Andra budordspredikan, § 14

§. 14.

Så villig var utan tvifvel den vördnad och lydnad, som Gud i Paradiset fordrade, och äfven feck af våra första Föräldrar, så länge de bibehöllo sig vid sin medskapade helighet; ehuru kort den tiden ock måtte varit. Sådan är ock den fruktan, som Han ännu fordrar af oss; men om lagen, i sin egenteliga bemärkelse tagen, nu är i stånd, at allena hos oss åstadkomma den, fordrar en närmare undersökning. I lagen finnas väl både hotelser och löften, hvilka i en naturlig ordning böra verka den af Gud äskade fruktan; men då alla nådelöften äro sammanfogade med lagens fullkomliga hållande, som ej tål207 den minsta afprutning, och en sådan fullkomlig lydnad blifver i vårt högstbeklageliga tillstånd en slätt omöjelighet; ty den är icke till, som rättfärdig är, icke en. Alle hafva afvikit, allesamman äro onyttige vordne: ingen är, som godt gör, icke en;10icke en: lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”icke til en...” Rom. 3:10,12. så blifver lätt at finna, huru alla nådelöften för dem, som hålla lagen, gå för oss arma syndare på andra sidan, och blifva idel förbannelser för dess öfverträdare, med en känd och uppenbar omöjelighet, at någonsin få genom lagsens gärningar den utlofvade välsignelsen; ty hos oss finnes hvarken vilja eller förmåga härtill. I denna vägen afskäres syndare alt hopp, och et dundrande ve! sänker oss alla i en trälaktig förtviflan, och yttersta rådvilla, hvarifrån icke en enda varit i stånd at hjelpa sig sjelf till rätta; ty intet kött kan af lagsens gärningar varda rättfärdigt för Gudi. v. 20. Vi må derföre väl ropa och fråga, O! Herre Zebaoth, hvart sku vi taga vägen? Hvart sku vi usle hän, vi äre nu helt förlägne?11O! Herre Zebaoth, hvart ... nu helt förlägne?: psalm 256, vers 5, i 1695 års psalmbok Väl ann, Gud vårt enda upphof har af evighet tänkt på oss i nåder, och banat oss en ny väg genom sin enda Sons dyra försoning till rättfärdighet, hvilken Gud hafver satt för en nådastol genom trona i hans blod. v. 25. Ty then ther af ingen synd visste, honom hafver Han för oss gjordt till synd, på thet208 vi skulle varda Guds rättfärdighet genom honom. 2 Cor. 5:21. Ordningen i hvilken vi blifve delaktige af denna rättfärdighet, är äfven af Honom sjelf uppenbarad, och salighetsvägen banad; så at hvar och en, som tror på Honom, skall icke förgås, utan få evinnerligit lif, Joh. 3:15. och då försvinner åter all träldoms anda, och vi få däremot utkorade barns anda, i hvilkom vi ropa Abba käre Fader. Rom. 8:15. Och detta är den rätta af oss äskade barnsliga tilförsigt, till hvilken syndare dock svårligen komma, utan at vid sin första upväckelse känna mera eller mindre af det trälaktiga; och ehuru kärleken är den lifliga drifkraften i detta trones tillstånd till våra pligters iakttagande, blifva dock vördnaden för Guds Majestät, och fruktan för det hotande straffet, et kraftigt medel at förvara oss från säkerhet12sorglöshet, bekymmerslöshet, liknöjdhet och affall.

