligen förlorade sin sällhet, och därjämte förmågan at mera kunna komma därtil, upgaf han en ny väg genom försoningen; följer hon intet den, utan förspiller den sällhet henne ännu står til180 buds, handlar hon fiendteligen emot både sin Skapare och sig sjelf, hvaröfver Herren ofta klagar, såsom då Han genom Propheten Hoseam ropar: Israël tu förer tig i olycko; ty tin hälsa står allena när mig, Hos. 13:9. och genom Hesekiel: Hvi vilt tu så dö, du Israëls hus? Hes. 18:31.
§. 3.
Näst Gud, blifver ofelbart menniskan sjelf det andra. Herren hafver inplantat i vår natur en innerlig åtrå efter lycksalighet, Han har äfven utstakat en väg eller ordning, i hvilken den kan vinnas; de medel, som rätteligen leda til detta ändamål utgöra således i gemen plikterna emot oss sjelfve, och så viss och oryggelig som vår drift är efter det förra; så ovedersägelig blir ock skyldigheten til det sednare. I det första lycksaliga tillstånd, som Gud satte menniskan uti, ägde hon äfven förmåga at bibehålla sig därvid, och när hon plötsligen förlorade sin sällhet, och därjämte förmågan at mera kunna komma därtil, upgaf han en ny väg genom försoningen; följer hon intet den, utan förspiller den sällhet henne ännu står til180 buds, handlar hon fiendteligen emot både sin Skapare och sig sjelf, hvaröfver Herren ofta klagar, såsom då Han genom Propheten Hoseam ropar: Israël tu förer tig i olycko; ty tin hälsa står allena när mig, Hos. 13:9. och genom Hesekiel: Hvi vilt tu så dö, du Israëls hus? Hes. 18:31.
§ 3
Jumalan jälkeen ihminen itse tulee täysin selvästi toisena. Herramme on istuttanut luontoomme palavan halun onnellisuuteen. Hän on myös säätänyt tien tai järjestyksen, jonka mukaan se voidaan saavuttaa. Keinot, jotka todella johtavat tähän päämäärään, ovat siten yleisesti ottaen myös meidän velvollisuutemme itseämme kohtaan. Yhtä varma ja kiistaton kuin on pyrkimyksemme edellisen saavuttamiseksi, yhtä kiistattomat ovat myös velvoitteemme jälkimmäistä kohtaan. Kun Jumala asetti ihmisen autuaaseen alkutilaan, hänellä oli myös kyky pysyä siinä. Kun hän äkillisesti menetti autuutensa ja samalla myös kyvyn palata uudelleen alkutilaan, Jumala ilmoitti uuden tien sovituksen kautta. Jollei ihminen seuraa tietä vaan hukkaa sen autuuden, joka hänellä vielä on180 saavutettavissa, hän toimii vihamielisesti sekä Luojaansa että itseään kohtaan. Tästä Herra usein valittaa, kun hän esimerkiksi profeetta Hoosean suulla huutaa: Omaa tuhoasi sinä valmistat, Israel, kun nouset minua, auttajaasi vastaan Hoos. 13:9 ja Hesekielin suulla: Miksi te haluatte niin kuolla, israelilaiset?1 Hes. 18:31.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 3.
Näst Gud, blifver ofelbart menniskan sjelf det andra. Herren hafver inplantat i vår natur en innerlig åtrå efter lycksalighet, Han har äfven utstakat en väg eller ordning, i hvilken den kan vinnas; de medel, som rätteligen leda til detta ändamål utgöra således i gemen plikterna emot oss sjelfve, och så viss och oryggelig som vår drift är efter det förra; så ovedersägelig blir ock skyldigheten til det sednare. I det första lycksaliga tillstånd, som Gud satte menniskan uti, ägde hon äfven förmåga at bibehålla sig därvid, och när hon plötsligen förlorade sin sällhet, och därjämte förmågan at mera kunna komma därtil, upgaf han en ny väg genom försoningen; följer hon intet den, utan förspiller den sällhet henne ännu står til180 buds, handlar hon fiendteligen emot både sin Skapare och sig sjelf, hvaröfver Herren ofta klagar, såsom då Han genom Propheten Hoseam ropar: Israël tu förer tig i olycko; ty tin hälsa står allena när mig, Hos. 13:9. och genom Hesekiel: Hvi vilt tu så dö, du Israëls hus? Hes. 18:31.
§ 3
Jumalan jälkeen ihminen itse tulee täysin selvästi toisena. Herramme on istuttanut luontoomme palavan halun onnellisuuteen. Hän on myös säätänyt tien tai järjestyksen, jonka mukaan se voidaan saavuttaa. Keinot, jotka todella johtavat tähän päämäärään, ovat siten yleisesti ottaen myös meidän velvollisuutemme itseämme kohtaan. Yhtä varma ja kiistaton kuin on pyrkimyksemme edellisen saavuttamiseksi, yhtä kiistattomat ovat myös velvoitteemme jälkimmäistä kohtaan. Kun Jumala asetti ihmisen autuaaseen alkutilaan, hänellä oli myös kyky pysyä siinä. Kun hän äkillisesti menetti autuutensa ja samalla myös kyvyn palata uudelleen alkutilaan, Jumala ilmoitti uuden tien sovituksen kautta. Jollei ihminen seuraa tietä vaan hukkaa sen autuuden, joka hänellä vielä on180 saavutettavissa, hän toimii vihamielisesti sekä Luojaansa että itseään kohtaan. Tästä Herra usein valittaa, kun hän esimerkiksi profeetta Hoosean suulla huutaa: Omaa tuhoasi sinä valmistat, Israel, kun nouset minua, auttajaasi vastaan Hoos. 13:9 ja Hesekielin suulla: Miksi te haluatte niin kuolla, israelilaiset?2 Hes. 18:31.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Andra budordspredikan, § 2
Följande avsnitt: Andra budordspredikan, § 4
Platser:
Bibelställen:
Teman: