Andra budordspredikan, § 11

199

§. 11.

Andra Delen.

Vi skynde oss nu till at betrakta den andra hufvudpligten emot Gud, som var at frugta Honom. Se vi på hela den Majestätiska anstalten, hvarmed lagen utgafs, och höre den dundrande basunsrösten, som ropade utur molnskyn på Sinai berg, finne vi lätt, at en bäfvan och förskräckelse måste intaga Israëls menighet, som af Mose anfördes up till berget, såsom han äfven beskrifver detta, och säger: Och alt folket såg dundret och ljungelden, och basunens ljud, och berget rykandes, och frucktade sig och flydde. 2 Mos. B. 20:18. Och det var visst Herrans heliga afsigt med detta Majestät, at sätta hela Israël i en vördnadsfull bäfvan och förskräckelse, at de aldrig måtte våga sig at öfverträda Hans heliga bud och befallningar; ty så säger Moses til folket: Gud är kommen till at försöka Eder, och at Hans fruktan skall vara för Eder ögon, at I icke synden. v. 20. Det onda och förderfvade menniskohjertat tål ingalunda, at Gud allena föreställes oss såsom sjelfva godheten, utan at vi på andra sidan hade något at frukta före. Våra förnuftiga sedolärare hafva långt för detta anmärkt, at för mycken vänlighet eller godhet föder af sig200 förakt *). Fördenskull lemnade Gud icke allenast de första menniskorna prof af sin godhet, då Han gaf dem lof, at nyttja alla de öfriga fruktbärande träd i Paradiset, utan hotade dem äfven med straff, såsom påfölgd af sin rättfärdighet, om de åto af det förbudna kunskapens träd på godt och ondt. Huru mycket nödigare blifver icke denna frucktan för Gud och Hans straff i vårt närvarande synda-elände? Derföre finne vi den ock på det alfvarligaste vara oss anbefald; det heter derföre med et heligt eftertryck, och efter föregången beskrifning av Guds höghet och Majestät: Herren tin Gud skalt tu frukta: Honom skalt tu tjena. 5 Mos. B. 10:20. Den visaste Predikaren ibland menniskor gör den aldeles till en hufvudplikt, då han säger: Lät oss höra hufvudsumman till all lärdom: Frukta Gud, och hålt Hans bud; ty thet hörer allom menniskom till. Pred. B. 12:13. Men denna pligten hörde icke allenast till gamla Testamentets lagiska tidehvarf: Petrus förmanar sina åhörare äfven at i akttaga den, då han säger: Frukta Gud, 1 Petr. 2:17. och den Ängelen, som förde10förkunnade det eviga Evangelium, ropade med hög röst: Fruckter Gud, och gifver Honom äro. Uppenb. B. 14:17.11bör vara Upp 14:7  

*) Nimia familiaritas contemptum parit.12Nimia familiaritas contemptum parit.: Lat. alltför stor intimitet eller vänlighet föder förakt, d.v.s. att människan inte skulle ha hyst respekt för Gud om han enbart hade visat henne godhet. Sentensens ursprung är omtvistat, men liknande formuleringar och tankar finns bl.a. hos Marcus Tullius Cicero, Publilius Syrus, Titus Livius, Plutarchos, Aurelius Augustinus och långt senare hos Thomas av Aquino och Jean de La Fontaine.

1. förkunnade
2. bör vara Upp 14:7
3. Nimia familiaritas contemptum parit.: Lat. alltför stor intimitet eller vänlighet föder förakt, d.v.s. att människan inte skulle ha hyst respekt för Gud om han enbart hade visat henne godhet. Sentensens ursprung är omtvistat, men liknande formuleringar och tankar finns bl.a. hos Marcus Tullius Cicero, Publilius Syrus, Titus Livius, Plutarchos, Aurelius Augustinus och långt senare hos Thomas av Aquino och Jean de La Fontaine.