1. icke en: lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”icke til en...”
2. O! Herre Zebaoth, hvart ... nu helt förlägne?: psalm 256, vers 5, i 1695 års psalmbok
3. sorglöshet, bekymmerslöshet, liknöjdhet

§ 14

Kunnioitus ja kuuliaisuus, jota Jumala paratiisissa vaati ja myös sai meidän esivanhemmiltamme, oli aivan epäilemättä tällä tavoin altista, niin kauan kuin he säilyttivät luomisessa saamansa pyhyyden, vaikka tuo aika jäikin niin lyhyeksi. Sellaista on myös pelko, jota hän yhä meiltä vaatii, mutta sen sijaan meidän on tarkemmin tutkittava, kykeneekö laki varsinaisessa merkityksessään yksin aikaansaamaan sitä meissä. Laissa on sekä uhkauksia että lupauksia, joiden pitäisi luonnollisessa järjestyksessä aikaansaada Jumalan haluama pelko. Mutta kaikki armon lupaukset liittyvät lain täydelliseen noudattamiseen, joka ei siedä207 minkäänlaista tinkimistä, ja tällainen täydellinen kuuliaisuus onkin meidän hyvin valitettavassa tilassamme silkka mahdottomuus. Ei ole yhtäkään vanhurskasta. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan Room. 3:10,12. Näin on helppo huomata, miten kaikki armonlupaukset niille, jotka noudattavat lakia, menevät meiltä syntisparoilta sivu suun, ja niistä tulee pelkkiä kirouksia lain rikkojille. Onhan tunnetusti ja ilmiselvästi mahdotonta koskaan saavuttaa luvattua siunausta suorittamalla lain tekoja, sillä meissä ei ole siihen sen enempää halua kuin kykyäkään. Tällä tiellä riistetään syntiseltä kaikki toivo, ja jylisevä kirous suistaa meidät kaikki orjamaiseen epätoivoon ja äärimmäiseen neuvottomuuteen, josta yksikään ei yksin ole kyennyt selviytymään oikealle tielle, sillä eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla Room. 3:20. Siksi meidän tulee huutaa ja kysyä: Oi Herra Sebaot. Mihin meidän on mentävä? Miten meille kurjille käy, olemme aivan neuvottomia.13Oi Herra Sebaot ... olemme aivan neuvottomia.: alkutekstissä lainaus vuoden 1695 ruotsalaisen virsikirjan virrestä 256, säkeistö 5 No niin, Jumala, meidän ainoa alkusyymme, on ikuisuudessa ajatellut meitä armossaan ja valmistanut meille ainoan Poikansa kalliin sovituksen kautta uuden tien vanhurskauteen. Hänet Jumala on asettanut armonistuimeksi uskon kautta hänen veressään141938/muokattu Room. 3:25. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta208 me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden 2. Kor. 5:21. Hän on itse ilmoittanut järjestyksen, jossa pääsemme tästä vanhurskaudesta osallisiksi, ja valmistanut autuuden tien, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän Joh. 3:16.15Alkutekstissä viitataan vuoden 1703 raamatunruotsinnoksen kohtaan Joh. 3:15, mutta ilmaisu toistuu identtisenä seuraavassa jakeessa, jonka suomennos soveltuu kielellisesti paremmin tähän kohtaan. Näin katoaa jälleen kaikki orjuuden henki, ja me saamme sitä vastoin valittujen lasten hengen, jossa me huudamme Abba, rakas Isä Room. 8:15. Tätä on se oikea meiltä pyydetty lapsellinen luottamus, joka syntisen on kuitenkin vaikea saavuttaa, ilman että hän ensi heräämisessään tuntee itsensä enemmän tai vähemmän orjamaiseksi. Ja vaikka rakkaus onkin tässä uskon tilassa elävä, eteenpäin kohti velvollisuuksien noudattamista vievä voima, niin kunnioitus Jumalan majesteettisuutta kohtaan ja uhkaavan rangaistuksen pelko ovat silti tehokas keino, jotka varjelevat meitä suruttomuudelta ja uskosta luopumiselta.

1. Oi Herra Sebaot ... olemme aivan neuvottomia.: alkutekstissä lainaus vuoden 1695 ruotsalaisen virsikirjan virrestä 256, säkeistö 5
2. 1938/muokattu
3. Alkutekstissä viitataan vuoden 1703 raamatunruotsinnoksen kohtaan Joh. 3:15, mutta ilmaisu toistuu identtisenä seuraavassa jakeessa, jonka suomennos soveltuu kielellisesti paremmin tähän kohtaan.

Unfortunately this content isn't available in English