199

§ 11

Toinen osa

Riennämme nyt tarkastelemaan toista päävelvollisuuttamme Jumalaa kohtaan, hänen pelkäämistään. Kun katsomme koko sitä majesteettista tapahtumaa, jossa laki annettiin ja kuulemme jylisevän torven äänen, joka huusi Siinain pilviverhosta, niin meidän on helppo tajuta, kuinka pelko ja vavistus täyttivät Israelin kansan, jonka Mooses vei vuorelle. Hän kuvaa tätä ja sanoo: Koko kansa oli todistamassa jylinää ja leimahtelua. Se kuuli, miten pasuuna soi, ja näki, miten vuori savusi. Ihmiset vapisivat tämän nähdessään ja pysyivät loitolla131992/muokattu 2. Moos. 20:18. Herra varmasti halusi tällä mahtavuudellaan saattaa koko Israelin kunnioittavasti vapisemaan ja pelkäämään, niin etteivät he koskaan uskaltautuisi rikkomaan hänen pyhiä käskyjään ja määräyksiään, sillä Mooses sanoo kansalle näin: Jumala on tullut tänne pannakseen teidät koetukselle ja herättääkseen teissä pelon häntä kohtaan, ettette enää tekisi syntiä 2. Moos. 20:20. Paha ja turmeltunut ihmissydän ei kestä, että Jumala esitetään meille pelkkänä hyvyytenä, ilman että meillä toisaalta olisi jotain pelättävää. Järkevät moraaliopettajamme ovat jo kauan sitten huomauttaneet, että liika ystävällisyys tai hyvyys ruokkii200 halveksuntaa.*) Siksi Jumala ei antanut ensimmäisille ihmisille ainoastaan osoitusta hyvyydestään, kun hän antoi heille luvan käyttää paratiisin kaikkia muita hedelmää tuottavia puita, vaan myös uhkasi heitä vanhurskaudestaan johtuvilla rangaistuksilla, mikäli he söisivät hyvän ja pahan tiedon kielletystä puusta. Kuinka paljon enemmän me nykyiset synnin kurjuudessa elävät nyt tarvitsemmekaan Jumalan ja hänen rangaistuksensa pelkoa! Siksi huomaamme, että meitä onkin siihen vakavasti käsketty. Siksi sanoissa on pyhää painokkuutta, kun Jumalan korkeuden ja mahtavuuden kuvaamisen jälkeen sanotaan: Pelätkää Herraa, Jumalaanne, palvelkaa häntä 5. Moos. 10:20. Viisain Saarnaaja ihmisten joukossa tekee siitä suorastaan tärkeimmän velvollisuuden sanoessaan: Tässä on lopputulos kaikesta opista mitä on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä141992/muokattu Saarn. 12:13. Mutta tämä kehotus ei kuulu ainoastaan Vanhan testamentin lain aikaan, sillä myös Pietari kehottaa kuulijoitaan noudattamaan sitä sanoessaan: Pelätkää Jumalaa 1. Piet. 2:17. Enkeli, joka julisti ikuista evankeliumia, huusi kovalla äänellä: Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia Ilm. 14:7.

*) Nimia familiaritas contemptum parit.15Nimia familiaritas contemptum parit.: Lat. liiallinen tuttavallisuus tai ystävällisyys synnyttää halveksuntaa; toisin sanoen ihmiset eivät olisi kunnioittaneet Jumalaa, jos hän olisi osoittanut heille pelkästään hyvyyttä. Sanonnan alkuperä on kiistanalainen, mutta vastaavia ajatuksia ovat esittäneet mm. Marcus Tullius Cicero, Publilius Syrus, Titus Livius, Plutarkhos, Aurelius Augustinus sekä myöhemmin Tuomas Akvinolainen ja Jean de La Fontaine.

1. 1992/muokattu
2. 1992/muokattu
3. Nimia familiaritas contemptum parit.: Lat. liiallinen tuttavallisuus tai ystävällisyys synnyttää halveksuntaa; toisin sanoen ihmiset eivät olisi kunnioittaneet Jumalaa, jos hän olisi osoittanut heille pelkästään hyvyyttä. Sanonnan alkuperä on kiistanalainen, mutta vastaavia ajatuksia ovat esittäneet mm. Marcus Tullius Cicero, Publilius Syrus, Titus Livius, Plutarkhos, Aurelius Augustinus sekä myöhemmin Tuomas Akvinolainen ja Jean de La Fontaine.

Unfortunately this content isn't available in English